PAPERIMIEHET

Kuinka kauan Suomella on vielä varaa paperialan selkkauksiin?
Laskun tästä lakkoilusta ja työsuluista maksavat taas heikompiosaiset.
On hyväksytty periaate, että paperikoneen vahtiminen on ihmishenkien pelastamista paljon arvokkaampaa. Miksi?
Paperiteollisuus ei ole enää vuosiin investoinut Suomeen. Jatkossa loputkin alan työpaikat siirtyvät ulkomaille. Onko tämä arvovaltaan perustuva kukkotappelu kaiken tämän arvoista?
Suomen paperimiehet löytävät itsensä kortistosta ja leipäjonoista paljon ennemmin kuin arvaavatkaan. Alan työnantajilla ei ole mitään tarvetta antaa periksi, koska saman paperin voi teettää paljon halvemmalla ulkomailla. Isänmaallisuuteen on turha vedota, koska kepu myi demareiden ja kokoomuksen avustuksella Suomen itsenäisyyden ja päätösvallan EU:n vapaamuuraririistäjille jo vuonna 1995.
5252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei kai Suomeen ole järkevää investoida lisäkapasiteettia, kun nykyinenkin on suurelta osin tuontipuun varassa. On pikemminkin alasajopaineita, luulisin.
Näkyypä noilla paperitehtaiden omistajilla olevan varaa pistää miljardin euron tulot ohi kuukaudessa työsululla, vaikka julkisuudessa itkivät niin maan perusteellisesti muutaman lakkopäivän menetysten vuoksi.

Äänestä
  • Ensin pistettiin kurjalisto matalaksi. Nyt on työläisten vuoro. Sitä se kepulaisten patruunoiden ihannoima "lopalisaatio" teettää.

    Äänestä

Kirjoittaja osoittaa nykypäivänä aika yleistä tietämättömyyttä vähänkin vaikeammista asioista kuten paperin tai sellun valmistus.Kuka täällä pystyy puolustamaan työntekijän "alasajoa" jos paperimiehet antavat periksi. Mitä nyt menettävät yhtiöt sama tulee takaisin korkeampina maailman markkinahintoina ,alkaisi olla aika myös työntekijöiden yhdistyä vähintäin EU puitteissa,uskon että työnantaja on taas askeleen edellä. Paperi ja sellutehtaiden siirtäminen kiinaan ei olekaan niin yksioikoinen juttu kuin jonkun elektroniikka firman ,suomessa on pärjätty ennen elektroniikka Nokiaakin (90 % omistaa jenkki eläkesäätiöt ) Paremmin meni kun tekivät kumisaappaita suomessa 100%. Ex alan mies kirjotteli ja ehkä tietää jonkin verran alasta.

Äänestä
  • Tänään viimeksi Ajankohtaisessa kakkosessa todettiin, että vuoteen 2020 mennessä suomesta katoaa 100 000 teollista työpaikkaa. Siinä menee monelta paperimieheltäkin hommat. Kenellekään en työttömyyttä toivo. Olen senkin kurimuksen pitkän linjan mukaan kokenut. Silti tulevaisuuden näkymät ovat valitettavan synkät.
    Mikä tätä maata vaivaa? Ensin pistettiin 1990 luvun alussa noin 40 000 yritystä nurin. Sen seurauksena tuli satojatuhansia työttömiä. Ikuinen velkavankeus, näköalattomuus ja toivottomuus on heillä niskassaan.
    Nyt on tullut työläisten vuoro. Noin 700 eri alojen työntekijää joutuu kuukausittain kortistoon. Suomi on irtisanomisten paratiisi, kuten sanotaan. Vastaava kylmyys ja välinpitämättömyys ei onnistuisi demokraattisissa Euroopan maissa. Banaanivaltio-Suomessa kylläkin.
    Paperimiehillä on nyt menossa Stalingrad. Mikäli taistelunsa voittavat, saattaa siitä jotain hyvää säteillä muillekin työläisille. Ainakin uskon vahvistusta jos ei muuta. Rahallista hyötyä tuskin sentään tälläkään kertaa.
    Mielenkiintoista on, kun hallituksen demarit katsovat toimettomina vierestä, kun tovereita nyljetään.

    Äänestä

  • uutisia seuraileva kirjoitti:

    Tänään viimeksi Ajankohtaisessa kakkosessa todettiin, että vuoteen 2020 mennessä suomesta katoaa 100 000 teollista työpaikkaa. Siinä menee monelta paperimieheltäkin hommat. Kenellekään en työttömyyttä toivo. Olen senkin kurimuksen pitkän linjan mukaan kokenut. Silti tulevaisuuden näkymät ovat valitettavan synkät.
    Mikä tätä maata vaivaa? Ensin pistettiin 1990 luvun alussa noin 40 000 yritystä nurin. Sen seurauksena tuli satojatuhansia työttömiä. Ikuinen velkavankeus, näköalattomuus ja toivottomuus on heillä niskassaan.
    Nyt on tullut työläisten vuoro. Noin 700 eri alojen työntekijää joutuu kuukausittain kortistoon. Suomi on irtisanomisten paratiisi, kuten sanotaan. Vastaava kylmyys ja välinpitämättömyys ei onnistuisi demokraattisissa Euroopan maissa. Banaanivaltio-Suomessa kylläkin.
    Paperimiehillä on nyt menossa Stalingrad. Mikäli taistelunsa voittavat, saattaa siitä jotain hyvää säteillä muillekin työläisille. Ainakin uskon vahvistusta jos ei muuta. Rahallista hyötyä tuskin sentään tälläkään kertaa.
    Mielenkiintoista on, kun hallituksen demarit katsovat toimettomina vierestä, kun tovereita nyljetään.

    Kunhan vaan niitä halutaan käsitellä oikein!
    Mutta haluammeko tunnustaa joitain tosiasioita?
    Numero yksi:
    Vaaleilla valittujen on mahdoton säätää lakien avulla työpaikkojen pysymistä, kun kehitys koko ajan kehittyy.
    Joten turha heitä on haukkua!
    Numero two: Me jokainen vaikutamme talouteen ja se tosiasiassa pyörittää meitä.

    ja kolmas fakta:
    10 % tulonsaajista saa 90 % tuloista ja se vauhti siis kiihtyy.
    Mutta, toivon tunnelin päässä: On kehitetty uusia malleja, mutta niiden käyttöön saaminen vaatii asenteiden muutoksia. Hitaasti jauhaa myllyt, mutta jauhaa kyllä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kortistoon? kirjoitti:

Kuinka kauan Suomella on vielä varaa paperialan selkkauksiin?
Laskun tästä lakkoilusta ja työsuluista maksavat taas heikompiosaiset.
On hyväksytty periaate, että paperikoneen vahtiminen on ihmishenkien pelastamista paljon arvokkaampaa. Miksi?
Paperiteollisuus ei ole enää vuosiin investoinut Suomeen. Jatkossa loputkin alan työpaikat siirtyvät ulkomaille. Onko tämä arvovaltaan perustuva kukkotappelu kaiken tämän arvoista?
Suomen paperimiehet löytävät itsensä kortistosta ja leipäjonoista paljon ennemmin kuin arvaavatkaan. Alan työnantajilla ei ole mitään tarvetta antaa periksi, koska saman paperin voi teettää paljon halvemmalla ulkomailla. Isänmaallisuuteen on turha vedota, koska kepu myi demareiden ja kokoomuksen avustuksella Suomen itsenäisyyden ja päätösvallan EU:n vapaamuuraririistäjille jo vuonna 1995.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu