Kokoomus ja pm kadoksissa eibät tee mitään eikä neuottele edes ruotsin malliin

Tälläinen taeina on yosi
Minulla on kuusivuotias lapsi. Olemme leikkineet usein piilosta. Lapsen kanssa piilosen leikkiminen on hauskaa. Lapsi kuvittelee olevansa vaikeassa piilossa, vaikka suurin osa hänestä näkyy. Itse hän kuvittelee, että kukaan ei näe.

Tämä lapsen kanssa leikitty leikki muistuttaa hallituksemme toimia. Hallitus joka on laittamassa alulle epähumaanin ja epätasa-arvoisen hallitusohjelmansa luikkii vaikeissa tilanteissa piiloon ja kuvittele, että kun on tarpeeksi pitkään hiljaa paikoillaan, niin kukaan ei näe.

Mielestäni parhaimman piilon on löytänyt RKP. He ovat kuin lakanneet olemasta. Jopa niin, että ennen hyvinkin aktiivisia sosiaalisessa mediassa olleet ovat hävinneet kuin tuhka tuuleen. He ovat mukana mahdollistamassa ja tukemassa arvoja, joita vielä vuosi sitten kertoivat vastustavansa. Mutta kun siitä ei puhu, niin asia lakkaa olemasta. Olen sitä mieltä, että puolueesta on pian tehtävä katoamisilmoitus.

Perussuomalaiset ovat ottaneet leikissä tutun taktiikan. Kun kääntää puheen maahanmuuttoon niin kannattajilta unohtuu se, että he ovat yksi kerrallaan rikkoneet kaikki vaalilupauksensa. Mikään ei ole siis muuttunut, eikä tule muuttumaan. Maahanmuutto on se juttu. En tiedä mitään muuta puoluetta kun perussuomalaiset, joille maahanmuutto on erityisen tärkeää. Jos se loppuisi kokonaan, niin puolue lakkaisi olemasta.

Kokoomus ei hallituksen piiloleikissä yritä edes mennä piiloon. Heidän ylimielisyys estää sitä tekemästä. Haastatteluissa he ottavat asenteen joka ei jätä epäselväksi, että kuka tämän leikin johtaja on. Kokoomus on se pihassa puhelimeen uppoutunut vanhempi joka tietää saavansa kaiken sen mitä haluaa. Ainoa asia jota heidän pitää leikkiä on se, että he yrittävät uskotella olevansa liberaali puolue.

KD. No se on se leikissä oleva lapsi, jota kukaan ei koskaan huomaa, että se on leikissä mukana.

Se mitä tämän leikin osalta toivoisi olisi se, että media ottaisi vielä suuremman roolin etsijänä ja etsisi piilossa olevat ja kysyisi heiltä mahdollisimman vaikeita kysymyksiä. Edes joskus.
5165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Natsit pois suomesta

Äänestä

Leikkejä ja reagointi tapoja on monia. Dissaavat noita mielenilmauksia ja lakkoja jotta tilanne ei saisi julkisuutta. Tapa se on sekin koettaa selvitä tilanteesta .Selkeästi uutisointeja on painettu tuossa suhteessa ja koetetaan nostaa muita uutisointeja tikun nokkaan huomion viemiseksi. Venäjän opit on menneet perille ja ylen poliittinen rahoitus heijastuu tuota kautta. Mm tuo tapahtuman uutiskynnys on asetettu korkealla .

https://www.sttk.fi/2023/11/18/sttkn-kohtuus-kaikessa-mielenosoitus-tanaan-hallitusohjelma-vahvistaa-vahvojen-valtaa-ja-heikentaa-heikompien-oikeuksia-ja-turvaa/

https://www.superliitto.fi/viestinta/ajankohtaista/super-kohtuus-kaikessa-mielenosoituksessa-mita-me-vaaditaan-kohtuutta/

https://www.tehy.fi/fi/ajankohtaista/kutsu-kohtuus-kaikessa-mielenosoitus-18112023

https://www.sttinfo.fi/tiedote/70058490/prolaiset-osoittavat-tanaan-sankoin-joukoin-mieltaan-hallituksen-tyoelama-ja-sosiaaliturvaheikennyksia-vastaan?publisherId=69819747&lang=fi

Äänestä

Humaanin pitää olla humaani kaikille.

Jos haluaa päästä helpolla ja elää muiden kustannuksella, pitää hyväksyä, ettei saa enempää kuin minimin.
Ongelmana on lapsenomainen asenne, jossa muita ihmisiä pidetään äidin ja isän korvikkeena, joiden pitäisi rakastaa ehdoitta, vaikka tekisi mitä.

Meillä on sukupolvi, joka ei ole kasvanut lainkaan aikuiseksi.

Äänestä
  • Normaalisti kehittynyt ihminen alkaa kantamaan vastuuta ensi itsestään ja myöhemmin muista ihmisistä. Se on välttämätöntä koska työikäisen ihmisen pitää elättää itsensä lisäksi toinen ihminen, joka voi olla lapsi, sairas tai vanhus.

    On surullista, että meillä on sellaisia, jotka kieltäytyvät elättämästä edes itseään. Kun niukkuutta jaetaan, pitää ensisijaisesti keskittyä niihin, joilla ei ole vaihtoehtoja ja jättää viimeiseksi jotka voisivat kantaa vastuuta, mutta eivät ole siihen kasvaneet.

    Siperia opettaa, mutta alun perin syy on ollut vanhemmissa, jotka eivät ole opettaneet lapsille edes alkeellisinta yhteiskuntavastuuta,.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tälläinen taeina on yosi
Minulla on kuusivuotias lapsi. Olemme leikkineet usein piilosta. Lapsen kanssa piilosen leikkiminen on hauskaa. Lapsi kuvittelee olevansa vaikeassa piilossa, vaikka suurin osa hänestä näkyy. Itse hän kuvittelee, että kukaan ei näe.

Tämä lapsen kanssa leikitty leikki muistuttaa hallituksemme toimia. Hallitus joka on laittamassa alulle epähumaanin ja epätasa-arvoisen hallitusohjelmansa luikkii vaikeissa tilanteissa piiloon ja kuvittele, että kun on tarpeeksi pitkään hiljaa paikoillaan, niin kukaan ei näe.

Mielestäni parhaimman piilon on löytänyt RKP. He ovat kuin lakanneet olemasta. Jopa niin, että ennen hyvinkin aktiivisia sosiaalisessa mediassa olleet ovat hävinneet kuin tuhka tuuleen. He ovat mukana mahdollistamassa ja tukemassa arvoja, joita vielä vuosi sitten kertoivat vastustavansa. Mutta kun siitä ei puhu, niin asia lakkaa olemasta. Olen sitä mieltä, että puolueesta on pian tehtävä katoamisilmoitus.

Perussuomalaiset ovat ottaneet leikissä tutun taktiikan. Kun kääntää puheen maahanmuuttoon niin kannattajilta unohtuu se, että he ovat yksi kerrallaan rikkoneet kaikki vaalilupauksensa. Mikään ei ole siis muuttunut, eikä tule muuttumaan. Maahanmuutto on se juttu. En tiedä mitään muuta puoluetta kun perussuomalaiset, joille maahanmuutto on erityisen tärkeää. Jos se loppuisi kokonaan, niin puolue lakkaisi olemasta.

Kokoomus ei hallituksen piiloleikissä yritä edes mennä piiloon. Heidän ylimielisyys estää sitä tekemästä. Haastatteluissa he ottavat asenteen joka ei jätä epäselväksi, että kuka tämän leikin johtaja on. Kokoomus on se pihassa puhelimeen uppoutunut vanhempi joka tietää saavansa kaiken sen mitä haluaa. Ainoa asia jota heidän pitää leikkiä on se, että he yrittävät uskotella olevansa liberaali puolue.

KD. No se on se leikissä oleva lapsi, jota kukaan ei koskaan huomaa, että se on leikissä mukana.

Se mitä tämän leikin osalta toivoisi olisi se, että media ottaisi vielä suuremman roolin etsijänä ja etsisi piilossa olevat ja kysyisi heiltä mahdollisimman vaikeita kysymyksiä. Edes joskus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu