IS 6.11.2023:
"HINAUSPALVELUA Skodalleen tarvinnut kääkkä joutui espoolaisen alan yrittäjän kanssa kiistaan työn laadusta.
Tapahtumat alkoivat, kun mies valitsi vakuutusyhtiönsä osoittaman ammattilaisen elvyttämään sammunutta vuoden ikäistä Skodaansa. Paikalle tilattu hinuri antoi ensin autolle apuvirtaa, mutta joutui lopulta hinaamaan kotterovanhuksen korjaamolle.
Korjaamoltaan mies sai tiedon, jonka mukaan virheellisesti annettu apuvirta oli rikkonut johtopiirin ja sulakkeet. Korjaamon mukaan Skeida oli vaurioitunut korkeasta jännitteestä ja virtapiikistä. Autosta oli palanut lisäksi tavallista enemmän sulakkeita, mikä yleensä kertoo oikosulusta.
Kääkällä oli heti "selkeä" kuva tapahtumista: hinaaja muka rikkoi hänen autonsa ja vaurio johtui apuvirran antamisesta. Skodillacciin oli miehen mielestä tullut usean tuhannen euron vahinko. Hinausyrittäjältä kääkkä vaati 7 500 euron korvausta.
Yrittäjä kiisti ketkun rasvaisen korvausvaatimuksen ja laski vaatimuksen olevan varsin rasvainen, eli suunnilleen kuusinkertainen hinatun auton arvoon verrattuna.
KÄÄKKÄ oli reklamaation jättäessään tehnyt yrittäjälle selväksi, että jos vastausta ei kahden viikon sisälle tule, niin asia lähtee kuluttajariitalautakunnalle.
Skoda-mies oli tosin asian kiireellisyydestä päätellen polttamassa omatkin sulakkeensa, sillä vain muutama päivä reklamaatiosta kului eikä hinausyrittäjä ollut ehtinyt antaa vielä vastausta reklamaatioonkaan, kun tuli tieto, että asia oli jo lautakunnassa.
Yrittäjän mukaan mies ei missään vaiheessa ollut kertonut hänelle, että itäautolle olisi jossain vaiheessa annettu mahdollisesti virheellisesti virtaa. Hinausauto oli lisäksi tilattu paikalle nimenomaan antamaan apuvirtaa, koska romisko ei omillaan käynnistynyt.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Vanhasta Passatista oli tuo tarina, mutta Toyotan omapojan pää kääntää kaikki toiseksi ja harhaksi.
Ai nyt sikakiikku ei olekkaan enää osa vw?
Kapi se vaan on. Taukki joutilas sanasieppo joka ei eläessään ole sanonut mitään järkevää. Vasemmistolainen tietty. Pröt Pröt Pröö Miu mau.
Ehdotin Kapille kirjoituskonetta, että päpätys ei pääsisi nettiin asti. Tai piuha irti seinästä.
Kyykmannilla oli taas pakottava tarve tulla rollailemasn.
On noi skoota kääkkäset sitten huvittavia otuksia 😁😆😂