On vaikea uskoa, että ranskalaiset äänestivtä vain EU:n perustuslakia vastaan. Silloinhan kyse on lähinä siitä, että perustuslain sisältöön oltiin tyytymättömiä. Tämä tarkoittaisi, että jokin hieman toisenlainen perustuslaki kelpaisi ranskalaisille. Tästä tuskin kuitenkaan on kyse.
Luulen, että tulos olisi ollut sama, vaikka olisi äänestetty vain sellaisesta perustuslaista, jonka ainoana sisältönä olisi ollut sana "perustuslaki". Ännestystulos kertoo mielestäni enemmän EU-vastaisuudesta kuin perustuslakivastaisuudesta.
Ranskassa EU:ta vastustavat jyrkimmin äärioikeisto ja äärivasemmisto. Muukalaisvihamieliset piirit ja nationalistit iloitsivat eniten tuloksesta. Tottakai on niin, että tällainen nationalismi sain tuen kansan enemmistöltä, mutta liikkeen alullepanijat ja agitaattorit tulivat ennen muuta ääriryhmistä. Tämän päivän Hesarissa Olli Kivinen analysoi tuloksen syitä varsin oivallisesti, joten kannattaa lukea.
Meillä Suomessa äärioikeisto ja äärivasemmisto ilahtuivat myös tuloksesta. Näiden lisäksi iloittiin myös Keskustapuolueessa. Keskusta onkin ajanut niin kovasti oman kannattajakuntansa etua, että Suomen edusta ei ole siinä paljon piitattu. Poikkeuksia löytyy lähinä Keskustan johdosta. Heistä voi mainita Esko Ahon, Anneli Jäätteenmäen ja Olli Rehnin. Keskustan suhtautuminen EU:hun onkin ollut kovin skitsofrenista.
EUn suuri ongelma on yhteinen maatalouspolitiikka. Jos EU olisi serlkeästi vapaakauppaliitto, ongelmat olisivat vähäisempiä. Jäseniä on saatu houkuteltu EU:hun maatalouprotekstionismin turvin. Tämä on johtanut täysin käsittämättömään maatalouspainotteisuuteen EU:ssa. Minusta voidaankin puhua toisinaan ennemmin maatalousliitosta kuin vapaakauppaliitosta. Nämä asiat ovat toisilleen jyrkästi vastakkaisia.
Toisaalta EU-vastaisuus on kyllä ymmärrettävääkin. Monet kansalaiset tuntevat, että päätösvalta ja elämänmenon hallinta on liennut johonkin hyvin absraktiin suuntaan, Brysseliin ja talouselämälle. Äärivasemmisto kaipaa turvallisempaa menoa ja äärioikeisto haluaa palauttaa kansallisuusaatteen ja kansallisen ylemmyyden kunniaan.
EU:n heikkous tarkoittaa mm. Venäjän suhteellisen aseman vahvistumista. Ja Venäjällähän kansallisuusaate voi koko ajan paksummin. Tämä on historiaa vähänkin tunteville merkki vaarallisesta kehityksestä. Suomen turvallisuuspolitiikan kannalta vakaa, yhtenäinen ja vahva EU on parasta turvallisuuspolitiikkaa. Taloudellinen vakaus EU:n myötä on jo osin saavutettu. EU:n heikkoudelle hurraavat eivät tunnu ylipäänsä käsittävän, mitkä ovat vaihtoehdot. Mitä yleensä tapahtuu, kun yleisesti taloudellista intresseistä siirrytään kohti kansallisia erityisetuja.
EU on ollut sosiaalidemokraattien ja maltillisen oikeiston projekti. Siinä uskotaan yhteistyön ja integraation voimaan. Nyt eletään rekyylivaihetta, jolloin usko horjuu. Suomessa Keskusta on avainasemassa EU:n suhteen. Keskustan johto näyttäisi kannattavan EU-kehitystä, mutta ei kyllä tuo tätä mielipidettään kovin voimakkaasti esille, koska tietää kannattajakunnan vastustuksen varsinkin, kun Väyrysen tapaiset oman edun tavoittelijat yllyttävät koko ajan tähän suuntaan.
Koko sodanjälkeistä Eurooppaa on rakennettu maltillisen vasemmiston ja maltillisen oikeiston yhteistyöllä. Sitä ennen ääriliikkeet ja nationalismi hallitsivat Eurooppaa ja tulokset olivat karmeita. Euroopan tilanteessa voi juuri nyt olla isommista asioista kuin pelkästä perustuslaista kysymys.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Ranskassa on kyse ihan muusta kuin EU:n perustuslaista.
Ranskassa on pahoja sisäpoliittisia ongelmia, on ollut jo pitkään. niinpä tyytymättömyys hallitukseen kanavoitui nyt protestiksi, jossa äänestettiin EI sellaiselle asialle, jota epäsuosittu hallitus oli ajamassa läpi.
Ranskan tapaus osoittaa kiistattomasti, mitä riskejä on siinä, että heikot hallitukset pyrkivät pysymään suosittuina heittäytymällä populistisesti demokraattisiksi sanomalla, että "kansa saa päättää".
EU:n perustuslaki on käsitelty niin moneen kertaan kaikissa jäsenmaiden parlamenteissa ennen kuin se allekirjoitettiin. Perustuslaki on siis syntynyt täysin edustuksellisen demokratian puitteissa. Ei ole olemassa mitään demokratiaan perustuvaa syytä, että se pitäisi missään valtiossa alistaa suoraan kansanäänestykseen.
Suomi menettelee siis viisaasti, kun EU:n perustuslaki hyväksytään tai hylätään meillä eduskunnassa perusteellisen käsittelyn ja kansalaiskeskustelun jälkeen.
Tässä asiassa minä nostan hattua keskustan puoluejohdolle, joka on suorin sanoin torjunut kaikki populistiset vaatimukset kansanäänestyksestä Suomessa.
Ranskan kansanäänestyksen kohteena oli EU:n perustuslakisopimus. Siinä on valtuudet harjoittaa sitä politiikkaa, jota EU tällä hetkellä toteuttaa. Tulevaisuudessa se helpottuu, koska muun muassa jäsenmaiden veto-oikeus poistuu useassa tapauksessa. Perustuslakisopimus merkitsee askelta eteenpäin EU:n syventämisen ja vahvistumisen tiellä. Tälle askeleelle ei löytynyt kansalaisten tukea
Annoit asialle eu-vastustajan selityksen, mikä ei pidä paikkaansa enää silloin, jos otetaan huomioon kaikki asiaan vaikuttaneet tekijät.
Jacob Södermanin
http://www.turunsanomat.fi/verkkolehti/?ts=0,4:8:0:0,4:8:1:1:0,0,1:0:0:0:0:
HS kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan vain n. viidesosa ei-äänestäneistä ranskalaisista olisi äänestänyt nimenomaan perustuslakia vastaan.
N. 4/5 osaa äänesti "ei" joko Ranskan istuva hallitusta vastaan, sosiaaliolojen parantamiseksi tai jonkin muun kansallisen syyn kuin EU:n perustuslain sisällön vuoksi.
Eliitti on jo aikoja sitten erkaantunut kansasta.
Ne ovat pelkkiä oman edun tavoittelijoita.
Eliitti on ylimielinen kansaa kohtaan.
esim. kansa ei tiedä, kansa ei ymmärrä, kansa ei osaa ym.ym.
VALTAA JA VOIMAA, KOTIPAIKKA LOIMAA
Tyypillistä eu-kielteistä tunnelmapopulismia, kuten Södermanilta aina tulee.
osikossa kaikki
..ja samaa mieltä minun kanssani kansanäänestyksen järjestämisen tarpeellisuudesta,, Niin että älkääpä ylentäkö itseänne ettei teitä alennettaisi.
Puoluejohdon haluttomuus kansanäänestykseen johtuu Keskustakentän eu:ta kohtaan lisääntyneestä kritiikistä ja pelko kielteisestä tuloksesta (ja sen vaikutuksista Suomen puheenjohtajuuskauteen).
Olen jutellut asiasta pääministerin kanssa ja Hän aivan suoraan myönsi,että "En kannata Eu-kansanäänestyksen järjestämistä, koska tulos olisi epävarma ja itse kannatan neuvotellun perustuslakisopimuksen ratifiointia"
Että näin. Veikkaan että pulina ja mainitsemasi "Populismi" tästä vain kiihtyy, kunnes asia on ratkaistava.
En ole eri mieltä Södermanista.
...minustakin Vanhasen on paras olla EU-myönteinen.
Muuten tulee sapiskaa demareilta ja hallitusyhteistyö saattaa vaarantua. Ja sellaista ei Vanhanen halua.
Keskusta siis tulee kannattamaan sitä, ettei Suomessa äänestetä turhan takia turhasta EU-perustuslaista, koska demarit eivät äänestystä tahdo.