Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Rokotus kiihtottaa

Huomasin, että ko aiheesta on tällä sivustolla ollut keskustelua, mutta ne ovat muutaman vuoden takaisia. Löytyyköhän vielä niitä, joita rokotukset kiihottavat? Olisi mielenkiintoista kuulla mielipiteitä/ajatuksia ko aiheesta.
Minulla on ollut fantasioita ja myös kokemusta siitä. Niitä on ollut kauan, mutta eipä niistä kovin monen kanssa voi puhua. Rokotuksen saaminen varsinkin takapuoleen ja miksei reiteenkin tuntuvat kiihottavalta ajatukselta. Minulla on osaamista ja kokemusta rokotusten antamiseen ja teen sitä välilä itselleni. Olen myös jossain vaiheessa antanut rokotuksia muille.
Rokotuksia voi antaa joko ilman mitään ainetta tai esim oikeina B-vitamiinirokotuksina. Olen antanut ja saanut usein jälkimmäistä.
Olenkohan ainoa täällä, jolla on tällaisia fantasioita? Toivon asiallisia vastauksia!
201717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Nykyään rokotukset kun laitetaan käteen, niin olisi kiva kokea pitkästä aikaa, miltä tuntuu kun piikki laitetaan takapuoleen. Olisi vielä sellaisessa kunnon pyllistävässä asennossa takapuoli paljaana, kun pitkä neula työnnetään hitaasti sisään. Kuinka syvälle pakaraan tuon B-vitamiinin voisi laittaa?

Äänestä
  • Niin nykyään lähes kaikki rokotukset annetaan käsivarteen hyvin harvoin niitä enää pistetään takapuoleen. Rokotuksen voi antaa takapuoleen monella tapaa, seisoen, mahallaan tai kyljellään ollessa. B-vitamiinin voi pistää takapuolessa (halutessa myös reidessä) lihakseen. Silloin käytetään 4-5 cm neulaa. Ja neula voi olla joko ihan ohut tai melko paksukin. Itse käytän melko paksua neulaa esim G 18-20. Lisäksi niistä B-vitamiinirokotuksista on paljon hyötyä. Toki voi pistää tyhjälläkin ruiskulla. Nykyään ei vain oikein löydy niitä, jotka ovat kiinnostuneita saamaan/antamaan rokotuksia, kun niitä ei viitsi ihan kaikilta alkaa kyselemään. Nyt tilaam uuden satsin B-vitaameja ja toistaiseksi on vain itse pistettävä.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Niin nykyään lähes kaikki rokotukset annetaan käsivarteen hyvin harvoin niitä enää pistetään takapuoleen. Rokotuksen voi antaa takapuoleen monella tapaa, seisoen, mahallaan tai kyljellään ollessa. B-vitamiinin voi pistää takapuolessa (halutessa myös reidessä) lihakseen. Silloin käytetään 4-5 cm neulaa. Ja neula voi olla joko ihan ohut tai melko paksukin. Itse käytän melko paksua neulaa esim G 18-20. Lisäksi niistä B-vitamiinirokotuksista on paljon hyötyä. Toki voi pistää tyhjälläkin ruiskulla. Nykyään ei vain oikein löydy niitä, jotka ovat kiinnostuneita saamaan/antamaan rokotuksia, kun niitä ei viitsi ihan kaikilta alkaa kyselemään. Nyt tilaam uuden satsin B-vitaameja ja toistaiseksi on vain itse pistettävä.

    G18-neula onkin vähän paksumpi. Onko noin paksu neula helppo laittaa lihakseen ja sattuuko pistäminen? Entä voiko neulan työntää kokonaan sisään? Paksulla neulalla varmaan vähemmänkin juokseva aine menee hyvin sisään.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    G18-neula onkin vähän paksumpi. Onko noin paksu neula helppo laittaa lihakseen ja sattuuko pistäminen? Entä voiko neulan työntää kokonaan sisään? Paksulla neulalla varmaan vähemmänkin juokseva aine menee hyvin sisään.

    G18 on melko paksu neula ja myös G20 voi hyvin käyttää. Paksummalla neulalla on tosiaan helpompi saada rokote leviämään. B-vitamiineissa B1 ja B6 eivät ole yhtä juoksevia kuin B12. Jos käyttää paksumpia neuloja, niin rokotus on paras antaa takapuoleen, missä on isompi lihas. Reiteen voi pistää ohuemmalla neulalla. Kyllä paksumpikin on helppo pistää lihakseen. Rokotus toki vähän tuntuu, mutta kaikki riippuu rokotustekniikasta. Neulan voi työntää kokonaan lihakseen. Eräs rokotuskammoinen halusi kokeilla B-vitamiineja ja totesi, ettei ollutkaan niin paha juttu kuin oletti. Itse vitamiini tuntuu vähän rokotuskohdassa, mutta tunne on hetkessä ohi. Ja jos haluaa ensin vain kokeilla/kokea miltä rokotus tuntuu, niin voihan sen tehdä tyhjälläkin ruiskulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Mee niuvanniemeen siellä spede rokottaa kuivana kakkoseen buaahaa

