Kyläkoulut on suurinpiirtein ainut Oulaisten vetonaula, nyt sekin on mennyt. Tiedän jo nyt kolme perhettä jotka ovat muuttaneet suunnitelmia tämän takia ja lisää tulee. Lisäksi jo olemassa olevia perheitä muuttaa pois ja he muuttavat Oulaisten ulkopuolelle. Ei siis ole vain kyse kouluista vaan myös veronmaksajista. Itselläkin on tilanne jossa harkitaan muuttaako lapset lapsineen tänne vai muutammeko me "vanhukset" lasten luo isompaan kaupunkiin. Nyt ei tarvitse enää miettiä kumpaan suuntaan päätös kallistuu. Siinäpä teille Lehtoset sun muut tomppelit.
Oulaisten loppu alkoi nyt
29
1699
Vastaukset
- Anonyymi
No lopullista päätöstä kouluista ei ole vielä tehty. Ans kattoo ku valtuusto joulukuussa taas torppaa tai ainakin muuttaa tätä k-hallituksen päätöstä.
- Anonyymi
Äänestyksestä tulee tiukka. Voi mennä jopa 14 - 13 tilanteeseen, puoleen tai toiseen. Onneksi Veli Tirilälläkin on vain yksi ääni. Hänkin on kasvanut kyläkoululla. Silti hän on jo kauan halunnut lopettaa kyläkoulut. Tosin nyt on ennätyksellisen vaikea taloustilanne, mutta kannattaisi kuitenkin harkita vielä tehdäänkö kaikista kylistä pelkkiä haja-asutusalueita, joissa ei ole mitään yhteistä. Miten kävisi liikuntahallien, joita on rakennettu osittain talkootyöllä?
- Anonyymi
On se vaan ihmeellistä että ei ymmärretä kunnan velkamäärää???Mitä teidän päässä on? Siis pitäis vaan lisää velkaa tehdä??Sieltä sivukyliltä pääsee ihan hyvin keskustan kouluunkin.On aina päästy eikä edes kuljetuksia ole ollut.Nykyajan muksut ei osaa kohta edes kävellä.
- Anonyymi
Vai kyläkoulu muka ovat Oulaisten vetonaulana,,höp,,höp.
Ajatelkaa järjellä jos ei ole riittävästi oppilaita,onko mitään järkeä pitää koulua yllä.
MIETTIKÄÄ NYT TODELLAKIN!
Taitaa vetonaulana olla Oulistelaisille,ne työpaikat sieltä niitä veromarkkoja tulee.- Anonyymi
Ei tule.
- Anonyymi
Jännä juttu että ne juuri nyt muuttamista suunnittelevat perheet eivät ole aiemmin halunneet tänne muuttaa, miksi? Nyt tuli muutto mieleen kun kyläkoulujen lakkauttamista (pakottavista syistä) suunnitellaan? Taidat puhella ihan höpöjä.
- Anonyymi
Älä jauha skeidaa. Vetonaula on kaupunki jonka veroprosentti ei huitele taivaassa. Tänne ei kukaan muuta jos veroprosentti on yli kymmenen. Nykyisetkin lähtee kohta pois jos naapurikunnassa pääsee 6-10 prosentilla
- Anonyymi
Kyläkoulut eivät ole vetonaula, jos niihin ei tässäkään tilanteessa riitä oppilaita.
Kun kylä hiipuu, koulu loppuu! - Anonyymi
Kouluverkkoahan on pakko karsia, ei alle seitsemän tuhannen asukkaan kunta voi mitenkään ylläpitää kuutta alakoulua, miettikää nyt järjellä. Mutta olisiko virkamieskoneistossa myös säästön paikka, juuri nimettiin lisää johtajia kaupungille, kun perustettiin uusi hyvinvointijohtajan pesti. Palkka on varmasti johtajan mukainen, mutta onko hyöty?
- Anonyymi
Tosi on jos jonkukinlaista johtajaa nimetään lähes viikottain ,kyllä kait täällä pärjättäisiin vähemmilläkin johtajilla .Säästöjä pitää saada sinne Kaupungintaloll olevaan porukkaan.!
- Anonyymi
Liikunta- ja nuorisotoimen johtaja siirtyi hyvinvointijohtajaksi, eli aikaisempi virka lakkautettiin samalla. Uusia johtajia ei ole. Johtajia on vähemmän kuin ennen, sillä elinkeino- ja kehitysjohtaja siirtyi osa-aikaeläkkeelle/ osa-aikaisesti elinvoimavastaavaksi ja hänen edellinen virka varmaan myös lakkautetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosi on jos jonkukinlaista johtajaa nimetään lähes viikottain ,kyllä kait täällä pärjättäisiin vähemmilläkin johtajilla .Säästöjä pitää saada sinne Kaupungintaloll olevaan porukkaan.!
Eiku väkeä pihalle ei tämä kaupunki tartte edes kaupunginjohtajaa , siitä kun lähetään alas tuleen.
- Anonyymi
Voisitteko miettiä ja esittää vaihtoehtoa säästökohteille mieluimmin kuin valitatte koko ajan.
Oulainen on pinta-alaltaan pieni, väkiluku n.6950 ja vähenee.- Anonyymi
- Lehdon hallin osto+laajennus
- uusi päiväkoti
- jätevedenpuhdistamo
- väinölänranta
Näillä säästyy monta kymmentä miljoonaa!
