Bain pienituloiset maksaa

Anonyymi-ap

Vain pienituloista otetaan

Verokertymä vähenee 9 miljardia, köyhiltä leikataan

Hallitus leikkaa pienituloisilta kuusi miljardia sosiaaliturvasta, ensi vuonna 1,5 ja siitä eteenpäin 1,5 miljardia vuodessa, hallituskaudella yhteensä 6 miljardia.

Miten paljon pienituloisten elämä ja ostovoima tulee heikkenemään hallituskaudella, kun leikkaukset ensi vuodesta alkavat PURRA?

SAMAAN AIKAAN, vuodesta 2022 - vuoteen 2027, valtiovarainministeriö arvioi VEROASTEEN ALENEVAN kolme prosenttiyksikköä, mikä merkitsee, että valtion verokertymä pienenee noin 9 miljardia.

Kenen mielestä elämme OIKEUSVALTIOSSA?
Jos hallitus leikkaa hallituskauden aikana sosiaaliturvasta yhteensä 6 miljardia ja rikkaat saavat uusia veroetuja samaan aikaan 9 miljardia, niin hallituskauden aikana uutta ulkomaan velkaa on otettava, vaikka sosiaaliturvaa on purettu roimasti.

Lisää velkaa otetaan siis ulkomailta, vaikka myös isojen korkomenojen vuoksi ennen vaalia luvattiin ulkomaan velan vähentämistä. Velkakello tuleekin tikittämään entistä kovempaan tahtiin, kun ulkomaan velkaa otetaan yhtä paljon, ellei jopa enemmän, kuin viime hallituskaudella paljon isommalla korolla.

Orpon hallitus "sopeuttaa" julkista taloutta leikkaamalla pienituloisten entisestään liian pienestä sosiaaliturvasta, mitä on jouduttu leipäjonoilla paikkaamaan. EU:n komission sosiaaliasiain komitea on huomauttanut Suomea jo kolmesti liian pienestä perusturvasta.

Varakkaat, hyvin toimeentulevat, eivät osallistu talkoisiin, sen sijaan hyvätuloiset saavat uusia veroetuja, ja verokertymä vähenee siten arviolta 9 miljardia Orpon hallituskauden aikana — ja ulkomaan velka kasvaa.

Useiden tutkimusten mukaan veronkevennykset eivät auta talouskasvuun. Suomessa verotus ei ole kohtuuttoman kovaa. Päinvastoin Suomen veroaste kestää kyllä kansainvälisen kilpailun. Yritys eroa on alennettu kerta toisensa jälkeen, ja lienee nykyään EU-maiden matalimpia. Varallisuusvero on Suomessa poistettu ja perintöveroa alennettu. Pääomatuloihin kohdistuu matala tasavero, kun taas eläkkeet ja palkat verotetaan progressiivisesti. Listaamattomien yritysten verotus on minimaalista jne.

Verotusta tulee kiristää siten, että veronmaksukykyiset maksavat enemmän veroa, osallistuvat siten talkoisiin, jotta lakisääteiset hyvinvointipalvelut voidaan perustuslain mukaan toteuttaa. Veronkierto ja porsaanreijät eivät ole lopulta kenenkään etu.

Suomalaisten kahtiajakautuminen ei ole kenenkään etu: köyhät, joilta leikataan, köyhtyvät entisestään ja rikkaat rikastuvat uusien veroetujen takia.



Äänestä
SDP
SAK

2

209

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Knn bain sasi töitä.

    • Anonyymi

      Osatotuus.

      Työmarkkinokonflikti johtuu luottamuspulasta puolin ja toisin. Osapuolrt haluttomia neuvotteluratkaisuun.

      Molemmilla epärealistiset tavoitteet.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2321
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1024
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      589
      861
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      646
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      644
    Aihe