välitä asekauppaa,Persujen kansanedustaja Ronkainen kyseli jo aikoja sitten että miksi Vasemmisto haluaa Suomen ilmapuolustuksen ajaa alas .
Lii Andesson kritisoi kovin sanoin Suomen ja Israelin
Anonyymi-ap
61475
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Li onnistui myös itkemään miksi pommipersusta ei kirjoiteta valtamedioissa? Asia mitä ei jostain syystä vailla ollut äärivasurin pistellessä Beniä pataan..
Onneksi Lii Andessonilta ei kysellä yhtikäs mitään,tämä Daavidin linko on todella tehokas ase jonka Suomi tarvitsee.
Näyttää olevan arka aihe,aloitus kerkens olla muutaman minuutin ja yksi viesti poistettiin välittömästi .
Kyllä oli suuri helpotus kun Sanna Marinin hallituksesta päästiin,nyt talossa on uudet isännät ja jälki on sen mukaista .
Alkaako Liitä turhauttaa kun oppositiossa ei voi vaikuttaa mihinkään,ja voi venyä pitkä tovi ennenkuin Vasemmisto pääsee mihinkään hallitukseen. Kokoomus ilmoitti aikoja sitten että he eivät tule koskaan olemaan Vasemmiston kanssa samassa hallituksessa. Ja suomihan jakautui poliittisesti kahtia Sanna Marinin hallituksen aikana. Saatte sanoa lopullisesti hyvästit Punamullalle ja Sinipunalle .
Siinäpä ne Marinin todelliset saavutukset sitten taisi ollakkin, Suomen jakaminen poliittisesti kahtia? Vitsin kliimaksina vihreiden ja vasurien kannattajien äänien kalastaminen natsirasistikorttien heilutteluineen. Tai se, että ammattiliittojen ja vanhojen demarijäärien suureksi iloksi löi hanskat tiskiin heti vaalitulosten julkistamisen jälkeen?
mitäs sitä t****lle muuta? Puuppaako kimmiä?
Aina kun kysymys on Vasemmistoa kohtaan olevat aloituksesta,viestit lähtevät helposti poistoon . Itse en ole koskaan poistattanut yhtään aloitusta enkä poistata niitä edelleenkään .
ja pskat kunhan ps on seuraavan kerran oppositiossa punamullat jne ovat taas perusarkea. Persujen demonisoinnin jatkuessa silloinkin kun Suomi on taas Ruotsin tiellä mikä on vain ajan kysymys milloin?
Itse en ole poistattanut yhtään aloitusta,enkä tule sitä jatkossakaan tekemään.
Eipä vieläkään oo hornettei Ukrainalla . Suommen ilmatila pursuaa natokoneita jylistämässä .
Eilen viimeksi poistit aloituksesi minkä aiheen kopioit Li Anderssonin sanomisista. Heti sen jälkeen kun viestiketjuun kopioitiin vasurilehden juttu mistä avauksesi kopioit 😂😂😂
Sannan pää ei kestänyt sitä että hänestä tuli pelkkä riviedustaja,petti vielä kaiken lisäksi äänestäjännsä . Sanna Marinin hallitus ei lopultakaan saanut mitään muuta aikaan kuin velkaa. Kaikki nyt kaatui tämän hallituksen niskaan,Sanna ei ei halunnut käydä tosissaan hallitusneuvotteluita vaan pakeni raukkamaiseti oppositioon .
Paitsi ettei ensimmäinenkään avauksesi katoa edes vasuripalstalta joissa sinä niitä maalitat luotsinpestin suojista. Kuten ei nekään joissa sinä persuista pihalle potkittu natsi julistat vasuripropagandaa 😂😂
Eikös Sanna näitä luvannut Ukrainalle,
Sinä se jaksat itsesi kanssa keskustella jokaisessa viestiketjussa ap 😂😂
Jos ihan tarkkoja ollaan ei luvannut mutta minkä Ukrainan pressa tulkitsi lupaukseksi mistä se älämölö nousi. Mitä ei olisi noussut jos Marini olisi kyennyt nostamaan käden pystyyn virheen merkiksi. Minkä tehdessään olisi voittanut vaalit se irvokkain asia kaikessa?
Et muistanut tällä kertaa kertoa Marinia maalittaessasi ap kuinka persut maalittaa Marinia oleppa jatkossa tarkempi 🤭
Kepu ei varmasti lähde Demareiden ja Vasemmiston kanssa samaan hallitukseen siitä saatte olla varmoja .
Haapala vaalitentissään ao:sta aiheesta pommitti lähes kymmenen kertaa lopettaen vasta kun alkoi vastapuolella silmät vetistämään psyyken horjumisineen. Syy miksi Suomessa ei ollut pääministeriä vaalituloksen julkistamisen jälkeen?
Kyllä Kepu lähtee jatkossakin demareiden kanssa samaan hallitukseen, jos vaan löytävät yhteisen sävelen. SDP ei ole ollut ennenkään Keskustalle mikään ongelma vaan pikemminkin päinvastoin. Sen sijaan Vasemmistoliiton saati Vihreiden kanssa Kepu tuskin lähtee ainakaan kovin pian mihinkään hallitusyhteistyöhön. Kuitenkin never say never.
Eihän kepulaiset viimekaudella niinkään valitelleet SDP:n omista poliittisista linjauksista, koska niissä oli aika paljon samojakin tavoitteita kuin Kepulla itselläänkin oli. Sen sijaan kritiikki napsahti pääministerille siitä, että hän kepulaisten mielestä kuunteli liikaa vihreitä sekä vasureita, joiden vaatimukset olivat usein pahasti ristiriidassa kepulaisten näkemysten kanssa. Eli vähän sama homma kuin Kataisen sixpackillä, että keittiössä hääri vain liian monta kokkia. Keitoksesta ei tahtonut tulla millään hyvää vaan koska pohja oli se, mikä Rinteen ja Sipilän neuvottelujen ympärille muodostui, niin eihän Rinteen seuraaja Marin voinut oikeastaan muuta kuin yrittää olla mahdollisimman tasapuolinen kaikille kumppaneille. Siinä saattoi tietysti Rinteen ja Sipilän neuvottelema hyvin keskustalainen hallitusohjelma ottaa hiukan turpiinsa.
Li on fiksu ja älykäs nainen.
Se on ihan totta se. Miinuksena edellisessä se, että siltä vie pohjan pois taipumukset äärivasemmistolaisuuteen persuvainoineen jotka ampuu yhtä paljon yli kuin kaikilla muillakin persutraumatisoituneilla puoluekannasta viis?
Silti Li:n johtama koalitio epäonnistui vaalikeplottelussa yhdessä pääpuolue demareiden kanssa... Ei ollut ihme, että vaalituloksen selviämisen jälkeen Li:tä v..tutti, kuin pientä oravaa, jonka käpy on jäässä. Todella turhaa verovarojen tuhlaamista Li:n lähteä mukaan pressakisaan, vaikkakin kakkoskierroksella äärivasureiden ehdokkaiden äänet yhdistyykin luonnollisesti, demari ehdokkaan ääniksi, samaa puoluetta kun ovat.
Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten....
Lii Andessonin ei pitäisi puuttua mihinkään asehankintoihin ,ne ei kuulu pätkääkään hänelle,Suomi tarvitsee voimakkaan ilmapuolustuksen ja tämä Daavidin linko todella tehokas ase,Vielä kuitenkin tarvitaan yhdysvaltain lupa tälle kaupalle,Hehän on yhdessä kehittäneet tämän aseen .Olet pelkkä riviedustaja tällä hetkellä,ja toistakertaa sinua ei nähdä onneksi ministerinä .
Mikä Lii on arvostelemaan Suomen ja Israelin välistä asekauppaa,Israel on ainoa demokraattinen valtio näillä alueilla .
Vaikka en mikään vasuri olekaan, niin huomaan että persua hiukan karvastelee, kun Andersson kyseenalaistaa äärioikeistolaisen Netajanhun poliittista toimintaa. Ja siihen se kai tuo Andersson tämän asekauppakritiikkinsä taisi todellisuudessa kohdistaa. Onhan useat länsimaiden johtajat mm. Biden ja Macron jo kritisoineet sitä, että taisteluissa vähät viitataan siviiliuhreista.
Itsekin hävittäjälentäjän lapsena tajusin, että lentokoneet ei paranna rauhaa venäjän ääntä nopeampien atomipommiristeilyohjusten seassa
juttujen perusteella sinä et tunne isääsi ap sen enempää kuin äitisikään? 😂😂
Ydinasepelote takaa sen että niitä ei uskalla mikään valtio käyttää,niillä joola näitä tuhoaseita pelkäävät oman henkensä puolesta joka on montakeraa arvokkaampi kuin tavallisen rahvaan henki. Rauhassa ei ihmiskunta opi ikinä olemaan,aina maapallolla riehuu sota jossakin .Väkivaltaan on vastattava väkivalla,Ukraina ei hyökännyt mihinkään,kuten ei myöskään Israel. Mutta Venäjä hyökkäsi vaikka Putin vakuutteli toisin . Samoin Israelia on pommitettu ijät ja ajat . Tälläistä terroristiiskua ei ole ennen tapahtunut,kun nämä Hamas terroristit hyökkäsivät Israeliin .
Israelissahan sisäpoliittinen kriisi taisi nousta juurikin siitä, että sekä Isaelin tiedustelu että itse Netanjahu nukkuivat kuin ruususen unta vaikka Egyptistä olivat jo viikkoa ennen Hamasin iskua varoitelleet, että jotakin on meneillään palestiinalaisalueella. Israel yllätettiin housut kintuissa ja Israelin oppositio näkee siten Netanjahun epäonnistuneen tehtävässään.
NÄÄ NIITÄ LIIMALETTI HÄKKÄSEN LINKOJA PESIS JOSKUS LETTISÄ JA OPPIS MIESTEN TAVOILLE.
Vasemmiston pöljä-Liitä pitäisi opettaa ihmisten tavoille,ymmärtäisi edes pitää suunsa kiinni asioista mitä ei ymmärrä .
Ja tälläinen lähtee vielä Presidentti ehdokkaaksi hhhhe.
Tarkoittaako persujen Ronkaisen lausuma sitä, että Suomen ja muidenkin maiden ilmapuolustus on tehoton, jos sillä ei ole israelilaista ilmapuolustusjärjestelmää? Eikö amerikkalaisiltakaan ole ostettavissa edes suurin piirtein yhtä tehokasta systeemiä?
Li Andersson on kritisoinut asehankintoa Isarelista perusteilla, jotka hän on kertonut. Ei hän ole vastustanut asehankintoja ja asetoimituksia sotaa käyviin maihin kuten Ukrainaan.
Onko siis niin, että vain Israel kykenee toimittamaan tällaisia järjestelmiä. Ostaako esim. USA ja Natomaat tällaiset ilmapuolustusjärjestelmänsä vain Israelista vai ovatko ne Ronkaisen sanoin ajamassa alas ilmapuolustustaan?
Ei ole Usalla vastaavaa, ei lähimainkaan vastaavaa ilmatorjuntajärjestelmää kuin Israelilla
Amerikka laiset ja Israel ovat tämän aseen kehittäneet yhdessä Ja tälle kaupalle on saatava hyväksyntä amerikkalaisilta .
Teknisesti Israelin järjestelmä on maailman paras. Israelissa on yllättävän paljon tietoteknistä osaamista joka ydistettynä sotateknologiaan tekee siitä ylivertaisen.
Miksi sinun mielestäsi ei saisi ostaa tuota puolustusasetta?
Jos Israelin järjestelmä on ylivertainen ja se on noin yleisesti tiedossa, että sinäkin sen tiedät, tuntuu kummalliselta, että Suomi pyysi kuitenkin tarjousta saksalaiselta, brittiläiseltä ja norjalaiselta yhtiöltä. Eikö tällaisten turhien tarjouspyyntöjen tekeminen ole lähinnä kiusantekoa ko. yrityksiä kohtaan. Eikö olisi siis tarjouspyynnon yhteydessä tehdä selväksi ne vähimmäisvaatimukset, joita järjestelemältä odotetaan.
Tässä on paljon muitakin arveluttavia asioita, joita Iltalehden artikkelissa on hyvin tuotu esiin. Voidaanko Israelia pitää esim. luotettavana varaosatoimittajana, kun se on lähes jatkuvassa sotatilanteessa. Onko järkevää tehdä asekauppaa maan kanssa, joka ei ole tuominnut Venäjän hyökkäyssotaa ja on kieltäytynyt auttamassa Ukrainaa? Miksi tällaisia riskejä ei ole asekaupassa huomioitu?
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/4d1ee126-4146-4b4d-8d5d-1e731304f91b
En itse ottanut kantaa siihen, ettei kyseisiä puolustusaseita saisi ostaa. Minusta päinvastoin niitä pitää ostaa, jos Suomen puolustusvoimat tällaisia aseita tarvitsee. Huoleni koski sitä, onko Israel ainoa tällaisten aseiden toimittaja. Eikö jostain luotettavammasta maasta olisi ostettavissa Suomen tarkoituksiin riittävän tehokas vastaava järjestelmä? Onko niin, että muillakin Natomailla on vain näitä israelilaisia järjestelmiä? Epäilen suuresti. Kysymyksesi on siis väärä, koska en ole kirjoittanut, ettei tällaista asejärjestelmää saisi ostaa.
Li toimiikin Putinin etujen ajajana.
Li on mitä hienoin ja älykkäin ihminen, tylsämielisten persuämmien kannattaisi ottaa hänestä oppia.
Lii ei ole kuin tyhjäpää,me tarvitsemme aseita puolustukseen,ei hyökkäämiseen. Ja niitä ostetaan sieltä mistä parasta on tarjolla,ha tämä linko on juuri sitä .
Ei ole mitään järkeä ostaa sieltä, missä on paras järjestelmä. Ostoja tehdessä pitää ottaa huomioon muitakin asioita kuten toimittajan luotettavuus. Tuskin Suomi pyytää yhtään tarjousta asejärjestelmiin esim. Pohjois-Koreasta, Iranista tai Vaenäjältä, vaikka heillä olisi joltain osin maailman paras asejärjestelmä. Israelin luotettavuutta voi arvioida myös monestakin syystä. Israelhan ei ole mm. tuominnut Venäjän hyökkäyssotaa ja on kieltäytynyt auttamasta Ukrainaa. Voi syystä kysyä, onko tällainen valtio sellainen, jonka kanssa on järkevä tehdä asekauppoja. Samantapaisilla perusteilla kannattaisi varoa tekemästä asekauppoja myös Nato-maa Turkin kanssa. Nämä ovat epävarmoja maita, jotke tuntuvat veljeilevän sen maan kanssa, josta sotilaallinen uhka Suomeen tulee jos on tullakseen.
Tottakait Suomen pitää hankkia parhaat järjestelmät. Israelilainen järjestelmä on jo monen muunkin Nato maan valinta, joten siinäkin suhteessa aseet sopivat Suomelle josta tuli Naton jäsen.
Sinulla on tuo natsismi, siis juutalaisvastaisuus, niin syvällä, että sen vuoksi pidät Israelia kelvottomana toimittamaan aseita. Mutta pidä sinä natsiasenteesi, mikäpä sitä muuttaisi
Sekoitat natsismin, juutalaisvastaisuuden ja Israelin samalla iloisuudella kuin itäisessä naapurimaassa. Ehkä oletkin sieltä. Hehän pitävät Ukrainan juutalaista presidenttiäkin natsina.
Paras järjestelmä kannattaa tietysti hankkia, mutta paraskaan ei toimi, jos toimittajaa ei voi pitää luotettavana esim. varaosien toimittamisen osalta. USA on kieltäytynyt tähän asti toimittamasta Turkkiin F16 -hävittäjiä, koska Turkki on ostanut asejärjestelmiä Venäjältä. USA pitää varmaankin Nato-liittolaista Turkkia epäluotettavana toimijana. Israel ei edes kuulu Natoon eikä ole tuominnut Venäjän hyökkäyssotaa ja käy kaiken lisäksi parhaillaan sotaa. Kyllä Suomenkin kannattaa varoa asioimasta tällaisten maiden eli siis Turkin ja Israelin kanssa arkaluontoisissa hankinnoissa. Sinä se varmaan olet niin tasapuolinen, että hankkisit meille muitta mutkitta asejärjestelmiä vaikka Pohjois-Koreasta.
Juutalaisvastaisuus oli natsismin keskeisin asia, ja se näyttää sinullakin olevan hyvin vahvaa, olet siis natsiaatteen linjoilla.
Israel on täysin luotettava kauppakumppani, sinulla on vaan tuo oman pääsi tuottama kauna juutalaisvaltiota kohtaan. Mutta ei siinä mitään, vapaassa maassa saa ajatella vaikka natsien aatteiden mukaan, ole siis hyvä vaan.
Ruotsissa on tietääkseni amerikkalainen Patriot järjestelmä. Jos Ruotsista tulee Naton jäsen, pitäisikö senkin vaihtaa Daavidin linkoon, jos se kerran on Nato-maiden valinta Patriotin sijaan.
Jänkää vänkää sinä vaan. Muutahan et osaa.
Ruotsi on hankkinut omat aseensa, me hankimme omamme. Tarjouspyynnössä ehto oli 15 km korkeuteen yltävä torjuntakyky, ja siihen ei moni yllä.
Patriot vanhenee aikanaan, katsotaan sitten mitä Ruotsi hankkii tilalle. Israelhan nimenomaan korvaa omaa Patriot järjestelmää tällä USA:n kanssa yhdessä kehittämällään järjestelmällä, joka on selkeästi Patriotia modernimpi
Meillä Vasemmistoliitto on halunnut purkaa päätöksen ilmatorjuntakaupasta.
Luonnollisesti sinä äärivasemmistolaisena olet samaa mieltä.
Muistetaan, että päätöksen asejärjestelmän hankkimisesta juur Israelista teki edellinen hallitus, jossa Vasemmistoliitto oli mukana.
Kaikki muut poliittiset puolueet pysyvät tehdyn päätöksen takana, vain äärivasemmalla urputetaan.
Voin olla väärässä, korjatkaa jos olen, mutta eikö Li Anderssonin vasemmistoliitto ollut itse mukana viime hallituksessa, joka päätti ostaa Davidin lingon Israelista.
Kritisoiko Li siis itse itseään?
Anonyymi
13.11.2023 11:18
Mitä luulet persuista pihalle potkittu venäjämielinen Natoa vastustava ääliöoikeistolainen rotuopin julistaja, mitä järkeä sinun on heiluttaa jokaisessa viestiketjussa natsi- ja r..ssäkorttia persujen suuntaan? Sinun poistaessa luotsinpestin suojista kaikki viestit joissa arvostellaan persuista pihalle potkittuja natseja tai kremlin trolleja koska edustat niitä itse???
Mikäs tuossa kepujen syyttäessä Orpon hallitusta eritoten persuja mm turpeen alasajosta ja terv.keskuksien sulkemisesta vaikka ne ovat kepujen omia proggiksia viime hall.kaudelta?
Näinhän se on. Sitten vielä siihen se fakta että vihreät ovat kehitysapina rakentamassa uusia turvevoimaloita Ruandaan. Ilmeisesti afrikkalainen turvevoimala on jotenkin parempi kuin suomalainen ilmaston kannalta?
Ai että minä ihailen Israelia, Israel on BEST!
Suomen uutisten juttu vasemmiston sekoilusta
https://www.suomenuutiset.fi/puolustusvaliokunnan-perussuomalaiset-haluaako-vasemmistoliitto-vaarantaa-suomen-ilmapuolustuksen/
Vasemmisto on sellaineen tuuliviiripuolue ettei siitä ota kukaan selvää,näitä typeriä kommentteja tulee samalla tavalla kuin Antti Rinteeltä . Kukaan järkevä ihminenen ei tätä puoluetta tosissan ota.
Ihan totta! Hallituksessa asiassa päättivät, mutta oppositiossa asia onkin paha. Siis itse päätetty asia!
Ihan sekopäistä toimintaa Li Anderssonin vasemmistoliitolta!
Vaalit menivät Vasemmiston osalta pieleen,vaalitaktikointi ei onnistunut eduskuntapaikat tippuivat ja samoin kävi puoluetuelle,vituttaa kuin pientä orsvaa kuten Lii sen hyvin ilmaisi . Puolue on nyt oppositiossa ja siellä ei mitään päätöksiä tehdä .
Omaa profiiliaan sentään pääsee nostamaan presidentinvaaleissa.
Jotainhan friidun pitää turista mediaan ettei koko kommunismi lopahda .
Anonyymi
2023-11-12 13:11:05
mitäs sitä t****lle muuta?
Anonyymi
2023-11-12 13:26:41
Anonyymi kirjoitti:
Itse en ole poistattanut yhtään aloitusta,enkä tule sitä jatkossakaan tekemään.
Lue lisää
Eilen viimeksi poistit aloituksesi minkä aiheen kopioit Li Anderssonin sanomisista. Heti sen jälkeen kun viestiketjuun kopioitiin vasurilehden juttu mistä avauksesi kopioit
Anonyymi
2023-11-12 13:28:02
Paitsi ettei ensimmäinenkään avauksesi katoa edes vasuripalstalta joissa sinä niitä maalitat luotsinpestin suojista. Kuten ei nekään joissa sinä persuista pihalle potkittu natsi julistat vasuripropagandaa
.Anonyymi
2023-11-12 13:35:32
Sinä se jaksat itsesi kanssa keskustella jokaisessa viestiketjussa ap
Anonyymi
2023-11-12 13:36:45
Et muistanut tällä kertaa kertoa Marinia maalittaessasi ap kuinka persut maalittaa Marinia oleppa jatkossa tarkempi
Anonyymi
13.11.2023 11:18
Mitä luulet persuista pihalle potkittu venäjämielinen Natoa vastustava ääliöoikeistolainen rotuopin julistaja, mitä järkeä sinun on heiluttaa jokaisessa viestiketjussa natsi- ja r..ssäkorttia persujen suuntaan? Sinun poistaessa luotsinpestin suojista kaikki viestit joissa arvostellaan persuista pihalle potkittuja natseja tai kremlin trolleja koska edustat niitä itse???