Sipilän märkä uni

Miksi Juha Sipilä ajoi Py­hä­joel­le ve­nä­läis­tä ydin­voi­ma­laa, vaikka kan­sa­lai­set­kin pitivät sitä tur­val­li­suu­suh­ka­na?

Miksi koko Kepu toimi asiassa Isänmaan edun vastaisesti?
9204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

MIKSI kepu toimii kaikessa suomalaisten etuja vastaan?

Kepu pitää siirtää puoluerekisteristä rikosrekisteriin.

Kepu toimii kaiken aikaa suomalaisia vastaan. Onko tämä oikeasti puolue vai rosvokopla?

Kummallista kuinka kepu toimi hallituksessa, oikein yhteistyössä vihreitten kanssa, Suomen kansaa vastaan. Nämä Sipilän kaltaiset myyrät nakertaa kaikissa käänteissä Suomea huonompaan suuntaan.

Sipilä kikytti Suomen pienipalkkaiset naiset, vei lomarahat ja paljon muuta. Lisäksi hän suorastaan kutsui leegioittain pakoloisia 2015 lupailemalla oman talonsakin. Kukaan ei silloin puhunut mistään kristityistä perheistä vainon alla. Hän yllytti kansaa pakoloistalkoisiin puhuen sotapakolaisista, vaikka kyseessä oli sotilaskarkurit.

Valhetta valheen perään. Missä kepu, siellä rötös.

Wikipedian lista tuomion saaneista kansanedustajista on synkkää luettavaa Keskustan puolustusministerillä on ehdollinen tuomio Nuorisosäätiöstä ja ex. valtiovarainministeri, nykyinen eduskunnan puhemies, Vanhasella perustuslakivaliokunnan kantana lainrikkomus, tosin vailla syytettä samasta vaalirahakohusta. Lisänä vielä tietysti Nuorisosäätiön pitkäaikainen johto! Nuorisosäätiö on oikea keskustalainen rötöspesäke.

Kepu on takiaispuolueena hallituksessa riistämässä Suomen kansaa huolimatta vaalitappiosta!

https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000007743217.html

Pääkirjoitus: Juha Sipilän tapaus herätti – kuka enää lähtee politiikkaan, jos palkintona on uhkailua ja lokasanko niskaan somessa?

Taatusti pa$kaa sataa niskaan kun tämmöinen peli jatkuu vaalikaudesta toiseen. KUINKA KUKAAN TÄYSIPÄINEN HALUAISI ÄÄNESTÄÄ KEPUA, puoluetta joka pettää AINA!

Verotetaan polttoaineita älyttömästi pitkien kulkuyhteyksien maassamme, kielletään turpeen käyttö lämpövoimaloissa (Oulun kaupunki lämpiää turpeella, jota tuodaan pakkaspäivinä liki 100 rekkalastia kahteen turvevoimalaan) ja suunnitellaan kovat verot hakkeelle, jota aiotaan turpeen korvaajaksi. Haketta tuotaisiin halpatuonti- ja riistomaa Venäjältä, nyt ei voi.

Vihreitten Haavistolle annettiin tuki uusimmassa um-virkamiesjupakkaa seuranneessa luottamusäänestyksessä, vaikka sama Haavisto on syypää Caruna-kauppoihin ja siitä seuranneeseen sähkön siirtohintojen järjettömään nousuun hintavalvonnan loputtua!
Tulisi vaan älyttömät pakkaset ja moneksi viikoksi, niin jo alkaisi hiilikasat hupenemaan kun ei muutakaan voida tehdä!

Mistä kepulainen Suomen vastaisuus kumpuaa? Pyhän isän kultaiset sanat "Muistakaa köyhän asiaa" otetaan helpolla vaaliteemaksi ääniä kalastettaessa, mutta olipa vaalitulos mikä hyvänsä, niin vaalien välissä köyhää lyödään oikein urakalla. Nyt kepulla oli kauhun paikka eduskuntavaaleissa kun kannatus on tippunut takiaispuoluelukemiin.

Miksi Kepu toimii kaiken aikaa suomalaisia vastaan? Onko tämä oikeasti puolue vai rosvokopla?

http://web.archive.org/web/20180126160019/http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2013/10/06/puolue-vai-rosvokopla/

Kepu pettää aina, maalla, merellä ja ilmassa. Ja varsinkin suolla.

Kepu pettää aina. Kepu pettää jopa omien kannattajiensa elinkeinojen edustajat. Kepu on puolueena oman sekoilunsa tuloksena kuihtumassa pois puoluekartalta kuten sen rikollisia pullisteleva Nuorisosäätiökin.

Kovana pakkasaamuna on rekkaralli Oulun turvevoimaloihin kiivaimmillaan. Suurin kulutus lienee lähes 100 rekkalastia vuorokaudessa ja kaikki tulee noin 100 km säteeltä Ii, Pudasjärvi, Puolanka, Utajärvi, Haapavesi, Siikalatva -suunnilta.

Muutama viikko reilut -30 astetta pakkasta ja jopahan järki tulee mukaan. Muistuu hiili ja turvekin käypänä vaihtoehtona. City-vihreät ei ymmärrä mistä lämpö tulee. Ne luulee, että sähkö tulee pistorasiasta ja lämpö tulee kaukolämpöputkesta jne.

Tämä kotimaisen energian "ralli" korvataan "laivarallilla" ulkomailta tuotavalla puuhakkeella? Onhan se paljon vihreämpää kun päästöt aiheutuu suuren Suomemme ulkopuolella, tuontihakkeella. Venäjältä ei tule enää turvetta eikä haketta, tulee kenties vain SOTA.


Vain Keskusta voi olla näin tyhmä:

Se oli mukana hallituksessa ajamassa alas turpeen käyttöä ja sitten kauhistelee lopputuloksen kaameutta...

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/613d93b6-8a26-444a-ac4d-78a41b3b5b3f

... ja heti perään keskusta aikoo perustaa tukitoimia turpeen käytön säilyttämiseksi!

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/853498e5-4566-4368-adae-5e82200d1e29

Ja tietenkin vihreät toimi samassa hallituksessa kaikin keinoin turpeen niittaamiseksi lopullisesti, jopa kansalaisaddressien voimin!

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7f4f3b1b-d8fa-45c7-99a7-0844e93c4a12

Eläkkeellä oleva Sulo Aittoniemi, keskustapuolueen entinen kansanedustaja, tiettävästi ainoa rehellinen keskustapuolueessa koskaan ollut, sanoi HS n:o 8 kuukausiliitteessä :

"Ei mikään tässä maassa ole ollut sellainen rosvo kuin keskustapuolue. Ja kun nämä nykyiset poliitikot eivät edes ymmärrä hävetä, saatana..."

Siinäpä tuli lyhykäisyydessään koko totuus kepusta ja asiantuntijan lausumana.

Äänestä

Kun Virolainen ja Väyrynen häippäsivät niin Ahon.Sipijussin.Lautakasan kokkarikepulit liberaalit veivät maaseudun tuhoon.Pettivät omansakkin.
Kepu pettää aina.

Äänestä

onko edes kommunistit kansalaisia`?
Haittoja vaan yhteiskunnalle. Mitä ei saisi rakentaa. Nyt lakkoilevat.

Äänestä

Sipilä oli alunperin ihan uskottava poliitikko ennen pääministeriksi siirtymistä, mutta kun alkoi pääministeriksi niin jopa alkoi kaikenlaiset sanavalinnat muuttumaan ja kääntyilemään.

Ei rakenteellisia korjaustoimia voida tehdä siten että vähäosaiset pakotetaan tekemään työtä ilman palkkaa ja rikkaat vuorineuvokset rikastuu entistäkin enemmän.

Rakenteellinen ongelma on nimenomaan siinä, että on samaan aikaan rikkaita hyvinvoivia palkanmaksukykyisiä, ja paljon väkeä jolla ei ole valitsemaansa työtä, eikä hallitus käytä toimivaltaansa kuuluvia välineitä mitenkään siihen että rahoitus tarvittaviin työpaikkoihin saataisiin esiin.

Ehkä Sipilä oli sitten liian kokematon kaveri poliittiseen pyöritykseen, viihtynee varmaan paremmin yksityisissä bisneksissään sijoituskirjekuorineen ja hyvä niin.

Äänestä

Ei kannata liikaa arvostella toimia Venäjän kanssa jotka aloitettu ennen Ukrainan sotaa, monet niistä aloitettu jo ennen 2014.

Se on ollut ihan koko Euroopan alueen pyrkimys saada Venäjä myös yhteistyösuhteisiin eurooppalaisten maiden kanssa, mutta Putinilla ja hänen hallinnollaan oli lopulta aivan erilaiset ajatukset.

Venäjän toimintatavoila ei vaurastuta, vaan kyse on aina siitä, kuka joutuu ryöstetyksi ja kuka ei, ja milloin ryöstettävät loppuu.

Äänestä

Nyt Suomen presidentiksi on pyrkimässä entinen pääministeri, joka arvosteli Pyhäjoen ydinvoimalaan kielteisesti suhtautuvia asenteellisuudesta, russofobian lietsomisesta.

https://yle.fi/a/3-7527971

Äänestä

Mikä lienee se miljardien määrä jotka on hukattu kepuvetoisen aluepolitiikan kankkulan kaivoon?

Äänestä

Onneksi tuo Leso, pohjalainen ja insinööri tyri riittävän nopeasti niin pahasti, että ymmärsi poistua politiikasta. Tuo idiootti prosessikaavioineen oli sellainen vitsi jo kansainvälisestikin, että hävetä sai.

Äänestä

googlaa= Maahanmuutto 2015 Juha Sipilä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi Juha Sipilä ajoi Py­hä­joel­le ve­nä­läis­tä ydin­voi­ma­laa, vaikka kan­sa­lai­set­kin pitivät sitä tur­val­li­suu­suh­ka­na?

Miksi koko Kepu toimi asiassa Isänmaan edun vastaisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu