kun The beatles julkaisi vanhan ennenjulkaisemattoman kappaleen niin onkohan Juicella

Anonyymi-ap

Niin että jäiköhän juicelle miten paljon tai vähän ennenjulkaisemattomia, ns pöytälaatikkkobiisej? Onko tietoa jollakin?

4

263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kannattaa kaivella kaikkien edesmenneiden poppareiden ja rokkareiden jäämistöt, josko sieltä löytyisi sellaisia C-kasetteja, joista tekoälyn avulla voitaisiin sorvata uusia biisejä

      • Anonyymi

        mieleen tuli nyt ekana suomiyhtyeet aknestik ja lyijykomppania. Lyijykomppania perustettiin vuonna 1981 ja ekat levyt tulivat joskus vasta 1990-luvun alussa että oisko ollut vuonna 1990. Vuonna 81 sen nimenä oli ensin lead company ja vuonna 83 suomensi nimensä lyijykomppanian muotoon ja hajosi pari kuukautta myöhemmin eli kun wikipediasta ei löydy orkesterilta 80-luvulla tehtyjä julkaisuja niin pöytälaatikkoon on voinut jäädä paljon musatavaraa. Jostakin taisin joskus lukea että 80-luvulla yhtye taisi esittää ulkomaalaisia covereita. Lyijykomppania on siis doom metalliyhtye joka tehnyt suomenkielistä musaa.

        Aknestik perustettiin vuonna 1984 . Sen tiiän että maanalle biisin ne teki vuonna 1985 (kyseinen laulu löytyy eräältä yhtyeen kokoelmalevyltä) ja vuonna 87 teki kappaleen metsänpeto vei rakkaimpani ja joskus taisin kysyä bändin sanoittaja-säveltäjä jukka takalolta että onko heillä jäänyt paljonkin musamateriaa julkaisematta niin en ihan varma nyt mitä hän vastasi minulle mutta kyllä hän jotain mulle vastasi ja siis wikipediasta huomaa sen, että yhtye teki ekan levyjulkaisun vuonna 1990 (EP levy suomenpystykorvan kadonnut onni) eli vuoden 1984 (yhtyeen perustamisesta) -1990 välissä on paljon vuosia eli voi olla että pöytälaatikkoon on jääny paljon musamateriaa.
        Vuoden 85 maanalle biisin on ihan täysin erilainen kuin mitä aknesti opittiin tuntemaan 90-luvun puolivälissä = hittikappale suomirokkia. Maanalle on enemmänkin post rock biisi alternative rock vivahtein ja kappaleessa on kellarisoundit. Metsänpeto vei kalleimpani(87) kappale on myös hyvin vahvasti alternative poprock painotteinen kappale. Enempi toki poppia kuin rokkia tuo biisi.

        Tuossa siis kaksi suomibändiä tuli heti mieleen että niillä vois olla ennenjulkaisematonta materiaa. CMX yhtye teki 85 ja 86 vuonna demot muttei koskaan levyttäneet niitä. Joskus löysin molemmat demot youtubeen ladattuna mutta ne on muistaakseni molemmat poistettu. Oiskohan syynä ollut tekijänoikeusjutut? En ole varma.

        Juice leskiseltä löytyy myös demomusamateriaa joita ei ole julkaistu levyn muotoon. Yhden niistä ne taisi tosin muuttaa suomenkielisen version englannin kieliseksi. Suomenkielinen teksti (tappi pilluun) oli sen verran härski että lieneeköhän juice koskaan sitä keikoilla esittänyt haha. En usko. Mut toi kappalehan on siis uskontokritiikkiä. Juice oli kriitikko ja poliittisesti sitoutumaton. Mielestäni hän ei jättänyt koskaan itsestään epäselvää kuvaa ajattelijana. Hänen yläkerrasta tuli paljon fiksuja moniulotteisia sanoituksia eikä sovi unohtaa hänen vaikuttavia sävellyksiä kuten erkkae reggae, runt och runt, im woman youre woman, tanssimaa, jumalaut mä oon out, per vers runoilija, outoon valoon, luonas kai olla saan, afroditen poika., lauloin miehen maísemaan, mari, zeppeliini, heinolassa jyrää, tauko, slam slam slam, rock loppuu kuin seinään, jäminkipohjaboogie, miralis jalapa, dance allergo, nero nukkuu, syksyn sävel, musta auronko nousee, pyhä toimitus, ilta pressiklubilla, molla, kaksoiselämää, viidestoista yö, rockn roll blues and jazz(kiss my ass), mene kotiin, kuumaa tuhkaa, myrkytysen oireet, diogenes, syvämerensukeltaja, roomalaiset portaat, ruisrock, isadora duncan, skorpioninainen, marilyn, ihmiskunnan jatkot, tampereen aamu ja risainen elämä.

        Hectoriltakin vois löytyä ehkä ennenjulkaisematon hmm???? Ja mikä ettei popedalta tai Kolmas nainen yhtyeiltä? Maija vilkkumaalla voi olla myös julkaisematonta musamatskua.


    • Anonyymi

      Ehkä on parempi että ei löydy mitään julkaisematonta koska jos löytyy niin todennäköisesti on niin huonoja että ei niitä kuitenkaan kukaan viitsi kuunnella.

      • Anonyymi

        paitsi mä pidän yleensä niistä kappaleista jotka ei ole ns kaupallisia biisejä mutta voi toki olla että joillaki ne kappaleet voi olla heikkotasoisia. On se mahdollista. Mutta minusta turhan paljon hehkutetaan aina kaikkien musantekijöiden tunnetuimpia biisejä, sillä minusta tiettyjen tai aikamonienkin musantekijöiden nerous piilee niissä lauluissa jotka ei oo kaikkein tunnetuimpia. Esim anna erikssonilla on semmonen kappale kuin pariisi joka on oikeasti (täytyy olla hei come on!) hänen kautta aikain hänen tuotannon ykkösässäbiisi. CMX yhtyeen tunnetuin kappale on ehkä folk henkinen ruoste tai hieman iskelmävaikutteita omaava pelasta maailma ,mut kyl se on niin että cmx yhtyeen parhaimmat kappaleet ovat joko pilvien kuningas(progetyylinen), virsi hiljaisuuteen, intialaistyylinen world music kappale yö ei ole pimeä päivä, kaksi jokea tai esim svengaava helvetin hyvä paimen. Juice parhaaksi on todettu usein kappale viidestoista yö, mut kyllä se on minusta ihan joku muu = tuntematon helmi kuten esim im woman youre woman, erkkae reggae tai miralis jalapa(the beatles tyylinen kappale joka osittain suomenkielinen ja englanninkielinen) ja hectorin parhaana suuret massat pitää lumi teki enkelin eteiseen , juodaan viinaa tai yhtenä yönä, mutta kylläpä se ainakin jos kysyy monilta ammattimuusikoilta niin vastaus on usein eri kuin yleisöllä, eli kylläpä ne hectortin parhaat ovat lähinnä kappaleet ekhnaton rakastui aurinkoon, olet lehdetön puu, meiran laulu , trullilaulu tai coveri epitaph(alunperin king crimsonin biisi) tai joku norsunluutorni.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      448
      4795
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1712
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      93
      1448
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1349
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      22
      1306
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      50
      1181
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1075
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      990
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      875
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      839
    Aihe