Etusivulle JUURI NYT: HBL: Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa saapuu presidentti Martti Ahtisaaren hau

Anonyymi-ap

Etusivulle


JUURI NYT: HBL: Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa saapuu presidentti Martti Ahtisaaren hautajaisiin
TALOUSSANOMAT
Raju lakko­viikko alkaa – näin se vaikuttaa arkeen
Jopa noin sadalla työpaikalla lakkoillaan pian. Lakkopäivät ovat tiistai, keskiviikko ja torstai.


JAA

KOMMENTOI

Osa työntekijöistä seisoo tällä viikolla lakkovahteina jopa noin sadalla työpaikalla eri puolilla Suomea.
Osa työntekijöistä seisoo tällä viikolla lakkovahteina jopa noin sadalla työpaikalla eri puolilla Suomea. KUVA: HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Outi Kokko
6:30
ALKAVASTA viikosta on tulossa varsinainen lakkoviikko. Palkansaajien keskusjärjestö SAK ja ammattiliitot ovat ilmoittaneet työtaisteluista, joita käydään yhteensä suunnilleen sadalla työpaikalla eri puolilla Suomea.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kertoi viime viikolla liittojen yhteisessä tiedotustilaisuudessa, että lakoilla vastustetaan hallituksen työelämäheikennyksiä. Toimet ovat hänen mukaansa ”viimeinen varoitus”.

– Puolustamme työntekijöiden asiaa nyt, ennen kuin hallitus riistää meiltä ja heiltä oikeuden työtaisteluihin, Eloranta sanoi.

Lue lisää: SAK:lta ”viimeinen varoitus”, liitot aloittavat lakot ensi viikon tiistaina

Lakoissa mukana ovat Teollisuusliitto, Rakennusliitto, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto (JHL), Ammattiliitto Pro ja Palvelualojen ammattiliitto (PAM). Työnseisaukset ovat korkeintaan vuorokauden pituisia.

ENSIMMÄISET lakot järjestetään tiistaina. Tuolloin työtaisteluja on yli 50 työpaikalla ja ne painottuvat Pohjois-Suomeen. Keskiviikkona lakkoillaan etenkin Varsinais-Suomessa ja torstaina Itä-Suomessa.

Liittojen listalla on hyvin erisuuruisia ja eri aloilla toimivia työpaikkoja.

Lue lisää: Uusia työtaistelutoimia ensi viikolle – tätä on luvassa

Esimerkiksi JHL:n lakot vaikuttavat muun muassa liikuntapaikkojen, jäteasemien sekä pesula- ja ruokapalveluiden toimintaan.

Keskiviikkona Turun joukkoliikenteessä on odotettavissa häiriöitä, kun JHL:n jäsenet Turun kaupunkiliikenne -yhtiössä lakkoilevat. Myös Turku Energiassa työskentelevät JHL.n jäsenet ovat lakossa tuolloin.

Rakennusliiton lakot puolestaan hidastavat rakennustöiden etenemistä muun muassa Lapin, Turun ja Kuopion keskussairaaloissa.

LIITOT ovat ilmoittaneet, että mielenilmausten aikana huolehditaan hätä- ja suojelu­työstä ja muista työpaikan toiminnan turvaamiseen liittyvistä välttämättömistä toimenpiteistä.

Sähköliiton työnseisausten ulkopuolella ovat sähkön- ja lämmöntuotantoon ja sähkönjakeluun liittyvät välttämättömät työtehtävät ja varallaolo. Ne eivät myöskään koske vuorotyöntekijöitä.

Pro-liiton lakot koskevat työvuoroja, jotka alkavat keskiviikkona kello 00.00 ja 24.00 välillä.

0

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Tilaisuuden perunut yrittäjä Eira Maijala vahvistaa Ylelle, että hän ei halunnut, että hänen yrityks

        – Hän kertoi, että meille on varattu paikka jostain ihan muualta. Sitten hän kertoi, että se paikka on helvetti. Yrittä
        Maailman menoa
        78
        3866
      2. Mikä ampuminen illalla Kiuruvedellä?

        Huhu kertoo että oma äiti ammuttu autoon??? 😢
        Kiuruvesi
        51
        3460
      3. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

        Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
        Parisuhde
        110
        3124
      4. Mihin ihastuit ensimmäisenä

        kaivatussasi? 💯
        Ikävä
        108
        2444
      5. Pitopalvelu yrittäjä teki ainoan oikean ratkaisun .

        Emme saa suomea ja Haapajärven PIIRUAKAAN paremmaksi nostamalla moraalittomuuden edessä kädet pystyyn antautumisen ja
        Haapajärvi
        53
        1572
      6. Miten paljon odotat hänen

        Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
        Ikävä
        80
        1486
      7. Tänään valtuustossa

        Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
        Ähtäri
        28
        1468
      8. Lapsuus 50-60 luvulla

        Oli ihanaa aikaa. Lapsi sai olla pieni pitkään. Ei joka tuutista työnnetty silmille ja korville Setaa ja muita sukupuoli
        Maailman menoa
        149
        1205
      9. Kari Kanala paljastaa - Papin työhön paluu Myyrästä vaati "nollauksen" ensin: "Pitää siinä..."

        Kari Kanala: ihminen, mies ja pappi. Kanala nähdään tänä syksynä tv:ssä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa sekä Myyrä-ki
        Suomalaiset julkkikset
        22
        1096
      10. Sinne eivät homot tule

        Että tälläistä käytöstä tällä kertaa. Saattoväki odotteli sateessa kun yrittäjä saarnaa herran nimessä homoja ja lesboja
        Luterilaisuus
        243
        1043
      Aihe