Kunnialanka vanhoille lopettaneille SM-liigapelaajille joista osa ei saanu tarpeeksi huomiota

Anonyymi-ap

Ilveksessä pelannut Hannu mattila josta aloitan;
hän ei pelannut koskaan arvokisoissa ja liekkö erityisen paljoa pelannut maajoukkueessakaan. SM-liigassa pisteitä tuli tasaisen hyvin.

Lukossa, Ilveksessä ja kärpissä pelannut Toni koivisto, joka päätti uransa lukossa mestaruuteen. Kärpissä yhdellä kaudella pelas finaaleissa, mutten muista saiko kannun silloin. Vikkelä ja vahva pelaaja. Katsoin yhtä vanhaa pudotuspeliottelua jossa koivisto pelasi lukon pelipaidassa (muistaakseni 2004-2005 kausi en ihan satavarma) jossa toni koivisto oli siinä ottelusarjassa liekeissä sillä hän taisteli viimeiseen hikipisaraan asti aina kun hyppäsi jäälle.

Teemu normio joka pelasi mm kärpissä ja lukossa. Uutteran kolmos&neloskentän pelaaja joka osasi kiekollisen ja kiekottoman pelin pätevästi. Ei paljoa pisteitä, mutta paljon arvokasta (näkymätöntä) työtä.

Pekka saarenheimo joka pelasi kärpissä, ei varmaan saanut tarpeeksi ansaitsemaansa arvostusta ja oisko ollut pieni koko siihen yksi osasyy, mutta siis osasi pelata lätkää. Ainakin SM-liigatasolla. Ehkä arvokisoihin olisi ollut liian hentoinen.

Jari vipu viuhkola joka kärppäpelaajana voitti mestaruuden muun muassa ja pelasi kerran arvokisoissa. Taitava pelaaja oli.

Fyysisen osaston pelaaja timo tinke peltomaa joka osasi myös tehdä pisteitä(etenkin nuorempana ). Hän ansaitsee myös kunniamaininnan tässä viestissäni.

Tomi kallio joka pelasi SM-liigassa TPS;ssä vahvoja kausia. Liukas ja ovela sekä työteliäs.

Kuka muistaa mika arvajan?Minusta oli hyvä pelaaja vaikka kaikki ei ole tästä samaa mieltä. Vahva ja tiukka karvauspelaajana.

JYP hockey team 90-luvun alkupuolella jossa pelasi aliarvostettuja pelaajia kuten Joni lius, jari lindroos, mika paananen ja ari haanpää. Paananen ja haanpää ei saaneet paljoa huomiota, mut osaavia oli. Lius ei saanut yhtä paljon huomiota kuin lindroosin jari, mut oikeastaan yhtä hyvä pelaaja oli kuin lindroos.

Lukon kovaa laukova pakki joni lehto kuka hänet muistaa? eikös häntä oltu ihan valitsemassa johonkin isoon arvokisaturbaukseen kerran? En muista. Tais jäädä arvokisat pelaamatta ettei ainuttakaan arvokisaa.

HIFK;ssä pelannut pakki pasi sormunen pelasi myös NHL:ssäkin. Sormunen jos kuka ansaitsee tämän langan. Hän on , hänen täytyy olla suomen aliarvostetuimpien pakkien joukkoon kuuluvana. Pelitaitoihinsa ja varmuuteen katsottuna aivan liian vähän sai palstatilaa.

Hannes hyvönen joka kärpissä nousi otsikoihin. Liukuva luistelu, taidokkaat syötöt ja one timer jossa laukauksessa oli ytyä. Näyttäväksi pelaajaksi tuli uransa keskivaiheilla. NHL;ssä kävi kokeilemassa muttei auennut siellä oikein.

Marko jantunen parhaat hetket uran alussa TPS:ssä saku koivun ja jere lehtisen ketjussa. Ja myöhemmin kaudella 2004-2005 helsingin jokereissa hyvä stintti. Ei ainoastaan ne pisteet vaan myös oli aliarvostettu johtotyyppi&voittajaluonne.

Petri pakaslahti jonka parhaiten muistan lukosta. Taitava hyvä puolustava sentteri. Monille mauton, hajuton ja näkymätön. Olenb eri mieltä. Hän oli arvokas omilleen. Hyvä myös aloituksissa.

Teemu riihijärvi jonka muistan Espoon bluesista, oli varsin aliarvostettu voimahyökkääjä. Työnsi vastustajat sivuun ja teki tilaa muille.

Puolustajana pelannut ari wallin joka syttyi etenkin pudotuspeleissä ja edusti pitkän uran oulun kärpissä muun muassa.

Pudotuspeleissä kunnostautunut kärppäpakki ilkka mikkola. Maajoukkueura ei oikein auennut/onnistunut.

Miika elomo joka jostain syystä ei saanut oikein kai kunnon näytönpaikkaa edes maajoukkueessa. Ansaitsee mainninnan.

Antti törmänen suomen aliarvostetuin pelaaja joka pelasi jokereissa. Tunnettiin kulmikkaasta luistelusta. Armoton raataja.

Maalivahti sakari lindfors joka HIFK;ssa toimi maalivahtina. Kehittyi vielä urallaan jossain vaiheessa maalivahtivalmentaja jari kaarelan opeissa. Kävi arvokisoissakin mut ei ollut turhan paljoa otsikoissa.

Mika pyörälä ; valinta voi olla kyseenalainen sillä pelasihan hän aika usein arvokisoissa,mut jotenkin vain hänen nimi jäi usein pois isoimmista otsikoista. Arvokas omilleen ja älykäs pelaaja sekä taitava.

0

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

        "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
        Suomussalmi
        704
        9479
      2. Suomi on täysin sekaisin

        Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
        Maailman menoa
        392
        4017
      3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

        ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
        Ikävä
        43
        2825
      4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

        Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
        Kajaani
        87
        2790
      5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

        Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
        Kotimaiset julkkisjuorut
        55
        2554
      6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

        Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
        Maailman menoa
        178
        2538
      7. Mitä ajattelet aina

        Kun hän tulee näköpiiriin?
        Ikävä
        152
        1803
      8. Luokatonta toimintaa

        Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
        Suomussalmi
        68
        1632
      9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

        minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
        Ikävä
        14
        1590
      10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

        Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
        Lapua
        6
        1403
      Aihe