Sen verran toksista tekstiä ovat suoltaneet että hävettää. Vai onko heillä tarkoitus jakaa kansa kahtia eri luokkiin?
Miksi Halla-Aho ja Breivik vihaavat demareita?
Anonyymi-ap
1611108
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 40 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 161
Vanhimmat
Mieletään kipeitä ja yhteistyökyvyttämiä.
Ja taas Linkkipersu sortuu valehtelemiseen. Kyseessä on Vanhasen porvarihallituksen aikainen tulokas vuodelta 2008. Oletko sinä oikeasti noin s..tanan tyhmä, kun et tajua kuinka helposti tällaiset valheesi ovat kumottavissa faktatiedon löytyessä hyvinkin helposti? Ja silti jatkat omiin nivusiisi monottamista? Olet selvästikin lukenut Goebbelsin propagandaopuksesi!
"Kun kerrot valheen, kerro iso ja pysy siinä. He pitävät valheensa, silläkin riskillä, että näyttäisivät naurettavilta.” -Joseph Goebbels-
”Kun valheen kertoo tarpeeksi monta kertaa, siitä tulee totta." -Joseph Goebbels-
Kiitos persut 2015/35000. Oikein viiden ministerin voimin tuon saitte aikaan.
Kepuli kutsui ja samassa vasuhallituksessa olleena eivät palauttaneet neljässä vuodessa yhtään matua, paperittomille järjestyi kyllä täysihoito kaikille ei suomalaisille.
https://yle.fi/a/3-8282743
Pötyä, sipilä kutsui ja orpo sisäministerinä päästi 35000 sotilaskarkuria maahamme vuonna 2015!
Ei ollut vasemmistoa hallituksessa!
Olis varmaan pitänyt olla!
Tiedätkö anarkisti sitä mistä tämä che guevara otti oppinsa kun lähti sotimaan, se luki hitlerin taisteluni moneen kertaan.
Eikö lahopää ymmärrä sitä ett silloinen sisäministeri oli kokoomuslainen ja pääministeri oli keskustasta ja nämä kaksi laski nämä matut tänne suomeen, siniset olivat silloin hallituksessa. Jos silloisilla sinisellä ministerilläkään ei ollut mitään tekemistä matujen tänne pääsemisen kanssa. Mutta ku on tarpeeksi lahopää sinnehän ei järki mene vaikka takoisi sen. Anarkistihan uskoo kaiken mitä sille sanoo, kun on tuo lukutaito olematon ja selko suomen ymmärrys olematonta.
Marin toi enemmän
https://migri.fi/-/yli-50-000-hakenut-tilapaista-suojelua-suomesta
Juuri niin. Mutta luetaanhan täällä järjenvastaista pakkoruotsiakin ihan sujuvasti maailman tappiin.
Ainakin he ovat aina olleet kateellisia demareitten kestosuosiosta.
Vasukomu itki kun marin vei niiltä edustajat/rahat/puoluetuet, vituttaa sanoi komuakka.
Demareiden kannatus tulee työtä tekevien perintreisestä ajattelusta. nämä työsorittajat eivät vaivaidu miettimään, mihin heidän antamaansa valtaa käytetään, koska he luulevat, että antamansa tuki SAKlle palaa takaisin. Mutta tänään asia on toisin, kiitos Lauri Ihalaisen, Paavo Lipposen ja Tarja Halosen, työväen yhtenäisyys Suomessa on romutettu tietoisesti ja pääasiassa ruotsalaisten, Ruotsin hyväksi. Oh, ho, sanoo joku, muka tietämätön. Niin se vain on. Ei voi kertoa, kun kukaan ei kysy. Ei tiedä mitä kertoa, kun on kirjoittanut jo kaiken 30 vuoden aikana, esim. pakko- ja virkamiesruotsin vaikutuksesta Suomen edistymiseen maailmassa kolutuksesta, pärjäämisestä, enkä ole erehtynyt yhtään. Kansalainen on sen tiedon varassa Suomessa jonka YLE hänelle antaa ja toimii sen mukaan. Kun YLE on RKPn taskussa, aivan naurettavan näkyvästi, niin presidennttiäänestys menee YLEn toivomuksen mukaisesti, että pressa on homo, tai ei suomalainen. No kyllä käyn äänestämässä tällä ekakierroksella Halla.ahoa. Jos toisella kierroksella on Stub ja homo-Pekka, niin jätän tyhjän lapun, aivan kuin jätin Tarja Halosenkin kohdalla. Hän oli ja on feministi,mikä ajatus on rikos ihmiskuntaa vastaan, samalla tapaa kuin natsismi, jossa asetetaan toinen ihmisryhmä tuhottavaksi. Nyt tulee ohjema, jossa on Erkki Tuomioja, demari, Suomen kansan, lasten pettäjä, ruotsalaisuuden Suomessa kannattaja. Miksi häntä tuuletetaan? No siksi, kun YLE ei ole suomenkielisten kanava, vaan ruotsinkielisten. Oko se niin vaikea tajuta.
Helsingin Sanomissa kirjoitettiin pari vuotta sitten Halla-Ahon
"lausunnoista".
Yksi oli seuraavanlainen:
"Minun on vaikea keksiä maailmankaikkeudesta alhaisempaa matelijaa
kuin pohjoismainen sosiaalidemokraatti. Tämän reptiilin erityisen
limainen alalaji on ruotsalainen sosiaalidemokraatti".
(reptiili on liskoeläin, matelija)
Jos ruotsin demu malli tänne suomeen haettu, niin on limainen vasu, ei palautuksi vaan täysihoito järjesti vasuhallitus.
https://yle.fi/a/74-20050910
Joku Palmenkin murhasi.
Ei voi olla totta. Puhemies puhui niin kauniisti Ahtisaaresta.
Ymmärrän kyllä Halla-ahon homojen ampumisfantasiat ja toiveet punavihreiden naisten raiskaamisesta.
Muistan tuon! Mitä mietti Ahtisaaren omaiset, kun Halla-aho laski seppeleen ja piti eduskunnassa puheen Ahtisaaren muistolle. Mielestäni häpäisi Ahtisaaren muiston kun tuollainen väkivaltainen surkimus päästettiin puhetta pitämään. Olisi Halla-aho voinut pysyä poissa Ahtisaaren, arvostetun rauhan miehen ja kunnioitetuin presidentin hautajaisista.
Noita on myös ruotsissa, onko jo vasudemulta unohtunut pommit-ampumiset-tulipalot yms.
https://yle.fi/a/3-12510600
Tampereen sotarikollinen tietysti, tarjan hakema.
https://yle.fi/a/3-11765686
Ahtisaari oli huolissaan ruotsalaisen kulttuurin, ruotsinkielen asemasta Suomessa ja nooppeli tuli, että napsahti. Juuri näin. Suomenkielisestä lapsesta paskat.
"Lausunnostako" sai alkunsa vimmattu vihamaalittaminen Marinin
hallitusta kohtaan ?
Halla-ahohan omaksui jo bloggarina tyylin, jonka on siirtänyt Facebookiin ja Twitteriin. Hän ei välttämättä sano mitään suoraan vaan vihjailee ja antaa kannattajilleen ymmärtää erilaisia asioita, joista ei jää itse kiinni (!)
Kannattajat kuitenkin kuulevat "koirapillin vihellyksen" ja toimivat sen mukaan. Koirapillin vihellyksen kuulevat persutrollit alkavat ahkeroida heti kaikilla palstoilla.
Ilmanko Breivikin sellin seinällä on Jussin ihailijakuva?
Sanna Marinin kuva kuuluu olevan. Ehta punikki?
Sisäpiiritietoako persulla?
On varma tieto, tampereelle vasut hakeneet ja tuosta terroristin kuva seinälle.
https://yle.fi/a/3-11765677
No sinun valehtelemisesi ei todellakaan ole mitään varmaa tietoa. Edelleenkin kun sama henkilö on tullut vuonna 2008 Suomeen, jolloin maassa istui Vanhasen porvarihallitus.