Ai niin mutta nehän on jo tekeillä, kas kun silloin ei ollut huolen häivää rahojen riittävyydestä.
Kyläkoulujen sulkemisella säästyy vuodessa 100 000 per koulu. Positiivisimmissa laskelmissa. Montako kymmentä vuotta pitää mennä että kyläkoulujen sulkemisella on maksettu tämän valtuustokauden aikana tuhlatut rahat!? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
- Lehdon hallin osto laajennus
- uusi päiväkoti
- jätevedenpuhdistamo
- väinölänranta
Näillä säästyy monta kymmentä miljoonaa!
Ai niin mutta nehän on jo tekeillä, kas kun silloin ei ollut huolen häivää rahojen riittävyydestä.
Kyläkoulujen sulkemisella säästyy vuodessa 100 000 per koulu. Positiivisimmissa laskelmissa. Montako kymmentä vuotta pitää mennä että kyläkoulujen sulkemisella on maksettu tämän valtuustokauden aikana tuhlatut rahat!?Kaupungin talous sössittiin yhdessä valtuustokaudessa. Miten meni Lehtonen niinku omasta mielestä? Jännästi vähentyneet irvistelyt lehtien palstoilla kaupunginjohtajan kanssa.
- Anonyymi
kyllä ainakin osa kyläkouluista täytyy jäädä eloon,senhän kertoo jo maalaisjärkikin.tulkaa katsomaan nivalaan ,miten vahvistamalla kyliä koko kaupunki pysyy kohtuullisen vahvana. meillä kyläkoulut pidetään elossa.
- Anonyymi
Leden lunastaa Lehdon toisenkin hallin ja kohta on 1000 työpaikkaa
- Anonyymi
No hyvänen aika sentään.
Vai pitää muutamalla koulukkaalle pitää yksityiskouluja sivukylillä. Ei saakeli sentään. Joku järki pitää olla. - Anonyymi
Oulaisissa koko Suomen seitsemänneksi korkein tuloveroprosentti 2024. Nyt säästöjä kehiin että joku vielä tännekkin muuttaisi. Missään nimessä ei lisää lainaa!
- Anonyymi
Lisämäärärahaa haetaan joulukuussa ja se katetaan lisälainalla!
- Anonyymi
Miksi kaikki koulut täytyy lakkauttaa eikö niitä voi yhdistellä että tulee se 45 oppilasta koululle .Kai niitä löytyy muitakin säästö kohteita kuin lapset
- Anonyymi
Tässähän ei ajatella lasten hyvinvointia, yksilöopetusta, oppimista ylipäätään, vaan nimenomaan rahaa!
Tämä kaikki löytyy sitten edestäpäin kun lasten ja nuorten pahoinvointi vain lisääntyy, kun ryhmäkoot kasvavat!
ÄLYTKÄÄ JO, tänä päivänä, kaikki eivät lähellekään, ole oppimisen suhteen tasavertaisessa asemassa ja jo nyt, erityistukea tarvitsevien lasten määrä, on vain kasvanut!- Anonyymi
Sulla taitaa olla semmoinen ongelma että pelkäät isoja ryhmiä eli pelkäät ihmisiä.
- Anonyymi
Näkeehän tuon että lopun eellä kun ei saada lumitöitäkään hoidatettua!
- Anonyymi
Ois mukava tietää se hintalappu mitä tämä "auraus" maksaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ois mukava tietää se hintalappu mitä tämä "auraus" maksaa.
ei sillä väliä kunhan saadaan kyläkoulut kiinni on jonkun pääasiallinen esitys joka paikassa vaikka on monta muutakin joita ei ole saanut hoidettua loppuun..
- Anonyymi
Niin juuri,kyläkoulujen auraukset tekee kaudessa melkoisen summan Oulaisten talouteen.
Lisäksi muut hoitokulut ,miettikää sitä mistä ne varat otetaan?
Mikä marmatus olis tullut jos Oulaisten vero% oliskin nostettu 12%.
Kyläkoulut kiinnii vaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin juuri,kyläkoulujen auraukset tekee kaudessa melkoisen summan Oulaisten talouteen.
Lisäksi muut hoitokulut ,miettikää sitä mistä ne varat otetaan?
Mikä marmatus olis tullut jos Oulaisten vero% oliskin nostettu 12%.
Kyläkoulut kiinnii vaan...voi tuota yksikertaisuutta.. kyläkoulujen auraukset tekee melkoisen summan oulaisten talouteen.. ei järjen häivää tuossa. Paljonko tulee sitten maksamaan kuljetukset yms. ja joudutaan silti ylläpitämään kiinteistöt jossain kunnossa, opettajia irtisanotaan ja kouluavustajia yms. talkkareita ja siivoojia..
Mistä kaikille töitä, joudutaan maksamaan sakkoja (taas) kun ei saada työllistettyä määräajassa..
Kyllä muualta pitää löytää säästöjä ja onhan niitä tulossa huijausrahat, tuulimylly tuottoja ja reporahojakin voisi käyttää kurjuuden ehkäisyyn ennenkuin loppuu niistäkin osinkotuotot
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait233133Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3763Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68750Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3700Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha35607Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32591- 41540
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es20539Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3529- 40521