Olen voinut jo pitemmän aikaa hyvin,melkein "parantunut"masennuksestani,jos niin voi sanoa.Nyt viime aikoina on tullut järkyttävä ahdistus,ja sen mukana kaikki oireet joista kärsin pari vuotta sitten.Niin typerältä kuin se kuulostaakin,mietin mitä muut ihmiset musta ajattelevat kun kävelen kadulla,tai miltä näytän.Homma on mennyt siihen etten kykene menemään ulos,koska pelkään niin älyttömästi.Ulkomaailmaa,ihmisiä.Aina kun vedän vaatteet päälle ja olen lähdössä niin tulee stoppi.olen saanut myös pakkomielteen laihduttamiseen.tuntuu että mun on "pakko".En tiedä johtuuko se siitä että olen muuttanut juuri uuteen kaupunkiin.Poikakaverin kaa uskallan liikkua ja tuntuu ihan normaalilta.
Jotain neuvoja kaipaisin.
Jotain neuvoja kaipaisin.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Minulla oli samoja oireita jonkin aikaa sitten. Siihen tosin liittyi monta surullista asiaa, jotka hallitsevat vieläkin elämääni.
Sitten pääsin töihin ja kaikki alkoi olla ihan normaalia.
Kaikki se riippuu sinusta kuinka paljon tahdot päästä siitä ahdistuksesta. Minä kävin pohjalla todella pohjalla ja sieltä on vaikea nousta.
Suosittelen että sinun ei kannata jäädä ainakaan kotiin neljän seinän sisään.
Aloitat pienestä. käyt vaikka viemässä roskat tms..
joka päivä ja yksin vaikka se tuntuu pahalta niin lopulta huomaat, että se tekee hyvää mielelle. :)
Hei, oo reipas :)
Mua pelottaa olla iltaisin ulkona ku mä pelkään että joku tulee ja raiskaa mut.. :P
Liiku enemmän, niin totut. JA SE ON TOSI!!
Ku meet ulos yksin niin kävele oikeen ryhdikkäästi ja "mahtavasti" niin ihmiset kattoo et ompa pollee tyttö.
Mitä sä ajattelisit jos olisit olisit eri ihminen ja näkisit ittes kävelemäs kadulla?
Mieti sitä. ^^
Kokeile ensin vaikka tosiaa roskien viemistä ulos ja pihalla käymistä. Ja jos se tuntuu hyvältä eikä pelota ja tule ahdistusta niin sitten kokeilet kävellä vaikka aluks 50 metriä.Ja aina pikkuhiljaa pidennät reissuja.Toivon sulle mukavaa kesää.
minulla on ollut samanlaisia juttuja.kuitenkin menin aina vaikka ahdisti ja huimasi.pelotti ,tulenko hulluksi,kuolenko.aina ei ollut niin vaikeaa kun olin jonkun kaverin kanssa,mutta yksin ollessa se oli kamalaa.ja tosiaan se että huomaako kukaan oli ahdistavaa.minäkin olin muuttanut usein asuinpaikkaa ja tuttuja oli vähän.sitten eräs vanhempi henkilö kertoi minulle paniikki häiriöistä.oireet täsmäsi.sekin helpotti vähäsen
kun kuulin etten ole hullu eikä siihen kuole.
hampaat irvissä vaan menemään paikkoihin missä se iskee pahiten.olla vaan ajattelematta itseään.
tärkeää oli myös se että nukkuu kunnolla tarpeeksi.alkoholin käytön jälkeen ja väsyneenä se iskee entistä pahemmin.aukeat paikat oli ahdistavia myös.
mutta olen päässyt sitkeällä yrittämisellä siitä
pois.joskus tunnen vieläkin kun olen väsynyt ja vieraassa paikassa että se ahdistus häivähtää mutta tunnistan sen ja tiedän ettei se ole enää mikään peikko.uskallan sanoa siitä suoraan jos ahdistaa.nuorena sitä on niin arka ettei voi tunnustaa heikkouksiaan jos tämäkään nyt mikään heikkous on.minulla oli myös laihuus ihanne niin sitkeä että sairastin sitten sitäkin.toivon että tästä olisi jotain lohtua.siitä selviää kun ei anna pelolle valtaa.
Hei Mari!
Varmaan uusi paikkakunta saa sinussa aikaan tuon voimakkaan reaktion. Voisit ehkä tehdä kaksi asiaa. Kerro jollekulle uudella paikkakunnalla ongelmastasi, joko perheessä jollekin tai kenelle tahansa, jonka tunnet. Tai sitten poikakaverillesi. Sovi, että teet vaikka pienen kävelykenkin ja soitat ko henkilölle vaikka heti, kun tuntuu huonolta ja puhut lyhyesti. Sitten kövelet taas niin kauan, kun on hyvä olo ja jos tulee huono soita taas! Se että pelkäät johtuu siitä, ettet varmaan koe olevasi Kokonainen, halaa itseäsi tukevasti ja sano, että olet hyvä ja kokonainen ja sano myös itsellesi, että sinulla on oikeus Olla ja Olla sinä.
ONNEA MATKAAN!
sinun kannattaa ottaa pienin askelin. Vuosi sitten olin samassa jamassa ja olin tyytyväinen, kun pääsin ovesta ulos ja istahdin takapihalle lukemaan tai muuten vain oleskelemaan kevätaurinkoon. Ketään ihmisiä en halunnut tavata perhettä lukuunottamatta. Jos joku naapuri tuli lähitienoolle touhuamaan, kirmasin äkkiä sisälle. On kellonaikoja jolloin on vähemmän ihmisiä liikkeellä, toimi silloin. Ja käytä roditta hyväksesi poikaystävää, perhettä, ystäviä "saattajiksi" ulkomaailmaan, jos se tuntuu siten helpommalta. Voin lohduttaa, että se on ohimenevä ilmiö niinkuin kutakuinkin kaikki asiat elämässä. Sairauskin menee ohi ja ainakin helpottaa. Tehkää retkiä luontoon, rannoille, metsään jne. Siellä on rauhallista ja luonto parantaa ihan oikeasti.
Itselläni on nykyään koirakaveri, jonka takia on mentävä ulos 3 - 4 kertaa vuorokaudessa. Koira on hyvää seuraa. Kiltti, luotettava ja iloinen kumppani satoi tai paistoi. Jaksamista ja hyvää kesää sinulle.
kuules...mää pääsin siitä ulos menemisen pelosta sillä että lopetin lääkkeiden syönnin ja menin joka perjantai kaupunkiin ja join vähän ja tutustuin kavereideni kanssa uusiin ihmisiin..
sun kannattais koittaa sillä musta on tullut niin paljon itsevarmempi ja uskon että muutkin huomaavat sen
Mulla on ollut jo monen vuoden ajan sama tilanne, tosin se ei rajoitu pelkästään ulosmenemiseen ja ihmisten ilmoilla olemiseen, vaan lähes jokapäiväiseen elämään. Olen aina missä sitten ikinä liikunkin, jotenkin varuillani. Mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko, joten aina on jonkinlainen jännite ja "ylikierros" päällä. Paniikkiin meneminen on kauheinta maailmassa mitä tiedän.
Silti olen aina aina lähtenyt ihmisten ilmoille, vaikka kuinka pahalta tuntuisikin, se on tosi tärkeää että ei jää neljän seinän sisälle. Sulla on oikeus olla olemassa, kävellä siellä kadulla ja olla sellainen kuin oot, joten kanna itseäs ylpeänä ja viis veisaa siitä mitä muut ajattelee. Enkä usko että ne muut sua edes tarkasti havainnoi, ihmisillä on yleensä omassa elämässään niin paljon ajateltavaa että ei ne kunnolla jaksa kiinnostua jostain kadulla vastaan kävelevästä ihmisestä.
Toivon sulle kaikkea hyvää ja erittäin aurinkoista kesää!
Veit sanat suustani eli samanlaisista vaivoista oon kärsiny pienen elämäni ja oon nyt 28-vuotias.Olisi hienoa jos olisi joitain samanlaisista vaivoista kärsiviä ja jonka kanssa voisi jutella näistä asioista vaikka jossain pienporukassa.Tämä on normaali tilanteessa paha paikka,mutta jos muutkin olisivat samanlaisia pulliaisia niin ei ehkä olisi niin paha jutska ku pystyis oleen paremmin oma ittensä koska kortit olis lyöty niin sanotusti jo valmiiks pöytään.
Ja kun on kaikenlaisia deitti-jutskia ni miks ei vois olla myös erikseen pelokkaille oma deitti palsta sillä tuntuu että ei ole riittävä "normaali"ihmiselle.En kyllä tiedä onko se sopiva pari jos molemmat kärsii samoista vaivoista,mut mun mielestä kyllä.Eli tästä pääsemme siihen että pelot on saanut aikaan sen että vielä ei ole kumppania löytynyt.Jaahas täähän meni ihan treffi-ilmoitukseksi:)
Itselläni oli muutama vuosi sitten sama tilanne masennuksen ja paniikkihäirön vuoksi. ulosmeneminen oli lähes mahdotonta ellei mukana ollut joku tuttu ja luotettava henkilö. asiaan ei ollut minkäänlaista järkevää syytä, enkä tiedä mikä pelon aiheutti. tätä kesti lähes vuoden verran, mutta harjoittelin pikkuhiljaa käymällä yksin lähikaupassa ja hoitamassa asioita, koska pakkohan nekin oli hoitaa. yksin liikkuminen yksin oli yhtä tuskaa, kunnes pikkuhiljaa huomasin etten enää aina ajatellut enää pelkoani ja niinpä, vähän kerrassaan pääsin ongelmasta eroon. Eli neuvoisin sinua liikkumaan ulkona niin usein kun mahdollista, käytä koiraa lenkillä, käy kaupassa ja tule pois jos olo muuttuu kestämättömäksi. etene omilla ehdoillasi ja voin luvata että pääset pelostasi eroon. kotiin jäämällä tilanne vain pahenee ja ahdistus saa yhä suuremman vallan, joten tärkeintä on yrittää ja voittaa pelko. kyllä se pikkuhiljaa siitä paranee. tsemppiä, pidän peukkuja;)
Itselläni on ollut vastaavanlaisia tuntemuksia kuin sinulla eli uloslähteminen oli yhtä tuskaa ja monesti aikomukseni tyssäsivät eteiseen.Paras lääke on kuitenkin että menet.Aluksi ehkä vain lähikauppaan, siitä sitten vaikka kirjastoon lehtiä lukemaan ja joku kaunis päivä huomaat pystyväsi lähtemään vaikka kaupungille yksin.Älä masennu jos takapakkia tulee, se on aivan tavallista masennuksen taudinkuvassa.Ja kun uskaltaudut ulos niin tarkkailepa huviksesi muita ihmisiä;99% meistä on ihan tavallisia talliaisia.Voimia ja uskallusta!
Mari hyvä!Olen jo sinuun nähden vanha (49v) ja kärsinyt erinäisten traumaattisten kokemusten vuoksi samasta ongelmasta n15-40 vuotiaaksi saakka.Mutta en osaa neuvoa ,kuin että luota itseesi, luota muihin ihmisiin.Kerro avoimesti pelostasi ja tulet huomaamaan,ettei se muille ihmisille ole niin kovin kummallinen asia.Lisäksi todennäköisesti kuulet monta samanlaista kokemusta muilta.Et todellakaan ole yksin.Hyväksi olisi ehkä hakeutua johonkin keskustelemaan ja saada paniikinomaisiin ulosmenokohtauksiin aluksi jotain lääkettä.Nykyään niitä on ihan normaalia syödä samalla tavalla kuin jotain verenpainelääkettä.Kun sitten olo alkaa helpottua voit vähitellen jättää lääkkeet pois.Minua helpotti suunnattomasti, kun tiedostin meidän kaikkien ihmisten olevan pohjimmiltaan samanlaisia.Jokainen herää aamulla tukka tuitussa ja istuu housut nilkoissa vessanpöntöllä.Sitäpaitsi jokainen ihminen on arvokas ja kenenkään olemusta ei määritä YKSI ominaisuus.Haleja ja tsemppiä!
Mulla ollut vähän samoja ongelmia juoksemaan lähtemisen kanssa joskus useinkin krapulassa, kun oma olemus hävettää. Ajattelin, että jengi tuijottaa mua kun juoksen ja se ahdisti niin etten uskaltanut lähteä. No sitten vitutus kasvoi raivoksi ja vedin verkkarit päälle ja kirjoitin isolle A3-paperille mikä siinä lähtemisessä oikein pelottaa. Kun sain purettua raivoni arkille, ampaisin ulos ja rauhotuin vasta jossain rauhallisessa paikassa ja pystyin keskittymään juoksemiseen. Kun tulin takaisin kotiin, luin mitä olin paperille tuhertanut ja tuntui hyvältä pohtia omia pelkoja, jotka eivät olleetkaan tosia. Usein sellainen ihminen, joka OIKEASTI on rohkea ja kenties haluaa esiintyä/näytellä tms. kärsii noista peloista. Muista, että ne eivät ole totta vaikka ne varmasti todellisilta tuntuukin. ROHKEASTI ja RAIVOLLA pelkoa kohti. Sen jälkeen naurattaa. Voi hyvin ja nauti kesästä, olet sen ansainnut.
elimistöä. Juokseminen käy pumpun päälle. Odota, että krapula menee ohi.
krapulassa juosta, mut tarkoitin, että mua joskus jännitti/pelotti juoksemaan lähteminen SEKÄ samanlainen tunne iski krapulassa. Syynä ainakin liian suuret vaatimukset itseä kohtaan=ei saa olla krapulassa ja pitää olla hyvässä kunnossa vaikka juoksisi eka kertaa vuoteen. Ei pelota enää kun tietää miksi pelottaa. Voi olla vetämättä viikon putkia ja lähteä aamuseiskalta juoksemaan kun ei ole liikaa ihmisiä liikkeellä ja sen jälkeen juoksu onkin jo tehnyt tehtävänsä eli itsetunto kohentunut taas kunnolla.
Aika monella tuntuu syvän masennuksen jälkeen tulevan tuollanen ahdistus kun ulkona liikkuu. Mullakin oli ja on vähän vieläkin.. ensin oli ihan hirveetä.. kaupungilla jos joku katto ni alko kämmenet hiota ja sydän tykyttää kummasti. En meinannut osata kävellä. Torin poikki oli mahdoton kulkee kun se on niin suojaton alue ja ihmiset saattaa pitkään tuijottaa.. :D Nyt voin jo kävellä torillakin.. voimia..