Kannattaa huolehtia terveydestään

🤕💉🩺 niin hyvin kuin osaa, ettei joudu sairalaan. Sitä voisi kuvitella olevansa hyvissä käsissä, kun on Suomessa suomalaisessa sairaalassa. Eilisellä vierailulla naapuripetin suomenruotsalainen ei saanut asiaansa toimitettua sen paremmin kuin mekään suomenkieliset. Mistä lienee vinkuintiasta hoitaja ollut kotoisin, kun ei osannut suomea kuin muutaman sanan. Tuli mieleen, että miksi maahanmuuttajat saavat tulkkipalvelut, mutta ei meikäläiset jotka eivät pärjää kotimaisillakielillä.

Sanitaan, että rakkauden kieli on kansainvälinen. Minusta se silläpuolellakaan ei oikein riitä. Minä ainakin haluaisin keskustella kotimaisilla kielillä tai hassutella rallienglannilla.😅

15

483

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitenkähän ylilauta saa torpattua häirikkökäyttäjiä, kun täällä ei näytä onnistuvan. En siis ole käynyt ylilaudalla, vaan huomasin jonkun täällä kirjoittaneen, että tuli tänne koska oli ylilaudalla bannattu.

    • Tästä kun tuli tälläinen terveysaloitus, niin kirjoitan tännekin, että reumatismini parani ihmeellisesti. Näet ranteita on kolottanut pitkään. Tänään erityisen paljon. Kun kipu on symmetrinen ajattelin sen johtuvan reumatismista. Auringonvalo kirkasti ajatuksetkin ja huomasin, että ranteet kipeytyvät kuntosalilla käynnin jälkeen🏋

      • Anonyymi

        Ota löysin rantein älä jännitä


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ota löysin rantein älä jännitä

        Mitähän minä nyt jännittäisin?


    • Anonyymi

      No juu kannattaa vältellä avun pyytämistä ja hoitaa kaikki itse kun lopputulos on joka tapauksessa että itse itsensä parantaa.

      • Jotenkin tuntuu turhalta varata aikaa terveyskeskuksesta kun joutuu kuukauden tai enemmänkin odottamaan.


      • Anonyymi
        lounas.ajatus kirjoitti:

        Jotenkin tuntuu turhalta varata aikaa terveyskeskuksesta kun joutuu kuukauden tai enemmänkin odottamaan.

        Odottamaan mitä? Paskanjauhantaa ja lääkkeiden myymistä? Itse ongelmahan ei poistu.


    • Anonyymi

      Oi oi, pikaista paranemista. Toivottavasti oppii pian suomea. Varmasti kovasti itsekin sitä toivoo.

      • Ihmiset paranee vaikka mistä kun hoito on kohdallaan. Huonot palaset on nyt leikattu pois. Potilas ei ollut enää eilen niin kiukkuinen kuin edelliskerralla, jolloin sanoi heti sisään mennessäni että voin lähteä heti pois. Kipulääkitys oli kohdallaan. Hoitajakin ymmärsi suomea paremmin.


    • Anonyymi

      Suomessa pitää puhua suomea, ei edes rallienglantia! Sairaaloista yritän pysytellä kyllä kaukana, kuolen mielummin kotiin.

      • Outoa, että meillä on koulussa pakkoruotsi, mutta näille muualta tulleille hoitajille ei ole edes pakkosuomea.


    • Anonyymi

      Se on totta. Jotkut asiat vaikuttaa niin moneen. Ei kannattaisi luottaa ihmisiin tai terveydenhoitoon liikaa. Mitä sanot jos joku mustamaalaa (et sinä) sinua niin että joudut siitä vaikeuksiin. Ja pelko menettää toimeentulosta. Oisko jotain ajatusta miten tästä selviäisi. Kun ei halua kelleen ongelmia mutta ei myöskään itselle.

      • Tuollainen mustamaalaus on ikävää. Työpaikalla ri voi oikein muuta kuin tehdä työnsä hyvin niin ettei kellään ole valittamista. Luottamusmies jos on, niin hänen kanssaan voi krskustella. Hänhän ei saa kertoa eteenpäin tietoonsa tulleita asioita.


      • Anonyymi
        lounas.ajatus kirjoitti:

        Tuollainen mustamaalaus on ikävää. Työpaikalla ri voi oikein muuta kuin tehdä työnsä hyvin niin ettei kellään ole valittamista. Luottamusmies jos on, niin hänen kanssaan voi krskustella. Hänhän ei saa kertoa eteenpäin tietoonsa tulleita asioita.

        Tilanne liittyi kouluun ja opiskeluni olen suorittanut hyvin. Aina joku kateellinen on joka haluaa pönkittää itseään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      47
      957
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      943
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      795
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      736
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      87
      696
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      633
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      631
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      67
      519
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      477
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      45
      467
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      447
    Aihe