Plussasin viime viikolla ja olen ihan alussa noin vkolla 4-5. Sain ajan ekaan neuvolaan vasta 4.7. Olen lueskellut täältä että useat ovat käyneet alkuraskauden ultrassa jo alussa. Neuvolasta minulle sanottiin että vasta sitten viikolla 11. Eikö muka aikaisemmin voi mennä? vai pitääkö sitten mennä yksityiselle? olisi kiva tietää että vauva on oikeassa paikassa jne. Milloin ultrssa edes jotain näkyy? neuvokaa ekakertalaista:)
alkuraskauden ultra,milloin??
10
6265
Vastaukset
- että sillee..
Alkuraskaudessa sikiö ei näy ultrassa kunnolla kun vasta n 10vklla. Sikiön sydämenlyönnit saattaa näkyä jo jopa vklla 6-7. Alkuraskauden ultra yleensä tehdään vasta viikolla 11-13, jotta pystytään näkemään/mittaamaan mahdollinen niskapoimu sikiön ikä tarkalleen.
- ultra
tarkoittaa nimenomaan viikoilla 6-8 tehtyä ultrausta, jolla poissuljetaan tuulimunaraskaus. Tällöin näkyy sikiön sydämen toiminta. Eli todetaan sikiön elossa olo ja sikiöiden määrä- onko 1 vai 2 sydäntä. Viikoilla 11-13 tehtyä ultrausta kutsutaan niskapoimututkimukseksi. Näillä selkeä ero.
Itse kävin alkuraskauden ultrassa yksityisellä rv 7.Sydämen syke näkyi selkeästi.
Julkisella harvemmin tehdään alkuraskauden ultraa, ellei sitten epäillä tuulimunaa, kohdun ulkopuolista raskautta tai jotain muuta mahdollista häiriöö raskaudessa. Lappeenrannassa hinnaksi tuli n. 80 euroa. Mutta oli hintansa väärti... - paikoissa
ultra kirjoitti:
tarkoittaa nimenomaan viikoilla 6-8 tehtyä ultrausta, jolla poissuljetaan tuulimunaraskaus. Tällöin näkyy sikiön sydämen toiminta. Eli todetaan sikiön elossa olo ja sikiöiden määrä- onko 1 vai 2 sydäntä. Viikoilla 11-13 tehtyä ultrausta kutsutaan niskapoimututkimukseksi. Näillä selkeä ero.
Itse kävin alkuraskauden ultrassa yksityisellä rv 7.Sydämen syke näkyi selkeästi.
Julkisella harvemmin tehdään alkuraskauden ultraa, ellei sitten epäillä tuulimunaa, kohdun ulkopuolista raskautta tai jotain muuta mahdollista häiriöö raskaudessa. Lappeenrannassa hinnaksi tuli n. 80 euroa. Mutta oli hintansa väärti...esim.kajaanissa tehdään eka ultra about rv9,katsotaan raskauden kesto,oikea paikka ja suljetaan pois tuulimuna.
ei siis tarvitse olla mitään vikaa/epäilystä,kaikki tutkitaan...seuraava sit rv12 np-ultra
kaupunki kohtaista tämäkin :)
- päin
eka ultra rv9 neuvolalääkärillä ja toinen np-ultra 12 sairaalalla
ennen tuota rv8-9 ei kannata ultrata,välttämättä mitään ei näy,sykettä ei löydy ja km vaara on vielä suuri.turhaa huolta...
malta nyt :) - ansku
Kävin itse alkuraskauden ultrassa jo viikolla 7, koska halusin poissulkee esim. tuulimunaraskauden ja kohdun ulkoisen raskauden mahdollisuuden. Olihan se varhaista, mutta ihanaa oli nähä se pieni epämääräinen möykky siellä, sydämenlyönnit erottuivat tuolloin myös hyvin. Suosittelen, jos oot valmis meneen yksityiselle, kunnallisella puolella ei ilman erityistä syytä (esim. verinen vuoto)ultraa niin aikaisessa vaiheessa yleensä suostuta tekeen.
- Tuleva_äiti
Meikäläinen porhalsi muka viikoilla 11 5 ultraan, mutta viikkoja olikin kasassa vasta 10 6. Näin ollen pääsen ihastelemaan möllykkääni vielä uudelleen, kun poimun kokoa ei niin pienestä voi nähdä.
Turha käyntihän tuo ensimmäinen oli, mutta kivaa se pikkuinen oli silti nähdä.
Pointtina vain, että jollei halua turhan usein käydä housujaan riisumassa, kannattaa tyynesti odotella sitä annettua aikaa. =O) - koska
Itse kävin 7. viikolla yksityisellä ultrassa, koska olin voinut niin äärimmäisen pahoin, että olisi ollut aika kurja juttu oksennella vielä 5 viikkoa ja sitten saada 12. viikon niskapoimu-ultrassa kuulla, että kas vain, tuulimuna, turhaan olet kärsinyt.
Tuulimunaraskaus on kuitenkin yllättävän yleinen. Espoossa maksoi 100 e kelakorvausten jälkeen.
Niskapoimu-ultran ajankohta on hyvin tarkka, joten sitä tutkimusta ei voi tehdä määrättyä aiemmin, koska silloin haluttuja asioita ei voida luotettavasti arvioida.- mennismamma
Tänään kävin juuri ensimmäisessä neuvolassa ja Jyväskylässä ainakin tämä alkuraskauden ultra tehdään viikoilla 11-12. Tässä ultraäänitutkimuksessa ei tutkita lapsen terveydentilaa eikä lapsen sukupuolta. Tässä ultrassa tarkennetaan raskauden kesto ja todetaan mahdolliset monisikiöraskaudet. Jyväskylässä ei esimerkiksi muita ultria kustannetakaan sitten kaupungin puolesta eli jos haluaa np-ultraan (vk 11-13) mennä, niin on yksityiselle marssittava. Rakenneultra pitää myös yksityisen kautta hoitaa ja maksaa omasta pussista.
Eli kannattaa omasta neuvolasta varmistaa, että mitä ultria ko. kunta tekee ja mitä niissä tutkitaan ja mitkä on hoidettava yksityisellä. - toimii näin
mennismamma kirjoitti:
Tänään kävin juuri ensimmäisessä neuvolassa ja Jyväskylässä ainakin tämä alkuraskauden ultra tehdään viikoilla 11-12. Tässä ultraäänitutkimuksessa ei tutkita lapsen terveydentilaa eikä lapsen sukupuolta. Tässä ultrassa tarkennetaan raskauden kesto ja todetaan mahdolliset monisikiöraskaudet. Jyväskylässä ei esimerkiksi muita ultria kustannetakaan sitten kaupungin puolesta eli jos haluaa np-ultraan (vk 11-13) mennä, niin on yksityiselle marssittava. Rakenneultra pitää myös yksityisen kautta hoitaa ja maksaa omasta pussista.
Eli kannattaa omasta neuvolasta varmistaa, että mitä ultria ko. kunta tekee ja mitä niissä tutkitaan ja mitkä on hoidettava yksityisellä.Alkuraskauden ultra viikolla 11, neuvolassa tarvittaessa muulloinkin, esimerkiksi, jos ilmaantuu kipuja, ja pelkää keskenmenoa. Muut ultrat, kuten niskapoimu-, ja rakenneultra tehdään keskussairaalassa, joten maksaa sen 22 euroa kerta. Muutoinkin tarvittaessa ultrataan, itse käyn kylläkin keskussairaalassa, vähintään joka kuukausi.
- mie
Olen jyväskylän lähistöltä ja meillä ultraus viikoilla 9-12. Mä kävinkin ultrassa jo viikolla 7 koska ei osattu tarkkaa aikaa arvioida. Sillon ei saatu vielä selville laskettua aikaa koska vaavi oli liian pieni ja kieltämättä tuli vähän paha mieli ku tuntu ettei kaikki ole ok vaikka olikin. Uudelleen kävin sit vkolla 9 ja möhkäle olikin kasvanut reippaasti muutamassa viikossa ja sydämen syke näkyi hyvin:) Tämä siis meille täysin ilmaista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tere Sammallahti: Sosiaaliturva pois vieraskielisiltä
Hän viittaa Iltalehden juttuun. IL kertoi maanantaina Kelalta saatuun tilastotietoon perustuen, että vieraskieliset muod3492266Nainen, tuskin muistan koska ollaan nähty
niin pitkä aika siitä on. Suurin ilonaihe elämässäni olit, ja tulevan onnen aamuaurinko. Tunnut niin minun omalta, tutul382017Voi minkä rikoksen teki
Kunnosti ihan pa..akuntoon päässeen tien ilman ELYn lupaa. Kyllähän se nyt viranhaltijaa kirpasee. Sellainen yritteliäis671519Mitä olen tehnyt
Mitä pahaa olen sinulle tehnyt? Rakastuin ja en pysty unohtamaan Miksi teet tämän minulle? Yritä ymmärtää, vaikka olet911416Torniolainen Tiiliä lukemaan
Torniosta kotoisin oleva Matti Heis. Kala ui nyt syvissä vesissä. Kolme vuotta tiilien lukua.31315Pitkään kestänyt ihastuminen
Oot niin kaunis🩷 Vaikutat tosi itsevarmalta, iloiselta ja puheliaalta. Voisi sanoa, että näen sinut jopa tietynlaisen1001232- 791205
Venäjän lennokkileikit ja provokaatiot tulee jatkumaan.
Yrittää härnätä Natoa vastaiskuun,koska sillä olisi halua ratkaista nopeasti sota käyttämällä taktista ydinasetta Ukrain2311137Tuon sinulle jännitystä
Siksi pidät minusta. Tiedämme molemmat, että meistä ei voi tulla mitään todellista.1131096Kumpa kaikkeen vois palata
Askelia taaksepäin. Siihen hetkeen kun olit aitiopaikalla mielestäsi. Kaiken oli kuitenkin tarkoitus mennä näin121047