Teollisuusliiton moraali on kuollut

Anonyymi-ap

Väkivallan käyttö, SAK:n tapauksessa henkisen väkivallan käyttö työpaikoilla ja kansanvaltaista Eduskuntaa vastaan on moraalin tappio. Sitä väkivallan käyttö lähtökohtaisesti on.

SAK:n liittojen ulosmarssit ja lakot ja niillä uhkailut ovat SDP:n oppositiopolitiikkaa. Siinä liiton jäseniä käytetään törkeästi hyväksi hallitusvastuussa olevien puolueiden mustamaalaamiseen. Asiat ovat toisarvoisia. Tällä kertaa perussuomalaiset ovat napakymppi. Demarit yrittävät saada persujen kannattajia demarileiriin. Mustamaalaaminen aloitettiin kesällä melkoisella rasismitohinalla. Syksyllä on jatkettu samaan malliin kuin Sipilän hallituksen aikana, käyttämällä SAK:n joukkovoimaa. Joukkotyhmyys tiivistyy.

Sekin on liittopomoille toisarvoista, että lakoilla ammattiliitto vahingoittaa yrityksiä, yhteiskuntaa ja lopulta omia jäseniään, Lakot ajavat investointeja ja työpaikkoja ulkomaille. Lakot lisäävät muutosneuvotteluja ja irtisanomisia. SAK ei niistä välitä. Riku Aalto ei niistä välitä. Tärkeämpää on nostaa omaa statusta, SDP:n kannatusta ja parhaimmassa tapauksessa kaataa hallitus. Jos hallitus kaatuu, niin sitten Orpo neuvottelee uuden. Seuraavat vaalit ovat neljän vuoden päästä.

Lakoista ei ole mitään hyötyä. Kuka tahansa on hallituksessa, niin valtion talous pitää saada tasapainoon. Asiat pitää hoitaa. Talous ei ole politiikkaa.

SAK:n ja SDP:n moraali on kuollut.

8

500

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mihin maahan SSAB investoi? Suomen ammattiliittomafia karkoittaa investointeja ja työpaikkoja ulkomaille. Ehkä olisi parasta laittaa Raahen tehdas kiinni.

    • Anonyymi

      SDP ja moraali :D
      Demaripaskat kysyy tuon yhteydessä vain että, onko moraali joku kivilaji?! Niillä mitään moraalia koskaan ole ollutkaan. Jos demariksi haluaa, niin tarvii läpäistä Sirola-opiston järjestämä Taskuvarkaan Perustutkinto-koulutus. Siellä opetetaan kuinka saat molemmat omat nyrkit ja vähintään yhden kommarikaverisi nyrkit YHTÄ AIKAA työtätekevän taskuihin ja saat varastettua mahdollisimman paljon nopeasti.

    • Anonyymi

      Olin yrityksessä, jossa oli lupaava naistyöntekijä. Kun sovinistinen tuotantopäällikkö ei valinnut häntä työnjohtajaksi, niin silloin hän totesi, että menetitte hänet ammattiyhdistysliikkeelle. Sirola-opistot ja Murikka ovat varsinaisia pirun pesiä, jossa aivopestään ihmisiä jonkin lahkon uskoon. Siinä ideologiassa ei realimaailma ole arvossaan. Kysymys on on arvovalinnoista, sanoo Kiuru vähän väliä. Oli hänen arvovalinta pistää ihmiset terkkarijonoihin. Murikan käyneet pysäyttävät tehtaan koneita tahallaan poliittisista syistä. Perkele!

    • Anonyymi

      Politiikka ei kuulu yrityksiin.

      • Anonyymi

        Kyllä se tuntuu Orponkin hallituksen mielestä kuuluvan.


    • Anonyymi

      Pro:n lakoista päättäneet on erotettava tai sitten Pron on erotettava viisaiden STTK:sta. Demareiden järjestämät poliittiset lakot eivät ole täysjärkisten toimia.

      Pro on tullut tunnetuksi entisen pomon Rinteen laittomasta lakosta, josta Rinne tuomittiinkin. Rinne joutui eroamaan pääministerin toimesta, kun sotkeutui silloin moraalittomasti ay-asioihin. Ei sillä tavalla valtion asioita hoideta. Nyt Pro lähtee demareiden oppositiopolitiikkaan mukaan lakkoilemalla SAK:n demariliittojen kanssa. Moraalitonta toimintaa aiheuttaa haittaa yrityksille. Täysin moraalitonta ja munatonta. Joukkovoiman käyttö on helppoa, mutta oikein eläminen se vasta vaatiikin. SAK:n pitäisi keskittyä yhteisten asioiden tekemiseen, eikä politikoimaan.

      Mielenosoitus on aivan eri asia kuin yrityksiä, yhteiskuntaa ja lopulta työntekijäitä vahingoittavien lakkojen järjestäminen. Lakot ajavat investointeja ja työpaikkoja ulkomaille. Sitä SAK tekee. Ja Pro, joka ei kuulu STTK:n kattojärjestön alle. Mitä tuumii Pron fiksut jäsenet? Eroaa liitosta ja ottaa ansiosidonnaisturvan YTK:sta. Se on viisas valinta. Kysymys on arvovalinnoista.

      Politiikka ei kuulu työpaikoille.

      • Anonyymi

        Suomessa politiikka kuuluu kaikkialle ja kaikille, siksi sitä demokratiaksi kutsutaan.


    • Anonyymi

      Ja talous saadaan kuntoon tälläisenä aikana..kun taloissa pitäisi olla kaikki..niin varakkaimmat saa veroalen..oikeiston talous kuntoon..on aikaa jännää ja tuloeroja kasvattava..👍😂😂

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1300
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1228
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      134
      1150
    4. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      101
      1034
    5. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1030
    6. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      54
      922
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      32
      838
    8. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      6
      833
    9. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      197
      710
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      689
    Aihe