Kouvolassa toimisi kaksi teatteria muutaman sadantuhannen avustuksella jos haluttaisiin. Mutta ei haluttu, liian halpaa. Nuo pitää hävittää ja jatkaa miljoonien avustusta oikeassa osoitteessa olevalle teatterille vuosittain ja uusia sitä kymmenillä miljoonilla syystä että sitä pitää ylläpitää että muualta siellä käyville on näyttävä. Nykyisen Kouvolan alueeltahan siellä ei oikeasti käy kun ehkä muutama sata eri henkilöä. Joiden vuoden koko käyneillä päästään noihin tuhansiin.
Persuja en kannata. Mutta Sheikki Laakso toi valtuuston kokouksessa lähes kaikkien kouvolalaisten ajatuksen julki teatterin osalta valtuuston kokouksessa.
Osaako kukaan sanoa miksi vasta vuodenvaihteessa avautuu Kuusaan uimahalli. Pitääkö tarinat paikkansa miksi noin?
Kokoomus voitti hienohelmoineen ja munattomine miehineen.
Anonyymi-ap
4
838
Vastaukset
- Anonyymi
Epäilen että henkiöökuna loautettu siihen asti. kun mielipiteistä voi päätellä että suuri osa ei uudesta teaterista pidä niin ei voi kunarvata miten paljon persujen näärä lisääntyy seuraavassa valtuustossa.
- Anonyymi
Piti etsiä valtuuston kokouksen video ja Sheikin mielipide asiasta. Täyttä asiaa. Mutta ehkä parasta oli ne kaksi ilmettä taustalla. Minkä puolueen edustajia lie ovat. Naurusta ei meinannut tulla loppua kun katsoin.
- Anonyymi
Pätkä johonkin suomileffaan
- Anonyymi
Etäältä on hyvä havainnoida
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2954804Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353085Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k532995Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271252- 471209
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.111036Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781011Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981