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Mee niuvanniemeen siellä spede rokottaa kuivana kakkoseen buaahaa

    Odottelinkin koska tämä Spede (lue=pelle) ilmestyy tänne. Puuttuu kaikkien/kaikkeen keskusteluun Spedenä. Kun on näin kiinnostunut niistä ja "asuu" täällä, niin ainoa johtopäätös on että itse kiihottuu kaikesta, mitä täällä lukee. Suosittelen siirtymistä vaikkapa Aku Ankkaa! 😎

    1Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Mee niuvanniemeen siellä spede rokottaa kuivana kakkoseen buaahaa

    Ihanko no sinähän sen parhaiten tiedät kun paikalla olet.

    Äänestä

  • Sää mää ja bää rokottaa spedeä perseeseen. Kivat sulle sinne niuvannimeen hönö.

    Äänestä

  • Delaa jo vitun hönö.

    Äänestä

  • Sinähän sen tiedät mitä teet.

    Äänestä

  • Niin käsivarteenhan rokotukset useimmiten pistetään. Mutta kyllähän rokotukset voi antaa myös takapuoleen, se tuntuu myös hieman kiihottavaltakin jutulta. Kiinnostaisiko kokea takapuoleen rokotukset?

    Äänestä

  • Olisiko halukas kokeilemaan, miltä rokotus tuntuu, kun se annetaan takapuoleen?

    Äänestä

  • Tästä vuesriketjusta on kulunut jo jokunen kuukausi. Ja täytyy varautua, että Spede (Pelle) liittyy tähän. Tulin uudestaan katsomaan, mitä täällä. Haluaisitko oikeasti saada muutaman aidon rokotuksen takapuoleen ja vaikkapa myös reiteen. Jos kiinnostusta on, niin luulen että se voisi olla vain järjestelykysymys! Ja sama koskee muitakin, jotka ovat kiinnostuneet ko aiheesta!

    Äänestä

  • Kyllähän ne rokotukset voi hyvinkin pistää takapuoleen. Tuntuuhan se erilaiselta kuin käsivarteen. Ja onhan se tilannekin erilainen, kun on vatsallaan takapuoli paljaana ja odottaa niitä rokotuksia! Esim tuon B-vitamiirokotuksen voi pistää syvälle lihakseen. Se miltä se tuntuu, niin kokeilemalla han se selviäisi, jos kiinnostusta on!

    Äänestä

Itse rokotustapahtuma ei välttämättä kiihota,mutta aikanaan annettiin Calmette ja Isorokkorokotuksia joista jäi arpi pistoskohtaan. niiden katselu ja koskettelu kiihottaa'

Äänestä

Influenssa rokotuksia hakiessani olen monta kertaa miettinyt että voisiko pyytää rokotuksen kaluuni. En ole uskaltanut kysyä. Mitä jos kysyisi????

Äänestä
  • Noin kertoo itse kuohittu urpo.

    Äänestä

Jatkan edelliseen kommenttiini . Mietin että jos rokotus annattaisiin terskaan, tulisiko paljon verta tai jäiskö arpi?

Äänestä
  • Onneksi sut on jo kuohittu. Ei tuu lisää sunlaisia hönöjä lisää.

    Äänestä

H­­e­­i! Ku­­ts­­um­me sinu­­­t kä­­­ymään uude­ss­a chatis­­­sa! Mei­­­tä on yl­­i mil­­­jo­­ona! 👉 http://ameliachau.com/H/L4b9K1

Äänestä

Ketjusta on poistettu 73 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Huomasin, että ko aiheesta on tällä sivustolla ollut keskustelua, mutta ne ovat muutaman vuoden takaisia. Löytyyköhän vielä niitä, joita rokotukset kiihottavat? Olisi mielenkiintoista kuulla mielipiteitä/ajatuksia ko aiheesta.
Minulla on ollut fantasioita ja myös kokemusta siitä. Niitä on ollut kauan, mutta eipä niistä kovin monen kanssa voi puhua. Rokotuksen saaminen varsinkin takapuoleen ja miksei reiteenkin tuntuvat kiihottavalta ajatukselta. Minulla on osaamista ja kokemusta rokotusten antamiseen ja teen sitä välilä itselleni. Olen myös jossain vaiheessa antanut rokotuksia muille.
Rokotuksia voi antaa joko ilman mitään ainetta tai esim oikeina B-vitamiinirokotuksina. Olen antanut ja saanut usein jälkimmäistä.
Olenkohan ainoa täällä, jolla on tällaisia fantasioita? Toivon asiallisia vastauksia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu