olemassa ololleen. NL oli sentään sosialististen neuvostotasovaltojen liitto., mutta Venäjä ei ole yhtään muuta kuin alistettujen kansojen pakkoliitto. Venäjä on ainoastaan yksi osa 15 valtuon porukassa. Joten itse Venäjä on täysi nolla.
Venäjä ei ole valtio vaan roistojen yhteenliittymä. Sen vuoksi sillä ei ole edes oikeutusta
2
98
Vastaukset
- Anonyymi
Elin Neuvostoliiton aikana nuoruuttani, ja kävin jopa omalla autolla Leningradissa ja muutamassa muussakin paikassa joihin pääsi. Kulkurajoitukset olivat silloin tiukkoja. Toisinajattelijoita pistettiin mielisairaaloihin, ja oli vain yksi totuus.
Nyt hallinnon ja poliisien otteet ovat vielä kovemmat. Patukkaa ja putkaa tulee helposti. Ulkomaiseksi agentiksi voi joutua kuka tahansa, ja sen myötä tuhota tulevaisuutensa. Jopa 25 vuoden tuomioita on saanut korruption paljastuksista ja sodasta kertomisesta.
Todellakin, rikolliset ovat Venäjän johdossa.- Anonyymi
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18104442o
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124220MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822141Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5511687Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991415Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671147Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331068Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216957Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3868- 171864