Hallitusten erot

Kun Suomessa alkoi koronakriisi pääministeri Marin ja muut ministerit olivat päivittäin jakamassa tietoa kansalaisille tilanteen kehittymisesta ja hallituksen toimista.

Kun Suomessa alkoi laittoman ja toisen valtion vihamielisen ohjatun maahanmuuton, tiedotusvastuu on delegoitu rajavartioille. Orpo juo vaan kahvia Turun kuppiloissa ja kello käy mutta sisäministeri Rantasta ei vaan näy.

Odotellaan, että rajalla on kymmenen kertaa enemmän laittomia maahanpyrkijöitä kuin rajavartioita? Kepun Saarikkokin vaati, että tilanteen pahentuessa hallituksen tulee olla valmis kokoontumaan vaikka keskellä yötä. Se vaatimus meni kuuroille korville. Toivotaan, että maanpuolustuksen taso ei ole yhtä verkkaista mietiskelyä, jos tänne alkaa tunkea muutakin väkeä kuin turvapaikanhakijoita.
6239
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olikin paras hallitus viitekytävuoteen supranoidast sannulist tullee viel uus Mahtisaari. Nuorikunon.

Äänestä
  • Joo, kyllä kaikkien edellisten hallitusten avoin tiedotus poikkesi nykyisen hallituksen salailu- ja vastuunpakoilulinjasta kuin yö ja päivä.

    Rantanen sentään joskus puhuu tiedotusvälineille, mutta Orpo ja Purra piileskelevät jossain EK:n sikariklubilla suljettujen ovien takana.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Joo, kyllä kaikkien edellisten hallitusten avoin tiedotus poikkesi nykyisen hallituksen salailu- ja vastuunpakoilulinjasta kuin yö ja päivä.

    Rantanen sentään joskus puhuu tiedotusvälineille, mutta Orpo ja Purra piileskelevät jossain EK:n sikariklubilla suljettujen ovien takana.

    Kiuru oli kova puhumaan. Mutta, mitä hän sai aikaiseksi?

    Äänestä

Nyt Sanna jakaa jotain aivan muuta?

Äänestä

Mitä sinä taas horiset. Orpo on Vartiuksessa tarkastamassa tilannetta. Hallitus laittoi neljä kaakon raja-asemaa kiinni jo perjantaina jne. Siitä kertoi sisäministeri Rantanen, mutta ilmeisesti sinne sinun tynnöriisi jossa elät, ei uutiset kulje. Viikonloppuna armeijan joukot olivat rakentamassa esteitä Kainuun raja-asemille. Toimeen on siis tartuttu.

Ei Marinin hallitus heti ensimmäisten koronatapausten jälkeen ollut ohjeita jakamassa. Päinvastoin, meillä vähäteltiin niin viranomaisten kuin ministereitten toimesta koko pandemiaa sen alkuvaiheessa. Meni useita viikkoja ja tuli paljon sairastuneita ennenkuin sitten herättiin, ja ryhdyttiin tekemään täysin älyttömiä asioita, kuten Uudenmaan sulku jne. Kiurun toiminnasta on jo saatu silloisen sisäpiirin tietoa, eikä se ainakaan hyvää hallintoa edusta. Ai niin, Kiuru onkin demari...

Äänestä

Mikäli nykyhallitus jalkautuisi ihmistenilmoille kävellen ja viimeisinä tulisivat Orpo ja Purra, joilta sivullinen kysyisi, että mihin olette menossa.
Niin molemmat joutuisivat vastaan, ettemme tiedä, sillä olemme tämän roskajoukon johtajat!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


mielipidepankki kirjoitti:

Kun Suomessa alkoi koronakriisi pääministeri Marin ja muut ministerit olivat päivittäin jakamassa tietoa kansalaisille tilanteen kehittymisesta ja hallituksen toimista.

Kun Suomessa alkoi laittoman ja toisen valtion vihamielisen ohjatun maahanmuuton, tiedotusvastuu on delegoitu rajavartioille. Orpo juo vaan kahvia Turun kuppiloissa ja kello käy mutta sisäministeri Rantasta ei vaan näy.

Odotellaan, että rajalla on kymmenen kertaa enemmän laittomia maahanpyrkijöitä kuin rajavartioita? Kepun Saarikkokin vaati, että tilanteen pahentuessa hallituksen tulee olla valmis kokoontumaan vaikka keskellä yötä. Se vaatimus meni kuuroille korville. Toivotaan, että maanpuolustuksen taso ei ole yhtä verkkaista mietiskelyä, jos tänne alkaa tunkea muutakin väkeä kuin turvapaikanhakijoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu