Kertokaapas riskiryhmäläiset miten olette saaneet varattua ajan koronarokotuksiin Iisalmessa?
Koronarokotukset
49
1290
Vastaukset
- Anonyymi
Ei mitenkään, tuntuu kuin puhelin ja nettiyhteyksien päässä olisi lauma pöljiä.
"Tulukee ensviikon muanantaena jonottammaan" - Anonyymi
Luulisi jo koronarokotusten ajanvarauksineen sujuvan kuin tanssi, eikö ole riittävästi harjoiteltu?
Sinnekkö käytäville on tultava kuin kalat sumppuun rokotusvuoroa vahtaamaan ja pärskimään.
Parkkipaikkakin ahdas kuin persesilmä. - Anonyymi
Suomen väestö on iäkästä ja pohjos-savolaiset vieläkin iäkkäämpiä.
Itse olen vanha mutta tietokoneita ja älypuhelimia olen käyttänyt niin
kauan kuin niitä on myynnissä ollut.
Tykkään tehdä asioita älypuhelimella mutta eikö Pohjois-Savon pahoinvointi keskukselle nettisivuja nyhräävien nörttien taidot riitä tekemään nettipalvelusivustoista selkeitä, yksinkertaisia ja toimivia kuin helmitaulu? - Anonyymi
Kampuksen laboratorion toiminta ajanvarauksineen on toiminut todella esimerkillisen mallikkaasti, aina on päässyt mlnuutilleen jonottamatta näytteenottajan penkille.
Mutta olen varma, että ajanvaraussivuston käyttö älypuhelimella tuottaa monille todella suuria hankaluuksia. - Anonyymi
Joko se höyryäminen taas alkoi
- Anonyymi
Kyllä se vaan niin on että on mentävä yleisenä koronarokotus päivänä istumaan ja odottamaan vuoroaan että piikin saa. Kysynyt olen puhelimella tämän neuvon olen saanut. Influenssarokotuksen voi varata puhelimella tai sähköisesti.
- Anonyymi
pshva.fin sivuilla oli ilmoitus että influenssa/koronarokotusaikoja aletaan jakaa 13.11, elikkä ensi viikon maanantaina.
- Anonyymi
Vasta? Voi tokkiisa tätä touhua.
- Anonyymi
Hoitajan mukaan vasta 14.11. aletaan antaa aikoja influenssarokotus aikoja joko soittamalla tai sähköisesti. Miten lue sitten totuus?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hoitajan mukaan vasta 14.11. aletaan antaa aikoja influenssarokotus aikoja joko soittamalla tai sähköisesti. Miten lue sitten totuus?
Nyt avautui nettiajanvaraus, ensimmäiset rokotusajat 1.12 🤣. Paras mennä jonottamaan.
- Anonyymi
Ja pöljät taas menossa hakemaan turhaa piikkiä tukka suorana
- Anonyymi
Siellä sitten "viisas" sanoo meitä pöljiksi 🤣. Mutta jokainen tallaa tyylillään.
- Anonyymi
Katokato, sinä se vaan jaksat vieläkin räksyttee, no ei voi kauhalla vaatia kun on lusikalla saanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katokato, sinä se vaan jaksat vieläkin räksyttee, no ei voi kauhalla vaatia kun on lusikalla saanut.
Sama kauha ja lusikka sanonta kuvaa myös sinua🤣
- Anonyymi
Siellä kaninkolossa taidetaan uskoa vaan, ylilauta kanavan sisältöön.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katokato, sinä se vaan jaksat vieläkin räksyttee, no ei voi kauhalla vaatia kun on lusikalla saanut.
Pistä vielä maski päähän, niin saadaan nauraa urakalla!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä sitten "viisas" sanoo meitä pöljiksi 🤣. Mutta jokainen tallaa tyylillään.
Pöljät oikeasti uskovat siihen, että koronarokotukset estävät saamasta koronaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pöljät oikeasti uskovat siihen, että koronarokotukset estävät saamasta koronaa.
Ei estä, mutta tulee lievempänä. Et taida ymmärtää mitä riskiryhmät tarkoittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pöljät oikeasti uskovat siihen, että koronarokotukset estävät saamasta koronaa.
Pöljät kyllä tietää ettei rokotus estä koronaan sairastumista, mutta koronan oireet lieventyvät rokotteella tartuntatilanteessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pöljät kyllä tietää ettei rokotus estä koronaan sairastumista, mutta koronan oireet lieventyvät rokotteella tartuntatilanteessa.
Oo hupattamatta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oo hupattamatta
Minä pöljä kyllä tiedän mistä kirjoitan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oo hupattamatta
Onhan se sentään fyysisesti raskasta ja kärsimyksiäkin vaivoja tuottavaa työtä kaikille virioneille uusi sairaala rakentaa, eikä siinä vierlä kaikki, työn henkinen rasittavuus saattaakin olla paljon voimakkaampaa luokkaakin kuin fyysinen rasittavuus. Eipä se ihme jos palkankorotusta vaativatkin ja sosiaalietuuksia heikonpäivänvaralle. Kirjoittele toki useamminkin hauskoja sinun kirjoitukset ovat.

Opettele kirjoittamaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei estä, mutta tulee lievempänä. Et taida ymmärtää mitä riskiryhmät tarkoittaa.
Joo, tämän päivän mullikassakin oli textari samanlaiselta minäminä pöljältä joka ei ole Kuullut että meille huonokuntoisille nonioireisille se on Jopa Tappava tauti. Pidä suusi kiinni kun et oman mahtavuutesi takia tunnu välittävän muista kuin itsestäsi. Pidän maskia ja tulen pitämään aina kun liikun jouko paikoissa, nauratte tai ette.

Haittaako se, jos kuolet? Noh, ei haittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haittaako se, jos kuolet? Noh, ei haittaa.
Haittaa se jos koronaan kuolee ilman rokotetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haittaa se jos koronaan kuolee ilman rokotetta.
Ei haittaa, kuten ei myöskään se, että kuolee koronaan rokotettuna.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei haittaa, kuten ei myöskään se, että kuolee koronaan rokotettuna.
Sinun elämä ei taida olla ok.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pistä vielä maski päähän, niin saadaan nauraa urakalla!
Meillä on jo maskit käytössä, sinun kaltaisten vuoksai varmaan täytyisi pitää ympäri vuoden maskia.
Eihän sitä tiedä, jos satut öllöttämään vaikka kassajonossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei estä, mutta tulee lievempänä. Et taida ymmärtää mitä riskiryhmät tarkoittaa.
Juu, ei näy ymmärrys pelaavan hänelläkään, mutta minkäs sille teet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä on jo maskit käytössä, sinun kaltaisten vuoksai varmaan täytyisi pitää ympäri vuoden maskia.
Eihän sitä tiedä, jos satut öllöttämään vaikka kassajonossa.korjaus: vuoksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä on jo maskit käytössä, sinun kaltaisten vuoksai varmaan täytyisi pitää ympäri vuoden maskia.
Eihän sitä tiedä, jos satut öllöttämään vaikka kassajonossa.Se sun maskisi ei auta muuhun kuin, että pitää ruman naamasi piilossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama kauha ja lusikka sanonta kuvaa myös sinua🤣
äLKÄÄ HYVÄT IHMISET OTTAKO ROKOTETTA. SILLÄ VÄHENNETÄÄN POIS KANSASTA TIETYT IHMISET. TÄSTÄ ON LÄÄKÄRI M KIVIVUORI ANTANUT TIETOA JA VAROITTAA IHMISIÄ. LUKEKAA TÄÄLTÄ NETISTA. TÄÄ ROKOTE VIE HALVALLA HAUTAAN AJAN MITTAAN!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opettele kirjoittamaan!
Yrittänet salaisten kaveriesi kanssa kenties jopa kosustella kirjoituksinesi mutta, havaitset kyllä kannattiko edes yrittääkkään soluttautuakkaan.
- Anonyymi
Siinähän saa samalla rokotuksen pöljyyttä vastaan.
- Anonyymi
Jokaisen oma asia on ottaa rokotukset ja piste.
- Anonyymi
En varannut aikaa, valmistaudun vain äänestämään seuraavissa oikein.
- Anonyymi
Onko sinulla koronavastainen pressaehdokas jo valmiina?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sinulla koronavastainen pressaehdokas jo valmiina?
Eikö sarvissa ollutkaan tietoa siitä asiasta.
- Anonyymi
"Onko sinulla koronavastainen pressaehdokas jo valmiina?"
Nettipöljän kysymys johon viisas ei vastaa. - Anonyymi
Reilu viikko sitten erikoislääkäri soitti Kuopion suuresta sairaalasta ja ehdotti uuden koronavarianttirokotteen ottamista, ennen kuin sairauden hoitoja jatketaan ja ,että kysyisin Iisalmen tilannetta milloin rokotuksen ajan saa mahdollisimman nopeasti.
Kun aloin etsiä netissä Soten sivuilta koronarokotus aikoja niin yhtäkään pallukkaa en löytänyt ja puhelimella asioidessa "luurin" toisesta päästä kuului vain ähkettä.
-viestiketjun aloittaja- - Anonyymi
>uskoo koronahuijaukseen
Kyllä hölmöjä tähän maailmaan mahtuu - Anonyymi
Vieläkinkö noin moni jaksaa hysteerisenä pelätä jotain Wuhanin nuhaa?
- Anonyymi
Hysteerisenä!?
Olen ollut kahdentoista vuoden aikana kolme kertaa rajan takana ja tänä kesänä sain kuolemantuomion.
En minä nuhaa pelkää, enkä kuolemaa vaan sitä, että pitää lähteä täältä maailmasta.
Minusta täällä Iisalmen seudulla on mukavaa.
Tule sinäkin matkalle.
- Anonyymi
Ymmärrän turvavälit järkevinä, ei esim. kaupan kassajonossa tarvitse olla tappituntumalla.
Kaikki muu koronaan liittyvä on yliammuttua ja turhaa.
Miksi jonottaa piikkiä, joka ei estä tartuttamasta ja tarttumista ja lisäksi testaamaton, siis ennen massapiikityksiä....nythän ne on testattu.- Anonyymi
Sinä ymmärrät turvavälit ja plaap plaap mutta kun ihminen saa elämänsä loppuvaiheessa sairauksia niskaansa enemmän kuin
ansaitsee, yrittää varmasti tehdä kaikkensa, ettei joudu miitinkiläisten myllytettäväksi.
Voi elää kylmässä mökissään ja rahoittaa pörssipelureiden pröystäilevää elämää kun ei ole voimia polttopuu metsäänkään lähtemään, eikä hinkua kanikopin hiljaisuuteen.
Kuitenkin täällä maalla kylmässä pirtissä voi huutaa vaikka kurkku suorana lämpimikseen ja tuskaansa, eikä häiritse ketään.
- Anonyymi
jA ROKOTE VIE HALVALLA HAUTAA.
- Anonyymi
Kuollaan sitä ilman rokotettakin.
- Anonyymi
En käynyt iisalmessa rokotuksissa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113445MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768