yksikään lännen tukema valtio tai muu organisaatio ei ole voittanut sotaansa. Miten länsi jaksaa kouluttaa, aseistaa ja tukea loputtomiin häviäjiä, eikö se ala jo kyllästyttää. Nyt on menossa Ukraina, vähän aiemmin Afganistan ja onhan niitä kymmeniä. Ainuttakaan lännen tukemaa voittoa ei taida löytyä.
Jo Kiinan sortumisesta kommunismiin 1949 alkaen
Anonyymi-ap
44615
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Toivottavasti et ole virassa oleva historian opettaja.
Kuten myös.
No minä en kuitenkaan tee aloituksia joissa ei ole päätä eikä häntää, tee sinä jatkossa samoin.
Toivottavasti nämä sankarit, jotka luulevat Kommunismin Mustan Kirjan olevan kaiken a ja o, eivät ole virassa olevia historian opettajia.
Mujahidit voittivat Afganistanissa Mohammad Najibullahin hallituksen kaatuessa vuonna 1992 , niillä oli USA: n ja monien muiden länsimaiden tuki takanaan.
Mujahidien liittoumasta kehittyi sitten myöhemmin Taliban, ja Al Qaedalla oli läheiset yhteydet Mujahidiin, eli ei sekään loppupeleissä ihan putkeen mennyt länsimaisen kannalta.
"yksikään lännen tukema valtio tai organisaatio..."
Miksi emme ole oppineet tästä mitään? Politiikka taitaa olla huonoin ase sodassa. Media kiinnittää huomiomme vääriin asioihin, emme kykene näkemään tosiasioita itsekehun takaa. Tässä Venäjän hyökkäyksessä Ukrainaan, asiantuntijat uskovat mieluummin omia uniaan, kuin tosiasioita.
Israel on ainoa poikkeus tuosta luuserisäännöstä. Muita poikkeamia ei löydy.
Jaa jaa......
Kuten Falklandin sota? Persianlahden sota? Irakin valloitus? Korean sota?
Etelä-Korea voitti Korean sodan, tosin USA tietysti oli päätekijä tässä voitossa, mutta myös Etelä-Koreaa tarvittiin torjunta voiton saamiseen.
Ei voittanut, kyseessä oli tasapeli.
Ei ollut tasapeli. Se oli selkeä torjuntavoitto Etelä-Korealle. Pohjois-Korea hyökkäsi Etelä-Koreaan 25.6.1950, tarkoituksenaan tehdä yhtenäinen kommunistinen Korea.
Siinä se epäonnistui. Torjuntavoitto tarkoittaa sitä, että onnistutaan torjumaan hyökkääjän tavoitteet. Sen Etelä-Korean, USA:n ja YK:n joukot yhdessä tekivät.
Saipa vielä Etelä-Korea voittomaata Pohjois-Korealta 3800 neliökilometriä.
Hehe taas yrität syöttää samaa valettasi 😂
"Saipa vielä Etelä-Korea voittomaata Pohjois-Korealta 3800 neliökilometriä"
Valehtelet! Ei todellakaan saanut, koska mitään rauhansopimusta ei ole edes solmittu!
Etelä-Korean tavoitteena on edelleen yhtenäinen ei-kommunistinen Korea, mistä johtuen Etelä-Korea ei ole allekirjoittanut edes aseleposopimusta!
PöhveIi kuvittelee olevansa jokin sotatuomari😂😆
Se 3800 neliökilometriä on ollut Etelä-Korean hallussa 27.7.1953 Panmunjonissa solmitun aseleposopimuksen jälkeen, eikä siellä ole sen jälkeen ollut yhtäkään pohjois-korealaista.
Annahan selitys siihen miksi näin on.
Eikä Etelä-Koreassa ole kommunistissa poliittista hallintoa. Siellä on demokratia.
Eli Pohjois-Korea epäonnistui yrityksessään tehdä yhtenäinen kommunistinen Korea.
Se oli selkeä torjunvoitto Etelä-Korealle. Et kykene näitä tosiasioita kiistämään.
Ei Etelä-Korealla ole erityisempää halua Pohjois-Koreaa ottaa taakakseen. Sitä kurjuuden pesää. Koska Pohjois-Korean nostaminen samalle elintasolle kuin Etelä-Koreassa on alentaisi ainakin aluksi Etelä-Korean elintasoa.
"Eli Pohjois-Korea epäonnistui yrityksessään tehdä yhtenäinen kommunistinen Korea"
Etelä-Korean tavoitteena on edelleen yhtenäinen ei-kommunistinen Korea, mistä johtuen Etelä-Korea ei ole allekirjoittanut edes aseleposopimusta!
Eli Etelä-Korea epäonnistui yrityksessään tehdä yhtenäinen ei-kommunistinen Korea.
Hehe sinä olet ainut itseoppinut "sotatuomari", kuka julistaa Etelä-Korean voittajaksi, sitähän ei edes Etelä-Korea itse tehnyt😆
Ei sitä Etelä-Korea ole voitoksi väittänytkään. Torjuntavoitto se siitä huolimatta on.
Kun sen muistat, että Etelä-Korea ei sotaa aloittanut. Sodan aloitti Pohjois-Korea hyökkäämällä Etelä-Koreaan 25.6.1950.
Torjuntavoiton määritelmä on:
Kun sodan aloittaja (hyökkääjä) ei kykene saavuttamaan tarkoittamaansa tavoitetta ja rajat jäävät muuttumattomiksi. Se on torjuntavoitto.
Tässä Korean sodassa ne rajat eivät jääneet muuttumattomiksi, vaan Etelä-Korea sai Pohjois-Korealta 3800 neliökilometriä maata. Eikä sitä yhtenäistä kommunistista Koreaa syntynyt, joka oli Kim IL Sungin tavoite.
Selkeä torjuntavoitto Etelä-Korealle.
"Torjuntavoiton määritelmä on:
Kun sodan aloittaja (hyökkääjä) ei kykene saavuttamaan tarkoittamaansa tavoitetta ja rajat jäävät muuttumattomiksi. Se on torjuntavoitto."
Hahaha"sotatuomari " ylensi itsensä määrittämään "torjuntavoitto"
"Selkeä torjuntavoitto Etelä-Korealle."
Eikä sitä yhtenäistä ei-kommunistista Koreaa syntynyt, joka oli USA:n ja Etelä-Korean tavoite.
Yhtälailla selkeä torjuntavoitto Pohjois-Korealle😄
"Etelä-Korea sai Pohjois-Korealta 3800 neliökilometriä maat"
Mitähän jos jankuttamisen sijaa esität sen sopimuksen, missä Pohjois-Korea luovuttaa nuo mainitsrmasi maat, siinähän luonnollisesti on molempien maiden allekirjoitus?
Taisi jäädä jankutuksen asteelle "sotatuuomarilta" tuokin😄
"Torjuntavoiton määritelmä on:
Kun sodan aloittaja (hyökkääjä) ei kykene saavuttamaan tarkoittamaansa tavoitetta ja rajat jäävät muuttumattomiksi. Se on torjuntavoitto."
Ja laitahan sitten tarkat lähdetiedot tälle väittämälle, vai eikös niitä ollutkaan, taisit sepitellä ihan itse?
Lopetetaan jankutus torjuntavoitosta, kun minun määritelmäni torjuntavoitosta ei kelpaa:
Torjuntavoiton määritelmä on:
Kun sodan aloittaja (hyökkääjä) ei kykene saavuttamaan tarkoittamaansa tavoitetta ja rajat jäävät muuttumattomiksi. Se on torjuntavoitto.
Anna oma määritelmäsi torjuntavoitosta. Jos et mistään lähdeteoksesta sellaista löydä, niin arvelen, että kykenet sellaisen laatimaan itse. Niin paikkansa pitävän ja totuudellisen, että voimme lopettaa kiistelyn torjuntavoitosta. Sillä tavalla torjuntavoiton kiista ratkeaa.
Odotan vastaustasi suurella mielenkiinnolla.
Tuon 3800 neliökilometrin menetys, minkä Pohjois-Korea menetti Etelä-Korealle on ollut jo 70 vuotta Etelä-Korean hallussa. Eikä ole mitään merkkejä siitä, että Pohjois-Korea saisi sitä takaisin.
Kirjoitat: "Mitähän jos jankuttamisen sijasta esität sen sopimuksen, missä Pohjois-Korea luovuttaa nuo mainitsemasi maat, siinähän luonnollisest on molempien maiden allekirjoitus?
Taisi jäädä jankutuksen asteelle "sotatuomarilta tuokin.
Ei se Korean tapaus ole edes ainutlaatuinen esimerkki. Ei jäänyt jankutuksen asteelle sekään.
Vastaava tapaus on toisen maailmansodan ajalta kun Neuvostoliitto valtasi Japanilta neljä saarta. Kunashiri, Shikotan, Etoforu ja Habomai. Ei ole sopimusta näistäkään. Rauhansopimusta ei ole allekirjoitettu Neuvostoliiton ja Japanin välillä, eikä Neuvostoliiton seuraajavaltion Venäjän ja Japanin välillä. Ne saaret ovat olleet poissa Japanilta 78 vuotta.
Eikä mitään merkkejä ole siitä, että ne milloinkaan Japanille palautuisivatkaan.
Toinen esimerkki. Israel valtasi v.1967 Syyrialta 1162 neliökilometriä Golanin kukkuloilla.
Ne Golanilla vallatut alueet ovat ollee 56 vuotta Israelin käytössä. Ei sopimusta tästäkään.
Kaikkiin kolmeen samanlaiseen tapaukseen on syynä se, että kun on riittävästi sotilaallista voimaa pitämään valloitetut alueet hallinnassa se riittää.
Ei tarvitse jankuttaa. Riittää kun kertoo tosiasiat.
"Torjuntavoiton määritelmä on:
Kun sodan aloittaja (hyökkääjä) ei kykene saavuttamaan tarkoittamaansa tavoitetta ja rajat jäävät muuttumattomiksi. Se on torjuntavoitto."
Jaahas "sotatuomari" keksi taas uuden määritelmän, ja kuten jo etukäteen tiedettiin, niin ei sitä lähdeviittausta ikinä tule löytymään:-D
"Ei se Korean tapaus ole edes ainutlaatuinen esimerkki. Ei jäänyt jankutuksen asteelle sekään."
Ja eipä sitä sopimustakaan löytynyt, eli jankutuksen asteelle jäi taas tuokin:-D
Kirjoitit:: 2023-11-08 04:34:54
"Hahaha "sotatuomari" ylensi itsensä määrittämään torjuntavoitto."
Etkö ole tietoinen, että tämä on Suomi 24 historianpalsta jossa voi keskustella historiasta, ylentämättä tai alentamatta itseään miksikään. Kerrohan vielä miten torjuntavoiton määrittely on "itsensä ylentämistä."
Ei tuo hahattelu muusta kerro, kuin ylimielisyydestä kun joku on kanssasi asioista erimieltä.
Kirjoitit: 2023-11-08 04:41:24
Kysyt tarkkoja lähdetietoja minulta, mistä on peräisin määrittelemäni torjuntavoitto.
Onko sana torjuntavoitto sinulle täysin tuntematon? Näitkö sen ensimmäisen kerran kirjoituksessani?
"vai eikös niitä ollutkaan, taisit sepitellä ihan itse?" Kyllä sinun kirjoituksestasi saa sellaisen kuvan, että et ole kuullut tai nähnyt sanaa torjuntavoitto, ennen kuin sen kirjoituksestani näit.
Ei minulla ole mitään lähdetietoja torjuntavoitosta. En ole niin väittänytkään, että olisi.
Olen käyttänyt omaa järkeäni torjuntavoitosta ja se näyttää olevan sinulle vaikea asia.
Kirjoitin 2023-11-08 12:21:09
Anna oma määritelmäsi torjuntavoitosta. Jos et mistään lähdeteoksesta sellaista löydä, niin arvelen, että kykenet laatimaan sellaisen itse. Niin paikkansa pitävän ja totuudellisen, että voimme lopettaa kiistelyn torjuntavoitosta.
Et ole kuitenkaan sellaista tehnyt. Odotan sitä vieläkin suurella mielenkiinnolla.
Et sitten huomannut sitäkään, mitä kirjoitin. Japanin menettämistä saarista. Syyrian menettämästä alueesta Golanin kukkuloilla. Pohjois-Korean menettämästä alueesta Etelä-Korealle.