Miksi sinä valehtelet ja alituiseen? Isäsi oli rumpali ja siksi pojasta tuli palikka?
akselerationismia
Paavo on esikuva vasukoille.
https://yle.fi/a/74-20008168
Toinen toisiaan ihailevat - ovat toistensa sankareita.
Miksi Breivikin rikostoverit ovat vapaalla jalalla?
Breivikiä ja Halla-ahoa yhdisti samankaltainen ajattelutapa. Molemmat julkaisivat ajatuksiaan aktiivisesti samantapaisilla sivuistoilla eli Hommaforum ja Norjassa Dokument.no. Ajatuksena on, että monikulttuurisuuden puolesta puhuvat poliitikot tulisi suistaa vallasta tai eliminoida. Halla-ahon mukaan sosiaalidemokraatit ja maahanmuuttajat elävät parasiittisuhteessa eli demarit saavat valtaansa maahanmuuttajilta ja demarit suovat näille etuja pysyäkseen vallassa. Halla-aho: ”Yhteiskunnalla on kyljessään kaksi parasiittia, jotka elävät keskenään sopuisassa symbioosissa.” Muiden mielestä ajatusmaailma on täysin harhainen, mutta nämä äärioikeistolaiset olivat tosissaan. Halla-ahon vastine Norjassa ei ollut Breivik vaan Peder Jensen, joka oli norjalaisen sivuston ylläpitäjä.
Demarit edistivät siis heidän mukaansa islamisaatiota, joka syrjäyttäisi ennen pitkää suomalaisuuden/norjalaisuuden näissä valtioissa. Siksi Breivikin mielestä piti aloittaa sota ns. suvakkeja vastaan ja tuhota heidät. Kansaa ei ollut tarkoitus jakaa kahteen luokkaan, vaan eliminoida tavalla tai toisella "väärinajattelevat".
Kopiopersulla taas rankka iltapuhde edessä, kun yittää tuhota palstalta kaiken järkevän keskustelun.
Heh heh heh!! Mikä ihmeen keskustelu persuista pihella potkitt vttuileva kremlinnatsitrolli? Jokainen viestiketju poikkeuksetta sinun yksinpuheluja sivupersooniesi kansaa kuten kaikkina muinakin päivinä vuodessa. Mikä surullisinta täällä sinä itket persujen perään jouluaatonkin kuten aina ennenkin..
Anonyymi
10.11.2023 17:21
Ihan turhaan sinä persuista pihalle potkittu ääliöoikeistolainen koko ajan nikkejäsi vaihtelet jokaisen niistä toistaessa yhdet ja samat persupakkomielteet, hokemat, kirjoitusvirheet, raivarit jopa harhat. Jokaisen nikkisi ollessa edelleen samanlainen sensuuriherkkä pikkuprinsessa jonka psyyke hajoaa aina kun sinun viestien kalasteluviesteihin vastataan joilla sinä vttuile persuille ylläpidon suojeluksessa palstan antipersuluotsi vastauksia kalastelet. Puutu enää kuin se perinteinen avaus missä sinä s24 palstat persujen maalittamiseen valjastanut trolli huudat pää punaisena ylläpitoa apuun kun keskustelupalstalla vastataan sinun keskustelujen avauksiin?
Anonyymi
10.11.2023 17:35
ps
Eikö ole mielenkiintoista vttuile persuille ylläpidon suojeluksessa palstan persuista pihalle potkittu natsikorttia persujen suuntaan heiluttava rotuoppia julistava antipersuluotsi kuinka SUOMI24 PALSTOILLE SAA BANNIT KUN ARVOSTELEE PERSUISTA PIHALLE POTKITTUJA NATSEJA?
Jo huomenna persut solvaavat taas Ahtisaartakin täyttä päätä?
Kopiopersun Kremlin taktiikkakirjan lehdet ovat kovilla runsaasta käytöstä johtuen?
Mitäs sitä t***lle muuta? Sen lisäksi että vttuilet tavoillesi uskollisena luotsinpestin suojista ihmisille jotka vastaavat sinun provoihisi joilla niitä vastauksia kalastelet saaden raivarit niitä saadessasi..
Ai, oliko siis oikein, että Breivik ampui lapsia ja nuoria? Onko aseettomien lasten ja nuorten ampuminen muka sotaa? Voi pyhä yksinkertaisuus teitä, persut!
DEMARIT OVAT KUTEN LAUMAELÄIMET, JOHTAJA PÄÄTTÄÄ.
Älähän tikkukirjainpersu taas valehtele! Demarit ovat demokaratia-arvoja ajavia demokraatteja, toisin kuin autoritaarista "johtajaa" ihailevat persut itse.
breivik vihasi niin paljon että tappoi heitä kymmeniä , montako halla on tappanut ?
Minä vihaan uskovaisia , koska hyysäävät rikollisia kuten demarit , se on vain vihaa ei joukkotuhontaa , ei uskonnollisuus tai demarius ole geneettistä 🤔
uskonnollisuus ja demarius on tyhmyyttä ja siitä päästään eroon vuosikymmenissä oikeilla toimilla , jotka ovat inhimillisiä
Olet siis aito persufasisti!
Mistä Suomi-terroristit ammentavat voimansa - Halla-Ahon teksteistä? Hyödylliset idiootit.
halla on ollut kokoajan oikeassa noista mamuista 😠
en ole persufasisti vaan vaan eugeniikkaan luottava , olen kyllä persuja äänestänyt
Breivik kiitteli Halla-Ahoa ajatuksista.
Imbesilleille on oma puolue, PS.
Persujen Breivik-kerhoissa kasvaa/kasvatetaan näitä uusia SDP- ja työläisvihaajia. Taitaa tämä pommikirje-persukin tainnut saada sieltä aatteensa.
Ai, 3.10 Purran kanssa poseerannut Meretvuo?
Purran kavereita kuitenkin.
Natsiilit natsittaa toistaiseksi, mutta mikään ei ole ikuista.
ei persut tai kokoomus ole mitään natseja , en minäkään kutsu demareita kommunisteiksi
Kummasti niitä vaan pompsahtelee aika ajoin esiin nimenomaan persuista.
jos ajattelee hallan juttuja vastaan demarien jutut niin kumpi oli oikeassa ?
5 päiväinen työviikko, naisten äänioikeus, työterveys ja Halla-Aho ei kyennyt yhteenkään aloitteeseen kunnallispoliittisella urallaan.
Aloittajalle, mahdatko ihmetellä miksi on muita puolueita ja miksi kaikki eivät koskaan äänestä vain demareita? Tytti Tuppurainen kysyi eduskunnassa kristillisiltä, missä teidän lähimäisen rakkaus on? kun kristilliset vastustivat EU:n elvytysvälinettä. Pitääkö suomalaisten osoittaa rakkautta rahalahjoin täysin tuntemattomille, jotka eivät edes kiitä? Tuppurainen on myös kertonut että suomalaiset ensin ajattelu on vahingollista.
Hei boomerit, jäitä hattuun ja ottakaa coolimmin, ohjeisti demari päämisteri kun halusi ravistella instituutioita.
Sinä ap se jaksat päätä aukoa avauksille ja viesteille jotka olet kirjoittanut itse sensuroiden järjestelmällisesti muiden viestit joissa se todetaan 🤭
Demareiden politiikalla on luotu maailman tasa-arvoisimmat hyvinvointivaltiot tänne Pohjolaan, Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska. Saksassakin on vahva demaripuolue.
Eli voidaan päätellä, että vihaamalla demareita vihaa hyvinvointia ja tasa-arvoa.
saisi vaihtaa suomi24 palstojen otsikon skitso24:ksi luotsien niitä edustaessa
Demarit rakastavat al Taeeta ja Näkkäläjärveä.
Ja persut pitävät Breivikiä suoranaisena Jumalanaan.
Kaikki vassarit ja muut perseilijösuvakit samaan kehään ja viimeinen pystysssä voittaa.
Toki joka toinen vihervassari karkaa jo kättelyssä kakki puntissaan karkuun. :))))
Breivikiä kunnioittaenko öyhötät?
Tuosta vihervassari-vihasta on enää vain pieni askel väkivallan toteutukseen ... mene jo hoitoon!
Marin on malliesimerkki demareista .Minä ensin se demarien motto.
Näin sanoo eliitinsuojelijaksi ryhtynyt persu.
Entäs se Halla-ahon ja Breivikin motto? Demarien lasten lahtausunelmien suunnittelu ja toteutus.
Minäkin vihaan demareita ja heidän tekojaan, enkä ole edes persu.
Ei Breivik turhaan Jussin kuvaa seinällään pidä. Idoli.
Ai vihaat siis vapauta, tasa-arvoa ja hyvinvointia? Voi teitä hulluja!
Demarit on vasuja, ja vasut ei oikein kuulu länsikulttuuriin.
Kyllä demokratia ennemmin kuuluu kuin te fasistit käsityksinenne.
Nyt olet lukenut liikaa Tex Willereitä.
Halla-aho on Hitlerin linjoilla, jossa otetaan kohteeksi kansanryhmä, jota vihataan ja syytetään kaikista vaikeuksista. Populistisesti myös pakolaisia vihataan ja nostetaan kansallistuntoa puhtaasta suomalaisesta verestä. Homofobiaa ja erilaisuuden tuomitsemista ei saa unohtaa. Eli kaikkea mitä körttiläisetkin tuomitsevat.
Sankareita ei voi ainkaan kiittää inhimillisyydestä.
Ei kai tuo vasuriviha nyt vain Andersin ja Jussin juttu ole. Missä persu siellä raivonsylky ennemminkin?
Ihmisyyden pimeä puoli esiintyy molemmissa ...
Kuvittelevat heidän olevan kommunisteja + vihan hallintaongelmia
Ja Purra fanittaa noita molempia ...
Ja unelmoi yhä tummempien kansalaistemme ampumisesta....
Kannattajille täytyy saada vihattavaa, koska persut ovat vihapuolue, joka lietsoo sortoa ja väkivaltaa. Siitä on lyhyt matka sotaan. Tietäisi vain, ketä vastaan he sotisivat.
Tämä viha on lähtöisin kateudesta palkansaajia kohtaan, jota pienviljelijät tunsivat vielä 1970-luvulla, ja nykyvihaajat oppivat sen vanhemmiltaan.
Tosin viha oli suuntautunut väärin, sillä Keskusta ajoi tuota vihaa, etteivät pienviljelijät huomaisi, että Keskusta itse ajoi pienviljelijöitä ahdinkoon ja lopettamaan elinkeinonsa.
Oli vain helpompi vihata työntekijöitä, jotka tekivät velkarahalla taloja ja ajelivat fordilla. Itse kun joutui käymään kaupassa valmetilla.
Kankaanpään "terroristeilla" oli väkivaltaisia suunnitelmia Sanna Marinin ja Palefacen suhteen. Mikä saa ihmiset vihaamaan sosialaidemokraatteja Pohjoismaissa?
Se luokka mistä Halla-aho on lähtöisi ei edes tunne köyhiä.
Kaikkihan demareita vihaavat, myös vanhanliiton demarit, silti pitää olla demari, miksi? Ei ole pakko, vai onko?
Vain Halla-aho, Purra, Junnila ja Breivikin ihailijat vihaavat demareita. Kaikki rehelliset työläiset ja kunnon ihmiset kannattavat ja jopa äänestävät demareita.
Jeesus sentään, Putin rakastaa sinua tulisesti.
Kyllähän ne demarit itse jakavat kaiken kahtia, se on ihan turha muita siitäkin syytellä. Kansaa kusettavalla politiikka demarit sotkevat kaiken, jopa omia äänestäjiään kusevat silmään.
Vai oli Breivik ihan oikeassa, kun ampui 70 kansaa kusettavan demarin lasta. Näinhän se persujen "logiikka" toimii...
Halla-aho kadehtii ilmiselvästi Breivikiä, vaikka olikin itse Andersin oppi-isä scripta-kirjoituksineen. Näin ne teot ja unelmat niistä kohtaavat ihmiskuntaa ravistelevin seurauksin.
Jos Halla-ahon ja Breivikin puheet menisivät vahingossa sekaisin, kuka huomaisi mitään eroa?
Äärioikeistolaisia ääliöitähän nuo molemmat ovat. Siinä se syy.
Jostakin ammentavat vihansa ja sillä vihalla on syvät juuret. Palme oli myös demari ja hänet tappoi skitso oikeistolainen.
Onko kaikki Pohjoismaissa tehdyt poliittiset murhat oikeistolaisten tekosia?
Valitettavasti suurin osa on äärioikeistolaisten tekemiä.
Ihmisvihaajia, sairas kansanosa.
Tämän viikon torstaina taitaa suomalaisten enemmistö vihata lakkoilevia demariterroristeja.
Päin vastoin. Kansa suorastaan hurrasi lakkovahdeille ja toi heille kahvia ja syömistä. Persurikkurit vapisivat samaan aikaan työpaikkojensa vessoissa löysät housuissa.
Tiedän syyn miksi demareita vihataan , se johtuu laumakäyttäytymisestä
Mietippäs itseäsi vastenmielisimmän lauman jäseneksi ?
monikulttuurisuus luo lukuisia laumoja ja joudut niiden keskelle 🤔
Siinä Saramossa on kestämistä ja väittäisin tulevani vaikka busmannien kanssa paremmin toimeen !
No rasismisi paljastuikin heti älylliseksi monivammaisuudeksi, jota persujen keskuudessa kutsutaan "mestarismiksi". No työläisten ampumisen ihannointi on Riikankin mukaan ihan normaalia ... persuilua.
Halla-aho, Purra ja Orpo vihaavat suomalaisia työntekijöitä yli kaiken. Todisteet löytyy hallitusohjelmasta.
Hoitamattomia traumoja ja näkevät kommunisteja ja kuvittelevat demareiden olevan kommunisteja. Huhtasaari kuuluu myös heihin.
Koko oikeisto vihaa demareita. Se on käynyt selväksi.
Puolueriippumaton työläisviha on paljastunut OrpoPurra-äärioikeistohallituksen hallitusohjelmasta.
Jussin ja Andersin aatemaailma on vaan niin sairas!
Halla-Aho ja Breivik liittyvät molemmat Norjan vuoden 2011 terrori-iskuihin. Halla-Aho oli esittänyt verkkosivustollaan myötätuntoa Breivikille, mikä herätti keskustelua ja kritiikkiä. On tärkeää huomata, että Halla-Aho ei ollut osallinen Breivikin tekoihin, mutta heidän yhteytensä liittyy poliittiseen kontekstiin ja julkiseen keskusteluun.
""Persut lupasivat olla leikkaamatta köyhiltä. Mutta leikkasivat silti. Persut ovat olleet tutkitusti Venäjään myönteisimmin suhtautuva puolue. Persujen kansanedustajat ovat antaneet useita Venäjää myötäileviä lausuntoja. Eipä nämä faktat muuksi muutu vaikka vänkäätkin vastaan, persu.
Sen sijaan persujen itsensä levittämät propagandat väestönvaihtoteoriasta, wokesta, suvakeista, siitä että kaikki ei-persut ovat kommareita jne jne.. ovat valhetta. Valhetta, joka lietsoi mm. Breivikin tekoihinsa.""
Jussi Halla-Aho ja Anders Behring Breivik jakavat voimakkaan kritiikin sosiaalidemokratiaa kohtaan. Halla-Aho on tunnettu maahanmuutto- ja kulttuurikriittisistä näkemyksistään, kun taas Breivik toteutti Norjassa vuonna 2011 joukkoampumiset ja pommi-iskun, jotka kohdistuivat muun muassa Norjan työväenpuolueen nuorisojärjestön leiriin. Tämä teko oli osa Breivikin laajempaa ideologista vastustusta monikulttuurisuutta ja hänen näkemyksiään sosiaalidemokratian heikentämisestä. On tärkeää huomata, että heidän näkemyksensä ovat äärimmäisiä ja eivät edusta laajaa poliittista kantaa.
"Persut lupasivat olla leikkaamatta köyhiltä. Mutta leikkasivat silti. Persut ovat olleet tutkitusti Venäjään myönteisimmin suhtautuva puolue. Persujen kansanedustajat ovat antaneet useita Venäjää myötäileviä lausuntoja. Eipä nämä faktat muuksi muutu vaikka vänkäätkin vastaan, persu.
Sen sijaan persujen itsensä levittämät propagandat väestönvaihtoteoriasta, wokesta, suvakeista, siitä että kaikki ei-persut ovat kommareita jne jne.. ovat valhetta. Valhetta, joka lietsoi mm. Breivikin tekoihinsa."
Halla-aho järkyttyy pelkän työsanan kuulemisestakin, joten kaikki sinne viittaavakin saa hänet suuttumaan.
Samma på Purra
Vastaus: Äärioikeistolainen ajatusmaailma
Halla uhkasi raiskata kaikki vasuri naiset kirjassaan
Seuraavaksi ottaa heiltä äänioikeuden.
Ei meiltä ole koskaan tuo luokkajako mihinkään hävinny jos olet toisin luullu nii kaunista unta olet nähny mu demarit on yrittäny pitää väärän kansanryhmän etua pisimpään siitä johtunee suurelta osin ja halla-aho mahtanee kuulua siihen ihmisryhmään jota ei missään nimessä saisi arvostella mitä olen itse katsonu telkasta halla-ahoa ja tämän tapoja ei hän mielestäni ole yhtään sen kummempi otus kuin vanha alkoholisti ellei jopa juo vielä nykyisellään joka ilta sen kossun tai pari töistä kotiaan päästyä
Ai niin tuo murhanhimoinen kaksikko.
Molemmat ovat kyllästäneet aivonsa toksisella ihmisvihalla.
Valheille persustuva viha ja rasismi pitävät persupuoluetta koossa. Jos ne otetaan pois, mitään ei jää jäljelle.
Mielensiarauksia on hankala poistaa tai korjata.
Mitä Beivik sanoi Halla-Ahosta?
"Han är Mästare"
Kuinka kauan siitä on aikaa? Ainakin yli 10 vuotta. Aloittaja ilmeisesti luulee, ettei ihminen voi kehittyä. Voisin sanoa syvällä rintaäänellä; ei pidä muistella vanhoja asioita, jos ei tunne henkilökohtaisesti ihmistä. Ei varmaan aloittajakaan pysy samana myöhäisteininä eläkeikään saakka.
Niinpä. Tuskinpa Jussi on ainakaan suvaitsevaisemmaksi muuttunut, päinvastoin. Saatu "valta" ja nöyrien ,"Mestaria" palvovien kannattajien joukko on vaan vienyt sen vähäisenkin ihmismäisyyden, jota Jussilla saattoi vielä nuoruudessaan olla.
Breivik saattaa jopa järkiintyä suljetussa laitoksessa ollessaan.
Eihän Jussi rakasta edes lapsia. Pressantentissä kysyttiin mitä.... nieleskeli eikä luvannut lapsille edes toista karkkipäivää viikkoon tai myöhempiä kotiintuloaikoja.
Pääasia onkin Jussin mielestä se, että köyhien lapsiperheiden määrä kasvaa.
Köyhien "luonnollinen" poistuma oli Hitlerinkin unelmana.
Missä Halla-Aho on kertonut vihaavansa demareita?
"Minun on vaikea keksiä maailmankaikkeudesta alhaisempaa matelijaa kuin pohjoismainen sosialidemokraatti. Tämän reptiilin erityisen limainen alalaji on ruotsalainen sosialidemokraatti."
Näin kirjoitti Halla-aho ennen "pääsyään" Soinin johtamiin persuihin ja varmaan siksi sinne pääsikin.
Suomessa on mielipiteen vapaus. Niin demareilla kuin perussuomalaisilla.
Tätä pitää kysyä sekä Breivikilta ja Halla-Aholta silläkin uhalla etteivät osaa selittää mieltymyksiään.
Viha on viikinkien geeneissä.
Halla-Aho ja viikinki on vain epäyhtälö.
Halla-ahon ripuliranteilla ei heiluteta edes retkikirvestä.
Demarit ovat traumatisoineet heidän köyhää lapsuuttaan?
Aivan. Demarit ovat tosiaan ihmisiä verrattuna äärioikeistolaisiin ja rasistisiin persuihin.
Aloittajalle tuntuu sellainen faktoissa pysyttelevä asiallisuus olla täysin vieras käsite. No, sopii kyllä palstahäirikölle. Uskottavuus nollissa, ollut jo vuosikausia, mutta mukavaa että on kehittänyt itselleen ympärivuorokautisen harrastuksen.
Mikä tuossa ei ole faktaa? Vai vanheneeko fakta persujen silmissä - esim. Halla-Ahon kirjoitukset ja raiskausfantasiat? Faktaa on myös se että vihainen Breivik lahtasi etnisiä norjalaisia, koska he olivat demarinuoria.
Lainaus Halla-Ahon kirjoituksista https://keskustelu.suomi24.fi/t/18098990/miksi-halla-aho-ja-breivik-vihaavat-demareita#comment-125392613
Demarit ovat vittumaisia.
Kommunisteja
Kaikki työläisethän ovat äärioikeistolaisten persujen mielestä kommunisteja ja siksi heitä voi vihata ja jopa ampua, jos vaan aseen omistaa. Onneksi Purralla (PS) ei ollut asetta silloin mukanaan, kun unelmoi lähijunassa kanssakulkijoidensa ampumisesta.
Kaikkihan demareita vihaavat.
Kaikki ei vihaa yleensä ihmisiä tai ihmisryhmiä. Ihmisviha on todella toksista ja sen varaan ei kannata rakentaa yhteiskuntaa.
Kaikki sinun kaksi persoonaa Halla-ahon ja Breivikin lisäksi.
Persuus rakentuu ihmisvihasta ja mutusta. Sitten kun on suupaltti ja tunnoton valehtelija,siitä tulee persujen ehdokas.
Joku kallonkutista saisi tutkia Jussin aivot perusteellisesti. Breivik lienee tutkittu terroristiteon jälkeen.
Rikoksista tuomittu rasisti ei kalpaa suomalaisille presidentiksi. Se on varma!
Jalla Jalla sanopa muuta
Kevät lähestyy lännestä
Mikä erottaa Halla-ahon ja Breivikin poliittisen arvomaailman? -Veteen piirretty viiva.
Astuivat omaan läjäänsä.....
Minkä taakseen jättää edestä löytää...
Miksi Jutan (sos.dem.) kannatuslukemat ovat niin alhaiset?
Miksi Jussin (PS) älykkyysosamäärä on niin alhainen?
Asiantuntijoita tämä kiertävä kirppusirkus jossa johtajuus on jo käsite he ansaitsevat palkinnon totisesti totisesti.
Kunnan ydinosaamista Sodomassa
Spesiaali osaajat
Vain toinen noista on ampunut demarien lapsia hengiltä .. toistaiseksi.
Ampuja inspiroitui toisen ajatuksista ja teksteistä.
Toinen latailee natsiasevideoita Youtubeen.
Kaikkihan demareita vihaavat.
Vihaako joku muu sinun, Halla-Ahon ja Breivikin lisäksi?