Hirviniemi lähetti ELINA TERVOLLE väkisin seksiviestejä!!

Akun viesteillä ei ollut mitään rajaa!Aku on seksihirviö, kamalampi kuin kukaan elossa olevista ihmishirviöistä!
____________________________________________________________________
nsimmäisen kerran Hirviniemi lähestyi Tervoa sosiaalisessa mediassa keväällä 2020 ensimmäisten koronasulkujen aikaan. Viestittely jatkui useita vuosia. Tervo ei muista, että Hirviniemi olisi lähestynyt häntä enää tämän vuoden aikana.


Tervo kertoo, että keskustelu ajautui joka kerta Hirviniemen puolelta seksisävytteiseksi ja ehdotteluksi.

Hirviniemi oli muun muassa kysellyt Barcelonassa olleelta Tervolta suosituksia paikallisista homobaareista ja pyytänyt tätä matkaoppaaksi.

Tervo kertoo Hirviniemen lähettäneen kirjallisia viestejä. Toisinaan näyttelijä ehdotti, että olisi lähettänyt kuvia. Tervo kieltäytyi eikä Hirviniemi lähettänyt kuvia.

Hirviniemi oli myös kysynyt, jääväthän viestit ainoastaan kaksikon välisiksi.
13524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Elina kertoo asiasta iltapäivä/juorulehdille, mutta ei vie juttua muutoin eteenpäin. Miks näini?

Äänestä
  • 🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

    😍 ­N­­­y­­m­­­f­­o­­­m­­­a­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18131463j

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

Tää Elinakin elää maailmalla miesten kustannuksella. Ite kertonut polttavansa huumetta eikä virallista työpaikkaa. Matkustaa maasta toiseen,??????????????????????
Viestitelly Akun kanssa vuosia???????? Vajaa kolme vuotta???????????

Nyt mollaamassa jos joku lähettää viestejä ja kyselee missä on homobaari.
Mitä siitä sit?????????????????

Äänestä

Tämä Tervo ja Helin ovat kavereita ja yhdessä kuvanneet sellaisia toisiinsa kietoutuneita yläosattomia kuvia. Tervo kyseli kansalta että haluavatko lisää sellaista.

Äänestä
  • Seiskassa onkin juttua asiasta tämän vuoden heinäkuussa eli tuore juttu. Siinä kerrotaan että Elina Tervo julkaisia hekumallisen yhteiskuvan Erika Helinin kanssa. Ja tosiaan, bikinien yläosat on heivattu mäkeen ja Tervo kyselee seuraajilta kommentteja että lisää tällaista?

    Äänestä

  • En tiennytkään että Enbuskella ja Hörköllä on yhteinen Podcast.

    Äänestä

Miksi nyt miksi ei aikaisemmin heti kun tämmöstä on tapahtunu?

Äänestä

Miksi otti viestejä vastaan, miksi vastasi viesteihin, miksi ei laittanut estoa päälle. Siksikö, että saadaan mies syytteeseen ja maksamaan korvauksia, käsittämätöntä tuo naisten toiminta sekopäistä ukkoa kohtaan.

Äänestä
  • miksi ei? jos mahis saaha korvausta niin sitten voi saaha korvaus!

    Äänestä

No nyt vielä Elina Tervollekin 😳. On ollut ahkera poika tuo Hirvi liemessä. Oma muija Sonja ei näköjään ole ollut hetkeäkään mielessä. Nämä viestien naiset kun on paljon näyttävämpiä naisia kuin Sonja. Sonja on kulissi, jota Aku vain hyödyntää.

Äänestä
  • Jos Aku tykkää tuontyyppisistä naisista. Kyllä ministerilläkin oli aikanaan syynsä lähettää viestejä Tukiaiselle, Bergilla, Fingerroosille ja Mäntylällekin. Kun googlaa heidän kuvia tuolta ajalta niin siellä pyllistellään ja esitellää varsinkin rintamusta avoimesti eri medioissa. Tai ei siihen aikaan tuo pyllistely ollut niin tapetilla mitä tänä päivänä on näillä naisilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Jos Aku tykkää tuontyyppisistä naisista. Kyllä ministerilläkin oli aikanaan syynsä lähettää viestejä Tukiaiselle, Bergilla, Fingerroosille ja Mäntylällekin. Kun googlaa heidän kuvia tuolta ajalta niin siellä pyllistellään ja esitellää varsinkin rintamusta avoimesti eri medioissa. Tai ei siihen aikaan tuo pyllistely ollut niin tapetilla mitä tänä päivänä on näillä naisilla.

    Haukuttiinko tuo ministeri keskustelupalstoilla samaan tapaan kuin nyt Akua haukutaan? Tännehän tulee solkenaan uusia aloituksia ja Akun toiminta koetaan aivan törkeänä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Haukuttiinko tuo ministeri keskustelupalstoilla samaan tapaan kuin nyt Akua haukutaan? Tännehän tulee solkenaan uusia aloituksia ja Akun toiminta koetaan aivan törkeänä.

    Akun toiminta on ollut törkeää. Kaipaa huomiota, kehuja ja ihailua oman itsetuntonsa pönkittämiseksi. Kun ei tajua että se ei auta. Pelkkä nolla koko kaveri. Luulee liikaa itsestään, saattaa olla narsisti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Akun viesteillä ei ollut mitään rajaa!Aku on seksihirviö, kamalampi kuin kukaan elossa olevista ihmishirviöistä!
____________________________________________________________________
nsimmäisen kerran Hirviniemi lähestyi Tervoa sosiaalisessa mediassa keväällä 2020 ensimmäisten koronasulkujen aikaan. Viestittely jatkui useita vuosia. Tervo ei muista, että Hirviniemi olisi lähestynyt häntä enää tämän vuoden aikana.


Tervo kertoo, että keskustelu ajautui joka kerta Hirviniemen puolelta seksisävytteiseksi ja ehdotteluksi.

Hirviniemi oli muun muassa kysellyt Barcelonassa olleelta Tervolta suosituksia paikallisista homobaareista ja pyytänyt tätä matkaoppaaksi.

Tervo kertoo Hirviniemen lähettäneen kirjallisia viestejä. Toisinaan näyttelijä ehdotti, että olisi lähettänyt kuvia. Tervo kieltäytyi eikä Hirviniemi lähettänyt kuvia.

Hirviniemi oli myös kysynyt, jääväthän viestit ainoastaan kaksikon välisiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu