Entiseen romanttiseen aikaan

🥰🧥🛒 Oli miehillä kohteliaita tapoja. Sitä en oikein ymmärrä miksi miehen piti heittää oma takkinsa rapakkoon, että nainen sai siputella rapakon yli kastelematta kenkiään. Olisihn sen rapakon voinut kiertää. Mieshän ei voi sitä kuraista takkiaan enää päälle laittaa. Hienovaraisena tutustumiskutsuna toimi naisen maahan tiputtama pitsinen nenäliina (toivottavasti puhdas). Mies poimi sen maasta ja ojensi naiselle muutaman sanan kera ja siitä tutustuminen lähti käyntiin.

Eilen tarjouskahvia hakiessani kokeilin heittää kahden euron kolikon maahan. Siihen ei rynnännyt yhden yhtäkään kohteliasta miestä. Ihan itse sen sain poimia. Pitäisiköhän seuraavalla kerralla kokeilla viitosen seteliä jos se kaksieuroinen oli miehistä liian pieni raha?

17

297

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ennenkuin tähän ehtii tulla tee-se-itse kommentteja, niin lisään olevani niitä naisia, jotka junassa laittavat painavat matkatavarat hattuhyllylle. Lastenvaunut sain myös sujuvasti itse bussiin ja sieltä ulos. Autoasioissa oma veli kerran täytti tuulilasinpesunesteen.

    • Anonyymi

      Älä vitosta isompaa käy tiputteleen, omaan taskuunsa poimivat. (Voi olla, että olen skeptikko.)

      • Hyvä huomio. En ollut tuota ajatellutkaan. Täälläpäin liikkuu paljon taskuvarkaita. jopa kauppakeskuksen hississä on käsilaukut tyhjennetty.


    • Anonyymi

      Korkokengillä on ikävä kiertää lammikoita, siksi hieno yli tuhannen euron takin voi uhrata, ettei korkokengät tule likaiseksi ja kallis takki putsaa itse itsensä puhtaaksi vai oletko nähnyt herrasmiehillä koskaan kuraista takkia päällä? Itse en ole ja olen nähnyt monia herrasmiehiä.

      • Se, että takki ei ole kurassa voi kertoa siitäkin, ettei sitä ole lätäköihin heitetty. Lätäköissä voi olla auton öljyjä tms. joten ihan käytännön syitä ei kaupungissa kannata takkiaan liata. Naisen voi taluttaa lätäkön vierestä, jos tuo ei itse sitä älyä tehdä vaikka hienohipiäiset koiratkin sen osaavat.


    • Anonyymi

      Kohtaus tapa on auttaa jokaista ihmistä, eritoten hädässä olevaa naista. Mielestäni naisilla voisi myös olla romanttisen kohteliaita tapoja, kuten käden ojentaminen suudeltavaksi tai vuoronperään molemmat posket.♥️😘

      • Meillä oli töissä konsultti, joka tullessaan pussasi naisia kädelle. Minä aina vaivaannuin, kun en tiennyt miten sellaisessa tapauksessa kuuluu käyttäytyä.


      • Anonyymi
        lounas.ajatus kirjoitti:

        Meillä oli töissä konsultti, joka tullessaan pussasi naisia kädelle. Minä aina vaivaannuin, kun en tiennyt miten sellaisessa tapauksessa kuuluu käyttäytyä.

        Etpä tunnu tietävän paljoa muutakaan tietämisen arvoista 🤣


      • Anonyymi
        lounas.ajatus kirjoitti:

        Meillä oli töissä konsultti, joka tullessaan pussasi naisia kädelle. Minä aina vaivaannuin, kun en tiennyt miten sellaisessa tapauksessa kuuluu käyttäytyä.

        Kädelle suutelu, lyhyt oppimäärä: Nainen ojentaa käden, katsoo miestä silmiin. Mies ikäänkuin suutelee kättä, huom! huulet eivät saa koskettaa kättä. That ’s it, pelkkä tervehdys ilman sen kummempia merkityksiä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kädelle suutelu, lyhyt oppimäärä: Nainen ojentaa käden, katsoo miestä silmiin. Mies ikäänkuin suutelee kättä, huom! huulet eivät saa koskettaa kättä. That ’s it, pelkkä tervehdys ilman sen kummempia merkityksiä.

        Niin. En mitenkään henkilökohtaisena sitä pitänytkään. Oli vaan niin outoa teknisellä työpaikalla.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Etpä tunnu tietävän paljoa muutakaan tietämisen arvoista 🤣

        Tälläkin tavalla voi ilmaista olevansa pihalla kaikesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etpä tunnu tietävän paljoa muutakaan tietämisen arvoista 🤣

        Etkä sinä joks jaksat pyöriä jokaisen miehen luoman hömpänppähsgmon ympärillä fanaattisesti- onko todellisuutesi kenties hieman sirpaloitunut? Näet kateuden kohteesi kaikkialla ja näet kaikkien ajattelevan häntä kaiken aikaa


    • Anonyymi

      Kuulin jo pentuna tuosta takinlikaamismenetelmästä ja vieläkin tuli mieleen, mistä ja milloin tuo umpikypäräisen ritarin kompuroiva kohteliaisuus on saanut alkunsa. Onko joku aikoinaan elänyt kirjailija keksinyt tuon "herrasmiehen" yhden tunnusmerkin.

      • Ennen oli naisilla silkkikenkiä. Ne menivät oikeasti pilalle kastuessaan. Ihan hyvin on voinut olla tapana pelastaa naisten kengät heittämällä kuraan jotakin joka on auttanut pääsemään kuivin jaloin lätäkön yli. Hameetkin olivat senverran kookkaita krinoliinien takia, että neidit eivät mahtuneet syliin.


      • Anonyymi
        lounas.ajatus kirjoitti:

        Ennen oli naisilla silkkikenkiä. Ne menivät oikeasti pilalle kastuessaan. Ihan hyvin on voinut olla tapana pelastaa naisten kengät heittämällä kuraan jotakin joka on auttanut pääsemään kuivin jaloin lätäkön yli. Hameetkin olivat senverran kookkaita krinoliinien takia, että neidit eivät mahtuneet syliin.

        Silkkikenkiä ilmeisesti osti vain ylempi luokka? Mietin vain, olikohan tuon takin uhraamisen tarkoituksena olettaa naisen automaattisesti tarjoavan itseään, siis toki muiden muodollisten soidinmenojen jälkeen. Jotenkin vaikea kuvitella miehen olleen niin hölmö, että nakkaa, tai siis asettelee takkinsa pyyteettömästi noin vain ja tyytyy pelkkään hymyyn. Voisin kuuklata mutta en jaksa, eli oliko tuo krinoliini se metallikehikko, minkä päälle hame puettiin, vai oliko tuo se rusettimainen jutska siellä selän takana. 18.05


      • Anonyymi kirjoitti:

        Silkkikenkiä ilmeisesti osti vain ylempi luokka? Mietin vain, olikohan tuon takin uhraamisen tarkoituksena olettaa naisen automaattisesti tarjoavan itseään, siis toki muiden muodollisten soidinmenojen jälkeen. Jotenkin vaikea kuvitella miehen olleen niin hölmö, että nakkaa, tai siis asettelee takkinsa pyyteettömästi noin vain ja tyytyy pelkkään hymyyn. Voisin kuuklata mutta en jaksa, eli oliko tuo krinoliini se metallikehikko, minkä päälle hame puettiin, vai oliko tuo se rusettimainen jutska siellä selän takana. 18.05

        Minäkään en jaksa googlata nyt, kun aloitan katsomaan Gro Harlem Bruntlandia areenalta, Mutta mieletäni krinoliini oli se merallikehikko hameen alla, joka piti hameen pyörwänä,Mikäli noita ylen ja mtvn kartanosarjoja on uskominen, iin hienot naiset oli kuniallisia ja heitä kohdeltiin hellävaraisesti. Tarjonnat oli siellä palvelusväen puolella.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1723
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1123
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      438
      1104
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1023
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      811
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      782
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe