Miksi Oulussa on niin paljon psyykeongelmaisia? Ja heidät on selkeästi pukattu tietyille alueille kuten Kaukovainiolle.
Oulussa paljon pelottavia henkisesti sairaita
19
573
Vastaukset
- Anonyymi
Johtuu siitä, että Oulussa ei osata hoitaa mielenterveysongelmaisia, joka johtuu taas siitä, että Pohjois-Pohjanmaalla on ihan sairas lasten kasvatuskulttuuri. Ainakin ollut 80-luvulla, jotka on nykyisiä epävakaita persoonallisuushäiriöisiä. Sellainen esimerkiksi, että tunteita ei saa näyttää. Näytellään muille koko ajan, mutta selän kun kääntää, niin haukutaan pystyyn. Ei halata ja innostuta mistään voimakkaasti. Ollaan vaan hiljakseen valehdellaan ja varastetaan. Käytetään hyväksi muita. Ollaan naapureille kateellisia. Listahan jatkuisi ikuisesti.
- Anonyymi
Lestat on sekopäitä kaikki. Tänne on tullut maaseudun hulluja. Työttömyys ja osattomuus yksi syy.
- Anonyymi
Huumeet tuhosi Oulun turvallisuuden ja ulkomaalaiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huumeet tuhosi Oulun turvallisuuden ja ulkomaalaiset.
Huumeet ja liimanhaistelu oli täällä jo ennen ulkomaalaisia. Mutta tuskin täällä mamutkaan viovat voida hyvin, kun koko maa hulluja ja luonnevikaisia täynnä ja hulluja sekä sekakäyttäjiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huumeet tuhosi Oulun turvallisuuden ja ulkomaalaiset.
Etelän sandaalinläpsyttelijät myyvät huumeita
- Anonyymi
Taitaa Kempeleen suunnalla suurin osa vaikuttaa
- Anonyymi
Kempele ja Liminka.
- Anonyymi
Kaukovainio on avohoito-paikka.
- Anonyymi
Lestadialainen lastenkasvatus tuhoaa nuorison. Vaikuttaa vanhempanakin tuhoisasti, vaikka vääryyden tunnistaisikin. Viina ja huumeet auttavat hetkellisesti epätoivoon, mutta vaativat niitä jatkuvasti ja yhä suurempina annoksina. Tämä on yksi syy.
Toinen on kaupungin hallinnon lestadialainen ja muu rikollinen syöpä. Aiheuttaa toivottomuutta joka taas johtaa viinaan ja huumeisiin sekä rikoksiin niitten saamiseksi.
Kolmas on kaupunkiin haalittu ulkomaalainen rikollissakki, jolle kaikki maksetaan verorahoista. Eikä siitä saa edes puhua, kaikki on salaista, vaikka niitten korkea elintasokin räikeänä loistaa.
Neljäs on rikollisten suosiminen. Ei Oulun PolPo puutu mitenkään rikosten tutkimiseen tai estämiseen, varsinkaan matujen tekemisiin. Saanevat korruptiona siivun rikollisilta itseltään, vaikuttaa? Muutamia poikkeuksia on, mutta yleisperiaate on tämä.
Mihin menisit pakoon tätä menoa? Suomesta en tiedä, olisiko jossakin edes vähän toisin. Ulkomailla saattaa olla asiat paremminkin, en tiedä. Enkä osaa ulkomaitten kieliä kun ei niitä mökin kakaralla ollut mahdollista opiskella 70 v sitten. Ja missä ulkomaassa ne asiat olisi paremmin? Ruotsissa oli joskus paremmin, mutta tahallaan ulkomaalaisella rikollisjoukolla on maa ajettu täysin mädäksi ja rikollisjoukkojen hallitsemaksi. Ei kiitos enää sinnekään.- Anonyymi
Näin se on. Ulkomaalaiset ja huumeet tuhosi kaiken. Suomalaiset ovat sairastuneet masennukseen ja ahdistukseen sitä mukaan, kun näitä kahta vieraslajiketta alkoi virrata laittomasti maahan eli noin 30 vuotta on kestänyt tätä kurjuuttamisen aika kautta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin se on. Ulkomaalaiset ja huumeet tuhosi kaiken. Suomalaiset ovat sairastuneet masennukseen ja ahdistukseen sitä mukaan, kun näitä kahta vieraslajiketta alkoi virrata laittomasti maahan eli noin 30 vuotta on kestänyt tätä kurjuuttamisen aika kautta.
Tuo ei pidä paikkaansa. Hulluja täällä on ollut iät ja ajat. Nyt ne on maalta tulleet Kaukovainiolle ja muihin paikkoihin. Ongelmat oli ennen maahanmuuttajien tänne joutumista. Olethan sinäkin kaheli ollut jo ennen heitä?
- Anonyymi
Murha infossa kartta, synkkää on Oulun kohdalla, mikä ihmeen sarjamurhaaja liikkunu 90 luvulla, lukuisia auki olevia caseja?
- Anonyymi
Liekö muita selvittämättömiä tapauksia kuin Lempisen pariskunnan tapaus Tuirassa.
- Anonyymi
Eikai siihen ole muuta syytä kuin psyykeongelmaisten ihmisten kanssa oleminen. Ihminenkin on vähän kuin viritinrauta, koska jos on 2 viritysrautaa samassa huoneessa ja kopauttaa toista niin toinenkin alkaa väristä samalla taajuudella.
- Anonyymi
Ne on täältä maakunnista pukattu sinne ko täältä on kaikki mahdollinen lakkautettu mielenterveyspalveluita myöten. Kiittäkää Sipilää & Marinin hallitusta.
- Anonyymi
Sehän on Oulua, kaupunkikulttuuriin kuuluu menestymättömyys yleensä elämässä, pieni palkka, uraihmiset ovat etelässä,joten oulussa ei tee ihmisillä mieli kuin ryypätå ha tehdä paskahommia.
- Anonyymi
,,,kun viitsisivät edes niitä paskahommiakaan. Melkein kaikki tuntemani elämäntapatyöttömät asuvat Oulussa. Yksi Nivalassa. Joukossa korkeastikin koulutettuja, mutta myös aivan tolloiksi jääneitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
,,,kun viitsisivät edes niitä paskahommiakaan. Melkein kaikki tuntemani elämäntapatyöttömät asuvat Oulussa. Yksi Nivalassa. Joukossa korkeastikin koulutettuja, mutta myös aivan tolloiksi jääneitä.
Jännä se kun jotkut akateemiset ajattelevat että olin pöljä kun kouluttauduin nöin pitkälle, on velkaa, kakarat, ja kultainen häkki. Sitten alemmassa arvoasteikossa olevat perusihniset ovat jotkut kateellisia ja kokevat alemmuudentuntoa ku eivät ole pystyneet, voineet, halunneet kouluttautua. Monia amnatteka arvostetaan liikaa ja 7hmisiä luokitellaan liikaa. Joku kerran että kyllä se siin on että kun in se rauha, vapaus jne ,nin pääsee helpoimmslla. Kyllä, elämä on semmoista, on hassteellisuuksia, niin ei käy kateeksi koska kuitenkin ,jokaisella se sama, elämän urakka, tavalla tai toisella.
- Anonyymi
Lestadialaisuus ja valtakunnan poliittinen eliitti. Siinä ne syyt on ja muuta ei tarvita. Kaikki nuo sortaa ja potkii päähän ja riistää rahat, mitkä tarvitsisit omaan elämääsi. Mitään et itse asioille voi.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä742472Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721792Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461457Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2591446- 851272
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3901245Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421225Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3581197- 1281185