Kaikissa kolmessa tapauksessa vastustajan kanssa alueista ei ole sopimusta, mutta ne ovat menetetty kun ei ollut riittävästi voimaa estää niiden menettämistä.
Ei ole kukaan kyennyt esittämään ainuttakaan tosielämän keissiä joka kumoaisi avauksen, heh. Odotellaan vielä.
Koska avaus on selkeästi pötyä. Lännen tukema Kreikka voitti sotansa kommunisteja vastaan jo pari viikkoa Kommunisti-Kiinan julistamisen jälkeen.
Kreikka oli sovittu Churchillin ja Stalinin keskisellä ns. prosenttisopimuksella Britannian valtapiiriin kuuluvaksi.
Tästä syystä Neuvostoliitto ei tukenut Kreikan kommunisteja, mikä johti välirikkoon myös Jugoslavian kommunistien kanssa.
Meanwhile, the Soviet Union remained passive about developments in Greece. True to their "percentages agreement" with Britain relating to Greece, the Soviet delegation in Greece neither encouraged nor discouraged EAM's ambitions, as Greece belonged to the British sphere of influence. The delegation's chief gained the nickname "sphinx" among local communist officers for not giving any clues about Soviet intentions. Pravda did not mention the clashes at all.
So what? Kreikka voitti sotansa, eli avaaja on väärässä.
Koska Stalin salli sovitun mukaisesti Englannin voittaa yhdessä Kreikan porvariston kanssa. Ilman tätä ennakkosopimusta olisi Kreikassakin lännen käynyt huonosti.
Siis juuri siinä sodassa jota ei käyty lännen olisi käynyt huonosti..
Todennäköisesti kyllä!
Mutta kyse onkin oikeasta historiasta eikä jossittelusta.
"Jo Kiinan sortumisesta kommunismiin 1949 alkaen yksikään lännen tukema valtio tai muu organisaatio ei ole voittanut sotaansa"
Eikö edes Grenadassa 1983? Tai kylmän sodan voitto 1991?
Kaikki voimansa ponnistaen USA raskaissa taisteluissa kunniakkaasti voitti Grenadan miljoona-armeijat.
Kylmä sota on vain sanonta ja voitto siinä on lännen itsensä keksimä huhu.
Eli kylmää sotaa ei ollut ja Neuvosto- ja Varsovan liitto eivät hajonneet?
” Kaikki voimansa ponnistaen USA raskaissa taisteluissa kunniakkaasti voitti Grenadan miljoona-armeijat.”
Eli teki samoin kuin neukku Prohorkassa, jota ylistät itse?
Kylmä sota oli fakta ja sen neukku surkeasti hävisi ja romahti lopulta!
Entä Falklandin sota? Tai USA:n voitot Irakista?
Vaan entäs Ukraina, turpiin tulee Lännelle, että nuppi tutisee.
Ei sovi nykyaikaan enää Varsovan liiton aikainen jako itään ja länteen, Jeltsinhän vapautti Venäjän kommunismista, ja Putin on Jeltsinin itsensä valitsema perintöprinssi.
Venäjä ei ole koskaan ollut länsimaa.
Ensin sodan piti kestää päiviä, sitten kuukausia ja nyt liikutaan jo vuosissa.
On idästä katsoen, Japanin voittoa Venäjästä vuonna 1905 juhlittiin nimenomaan ensimmäisenä voittona länsimaista.
Samaten afgaanit niputtavat venäläiset samaan joukkoon muiden eurooppalaisten kanssa länsimaalaisina.
Ukraina on vielä itsenäinen valtio. Putinin yllätyshyökkäy sillä tarkoituksella, että Ukraina liitetään Venäjään on epäonnistunut, ainakin tähän asti.
Turpaan on tullut Putinille. Aika näyttää miten sodassa lopulta käy. Sen lopputulos on riippuvainen lännen tuesta Ukrainalle.
Etkö ole huomannut, että epäonnistuja on ollut Putin. Ei Ukraina.
Jugoslavian hajoamissodissa läntiset valtiot voittivat selkeästi Serbian ja saavuttivat itsenäisyyden ilman aluemenetyksiä.