Pallin purija Zaharav on vihastunut, kun Venäjän rikollissin toimiin puututaan Somessa.

Anonyymi-ap

Petskovin p'askan levitys on saanut myös uudet mittasuhteet. Venäj kärähti kaasuputen ja tietoliikenenlaapelien sabotoinista housut kintuissa, vaikka yritti vierittää syyn kumpaninsa Kiinan syyksi.

Nämä Kremin roistot ovat jääneet 50-luvulle toimissaan. Eivät ymmärrä, että heidän vallheensa eivät jää humaamatta vaan päin vastoin tieto niistä leviää ympäri maailman jopa heihin aikaisemmin täysin luotaneiden keskuuteen. Venäjä on täynnä pelkkiä roistoja ja kukaan ei todellisuudssa halua niiden kanssa olaa missään tekemisissä. Eivät osaa edes pyttyä käyttää.

4

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täällä meillä lännen mailla ei vieläkään uskalleta ymmärtää että tämä saatanasta kotoisin oleva ROISTOVALTIO USA voisi myös olla kaiken takana ei jenkki tee mitään ilmaiseksi eikä tunne mitään sääliä muita valtioita kohtaan ihan kuin ei venäjäkään se vaan Jenkin paska osaa juonitella paremmin ja tähän paskaan meidänkin nilikit aikoo koko maamme hyvinvoinnin täystuhoon laittaa tämän neiti orpon kanssa tämä kusipää hallitus tullaan muistamaan maamme täystuhoon hyvinvoinnin osalta johtava hallitus jos tästä vielä selvitään edes ilman ydinsotaa joka taatusti vie vielä Herra valruusinkin omaisuuden jakoon

    • Anonyymi

      Missä Venäjä kärähtänyt??? Eikä ukrainalaiset räjäyttänyt kaasuputken ja ilmeisesti Usan rahoittamana?

    • Anonyymi

      Pallin purija Zaharav oli kyllä näyttävä nainen aikoinaan, ainakin kuvista päätellen. Nyt on vaan vähän niin kuin lasahtanut Lada aitan takana. Ei kulje, ei nylkytä, yskii vaan ja peräluukku ja -aukko on auki aina, kun lukko ei pidä.

      Olisi mahtava kun meilläkin olisi noin ihanainen nainen kuin Zaharov tiedottajana. Voisi vaapaasti valehdella mielensä mukaan. Mutta kun ei. laki ei salli sitä, että tiedottaja on maaninen valehtelija.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45139
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      120
      25951
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      322
      15641
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      162
      10778
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9697
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9211
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      84
      8456
    8. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      7213
    9. 239
      6811
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      219
      6463
    Aihe