Juutalaisten uskonto on kopioitu Egyptistä, samoin Jeesus uskonto.Hän oli Horus.

Anonyymi-ap

Osiriksen ja Horuksen synteesi!

Hän oli Horus.

Vuonna 1280 e.K.r kirjoitetussa "kuolleiden kirjassa" ( Book of the dead ), Horusta kuvaillaan esim. näin:

Horus oli egyptiläisen jumalan Osiriksen poika, joka syntyi neitsytäidille.

Anup Kastaja ( jolta myöhemmin leikattiin pää irti ) kastoi hänet joessa.

Kuten Jeesusta, Horusta koeteltiin hänen ollessaan yksin autiomaassa.

Hän paransi sairaita ja sokeita sekä hääti ihmisistä demoneita.

Hän käveli vetten päällä.

Hän herätti Asarin kuolleista. "Azar" voidaan kääntää "Lazarus".

Hänellä oli 12 "opetuslasta".

Hänet ristiinnaulittiin ja 3 päivän päästä kaksi naista julisti, että vapahtaja on noussut kuolleista.

Legenda voi olla satoja kenties tuhansia vuosia vanhempi.



Kristityt pakanat saivat feikki vapahtajan
Juutalaiset vaihtoivat Jeesukseen ajanlaskumme vaihteilla.


Hän oli jumalan poika, joka syntyi neitsytäidille.

Kastaja ( jolta myöhemmin leikattiin pää irti ) kastoi hänet joessa.

Häntä koeteltiin hänen ollessaan yksin autiomaassa.

Hän paransi sairaita ja sokeita sekä hääti ihmisistä demoneita.

Hän käveli vetten päällä.

Hän herätti kuolleista.

Hänellä oli 12 "opetuslasta".

Hänet ristiinnaulittiin ja 3 päivän päästä kaksi naista julisti, että vapahtaja on noussut kuolleista.

85

601

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Asiantuntija Juutalaiset tietävät että Jeesuksella oli vain neljä operuslasta ja nekin sukulaisia.

      • Anonyymi

        Horuksen uskottiin kostaneen isänsä kuoleman. Eli muistuttaa ihan Jeesusta.

        Horuksen uskottiin myös olevan läsnä faaraoiden kruunauksessa ja pitävän heihin yhteyttä. Ihan niin kuin Jeesus.

        Kuolemansa jälkeen faaraot muuttuivat Horuksen isäksi Osirikseksi. Jälleen yksi samanlaisuus Jeesukseen.


    • Anonyymi

      Niinkuin Muhammed kopioi juutalaisilta ja vanhasta testamentista sekä osin myös Jeesuksen elämästä, niin samoin on kopioitu kristinusko Egyptiläisestä kuolleitten kirjasta kuten tämän keskustelun aloittaja kirjoittaa.

      Siihen aikaan kun Jeesus eli Egyptin valtio oli hukassa ja Rooma tuhosi muita kulttuureja kuten myös Jeesuksen kuoleman jälkeen Israelinkin.

      Plagioinnista ei silloin vielä ainakaan tiedetä puhutun. Eikä kulttuurin omimisesta.

      Kun historiaa kerrottiin tarinoina ne muuttuivat kunkin kertojan mieleisiksi. Kukaan ei kysellyt mistä tieto peräisin.

      • Anonyymi

        Alun perin Horusta pidettiin taivaanjumalana, joka kuvattiin haukkana. Jeesuskin kuvataan haukkana.

        Auringon ja kuun katsottiin olevan Horuksen silmät. Ihan sama juttu kuin Jeesuksen silmät.

        Yhtäläisyydet ovat hirveän suuret. Voi että sentään.


    • Anonyymi

      Miksi Horus ristinnaulittiin?

      Eikö viettänyt juutalaista sapattia oikein ja fariseukset hermostuivat tästä?

      Joskin eihän Egyptissä ollut mitään sapattia eikä voinut olla kuten Jeesus että olisi koko ajan kiistellyt fariseusten kanssa sapatista.

      Joten eri tarina täytyy olla.

      Ja mitä tapahtui kuoleman jälkeen. Jatkuiko sama kina juutalaisten kanssa miten piti sapatti viettää?

    • Anonyymi

      Raamatun tarina kytkeytyy vahvasti juutalaisuuteen. Siinä juutalaiset ovat Jumalan luvattu kansa. Uppiniskainen tosin, jolle pitää antaa kivitaulut, joissa todella ankarat käskyt. Joita eivät kuitenkaan noudata ja Jeesus tulee nimenomaan pelastamaan juutalaiset tuosta lain kirouksesta.

      Siinnä koko Jeesuksen tarinan ydin on. Ja siksi Hänellä on kina juutalaisen kanssa sapatista. Ja eivätkä juutalaiset uskoneet Jeesuksen tarinaa eikä sitä että alkaisi uusi liitto ilman lakiliittoa.

      Hankala tuollaista tarinaa on kopioida tai sitten se pitää muuttaa siten että egpytiläiset eivät pitäneet tyypistä, joka moitti heitä jostain ja mitä sitten lie esittänyt heille vastineeksi siitä että eivät ole enää samanlaisia.

      Kyllä Raamatun ja Jeesuksen tarinaa pitää aika paljon muokata jos sen siirtää johonkin muualle tai koskemaan muita kuin juutalaisia.

    • Anonyymi

      >> Juutalaisten uskonto on kopioitu Egyptistä, samoin Jeesus uskonto.Hän oli Horus. <<

      Heh.

      Raamatun Jumala on "uskontoaan" luonut maailman ja ihmisen luomisesta asti.
      Kaikki muut uskomukset ovat tulleet vasta sen jälkeen.

      Raamatun Jumala on siis ainut Jumala, joka on olemassa ja Raamatussa oleva totuus ainoa totuus.

      Tämän faktan myös Raamattu kertoo, sanomalla, että kaikki kansojen jumlat ovat epäjumalia , toisin sanoen muut jumlaat ovat ihmisten omaa keksintöä.

      • Anonyymi

        Hehhee 👻


    • Anonyymi

      Jos Horus opettaa hyvin, niin kyllä hänen opetuksistaa voi ottaa oppia. Ne voivat olla jopa parempia kuin kristyttyjen harhaoppisten.

      Tietysti pitää tietää mikä hänen sanomansa oli sen ajan arabeille. Onko sanonut että olette aivan hyviä tyyppejä kun vähän käännätte kurssia ja onko hänet sitten ristiinnaulittu vai hirtetty pylvääseen kuten siellä on tapana. Jatkanut samaa tarinaansa kuoleman jälkeen ja siitä vasta arabit tapansa mukaan ovatkin hermostuneet ja päättäneet hirttää myös kaikki häneen uskovat.

      Onko sitten lahjoittanut taivaasta Hengen ettei enää mitään perunasäkki ohjeita tarvitse noudattaa, vaan hänen isänsä antaa Hengen, jonka voimasta voi elää.

      Jos ohjeissa on jotain hyviä juttuja, niin aina niistä voi ottaa opiksi. Jos ovat harhaopin oloisia, niin voi jättää omaan arvoonsa.

      • Horus- jumalan aikaan n Egyptissä ei asunut arabeja.


      • Anonyymi
        dikduk kirjoitti:

        Horus- jumalan aikaan n Egyptissä ei asunut arabeja.

        Luultavasti tarinat levisivät sinnekin.
        Juutalaisetkin omaksuivait uskontonsa vähän sieltä ja tuolta.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Sinä ikuisesti 🙉


    • Anonyymi

      Sitten kaikkein tärkein asia. Oliko Horus hurmahenkinen. Erosiko siinä Jeesuksesta, jonka koko idea oli juuri siinä että kastaa sillä ja lähettää hurmahengen.

    • Anonyymi

      Ja miten paljon sen jutuista syntynyt harhaoppeja suhteessa Jeesukseen.

      Kun oppi on niin paljon vanhempi, niin pitäisi harhaoppien olla levittäytynyt jo pitkin maailmaa.

    • Anonyymi

      Hoos. 11:1 Kun Israel oli nuori, rakastin minä sitä, ja Egyptistä minä kutsuin poikani.

      Matt. 2:15 Ja hän oli siellä Herodeksen kuolemaan asti; että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: "Egyptistä minä kutsuin poikani".

      Horus?
      Immanuel??
      Jeesus???

      Matteuksen evankeliumi:
      1:23 "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
      1:24 Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä
      1:25 eikä yhtynyt häneen, ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus.

      • Hoosea 11:1-2 1 -- Kun Israel oli nuori, minä rakastin sitä, Egyptistä minä kutsuin poikani. [2. Moos. 4:22,23; Matt. 2:15]
        2 Sitten Israel kuuli muita kutsuja ja kääntyi pois. Se uhrasi baaleille, poltti uhreja kivipatsaille."
        Hoosea ei kerro Jeesuksesta vaan Israelin kansasta jonka Jumala vapautti Egyptistä orjuudesta mutta kansa alkoi palvoa epäjumalia ja oli siis tottelematon.

        UT itsekin toisessa evankeliumissa väittää ettei Jeesus käynyt Egyptissä vaan vietiin Betlehemistä Jerusalemiin temppeliin ja sieltä Nasaretiin:
        Luuk.2 :20 Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.
        21 Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa.
        22 Ja kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen ,
        23 sillä Herran laissa sanotaan näin: "Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle."
        -- 39 Kun he olivat tehneet kaiken, mitä Herran laki vaati, he palasivat Galileaan kotikaupunkiinsa Nasaretiin.


      • Anonyymi
        dikduk kirjoitti:

        Hoosea 11:1-2 1 -- Kun Israel oli nuori, minä rakastin sitä, Egyptistä minä kutsuin poikani. [2. Moos. 4:22,23; Matt. 2:15]
        2 Sitten Israel kuuli muita kutsuja ja kääntyi pois. Se uhrasi baaleille, poltti uhreja kivipatsaille."
        Hoosea ei kerro Jeesuksesta vaan Israelin kansasta jonka Jumala vapautti Egyptistä orjuudesta mutta kansa alkoi palvoa epäjumalia ja oli siis tottelematon.

        UT itsekin toisessa evankeliumissa väittää ettei Jeesus käynyt Egyptissä vaan vietiin Betlehemistä Jerusalemiin temppeliin ja sieltä Nasaretiin:
        Luuk.2 :20 Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.
        21 Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa.
        22 Ja kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen ,
        23 sillä Herran laissa sanotaan näin: "Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle."
        -- 39 Kun he olivat tehneet kaiken, mitä Herran laki vaati, he palasivat Galileaan kotikaupunkiinsa Nasaretiin.

        Tutankhamonin isän opit jotenkin otettiin käyttöön ne.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tutankhamonin isän opit jotenkin otettiin käyttöön ne.

        Mikä niistä ja milloin?


      • Anonyymi
        dikduk kirjoitti:

        Mikä niistä ja milloin?

        Kyllä se varmaan meni aikaa ja paljon. 😼


    • Anonyymi

      Eikö kellään ole tietoa mikä tyyppi se Horus oikein oli eikä kukaan ole hänen opetuslapsensa.

      Jos vaikka oli vielä enemmän hurmahenkinen kuin mitä Jeesus.

      Jos kastoi vain Hengellä ja tulella ja lähetti sellaisen Hengen seuraajilleen maan päälle että eivät vieläkään saa järjen sanaa suustaan. Jos oli kaikkien hurmahenkien äiti.

      • Horus oli jumala jota egyptiläiset palvoivat, siis uskonnon hahmo.


    • Anonyymi

      Kiertotalous on uskovaisten keksintöä. He ovat kierrättäneet toistensa juttuja ominaan jo tuhansia vuosia.

    • Anonyymi

      Jos Horus ei ollut hurmahenkinen niin silloin hurmahenkisyys on Jeesuksen aivan omaa keksintöä eikä sitä ole muissa uskonnoissa. Hän se ajatteli kastaa Pyhällä. Hengellä ja lähettää sitten myöhemmin Hengen ihmisille kuin humaus taivaasta.

      Kyllä muut uskonnot ovat sellaisia, että niissä opuksesta katsotaan että näin sitä pitää elää, tälläinen perunasäkki laittaa päälle ja tätä mieltä olla, eikä niissä mikään hurmos määrää ihmisen uskoa ja tilaa. Se oli aivan Jeesuksen oma juttu.

    • Anonyymi

      Raamatun Jumala oli kaikkia epäjumalia vastaan, myös Egyptin jumalia vastaan, koska ne eivät olleet mitään jumalia, vaan ihmisten itsensä keksimiä palvonnan kohteita.

      Jo siitä voi päätellä, ettei Raamatun Jumala ja Jeesus ja Horus ole sama asia.

    • Anonyymi

      Jos Horus oli hurmahenkinen, niin ei Jumala tai Jeesus olisi ollut sitä vastaan.

      Jotkut jästipäät olisivat voineet vastustaa tietenkin kuten kaikke, mutta se kuuluu uskoon, koska Jeesus joutui jästipäiden surmaamaksi.

      Pitää vain tietää mitä oppia Horus edusti ja nimenomaan suhde hurmahenkiin. Vasta sitten voi sanoa mitään varmaa.

    • Anonyymi

      Lukekaa Mithras kultista. Eikö se vaikuta tutulta jos sitä vertaa Kristinuskoon?

    • Anonyymi

      Aloitus on keksitty tarina, jossa on paljon valheellisia väitteitä.

    • Anonyymi

      Ei Mithras ole mitään. Siitä puuttuu hurmahenkisyys ja silloin se on sitä sekavaa väittelevää soopaa kuin kaikki muutkin harhaopit.

      Jeesuksen virhe fariseuksiin nähden oli se, että hän toi hurmahengen. Hän kastoi Pyhällä Hengellä ja tulella luvaten vielä vuodattaa Henkensä kuolemansa jälkeen.

      Siksi Häntä vainottiin ja sitten tapettiinkin kun ei ollut käskyjen mukainen.

      Tämä tulisi ymmärtää jos vertaa kristinuskoa muihin uskontoihin.

      • Anonyymi

        Jeesus kastoi vedellä.

        Johanneksen evankeliumi:
        3:22 Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä heidän kanssaan ja kastoi.
        3:23 Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä.


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      ensin oli egyptin uskonto ja sen jälkeen tulivat lahkot, nämä nykyiset uskonnot

    • Anonyymi

      Mitään muuta vastaavaa kuin kristinusko juutalaisuudessa ei ole ollut eikä tullut.

      Onko koraanissa kitinää siitä miten Allahia pitää uskoa. Joutuuko muhammed tapetuksi kuin ei noudata lakeja ja asetuksia? Väitelläänkö siitä pitääkö pukeutua perunasäkkiin vai ei?

      On olemassa vain ainutkertainen kristinusko siinä että sen alkuperäinen lakihenkinen sanoma on korvattu Hengen elämällä eikä sitä sitten kuitenkaan ole kaikki omaksuneet.

      Mitään lähellekään vastaavaa ei ole olemassa.

    • Tuossa ei ole mitään juutalaista kristinuskon elementtejä kyllä.

      • Anonyymi

        Kristinuskon elementtejä löytyy Raamatusta

        Galatalaiskirje:
        3:20 Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.

        1.Timoteuksen kirje:
        2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

        Hebrealaiskirje:
        5:7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristinuskon elementtejä löytyy Raamatusta

        Galatalaiskirje:
        3:20 Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.

        1.Timoteuksen kirje:
        2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

        Hebrealaiskirje:
        5:7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.

        Egypti on tärkein lähde uskonnolle polyteisminne jälkeen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Egypti on tärkein lähde uskonnolle polyteisminne jälkeen.

        Akhenaten oli se teidän Mooses.


      • dikduk
        Anonyymi kirjoitti:

        Akhenaten oli se teidän Mooses.

        Ei ollut. Jos Israelia ylipäänsä tuohon aikaan oli - olemassa olosta ei ole merkkejä -se oli pieni ryhmä ihmisiä Kaananin alueella . Egyptissä kansa ei ole ollut silloinkaan kun jo oli kansana olemassa. Israelin uskonnon alussa saadut vaikutteet ovat Kaksoisvirtojen alueelta eli omilta lähi-alueilta. Myöhemmin suuri vaikuttaja oli hellenismi.


      • Anonyymi
        dikduk kirjoitti:

        Ei ollut. Jos Israelia ylipäänsä tuohon aikaan oli - olemassa olosta ei ole merkkejä -se oli pieni ryhmä ihmisiä Kaananin alueella . Egyptissä kansa ei ole ollut silloinkaan kun jo oli kansana olemassa. Israelin uskonnon alussa saadut vaikutteet ovat Kaksoisvirtojen alueelta eli omilta lähi-alueilta. Myöhemmin suuri vaikuttaja oli hellenismi.

        Kyllä aatteet kulkivat ihmisten mukana edestakaisin.
        Yrität vain uskoa Juutalaisten ainutlaatuisuuteen ja myös kristittyjen Jumalan silmäterinä.
        Onnistuu aivan selvästi.
        Ne ovat vähäjärkisiä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä aatteet kulkivat ihmisten mukana edestakaisin.
        Yrität vain uskoa Juutalaisten ainutlaatuisuuteen ja myös kristittyjen Jumalan silmäterinä.
        Onnistuu aivan selvästi.
        Ne ovat vähäjärkisiä.

        Aika ja sisältö eivät sovi mihinkään Egyptin uskontoon mutta vaikutteet ovat osoitettavissa Kaksoisvirtain alueen kulttuureilta. Lainoja on paljon, miksi keksiä hyvät tarinat uudelleen sen kun vähän tuunaa.
        Sekä Israelin että Juudan väestöt olivat osittain noilla alueilla pakkosiirrossakin(Assyria, Babylonia joiden kautta myös Persia vaikutti. Kaikki uskonnot tuolloin olivat etnisiä, välillä tiettyyn paikkaankin sidottuja, eivät universaaleja.

        Tuom. 11:24 :
        "Eikö ole niin: minkä sinun jumalasi Kemos antaa sinun omaksesi, sen sinä otat omaksesi; ja kenen hyvänsä JHWH meidän Jumalamme, karkottaa meidän tieltämme, sen maan me otamme omaksemme?"


      • Anonyymi
        dikduk kirjoitti:

        Aika ja sisältö eivät sovi mihinkään Egyptin uskontoon mutta vaikutteet ovat osoitettavissa Kaksoisvirtain alueen kulttuureilta. Lainoja on paljon, miksi keksiä hyvät tarinat uudelleen sen kun vähän tuunaa.
        Sekä Israelin että Juudan väestöt olivat osittain noilla alueilla pakkosiirrossakin(Assyria, Babylonia joiden kautta myös Persia vaikutti. Kaikki uskonnot tuolloin olivat etnisiä, välillä tiettyyn paikkaankin sidottuja, eivät universaaleja.

        Tuom. 11:24 :
        "Eikö ole niin: minkä sinun jumalasi Kemos antaa sinun omaksesi, sen sinä otat omaksesi; ja kenen hyvänsä JHWH meidän Jumalamme, karkottaa meidän tieltämme, sen maan me otamme omaksemme?"

        Eli uskontosi on tuonti "tavaraa" polyteistiseen uskontoonne alunperin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli uskontosi on tuonti "tavaraa" polyteistiseen uskontoonne alunperin.

        Ei ole tuontitavaraa eivät ketkään lähi-idässä umpiossa asuneet umpiossa asuneet vaikutteita saatiin ja annettiin.


      • Anonyymi
        dikduk kirjoitti:

        Ei ole tuontitavaraa eivät ketkään lähi-idässä umpiossa asuneet umpiossa asuneet vaikutteita saatiin ja annettiin.

        Teidän uskontonne monoteismi on tuonti"tavaraa" alunperin polyteististiseen uskontoonne!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Teidän uskontonne monoteismi on tuonti"tavaraa" alunperin polyteististiseen uskontoonne!

        Israelin uskonto ei ole koskaan ollut polyteistista monolatrista kyllä.


    • Voisitko lisätä millä sivuilla Kuolleiden kirjassa nuo asiat löytyvät?

    • Anonyymi

      Erikoinen asia kristinuskossa muihin on se, että se ei ole mikään mietelause opas eikä lakikirja, vaan se muuttuu ja siinä on kritiikkiä sitä itseään kohtaan. Missä muissa uskonnoissa on sitä samaa. Missä sen uskonnon kiihkoedustajat murhaavat sääntöjen rikkojasta messiaan?

      Missä uskonnossa kerrotaan miten väärin jotkut uskovat, missä on väittelyjä ja missä lopulta luovutaan kirjaimen uskosta ja siirrytään Hengen uskoon, joka lahjoitetaan taivaasta?

      Kyllä muut uskonnot ovat vain valjuja kopioita, aivan kuten kristinuskon harhaopitkin.

      • Mikä on "väärin" uskomista? Kristinuskon itsekritiikki on myöhäistä sitä ennen kristityt käyttivät hepr. raamatun juutalaista itsekritiikkiä mutta niin että käänsivät sen juutalaisia vastaan ja unohtivat että itsekritiikki on tarpeen kaikille
        Mikä uskonto on valju kopio jostain ottaen huomioon mistä kaikista kristinusko otti omat vaikutteensa joita ilman se ei edes olisi voinut syntyä?


    • Juutalaisten uskonto on kopioitu Egyptistä, samoin Jeesus uskonto.”

      Aika yksioikoinen ajatuksen juoksu.

      Ei uskontoja kopioida, vaan ne muuttuvat ja kehittyvät edelleen. Aina se uusi perustuu jollekin vanhemmalle, johon otetaan uusia elementtejä mukaan. Ajanjaksot ovat pitkiä, eli monta sataa vuotta, ennen kuin muodostuu aivan uusi uskonto näin kehittyen.

      • Anonyymi

        Erikoinen oot itse, yrität viisastella vaikka uskot älyttömään uskontoosi.


    • Anonyymi

      Minua ei ollenkaan haittaisi jos vaikutteita olisi tullut muualta. Ihan luonnollista maailmanhistoriassa. Taitaa kuitenkin olla, ettei zeitgeist-leffan ja mystiikkojen väitteille ole näyttöä.

      Muita vaikutteita juutalaiseen uskontoon ja sitä kautta kristillisyyteen on tullut runsaasti esim zarathustralaisuudesta. Ja katsokaapas Kungfutsen ohjeita.

    • Anonyymi

      Aloitus on kuten monella täällä täyttä valetta.

      • OIkeastaan sinun pitäisi nyt perustella, miks noin koet?


      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        OIkeastaan sinun pitäisi nyt perustella, miks noin koet?

        Katoavat kuin Jeesus Negevin autiomaahan melkein aina 😁


    • Anonyymi

      2Moos.4:21-23 Ja Herra sanoi Moosekselle: Kun tulet takaisin Egyptiin, niin katso, että teet faraon edessä kaikki ne ihmeet, jotka minä olen pannut sinun käteesi. Mutta minä paadutan hänen sydämensä, niin että hän ei päästä kansaa. Sano silloin faraolle: Näin sanoo Herra: Israel on minun esikoispoikani; sentähden minä sanon sinulle: Päästä minun poikani palvelemaan minua. Mutta jos kietäydyt päästämästä häntä, niin katso, minä tapan sinun esikoispoikasi. Hoos.11:1 Kun Israel oli nuori, rakastin minä sitä, ja Egyptistä minä kutsui poikani. Matt.2:15

      • Anonyymi

        Mooses on ehdottomasti fiktio.
        Israelin Juutalaiset eivät IKINÄ olleet orjina Egyptissä rakentaen pyramidit ja temppelit.
        Olette totaalisen idiootin älyttömiä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mooses on ehdottomasti fiktio.
        Israelin Juutalaiset eivät IKINÄ olleet orjina Egyptissä rakentaen pyramidit ja temppelit.
        Olette totaalisen idiootin älyttömiä.

        Jos tarkkoja ollaan Raamatun mukaan orjina olivat israelilaiset, mutta Raamattu ei väitä että israelilaiset rakensivat pyramideja tai temppelejä saati pyramidit ja temppelit. Hepr. Raamatun tarinan pohjana oli Kaananin alueen ajoittainen kuivuus ja katovuodet joita Egyptissä ei Niilin ansiosta ollut, jolloin Kaananin alueelta muutti ihmisiä Niilin delta-alueelle alueelle kuivuutta pakoon ja palasi aikanaan taas omalle alueelle.


      • Anonyymi
        dikduk kirjoitti:

        Jos tarkkoja ollaan Raamatun mukaan orjina olivat israelilaiset, mutta Raamattu ei väitä että israelilaiset rakensivat pyramideja tai temppelejä saati pyramidit ja temppelit. Hepr. Raamatun tarinan pohjana oli Kaananin alueen ajoittainen kuivuus ja katovuodet joita Egyptissä ei Niilin ansiosta ollut, jolloin Kaananin alueelta muutti ihmisiä Niilin delta-alueelle alueelle kuivuutta pakoon ja palasi aikanaan taas omalle alueelle.

        Kristityt ja Juutalaiset uskovat näin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kristityt ja Juutalaiset uskovat näin.

        Raamattu ei niin sano mutta voi silti joku muuta uskoa, sillehän ei mitään voi.


    • Anonyymi

      Jer.2:1-3 Ja minulle tuli tämä Herran sana: Mene ja julista Jerusalemin kuulen ja sano: Näin sanoo Herra: Minä muistan sinun nuoruutesi armauden, morsiusaikasi rakkauden, kuinka sinä seurasit minua erämaassa, maassa, jossa ei kylvöä tehdä. Herralle pyhitetty oli Israel, hänen satonsa esikoinen. Kaikki, jotka sitä söivät, joutuivat syynalaisiksi; onnettomuus kohtasi heitä, sanoo Herra. Jaak.1:18

      • Anonyymi

        Tappoivat alkuperäisasukkaat nykyisen Israelin alueella jokunen tuhat vuotta sitten.
        Vanha testamentti.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tappoivat alkuperäisasukkaat nykyisen Israelin alueella jokunen tuhat vuotta sitten.
        Vanha testamentti.

        Eivät tappaneet ei Israelin synnyn ja sen kuningaskuntien aikana kukaan tappanut "alkuperäis"asukkaita tai myöhempiäkään. Pakkosiirtoja suurvallat kyllä harrastivat.


      • Anonyymi
        dikduk kirjoitti:

        Eivät tappaneet ei Israelin synnyn ja sen kuningaskuntien aikana kukaan tappanut "alkuperäis"asukkaita tai myöhempiäkään. Pakkosiirtoja suurvallat kyllä harrastivat.

        Vanhaa testamentti ilman teille edullisia nykytulkintoja olet täysin väärässä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Vanhaa testamentti ilman teille edullisia nykytulkintoja olet täysin väärässä.

        Tekstit ovat meidän tulkintoinen sanopa joku meille edullinen tulkinta jonka itse olemme tehneet?


      • Anonyymi
        dikduk kirjoitti:

        Tekstit ovat meidän tulkintoinen sanopa joku meille edullinen tulkinta jonka itse olemme tehneet?

        Roomalaiset tahtoivat surmata Jeesuksen on aika hyvä käänne.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Roomalaiset tahtoivat surmata Jeesuksen on aika hyvä käänne.

        Roomalaiset sen tekivät, eivät juutalaiset ja roomalaiset ristiinnaulitsivat satoja juutalaisia Jeesuksen aikaan eikä Jeesuskaan yksin ristillä riippunut. Arveletko ettei Rooma oikeastaan halunnut noita muitakaan ristiinnaulita vai miksi otat yhden juutalaisen tuhansista esiin? Mikä hyvä käänne oli se että syntyi juutalaisvihamielisin uskonto mikä koskaan on ollut? Vasta meidän aikoinamme kristinusko on tuossa suhteessa muuttunut aikojen mukana.


    • Anonyymi

      Älähdyksistä päätellen Osiriksen ja Horuksen tarina oli kiusallisen tuttu.

      Kopio on aina pelkkä kopio 🦆 ja aito on aitoa.

      • Anonyymi

        Alkuperää on häivytetty eri tavoin ja työ jatkuu....


      • On se historiasta tuttu mutta ei sillä ole yhteyttä Israelin uskontoon, kuten sinä kuvittelet. Uskonnoissa on sitten aidoin se ihmislajin ensimmäinen kultti jossa laji palvoi jotain uskomaansa olentoa kaikki muut ovat sen kopioita. Tämä riittänee sinulle.


      • dikduk kirjoitti:

        On se historiasta tuttu mutta ei sillä ole yhteyttä Israelin uskontoon, kuten sinä kuvittelet. Uskonnoissa on sitten aidoin se ihmislajin ensimmäinen kultti jossa laji palvoi jotain uskomaansa olentoa kaikki muut ovat sen kopioita. Tämä riittänee sinulle.

        "Uskonnoissa on sitten aidoin se ihmislajin ensimmäinen kultti jossa laji palvoi jotain uskomaansa olentoa kaikki muut ovat sen kopioita."

        Eikä kukaan tiedä, millaisia lienevät olleet alkuhämärän kultit.

        Uskonnoissa on kehityskaari, missä otetaan vanhaa ja tuodaan uutta ja näin syntyi hiljaksiin aina uusia uskontoja.


      • Mummomuori2 kirjoitti:

        "Uskonnoissa on sitten aidoin se ihmislajin ensimmäinen kultti jossa laji palvoi jotain uskomaansa olentoa kaikki muut ovat sen kopioita."

        Eikä kukaan tiedä, millaisia lienevät olleet alkuhämärän kultit.

        Uskonnoissa on kehityskaari, missä otetaan vanhaa ja tuodaan uutta ja näin syntyi hiljaksiin aina uusia uskontoja.

        Aivan .


    • Anonyymi

      Aloitus on ateistien valheita joita jaksavat toistaa vuodesta toiseen. Jumalatar Isis, Horuksen äiti, tuli raskaaksi Osiriksen kultaisesta falloksesta, jonka Isis oli muotoillut. Aavikon jumala Seth oli tappanut Osiriksen, eli Horuksen isän, hakannut hänet kappaleeksi. Isis sai kerättyä Osiriksen ruumiinosat, paitsi falloksen jonka Niilin monni oli syönyt, ja herätti Osiriksen väliaikaisesti henkiin. Ei siis neitsytäitiä.

      • Anonyymi

        Niitä oppeja on muokattu.


      • Jospa tuot ihan perusteluja sille, miksi pidät niitä valheina? Itse tosin kerrot tarinaa, minkä oma mielikuvituksesi tuntuu luoneen.


      • Anonyymi

        Kuvattiinko Jeesustakin patsaissa vasen jalka edellä kuten Horusta?


    • Anonyymi

      Juutalainen uskonto on omituinen sekoitus ympäri Lähi-itää kopioituja mystisiä tapoja ja uskomuksia. Vaelteljoina, kauppiaina ja orjina ympäri aluetta seikkailleet hebrealaiset heimot omaksuivat enemmän kuin pysyivät ymmärtämään, eivätkä koskaan pystyneet luomaan nykyaikaista moraalijärjestelmää, jolla voisi rakentaa kestävän yhteiskunnan.

      Juutalaisen uskonnon moraalikoodisto törmää jatkuvasti ja kaikkialla yhteen paikallisten yhteisöllisyyden kanssa.

      Tänä päivänä timantteja kiillottamalla rikastunut Israel käyttää kehitysapuun kokonaista 0,1% kansantuotteestaan. Suomessa suhde on ainakin nelinkertainen. Me maksoimme sotakorvauset ja jälleenrakensimme maamme pääosin ilman ulkopuolista apua. Israel on ottanut suuren osan maastaan ilmaiseksi sen aiemmilta asukkailta ja on saanut jatkuvasti suuret määrät rahaa aseisiin, joilla se tappaa pääosin siviilejä.

    • Anonyymi

      Norsupa koska pimeys sekoitti kirjaimet.

    • Anonyymi

      Kyllä juutalaisuus ja kristinusko on ainutkertainen sen tarinan suhteen mikä siinä kerrotaan ja miten suhtaudutaan itse uskoon. Vai missä uskossa on niin paljon kritiikkiä sitä itseään kohtaan ja missä uskossa suurimman messiaan oman uskonnon harjoittajat tappavat kun ei noudata heidän pyhiä sääntöjään.

      Ja ne juutalaisvainot ovat alunpitäen tulleet juuri siitä, että juutalaiset tappoivat tai tapattivat Jeesuksen sapattirikkomuksista. Varsinkin luterilaisuuteen se tuli siitä. Ei kukaan ole syyttänyt katolista kirkkoa tai roomalaisia siitä että menitte sen Jeesuksen sitten tappamaan vaikka mies ei mitään pahaa tehnyt.

      Kyllä muut uskonnot ovat valjuja höpötyksiä siihen mikä uskonnollinen show Raamatussa on. Mikä osin jatkuu kiistoina ja herjaamisena vieläkin.

    • Anonyymi

      Minä uskon aitoon, supisuomalaiseen Ylijumala Ukkoon ja Kirkkoni on Pihakoivikkoni.

      • Anonyymi

        Ei uskota Sanaa

        2.Mooseksen kirja:
        20:4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.

        Jesaja:
        42:17 Mutta ne peräytyvät ja joutuvat häpeään, jotka turvaavat veistettyyn kuvaan, jotka sanovat valetuille kuville: "Te olette meidän jumalamme".


    • Anonyymi

      Jaa, luin eilen vähän Kongfutsen Analects teosta Kiinasta. Paavalin Galatalaiskirje näyttää seuraavan melko tiiviisti Kongfutsen teoksen ajatusta. Voisi melkein sanoa, että kyseessä on kaksi samaa teosta. Joitakin erojakin tietenkin on.

      Paavali lopulta tyytyi painottamaan että kaikki ovat Kristuksessa yhtä niin mies kuin nainen , vapaa kuin orja, skyyttalainen ja kreikkalainen. Kongfutse sen sijaan painotti enemmän juuria ja katsoi että tulee pysyä uskollisena omille juurilleen ja esi-isilleen.

      Niinpä Paavali siis kannatti feminismiä enemmän kuin Kongfutse...... mutta.....

      • Anonyymi

        Paavali tarkoitti Hengen yhteyttä. Siinä ei erotella ihmisiä minkään mukaan eikä kukaan ihminen ole toista parempi tai erikoisempi. Pyhä Henki tasoittaa kaikki erot ihmisten kesken.

        Toisaalta Paavali vähän sorsi kyllä naisia muissa kirjoituksissa, mutta siinä tapauksessa nämä eivät olleet vaeltaneet siinä Hengessä vaan tilaisuudessa olivat hölöttäneet omia asioitaan, miten teidän lapset jaksaa, miten se ja se. Silloin ei ole sitä Hengen yhteyttä.

        Mitään niin ainutkertaista ei ole kuin kristinusko. Tavallaan kiistely ja herjaaminenkin todistaa sen. Mikä toisille on pyhää, on toiselle herjaamisen aihe. Eikä se ole uskon eikä Jumalan vika, vaan se tulee siitä ainutkertaisuudesta ettei kristinusko ole se että on joku päätön ajatus mihin uskoa, vaan se on elävää uskoa Jumalaan, joka antaa ihmiselle Hengen ja voiman.


      • "Paavalin Galatalaiskirje näyttää seuraavan melko tiiviisti Kongfutsen teoksen ajatusta. Voisi melkein sanoa, että kyseessä on kaksi samaa teosta."

        Mikään uskonto ei ole syntynyt tyhjästä, vaan aina niissä on jotain aiempien uskontojen piirteitä.


    • Anonyymi

      Ai muissakin uskonnoissa on langettu siihen paholaisen luomaan harhaoppiin, että ihminen pelastuu lain tekojen kautta. Kun pyrkii elämään joidenkin ehkä vaikeastikin tulkittujen sääntöjen mukaan sekä olemaan Jumalalle mieliksi, niin sitten hän jotenkin siinä rämpiessään kuitenkin kuin ihmeen kautta pelastuu.

      Ja muissakin uskonnoissa on tätä kritisoitu voimakkaasti sanomalla, että olette aivan älyttömiä tuon uskonne kanssa kun noin toimitte. Ihmetelty että miten oikein voitte noin pelastua ja että onko Messias aivan turhaan teidän edestänne kuollut.

      Sinänsä olis kyllä ollut hyvä jos vaikka Koraanissa olisi kirjoitettu että olette aivan älyttömiä kuin pukeudutte perunasäkkiin ja niin muka mielyttätte Jumalaa josta ei ole mitään hyötyä.

      Hieno homma että muutkin uskonnot osaavat kritisoida itseään eikä muiden tarvitse sitä tehdä.

      • "...paholaisen luomaan harhaoppiin, että ihminen pelastuu lain tekojen kautta."

        Meinattko että paholainen on suurempi jumala kuin Jumala itse?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      193
      2822
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      120
      2013
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      61
      1672
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      179
      1552
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      168
      1481
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      183
      1430
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1268
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1231
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1208
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1121
    Aihe