Nyt voidaan olla taas vuosi kateellisia rikkaille vapaamuurareille
Nyt on rikkaat taas julkistettu
26
452
Vastaukset
- Anonyymi
Enpä oikein jaksa kadehtia. Ei ne rahat itsestään ole heillekään tulleet, kyllä siinä on pitänyt olla kekseliäisyyttä, yrittäjyyttä, rohkeutta, ahkeruutta, viisautta ja bisnesvainua sekä töissä kiinni yötä päivää.
Kaikkia näitä ominaisuuksia ei meillä köyhillä ole, joten me elämme vain pienellä palkallamme tai eläkkeellämme, mutta vapaa-aika on meidän omaamme.
Enkä myöskään osaa kadehtia pörssisijoittajia ja heidän huoliaan pörssikursseista ja sijoituksistaan. Siinäkin tarvitaan tietämystä, rohkeutta ja onneakin. Kun pörssi alkaa heilua, niin heiluu myös sijoittajan mieliala ja yöunet.
Ei, kyllä se vaan totta on että hevoseton poika on huoleton poika. - Anonyymi
Lisää rikkaita vain Suomeen, hehän maksavat eniten veroja eli heidän rahoillaan voi moni pötkötellä sohvalla.
- Anonyymi
Just noin, töihin ei kyetä kun masentaa ja ahdistaa. Pimeitä hommija kuitenkin jaksetaan, niin miehet kuin naiset, remonttireiskat, lapsenvahdit, lemmikkihoitajat, kotileipurit yms ovat tosi kydyttyjä.
Maan talouteen olis hitonmoinen parannus, etenkin turhien tukien vähenemisenä.
Veroihin.isten pitäs kurkata vaikka Facebook ryhmiä, heti löytyy aika monta kärytettävää.
- Anonyymi
Kyllä maa elää eniten ihan tavallisten pulliaisten verotuloilla mutta nostan silti hattua kaikille niille rikkaille jotka maksavat oikeasti veronsa maahan joka on heidät kouluttanut ja antanut hyvät yrittämisen edellytykset.
Tähän joukkoon eivät kuulu ne aktiiviset verosuunnittelijat ja vakuutuskuori miljonäärit.- Anonyymi
Harhaluulo. Alle 10% kansalaisista maksaa 75% suomen veroista.
Ajattele nyt, 100 000 tienaava maksaa 33 000 veroja, 1000 000 tienaava maksaa veroja jo 500 000.
Duunari joka tienaa 30 000 vuodessa maksaa veroja 6000.
Tuo suomen tulokuningas, ruokatoimitusfirmansa amerikkaan 74 miljoonalla myynyt Miki maksaa veroja 37 miljoonaa ja sanoi tekevänsä sen mielellään... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harhaluulo. Alle 10% kansalaisista maksaa 75% suomen veroista.
Ajattele nyt, 100 000 tienaava maksaa 33 000 veroja, 1000 000 tienaava maksaa veroja jo 500 000.
Duunari joka tienaa 30 000 vuodessa maksaa veroja 6000.
Tuo suomen tulokuningas, ruokatoimitusfirmansa amerikkaan 74 miljoonalla myynyt Miki maksaa veroja 37 miljoonaa ja sanoi tekevänsä sen mielellään...Mielelläni minäkin tuosta summasta maksaisin 37 miljoonaa. Jopa enemmänkin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harhaluulo. Alle 10% kansalaisista maksaa 75% suomen veroista.
Ajattele nyt, 100 000 tienaava maksaa 33 000 veroja, 1000 000 tienaava maksaa veroja jo 500 000.
Duunari joka tienaa 30 000 vuodessa maksaa veroja 6000.
Tuo suomen tulokuningas, ruokatoimitusfirmansa amerikkaan 74 miljoonalla myynyt Miki maksaa veroja 37 miljoonaa ja sanoi tekevänsä sen mielellään...Kuuleppas, persukanava teki jo konkan.
Suomensivat juuri sinun tavallasi lukuja.
YLE:n vihervassarikommarikepulisti toimittaja väitti veroja maksetun kyseisessä kaupassa 25 milj. €. No eihän se ole kuin 12 milj. € tuo ero tulkinnassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuuleppas, persukanava teki jo konkan.
Suomensivat juuri sinun tavallasi lukuja.
YLE:n vihervassarikommarikepulisti toimittaja väitti veroja maksetun kyseisessä kaupassa 25 milj. €. No eihän se ole kuin 12 milj. € tuo ero tulkinnassa.Kuuleppas, eipä sinunkaan tietolähteesi tunnu olevan ihan huippuun viritetty.
Mutta nuo aiemmat lukuni kyllä olivat ulkomuistista ja vähän lonkalta heitettyjä.
Mikin Woltin myynnistä saama tulo oli 79 miljoonaa, josta maksoi veroa 27 miljoonaa.
Mutta onpa sitä jo siinäkin...
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/efa342fb-49fc-4cd3-9d35-50be656644c4
- Anonyymi
Ei tarvitse olla kateellinen, jokainen on omalta osaltaan itsensä herra ja toimii niiden avujen ja osaamisen turvin joita on suotu. Olen ylpeä niistä ihmisisitä jotka ovat onnistuneet elämässään hyvin ja maksavat veronsa, jolla tätä yhteiskuntaa pidetään yllä. Luulen, että lähes kaikilla on ollut mahdollisuus kouluttautua, yrittää, ansaita elantonsa ja tulla omillaan toimeen jos vaan halua on ollut. Ja sekin on totta; ei suuret tulot, vaan pienet menot niin hyvä tulee. Puolisoni oli työelämässä yli 47v. Minä 45v. Muutama vuosi sitten, ennen eläköitymistä olin töihin menossa kaupan kautta. Siinä hedelmätiskillä kuulin kun kaksi pariskuntaa tapasi toisensa. Mitä kuuluu jne. Korvaani koski kun kuulin että eläkkeellähän sitä, tuli oltua 20v. työelämässä. Jessus sentään, ajattelin. No, ehkä se eläke ei ole sen enempää kuin 20v. arvoinen. Itse ja mieheni ollaan melko tyytyväisiä. Toimeen tullaan. Valta osa verotuloista menee yhteiskunnan heikompiosaisten ylläpitoon ja näin ei jää vanhusten hoitoon ja terveydenhuoltoon tarpeeksi varoja jotka mielestäni ovat ensisijaisia kohteita. Kateellisuus on turhaa, meistä jokainen on oman onnensa seppä
- Anonyymi
Miks kukaan ei ole mulle kateellinen ko lataan sähköautoani ilmaiseksi työpaikan pistorasiasta?
- Anonyymi
Siks ku kaikki tietää ettei -02 mallinen tiisseli volvosi lähe käyntiin näin kylmällä ilman jatkuvaa lämmitystä. Muitten kateellisuus ei auta vanhoihin hehkuihin !
Siks !
- Anonyymi
Kateellisuus karisi tuon yhden nuoren miljonäärin sanomisesta:
"Täytyy olla valmis olemaan tavoitettavissa yötä päivää."
Ei sovi minun hipiälle. - Anonyymi
Mitä enemmän omaisuutta on, sitä huolestuneempi on omaisuutensa puolesta.
- Anonyymi
Minun käsittääkseni satatuhatta tienaava maksaa tuloveroa n. 40% sitten päälle kaikki muut verot.
- Anonyymi
Miljoonan tienaava maksaa 50%
- Anonyymi
Salaliittoteoriaa! Ei ole tuollasia olemassa
- Anonyymi
Kateellisia vituttaa kun vielä kaiken lisäksi on itse aihettanut oman olotilan.
- Anonyymi
Kateellinen olen kun itse en osaa tehdä rahaa.on vain kunnan työpaikka netto 2000e jotenkin ottaa päähän kun toiset tienaavat yli 100000e.vaikka kyllä maailmalla rahaa on mutta postilaatikkoa pitemmällä en ole käynyt
- Anonyymi
Tämä tulojen julkaiseminen on aina yhtä koominen päivä. Jos ehdotetaan ettei niitä julkaista, joku kitisee että hämärähommia takana. Kun ne julkaistaan, kitinä alkaa että toisten persnahoista otettuja rahoja.
Miksei tehdä siten, että joka toinen vuosi julkaistaan hyvä tuloisimmat ja joka toinen vuosi huonotuloisimmat. - Anonyymi
Ruumanni tienaa 6 miljoonaa vuodessa.
Meikällä menisi saman rahan tienaamiseen 30 000 tuloilla 200 vuotta!
Siinä on rikkaan ja köyhähkön suhdeluku.- Anonyymi
Näinpä, ja veroja herra maksaa 100 työvuotesi verran vuodessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinpä, ja veroja herra maksaa 100 työvuotesi verran vuodessa.
Eli sinä maksat veroja 200 vuodessa noin 1 miljoonan ja Herra Bruumanni 600 miljoonaa. Siinä se ero
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli sinä maksat veroja 200 vuodessa noin 1 miljoonan ja Herra Bruumanni 600 miljoonaa. Siinä se ero
Tokkopa kumpikaan sentään 200 vuotta veroja makselemme...😂
- Anonyymi
Aina on ollu tuloerot ja tulee olemaan.Esim vuodessa 2milj veroja maksava elättää vätkylöitä melkosen määrän.
Vätkylät ei tee mitään että ansaitsee elatuksen soffalle ja silti valittaa.
En kadehti vätkylän elämää varsinkin kun se on itse aiheutettu olotila.
Lehmät kuuluu laitumelle. - Anonyymi
10 miljoonaa tienaava tuottaa valtion kassaan 5 miljoonaa veroja.
Nettosaajavötkylät ei tuota muuta kuin sontaa, kun ensin syövät toisten tienaamia rahoja. - Anonyymi
kateus vie kalatkin vedestä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä943231Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3031806Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461647- 901480
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4071471Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4141366Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21290Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381127Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun346972Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden275955