HS: Jutta Urpilaisen vaatimat Kreikka-vakuudet tuottavat tappiota SUVI HAUTANEN JULKAISTU 04.10.2019

Anonyymi-ap

HS: Jutta Urpilaisen vaatimat Kreikka-vakuudet tuottavat tappiota
SUVI HAUTANEN
JULKAISTU 04.10.2019 | 13:19
PÄIVITETTY 04.10.2019 | 14:08
Suomi on maksanut investointipankille tähän mennessä 1,2 miljoonaa euroa varojen hallinnoinnista.
MAINOS
Suomen valtio ja kreikkalaiset liikepankit solmivat vuonna 2012 tuottojenvaihtosopimuksen, jota kutsuttiin ”vakuusjärjestelyksi”. Sen piti kattaa Suomen vastuut Kreikan hätärahoituksesta, mutta ainakin toistaiseksi suunnitelma on epäonnistunut, kertoo Helsingin Sanomat.

Suomi neuvotteli valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) johdolla itselleen Kreikka-vakuudet. Suomi oli ainoa eurovaltio, joka halusi tehdä kreikkalaisten pankkien kanssa tuottojenvaihtosopimuksen.

Alkuvaiheessa sulkutilillä olevan pääoman arvo oli 925 miljoonaa euroa, mutta elokuun lopussa pääoman arvo oli enää 916 miljoonaa euroa. Sijoitustuotto on –1,02 prosenttia.

17

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      SDP ROSVOT

    • Anonyymi

      Kreikalla velkaa pianyli 400 miljardia euroa

      Kreikan valtion velka- ja takausvastuut olivat helleenivaltion rahoitusyksikön mukaan viime vuoden lopussa noin 390 miljardia euroa. Tämä luku sisältää kaiken valtion vastuulla olevan velan lisättynä valtion antamien takausten määrällä.

    • Anonyymi

      Olen persu , sijoitin isäni neuvosta rupliin. Me nousemne vielä.

    • Anonyymi

      Suomen oma etu on demareista haitallista.

      • Anonyymi

        Suomen kansalaisten etu on tärkeää.
        Perussuomalaiset vie meidät kohti tasavaltaa.
        Neuvostotasavaltaa.


    • Anonyymi

      XXXX

    • Anonyymi

      xxx

    • Anonyymi

      dddd

    • Anonyymi

      dddd

    • Anonyymi

      dddd

    • Anonyymi

      xxxx

    • Anonyymi

      ffff

    • Anonyymi

      DDDD

    • Anonyymi

      rrrr

    • Anonyymi

      dddd

    • Anonyymi

      ddd

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2463
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1638
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1376
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      157
      1205
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      120
      1126
    6. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1115
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1061
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1054
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      929
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      892
    Aihe