Mari Sarolahti eli Pekka Poudan puoliso on avannut sanaisen arkkunsa ja arvostelee MTV:n päätöstä poistaa piskit studiosta. MTV toimi aivan oikein, miksi altistaa työntekijät, monella on aivan varmasti allergiaa ja piskit studiossa eivät ainakaan paranna tilannetta. Ja kehotus, että ottakaa lääkkeet, on aika ala-arvoista.
Miksi yleensäkin koiria hyysätään nykyisin enemmän kuin jopa lapsia?
Kadulla saa väistellä kolmen piskin vastaantulevaa laumaa, jotka ovat 10 m narussa ja aivan varmasti omistaja ei tee elettäkään, jotta he väistäisivät.
Verovaroilla rakennetaan kalliita koirapuistoja, mutta koiravero poistettiin jostain syystä. Olisi aiheellista palauttaa vero pikimmiten.
Pekka Poudan koirat
74
1099
Vastaukset
- Anonyymi
Minä koirafanina pidän koirista sen takia että ne osoittavat pyyteettömästi rakkautta omistajiinsa, toisinkuin ihmiset.
- Anonyymi
Koirat ovat ihmisen parhaita ystäviä joihin edes toinen ihminen ei kykene. Nyky lapset niin avuttomia ja jopa väkivaltaisia, että pitäisi palauttaa ulkonaliikkumiskielto alle 18 vuotiaille. Koiravihaajat voivat painua sanonko minne!
- Anonyymi
Eipä ole kysymys siitä, että joku vihaisi koiria. Kysymys on siitä, että jotkut ihmiset ovat allergisia eläimille, ja se ei ole mikään pikku juttu.
Allergia voi esinntyä aivasteluna, nenän vuotamisena, silmien kutinana ja punotuksena tai luomien turpoamisena. Allergiaoireilu saattaa ilmetä myös alahengitysteissä yskänä, limaisuutena, hengityksen vinkumisena, hengitysvaikeutena tai astman pahenemisena. Hilse, sylki tai muut eritteet iholla voivat aiheuttaa punotusta tai nokkosihottumaa, ja esimerkiksi atooppinen ihottuma saattaa pahentua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä ole kysymys siitä, että joku vihaisi koiria. Kysymys on siitä, että jotkut ihmiset ovat allergisia eläimille, ja se ei ole mikään pikku juttu.
Allergia voi esinntyä aivasteluna, nenän vuotamisena, silmien kutinana ja punotuksena tai luomien turpoamisena. Allergiaoireilu saattaa ilmetä myös alahengitysteissä yskänä, limaisuutena, hengityksen vinkumisena, hengitysvaikeutena tai astman pahenemisena. Hilse, sylki tai muut eritteet iholla voivat aiheuttaa punotusta tai nokkosihottumaa, ja esimerkiksi atooppinen ihottuma saattaa pahentua.Ei sinun tarvi minulle allergiaa selittää, koska olen itsekin eräille asioille allerginen mutta tuo nyt on selkeää koiravihaa. Yhdeksän vuotta on ollu aikaa keksiä onko allerginen vai ei joten tuo menee vihan piikkiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sinun tarvi minulle allergiaa selittää, koska olen itsekin eräille asioille allerginen mutta tuo nyt on selkeää koiravihaa. Yhdeksän vuotta on ollu aikaa keksiä onko allerginen vai ei joten tuo menee vihan piikkiin.
Miten niin yhdeksän vuotta aikaa keksiä onko allerginen? Mtv muutti uusiin tiloihin ja meterologit samalla omista oloistaan muiden sekaan. Melko tuhti muuten tuo Poudan vanhempi koira.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin yhdeksän vuotta aikaa keksiä onko allerginen? Mtv muutti uusiin tiloihin ja meterologit samalla omista oloistaan muiden sekaan. Melko tuhti muuten tuo Poudan vanhempi koira.
Silloin kyse on sisäilma ongelmasta ei koirasta. Muuttakoot takas kerran uudet tilat on homeessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä ole kysymys siitä, että joku vihaisi koiria. Kysymys on siitä, että jotkut ihmiset ovat allergisia eläimille, ja se ei ole mikään pikku juttu.
Allergia voi esinntyä aivasteluna, nenän vuotamisena, silmien kutinana ja punotuksena tai luomien turpoamisena. Allergiaoireilu saattaa ilmetä myös alahengitysteissä yskänä, limaisuutena, hengityksen vinkumisena, hengitysvaikeutena tai astman pahenemisena. Hilse, sylki tai muut eritteet iholla voivat aiheuttaa punotusta tai nokkosihottumaa, ja esimerkiksi atooppinen ihottuma saattaa pahentua.Likka kirjoittaa tämänkin kirjoituksen.
👹
- Anonyymi
JAA ETTÄ IHMISTEN PITÄÄ KÄRSIÄ ETTÄ KOIRAT SAA HYVÄÄ LIKSAA
- Anonyymi
Syy on että Mari Sarolahti hermostu kun meni ilmainen koiranhoito paikka. Nyt joutuu tekemään muutoksia elämään. Voi,voi.
- Anonyymi
Koiran hoito ei ole työpaikalla olemisesta kiinni joten keksi koiravihaaja parempi selitys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koiran hoito ei ole työpaikalla olemisesta kiinni joten keksi koiravihaaja parempi selitys.
En vihaa koiria,vihaan sinun kaltaisia ihmisiä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En vihaa koiria,vihaan sinun kaltaisia ihmisiä!
Millainen on minun kaltainen ihminen?
- Anonyymi
Koirat oli mukavia, katsoin sää lähetyksiä. Kuitenkin terveyshaitat menee koirien edelle. Muillakaan työpaikoilla ei saa työntekijöiden koirat oleilla työpaikalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koirat oli mukavia, katsoin sää lähetyksiä. Kuitenkin terveyshaitat menee koirien edelle. Muillakaan työpaikoilla ei saa työntekijöiden koirat oleilla työpaikalla.
Mihin perustuu tuo "ei muillakaan työpaikoilla?"
Itse tuon usein ajokoirani työmaalleni ajamaan jänistä samalla kun laitan metsää kumoon. - Anonyymi
Likka kirjoittaa tämänkin kirjoituksen!
👹👹👹👹 - Anonyymi
Likka kirjoittaa tämänkin kirjoituksen…
👹👹👹 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En vihaa koiria,vihaan sinun kaltaisia ihmisiä!
Likka vihaa Pekkaa, Pekan koiria ja kaikkea jotka syövät ja paskantaa.
Ihmiset mukaan luettuna. Hän vihaa kaikkia.
Hänhän kirjoittelee kaikista Ylen ja Mtvn ym. porukoista kaikkee herjaa ym. 💩 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millainen on minun kaltainen ihminen?
2023-11-15 07:06:03
Täys 💩
- Anonyymi
Noh miksi koirat pitää tuoda työpaikalle? Tai ruokakauppaan? En ole koira vihaaja tykkään mutta kuitenkin jotenkin menty? Eihän kaikki tykkää ja sit jos on allerginen niin ei voi!!
- Anonyymi
Siis opaskoirat ja avustajakoirat pääsee nykyään kauppaan, ovat vammaisille korvaamaton apu joten ymmärrän tuon miksi noin on.
- Anonyymi
Uutistoimitus ei ole mikään Hundkarusell.
- Anonyymi
Pouta yritti väkisin muuttaa maikkarin uutistoimituksen kenneliksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pouta yritti väkisin muuttaa maikkarin uutistoimituksen kenneliksi
Se ei ole mikään ihmisoikeus saada hurtat uutislähetyksiin nyt on jossakin ymmärretty asiat väääärin niin vääääriin
- Anonyymi
Likka kirjoituksen takana taas..!
👹👹👹 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ei ole mikään ihmisoikeus saada hurtat uutislähetyksiin nyt on jossakin ymmärretty asiat väääärin niin vääääriin
Älä sinä puhu mitään , että mikä on väärin.
Sinä kirjoitat Pekasta Kunnianloukkauskirjoituksia ja herja kirjoituksia.
Onko tekosi OIKEIN vai VÄÄRIN?
- Anonyymi
Koirat takas ja heti sanon minä. Ihmiset voi aina vaihtaa jos ei muu auta.
- Anonyymi
Tämä👍Juuri näin.
- Anonyymi
Just näin Pekka vaihtoon ja heti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just näin Pekka vaihtoon ja heti
Likka vaihtoon ja välittömästi.
Miksi ei älyä jättää jo paikkaas?
Kun, kaikki lukee näitä ja monen monta muuta avausta, niin luulisi jo lähtevän kalppimaan.
🤕🤕🤕🤕
- Anonyymi
Koirat ei kuulu työpaikalle.å
- Anonyymi
Likka EI kuulu työpaikalle.
👹👹👹👹👹👹
- Anonyymi
Sarolahti 🤣 ikävä että meni koilulin hoitopaikka. Vai että lauma kans. Anna mun kaikki kestää. Ärsyttäny koko koirat ja koko pekkapouta pitemmän aikaa.
- Anonyymi
Likka on onnellinen, kun oliko hän juuri se joka sai koirat pois?
🥶🥶🥶🥶🥶
Tuo likka on täys 👺
- Anonyymi
Pekka vois jatkaa konttailis lattialla kun joku lukis säätä. Sitten sille vois heittää muutaman naksun välillä.
- Anonyymi
Koiravero tulisi olla noin 950€ vuosi per koira. Alkas olla paskaakin vähemmän jalankulku teillä.
- Anonyymi
Lopeta koiravihaaja tuo lässytys koiraverosta, ei kenelläkään ole varaa maksaa lähes 1000 euroa vuodessa koiraveroa! Silti koirat on tärkeitä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta koiravihaaja tuo lässytys koiraverosta, ei kenelläkään ole varaa maksaa lähes 1000 euroa vuodessa koiraveroa! Silti koirat on tärkeitä!
perkele että ottaa minua päähän tuo koiraveron suunnittelu ja sitten ottaa päähän se että tossa yhdessä paikkakunnalla suunnitellaan nyt kouluruokailussa maksullista kouluruokailua mut en varma liittyikö ihan kaikkiin ruokiin. Ja sitten ne varmaan kohta pakottaa meidän luopumaan bensa&dieselautosta jolloin tulee se ongelma eteen että pienituloinen&köyhä ei pysty ostamaan sähköautoa jolloin käy niin että ei pysty ostaan mitään autoa. Aika hankalaksi siis päättäjät ja EU vie asiat tavallisen ihmisen kannalta. En ole perussuomalaisten kannattaja vaikka kuulostaa kirjoitukset semmosilta. Persut on olleet eniten tekemässä heikennyksiä työntekijäpuolelle.
Se myös ottaa päähän jos koko ajan eri sosiaalisen median paikat muutetaan maksulliksiksi joka tietenkin tarkoittaisi eriarvoistumista eli vain rikkaat pystyisi käyttämään sitten eri netin alustoja.
Suoraan sanoen välillä ottaa päähän tuo kehityssuunta jossa nyt rikkaat pääsee paljon helpommalla. Syytän tästä vähän kaikkia puolueita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta koiravihaaja tuo lässytys koiraverosta, ei kenelläkään ole varaa maksaa lähes 1000 euroa vuodessa koiraveroa! Silti koirat on tärkeitä!
En tietenkään vähättele verojen merkitystä sillä niiden ansiosta autetaan sairaita yhteiskunnassa kuten minä, mutta että jos koko ajan keksitään uusia veroja niin lompakossahan se näkyy ennen pitkää ja kyllä tietääkseni suomi on euroopassa eniten veroja maksava valtio joten voi ollakin aiheellista keventää, no ainakin pienituloisten veroastetta ja käyttää joko proggressiivista veroa tai tasaveroa, muttei missään nimessä regressiivistä veroa(koska regressiivinen vero suosii rikkaita) mutta en mä silti lähtis siihen mitä perussuomalaiset-puolueen useat poliitikot on puhuneet eli verojen isommasta remontista eli ne haluis verot lähinnä minimitasolle ja se olisi kohtalokasta ehkä tietyille ihmisille ja palveluille. Verorahoilla esim ylläpidetään paremmin pystyssä sairaanhoitopalvelut.
Suomessa myös kaikki maksaa paljon. Saksassa esim on paljon halvempaa. Nuo hintojen korkiammat hinnat täällä suomessa todennäköisesti johtuu ihan silkasta ahneudesta.
Tietenkin suomessa on moni asia hyvin eli täällä on kuitenkin hyvä elää. Ainakin toistaiseksi, vaikka nykyään tilanne on mennyt huonompaan suuntaan. Korona ja sodatkin vaikuttaa negatiivisesti kehitykseen ja on se kumma ettei kukaan voi saada kuriin tuota Vladimir putinia. Putinin politiikka pelaa nimenomaan rikkaitten porhojen taskuun rahat. Ihmeellistä ettei venäjän oma kansa näe sitä kusetusta mut taitaa olla niin että hullu diktaattori kontrolloi ja uhkailee omaa kansaa. Mut ennen pitkää kaikki hullut poliitikot&johtajat on lopulta ajaneet omaan miinaan. Toivottavasti näin käy putinille ja mahdollisimman pian. Toisaalta eipä se taida yhtään auttaa tilannetta sillä putinin takaa on kai tulossa yhtä samanlaisia pahoja tyyppejä valtaan. Vaatisi venäjällä isompaa muutosta rakenteissa. - Anonyymi
Kuules nyt sinä koira vihaaja.
Kysynkin, että mitä tai mihin yhteiskunta on rahoja käyttänyt koiriin? Ei mihinkään!
Ja jos veroja kerätään niin mihin rahat käytettäisiin?
Se tulisi paljon kalliimmaksi jos koiraveroilla jotakin tehtäisiin koirien hyväksi.
Kun välikädet veisivät lähes tulkoon kaiken mitä vero rahoilla saataisiin kokoon. - Anonyymi
Likka vihaa äitinsä kanssa koiria ja Pekkaa ja kaikki muita ihmisiä tuon parin ympärillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta koiravihaaja tuo lässytys koiraverosta, ei kenelläkään ole varaa maksaa lähes 1000 euroa vuodessa koiraveroa! Silti koirat on tärkeitä!
Eipä näytä monellekaan koirat olevan tärkeitä kun ulkoilukin isoille koirille korkeintaan 5 minuuttia kerrallaan. Nopeasti tarpeet ja äkkiä sisälle, säällä kuin säällä. Tommosilta koirat pois ja äkkiä
- Anonyymi
Koirat takas telkkuun oli hinta sitten mikä tahansa.
- Anonyymi
Koirat takas ja meteot vaihtoo vaa.
- Anonyymi
Allergia ei ole leikin asia. Mulla menee ääni, samassa tilassa koiran tai kissan kanssa. Aina ei voi ottaa allergia lääkettä, sen takia jos joutuu koiran kanssa samaan tilaan. Työpaikan oltava turvallinen ilman mitään altistavia tekijöitä.
- Anonyymi
Noinko idiootteja nykyajan ihmiset, että kuvittelee saavansa allergian televisiossa esiintyvästä koirasta? Voi luoja! Näkee nyky ihmisen idiotismin ja koiravihaajan edellä olevasta viestistä.
- Anonyymi
Hyvin sanottu. Allergia koiralle, eläimelle yleensä tai mille tahansa ei ole vitsin asia.Asian vähättelijöille pitäisi aiheuttaa allergiaa vastaavat reaktion miten tahansa niin loppuisi typerä vähättely asialla. Onko joku niin välinpitämätön toisten sairauksille ettei vie koiriaan hoitoon tai hanki hoitajaa. Onko ammattiliitot niin velttoja etteivät pysty jäseniään suojaamaan terrorilta?
- Anonyymi
Eikös pekka ole töissä maikkarilla eikä koirakouluttajana.koirat ovat parasta mutta eivät kuulu työpaikalle ,josta palkan maksaa joku muu ja aika/energia menee koirien vahtimiseen ja ulkona käyttämiseen.eikös pekka näillä koirulin kusetusreissuilla ole kaksi kertaa kaatunut (ei ekasta kerrasta oppinut)ja telonut itsensä leikkauspöydälle,jalka murtunut. Ja kukas tämän lystin maksaa/kärsii erityisjärjestelyistä, TYÖNANTAJA,koska pekkahan oli pitkillä sairauslomilla. Otti vielä toisenkin koiran kun ajatteli että tämähän käy kätevästi kun maikkari maksaa vielä palkankin koirulien hoidosta, ei pekka eikä ROUVA ei näin. Pekkahan voi aina jäädä koti-isukiksi.
- Anonyymi
Huomaatteko että pekan vaimo kommentoi noilla katkuisilla viesteillä väliin tai sitten joku allergioista yhtä tietämätön.
- Anonyymi
Likka tietää kun on sisäpiiritietoo
👺👺👺👺👺👺
- Anonyymi
Pekka tuonne pentuliveen pötkötteleen. On Pekka ja koirat niitä tarvitseville ja sopivasti yöaikaan.
- Anonyymi
Meteorologi keskusteluissa vauva.fi joita oli useita ja jo nyt kaikki suljettu. Nyt on vielä Suomi24 avauksia ja taitaa niissäkin olla tuo koira vihaajan kirjoituksia. Mutta siellä yksi ja sama henkilö AINA haukkui Pekka Poutaa ja hänen koiriaan!
Kukahan tuo henkilö mahtaakaan olla?
????👁👁🦻🏻🦻🏻 - Anonyymi
Onkohan siellä ihan OIKEEST olla allerginen koiralla. vai onko musta tuntuu siltä?
- Anonyymi
-/ Jep no nii nyt ei ole enää pulputtamas meil katsojil
- Anonyymi
Sini kyllä haukotteli niin makeesti et varmaan mielissään kun ei tarvii olla heti aamusta näyttämöllä :)
- Anonyymi
Joutas se Poutakin eläkkeelle koirien kanssa
- Anonyymi
Kaikki kommunistit eläkkeelle koiriensa kanssa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki kommunistit eläkkeelle koiriensa kanssa
Miksi se maikkarin tunnarikin on kuin suoraan Venäjän tv:n lähetyksestä?
- Anonyymi
👹👹👹
Likkaa kirjoittaa - Anonyymi
Likka miten sinä olisit voinut hyötyä tästä Pekan eläkkeelle siirtymisestä?
👹👹👹👹
- Anonyymi
Pouta
- Anonyymi
Pouta on erittäin pidetty ja hyvä, sekä ammattitaitoinen meteorologi!
🤙🤙
- Anonyymi
Poudasta te olette kirjoittaneet kirjoituksia, jotka luokitellaan kunnialoukkaaviksi.
Kaikilla Pekka Poudan avauksilla samanlaisia loukkaavia kirjoituksia! - Anonyymi
Miekkii käin kahtelemmas nuit Peka muit avvauksil ja kaik ol sammaa käsalaa ei eppäilystekkää et ket ouva olt asjal
- Anonyymi
Taitaap loppuu vällee noije kahe voima kirjotukseloit
Kovii kirjoituksiloit voi pahaa sialu saaha aekoo - Anonyymi
JÄTTÄKÄÄ PEKKA POUTA RAUHAAN!
🥶🥶🥶🥶🥶 - Anonyymi
Nosta Pekka Syyte……
- Anonyymi
Käykää lukemassa tuon likan ja äeteen kirjoitukset ihan alusta asti. Törkeitä ja likka kirjoittaa kaikki nuo v-maiset herjaavat kirjoitukset.
👹👹👹👹👹👹
- Anonyymi
Tuo kaksikko kirjoittaa nämä kaikki kirjoitukset kaksin? Pistää Miettimään!
- Anonyymi
Ja nyt kiiruusti poistaa Pekasta herja kirjoitukset pois, ettei jää aineistoa näkyviin.
Kiero mikä kiero! - Anonyymi
Hyvä, että poistaa omat kirjoituksensa vekee.
- Anonyymi
Hyvä, että poistat kirjoituksesi täältäkin.
🙏🏽🙏🏽🙏🏽
Kiitos, kiitos.
Me muut kirjoittajat arvostamme. - Anonyymi
Sulje kaikki seuraavat avaukset;
Pekka Pouta Suomi24
Näin pystyt korjaamaan asioita aika lailla.
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445219Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243430Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982822Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552618- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391