Nyt Zonerissani oli niin paljon vikoja, että päätin myydä sen pois ja hankkia kunnollisen merkkiskootterin, jolla pääsee varmasti perillekin.
Kantapään kautta sitä oppii, valitettavasti Zoneria ei saa mihinkään vaihtoon ja suoralla kaupalla siitä voisi saada satasen tai pari.
Kantapään kautta sitä oppii, valitettavasti Zoneria ei saa mihinkään vaihtoon ja suoralla kaupalla siitä voisi saada satasen tai pari.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Onneksi markkinataloudessa kuluttajalle on vaihtoehtoja. Mukavia kilometrejä uuden pelis kans. Paljon pyydät Zonerista?
Oletko se sinä sama James, joka kamppaili käynnistämisen kanssa aikoinaan?
Kerrotko mitä uusia vikoja zoneriin on/oli tänä aikana tullut? Kurja juttu, jos uutta joudut hankkimaan :(.
Sääli ettei "kaimalla" pelaa...
omassa ei ole vikaa, ainoa oli tosiaan se seisontatuen hämäys, melkein meinasin viedä huoltoon sen takia...Muuten on pelannut kuin enkeli,eikä voi olla muuta kuin tyytyväinen.
emäntäkin on käynyt muutaman kerran sillä töissä,ennakkoasenne muuttui kun kokeili
mutta....
Aiheutin hieman ilkeämmän homman zonerille, eli työmatkalla jarrutin liian nopesti kääntäessäni etujarrulla ja skootteri kanssa oltiin vinksinvonksin asfaltilla.
eli perässä ajaneella työkaverilla oli hauskaa, kyllä töissä läppä lensi=)
Nyt jouduin siis tilaamaan uuden satulan, se takakoristeen satulan takantA Ja etulampun ympärillä olevan muoviosan...
Eipä kestänyt muoviosat asfalilla liukumista=)
Eli taitaa olla liian kauan aikaa siitä että mopolla ajoin=)
Onneksi näihin halpisvehkeisiin on osat halpoja, jotain 100 euroa köyhtyi, mutta satula on nyt mustahopea, kunhan saan asennettua. Muut osat saan vasta kun tilaamani paikkaan saapuu kontti.
Mitään teknistä vikaa ei tullut, vain kosmeettista. Jotenka matka jatkuu nyt hieman rauhallisemmalla asenteella=)
Nappasin vahingoista kuvia jos kiinnostaa, laitan linkit tänne=D...
Vasemman jalan mustelmat jätin kuvaamatta=)
Eli jos tämän viestin aloittajan oli tarkoitus viitata alunperin omaan juttuuni ja esittää minua foorumilla, on tuollainen melko lapsellista, Ensin joogan kanssa ja nyt minun, olemme kuulemma samoja henkilöitä ;)...skootteri on saman värinen muuten, mutta "svetogorskin" lähellä =D
onneksi nykytekniikka on keksitty, ja digikameralla saa hyviä kuvia, eikä tällä nim.merkillä tod.näköiseti zoneria ole, provosoivat viestit näköjään kuuluu asiaan. Mutta jos tämä on joku muu on tosissaan (mitä epäilen) olen pahoillani.
Tämä kommenttini johtuu siitä, että viime aikoina olen huomannut foorumilla pelleilyä nim.merkeillä, sillä joku ottanut elämän tehtäväkseen provosoinnin ja siksi oli pakko ottaa kantaa...
Nimimerkkiäni en jaksa rekisteröidä, kuvat puhukoon puolestaan, Skootterointi jatkuu zonerilla, vaikka paikat kipeytyi=)
http://img67.echo.cx/img67/3356/imag00081yf.jpg
http://img67.echo.cx/img67/5006/imag00085sh.jpg
http://img67.echo.cx/img67/4565/imag00092tk.jpg
Satulasta ei repeytyt tuo pala kokonaan, otin se irti roikkumasta. ei mitään isoja vaurioita mutta harmittaa silti=(
Ajelkaahan "mummelit" ja "papat" varovasti!
Samoja kuvia nuo kaksi ekaa...
Mutta eipä nuo niin hurjilta näytä, pääasia että paikat kunnossa.
Rauhallisesti se jarrun kanssa ;)
Onneksi ei käynyt pahemmin! Olen itsekin edelleen tyytyväinen moppeeni, hauska ajella ja pystyssä ainakin vielä pysytty :).
MIKÄ SAATANA SIINÄ ON ETTÄ JAATTE KOKOAJAN NOITA VITUN SAATAN VIRUSLINKKEJÄ??