Työnantaja

Jos lakkovahti yrittää estää jotakuta menemästä töihin hälytä poliisit paikalle.
Mikään laki ei tällaista oikeutta satraapeille anna.
22503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Rtumppi ja Biden A luokan miehiä . Kävivät tukemassa ja kannustamassa USAn autotehas lakkolaisia .

Äänestä

Lakkoon ei ole mitään velvollisuutta osallistua.
Jokainen voi mennä töihin, sitä ei lakkovahti pysty estämään.

Äänestä
  • Perustuslain mukaan ei pysty eikä saa estää. Historian ja menettelytapojen mukaan niin on kuitenkin aina tapahtunut eikä sille ole kukaan halunnut eikä voinut tehdä mitään.
    Kukaan ei tietenkään halua vapaaehtoisesti luopua vakiintuneesta etuudesta. Ammattiliitot haluavat tietysti olla hallituksen kanssa neuvotteleva osapuoli kun päätetään jäsenistöä koskevasta lainsäädännöstä. Valtio oli kolmikannassa usein miten myös maksaja kun palkoista sovittiin esim. verotus, sosiaalietuudet ja eläkemaksut ym.
    Ongelma tulee siinä että käytäntö ei ole yhdenvertainen eikä tasa-arvoinen koska se on lakiin perustumaton poikkeus eikä kaikilla ole samanlaista mahdollisuutta itseään koskevissa asioissa. Yksinkertaistettuna "valta kuulluu eduskunnalle" ei ammattiliitoille.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00003 kirjoitti:

    Perustuslain mukaan ei pysty eikä saa estää. Historian ja menettelytapojen mukaan niin on kuitenkin aina tapahtunut eikä sille ole kukaan halunnut eikä voinut tehdä mitään.
    Kukaan ei tietenkään halua vapaaehtoisesti luopua vakiintuneesta etuudesta. Ammattiliitot haluavat tietysti olla hallituksen kanssa neuvotteleva osapuoli kun päätetään jäsenistöä koskevasta lainsäädännöstä. Valtio oli kolmikannassa usein miten myös maksaja kun palkoista sovittiin esim. verotus, sosiaalietuudet ja eläkemaksut ym.
    Ongelma tulee siinä että käytäntö ei ole yhdenvertainen eikä tasa-arvoinen koska se on lakiin perustumaton poikkeus eikä kaikilla ole samanlaista mahdollisuutta itseään koskevissa asioissa. Yksinkertaistettuna "valta kuulluu eduskunnalle" ei ammattiliitoille.

    Eivät ammattiliitot ole mikään neuvotteleva osapuoli hallituksen kanssa vaan korporaatio joka yrittää ohittaa demokraattisen päätöksenteon.
    Maija paikalle vaan jos lakkovahdit alkavat rettelöimään.
    Katotaan peli nyt loppuun asti kuten Maggie teki Britanniassa 1983.

    Äänestä

  • Oikeistolibertaristi kirjoitti:

    Khihihi buaaaah persutrolli!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00007 kirjoitti:

    Khihihi buaaaah persutrolli!

    Kyllä se kommunistien riekkuminen vielä loppuu.

    Äänestä

  • Oikeistolibertaristi kirjoitti:

    Kyllä se kommunistien riekkuminen vielä loppuu.

    Juu, ainakin tällä palstalla siinä vaiheessa, kun sinua viedään pitkähihaisessa paidassa jäähylle suljettujen ovien taakse.

    Äänestä

"Jos lakkovahti yrittää estää jotakuta menemästä töihin hälytä poliisit paikalle.
Mikään laki ei tällaista oikeutta satraapeille anna."

Kyllä lakkovahdit tämän tietäövät.

Siksi he eivät estäkään ketään menemästä töihin, mutta saattavat kyllä asiasta rikkurille jotain mainita.

Äänestä
  • Kunnon työmailla ei ole rikkureita koska vertaisten paine estää sen. Rikkuri painostetaan äkkiä ulos sellaiselta työpaikalta joka rikkurina toimisi. Näin se laki käytännössä toimii. Poliisi ei vaan tämänlaisiin sekaannu.

    ´T. Luottamusmies jonka työpaikoilla ei ole rikkureita

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kunnon työmailla ei ole rikkureita koska vertaisten paine estää sen. Rikkuri painostetaan äkkiä ulos sellaiselta työpaikalta joka rikkurina toimisi. Näin se laki käytännössä toimii. Poliisi ei vaan tämänlaisiin sekaannu.

    ´T. Luottamusmies jonka työpaikoilla ei ole rikkureita

    Mikäs laki se tollanen on. Sitä kutsutaan laittomuudeksi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Oikeistolibertaristi kirjoitti:

    Mikäs laki se tollanen on. Sitä kutsutaan laittomuudeksi.

    Ai että Ay-liike kävelee edihenkilön ylitse? Salli mun nauraa. Myönnät siis että Ay-liike harjoittaa työpaikoillakiusaamista.
    Aikamoista.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Oikeistolibertaristi kirjoitti:

    Ai että Ay-liike kävelee edihenkilön ylitse? Salli mun nauraa. Myönnät siis että Ay-liike harjoittaa työpaikoillakiusaamista.
    Aikamoista.

    Tällainenhan tulee saattaa työsuojeluviranomaisten j poliisin tietoon mikäli esihenkilö osaa asiansa.

    Äänestä

  • Oikeistolibertaristi kirjoitti:

    Tällainenhan tulee saattaa työsuojeluviranomaisten j poliisin tietoon mikäli esihenkilö osaa asiansa.

    No sinähän rutsa-OikeistoSosDem saat olla mitä mieltä megalomaniassasi haluat. Realistinen totuus on tämä:

    Kunnon työmailla ei ole rikkureita koska vertaisten paine estää sen. Rikkuri painostetaan äkkiä ulos sellaiselta työpaikalta joka rikkurina toimisi. Näin se laki käytännössä toimii. Poliisi ei vaan tämänlaisiin sekaannu.

    ´T. Luottamusmies jonka työpaikoilla ei ole rikkureita

    Äänestä

Muistan kerran 90-luvulla Kemissä.
Siellä oli satamaduunarien lakko kun satamassa oli joku heille epäkelpo laiva.
Jälkeenpäin selvisi, että joku (pää?)luottamusmies oli lukenut jonkun englanninkielisen dokumentin jossa oli virallinen selvitys siitä, että laiva ei ollut sitä mitä AKT väitti sen olevan. Luottamusmies ei osannut englantia joten lakko jatkui.
Olin menossa korjaamaan siellä olevan suomalaisen laivat tietojärjestelmiä mutta lakkovahdit eivät päästäneet koko satama-alueelle. Selitin heille kuka olen, mistä firmasta ja mitä olen menossa tekemään ko. suomalaiselle alukselle.
Kertoivat vaan, että nyt on lakko ja satamaan ei mene herrat vaikka väittävät työtä tekevänsä.
No seuraavana päivänä, hotelliyön jälkeen lakko sitten loppui kun vissiin Helsingissä asti luettiin ja käänettiin oikein englannintaitoisen toimesta nuo paperit ja soittivat sitten tälle (pää?)luottamusmiehelle, että taisi tulla pikku fiba mutta jatketaan hommia.

Äänestä
  • Aloittaja

    Olisit pyytänyt poliisit paikalle.

    Äänestä

  • Oikeistolibertaristi kirjoitti:

    Olisit pyytänyt poliisit paikalle.

    Poliisia varmaan kauheesti kiinnostaakin.....

    Äänestä

Ei EK eikä AY-liike saa säätää lakeja!Eli nykyisen hallituksen tulee kyllä hyvin äkkiä sanoutua irti EK:n lieasta ennen kuin yleislakko alkaa!

Äänestä

Jos hallituksen toimilla saa 50000 työllistä lisää. Se tekee ehken miljardin vähemmän leikkauksia tai veronkorotuksia.. Vai haluatko leikkauksia pelkästään.

Äänestä
  • Aloittaja

    Se ei käy Ay liikkeelle koska se menettää silloin oikeutuksensa.

    Äänestä

  • Tämän hallituksen toimilla ei tule lisää kuin työttömiä.

    Äänestä

Mutta persutrolli, mites tää paskanheitto liittyy Suomen Keskustaan?

Äänestä
  • Sitä minäkin ihmettelin. Persu on niinkin toope, että luulee ay-liikkeellä ja KEPULLA olevan jotain yhteyttä keskenään. No, eikai tarkkiksella kaikkeen ehditä perehtymään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Oikeistolibertaristi kirjoitti:

Jos lakkovahti yrittää estää jotakuta menemästä töihin hälytä poliisit paikalle.
Mikään laki ei tällaista oikeutta satraapeille anna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu