Ei päivää ilman rötöstä, kun puhutaan persuista. Pommiuhkausten tekemisestä epäilty henkilö paljastui vähemmän yllättäen persuksi!
"Yle kertoi torstaina laajassa terrorismirikosepäilyjä käsittelevässä jutussa keskusrikospoliisin ottaneen maaliskuun lopussa kiinni vuonna 1980 syntyneen pirkanmaalaismiehen, jota epäillään julkisesta kehottamisesta rikokseen.
Ylen tietojen mukaan kyse on samasta henkilöstä, jota poliisi epäilee puoluetoimistoihin tämän kevään eduskuntavaalien alla lähetettyjen valepommien sarjasta. Kesällä poliisi sai viitteitä siitä, että mies valmistelisi rituaalimurhaa. Yle löysi metsästä miehen ”alttarin”."
"Perussuomalaisten puoluesihteeri Harri Vuorenpää vahvistaa Ylelle, että kyseinen henkilö on ollut aikaisemmin perussuomalaisen puolueen jäsen.
Vuorenpää ei kommentoi, onko henkilö eronnut puolueesta itse vai erotettiinko hänet."
https://yle.fi/a/74-20059419
Puoluetoimistolle tehdyistä pommiuhkauksista epäillään perussuomalaista henkilöä!
518
3441
Vastaukset
- Anonyymi
Vaikuttaa mieleltään järkkyneeltä yksilöltä.
- Anonyymi
No, persuahan tuossa epäilläänkin.
- Anonyymi
Tavallinen persu-jamppa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, persuahan tuossa epäilläänkin.
On ollut jäsen . . . . on se vaan vaikeatajuinen asia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ollut jäsen . . . . on se vaan vaikeatajuinen asia.
Mies voi lähteä persuista, mutta persu ei miehestä.
- Anonyymi
Normi persu. Persujen ohjelman maksusta toimintaa. Väkivalta kunniaan on persujen motto. Persun mukaan ampuminen ja hukuttaminen on sitä parasta politiikkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ollut jäsen . . . . on se vaan vaikeatajuinen asia.
No kerropas, miten näitä kumpuaa juurikin perussuomalaisten riveistä? Ei ollut ensimmäinen tapaus eikä takuuvarmasti viimeinenkään. Mitä tämä kertoo itse PS-puolueesta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mies voi lähteä persuista, mutta persu ei miehestä.
Pätee vihreisiin ja demareihin myös. Vassareita ei edes haluta mihinkään puolueisiin liiallisen toksisuuden ja huumetaustan vuoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pätee vihreisiin ja demareihin myös. Vassareita ei edes haluta mihinkään puolueisiin liiallisen toksisuuden ja huumetaustan vuoksi.
Kokemusasiantuntija puhuu? Vai olisiko purranistien trollitoimisto?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kerropas, miten näitä kumpuaa juurikin perussuomalaisten riveistä? Ei ollut ensimmäinen tapaus eikä takuuvarmasti viimeinenkään. Mitä tämä kertoo itse PS-puolueesta?
On se niin kivaa eikös?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d43a69b7-9604-42e2-bcdf-be248a9b549b - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ollut jäsen . . . . on se vaan vaikeatajuinen asia.
miksi hullut haluavat liittyä persuihin - onko persut hullujen henkinen koti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, persuahan tuossa epäilläänkin.
Tavis vasudemu ruotsista, matkii täällä demuja.
https://yle.fi/a/3-12171659 - Anonyymi
Hyvin tyypillistä Persu keskuudessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, persuahan tuossa epäilläänkin.
Aivan. Heitähän niissä riittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pätee vihreisiin ja demareihin myös. Vassareita ei edes haluta mihinkään puolueisiin liiallisen toksisuuden ja huumetaustan vuoksi.
🤣🤣🤣🤣 demarit ovat duunareita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ollut jäsen . . . . on se vaan vaikeatajuinen asia.
Persu ei muutu persua kummemmaksi vaikkei enää puolueeseen kuuluisikaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mies voi lähteä persuista, mutta persu ei miehestä.
Näin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Normi persu. Persujen ohjelman maksusta toimintaa. Väkivalta kunniaan on persujen motto. Persun mukaan ampuminen ja hukuttaminen on sitä parasta politiikkaa.
Näin on.kyllä sen näillä palstoillakin huomaa mikä viha persuäänestäjillä on. Ei ainoastaan ulkomaalaisia ,vaan meitä kaikkia kohtaan jotka emme jaa persuideologiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kerropas, miten näitä kumpuaa juurikin perussuomalaisten riveistä? Ei ollut ensimmäinen tapaus eikä takuuvarmasti viimeinenkään. Mitä tämä kertoo itse PS-puolueesta?
Kertoo sen että ruuvit on löysällä.
- Anonyymi
Persu teidän puolue on vielä vaippaikäinen, yritätte selitellä että ette ole kertaakaan kaatunnut pyörälläajaessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pätee vihreisiin ja demareihin myös. Vassareita ei edes haluta mihinkään puolueisiin liiallisen toksisuuden ja huumetaustan vuoksi.
Äläpä muuta persu taas jutun aihetta. Nyt on kyse taas teidän rötöksistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokemusasiantuntija puhuu? Vai olisiko purranistien trollitoimisto?
Se juuri.
- Anonyymi
Valitettavasti persuihin on lähtenyt tämä katuaines joita ei muihin puolueiden oteta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
miksi hullut haluavat liittyä persuihin - onko persut hullujen henkinen koti?
Kyllä se sitä on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tavis vasudemu ruotsista, matkii täällä demuja.
https://yle.fi/a/3-12171659Mitä horiset persu?
- Anonyymi
Persutollo sekoittelee eri puolueiden edustajia sekaisin ja kyselee edustaman puolueen perään. Vain persu voi olla näin tollo!
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jannesalonen11/eiko-niita-ihmisia-nyt-vaan-voisi-ampua/
https://imengine.public.prod.hil.infomaker.io/?uuid=7e2f06a4-7a66-5fe2-99ba-ebb4b3df0705&function=fit&type=preview&source=false&q=90&maxsize=1200&scaleup=0
https://yle.fi/a/74-20049207 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se niin kivaa eikös?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d43a69b7-9604-42e2-bcdf-be248a9b549bPersuleirissä enemmänkin tapa?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201809032201178609 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tavis vasudemu ruotsista, matkii täällä demuja.
https://yle.fi/a/3-12171659Linkkipersu joutui taas kaivelemaan Ruotsista asti.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/supon-mukaan-lahden-ja-kankaanpaan-tapaukset-ovat-hyvia-esimerkkeja-aarioikeistoterrorismin-uhkasta-on-mahdollista-etta-vastaavia-tulee-jatkossa/8747322#gs.06ztjx - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pätee vihreisiin ja demareihin myös. Vassareita ei edes haluta mihinkään puolueisiin liiallisen toksisuuden ja huumetaustan vuoksi.
Vihreys ei lähde ihmisestä vaikka ihminen lähtisikin vihreistä. Siksi Purra ja Hallo-ahokin ovat vihreitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ollut jäsen . . . . on se vaan vaikeatajuinen asia.
Vielä muutama kuukausi sitten eli myös siihen aikaan, kun nuo älynväläykset on tehty.
- Anonyymi
Syvä myötähäpeä valtaa mielen :)))
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
miksi hullut haluavat liittyä persuihin - onko persut hullujen henkinen koti?
Ainakin Halla aho ja Purra niitä hulluja on potkinut puolueestaan paljon pihalle sinut esimerkiksi ap.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin Halla aho ja Purra niitä hulluja on potkinut puolueestaan paljon pihalle sinut esimerkiksi ap.
Missäs näkyy todisteet? Muutama liian avoimesti natsahdellut paikallisedustaja ja persupentu viskattiin muodonvuoksi ulos. Kaikki, jotka pitivät matalampaa profiilia saivat jäädä. Sisulaisia on pitkä rivi persuissa. Siitä vaan valitsemaan, kuka on kovin fasisti.
Ja tiedoksi, että en ole mikään sinimusta saati yleensäkään mikään fasismin kannattaja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Linkkipersu joutui taas kaivelemaan Ruotsista asti.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/supon-mukaan-lahden-ja-kankaanpaan-tapaukset-ovat-hyvia-esimerkkeja-aarioikeistoterrorismin-uhkasta-on-mahdollista-etta-vastaavia-tulee-jatkossa/8747322#gs.06ztjxSDP ehkä kaikkein sairain Puolue sihteerikksikään löytynyt muuta kuin rikollinen
kaikilla temari johtajilla aika sekava menneisyys . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokemusasiantuntija puhuu? Vai olisiko purranistien trollitoimisto?
Mitä mieltä kirjoittaja on: "Onko kirjoittaja sitä mieltä, että esim. Martti Ahtisaari tai Mauno koivisto, tunnetut sosialidemokraatit, eivät olisi kelvollisia liittymään Perussuomalaisiin, siis puolueeseenne? Odotan vastautanne!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SDP ehkä kaikkein sairain Puolue sihteerikksikään löytynyt muuta kuin rikollinen
kaikilla temari johtajilla aika sekava menneisyys .Ei nyt kuitenkaan mikään fasistinen kuten persuilla. Montakos rikostuomittua löytyy persujen puolue-eliitin edustajista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tavallinen persu-jamppa.
Vasujamppa ja lisäksi matu paperiton, vasuhallitus järjesti niille elinikäisen täysihoidon.
https://yle.fi/a/3-12219402 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, persuahan tuossa epäilläänkin.
Kyllä demareissakin on mieleltään järkkyneitä yksilöitä, kuten Näkkäläjärvi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
🤣🤣🤣🤣 demarit ovat duunareita.
Persut eivät ole työttömiä ja sitten kaikki demarit eivät ole duunareita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on.kyllä sen näillä palstoillakin huomaa mikä viha persuäänestäjillä on. Ei ainoastaan ulkomaalaisia ,vaan meitä kaikkia kohtaan jotka emme jaa persuideologiaa.
Minusta tuntuu että vihervasemmisto vihaa suomalaisia mm koska 2019 -23 hallituksessa annettiin lisää rahaa laittomasti Suomessa oleville mamuille kun samalla monet Suomen köyhät joutuu miettimään ostaako ruokaa vai lääkettä jne jne
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valitettavasti persuihin on lähtenyt tämä katuaines joita ei muihin puolueiden oteta.
Vassareissa on viedä isoimmat roistot ja isänmaanpettureita. Joita ei muihin puolueisiin oteta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pätee vihreisiin ja demareihin myös. Vassareita ei edes haluta mihinkään puolueisiin liiallisen toksisuuden ja huumetaustan vuoksi.
Rasismimielenosoittaja kantoi julistetta,jossa luki että Orpolta ja Purralta pitäis pää leikata.Kas kun näiden aiheuttamat kohut painetaan villaisella !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valitettavasti persuihin on lähtenyt tämä katuaines joita ei muihin puolueiden oteta.
Jaa sinä siis kuuluit siihen puolueeseen joka kertoo välittävänsä katuaineksesta ja heikko osaisista LOL
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persutollo sekoittelee eri puolueiden edustajia sekaisin ja kyselee edustaman puolueen perään. Vain persu voi olla näin tollo!
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jannesalonen11/eiko-niita-ihmisia-nyt-vaan-voisi-ampua/
https://imengine.public.prod.hil.infomaker.io/?uuid=7e2f06a4-7a66-5fe2-99ba-ebb4b3df0705&function=fit&type=preview&source=false&q=90&maxsize=1200&scaleup=0
https://yle.fi/a/74-20049207Eikös janne salonen ole joku hoitaja tampereelta ja sitten se keroilee twitter tilillään se ja se tappoi itsensä varmaan lääkkeiden yliannostukseen ja levittää kaikkae paskaa ihmisistä, voisikin lisätä sen hoitotahtoon, ettei saa hoitaa, eikä tarkastella mun tietoja..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta tuntuu että vihervasemmisto vihaa suomalaisia mm koska 2019 -23 hallituksessa annettiin lisää rahaa laittomasti Suomessa oleville mamuille kun samalla monet Suomen köyhät joutuu miettimään ostaako ruokaa vai lääkettä jne jne
Kenelle tämä hallitus jakaa, koska vielä kovemmin monet Suomen köyhät joutuu miettimään ostaako ruokaa vai lääkettä jne jne?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä mieltä kirjoittaja on: "Onko kirjoittaja sitä mieltä, että esim. Martti Ahtisaari tai Mauno koivisto, tunnetut sosialidemokraatit, eivät olisi kelvollisia liittymään Perussuomalaisiin, siis puolueeseenne? Odotan vastautanne!
Kuolleet ei liity enää poliittisiin puolueisiin.He olivat eläessään vasemmiston edustajia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei nyt kuitenkaan mikään fasistinen kuten persuilla. Montakos rikostuomittua löytyy persujen puolue-eliitin edustajista?
Ole juoppo ja tyhmä hiljaa halla-ahon tuomio todisti, että teitä voi kutsua sellaisiksi kun teillä on sellaiset geenit olette vielä niin tyhmiä, että on pakko harjoittaa älyvapaata alkoholipolitiikkaa mitä ei missään sivistysmaissa kuin suomessa ole...
Niin paavo lipposen hallitushan vei suomen kansallisaarteen eli fortumin pörssiin ja lahjoitti sen korruptiokavereille ja ulkomaisille sijoittajille ja siitä irroitettu neste myytiin niin halvalla, että jos ostajana olisi ollut esim. oma poika olisi sen pitänyt maksaa lahjaveroa...
Niin sitä jengiä ei ole koskaan tuomittu koska ovat rehellisiä ja noudattavat lakia sitä paitsi suomessa ei ole korruptiota .
En tiedä suomelle isompaa vahinkoa aiheuttanutta tapahtumaa kuin energiateollisuuden lahjoitus ja suomen muun teollisuuden ja kaivostoiminnan lahjoitus, miksiköhän palvelut on huonontunut viimeiset 30 vuotta ainakin mutta rahaaa menee kokoajan jonnekkin ja verotus tapissa miksiköhän?
Ja tottakai roistokoplaan kuulumattomia tuomitaan niinhän kaikissa sosialistien hallitsemissa maissa tehdään tälleen hieman ironisesti ilmaistuna, kannattaisi edes lukea mistä sekin on tuomittu ja etenkin kuka sen on tuominnut ja ketkä sen syyttäjän nimesi ja ketkä ovat hyötyneet valtion omaisuuksien "yksityistämisistä" .. Se sopi oikein hyvin noihin aikoihin kun viimeisiäkin vietiin valtiolta, että syyttäjä keskittyy tuhmiin puheisiin ja rumiin sanoihin.
Perkele teitä uskovaisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös janne salonen ole joku hoitaja tampereelta ja sitten se keroilee twitter tilillään se ja se tappoi itsensä varmaan lääkkeiden yliannostukseen ja levittää kaikkae paskaa ihmisistä, voisikin lisätä sen hoitotahtoon, ettei saa hoitaa, eikä tarkastella mun tietoja..
Ei se on se toinen en muista nyt nimeä joka kuulostaa samalta.. mutta tampereen punaistatiedotusoppiahan tuo jakaa ihan asiallisia juttuja välillä mutta täysin puolueellisia jos kilpailija puolueesta tulee puhe.. .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ollut jäsen . . . . on se vaan vaikeatajuinen asia.
Kirjoittanut persublogiin vielä kesällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä mieltä kirjoittaja on: "Onko kirjoittaja sitä mieltä, että esim. Martti Ahtisaari tai Mauno koivisto, tunnetut sosialidemokraatit, eivät olisi kelvollisia liittymään Perussuomalaisiin, siis puolueeseenne? Odotan vastautanne!
No ei ole kelvollisia. Toisin kuin demareissa, persuilla ei ole kuolleita jäseniä puolueessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoittanut persublogiin vielä kesällä.
Tavallinen kansaa vihaava porvari? -
Porvaristossa kaikkea kummallista- joka yleensä salataan tiukasti- ihme että tuo juttu pääsi julkisuuteen asti.
Tässä korkeimmantason suomi-porvarista hiukan outoa juttua myös?:
https://www.google.com/search?q=saaranetto - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pätee vihreisiin ja demareihin myös. Vassareita ei edes haluta mihinkään puolueisiin liiallisen toksisuuden ja huumetaustan vuoksi.
Vasemmistolaiset/demarit ovat vasemmistolaisia/demareita, vai pitäisikö heidän liittyä mielestäsi persupuolueeseen ? Ei voi olla huomaamatta kommentistasi kuinka idioottimaista on persun päättelykyky.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuleirissä enemmänkin tapa?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201809032201178609On niin persua, niin persua ettei tosikaan. "järkeviä lakeja pitää noudattaa" ja tyyppi ihan itsekö määrittelee mitkä ovat ne järkevät lait ? Entä "mutta raamattu menee edelle". ?Siellä missä koraani menee edelle, tapahtuu tuollaisten mielestä terrorismia. Artikkeli kertoo persuista kaiken olennaisen. Eli vähä-älyisiä kusetettavia rassukoita mikä oli todistettava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SDP ehkä kaikkein sairain Puolue sihteerikksikään löytynyt muuta kuin rikollinen
kaikilla temari johtajilla aika sekava menneisyys ."temari" : )
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta tuntuu että vihervasemmisto vihaa suomalaisia mm koska 2019 -23 hallituksessa annettiin lisää rahaa laittomasti Suomessa oleville mamuille kun samalla monet Suomen köyhät joutuu miettimään ostaako ruokaa vai lääkettä jne jne
Sitä on taas luettu Suomen uutiset ja mv-tekeleitä. Ja persurassukka riemusta vinkuen uskoo kaikki syötetyt valheet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vassareissa on viedä isoimmat roistot ja isänmaanpettureita. Joita ei muihin puolueisiin oteta
Eikö demareihinkaan ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei ole kelvollisia. Toisin kuin demareissa, persuilla ei ole kuolleita jäseniä puolueessa.
On siellä aivokuolleita. Ihan jokainen.
Anonyymi kirjoitti:
Pätee vihreisiin ja demareihin myös. Vassareita ei edes haluta mihinkään puolueisiin liiallisen toksisuuden ja huumetaustan vuoksi.
Ai että täällä on remelletty sitä yhtä vihreää Anni-muikkelia, joka kääntyi persu-uskoon ja on siitä lähtien haukkunut entistä puoluettaan raivokkaasti joka käänteessä.
Selvästi persuihin otettaisiin kiihkeästi myös vassari jos vain saataisiin, mutta vielä ei ole löytynnä.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut eivät ole työttömiä ja sitten kaikki demarit eivät ole duunareita.
"Persut eivät ole työttömiä"
Eivät aivan kaikki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vassareissa on viedä isoimmat roistot ja isänmaanpettureita. Joita ei muihin puolueisiin oteta
Persujen Viides kolonnako isänmaallinen? Tutkitusti persuissa on eniten rikostuomion saaneita ja venäjämielisyyttä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on.
Jotenkin vaikuttaa siltä että kova puhdistus on käynnissä ao mielenvikaisen pommiuhkia lähetelleen ent persun tekstien tiimoilta. Siinä taas hommaa persuilla. Eikö yhtään hävetä? Entä Rkp ja Kd ? Minkälaisen porukan kanssa teette hallituksessa työtä? Kuvottavaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rasismimielenosoittaja kantoi julistetta,jossa luki että Orpolta ja Purralta pitäis pää leikata.Kas kun näiden aiheuttamat kohut painetaan villaisella !
Vain yksinkertainen ihminen vertaa näitä kahta toisiinsa. Niin älytöntä että ei viitsi edes selittää. Helmiä sioille. Jos ihan Supo tutkii viikkoja ja kuukausia niin ... avautuuko nyt vähän??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ollut jäsen . . . . on se vaan vaikeatajuinen asia.
Persut erottaa ssmiehet jotka tollona jää kiinni . Muut saa rautaristi .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut erottaa ssmiehet jotka tollona jää kiinni . Muut saa rautaristi .
purra vapaamuurari?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18050777/vapaamuurari-satanistinen-lasten-hyvaksikayttokultti-suomessa-laajaa-mm-huostaanottolaki-jne
miksi pressa Saulista ja Purrasta liikkuu sitkeitä todella outoja huhuja?
Satanismia? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Normi persu. Persujen ohjelman maksusta toimintaa. Väkivalta kunniaan on persujen motto. Persun mukaan ampuminen ja hukuttaminen on sitä parasta politiikkaa.
Kyllähän se on niin että kun ruvetaan puimaan noita asioita, niin antifan hommiin kuuluu toisten omaisuuden tuhoaminen, pahoinpitelyt, kaikki rikollinen toiminta ja se on myös luokiteltu terroristi järjestöksi, joten kannattaa se anarkistin pitää suunsa kiinni ja hyvin visusti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokemusasiantuntija puhuu? Vai olisiko purranistien trollitoimisto?
Älä sinä anarkisti tule syyttelemään tänne ketään trolleiksi, kun katto viime keskiviikkona tuota anarkistien pelleilyä niin kyllä ne venäjän trollit heilu neuvostoliiton liput kädessä. Pullamössö lauma sekoili ihan omiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
miksi hullut haluavat liittyä persuihin - onko persut hullujen henkinen koti?
Niin, miksiköhän 99.9% vihervasemmistolaisilla on näitä mielenterveysongelmia????? Näkevät harhoja joka paikassa, kohta varmaan hitleri ja himmleri ovat aamukahvilla linja-auto asemalla sekä göring myös. Onneksi on jo eläkkeellä ei tarvitse enää olla tekemisissä näiden anarkisti narkkien kanssa.
- Anonyymi
Järkyttävää!
- Anonyymi
Järkyttävää oli myös hakaristi Lindtmanin ja kissantappaja Näkkäläjärven valinta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järkyttävää oli myös hakaristi Lindtmanin ja kissantappaja Näkkäläjärven valinta.
Onnetonta touhua persulta väittää Lindtmania natsiksi, kun ei kykene sitä edes todeksi todistamaan. Taisi ylilautalaisten trollaus mennä ihan kiville, kun ei löydy ensimmäistäkään Lindtmanin kirjoitusta mistään, joka olisi tulkittavissa fasistiseksi? Yksi ainoa valokuva nöösipoikien elokuvakerhon pikkujouluista, jossa siinäkään ei Lindtman osoittanut mitään fasistiseksi tulkittavaa. Olette te pellet sitten todella vähälahjaisia, jos kuvittelette, että tuollaisella kovin pitkälle pötkisitte.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järkyttävää oli myös hakaristi Lindtmanin ja kissantappaja Näkkäläjärven valinta.
sua varmaan järkyttää lasten halloween asutkin-
et ymmärrä juhlinnassa olevaa poseeraus-naamiais-pukeutumista ja todellisuuden eroa.
- Anonyymi
"Väkivalta on aliarvostettu ongelmanratkaisukeino", totesi eräs Mestariksi itseään nimittävä persu.
- Anonyymi
Sinä sitä vetäiset pakonomaisesti, pakkomielteisesti tuon asiayhteydestään irroitetun lauseen kanssa aina riman alta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä sitä vetäiset pakonomaisesti, pakkomielteisesti tuon asiayhteydestään irroitetun lauseen kanssa aina riman alta.
Useampi persu näyttää noudattavan tuota Mestarin oppia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä sitä vetäiset pakonomaisesti, pakkomielteisesti tuon asiayhteydestään irroitetun lauseen kanssa aina riman alta.
Lieveneekö Halla-ahon lausuma siitä, jos se kytketään asiayhteyteen? Tästä näyttää tulleen persujen vakioselitys. Seuraavakin versio on varmaan irroitettu asiayhteydestä?
"Tehtaanpuiston homon kanssa mietin hetken, että jospa hakisin yläkerrasta pyssyn ja ampuisin päähän. Olisiko siitä seuraava hekuma niin suuri, että se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino."
-Jussi Halla-aho- - Anonyymi
ulkomaita myöten hullut kiittelevät Halla-Ahoa.

-Jussi Halla-aho-Väittäisin, että asiayhteyteen asetettuna vielä pahempi. Ajatella, että joku haluaa tappaa ihmisen homouden vuoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Useampi persu näyttää noudattavan tuota Mestarin oppia.
Persujen ohjesääntöjen mukaista toimintaa.Heti arvasi ,että persu.
- Anonyymi
Juuri näin. Ja sitä opetuslapset peukuttaa. Tietysti kun ei kohdistu heihin itseensä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä sitä vetäiset pakonomaisesti, pakkomielteisesti tuon asiayhteydestään irroitetun lauseen kanssa aina riman alta.
Mitä horiset horopersu ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Useampi persu näyttää noudattavan tuota Mestarin oppia.
Valitettavasti. On siinä Supolla hommia vahtia tuota kirppusirkusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ulkomaita myöten hullut kiittelevät Halla-Ahoa.
Esim Brevjik.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väittäisin, että asiayhteyteen asetettuna vielä pahempi. Ajatella, että joku haluaa tappaa ihmisen homouden vuoksi.
Älä muuta sano. Ja vielä puolueen pää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esim Brevjik.
Ja Breivikiä ihannoiva Philip Manshaus.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/7741d79d-2ea3-4ae0-b232-0ea99a303b9c - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ulkomaita myöten hullut kiittelevät Halla-Ahoa.
Muun muassa norjalainen Anders Breivik.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä horiset horopersu ?
Eihän persuissa ole vissiin yhtään horoa vai onko muka?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä muuta sano. Ja vielä puolueen pää.
Mutta ajatteleppa, että joissain puoluissa on sellaisia jotka eivät tyydy ajattelmaan vaan kuuluvat sellaisiin järjestöihin jotka ajavat homojen hirttämistä kuten heidän kotimaissaankin tehdään...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ulkomaita myöten hullut kiittelevät Halla-Ahoa.
Kuten eräs Norjalainen Breivik. Sai kimmoketta tekoihinsa "mestarin" blogeista.
- Anonyymi
Ei jumalauta...Yle löysi metsästä miehen ”alttarin”."
Joko iltiksen Halla-ahon traumatisoima N urmikin onnistui kääntämään aiheen persuihin Ylen tavoin joka jaksaa pyhää sotaansa persuja vastaan harrastaa?- Anonyymi
risuista kasatun pentagrammin ylen salapoliisit onnistui löytämään 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
risuista kasatun pentagrammin ylen salapoliisit onnistui löytämään 😂
Tarkoitit varmaan että TEMPPELIN? Vakava ja tuomittava aihe mutta joka kääntyy vitsiksi kun risut ja eläinten luut muodostaa temppelin jne.
- Anonyymi
Niin että vika onkin Nurmessa? Varmaan sitten juuri tuomittujen lahtelaisten äärioikeistoterroristienkin suunnitelmat ja toiminta, joiden joukossa oli vähitäänkin yksi persuleiriä edustanut, oli Nurmen syytä?
Sen jälkeen, kun PS on ollut Suomen Sisun näpeissä, ei näistä väkivaltaisista tyypeistä ole ollut pulaa persuleirissä. Halla-aholaiset raivasivat tien äärioikeistolaisten valtaannousulle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
risuista kasatun pentagrammin ylen salapoliisit onnistui löytämään 😂
Persuse nauraa tyhmyydelleen, se varmaan helpottaa häntä.
- Anonyymi
Persuja pitääkin vastustaa. Hulluja ei tänne tarvita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
risuista kasatun pentagrammin ylen salapoliisit onnistui löytämään 😂
Voivoi sinua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin että vika onkin Nurmessa? Varmaan sitten juuri tuomittujen lahtelaisten äärioikeistoterroristienkin suunnitelmat ja toiminta, joiden joukossa oli vähitäänkin yksi persuleiriä edustanut, oli Nurmen syytä?
Sen jälkeen, kun PS on ollut Suomen Sisun näpeissä, ei näistä väkivaltaisista tyypeistä ole ollut pulaa persuleirissä. Halla-aholaiset raivasivat tien äärioikeistolaisten valtaannousulle.Näin juuri. Aina persu löytää syyn muista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitit varmaan että TEMPPELIN? Vakava ja tuomittava aihe mutta joka kääntyy vitsiksi kun risut ja eläinten luut muodostaa temppelin jne.
Temppeli on varmaan turhaa vähättelyä tuosta luulen. Ehkä tuota suuruusluokkaa olevan vankan rakennelman oikeami titteli olisi ennemminkini maailman kahdeksas ihme onhan tuo kuitenkin verrattavissa vähintään Baalbekin Jupiterin temppeliin...
- Anonyymi
Joko oikeus- ja sisäministeri ovat kommentoineet tätä yhteiskunnallisesti vakavaa tapausta?
- Anonyymi
Aihetta olisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aihetta olisi.
Pääministeri on täysin mykkä.
- Anonyymi
Ei ikinä mitään hyvää tekoa persuilta. Aina jotain rikollista.
- Anonyymi
Hulluja kaikki persut. Mesimäyrän raivosta Purrakin puhui.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hulluja kaikki persut. Mesimäyrän raivosta Purrakin puhui.
Kerran persu, aina persu.
https://yle.fi/a/74-20059419 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerran persu, aina persu.
https://yle.fi/a/74-20059419lue: kerran suvakki , aina vajakki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lue: kerran suvakki , aina vajakki.
Natsipersu otti käyttöön 1930-luvun aateveljien taktiikan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lue: kerran suvakki , aina vajakki.
Hahahaha. Et muuta keksinyt. Ei ole suvaitseva kyseessä .Eikä ollut suvakkeja ne 3 persua jotka juuri tuomittiin linnaan tapposuunnitelmista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerran persu, aina persu.
https://yle.fi/a/74-20059419Jollakin karannut mopo käsistä kun satanismi kirjan markkinointi on tulkittu rituaalimurhan suunnitteluksi???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lue: kerran suvakki , aina vajakki.
Voi kuinka nokkelaa. Ihan itsekö keksit ? Siitä taitaa tulla persujen vakiolausahdus tilanteeseen kuin tilanteeseen
- Anonyymi
miksi sitä nimeä ei julkaista !!!
- Anonyymi
NO, SE EI OLE SITÄ LI ANDERSSONIN HEIDÄN PAREMPAA TERRORISMIA, HUONOMPAA.
- Anonyymi
Li Anderson ei kuulu millään tavalla juttuun ,vaikka kirjoittaisit taas norsunkokoisilla kirjaimilla PERSU.
- Anonyymi
Missä Li Andersson on yllyttänyt terrorismiin?
- Anonyymi
SUPO:
Äärioikeistolaisen terrorismin uhka on voimistunut länsimaissa
Suojelupoliisin tehtävä on arvioida kotimaisen ääriliikehdinnän aiheuttamia uhkia kansallisen turvallisuuden näkökulmasta.
Yksittäiset toimijat ja pienryhmät muodostavat merkittävimmän kotimaiseen ääriliikehdintään liittyvän kansallisen turvallisuuden uhkan. Yksittäisellä toimijalla tarkoitetaan henkilöä, joka tekee itsenäisesti ilman minkään terroristijärjestön ohjausta tai muuta tukea terrori-iskun tai muun laajamittaisen väkivallanteon.
Suomessa on tunnistettu äärioikeistolaista terroristista toimintaa kannattavia ja sympatisoivia ihmisiä. Suojelupoliisi on todennut, että äärioikeistolaisen terrorismin uhka on kohonnut Suomessa.- Anonyymi
Mitä Orpon hallitus piilottelee?
https://demokraatti.fi/supo-varoittanut-vuosien-ajan-aarioikeistolaisen-terrorismin-uhasta-hallitusohjemassa-uhkaa-ei-mainita-sanallakaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä Orpon hallitus piilottelee?
https://demokraatti.fi/supo-varoittanut-vuosien-ajan-aarioikeistolaisen-terrorismin-uhasta-hallitusohjemassa-uhkaa-ei-mainita-sanallakaanUskaltaako sanoa mitään. Voihan olla tappouhkauksia päällä. Kuten suunnittelivat Marinin murhaa. Orpo on pelokas pikkupoika .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskaltaako sanoa mitään. Voihan olla tappouhkauksia päällä. Kuten suunnittelivat Marinin murhaa. Orpo on pelokas pikkupoika .
Taisi Kokoomus työntää päänsä sellaiseen ohdakepensaaseen, ettei sieltä poispääseminen ilman näkyviä vaurioita ole kovinkaan helppoa. Oli kai päässyt unohtumaan se pikaromanssi IKL:n kanssa 1930-luvulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä Orpon hallitus piilottelee?
https://demokraatti.fi/supo-varoittanut-vuosien-ajan-aarioikeistolaisen-terrorismin-uhasta-hallitusohjemassa-uhkaa-ei-mainita-sanallakaanOliko demokraatti kopioinut tuon suoraan pravdasta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko demokraatti kopioinut tuon suoraan pravdasta?
Ai Supon uhka-arvion kopioinut muka Pravdasta? Miksikäs hallituksen ohjelmassa ei ole sitä mainintaa äärioikeistolaisen terrorismin uhkatason noususta? Mitä hallitus väistelee?
Kommenttisi oli suoraansanottuna potku omaan nilkkaasi, persu.
- Anonyymi
Eipä ole persu.
Kun vassarin lukutaito on olematonta, aletaan suu vaahdossa ulisemaan että persu on.
Eipä ole ollut aktiivijäsenkään. On kirjoitellut persujen palstalla.
Sinäkin olet nyt persu, koska asut tällä palstalla.
Entinen demari se Putkonenkin oli. Eipä sitä demariksi koskaan huudeltu, pikku Putin.- Anonyymi
"maisteri" oli kirjoittanut perussuomalaisten sivulle useammankin blogin ja oli aika silmää tekevä persu.... katselin tuossa että kenen tekstit on poistettu sivulta
- Anonyymi
Persu, persu-bändäri, mitä eroa? Miksiköhän hänen blogikirjoituksensa poistuivat yhtäkkiä Suomen Uutisista?
- Anonyymi
On persu. Ihan hymyssäsuin poseeraa Purran kainalossa.
- Anonyymi
Ei. En ole persu. Mutta ex persu on aina silti persuideologian kannattaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persu, persu-bändäri, mitä eroa? Miksiköhän hänen blogikirjoituksensa poistuivat yhtäkkiä Suomen Uutisista?
Alkaako maa polttaa persujen perseen alla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On persu. Ihan hymyssäsuin poseeraa Purran kainalossa.
Kyllä.
- Anonyymi
Ympäristön suojelu meni Putkoselta yli ymmärryksen ja vaihtoi siksi demarista persuksi. Samanlainen takinkääntäjä kuin sisäministeri Rantanen joka vaihtui demarista persuksi 2012. Kummatkin huomasivat että tulevat paremmin toimeen heille sopivammassa ympäristössä, eli toisten tollojen parissa. Siinä seurassa riittää kun mainitsee "vihervassarikomukkailmastohumpparajatkiinnieipakolaisia" ja saa osakseen välittömästi rajatonta ihailua muilta monttu auki toljottavilta moukilta.
- Anonyymi
(henkilö on ollut aikaisemmin perussuomalaisen puolueen jäsen)
Ei ole enää.
Normivammaisen vassarin otsikko btw tässäkin ketjussa...- Anonyymi
Niin on. Kyseinen henkilö erosi johdon kehoituisesra kun tutkinta alkoi, eikä ole enää perussuomalainen. Näin kuulin.
- Anonyymi
Olennainen kysymys kuitenkin kuuluu, että miksi näitä pulpahtelee esiin juurikin persutaustan omaavina henkilöinä? Millainen "äärioikeistolaisuus-hautomo" persupuolue oikein on?
- Anonyymi
Oliko kuitenkin tekohetkellä persu? Taisi olla, kun nuo pommiuhkaukset tehtiin helmikuussa. Toki vielä tutkinta kesken, että ei tuomita vielä ketään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin on. Kyseinen henkilö erosi johdon kehoituisesra kun tutkinta alkoi, eikä ole enää perussuomalainen. Näin kuulin.
Hengessä on. Persuista erotaan "johdon kehoituksesta" puolueelle aiheutuvan ahdollusen imagohaitan, ei poliittisen sopimattomuuden, takia.
- Anonyymi
Aika heikko puolustus puheenvuoro.
- Anonyymi
Äläpä puolustelee persu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin on. Kyseinen henkilö erosi johdon kehoituisesra kun tutkinta alkoi, eikä ole enää perussuomalainen. Näin kuulin.
On varmasti persu sydämeltään.ehkä perustaa muutaman muun kanssa uuden puolueen sillä nöyryytys on kova hallalaisia kohtaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olennainen kysymys kuitenkin kuuluu, että miksi näitä pulpahtelee esiin juurikin persutaustan omaavina henkilöinä? Millainen "äärioikeistolaisuus-hautomo" persupuolue oikein on?
Kyllä se sellainen on. Sinne hakeutuu epäsosiaaliset katkerat ukot.
- Anonyymi
Halla-aho: Väkivalta on aliarvostettu ratkaisukeino.
- Anonyymi
Persut vain vähän keppostelevat!
- Anonyymi
Ja heittävät läppää.
- Anonyymi
suomessa on uskonnon vapaus ja isis taistelijat lennätettiin kotiin 🤣
hieman ristiriitaista uutisointia 🤔- Anonyymi
kyllä suomessa saa imaami julistaa vääräuskoisten piip 🤣🤣🤣
tää maa on homoille , jotka eivät ymmärrä ristiriitoja 😠 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä suomessa saa imaami julistaa vääräuskoisten piip 🤣🤣🤣
tää maa on homoille , jotka eivät ymmärrä ristiriitoja 😠No voivoivoi.
- Anonyymi
Missähän puolueessa on "äärioikeistolasta terroria sympatisoivia ihmisiä"?
"Suomessa on tunnistettu äärioikeistolaista terroristista toimintaa kannattavia ja sympatisoivia ihmisiä. Suojelupoliisi on todennut, että äärioikeistolaisen terrorismin uhka on kohonnut Suomessa".- Anonyymi
Jäljet johtavat suoraan sylttytehtaalle kansallismielisyyden ytimeen, Suomen Sisuun?
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009827849.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jäljet johtavat suoraan sylttytehtaalle kansallismielisyyden ytimeen, Suomen Sisuun?
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009827849.htmlSiis näyttöä on missä puolueessa on "äärioikeistolasta terroria sympatisoivia ihmisiä" niin kuin Supo sanoi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis näyttöä on missä puolueessa on "äärioikeistolasta terroria sympatisoivia ihmisiä" niin kuin Supo sanoi.
Ilmeisesti ei riittävästi pääministerille, edustamalleen puolueelle sekä hallituskumppaneille.
- Anonyymi
Onneksi Supo ja nettipoliisi ovat melko hereillä. Nämäkin viestit on luennossa.
- Anonyymi
Jaa,a olisikohan äärioikeistolaisissa sinimustissa mitä itse arvelet persuista pihalle potkittu sinimusta äärioikeistolainen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa,a olisikohan äärioikeistolaisissa sinimustissa mitä itse arvelet persuista pihalle potkittu sinimusta äärioikeistolainen?
Eikös Kopiopersu tämä terrori-iskun toteuttamisesta kärähtänyt sisulaispersukin ole äärioikeistolainen? Ei sinun niitä sinimustista asti tarvitse aina hakea. Molemmissa leireissä riittää, sinimustat vaan natsahtelevat näkyvämmin kuin persunatsit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jäljet johtavat suoraan sylttytehtaalle kansallismielisyyden ytimeen, Suomen Sisuun?
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009827849.htmlKansallismielisyys onkin synneistä pahin juurihan tuo teidän suosikki twiittalija kutsui miestä josta saamme kiittä itsenäisyyttänne terroristiksi.. Mitäs sitä isiä ja töitä tehneitä kiittämään...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös Kopiopersu tämä terrori-iskun toteuttamisesta kärähtänyt sisulaispersukin ole äärioikeistolainen? Ei sinun niitä sinimustista asti tarvitse aina hakea. Molemmissa leireissä riittää, sinimustat vaan natsahtelevat näkyvämmin kuin persunatsit.
Huomaa kyllä, että vasemmisto on kansoittanut koko opetusministeriön heikossa on teidän historian tiedot.... todella heikoissa voidaan verrata oikeastaan venäjään jossa se kirjoitetaan omallekin kansalla aina vällillä uudestaan....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomaa kyllä, että vasemmisto on kansoittanut koko opetusministeriön heikossa on teidän historian tiedot.... todella heikoissa voidaan verrata oikeastaan venäjään jossa se kirjoitetaan omallekin kansalla aina vällillä uudestaan....
Mutta me persut tiedetään historian oikea laita (nimenomaan se oikea laita). Että älkää tulko kommarit väittelemään uli uli ui ui nyyh (uhriutumista) jne.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomaa kyllä, että vasemmisto on kansoittanut koko opetusministeriön heikossa on teidän historian tiedot.... todella heikoissa voidaan verrata oikeastaan venäjään jossa se kirjoitetaan omallekin kansalla aina vällillä uudestaan....
Mitäköhän historian tietoja mahdatkaan tarkoittaa? Ai että opetusministeriö vääristelisi muka jotakin? Tiedätkös, että opetusmateriaalista vastaa Opetushallitus? Ja seuraavaksi varmaan väität, että Opetushallitus on täynnä vasemmistolaisia?
Äärioikeistolaisuuden syntyhistoria yhdessä lauseessa: Mussolinista tuli äärioikeistolaisuuden esi-isä käännyttyään antisosialistiksi ja samanlainen antisosialisti oli myös Hitler imuroituaan fasismin kansallissosialismin keskeiseksi aatteeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansallismielisyys onkin synneistä pahin juurihan tuo teidän suosikki twiittalija kutsui miestä josta saamme kiittä itsenäisyyttänne terroristiksi.. Mitäs sitä isiä ja töitä tehneitä kiittämään...
Äärinationalistisella kansallismielisyydellä ja normaalilla isänmaallisuudella eli patriotismilla on valovuoden mittainen ero välillään. Isänmaalliset rauhan ja vapauden eteen taistelleet ja vertaan vuodattaneet isätkö kansallismielisiä äärioikeistolaisia vatipäitä? Minusta tuo on pilkantekoa sotiemme veteraaneja sekä sankarivainajia kohtaan kutsua heitä kansallismielisiksi. Suomalaisia SS-miehiä voi pitää kansallismielisinä, mutta ei ketään muita.
- Anonyymi
Yksittäistapaus
- Anonyymi
Monesko?
- Anonyymi
🤣🤣🤣🤣 toteaa dementiastakärsivä.
- Anonyymi
Ei todellakaan. Etkö pässi seuraa uutisia. Just 3 persua tuomittiin linnaan. Uhkailuista ja Marinin murhan suunnittelusta.
- Anonyymi
Ei helvetti mikä puolue.
- Anonyymi
Peruspommittaja kuulemma venäläistaustainen äärioikoistolainen .... suomeksi sanottuna putinisti. Voisi persutkin hieman tiheämmällä kammalla harjailla uusia jäseniään. Vaikka persut rikollisuutta ja öyhöttämistä rakastavatkin tämän terroriputinistin jäsenyys on mielestäni noloa jopa persuille.
- Anonyymi
Sehän on sitten kuin sinä, persuista pihalle potkittu kremlin natsitrolli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän on sitten kuin sinä, persuista pihalle potkittu kremlin natsitrolli.
Taas Kopiopersu löysi natsin vaikkakaan edellisen kommentin antaja ei millään muotoa antanut viitettäkään siitä, että hän olisi ylipäätään minkään sortin natsi.
Lujille se näkyy sinulla ottavan tuo kulissien kyhääminen persunatsismia peittelemään. - Anonyymi
Edelleen eikö joku jo kerro kuinka eristevillan saa räjähtämään?!! Ja miksi eu vaatiii lisää tuota suomalaisten talojen seiniin? Onko suunnitelmissa eussa tuhota koko suomi?
- Anonyymi
Voi jeesus mitä sällejä. Ei kuukauttakaan kun taas persujen todellinen karva paljastuu.
- Anonyymi
Persujen Breivik-kerhossa kasvaa/kasvatetaan tuollaista rasistista ja vasemmistoa vihaavaa porukkaa.
- Anonyymi
Aivan. Pennut kasvaa vihaan.
- Anonyymi
Siis tämä henkilö?
https://i.postimg.cc/br7ZXyTL/meretvuo-purra2.jpg
Kuka olisi uskonut?!- Anonyymi
Meretvuo ja Purra ovat kuin kaksi marjaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meretvuo ja Purra ovat kuin kaksi marjaa.
Purra näkyy viihtyvän hyvin kuulapäiden joukossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra näkyy viihtyvän hyvin kuulapäiden joukossa.
Kyllä. Aate velvoittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Aate velvoittaa.
Samoja sisulaisia klanipäitä esim. Peltokangas ja Grönroos.
- Anonyymi
Älähän persu siirrä maalia. Kysymys on persujen sisulaisesta kuulapääosastosta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoja sisulaisia klanipäitä esim. Peltokangas ja Grönroos.
Miten persu reagoi Vasemistoliiton puoluetoimiston pommiuhkaan? Samppa Granlund: "Kelan selvityspyyntö?"
- Anonyymi
Mitäs persujen kansallismielinen sisulainen äärioikeistoporukka tuumii tästä Purran ja puolueen esittämästä kommentista?
"Minä ja perussuomalaiset tuomitsemme kaiken rikollisen ja väkivaltaisen toiminnan. Julkisuuteen noussut tapaus on karmaiseva ja myös surullinen. Suuri kiitos poliisille, joka torjui harhaiset suunnitelmat ajoissa."
https://twitter.com/ir_rkp/status/1722612236953538678
Hillotolppa voitti? Vai oliko Purra edes tosissaan? Onko tämä vähän kuin se Purran "anteeksipyyntö", joka peruttiin välittömästi?
Pääministeri on ihan hiljaa, taas.- Anonyymi
"Meillä on hyvä hallitusohjelma"
- Petteri - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Meillä on hyvä hallitusohjelma"
- Petteri- Ja nollatoleranssi
- Anonyymi
Sitä sietää ihmetellä. Onko Orpolla uhkaus päällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Meillä on hyvä hallitusohjelma"
- PetteriJota KAIKKI hallituspuolueet tukevat kybällä.
-sama-
- Anonyymi
Ajatelkaas, että niin merkittävän puolueen jäsen, joka jopa julkaisi blogejaan puolueen sivulla, epäillään tehneen pommiuhkauksia muiden puolueiden puoluetoimistoihin, eikä se ihmetytä ketään. Asia kuitataan vain sillä, että persut nyt vähän keppostelivat.
- Anonyymi
Fasismin tuulet puhaltelevat PS-puolueen riveistä.
- Anonyymi
Sepä se. Vain puolustelevat ,niinkuin Marinin murhaa suunnittelevia kohtaan. Onneksi oikeuslaitos laittoi ne 3 linnaan. Kohta on tehtävä uusi vankila pelkkiä persuja varten.
- Anonyymi
Missä persu. Siellä ongelma.myös kouluampumisia suunnitellut ryhmä oli persuja. He tulostavat ja varastivat aseita. Jopa rynnäkkökiväärejä. Ja muutama päivä sitten 3 persuhäiskää tuomittiin linnaan. Ja heillähän on suuri ihailu Norhan joukkoampujaa kohtaan. Koko puolue pitäisi kieltää ,ennenkuin jotkut sekopääpersut tappavat ihmisiä.
- Anonyymi
Kauheaa!!!
- Anonyymi
Sinimustia sinun tavallasi ap..
- Anonyymi
Olet oikeassa.
- Anonyymi
Se kiellettävä puolue on osin persuista pihalle potkituista natseista kasattu SML minkä sinä sinimustien somesaastevastaava hyvin tiedätkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se kiellettävä puolue on osin persuista pihalle potkituista natseista kasattu SML minkä sinä sinimustien somesaastevastaava hyvin tiedätkin.
Älähän perspentti taas siirtele maalia. Nyt keskustellaan persunatseista, ei SML:n natseista.
- Anonyymi
Uskallatko sanoa tuon saman siitä ryhmästä jolla on esim ruotsissa eniten aseita taskussa samassa muodossa, seillä ammuskellaan harva se päivä rynnäkkökiväärillä tai konepisoolilla jonkun asuntoa tai suoraan ihan ihmistä. Niin et voi sanoa sitä.....
Koko tää hässäkkä on tasan vain sen takia lehdissä, että pitää piilotella niitä tyyppejä jotka ylistivät terrori-iskua israeliin ja huusivat antisemitistisiä iskulauseita helsingissä ja kuolemaa kaikkille. Ihan vinkkinä se syy miksi juutalaiset kerhot on suljettuina helsingissä ja daavidin ristit piilossa, ei syy ei ole persut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskallatko sanoa tuon saman siitä ryhmästä jolla on esim ruotsissa eniten aseita taskussa samassa muodossa, seillä ammuskellaan harva se päivä rynnäkkökiväärillä tai konepisoolilla jonkun asuntoa tai suoraan ihan ihmistä. Niin et voi sanoa sitä.....
Koko tää hässäkkä on tasan vain sen takia lehdissä, että pitää piilotella niitä tyyppejä jotka ylistivät terrori-iskua israeliin ja huusivat antisemitistisiä iskulauseita helsingissä ja kuolemaa kaikkille. Ihan vinkkinä se syy miksi juutalaiset kerhot on suljettuina helsingissä ja daavidin ristit piilossa, ei syy ei ole persut.Älähän persu siirtele maalitolppia. Selittelysi ei milläänmuotoa vähennä persuterrorismin uhkaa ja sen vakavuutta yhteiskuntaamme kohtaan.
- Anonyymi
Ihmettelette vielä, miksi Purra ei osallistunut eduskunnan kyselytunnilla tänään?
Hävettikö liikaa?- Anonyymi
Riikka oli halailemassa kuulapäitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riikka oli halailemassa kuulapäitä?
Kiittämässä tekijää onnistuneesta uhkailusta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riikka oli halailemassa kuulapäitä?
Purra hakeutuu seuraan jossa Purran omat hulmuavat kutrit herättävät kateutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra hakeutuu seuraan jossa Purran omat hulmuavat kutrit herättävät kateutta.
Arjalalaisbileet.
- Anonyymi
Tätäkin arvostellaan perssuomalaisia vastaan kohdistetuksi Ylen tekemäksi kiusaksi,?
- Anonyymi
Mitenköhän Riikka selittää tämän niin, että se kääntyy Persussuomaisille voitoksi ja kääntää puolueen kannatuksen nousuun? Persujen kohdalla ei ihmetytä enää mikään.
https://yle.fi/a/74-20058829 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitenköhän Riikka selittää tämän niin, että se kääntyy Persussuomaisille voitoksi ja kääntää puolueen kannatuksen nousuun? Persujen kohdalla ei ihmetytä enää mikään.
https://yle.fi/a/74-20058829Onko PS-puoluejohto ollut tietoinen ja piilotellut asiaa? Puoluesihteerin vaikeneminen siitä, että erosiko tekijä itse vai erotettiinko, lemahtaa hieman.
Asia olisi syytä julkistaa. Väkivaltaisen aineksen läsnäolo maan ylimmissä päättävissä elimissä ei ole milläänlailla sallittavaksi katsottavaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko PS-puoluejohto ollut tietoinen ja piilotellut asiaa? Puoluesihteerin vaikeneminen siitä, että erosiko tekijä itse vai erotettiinko, lemahtaa hieman.
Asia olisi syytä julkistaa. Väkivaltaisen aineksen läsnäolo maan ylimmissä päättävissä elimissä ei ole milläänlailla sallittavaksi katsottavaa.Toi on joku jantteri vaan, ei me tunneta sitä, jatkakaa matkaa, ei mitään nähtävää...
https://i.postimg.cc/br7ZXyTL/meretvuo-purra2.jpg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toi on joku jantteri vaan, ei me tunneta sitä, jatkakaa matkaa, ei mitään nähtävää...
https://i.postimg.cc/br7ZXyTL/meretvuo-purra2.jpgJuna-ammuskelija ja pommimies.
- Anonyymi
Sulka hattuun persupiireissä.
- Anonyymi
Maisterin pakoputki on kohta melko hellänä, jopa hellempänä kuin Sebun jäljiltä.
- Anonyymi
Mitäköhän tuumaa itse Mestari? Ripittääkö Purran, ettei asia pysynyt piilossa? Ja Rantasen sekä Meren, etteivät saaneet kampitettua poliisia?
- Anonyymi
Siirrettiin PS-farmipuolue Sinimustaliikkeeseen?
"Kuntapäättäjät selittävät tukeaan fasistiselle puolueelle: Kumppani perussuomalaisille"
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009656219.html - Anonyymi
Ei ole persu nykyään
Klikkipaskaa aloituksesi- Anonyymi
Tekohetkellä oli.
- Anonyymi
Petsu mikä persu. Kun käry käy,mukamas erotaan puolueesta. Miksei ennen?
- Anonyymi
Meretvuo olisi jäsen edelleen, ellei olisi jäänyt kiinni.
Kunniajäsen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Petsu mikä persu. Kun käry käy,mukamas erotaan puolueesta. Miksei ennen?
Ei voi syntyä mainehaittaa ennen kuin käry on käynyt?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei voi syntyä mainehaittaa ennen kuin käry on käynyt?
Puoluesihteerin vaitonaisuus siitä, erosiko tyyppi itse vai erotettiinko, saa homman haiskahtamaan pahasti siltä, että asiasta oltaisiin mahdollisesti tiedetty puolueen sisällä. Miksi salailla asiaa, joka ei vaikuta itse tutkintaan mitenkään? Vai salaileeko peräti puolue itse jotakin poliisilta?
- Anonyymi
Persuilu on kotimainen korvike ääri-islamille.
- Anonyymi
Totta. Samanlaisia äärikonservatiiveja molemmat viiteryhmät.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17500943/perussuomalaisuudessa-ja-islamissa-paljon-yhteista
- Anonyymi
Herää kysymys, onko persut hulluja vai hullut persuja. Rasisteja ne ainakin on.
- Anonyymi
Äärioikeistolaista huuhaa-sakkia.
- Anonyymi
Ihan sama lopputulos, oli kummin päin tahansa!
Väkivaltaa riittää.
Kuka pesu naksahtaa seuraavaksi? Epäilen, että kohta tulee ruumiita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan sama lopputulos, oli kummin päin tahansa!
Väkivaltaa riittää.
Kuka pesu naksahtaa seuraavaksi? Epäilen, että kohta tulee ruumiita.Oisko pesukarhu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan sama lopputulos, oli kummin päin tahansa!
Väkivaltaa riittää.
Kuka pesu naksahtaa seuraavaksi? Epäilen, että kohta tulee ruumiita.Kun nuo saa aseita, niin tuon lajin hullut voivat tehdä mitä vain. Ukrainan äärioikeistolais-viikinkisankari-natsiriimuharrastajat ovat salakuljettaneet sotilasaseita mm. Suomeen. Kun Ukrainassa zelenskyn hallinnon sota nyt sakkaa ja sen myötä tuki hiipuu, niin sikäläiset natsit voivat hyvinkin kostaa meille antamalla kunnon aseistusta näille natsihulluille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun nuo saa aseita, niin tuon lajin hullut voivat tehdä mitä vain. Ukrainan äärioikeistolais-viikinkisankari-natsiriimuharrastajat ovat salakuljettaneet sotilasaseita mm. Suomeen. Kun Ukrainassa zelenskyn hallinnon sota nyt sakkaa ja sen myötä tuki hiipuu, niin sikäläiset natsit voivat hyvinkin kostaa meille antamalla kunnon aseistusta näille natsihulluille.
Putiniahan nuo äärioikeistolaiset ennemminkin tottelevat.
- Anonyymi
Ei ne äänesti sitä vastaan, että helsingin kaupungin paikat jaetaan ihon värin mukaan vaan vaativat, että pätevyyden mukaan joten rasismia on ihan muissa puolueissa.
- Anonyymi
Persut on valmiina vaikka tappamaan jos tarvii
- Anonyymi
No nythän siitä on jopa todisteitakin olemassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nythän siitä on jopa todisteitakin olemassa.
Persuja kannattaa varoa. Siinä voi yllättäin joutua persun uhrialttarille.
- Anonyymi
ps
Eikö ole mielenkiintoista vttuile persuille ylläpidon suojeluksessa palstan persuista pihalle potkittu natsikorttia persujen suuntaan heiluttava rotuoppia julistava antipersuluotsi kuinka SUOMI24 PALSTOILLE SAA BANNIT KUN ARVOSTELEE PERSUISTA PIHALLE POTKITTUJA NATSEJA? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ps
Eikö ole mielenkiintoista vttuile persuille ylläpidon suojeluksessa palstan persuista pihalle potkittu natsikorttia persujen suuntaan heiluttava rotuoppia julistava antipersuluotsi kuinka SUOMI24 PALSTOILLE SAA BANNIT KUN ARVOSTELEE PERSUISTA PIHALLE POTKITTUJA NATSEJA?Kopiopersu aloitti yövuoron.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kopiopersu aloitti yövuoron.
Kopiopersulla riittä työsarkaa, kun pitää yrittää seilitellä persuölleröiden toilauksia parhain päin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kopiopersulla riittä työsarkaa, kun pitää yrittää seilitellä persuölleröiden toilauksia parhain päin.
Siinä sitä puuhaa riittääkin yrittäessään pää märkänä peitellä persujen natsipaskaläjiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä sitä puuhaa riittääkin yrittäessään pää märkänä peitellä persujen natsipaskaläjiä.
Sysipaskoja natsiriiviöitä putkahtelee persujen rivistöstä esille kuin sieniä sateella?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sysipaskoja natsiriiviöitä putkahtelee persujen rivistöstä esille kuin sieniä sateella?
Jonkinlaisesta natsihautomosta täytyy olla kysymys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä sitä puuhaa riittääkin yrittäessään pää märkänä peitellä persujen natsipaskaläjiä.
Heh heh heh.. Ota persuista pihalle potkittu natsi banaani ja rauhotu. Että jaksat sitten jatkossakin sensuroida kaikki viestit missä kerrotaan kuinka tämä satanistisekopää on persuista potkittu pihalle sinun tavallasi 😂😂
- Anonyymi
ps
Eikö ole mielenkiintoista vttuile persuille ylläpidon suojeluksessa palstan persuista pihalle potkittu natsikorttia persujen suuntaan heiluttava rotuoppia julistava antipersuluotsi kuinka SUOMI24 PALSTOILLE SAA BANNIT KUN ARVOSTELEE PERSUISTA PIHALLE POTKITTUJA 🔵⚫ NATSEJA? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh heh heh.. Ota persuista pihalle potkittu natsi banaani ja rauhotu. Että jaksat sitten jatkossakin sensuroida kaikki viestit missä kerrotaan kuinka tämä satanistisekopää on persuista potkittu pihalle sinun tavallasi 😂😂
Kopiopersua natsittaa taas ihan vimmatulla tavalla!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ps
Eikö ole mielenkiintoista vttuile persuille ylläpidon suojeluksessa palstan persuista pihalle potkittu natsikorttia persujen suuntaan heiluttava rotuoppia julistava antipersuluotsi kuinka SUOMI24 PALSTOILLE SAA BANNIT KUN ARVOSTELEE PERSUISTA PIHALLE POTKITTUJA 🔵⚫ NATSEJA?Voi voi. Syrjitäänkö sinua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ps
Eikö ole mielenkiintoista vttuile persuille ylläpidon suojeluksessa palstan persuista pihalle potkittu natsikorttia persujen suuntaan heiluttava rotuoppia julistava antipersuluotsi kuinka SUOMI24 PALSTOILLE SAA BANNIT KUN ARVOSTELEE PERSUISTA PIHALLE POTKITTUJA NATSEJA?Rotuoppia ovat kannattaneet suomenruotsalaiset vaihtoivat ruotsalaisen rodun edun edistämisen tilalle puolueohjelmassaan ruotsinkielisten edun edistämisen 1960 luvulla mutta samaa ne sillä tarkoittavan kutsuvathan he itseään paremmiksi ihmisiksikin juuri siksi.
- Anonyymi
Itsensä Breivik kiitteli Mestaria manifestissaan.
- Anonyymi
Meillä valtiovarainmnisteri on kaverinsa valinnut, ylpeän näköisenä "pommimiehen" kainalossa kuvattuna.
- Anonyymi
"mitäs me maisterit"
- Anonyymi
Sopii kuin nakutettu perussuomalaiseen poliittiseen sysimustaan "syysmuotiin" "riikan" juna-ammuskelu-kirjoitusten kanssa. Edustaa siis täysin toista ääripäätä kuin persujen pilkkaamat Marinin naistenlehtien harmittomat mekkokuvat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"mitäs me maisterit"
Mestari lavalla ja maisterit radalla :)
- Anonyymi
Kankaanpään ääripersu terroristit suunnittelivat hyökkäystä kouluun. Nyt harjoiteltiin jo pommi-iskun tekemistä. Välissä oli vielä Marinin murhan suunniteltu.
On vain ajan kysymys milloin hömelöt persuincelit tappavat jonkun. En ihmettele, vaikka hyökkäisivät vanhainkotiin tai päiväkotiin seuraavaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kankaanpään ääripersu terroristit suunnittelivat hyökkäystä kouluun. Nyt harjoiteltiin jo pommi-iskun tekemistä. Välissä oli vielä Marinin murhan suunniteltu.
On vain ajan kysymys milloin hömelöt persuincelit tappavat jonkun. En ihmettele, vaikka hyökkäisivät vanhainkotiin tai päiväkotiin seuraavaksi.Persuillahan on taipumusta käydä heikompien kimppuun.
- Anonyymi
Olisiko Niinistön aika tehdä samoin kuin presidentti Svinhufvud Lapuaniikkeen osalta toteutti, onhan hän niin hanakasti nykyvuosina ottanut osaa sisäpolitiikkaan, esim. Marinin hallituksen aikana. Aivan toisin kuin mitä hän teki Sipilän hallituksen aikana.
- Anonyymi
Ajan kysymys milloin teidät persuista pihalle potkitut natsit potkitaan puoluerekisteristä pihalle..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajan kysymys milloin teidät persuista pihalle potkitut natsit potkitaan puoluerekisteristä pihalle..
Vähentääkö persujen farmipuolueesta natsien vähentäminen persunatsien määrää?
- Anonyymi
Nyt on vaara, että kopiopersu hullaantuu ja hullaantuu moni muu kriitikko siinä samalla. Kun tarpeeksi tyhmiä tarpeeksi samalle aukiolle kokoontuu niin jo vain on soppa valmiina. Tyhmille ei koskaan äänioikeutta. Suomessa se tarkoittaa persuuilua.
- Anonyymi
Haapaveden teurastajapersu saa uutta virtaa, kun uhkailunsa ministeri Kiurun minkinrehuksi jauhamisesta menetti jo parhaimman teränsä.
https://imengine.public.prod.hil.infomaker.io/?uuid=c34b058e-7647-50ac-81f6-e8707cfbc6e8&function=cropresize&type=preview&source=false&q=75&crop_w=0.99999&crop_h=0.49531&x=0&y=0&width=951&height=535 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haapaveden teurastajapersu saa uutta virtaa, kun uhkailunsa ministeri Kiurun minkinrehuksi jauhamisesta menetti jo parhaimman teränsä.
https://imengine.public.prod.hil.infomaker.io/?uuid=c34b058e-7647-50ac-81f6-e8707cfbc6e8&function=cropresize&type=preview&source=false&q=75&crop_w=0.99999&crop_h=0.49531&x=0&y=0&width=951&height=535Minä kyllä hyppään ja äänestän RKP:, Anna Maijaa. Hän on turvallinen valinta.
- Anonyymi
Aika vähänon tuotu esille, että pommipersu oli neuvostolainen. Putinpoika, joka haluaa päteä neuvostoliittoa liittolaisensa perustolvanoiden kautta.
- Anonyymi
Persujen seuraava vaalilause?
"Persut - pomminvarma valinta!"
- Anonyymi
"TROLLI"!!!
- Anonyymi
Purra ja alttariherra (Herra Kansa) ovat yhä hyviä kavereita? Ainakin tuoreessa, heidän yhteisessä kaverikuvassaan, yhditävä arvomaailma ihan loistaa heidän kasvoiltaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra ja alttariherra (Herra Kansa) ovat yhä hyviä kavereita? Ainakin tuoreessa, heidän yhteisessä kaverikuvassaan, yhditävä arvomaailma ihan loistaa heidän kasvoiltaan.
Nätti kuva, Riikkakin hymyili niin onnellisen näköisenä silmät sirrillään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nätti kuva, Riikkakin hymyili niin onnellisen näköisenä silmät sirrillään.
Harvoin näkee Riikkaa noin hymyilevänä ja onnellisena. Siinä kaksi kouluja käynyttä ihmistä löysivät toisensa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra ja alttariherra (Herra Kansa) ovat yhä hyviä kavereita? Ainakin tuoreessa, heidän yhteisessä kaverikuvassaan, yhditävä arvomaailma ihan loistaa heidän kasvoiltaan.
Linkki kuvaan, kiitos 😇
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harvoin näkee Riikkaa noin hymyilevänä ja onnellisena. Siinä kaksi kouluja käynyttä ihmistä löysivät toisensa.
Totta! Sopiva seura tekee ihmeitä kenelle tahansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Linkki kuvaan, kiitos 😇
Ehkäpä tämä tosiaan ansaitsee tulla toistetuksi useammankin kerran tässä ketjussa?
Ole hyvä: https://i.postimg.cc/br7ZXyTL/meretvuo-purra2.jpg - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harvoin näkee Riikkaa noin hymyilevänä ja onnellisena. Siinä kaksi kouluja käynyttä ihmistä löysivät toisensa.
Niinpä tämä kuva todistaa kuinka onni säteilee puoluejohtajassa:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d41bcf04-f9b2-4eb9-bf6f-67c4d7d64f2b - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä tämä kuva todistaa kuinka onni säteilee puoluejohtajassa:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d41bcf04-f9b2-4eb9-bf6f-67c4d7d64f2bVaan eipä tainnut kyseinen rikollinen olla kuitenkaan Marinin puoluetoveri toisin kuin Purralla suosikkiterroristinsa Meretvuo.
- Anonyymi
ilmeisesti persujen kannatus yllätti ja näillä saduilla tarvitsee yrittää kannatusta jarruttaa 🤔 muovipyssyt ja nyt tämä
jos aseenkatoluvan 9mm omistajana tilaan kiinasta miljoona ammusta niin alkaako tulli epäillä , ihanko omaan käyttöön 🤣- Anonyymi
Me oltiin varmaan äärioikeistoa sitten lapsina kun leikittiin muovipyssyillä joista vielä kuului pamaus meidän isät teki töitä niin sai ostettua sellaiset meile, joidenkin isät rähjäsivät vain kännissä ja niidenkin lasten kyllä annettiin meidän muovipyssyjä kokeilla... mutta nähtävästi kaikilla ei ollut sellaisia kavereitt.
En äänestä jos äänestäisin niin äänestäisi kyllä varmaan niitä täysijärkisimpiä jotka ymmärtää lelun ja oikean eron.
- Anonyymi
On kyllä melkoinen hallitus. Pommiuhkauksia tekevät saatananpalvojat ja uskovaiset samassa remmissä. Kauhukabinetista saisi tehtyä hyvän komedian.
- Anonyymi
Persuministereistä tehdään elokuva "Me hirviöt" ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuministereistä tehdään elokuva "Me hirviöt" ?
Alkukohtauksessa uskovainen Räsänen nostaa Tynen ja alakin pojan pötkylän syliinsä ja ristii hänet. Vieraana saatanaa palvova pomminatsi, kirkon sakastin paskonut juoppo ja rotutohtori perintöprinsessansa kanssa.
- Anonyymi
Jokainen sekopää persuista pihalle potkittu lähes aina äärioikeistolainen 🤪 sinun tavallasi ap. Kummasti Yle, HS tms. ei koskaan harrasta salapoliisityötään metsissä tms. kirjoittaen artikkeleita äärivasureista.. Ei edes silloin kuin yksi niistä kävi Benin kimppuun minkä rinnalla hihittelyn kanssa lähetetty paketti oli trollaamiseen verrattava provokaatio odotuksineen minkälainen haloo siitä nousee?

en suuremmin jaksanut lukea juttuja asianomaisesta viestikopion jälkeen missä ao kertoi lähettäneensä "pommin" jonka sisällä oli paperi mihin oli piirretty hakaristi. Minkä jälkeen hihitteli sille siirtyen lukemaan aku ankkaa.. Asian vakavuutta väheksymättä Yle:n osuus keississä niin suuressa roolissa salapoliiseineen toimituksen puolesta että siitä sai mielikuvan Niinisalon sekopäiden tuomioiden innoittamasta tarkoituksen hakuisesta kohusta uutisointeineen ilman kovinkaan kummoista syytä sille? Rituaalimurhan ollessa jonkin satanismikirjan markkinointia tms???

Aika yllättävä tieto kuinka esimerkiksi vitsinä lähetetty "pommi" on tulkittavissa terrorismiepäilyksi rikoslain mukaan???
Eihän tuollakaan ole kaikki muumit laaksossa niinsanotusti sen perusteella että on viestitellyt Niinisalon kallonmittaajien kanssa jakaen samat "mielenkiinnon kohteet". Mutta temppelin löytyminen metsästä...hoh hoijjaa
Pahoin pelkään että ko. tyyppi saa vain ilmaista julkisuutta "jännitysnovellilleen" eli markkinointia valtamedioiden toimesta kuten esim. kaikki "persut ovat natseja" kirjojen kirjoittajatkin. Huvittavin tapaus niistä Elo joka itse oli yksi ahkerimmista rotuopin julistajista Soinin persuissa paidan kääntyessä kun ei omaa nimeä löytynyt puolueen johtajista laatijana Halla-aho&co puh.johtaja kisan jälkeen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika yllättävä tieto kuinka esimerkiksi vitsinä lähetetty "pommi" on tulkittavissa terrorismiepäilyksi rikoslain mukaan???
Eihän tuollakaan ole kaikki muumit laaksossa niinsanotusti sen perusteella että on viestitellyt Niinisalon kallonmittaajien kanssa jakaen samat "mielenkiinnon kohteet". Mutta temppelin löytyminen metsästä...hoh hoijjaa
Pahoin pelkään että ko. tyyppi saa vain ilmaista julkisuutta "jännitysnovellilleen" eli markkinointia valtamedioiden toimesta kuten esim. kaikki "persut ovat natseja" kirjojen kirjoittajatkin. Huvittavin tapaus niistä Elo joka itse oli yksi ahkerimmista rotuopin julistajista Soinin persuissa paidan kääntyessä kun ei omaa nimeä löytynyt puolueen johtajista laatijana Halla-aho&co puh.johtaja kisan jälkeen."esimerkiksi vitsinä lähetetty "pommi" on tulkittavissa terrorismiepäilyksi rikoslain mukaan"
Laiton uhkaus. Käsittääkseni vaikka "pommin" sisältä löytyisi pehmonalle mielikuvan saaminen pommista riittää syytteen nostamiseen "pommin" saajan kuvitellessa saaneensa postissa tms. pommin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika yllättävä tieto kuinka esimerkiksi vitsinä lähetetty "pommi" on tulkittavissa terrorismiepäilyksi rikoslain mukaan???
Eihän tuollakaan ole kaikki muumit laaksossa niinsanotusti sen perusteella että on viestitellyt Niinisalon kallonmittaajien kanssa jakaen samat "mielenkiinnon kohteet". Mutta temppelin löytyminen metsästä...hoh hoijjaa
Pahoin pelkään että ko. tyyppi saa vain ilmaista julkisuutta "jännitysnovellilleen" eli markkinointia valtamedioiden toimesta kuten esim. kaikki "persut ovat natseja" kirjojen kirjoittajatkin. Huvittavin tapaus niistä Elo joka itse oli yksi ahkerimmista rotuopin julistajista Soinin persuissa paidan kääntyessä kun ei omaa nimeä löytynyt puolueen johtajista laatijana Halla-aho&co puh.johtaja kisan jälkeen.elämä on jo pilalla tuli tuomio tai ei. Loppuiäksi
- Anonyymi
https://www.youtube.com/watch?v=6m6G4OJaLmQ Enpä tiedä miksi tulee tämä mieleen :D Miksä puolue se silloinkin oli asialla :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika yllättävä tieto kuinka esimerkiksi vitsinä lähetetty "pommi" on tulkittavissa terrorismiepäilyksi rikoslain mukaan???
Eihän tuollakaan ole kaikki muumit laaksossa niinsanotusti sen perusteella että on viestitellyt Niinisalon kallonmittaajien kanssa jakaen samat "mielenkiinnon kohteet". Mutta temppelin löytyminen metsästä...hoh hoijjaa
Pahoin pelkään että ko. tyyppi saa vain ilmaista julkisuutta "jännitysnovellilleen" eli markkinointia valtamedioiden toimesta kuten esim. kaikki "persut ovat natseja" kirjojen kirjoittajatkin. Huvittavin tapaus niistä Elo joka itse oli yksi ahkerimmista rotuopin julistajista Soinin persuissa paidan kääntyessä kun ei omaa nimeä löytynyt puolueen johtajista laatijana Halla-aho&co puh.johtaja kisan jälkeen.Googleta: Kotimaan katsaus 1986, 1/2. Seinäjokiset
Niin selviää. Selviää myös eräiden muidenkin järjenjuoksu täällä ja eduskunnassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"esimerkiksi vitsinä lähetetty "pommi" on tulkittavissa terrorismiepäilyksi rikoslain mukaan"
Laiton uhkaus. Käsittääkseni vaikka "pommin" sisältä löytyisi pehmonalle mielikuvan saaminen pommista riittää syytteen nostamiseen "pommin" saajan kuvitellessa saaneensa postissa tms. pommin?Aiheutti kolme kertaa kalliin poliisioperaation. Oliko muka vitsi?
- Anonyymi
Mistä näitä törppö persuja sikiää?
Ei voimuuta kun ihmetellä.
On siinä Purralla popula vahdittavana- Anonyymi
Purra on noiden Persusetien keskellä kuin kotonaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra on noiden Persusetien keskellä kuin kotonaan.
Purra pyysi asetta ampuakseen pari vääränväristä, eli ihan samat suunnitelmat kuin Persusedällä ja molemmilla homma jäi fantasioinnin asteelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra pyysi asetta ampuakseen pari vääränväristä, eli ihan samat suunnitelmat kuin Persusedällä ja molemmilla homma jäi fantasioinnin asteelle.
Ja sinä persuista pihalle potkittu natsi ihalit aikoinaan avoimesti persuista pihalle potkittuja vasarna heiluttajia sensuroiden kaikilta palstoilta viestit joissa heitä arvosteltiin. SInun sensuroidessa edelleen kaikilta s24 palstoilta viestit joissa teidät persuista pihalle potkitut natsit mainitaan. Millä todistat edelleen kaikilla s24 palstoilla kuinka ne ovat persuista pihalle potkitun luotsin mielivallan alaisuudessa.

Kopiopersun mielestähän se ihmisten ammuskelu sekä paikkojen pommittaminen on pelkkää huumorimielellä tehtyä läppää ja muut pelkkiä ymmärtämättömiä tosikkoja, jos ottavat tämän asian vakavissaan?

Puhutko nyt siis terrori-iskusta israeliin vai jostain muusta tuhansia uhreja vaatineesta iskusta? Siis tehtiinkö nuo iskut sinun mielestäsi huumorilla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhutko nyt siis terrori-iskusta israeliin vai jostain muusta tuhansia uhreja vaatineesta iskusta? Siis tehtiinkö nuo iskut sinun mielestäsi huumorilla?
Mistäs tässä ketjussa keskusteltiinkaan?
- Anonyymi
Ennen puhuttiin Jammusedästä, nyt puhutaan Persusedästä.
- Anonyymi
Persujen top 5:
- mersupersu
- kankaanpään pojat
- ilkka
- pommipersu
- mestari- Anonyymi
Honourable mention
- pääministerin murhaa suunnitellut persu
- pensamaukka - Anonyymi
Mihin sinä itsesi unohdit listaltasi persuista pihalle potkittu natseja jahtaava natsi?
- Anonyymi
Kuten avauksessakin jo mainittiin:"ON OLLUT AIEMMIN", siitä ei kuitenkaan kerrottu, että ON NYT vihreiden (äärioikeiston kannattaja).
- Anonyymi
”Oli vielä viime kuussa”
- Anonyymi
Teko hetkellä oli jäsen. Huolehti muun muassa sisällön tuottamisesta perussuomalaisten kotisivulle ja toimi neuvonantajana persujen ajatuspajalle. Siinä sivussa sitten tehtaili kivasti pommiuhkauksia, ja suunnitteli rituaalimurhaa.

Niinisalo kytköksiä lukuunottamatta (erittäin tuomittavaa) tyyppi sai ainakin ilmaista markkinointia kirjalleen jonka aiheen ympärillä olevasta kohusta tulee mieleen vuosikymmeniä sitten harrastettu hevilevyjen väärinpäin soittaminen kytköksien löytämiseksi satanismiin. Silloinkin sitä harrastaneet oli enemmän kuin tosissaan kuten tässäkin tapauksessa vaikka ainoat hullut esimerkkitapauksessa vuosikymmeniä sitten oli nämä levyjen väärinpäin soittajat?

Sinä ap toistat jokaisessa viestiketjussa yhdet ja samat harhat pakkomielteisesti. Esimerkkinä ao:sta ei syytetä edelleenkään rituaalimurhan suunnittelusta vaikka niin väität päivästä toiseen kaikissa viestiketjuissa joiden aihe on tämä satanismista kiinnostunut sekopää. Minkä tekee hänestä viestittely Niinisalon sekopäiden kanssa jne.

"Poliisi on saanut viitteitä siitä, että sama mies olisi valmistellut satanistista rituaalimurhaa, ja Yle on löytänyt metsästä miehen sosiaalisessa mediassa esittelemän ”alttarin”."
- Anonyymi
Mikäs äärioikeistopuolue Vihreät muka on keskustavasemmistolaisen apuolueena? Persujen valheet senkun sakenevat!
Ja huom! En ole vihreä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinisalo kytköksiä lukuunottamatta (erittäin tuomittavaa) tyyppi sai ainakin ilmaista markkinointia kirjalleen jonka aiheen ympärillä olevasta kohusta tulee mieleen vuosikymmeniä sitten harrastettu hevilevyjen väärinpäin soittaminen kytköksien löytämiseksi satanismiin. Silloinkin sitä harrastaneet oli enemmän kuin tosissaan kuten tässäkin tapauksessa vaikka ainoat hullut esimerkkitapauksessa vuosikymmeniä sitten oli nämä levyjen väärinpäin soittajat?
Ai joku olikin jo laittanut tän tänne juuri samaa paskaahan nuo nyt suoltaa tarkoittamasi juttu on tämä:
youtubeen: Kotimaan katsaus 1986, 1/2. Seinäjokiset
- Anonyymi
Poliisilla on vuosittain pommeihin liittyviä tehtäviä jopa pari sataa vuodessa. Näistä persuihin liittyy ehkä yksi, mutta vihervasemmistoon 90%. Loput eivät liity puolueisiin.
- Anonyymi
Kädettömät persuthan voisivat ostaa vihervasemmisolaisilta toimivia pommeja, niin tuokin vallitseva epäsuhta poliisin tehtävien kohdalla korjaantuisi.
- Anonyymi
on niitä useita mielenterveysongelmaisia natseja tms jotka pommintapaisia harrastaa tai tuhopolttoja tms. Eihän kukaan täysipäinen natsahtele kuten sinä.
- Anonyymi
Ja mistäköhän persu on saanut tällaista "tietoa" käsiinsä"? Voisitko julkistaa tämän "tieto"-lähteesi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mistäköhän persu on saanut tällaista "tietoa" käsiinsä"? Voisitko julkistaa tämän "tieto"-lähteesi?
Hakkaraisen sahan yliopiston galluppi. Virhemarginaali on 1% niin, että mitään peruterrorismia ei edes ole.
- Anonyymi
Ymmärsinkö oikein, että tuohon "maisterin" suunnittelemaan rituaalimurhaan olisi liittynyt miesten välinen seksi ennen uhrausta? Perussuomalaiset ovat tulleet kauaksi vennamolaisuudesta.
- Anonyymi
Kyllä, 21 vuotias somalipoika piti uhrata ja kerman olisi kuorinut persueliitti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, 21 vuotias somalipoika piti uhrata ja kerman olisi kuorinut persueliitti.
Eipä olisi uskonut Vennamon ja Soinin aikaan, että missä tilassa puolue on Halla-ahon ja Purran jäljiltä.
- Anonyymi
Mistähän löytyisi s24 palsta missä sinä antipersu et kirjoittaisi siitä minimissään viestejä jos et jopa avauksia? Vuoden jokaisena päivänä mikä viittaa elämää hallitsevaan pakkomielteeseen aiheena "miesten välinen rakkaus".

Tuohon rituaalimurhaan olisi kuulunut miesten välinen seksi ennen uhraamista. "Maisteri" olisi ilmeisesti jytkyttänyt uhria, jonka jälkeen murha olisi tapahtunut. Ei kuulosta terveen ihmisen harrastuksilta.

Persuilla on persun huvit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuilla on persun huvit.
"Kirjan mukaan kesäpäivänseisauksena tapahtuvassa rituaalissa mies surmataan sukupuoliyhdynnän jälkeen ja veri kerätään maljaan. Verestä valmistetaan myöhemmin rituaalisesti käytettäviä pikkuleipiä."
"Tällainen uhrautuminen sisältää kirjan mukaan ”valtavan energialatauksen”, jota voi käyttää ”pimeyden voimien manifestoitumiseen maan päälle”."
On kyllä mielenvikaiseksi mennyt persujen toiminta. Duunareiten oloja kurjistetaan ja samaan aikaan pervoillaan miesten kesken murharituaaleissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohon rituaalimurhaan olisi kuulunut miesten välinen seksi ennen uhraamista. "Maisteri" olisi ilmeisesti jytkyttänyt uhria, jonka jälkeen murha olisi tapahtunut. Ei kuulosta terveen ihmisen harrastuksilta.
Sinun homopakkomielteisen avaukset homoista anatomia kuvauksineen yms. pervoa ovat sitten tervepäistä toimintaa??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä olisi uskonut Vennamon ja Soinin aikaan, että missä tilassa puolue on Halla-ahon ja Purran jäljiltä.
Huipulla verrattuna alennustilaan mihin Soini persut jätti hillotolpan himossaan mutta.. Milloin sinä persuista pihalle potkittu natsi alat huolehtimaan siitä, että teidät natsit poistetaan kohta puoluerekisteristä? Vennamon, Soinin ja sinisten perässä..RIP SML.

Sinulla on omituinen käsitys huipulla olemisesta. Kerrohan, miten yleisiä tuollaiset satanistipervoilut ovat teidän persujen keskuudessa? Ainakin useampaa persua vaikuttaa kiihottavan ajatus sellaisen toteutumisesta, otetaan nyt vailka kankaanpään pojat ja pommipersu esimerkiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kirjan mukaan kesäpäivänseisauksena tapahtuvassa rituaalissa mies surmataan sukupuoliyhdynnän jälkeen ja veri kerätään maljaan. Verestä valmistetaan myöhemmin rituaalisesti käytettäviä pikkuleipiä."
"Tällainen uhrautuminen sisältää kirjan mukaan ”valtavan energialatauksen”, jota voi käyttää ”pimeyden voimien manifestoitumiseen maan päälle”."
On kyllä mielenvikaiseksi mennyt persujen toiminta. Duunareiten oloja kurjistetaan ja samaan aikaan pervoillaan miesten kesken murharituaaleissa.Ihan pikkaisen sairasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on omituinen käsitys huipulla olemisesta. Kerrohan, miten yleisiä tuollaiset satanistipervoilut ovat teidän persujen keskuudessa? Ainakin useampaa persua vaikuttaa kiihottavan ajatus sellaisen toteutumisesta, otetaan nyt vailka kankaanpään pojat ja pommipersu esimerkiksi.
Kaikki sinunkaltaisia persuista pihalle potkittuja natsipellejä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huipulla verrattuna alennustilaan mihin Soini persut jätti hillotolpan himossaan mutta.. Milloin sinä persuista pihalle potkittu natsi alat huolehtimaan siitä, että teidät natsit poistetaan kohta puoluerekisteristä? Vennamon, Soinin ja sinisten perässä..RIP SML.
Anonyymi
10.11.2023 11:36
Maniavaihe taas menossa siihen malliin trollitehtaan liukuhihna taas savuaa... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kirjan mukaan kesäpäivänseisauksena tapahtuvassa rituaalissa mies surmataan sukupuoliyhdynnän jälkeen ja veri kerätään maljaan. Verestä valmistetaan myöhemmin rituaalisesti käytettäviä pikkuleipiä."
"Tällainen uhrautuminen sisältää kirjan mukaan ”valtavan energialatauksen”, jota voi käyttää ”pimeyden voimien manifestoitumiseen maan päälle”."
On kyllä mielenvikaiseksi mennyt persujen toiminta. Duunareiten oloja kurjistetaan ja samaan aikaan pervoillaan miesten kesken murharituaaleissa.Uusi sulkahattupersu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uusi sulkahattupersu!
Tai vanha hillotolppakaappinatsipersu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kirjan mukaan kesäpäivänseisauksena tapahtuvassa rituaalissa mies surmataan sukupuoliyhdynnän jälkeen ja veri kerätään maljaan. Verestä valmistetaan myöhemmin rituaalisesti käytettäviä pikkuleipiä."
"Tällainen uhrautuminen sisältää kirjan mukaan ”valtavan energialatauksen”, jota voi käyttää ”pimeyden voimien manifestoitumiseen maan päälle”."
On kyllä mielenvikaiseksi mennyt persujen toiminta. Duunareiten oloja kurjistetaan ja samaan aikaan pervoillaan miesten kesken murharituaaleissa.Pikkuleipiä? Onko persuilla tarkoitus perustaa keksitehdasta? Vientiin?
Nyt täytyy varasti pohtia, onko tuo persuporukka sopiva hallitukseen!
Hulluja tuntuvat olevan joka iikka. - Anonyymi
Et ymmärtänyt oli tarkoitus nuuskia mahdollisia pahoja metsänhenkiä rituaaliin kuului kolmen hernekeittopurkin syöminen kuutta tuntia ennen rituaalin alkua henkiä oli takoitus tarkkailla tiiviistä teltasta pienistä kurkistusluukuista joteivat pääse sisään..
Tämä rituaali on suoritettu aiemminkin suuremmalla joukolla salaisessa paikassa jonne pyhimys(SAInt) toimittti palvontapaikan sekä palvonta kaukalot joita joukolla kolisteltiin ja kilkuteltiin keskellä korpea kolistelemisen jälkeen pahan hajuiset henget hiipivät pikkuhiljaa paikalle tuntien kuluessa ja tämä oli suurta suosiota nauttiva riitti entisajan nuorisossa. Tähän riittiin sai osallistua vain miespuoliset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ymmärtänyt oli tarkoitus nuuskia mahdollisia pahoja metsänhenkiä rituaaliin kuului kolmen hernekeittopurkin syöminen kuutta tuntia ennen rituaalin alkua henkiä oli takoitus tarkkailla tiiviistä teltasta pienistä kurkistusluukuista joteivat pääse sisään..
Tämä rituaali on suoritettu aiemminkin suuremmalla joukolla salaisessa paikassa jonne pyhimys(SAInt) toimittti palvontapaikan sekä palvonta kaukalot joita joukolla kolisteltiin ja kilkuteltiin keskellä korpea kolistelemisen jälkeen pahan hajuiset henget hiipivät pikkuhiljaa paikalle tuntien kuluessa ja tämä oli suurta suosiota nauttiva riitti entisajan nuorisossa. Tähän riittiin sai osallistua vain miespuoliset.Vasemmisto on aina vastustanut näitä palvontamenoja ja sitoutunut niistä irti.
Anonyymi kirjoitti:
Tuohon rituaalimurhaan olisi kuulunut miesten välinen seksi ennen uhraamista. "Maisteri" olisi ilmeisesti jytkyttänyt uhria, jonka jälkeen murha olisi tapahtunut. Ei kuulosta terveen ihmisen harrastuksilta.
Nythän Marko päässee itse setämiesten jyystettäväksi.
- Anonyymi
Sanoutuuko hallitus irti pommiuhkauksista ja saatanan palvonnasta?
- Anonyymi
Umpikaheleiden puolue!
- Anonyymi
Älä muuta viserrä.
- Anonyymi
Millaiset on isännät, sellaiset on rengitkin. Pidin aikanaan vihreitä ja vasemmistolaisia sekopäisimpinä, mutta sitten tuli persut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millaiset on isännät, sellaiset on rengitkin. Pidin aikanaan vihreitä ja vasemmistolaisia sekopäisimpinä, mutta sitten tuli persut.
Persut ovat kyllä alittaneet kaikki mahdolliset rimat, mitä politiikassa muut puolueet pyrkivät ylittämään.
- Anonyymi
Johan tässä oli pari viikkoa ilman persujen natsi tai terrorikohuja.
- Anonyymi
Näillä ansioilla esim. Juha Mäenpää pääsi persujen riveistä eduskuntaan. Siis tuo "vieraslaji" -tyyppi. Kertoo persujen arvomaailmasta todella paljon.
https://yle.fi/a/3-8497174 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näillä ansioilla esim. Juha Mäenpää pääsi persujen riveistä eduskuntaan. Siis tuo "vieraslaji" -tyyppi. Kertoo persujen arvomaailmasta todella paljon.
https://yle.fi/a/3-8497174Tuollaiset puheet on sulka hattuun persuissa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näillä ansioilla esim. Juha Mäenpää pääsi persujen riveistä eduskuntaan. Siis tuo "vieraslaji" -tyyppi. Kertoo persujen arvomaailmasta todella paljon.
https://yle.fi/a/3-8497174Kuuntelitko edes koko puheen? Miksi ruotsi ja tanska on kääntynyt mäenpään tielle? Entäs se bildin juttu jossa 50 kohtaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuuntelitko edes koko puheen? Miksi ruotsi ja tanska on kääntynyt mäenpään tielle? Entäs se bildin juttu jossa 50 kohtaa?
Mäenpää oli siis tienraivaaja persujen narratiivista katsottuna?
"Perussuomalaisten pohjanmaalainen varakansanedustaja Juha Mäenpää kiittää Jumalaa Niinisalon vastaanottokeskuksen palosta"
https://yle.fi/a/3-8497174
Käykö Mäenpää ihan kaikilla pytyillä?
- Anonyymi
Siis oliko kyseessä oikeasti perussuomalaisille asiantuntijalausuntoja tehnyt henkilö? On aika villiä ajatusten juoksua, kun yrittää manata saatanaa esiin. Noh, tilasivathan he Hankamäeltä sen "Totuus kiihottaa"-pamfletinkin.
- Anonyymi
Se ei kyllä ollut mikään "pamfletti" oli helvetin hauska luin sen heti kun laittoi julkikseksi ja kas kummaa kaikki meini _täsmälleen_ niin kuin se kirjoitti joka toimittaja toimi juuri niin kuin se "ennusti", aluksi se oli hauskaa, että ei vittu ne tekee just noin mutta lopujen lopuksi aika surullista, että se oli sitten lopulta ihan totta mitä se kirjoitti ..
Veikkaanpa, että suurin osa ei edes ymmärtänyt sitä tekstiä mitä väittävät lukeneensa ja vielä suurempi osa ei edes sitä ole lukenut vaan on lukenut sen mitä jotkut toimittelijat ovat kirjoittaneet ja ne siis kirjoittivat juuri sen mitä se ennustii niiden kirjoittavan.
Tuosta kommentistasi nyt tietää, ettei sulla ole kyseisen "pamfletin" todellisesta sisällöstä mitään hajuakaan ja tuskin ymmärtäisit puoliakaan.
- Anonyymi
Tuossa persujen radikalisoituminen tiivistettynä:
https://www.iltalehti.fi/villeranta/a/84dacc4c-28a9-4262-b1da-a1880b0d418d- Anonyymi
Villen piirros kertoo enemmän kuin tuhat sanaa totuudesta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Villen piirros kertoo enemmän kuin tuhat sanaa totuudesta!
Ai sen että totuus on pravdaa .. ..
- Anonyymi
Mielenkiintoista, että Iltapaska julkaisi pilapiirroksen, jonka varsinaisesta aiheesta se on uutispuolella häveliäästi vaiennut... Siksikö, että natsipaskaa sattaisi roiskua myös muiden hallituspuolueiden, etenkin Kokoomuksen, kengille...? Toinenkin iltapulu tyytyi julkaisemaan vain STTn uutisen sellaisenaan, ilman mitään taustoitusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai sen että totuus on pravdaa .. ..
Ei tässä mitään Pravdaa tai persu-Pravdaa tarkoitettu. Tuossahan se kuvasarjassa on nähtävissä, mikä on persujen kansankiihotuksellisen politiikan ydinsanoma ja millainen pimeyden ydin puolue itsessään on.
- Anonyymi
Ei ihme, kun saavat tuollaisen vastaanoton omiltaan: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008523967.html
- Anonyymi
Mielenkiintoisia aikoja eletään.
- Anonyymi
Lampaita riittää joka lähtöön: https://t.me/TrueWorldOrder/9694
Kumpia onkaan enemmistö?- Anonyymi
Aaaarghhh!: En uskalla avata linkkiä. Persu hyppää kurkkuun ja saan koronan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aaaarghhh!: En uskalla avata linkkiä. Persu hyppää kurkkuun ja saan koronan!
Miksihän juuri persuissa on niin paljon ateisteja ja saatananpalvojia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksihän juuri persuissa on niin paljon ateisteja ja saatananpalvojia?
youtubeen : Kotimaan katsaus 1986, 1/2. Seinäjokiset
Miksihän muissa puolueissa on niin paljon tekopyhiä joka jeesuksen mukaan on synneistä pahimpia.
- Anonyymi
Kaikki persut pitäisi sulkea keskitysleireihin pois normaalien ihmisten joukosta samanlaisia paskoja kaikki.
- Anonyymi
Sitähän te sinimustat toivotte
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitähän te sinimustat toivotte
Sinä sinimustien somesaastevastaava se jaksat päätä aukoa sinimustille joita itsekkin edustat. Sensuroiden muiden viestit joissa vain mainitaan sinimustat 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä sinimustien somesaastevastaava se jaksat päätä aukoa sinimustille joita itsekkin edustat. Sensuroiden muiden viestit joissa vain mainitaan sinimustat 😂
42 sääntöjenvastaista viestiä poistettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
42 sääntöjenvastaista viestiä poistettu.
Kopiopersu ollut taas tuottoisana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä sinimustien somesaastevastaava se jaksat päätä aukoa sinimustille joita itsekkin edustat. Sensuroiden muiden viestit joissa vain mainitaan sinimustat 😂
Sinimustilla ja persuilla perheriita käynnissä?
- Anonyymi
vanhemmat epäonnistuneet kasvattamaan. Tai sitten on ollut jo syntymästään asti viallinen?
- Anonyymi
Persunassikat aivopestään pienestä pitäen.
- Anonyymi
Terrorismikisan väliaikatulos:
Persuterroristit vastaan muslimiterroristit 3 -1.- Anonyymi
Korjaus siis 3-2.
- Anonyymi
Taas kasettisi hajosi?
- Anonyymi
Siinä taas yksi reppana, joka pilasi loppuelämänsä persuilun nimissä. Persujen keskuudessa saavutuksena pidetyt asiat eivät ole sitä muiden silmissä. Tuskinpa työllistyy enää mihinkään.
- Anonyymi
Ääni persuille on ääni persuterrorismille. Eikö mikään avaa persuäänestäjien silmiä??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ääni persuille on ääni persuterrorismille. Eikö mikään avaa persuäänestäjien silmiä??
Suomen Sisu tanssittaa Perussuomalaisia yhdessä keinahdellen natsivalssin pyörteissä.
- Anonyymi
Ei päivää ilman vihervassareiden mädännäisiä juttuja.
- Anonyymi
Ahdistaako asia noin persua? Kommentissasi kalskahtaa 1930-luvun kansallissosialismin klangi mädännäisyys-höpinässäsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ahdistaako asia noin persua? Kommentissasi kalskahtaa 1930-luvun kansallissosialismin klangi mädännäisyys-höpinässäsi.
Ovatko natsit tällä hetkellä jo peruSS poppoon enemmistö?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovatko natsit tällä hetkellä jo peruSS poppoon enemmistö?
Varmasti kohta puoliin, kun vaalipetosten kohteiksi joutuneita nostaa kytkintä. Puoluejohtohan on varsin äärioikeistolaista väestönvaihtohöpinöineen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ahdistaako asia noin persua? Kommentissasi kalskahtaa 1930-luvun kansallissosialismin klangi mädännäisyys-höpinässäsi.
Sitä ihaillaan vain ja tasan sosialistisessa puoluessa, tuota voi sanoa jo oikeastikkin jonkin sortin natsiksi vaikkei elänytkään 40-luvulla:
https://www.anteryasa.fi/p/sdp-husu-hussein-kehui-neo-natsia-sankariksi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä ihaillaan vain ja tasan sosialistisessa puoluessa, tuota voi sanoa jo oikeastikkin jonkin sortin natsiksi vaikkei elänytkään 40-luvulla:
https://www.anteryasa.fi/p/sdp-husu-hussein-kehui-neo-natsia-sankariksiÄärioikeistolaisen narratiivin toistoa väittää kansallissosialistia sosialistiksi, mutta sehän ei ole mikään yllätys, jos asiaa tarkastellaan äärioikeistolaisen propagandan oppi-isä Joseph Goebbelsin näkemysten kautta?
"Kun kerrot valheen, kerro iso ja pysy siinä. He pitävät valheensa, silläkin riskillä, että näyttäisivät naurettavilta.”
”Kun valheen kertoo tarpeeksi monta kertaa, siitä tulee totta.”
Kerropas, miten antisosialisti olisi muka sosialisti?
Tämä Anter Yasa on näitä trumpilaisia äärikonservatiivipöhköjä, mitä vaikuttaa pulpahdelleen esiin ympäri maailmaa viimeaikoina vähän sinne sun tänne. Tässä toinen samanlainen pöhkö republikaanisen puolueen presidenttiehdokaskandidaattina. Täysi idiootti!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vivek_Ramaswamy
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009872066.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äärioikeistolaisen narratiivin toistoa väittää kansallissosialistia sosialistiksi, mutta sehän ei ole mikään yllätys, jos asiaa tarkastellaan äärioikeistolaisen propagandan oppi-isä Joseph Goebbelsin näkemysten kautta?
"Kun kerrot valheen, kerro iso ja pysy siinä. He pitävät valheensa, silläkin riskillä, että näyttäisivät naurettavilta.”
”Kun valheen kertoo tarpeeksi monta kertaa, siitä tulee totta.”
Kerropas, miten antisosialisti olisi muka sosialisti?
Tämä Anter Yasa on näitä trumpilaisia äärikonservatiivipöhköjä, mitä vaikuttaa pulpahdelleen esiin ympäri maailmaa viimeaikoina vähän sinne sun tänne. Tässä toinen samanlainen pöhkö republikaanisen puolueen presidenttiehdokaskandidaattina. Täysi idiootti!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vivek_Ramaswamy
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009872066.html"Trumppilainen äärikonservatiivi" olipas taas näppärästi vaihdettu aihe, sinä olte kyllä itse vaan ihna täysi ääripöhkö ehkäpä jopa taukki...
Kyse oli _SDPeen_ ehdokkaan ja entisen edustajan husun _ihailusta_ tuota _neonatsia_
kohtaan ja sä lähdet flodaamaan paskaa piilottaaksesi asian.
Eli siis sosiaalidemokraatti siinä ihaili neonatsia johon varmasti viittaat tuolla kansallissosialismilla. Ja tuon lähemmäksi natsia ei oikein pääse, te taas käytätte natsi sanaa kuten venäjä.
- Anonyymi
Monenlaisia sekopäitä löytyy varmasti kaikista puolueista...
Mutta kummallista on se, että kun heidät potkitaan pois, he siirtyvät persuihin. Ja hyvin kelpaavat!- Anonyymi
Suomen sisu
Missä se on muualla kuin karkkiaskissa
Muu on pelkkä paskauhoa
Sisua oli silloin kun 1941Taistelivat ja kaatuivat luotiin joka osui sydämmeen oli konekivääri komppaniassa
Siinä on sisua - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen sisu
Missä se on muualla kuin karkkiaskissa
Muu on pelkkä paskauhoa
Sisua oli silloin kun 1941Taistelivat ja kaatuivat luotiin joka osui sydämmeen oli konekivääri komppaniassa
Siinä on sisuaJep. Eivät veteraanit ja sankarivainajat siksi vertaan uhranneet, että joku kansallismielinen sisulaissakki olisi saanut leuhottaa Hitlerin aatteen hengessä isänmaallisina esiintyen. Siellä taistelivat niin oikeistolaiset kuin vasemmistolaiset yhdessä yhteisen tavoitteen eteen. Rauhan ja vapauden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep. Eivät veteraanit ja sankarivainajat siksi vertaan uhranneet, että joku kansallismielinen sisulaissakki olisi saanut leuhottaa Hitlerin aatteen hengessä isänmaallisina esiintyen. Siellä taistelivat niin oikeistolaiset kuin vasemmistolaiset yhdessä yhteisen tavoitteen eteen. Rauhan ja vapauden.
Eipä suolla kyllä mitään natsiaatetta ole kannatettu kun luin joskus kaiken niiden kirjoituksen teikäläisten innostamana, hyvää tekstiä paljon oli ja tietenkin pöhkömpiäkin muttei mitään väärää. Tietysti venäjän propaganda toimistolle ja niiden erimaissa sijaitseville erinimisille yhteistyö järjestöille kaikkien naapurimaiden isänmaallinen ajattelu ja kansallismielisyys(jotka ovat ainoat syyt sille, että edes puhumme/saamme puhua suomea) ovat natsismia. Kaikki muut maat tietenkin saavat olla ylpeitä perinnöstään ja perinteistään paitsi suomi.
Ja kyllä olen ylpeä suomalainen ja iloinen siitä, että kansa on päässyt naapuri maiden ikeen alla pois ja isät maksoi jotkut kovemman hinnan. Tietenkin imperiastiselle venäjälle tämä on huutava vääryys. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä suolla kyllä mitään natsiaatetta ole kannatettu kun luin joskus kaiken niiden kirjoituksen teikäläisten innostamana, hyvää tekstiä paljon oli ja tietenkin pöhkömpiäkin muttei mitään väärää. Tietysti venäjän propaganda toimistolle ja niiden erimaissa sijaitseville erinimisille yhteistyö järjestöille kaikkien naapurimaiden isänmaallinen ajattelu ja kansallismielisyys(jotka ovat ainoat syyt sille, että edes puhumme/saamme puhua suomea) ovat natsismia. Kaikki muut maat tietenkin saavat olla ylpeitä perinnöstään ja perinteistään paitsi suomi.
Ja kyllä olen ylpeä suomalainen ja iloinen siitä, että kansa on päässyt naapuri maiden ikeen alla pois ja isät maksoi jotkut kovemman hinnan. Tietenkin imperiastiselle venäjälle tämä on huutava vääryys.Pitää kuitenkin erottaa kaksi asiaa. Kansallismielisyydellä ja normaalilla isänmaallisuudella on valtaisa ero keskenään. Kansallismielisyys on yltiönationalistista ääriajattelua, kun taas patrioottisuus on sitä normaalia isänmaallisuutta, jota valtaosa suomalaisista edustaa ja jota sotiemme veteraanit sekä sankarivainajat edustavat. Itse katson kuuluvani tähän jälkimmäiseen viiteryhmään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää kuitenkin erottaa kaksi asiaa. Kansallismielisyydellä ja normaalilla isänmaallisuudella on valtaisa ero keskenään. Kansallismielisyys on yltiönationalistista ääriajattelua, kun taas patrioottisuus on sitä normaalia isänmaallisuutta, jota valtaosa suomalaisista edustaa ja jota sotiemme veteraanit sekä sankarivainajat edustavat. Itse katson kuuluvani tähän jälkimmäiseen viiteryhmään.
Niin, että vaikka gallen kallela oli ääriajattelija juu no voihan sen noinkin ajatella kun itsenäisyyttä ajattelivat ruotsalaisuuden sijaan joka oli suorastaan törkeää tuota parempaa väkeä kohtaan...
Vähän vaikuttaa kyllä nyt siltä, että vasemmisto on taas päättänyt määritellä uudestaan jonkun sanan, kyllä me oltiin kansallismielisiä (paitsi ne roistot jotka suomen omaisuuksia varastivat) kaikki vielä viimevuosituhannella jopa jotkut sen aikaset vasemistolaiset jotka saattoivat jopa olla työläisen etua ajamassa..
Ei sori sinun määritelmäsi kansallismielisyydestä on sontaa voi tosin olla kremlin tuotetta kun tuottavat tännekkin sitä sontaa millä maalataan kansallismielisyydestä kuvaa yltiönationalistisena ääriajatteluna.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, että vaikka gallen kallela oli ääriajattelija juu no voihan sen noinkin ajatella kun itsenäisyyttä ajattelivat ruotsalaisuuden sijaan joka oli suorastaan törkeää tuota parempaa väkeä kohtaan...
Vähän vaikuttaa kyllä nyt siltä, että vasemmisto on taas päättänyt määritellä uudestaan jonkun sanan, kyllä me oltiin kansallismielisiä (paitsi ne roistot jotka suomen omaisuuksia varastivat) kaikki vielä viimevuosituhannella jopa jotkut sen aikaset vasemistolaiset jotka saattoivat jopa olla työläisen etua ajamassa..
Ei sori sinun määritelmäsi kansallismielisyydestä on sontaa voi tosin olla kremlin tuotetta kun tuottavat tännekkin sitä sontaa millä maalataan kansallismielisyydestä kuvaa yltiönationalistisena ääriajatteluna..Eli todistit juuri, ettet ymmärrä vähäisimmässäkään määrin nationalismin ja patriotismin eroa! Mistähän venäläisen muropaketin kyljestä olet löytänyt oman kansallismielisyytesi?
"Nationalismi eli kansallisuusaate on aate, joka korostaa kansallismielisyyttä eli kansojen ja kansakuntien merkitystä kulttuurissa tai politiikassa."
Lähde: Wikipedia
"Isänmaallisuus, myös isänmaanrakkaus, patriotismi tai patrioottisuus, (kreikan sanasta patris ’isänmaa’) on rakkautta tai omistautumista omaa maata eli isänmaata kohtaan."
"Kaikki isänmaalliset ihmiset eivät kuitenkaan ole nationalisteja, sillä kaikki kansakuntaansa identifioituvat tai sitä rakastavat ihmiset eivät näe kansakuntaa poliittisten vaatimusten esityskanavana."
Lähde: Wikipedia
Kremlin kakkaako, kuten sinä väität? Kansallismielisyys kumpuaa patriotismista, mutta kaikki patriootit eivät ole nationalisteja. Patriotismi on perusta eli normaalia isämaallisuuden tunnetta ja kansallismielisyys johdannaista yltiönationalismia.
- Anonyymi
Jummankekka - maailma on sekasin.
- Anonyymi
Kyllä piirrän ison ruksin seinälle sinä päivänä jos joskus tapahtuu sellainen ihme että näen yhden täysipäisen persun. Lieneekö se edes mahdollista?
- Anonyymi
Moni persu vetää päänsä täyteen viikottain tai useamminkin.
- Anonyymi
Vihapuhetta
- Anonyymi
Ei ole. Ei tarvitse ruksia piirtää.
- Anonyymi
eikö sisälisis sota opettanut teille kommareille mitään hävisitte haluattako uusinnan ja lähöt siperiaa lasten murhaajat hamas elukat.
- Anonyymi
Voi voi, mahdatkohan sinä tunteakaan koko itsenäistymisen ajan historiaa? Ketkä olivat näitä kommunisteja? Koko SDP vaiko mahdollisesti se pieni Kuusisen klikki, joka vastoin SDP:n osallisuutta itsenäisyyden tunnustuksen saamiseksi Leniniltä sai yllytettyä punaisiksi tunnustautuneet kapinoimaan? Miksiköhän SDP ei hyväksynyt sisällisodan tavoitteita? SDP:n Väinö Tanner joutui pakenemaan punakaartilaisia, koska pyrki maltillisten demareiden ryhmässä hakemaan maltillisten porvareiden kanssa yhdessä ratkaisua kapinan lopettamiseksi. Tannerin johdollahan nämä kuusislaiset saivat kengänkuvat perseisiinsä.
https://maansuola.fi/1900-luvun-verisin-sisallissota-ja-sita-seurannut-kansallisen-eheytymisen-maailmanenatys/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi voi, mahdatkohan sinä tunteakaan koko itsenäistymisen ajan historiaa? Ketkä olivat näitä kommunisteja? Koko SDP vaiko mahdollisesti se pieni Kuusisen klikki, joka vastoin SDP:n osallisuutta itsenäisyyden tunnustuksen saamiseksi Leniniltä sai yllytettyä punaisiksi tunnustautuneet kapinoimaan? Miksiköhän SDP ei hyväksynyt sisällisodan tavoitteita? SDP:n Väinö Tanner joutui pakenemaan punakaartilaisia, koska pyrki maltillisten demareiden ryhmässä hakemaan maltillisten porvareiden kanssa yhdessä ratkaisua kapinan lopettamiseksi. Tannerin johdollahan nämä kuusislaiset saivat kengänkuvat perseisiinsä.
https://maansuola.fi/1900-luvun-verisin-sisallissota-ja-sita-seurannut-kansallisen-eheytymisen-maailmanenatys/https://maansuola.fi/yhteystiedot/
SDP:llä vahva edustus näköjään tuossa sun lehdessä. Muutama SDP:läinen on tehnyt jotain hyvääkin joskus mutta viimeiset 30 vuotta se on ollut kyllä tekopyhä-BS-puolue, sinänsä irstasta, että on tuollaisessa kirkollisessakin lehdessä edustamassa hypokratiaansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://maansuola.fi/yhteystiedot/
SDP:llä vahva edustus näköjään tuossa sun lehdessä. Muutama SDP:läinen on tehnyt jotain hyvääkin joskus mutta viimeiset 30 vuotta se on ollut kyllä tekopyhä-BS-puolue, sinänsä irstasta, että on tuollaisessa kirkollisessakin lehdessä edustamassa hypokratiaansa.Ja tuollako ajattelit kuittaavasi juuri esitetyn itsenäistymisen historian humpuukipuheeksi vai? Demareissa on kaksi puolta, kuten on liki kaikissa muissakin puolueissa. Ja se näkyy aika ajoin. Vasemman siiven Marinin jälkeen valta siirtyi SDP:ssä taas tannerilaisille oikeistodemareille, joita Lindtmankin edustaa. Hänhän se vaikutti suuresti siihenkin, että demarien vasemman siiven Krista Kiuru ei päässyt puolueessa keskeisille valtapaikoille vaikuttamaan.
Minusta maansuola käsittelee asiaa hyvinkin neutraalilla otteella, jossa itse historian tapahtumat analysoidaan kehityskulku huomioonottaen. Vielä lainaus asiaa koskevasta linkkijutusta:
"Suomen sisällissota oli lyhyehköön kestoonsa ja maan väkilukuun suhteutettuna 1900-luvun verisin sisällissota. Sodan traagiset tapahtumat heijastuivat pitkään maamme henkiseen ilmapiiriin."
Huomaatko, että taitaa olla uusi ajanjakso menoillaan, jossa mainitun sisällissodan tapahtumat vaikuttavat taas henkiseen ilmapiiriimme? Mistä se taas on kaivettu esiin? Aivan kuin joillakin olisi sellainen näkemys ja mieli, että jotakin olisi jäänyt kesken yli sata vuotta sitten ja se nyt se pitäisi viedä loppuun vaikka todellisuudessa sellaiselle ei olisi olemassa mitään järkevää saati hyväksyttävää syytä. Ideologinen vihantunne ei ole mikään syy saati oikeutus sortua uuteen sisäiseen sapelien kalisteluun. Sitä tuskin hyväksyisivät ne sotiemme veteraanitkaan, jotka sekä oikeistolaisina että vasemmistolaisina taistelivat yhtenä rintamana rauhan ja vapauden edestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tuollako ajattelit kuittaavasi juuri esitetyn itsenäistymisen historian humpuukipuheeksi vai? Demareissa on kaksi puolta, kuten on liki kaikissa muissakin puolueissa. Ja se näkyy aika ajoin. Vasemman siiven Marinin jälkeen valta siirtyi SDP:ssä taas tannerilaisille oikeistodemareille, joita Lindtmankin edustaa. Hänhän se vaikutti suuresti siihenkin, että demarien vasemman siiven Krista Kiuru ei päässyt puolueessa keskeisille valtapaikoille vaikuttamaan.
Minusta maansuola käsittelee asiaa hyvinkin neutraalilla otteella, jossa itse historian tapahtumat analysoidaan kehityskulku huomioonottaen. Vielä lainaus asiaa koskevasta linkkijutusta:
"Suomen sisällissota oli lyhyehköön kestoonsa ja maan väkilukuun suhteutettuna 1900-luvun verisin sisällissota. Sodan traagiset tapahtumat heijastuivat pitkään maamme henkiseen ilmapiiriin."
Huomaatko, että taitaa olla uusi ajanjakso menoillaan, jossa mainitun sisällissodan tapahtumat vaikuttavat taas henkiseen ilmapiiriimme? Mistä se taas on kaivettu esiin? Aivan kuin joillakin olisi sellainen näkemys ja mieli, että jotakin olisi jäänyt kesken yli sata vuotta sitten ja se nyt se pitäisi viedä loppuun vaikka todellisuudessa sellaiselle ei olisi olemassa mitään järkevää saati hyväksyttävää syytä. Ideologinen vihantunne ei ole mikään syy saati oikeutus sortua uuteen sisäiseen sapelien kalisteluun. Sitä tuskin hyväksyisivät ne sotiemme veteraanitkaan, jotka sekä oikeistolaisina että vasemmistolaisina taistelivat yhtenä rintamana rauhan ja vapauden edestä.Luulen, että tunnen suomen historian huomattavasti paremmin mutten nyt jaksa tänne kitjoittaa, enkä oikeastaan laittaa edes linkkiä .. .Pysy vain siellä hengellisissä porukoissa mutta älä tule historiaa opettamaan a.k.a. "älä opeta isääs nu......"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luulen, että tunnen suomen historian huomattavasti paremmin mutten nyt jaksa tänne kitjoittaa, enkä oikeastaan laittaa edes linkkiä .. .Pysy vain siellä hengellisissä porukoissa mutta älä tule historiaa opettamaan a.k.a. "älä opeta isääs nu......"
Luulet? Mitäpä muuta persu tekee kuin luulee?
Kylläpä olet varsinainen "työn sankari", kun et jaksa edes kirjoittaa saati linkkiäkään laittaa :)))
Siinäpä se historiantuntemuksesi tulikin sitten todistetuksi. Mutua!
- Anonyymi
Ap:n aloitus täyttää vihapuheen kriteerit
- Anonyymi
Kuinka? Orbanin ja Putinin sananvapauden narratiivissako eli "turpa kiinni kun minulle puhut"? Mitä vihapuheeksi tulkittavaa aloituksessa oli? En ole aloittaja, mutta tartuin tähän, koska väitteesi ontuu ihan helvetisti.
- Anonyymi
Vihapuhe, tunnettiin ennen naaapuri vallan romahtamista neuvostovastaisuutena.
- Anonyymi
Mikä se oikea uusnatsipuolue olikaan?
- Anonyymi
Se on Perussuomalaiset.
- Anonyymi
Sosialismin ja kansallissosialismin yhdistelmä on vasemmistoliitto juutalaisvihoineen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sosialismin ja kansallissosialismin yhdistelmä on vasemmistoliitto juutalaisvihoineen.
Nyt olisikin mielenkiintoista kuulla persun perustelut tuolle väitteelleen. En ole vasuri vaan sen verran aatepolitiikan historiaan perehtynyt, että voin sanoa jo suoraan, että kysymyksessä on äärioikeistonarratiivin valhe.
Vasemmistoliitto on sosialistinen puolue, mutta mitä tekemistä sillä on äärioikeistolaisen kansallissosialismin kanssa? Holokaustin syntiviittaa yritetään kipata sosialistien niskoille vai? - Anonyymi
SDP:ssä ainakin sympataan neonatseja:
https://www.anteryasa.fi/p/sdp-husu-hussein-kehui-neo-natsia-sankariksi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SDP:ssä ainakin sympataan neonatseja:
https://www.anteryasa.fi/p/sdp-husu-hussein-kehui-neo-natsia-sankariksiTrumpilaista äärikonservatiivioikeistolaisen horinaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trumpilaista äärikonservatiivioikeistolaisen horinaa.
Meinaatko, että husu on trumppilainen konservatiivi vaikka edustaakin planeetan konservatiivisinta uskontoa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meinaatko, että husu on trumppilainen konservatiivi vaikka edustaakin planeetan konservatiivisinta uskontoa?
Ei vaan Anter Yasa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaan Anter Yasa.
Niin kun on ex-muslimi niin se muuttaa konservatiiviksi ja etenkin se, että arvostelee sdp:een valheita niin muuttaa äärikonservatiiviksi vaikka vastustaisi voimia jotka vastustavat liberalismia ... Kyllä sulla on hyvät perustelut.. tietenkin pahin on se, että arvostelee jotain uskontoa ja jo se tekee sdp:een ja muun vasemmiston silmissä toisinajattelijaksi joka kuuluisi linnaan muiden toisinajattelijoiden kanssa,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt olisikin mielenkiintoista kuulla persun perustelut tuolle väitteelleen. En ole vasuri vaan sen verran aatepolitiikan historiaan perehtynyt, että voin sanoa jo suoraan, että kysymyksessä on äärioikeistonarratiivin valhe.
Vasemmistoliitto on sosialistinen puolue, mutta mitä tekemistä sillä on äärioikeistolaisen kansallissosialismin kanssa? Holokaustin syntiviittaa yritetään kipata sosialistien niskoille vai?No kuule se on ihan periytynyt siltä ajalta kun neuvostoliitto joka ei vasemman laidan(sdp mukaan lukien) mukaan ollut koskaan väärässä ja oli maailman paraspaikka tuki arabimaiden pyrkimystä tuhota israel ja sieltä periytyy noiden vasemmiston kakaroillekin opetettu valheellinen israel/juutalisviha ihan neuvostoliiton peruja on.
Ja muuten sen oikean äärioikeiston propaganda on täsmälleen samaa neuvostoliiton peruja olevaa propagandaa jota vasemmisto levittää koskien juutalaisia, mm. Eräs astronomi on levittänyt noita stalinin aikaisia juttuja israelista ja juutalaisista oikein olan takaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kuule se on ihan periytynyt siltä ajalta kun neuvostoliitto joka ei vasemman laidan(sdp mukaan lukien) mukaan ollut koskaan väärässä ja oli maailman paraspaikka tuki arabimaiden pyrkimystä tuhota israel ja sieltä periytyy noiden vasemmiston kakaroillekin opetettu valheellinen israel/juutalisviha ihan neuvostoliiton peruja on.
Ja muuten sen oikean äärioikeiston propaganda on täsmälleen samaa neuvostoliiton peruja olevaa propagandaa jota vasemmisto levittää koskien juutalaisia, mm. Eräs astronomi on levittänyt noita stalinin aikaisia juttuja israelista ja juutalaisista oikein olan takaa.No johan sinä sadun keksit. Äärioikeiston propagandako Neuvostoliitosta lähtöisin? Eiköhän se äärioikeiston oppi-isä ollut itse Joseph Goebbels, jota Kremlikin nykyisin komppaa ihan täysillä.
- Anonyymi
Ei päivääkään, etteikö kuule vasemmistolaisten vihapuhetta suomen suurimpiin kuuluvaa puoluetta perussuomalaisia vastaan. Kaikki tämä johtuu kun PS äänestettiin hallitukseen ja äärikommunistit vas.liitossa joutuivat ansaittuun oppositioon ilmastohumpan saattelemana. Kansankurjustajille oppositio on oikea paikka.
- Anonyymi
Mikä naurettavinta sinä persuista pihalle potkittu natsi pommitat lähes päivittäin äärivasurimateriaalia s24 palstoille natsikorttia heilutellen persujen suuntaan jotka teidät natsit puolueestaan pihalle potki. Harrastaen samaa potkut p..rseelle linjaa vieläkin ilmestessä että riveistä löytyy sekopää natseja.

49 poistettua viestiä
ps
Eikö ole mielenkiintoista vttuile persuille ylläpidon suojeluksessa palstan persuista pihalle potkittu natsikorttia persujen suuntaan heiluttava rotuoppia julistava antipersuluotsi kuinka SUOMI24 PALSTOILLE SAA BANNIT KUN ARVOSTELEE PERSUISTA PIHALLE POTKITTUJA NATSEJA? - Anonyymi
Minä syön hatullisen sitä itseään jos sinä persuista pihalle potkittu ääliöoikeistolainen somertrolli et joku päivä istu käräjäsalissa somekirjoittelustasi.. Ei pienintäkään itsesuojeluvaistoa sen suhteen mitä someen kirjoitat anonyyminä puskista huudellen käräjämateriaalia seassa valita asti. Yritätkö sinä päästä pakkohoitoon tuomarin päätöksellä?
- Anonyymi
Johan oli hyvin kremlimäinen propagandaöyhötys!
- Anonyymi
Persujen ei kyllä kannattaisi puhua mitään vihapuheesta...
Koko persujen toiminta perustuu valehtelulle ja vihapuheelle. Keskustelupalstoilla persut puhuivat vihapuhetta Sanna Maria vastaan koko viime hallituskauden ajan. Marinia syytettiin milloin mistäkin ja kaikki vain keksittyjä valheita. Mutta eihän persuille totuudella ole koskaan ollutkaan mitään väliä. Riikkakin valehteli vaalikampanjassa häpeämättömästi äänestäjille ja nyt hallituksessa vie työttömiltä persuiltakin toimeentulon mahdollisuudet. Kylläpä kannattikin heitä äänestää...
Mitä tämä ilmastohumppa on? Juuri kerrottiin, että viime tai tämä vuosi oli lämpimin vuosituhansiin. Persut tietenkin luulevat, että tämä on pelkkää valehtelua, koska itse valehtelevat koko ajan ja luulevat, että kaikki muutkin valehtelevat. Toisille kuitenkin totuus on tärkeä asia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persujen ei kyllä kannattaisi puhua mitään vihapuheesta...
Koko persujen toiminta perustuu valehtelulle ja vihapuheelle. Keskustelupalstoilla persut puhuivat vihapuhetta Sanna Maria vastaan koko viime hallituskauden ajan. Marinia syytettiin milloin mistäkin ja kaikki vain keksittyjä valheita. Mutta eihän persuille totuudella ole koskaan ollutkaan mitään väliä. Riikkakin valehteli vaalikampanjassa häpeämättömästi äänestäjille ja nyt hallituksessa vie työttömiltä persuiltakin toimeentulon mahdollisuudet. Kylläpä kannattikin heitä äänestää...
Mitä tämä ilmastohumppa on? Juuri kerrottiin, että viime tai tämä vuosi oli lämpimin vuosituhansiin. Persut tietenkin luulevat, että tämä on pelkkää valehtelua, koska itse valehtelevat koko ajan ja luulevat, että kaikki muutkin valehtelevat. Toisille kuitenkin totuus on tärkeä asia.Paitsi että se olet edelleen sinä, persuista pihalle potkittu natsi joka viimeksi tänää Marinia maalitat syyttäen somesaasteestasi persuja Sanna niiden kohteena.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persujen ei kyllä kannattaisi puhua mitään vihapuheesta...
Koko persujen toiminta perustuu valehtelulle ja vihapuheelle. Keskustelupalstoilla persut puhuivat vihapuhetta Sanna Maria vastaan koko viime hallituskauden ajan. Marinia syytettiin milloin mistäkin ja kaikki vain keksittyjä valheita. Mutta eihän persuille totuudella ole koskaan ollutkaan mitään väliä. Riikkakin valehteli vaalikampanjassa häpeämättömästi äänestäjille ja nyt hallituksessa vie työttömiltä persuiltakin toimeentulon mahdollisuudet. Kylläpä kannattikin heitä äänestää...
Mitä tämä ilmastohumppa on? Juuri kerrottiin, että viime tai tämä vuosi oli lämpimin vuosituhansiin. Persut tietenkin luulevat, että tämä on pelkkää valehtelua, koska itse valehtelevat koko ajan ja luulevat, että kaikki muutkin valehtelevat. Toisille kuitenkin totuus on tärkeä asia.Sinä pjärven persupakkomielteinen sometrolli hoet edelleen vuoden jokaisena päivänä totuuttasi jokaisella palstalla joita terrorisoit luotsinpestin suojista. Mikä naurettavinta jokaisella nikilläsi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persujen ei kyllä kannattaisi puhua mitään vihapuheesta...
Koko persujen toiminta perustuu valehtelulle ja vihapuheelle. Keskustelupalstoilla persut puhuivat vihapuhetta Sanna Maria vastaan koko viime hallituskauden ajan. Marinia syytettiin milloin mistäkin ja kaikki vain keksittyjä valheita. Mutta eihän persuille totuudella ole koskaan ollutkaan mitään väliä. Riikkakin valehteli vaalikampanjassa häpeämättömästi äänestäjille ja nyt hallituksessa vie työttömiltä persuiltakin toimeentulon mahdollisuudet. Kylläpä kannattikin heitä äänestää...
Mitä tämä ilmastohumppa on? Juuri kerrottiin, että viime tai tämä vuosi oli lämpimin vuosituhansiin. Persut tietenkin luulevat, että tämä on pelkkää valehtelua, koska itse valehtelevat koko ajan ja luulevat, että kaikki muutkin valehtelevat. Toisille kuitenkin totuus on tärkeä asia.Niin toki mitään syytähän ei varmasti sen arvostelulle ollut ei mitään, ei mitään toki valehtelihan paljon mutta sehän kannattaa kun suomessa se edistää kyllä uraa...
Esim.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006471240.html
Ja mikäs oli totuus, tuo voi toki olla liian vaikeaa teksitä ja hankalaa luettavaa:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ff130f28-9a1c-4870-914e-5a64438bb119
Puhdas kieroilu ja valehtelu ja marinhan lähinnä tietenkin valehteli ihan omille kannatajilleen... Ja antoi siunauksensa tuolle todellla törkeälle teolle.,
Syntipukki on pari vuotta poissa jamaa on ihan sekaisin onko poliisi vihdoin ryhtynyt oikeisiin toihin? Sen sijaan, että usuttavat at naikkosia kimppuuni.
Ei ole seksikasta olla persu sdp on seksikkaampi puolue cocaine ja dollarit näkyy nettivideoissa.
- Anonyymi
vasemmiston toimenkuvaan kuuluu tällainen toiminta 🤔
tukitaan viemärit ja poltetaan autot- Anonyymi
Nytkö persujen pommimiehestä tulikin kommunisti?
- Anonyymi
Tulee miekeen Purran ja Halla-ahon kirjoitukset.
- Anonyymi
Hallaaho on muka älykäs eikö ymmärrä että kellokkaana hönösakissa hulluimmatkin puheet otetaan tosissaan. Niinkuin puhe katoiltaampujista!
- Anonyymi
Montakos olet niistä lukenut kokonaan ja vielä ymmärtänyt? vai oletko lukenut hesarin "valitut sanat: halla-ahon puheen 10 parasta sanaa" :)
Ne valittujen palojen lyhennelmät joistain kirjoista oli vielä jotenkin ok jos piti äkkiä opetella jonkun romaanin juoni suurin piirtein... - Anonyymi
mitänihmeen kirjoituksia??? eivät ole kirjoitelleet mitää rasisitista vaan sanoneet o8kean totuuden koska maasa yritettätä väiestönvaihoa vihreät tuo mutijaisisia jotka syrjäytätä suomen kansan ja ryhtyy vallankumouksen vihervasemmisto salalliitto on puhistaa suomaliset pois suomesta tuomalla sarojatynhansijasia paperittomia nyt on haalitus joka isänmaalinen estää ja toteuttaa ettei kansa sekoitu ulkomaalaisiin ja yrittävat väkisin rokottaa ihmiset seurantaa varten se oli maanpetos mutta onneksi meitäb oli jotka emme myrkypiikijä ottaneet lammapaaat otti ja nyt kontrolloidaan kylvämään vika persuomilsaiaen kohtaan mutta met emme taivu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

No siinä tuli ihan pesunkestävän etnonationalistin näkemys esiille.
- Anonyymi
Onko nyt Espoon infra turvassa? Niin vedenjakelu kuin muukin kriittinen infra?
Nyt kun Espoon teknisen lautakunnan puheenjohtajan kaveri posessa. Ko terrorist
Vai löytyykö tuohotyöläisiä lisää kaveripiirilöistä?- Anonyymi
HS/Kotimaa|Terroriepäilyt
"Poikamme palaavat kuin leijonat aikoinaan Globenista" – kaupunginvaltuutettu kommentoi terrorismirikoksista epäiltyjen vapautumista tutkintavankeudesta ja ehdotti kansanjuhlaa torille" - Anonyymi
No helsinki varmisti kriisitilanteiden energiatuotannon ajamallla polttolaitoksen alas ja suunnitelmat on kuinka kriisin aikana muiden velvollisuus on tuottaa helsingille sähköä ja lämpöä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No helsinki varmisti kriisitilanteiden energiatuotannon ajamallla polttolaitoksen alas ja suunnitelmat on kuinka kriisin aikana muiden velvollisuus on tuottaa helsingille sähköä ja lämpöä...
Huoltovarmuuskeskus ei yllätäen kannattanut päätöstä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HS/Kotimaa|Terroriepäilyt
"Poikamme palaavat kuin leijonat aikoinaan Globenista" – kaupunginvaltuutettu kommentoi terrorismirikoksista epäiltyjen vapautumista tutkintavankeudesta ja ehdotti kansanjuhlaa torille"Ja kaikki nuo ihan vapaalla jalalla...
Kaupungin valtuutettu ja kaikki
- Anonyymi
Supon täytyy vastedes antaa persuille hylsy turvallisuustarkastuksessa.
- Anonyymi
Perussuomalaisen puolueen puoluekirjalla saa siis jatkossa terrorististatuksen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perussuomalaisen puolueen puoluekirjalla saa siis jatkossa terrorististatuksen?
Kyllä saa ja rasistin leimankin. Siitä ovat pitäneet huolen PS:n omat kannattajat, ja jopa ihan ministeritkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä saa ja rasistin leimankin. Siitä ovat pitäneet huolen PS:n omat kannattajat, ja jopa ihan ministeritkin.
Ja persuvekaroille on omat keräilykortit, johon persunassikat saavat leiman rasistisesta vedosta? Kymmenestä leimasta saa puolueen tarran, viidestäkymmnestä pinssin ja sadasta ikioman vasaran?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja persuvekaroille on omat keräilykortit, johon persunassikat saavat leiman rasistisesta vedosta? Kymmenestä leimasta saa puolueen tarran, viidestäkymmnestä pinssin ja sadasta ikioman vasaran?
Mielenkiintoista tuo teidän ihmisten lokerointi, natsit harrastivat samaa..
https://www.youtube.com/watch?v=I6RtJoGMRSw
Lokeroikaa toisianne välillä...
- Anonyymi
Persujen mielestä tappouhkaukset ovat vain huumoria. Noh, on se siinä mielessä, ettei tuollaisista aikuisvauvoista ole todellisuudessa minkään tekijäksi. Tuostakin tulee linnassa jonkun vaimo, jota välillä vuokrataan sellinaapureille.
Natsi-Marko saa kohta sen tason suihkukokemuksia että hän tuskin tiesi sellaisia olevankaan.
- Anonyymi
Uskokaa jo kaupungilla ei ollut yhtään persua juhlimassa terrori-iskua isrealiin ja huutamassa kuolemaa juutalaisille ja vääräuskoisille, ei ollut ei.
- Anonyymi
Halalala on vinksahtanut.
- Anonyymi
Meillä on äänestäjistä noin 20% joille asia on yhdentekevä, eikö tämä ole kauhistuttavaa?
- Anonyymi
Hamasin tekoja kannattavia on noissa eripuolueissa huomattavasti enemmän se jos mikä on huolestuttavaa...
- Anonyymi
Mutta jos se ei ollut ns. klassistisesti? Rydmanin tapaan. Ja Jämsä. Kuinkas siellä kävikään. Jo oli ministerit persreikiä Jämsän tapauksen jälkeen. Näin Parta-Mauritzion julisti minareetistaan. Hallalh-ahon tapaan.
- Anonyymi
Onko Riikalla ja temppeliherralla suhde?
- Anonyymi
Saako PS-pommimies Suomen Sisun korkeimman tunnustuksen teoistaan?
- Anonyymi
Jos Mestari pääsee presidentiksi, niin hänet palkitaan kultaisella sulalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Mestari pääsee presidentiksi, niin hänet palkitaan kultaisella sulalla.
Ei vaan kultaisella pepe sammakolla jota pidetään puvun rintapielessä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Mestari pääsee presidentiksi, niin hänet palkitaan kultaisella sulalla.
on aina yhtä noloa ap kuinka sinä peukutat anonyyminä kirjoittamiasi viestejä kaikilla palstoilla joilla luotsinpestin suojsita trollaat mikä ei onnistu kuin aktivoimalla rekisteröity nikki..🤭🤭
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Mestari pääsee presidentiksi, niin hänet palkitaan kultaisella sulalla.
Ja patsaalla … mutta minkälaisella 🤔
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja patsaalla … mutta minkälaisella 🤔
Jussi patsaalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jussi patsaalla.
Niinpä tietenkin, näköispatsaallahan persupresidenttiä muistellaan 🤔
- Anonyymi
Sossujen puolueessa ei pääse puoluesihteeriksi, ellei polta kissoja elävältä, tai nai vieraita muijia kuten toinen puheenjohtaja Mäkynen, ensimmäinen puheenjohtaja on tunnettu natsi.
Edeltävä pakoon lähtenyt puheenjohtaja Marin on huumeaddikti, sitä edeltävä puheenjohtaja Rinne teki kavalluksen isännöitsijän tehtävissä ja puheenjohtaja lipponen on hyvä toveri toveri Putinin kanssa .
Normaali ihmisiä ei ainakaan sossujen johdossa juurikaan ole.- Anonyymi
"tai nai vieraita muijia kuten toinen puheenjohtaja Mäkynen"
Ettet vaan nyt sekottaisi Mäkystä ja Halla-ahoa keskenään? - Anonyymi
Olen kuullut persujen edellisen puheenjohtajan käyttävän sodan aikaista saksalaisilta saatua Pervitiiniä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen kuullut persujen edellisen puheenjohtajan käyttävän sodan aikaista saksalaisilta saatua Pervitiiniä.
Milloin sinä hakeudut hoitoon ap sopivan lääkityksen saamiseksi ettei kaikki valveilla olemasi aika menisi somessa persupakkomielteesi esille tuomisessa? Esimerkkinä edellisestä sinä tulet viettämään tulevan jouluaaton TAAS suoli24 palstoilla persujen perään itkemisen parissa. Valitettavasti.

Sinimustien puolue vaikuttaa nykyisin kommunistiselta touhulta hallapurrien Hommaan verrattuna. Kukapa olisi uskonut?
- Anonyymi
ps
Eikö ole mielenkiintoista vttuile persuille ylläpidon suojeluksessa palstan persuista pihalle potkittu natsikorttia persujen suuntaan heiluttava rotuoppia julistava antipersuluotsi kuinka SUOMI24 PALSTOILLE SAA BANNIT KUN ARVOSTELEE PERSUISTA PIHALLE POTKITTUJA NATSEJA? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ps
Eikö ole mielenkiintoista vttuile persuille ylläpidon suojeluksessa palstan persuista pihalle potkittu natsikorttia persujen suuntaan heiluttava rotuoppia julistava antipersuluotsi kuinka SUOMI24 PALSTOILLE SAA BANNIT KUN ARVOSTELEE PERSUISTA PIHALLE POTKITTUJA NATSEJA?On!
- Anonyymi
Persuissa kissojen polttaminen on "niin last season"-juttu, että tosipersuksi pääsemiseen pitää harjoitella terroristista tekoa käyttämällä kissaa ampumisharjoittelunsa kohteena?
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009833534.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ps
Eikö ole mielenkiintoista vttuile persuille ylläpidon suojeluksessa palstan persuista pihalle potkittu natsikorttia persujen suuntaan heiluttava rotuoppia julistava antipersuluotsi kuinka SUOMI24 PALSTOILLE SAA BANNIT KUN ARVOSTELEE PERSUISTA PIHALLE POTKITTUJA NATSEJA?Kaikkea se miehen puute saa aikaan.
- Anonyymi
Oli siellä kerran lähes täysipäisi, mutta neuvostoaktiivit halosen johdolla veti maton ja kaappasivat koko puolueen. Se johtui lähinnä siitä, että suomessa virisi siihen aikaan puheet natoon liittymisestä niin joutuivat laittamaan nukkuvat miehetkin liikkeelle siellä.
- Anonyymi
Vasemmistoaate on vaikuttanut sadan miljoonan ihmisen kuoleman.
- Anonyymi
Jos haluat pomminvarman ystävän tutustu persuihin, mutta toki omalla vastuulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos haluat pomminvarman ystävän tutustu persuihin, mutta toki omalla vastuulla.
Onneksi näitä hulluja pidetään silmällä....
https://supo.fi/aarioikeistolainen-terrorismi - Anonyymi
ps
Eikö ole mielenkiintoista vttuile persuille ylläpidon suojeluksessa palstan persuista pihalle potkittu natsikorttia persujen suuntaan heiluttava rotuoppia julistava antipersuluotsi kuinka SUOMI24 PALSTOILLE SAA BANNIT KUN ARVOSTELEE PERSUISTA PIHALLE POTKITTUJA NATSEJA? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ps
Eikö ole mielenkiintoista vttuile persuille ylläpidon suojeluksessa palstan persuista pihalle potkittu natsikorttia persujen suuntaan heiluttava rotuoppia julistava antipersuluotsi kuinka SUOMI24 PALSTOILLE SAA BANNIT KUN ARVOSTELEE PERSUISTA PIHALLE POTKITTUJA NATSEJA?Kopiopersun ropeli pyörähti käyntiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kopiopersun ropeli pyörähti käyntiin.
Niin voi käydä kun lepositeet löysätään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin voi käydä kun lepositeet löysätään.
Sinimustat alkavat vaikuttaa kommunisteilta nykypersuihin verrattuna. Radigalisoitunut persupuolue on todella vaarallinen.
- Anonyymi
Onko Kopiopersu päässyt Supon tarkkailevan silmän alle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Kopiopersu päässyt Supon tarkkailevan silmän alle?
Kopiopersua tarkkaillaan Supon toimesta vain silloin, jos hän pääsee karkaamaan suljetulta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kopiopersua tarkkaillaan Supon toimesta vain silloin, jos hän pääsee karkaamaan suljetulta?
Jos kysymyksessä on todellisuudessa Haapaveden teurastajapersu, niin on tainnut päästä ihan Supon kanta-asiakkaaksi asti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kysymyksessä on todellisuudessa Haapaveden teurastajapersu, niin on tainnut päästä ihan Supon kanta-asiakkaaksi asti.
Supon hallussa oleva persuterroristiluettelo alkaa muistaa nimimäärältään vanhoja puhelinluetteloita?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Supon hallussa oleva persuterroristiluettelo alkaa muistaa nimimäärältään vanhoja puhelinluetteloita?
Mitäköhän kaikkea tästä persutunkiosta vielä esiin pulpahtaakaan?
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tapio-tuomaala/miksi-media-vaikenee-perussuomalaisesta-terrorismiongelmasta/
Muistetaanpas samalla, miten viime talvena Saksassa paljastui äärioikeistolainen vallankaapaussuunnitlema, jossa tavoitteena oli tappaa koko Saksan nykyinen johto.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009250191.html
"Äärioikeisto jaetaan tutkimuksellisesti oikeistoradikalismiin ja -ekstremismiin, sanoo Helsingin yliopiston Euroopan historian dosentti Oula Silvennoinen. Ekstremistien kynnys käyttää väkivaltaa on matalampi, mutta rajat suuntausten välillä ovat häilyvät.
– Oikeistoradikaaleilla liikkeillä ja puolueilla on tyypillisesti yhteyksiä ekstremismiin. Kuvio on sama niin Saksassa kuin Suomessakin, Silvennoinen sanoo.
Suomessa oikeistoradikalismia edustaa Silvennoisen mukaan perussuomalaiset, joilla on AfD:n tavoin dokumentoituja yhteyksiä oikeistoekstremismiin, hän sanoo."
https://yle.fi/a/74-20007912 - Anonyymi

https://yle.fi/a/74-20007912Mitäs tuo Oula edustaa? No ei ainakaan tieteelistä metodia "tutkimuksissaan", ei.
Annan vihjeen se edustaa erästä Pu#####ta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs tuo Oula edustaa? No ei ainakaan tieteelistä metodia "tutkimuksissaan", ei.
Annan vihjeen se edustaa erästä Pu#####taOulahan on piikki perseessä persuille ja muillekin äärioikeistolaisille. Että se siitä Silvennoisen kytkemisestä itänaapurin puutarhatonttu-presidenttiin, joka on erittäin suuressa suosiossa eurooppalaisten oikeistopopulistien sekä äärioikeistolaisten keskuudessa.
"Perussuomalaiset moittivat Suomen Akatemian päätöstä rahoittaa holokaustitutkimusta"
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006368202.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oulahan on piikki perseessä persuille ja muillekin äärioikeistolaisille. Että se siitä Silvennoisen kytkemisestä itänaapurin puutarhatonttu-presidenttiin, joka on erittäin suuressa suosiossa eurooppalaisten oikeistopopulistien sekä äärioikeistolaisten keskuudessa.
"Perussuomalaiset moittivat Suomen Akatemian päätöstä rahoittaa holokaustitutkimusta"
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006368202.htmlPersujohdon hyssyttely asiassa kertoo nykypersujen arvomaailmasta kaiken olennaisen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persujohdon hyssyttely asiassa kertoo nykypersujen arvomaailmasta kaiken olennaisen.
Hallituksen kuten mediankin vaitonaisuus asian ympärillä on perin outoa. Vedettiinkö avoimmuus kerralla pöntöstä alas? Keitä suojellaan vai paloiko puuro pohjaan hallituksen sisällä? Tiesikö PS:n puoluejohto jotakin jo kesällä, mitä se ei tullut kertoneeksi hallituskumppaneilleen? Kestääkö hallituksen rasismipaperi poliittisen terroriteon uhkaa, jos epäilty todetaan syylliseksi? Jos tekoon syyllistynyt olisi vienyt ajatuksensa loppuun asti, meillä saattaisi tänä päivänä olla vuonna 1922 poliittisen murhan kohteeksi joutuneella silloisen Edistyspuolueen ja Vennolan II-hallituksen sisäasiainministeri Heikki Ritavuorella seuraa poliittisen murhalistan jatkona.
- Anonyymi
Voi voi Ilkka ei ole saanut miestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oulahan on piikki perseessä persuille ja muillekin äärioikeistolaisille. Että se siitä Silvennoisen kytkemisestä itänaapurin puutarhatonttu-presidenttiin, joka on erittäin suuressa suosiossa eurooppalaisten oikeistopopulistien sekä äärioikeistolaisten keskuudessa.
"Perussuomalaiset moittivat Suomen Akatemian päätöstä rahoittaa holokaustitutkimusta"
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006368202.htmlOula on pseudotietelijä ja valhetelija ja sitten muka puolueeton asiantuntija.. Lukenut sen juttut kyllä ja yhtä totta suurin osa kuin ohisalon twiiteistä..
T:puolueeton. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oulahan on piikki perseessä persuille ja muillekin äärioikeistolaisille. Että se siitä Silvennoisen kytkemisestä itänaapurin puutarhatonttu-presidenttiin, joka on erittäin suuressa suosiossa eurooppalaisten oikeistopopulistien sekä äärioikeistolaisten keskuudessa.
"Perussuomalaiset moittivat Suomen Akatemian päätöstä rahoittaa holokaustitutkimusta"
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006368202.htmlOula on vain yksi valehteleva opportunisti ja jotkut pässit uskoo siihen, enemmän se on helvetin huono piikki niille pöljille joita se harhaanjohtaa, paskanpuhuja ei oikeastaan eroa juuri ja jan vapaavuoresta voisi olla sama tyyppi aivot vaan kloontattu eri kehoon jos oltaisiin scifi maailmassa..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oula on pseudotietelijä ja valhetelija ja sitten muka puolueeton asiantuntija.. Lukenut sen juttut kyllä ja yhtä totta suurin osa kuin ohisalon twiiteistä..
T:puolueeton.Tieteen arvostuksen taso persuleirissä on hyvin tunnettua ja siinä suhteessa Silvennoinenkin arvotetaan. Kas kummaa, etteivät muut tutkijat ole kumonneet Silvennoisen esityksiä? Vaan sehän ei merkitse mitään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oula on vain yksi valehteleva opportunisti ja jotkut pässit uskoo siihen, enemmän se on helvetin huono piikki niille pöljille joita se harhaanjohtaa, paskanpuhuja ei oikeastaan eroa juuri ja jan vapaavuoresta voisi olla sama tyyppi aivot vaan kloontattu eri kehoon jos oltaisiin scifi maailmassa..
Meinaatko, että persujen äärioikeistokytkennät katoavat sillä, että Silvennoinen hiljennettäisiin? Miksi persuille äärioikeiston tutkiminen ottaa näin kipeää, kuten kommentistasikin on havaittavissa?
- Anonyymi
Onko tällä akselistilla nyt sellaista puoluejohdon sisäpiiritietoa joka saa persujohdon vaikenemaan 🤔
- Anonyymi
On sellainen ihmismielen koukero kuin ’jos te nyt minut hylkäätte, kerron kaiken”. Get over it.
- Anonyymi
Omituista oli tuo puoluesihteerin venkoileminen niinkin yksinkertaisen asian kanssa, että erosiko epäilty itse vai erotettiinko hänet. Jos tällaista ei muka voi kertoa julkisuuteen, jolla ei pitäisi olla edes itse tutkintaa tai epäillyn asemaa haittaavaa merkitystä, niin epäillä sopii, ettei ihan kaikki jauhot taustalla ole puhtaita puolueellakaan. Tästä saattoi tulla jopa eksistentiaalinen uhka Perussuomalaisille.
Toinen asia on sitten hallitus ja etenkin pääministerin sekä pääministeripuolueen asema. Jos RKP:llä tulee mitta täyteen, siinä heittää koko hallitus ympäri. Orpo on pitänyt kynsin hampain kesän ja syksyn vaikeuksista huolimatta kiinni valikoituneesta hallituspohjasta ja jos se jo nyt lentäisi kanveesiin, niin Orpon ja Kokoomuksen tilanne olisi todella ongelmallinen. Poliittisen terrorin tahra hallituksessa saattaa karkottaa puolueelta kannattajia todella merkittävissä määrin ja EK:lle tämä olisi säiliöautolastillinen jäävettä suoraan Häkämiehen niskaan. Vaan mitenpä Orpo tätä enää selittelisi erinomaisen hallitusohjelman piikkiin? Se olisi jo aikamoinen rimanalitus kaiken aikaisemman maton alle lapioimisen ja lakaisemisen päälle, jos tämä vielä yritettäsiiin tasoitella samaan pakettiin. Siinä saatettaisiin jo alkaa peräämään pääministeriltä, että pitääkö pääministeripuolue äänestäjiä/kansalaisia ihan pilkkanaan.
- Anonyymi
Onkohan kytköksiä temppeliherraan?
https://scontent.fqlf1-2.fna.fbcdn.net/v/t31.18172-8/11034406_666746993429791_5350921752242927728_o.jpg?_nc_cat=106&ccb=1-7&_nc_sid=2be8e3&_nc_ohc=u7f4eQLoTYEAX9fa5RL&_nc_ht=scontent.fqlf1-2.fna&oh=00_AfDIBOhvWlobdUaJk12tf6Xh9uXU0k7S8F7N_3NFuoHhEw&oe=65795D16- Anonyymi
Ilmiselvästi myös pääministeri Orpo on joutunut tässä asiassa salailun ja väärän tiedon kohteeksi persujen taholta? Nykyisen sinimustan hirmuhallituksen savijalat heikkenevät päivä päivältä.
- Anonyymi
Onko tuo kuvassa oleva sananjulistaja se lehmolainen kiinteistömoguli?
- Anonyymi
Tämä ei liity aiheeseen mutta hyvä laittaa esille
https://poliisi.fi/-/poliisi-etsii-ryostosta-epailtya-miesta-helsingissa- Anonyymi
Tämäkään ei liity aiheeseen mutta hyvä laittaa esille:
https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/f35f7fe1-6db8-499d-ae0e-91f98b04398e
Aleksanteri Kivimäki ei saa tietokonetta päälle - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämäkään ei liity aiheeseen mutta hyvä laittaa esille:
https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/f35f7fe1-6db8-499d-ae0e-91f98b04398e
Aleksanteri Kivimäki ei saa tietokonetta päälleEi tämäkään varsinaisesti aiheeseen liity, mutta menkööt: https://www.aamulehti.fi/koti/art-2000007487013.html
- Anonyymi
Öyhöttäjä väittää perättömiä.
Kyseessä ei siis ollut pesu.- Anonyymi
Ei niin vaan persu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niin vaan persu.
Riikan kainalokaveripersuhan tuo koulujakäynyt on.
- Anonyymi
Onko Purra ilmoittanut eroavansa ?
- Anonyymi
Eihän Führeriäkään erotettu. Miksi siis Purraakaan?
- Anonyymi
Olikohan se hölökaustin alku.
- Anonyymi
Perussuomalaisuus nyt on muutenkin pelkkää autofiktiivistä metsissä hortoilua. Harmitonta ellei olisi haitaksi ja vaaraksi ympäristöilleen, itselleen ja omalle maalleen.
- Anonyymi
Nasevasti sanottu!
- Anonyymi
Persujen puoluejohdon tietoisuus rikollisiin toimiin on syytä tutkia.
- Anonyymi
Persut on roskaväkeä.Moukkia ja loisia, jotka ovat taakka yhteiskunnalle.Niille pitäisi perustaa oma valtio nimeltä Perslandia.
- Anonyymi
Jos Putin antaisi persuille Karjalan, niin voisivat sitten muuttaa sinne ja sulkea rajat ympäriltään.
- Anonyymi
Kummatkahan ovat vaarallisempia persujen pommimiehet vai ruotsalaiset katuterroristit?
- Anonyymi
Kyllähän ruotsidemokraattien avustama ruotsalainen äärioikeisto on ollut tehokkaana mamuvihan lietsonnassaan (esim. Rasmus Paludan). Jälki näkyy. Persujen pommisquad tulee perässä kuivaharjoittelun jälkeen. Sitähän persut toistuvasti päät märkinä öyhöttävät, että "Ruotsin tiellä ollaan". Nyt kun puolueensa on hallituksessa, niin tekevät kaikkea mahdollista kiusaa mamuja ärsyttääkseen. Seuraavaksi varmaan löyhennetään aselakeja, jotta nämä "isänmaalliset" saavat sarjatuliaseet koteihinsa. Amerikan kivääriyhdistyksen tukema Trump peukuttaa takuulla asialle.

Keltainen lehdistömme on jo niin "tottunut" persuterroristien olemassa oloon ja esiin putkahtelemiseen, ettei se enää edes vaivaudu uutisoimaan uusista esille tulevista tapauksista? Sitä, että niin monet persut radigalisoituvat terrostitasoille, pidetään mediassamme jo laajasti "ihan luonnollisena kehityksenä", josta ei kannata mainita sanaakaan? Järkyttävää.
https://www.ku.fi/artikkeli/4935978-suomessa-paljastui-jalleen-aarioikeistolainen-terroririkosepaily-jonka-epailty-tekija-kytkeytyy-perussuomalaisiin-iltapaivalehtien-kohuotsikoihin-asia-ei-noussut?ref=popular
- Anonyymi
Onneksi SUPO seuraa näitä persuja niin eduskunnassa (mm. Junnila) kuin maakunnissakin. Kiitos oikeusvaltiomme, jota ei pidä purkaa äärioikeistoaatteen kannattajien toiveista huolimatta.
- Anonyymi
Ko. henkilö on poliisin mukaan myös saatanan palvoja. Eli palvoo siis persujen "jumalaa" Halla-ahoa.
- Anonyymi
"no niin persupakkomielteinen persuista pihalle potkittu 🔵⚫ rotuopin julistaja, nappi huuleen, nalle kainaloon, tuti suuhun ja tutimaan että jaksat aamulla nousta taas reippaana poikana itkemään persujen perään."
- Anonyymi
Persujahan nekin lähtöjään on .. PS veljespuolue siis ... samat aatteet ja napit ...
- Anonyymi
perkeleen persut ei opi ikinä
- Anonyymi
Persut on sisäisen turvallisuuden uhka. Puolueen voisi hyvin lakkauttaa.
Soini piti persupuolueen isänmaallisena ja asiallisena.- Anonyymi
Toisaalta tämä nykyinen fasistipuolue PS on päässyt syntymään siitä, että Soini kannatuksen kalastelun ahneudessaan päästi pirulaisen asustamaan puolueeseen. Eli antoi pirulle pikkusormensa ja vuodesta 2017 lähtien on yrittänyt pestä käsiään siitä totuudesta. Soini ei siis ole puhdas pulmunen vaan sutki poliitikko. Hänen olisi pitänyt heittää halla-aholaiset huus helvettiin tai vaihtoehtoisesti olla päästämättä näitä fasisteja ylipäätään puolueeseen. Nykyinen PS on lähempänä NSDAP:tä kuin alkuperäistä PS:ia.
- Anonyymi
Tätä epäiltyähän seurattiin Supon toimesta hänen saatananpalvontansa takia ja kiinnioton jälkeen hänen seinältään tosiaan löydettiin Halla-ahon kuva.
- Anonyymi
Ja kuinka ollakaan, Meretvuon blogikirjoitukset poistuivat persujen blogipalstalta ykskaks. Hmmm.....
https://web.archive.org/web/20230703171033/https://blogit.perussuomalaiset.fi/marko-meretvuo/pitaisiko-lehdistonvapauteen-puuttua/?fbclid=IwAR3U28Ju-OPoaeMXVEQEwz-KWjcvn6APnXjAw32XVuvX6JTwVzIndg24UEo
- Anonyymi
Vihervasemmiston kannattaisi keskittyä näihin omiin rikoksen tekiöihin eikä huudella vieraisiin pöytiin. Tämä uhkailija ei ole ollut aikoihin perussuomalaisissa. Ottaa asiasta selvää mikä pitää paikkansa ja mikä ei , ennen kuin rupeaa mitään kirjoittelemaan. Sieltä vihervasemmistosta löytyy ihan lapsiin sekaantujia ym. rikollisia.
- Anonyymi
Mihin aikoihin? Vielä kesällä oli blogikirjoituksia tehtaillut persujen blogipalstalle, kun hallitus aloitti toimkautensa. Olisit nyt laittanut todistetta väitteellesi lapsiinsekaantumisista, ettei mene pelkäksi valehteluksi taas kerran kohdallasi.
- Anonyymi
Persut on turvallisuusuhka.
- Anonyymi
Ja nyt jopa koko työläiskansan toimeentulon uhka!
Siksi #YLEISLAKKO
- Anonyymi
Mutta onko Jussi kuitenkin fasisti?
- Anonyymi
Jos puhuu kuin fasisti, niin mikä muu silloin voi olla kyseessä kuin fasisti? Pitäisikö Jussilta kysyä, että onko hän sitten kommunisti?
- Anonyymi
Halla-aho vei persut venäjämieliseen Euroopan Unionin ryhmään !
- Anonyymi
Perut on turvallisuusuhka.
- Anonyymi
PS on äärioikeistoterrorismihautomo?
- Anonyymi
Persujen vankin kannattajakunta on juuri tuollaista enemmän tai vähemmän rikollista sakkia .
- Anonyymi
Saatananpalvojia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatananpalvojia?
Aivan, "mestarinsa" kullakin...
- Anonyymi
Ei enää epäillä, vaan tiedetään. Persulähtöinen saatananpalvoja (Halla-aho?) on suunnitellut pommi-iskua juuri työläistaustaisten lasten kerhoon. Tuomio tulee pian!
- Anonyymi
Ovatkohan saaneet jo tuomion ja puolueen jäsenkirjat pois ? Vai mikä lienee tilanne ?
- Anonyymi
Jos oikeusministeri Meri ja sisäministeri Rantanen vaientavat uutisoinnin asian ympärillä, koska kysymyksessähän oli selvästikin aateveli ja puoluetoveri.
Ketjusta on poistettu 90 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 823323
- 922975
- 532252
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201695- 191644
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..111620Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein221458Olisitpa rakkaimpani
Kaipaan sinua. Ikävä sinun läsnäoloa ja kaikkea sinussa. Päivistä, jolloin nähdään tulee onnellisia päiviä. Sinun seuras61448Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131381Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin371353