"On ihanaa saada kiitosta siitä työstä, mitä on tehnyt".
Jokseenkin näin sanaili tänään TTK:n kilpailuun osallistunut tanssiparin opastaja. 3. sija.
Minusta tuossa sitaatissa on sellainen ydin, mitä voisi viljellä enemmän.
Kiitosta.
Viimeistään joulu voisi haastaa kiitokseen työpaikoilla, kouluissa, harrasteissa, perheen sisällä jne. antamaan tehdystä työstä, yritteliäisyydestä, sinnikkyydestä, luottamuksesta, sitoutumisesta jne. kiitokset.
Beng
Jokseenkin näin sanaili tänään TTK:n kilpailuun osallistunut tanssiparin opastaja. 3. sija.
Minusta tuossa sitaatissa on sellainen ydin, mitä voisi viljellä enemmän.
Kiitosta.
Viimeistään joulu voisi haastaa kiitokseen työpaikoilla, kouluissa, harrasteissa, perheen sisällä jne. antamaan tehdystä työstä, yritteliäisyydestä, sinnikkyydestä, luottamuksesta, sitoutumisesta jne. kiitokset.
Beng
Vastaukset 54
Vanhimmat
Kuulun vapaaehtoisten ryhmään, tarkoituksena poistaa yksinäisyyttä. Palautelaatikossa on pääasiassa kiitosta. Siellä osataan kiittää. Siinä olen kiitoksen saajana. Tosin muistan joka kerta sanoa että mekin saamme iloa siitä että näemme ihmisiä joille kokoontuminen on ilo, merkitys ja yksinäisyyden poistaja. Myös me tällä tavalla pidämme yksinäisyyden loitolla.
Hoidan tai olen seurana (ei 10-vuotiaat enää hoitoa tarvitse) lapsenlapsille pikkujouluiltana ja -yönä. Äidillään on tapana laittaa vastaukseeni vain peukku. Se riittää hyvin kiitokseksi.
Eläkeläisyhdistyksissä ei makseta palkkiota. Siinä olen kiittäjänä. Miten ihmiset jaksavat järjestää vuodesta toiseen matkoja, teatterireissuja, tapaamisia omalla ajallaan. Se vaatii osaamistakin, ei ihan kaikki pysty organisoimaan. Ja heitä on monta eri ryhmissä.
Hyvä aloitus. Mitä jos tähän pistäisimme jatkoksi henkilöitä, jotka ansaitsevat kiitoksen juuri meiltä. Ja mitä itse tekee sellaista, että saa toisilta kiitosta.
Kiitos asiallisesta ja mielenkiintoisesta vastauksesta.
Arvostan vapaaehtoistyössä toimivia.
Eläkeyhdistysten toimintaa pitänee opiskella ja vuodet tuonevat varmuutta.
Silti kaikentasoinen osallistuminen on arvokasta. Mukanaolokin.
Beng
Minulta kiitokset erityisesti eri sairauksiin keskittyvien yhdistysten vetäjille ja vertaistukijoille.
He antavat tietoa ja opastusta saajalle ilmaiseksi. Se on hyvin, hyvin arvokasta.
Ovatko ihmiset kiittämättömiä.
Ymmärrän, että kiitoksen antaminen voi olla vaikeaa.
Se on aivan eri asia kuin kannatus.
Kiitos on siitä, että joku on toiminnallaan tehnyt vaikutuksen.
Beng
Ovatko nyt 70 + ihmiset häpeissään, kun kiitoksen antaminen ei kelpaa.
Joka päivä ilmaantuu ainakin joku, joka sen ansaitsee.
luuletko että joku natsittaja savolainen pystyisi jostain kiittämään
En luule mitään, mutta toivon.
Entäs jos kiittää itseään: Hyvä minä, kun en kaatunut liukkailla!
Esimerkiksi.
Beng
Sinä et ainakaan ansaitse kiitosta solvaavasta kommentistasi.
kylmätotuus
Ennen kun vielä olin vakituisesti töissä niin työnantajalta saatiin aikaikkuna almanakka kiitokseksi joulun edellä . Siinä oli mustan kannet ja sopi hyvin käsilaukkuun , sitten alkoi säästämisen ajat myös työmaalla ja saimme almanakat ilman kansia , siitäkös eräät eioemin nostivat ja olivat vihaisia. Itse oltiin ne lastiikka kannet siihen uuteen vanhasta almanakasta . Sillä asia korjaantui
Ihan totta joskus voi kiitellä itseäänkin sen tein tässä yhtenä päivänä kun puhelimessa ei kaikki asiat toimineet ja ihme kyllä iha itse ratkaisin ongelman vaikka tavallisesti en uskalla kun pelkään että jos teen jotain väärin
. Mutta uskalsin ja osasin . Taputin itseäni olkapäälle ja sanoin että kiitos sinä osaava nainen kun ratkaisit ongelman ihan itse . Mutta ei kannata nuolaista ennekö tipahtaa joskus saattaa olla niinkin vaikeita juttuja näiden koneiden kanssa että on oikein mentävä firmoista apu hakemaan .
Uskon että kun ei lapsuudessa ole koskaan kiitosta saanut niin aitä ei aina osaa edes käsitellä , mutta en usko että kukaan häpee mitenkään . Minullamon ystävä joka on tehnyt toisiaan asioita minulle ihan vaan pyytämättä ja kun kiitän niin hän osaa ottaa sen hyvin vastaan ei hämmenny mitenkään .
Mutta kun muistan lapsensakin jos joku vaikka kehui uutta mekkoa niin itsekkin hieman sitä vähätteli ettei se mikään hieno ole . Aika typerää sisnänsö ai kai kukaan hommaa itselleen vaatteita joista ei pidä. Muistan synnytyslaitoksella kun samass salissa oleva nainen jok Aili yli40 vuotta vanha oli saanut vauvan hän kiitteli kaikesta että olinsaanut vauvan ja ruuasta ja jokaisesta hoitaja ån käynnistä meidän huoneessamme . Joten hän se osasi kyllä kiitellä kovasti
tanssi ole työtä ja hyödyttömämpää kuin shakinpeluu joka sekin on hyödytöntä
Tanssi on taidetta. Kyllä ammattitaitoinen ansaitsee.
Se on itseilmaisua, tulkintaa, esittämistä.
Mitä hyöty on? Onko se aina rahassa? Voisiko se olla mielihyvässä?
En katsonut yhtään osaa TKK:ssa -ohjelmaa.
Olen seurannut Amazing racea. Vähän uuden ma puoleista ohjelmaa.
Aikoinaan odotin kesää jenkkiversion kanssa. Viikon verran lähemmäksi.
Heikki Paasosta voinkin kiittää, sillä hän on vallan miellyttävä 'isäntä'.
Beng
Yksinäisyyttä hyvä poistaa, mutta ystävä joka lähellä sydäntä tai läheinen on kaikista paras ♥️
Ystävyyttä kannattaa vaalia.
Sitä ei tule kuitenkaan pitää itsestäänselvänä.
Beng
On ystäviä, joiden antamaa tukea muistaa myöhemminkin kiitollisena.
Kiitos kuuluu antaa henkilölle silloin, kun on tilaisuus/tilanne.
12:36
Tuo on tärkeää.
Jos venttaa sopivaa ajankohtaa, niin kiitos voi unohtua.
Vaan kuukausienkin päästä sillä on vaikutusta.
Beng
Aina ei hoksaa kiittää, kun aihetta olisi. Suomalainen on kai lyhytsanainen
ja vähäpuheinen .... ?
Yritän ja yritän pitää mielessä. Jos saan kiitosta, niin kyllä se muistakin tuntuu kivalta todennäköisesti.
Beng
Onhan se mukavaa, jos tuntuu, että jollakin tavalla arvostetaan.
Kiitoksen mukana tulee arvostuksen tunne.
Suomalainen on jäyhä. Suomalainen kiittää joskus epäsuorasti:
"Ostin pojalle mopon".
Jouluna on mahdollisuus kiittää antamallakin.
Yleiseen hyvään. Miksi? Kun minulla on enemmän kuin saajalla.
Toivottavasti joulukeräykset rajaa on nostettu edes sataseen. Se on vuosikausia ollut 70 € ja kun hinnat ovat nousseet, niin lahjakortti on kutistunut.
Beng
Kaikkein paras olo tulee auttamisesta. Jouluna on hyvä tilaisuus ja helppo
auttaa, kännyynkin tulee tekstareita, joihin vastaamalla voi lahjoittaa.
Yhden tekstarin sain, josta en ollut varma, olisiko se huijaus.
Nykyään rosvot tietää kaikki keinot. En laittanut siihen.
Kotimaan lasten ja perheitten joulukeräykseen laitan aina
ja muihinkin vastaaviin vuoden ympäri.
Samoin on tullut pariin otteeseen tekstari.
Yleensä osallistun tv:ssa järjestettyihin keräyksiin.
Nyt ne ovat erityisen tärkeitä. Ensi vuosi voi suurelle joukolle olla kärsimystä, lähes eloonjäämiskampoailua. Mutta äärioikeistohallitushan ja Antti Lindtman haluaa tätä.
Beng
Lindtman ? Tuskin haluaa.
Todella toivon niin.
Vaan eduskuntasalissa ääneen sanoi tukien leikkauksista.
Beng
Ajattelen ja ihmettelen. Jos itse olen saanut jotain, soisin kyllä sen muillekin.
Tai epäkohtaan törmätessäni, reagoin, koska ei muiden tarvitse sitä ikävää kokea.
Beng
Tukiviidakko on paisunut älyttömyyksiin.
On leikattava, ennen posahtamista. Onneksi on toimintakykyinen hallitus kirurgisiin toimenpiteisiin!
11:05
Osaako se myös ommella haavat?
Beng
Ei ole paisunut älyttömyyksiin. Kyllähän sinun Kelapersuna se pitäisi tietää.
Sinimustan hallituksen malli ?
15:06
EK:n avittamana varmaan. Ja sitä pohdintaa on tehty muutama vuosi.
En voi olla kovin kiitollinen niistä toimenpiteistä ja aikeista, mitä tulee ensi vuonna.
Beng
Oletko noin iso puusilmä!
Täällä on aina välillä noita kirjoittajien keskinäisiä välienselvittelyjä.
Asetelma on usein hallituksen puolesta vai vastaan.
Minusta hallituksen poliittisen ohjelman sisältö mietityttää minua.
Beng
Joku laittelee noita natsileikkeitä ketjuihin. En yhtään tykkää.
Natsileikkeet koskee PS:ää. Natsit on PS:n "viiteryhmä".
Silti.
Ovat vastenmielisiä.
En pystyisi käymään Auschwitzissa.
Niin suuri paha mieli.
Beng
Vastenmielisiä ovat, mutta persuille aate ei ole vastenmielinen,
se kertoo heidän ihmisyyden vastaisesta ihmiskuvastaan ja arvoistaan.
Nürnbergin oikeudenkäynnin jälkeen natsismi julistettiin rikokseksi ihmiskuntaa
ja ihmisyyttä vastaan.
Persuille aate elää ja he sen mukaan.
Persu Rydman: "Me natsit emme tykkää jutskuista".
Kaksi saksankielistä mediaa kirjoitti Twitterissä levinneistä kuvankaappauksista,
joista yhdessä elinkeinoministeri Wille Rydman kutsuu itseään natsiksi.
Harmillista.
Mutta eikö tämä ole ollut siellä jo kuukausia sitten. Vai vasta nyt?
Beng
Kaikki ne ovat samanlaisia PS:ssa.
Punikki konahtelee typeryyksiä.
Mitä tuo konahteleminen tarkoittaa?
Uusi verbi minulle.
Tarkastin.
Panetella, piikitellä, irvailla,tuskia, ärhennellä; kujeilla, pilailla, konstilla, oikutella...
Tommosta.
Beng
Mikä tekstissä on typerää? Tee nyt hieman työtä ja kerro. Pystytkö?
Vastenmielisiä ovat, mutta persuille aate ei ole vastenmielinen,
se kertoo heidän ihmisyyden vastaisesta ihmiskuvastaan ja arvoistaan.
Nürnbergin oikeudenkäynnin jälkeen natsismi julistettiin rikokseksi ihmiskuntaa
ja ihmisyyttä vastaan.
Persuille aate elää ja he sen mukaan.
Persu Rydman: "Me natsit emme tykkää jutskuista".
16:10
Ihmettelen miten natsismi voi voimaannuttaa ja viedä ihmisiä harhaan.
Onkohan Suomen peesuomalaisilla jotainmrituaaleja ja 'juhlallisuuksia'?
Jaetaanko hakaristejä 'ansiokkaasta toiminnasta'?
Nythän joku rovasti pillastui, ettei saanut presidentiltä haluamaansa ansiomerkkiä.
Kiukutteleekin kuin pikkukakara.
Ja arvatkaa, minkä puolueen edustaja tuo K.K. on.
Todella noloa.
Todella huonoa käytöstä.
Ei ole rovasti kiitollinen. Eiks hänen pitäisi olla Sarin poppoossa?
Beng
Tolvanat jakelee hakaristejä. Saksassa jaettiin rautaristejä.
Rovastihan raivostui, kun hänelle on tulossa omien sanojensa mukaan väärä mitali. Liian vaatimatonta. K.K./PS
Beng
Virallinen kiitospäivä olisi ollut 23.11.
Vaan Eihän meillä sellaista voi viettää - kait.
Kaivoin ketjuni käsittelyyn.
Oletteko hurahtaneet joululeffoihin. Minä olen. Toinen toistaan keksitympiä ja hieman imeliä satuja. En voi mitään. Ja niitä on p a l j o n. Tänäänkin nollaan aivot.
Kulkuset, kulkuset.
Beng
Minä olen saanut niin kovin paljon kiitosta viimeviikolla työstäni jonka valmistelin viikossa . Kun ei pahemmin ole tottunut kiitoksiin niin sekin on eräänlainen tunne ettei oikein tiedä miten sitä käsittelisi . Koska itse ei pidä omaa työtään minään erikoisena , niin tuntuu ihmeelliseltä että siitä saa kiitoksia monelta taholta .
Muistan kun olin pieni ja voimistelutunnilla joissakin volttien teoissa olin kuulemma paras koulussa ja opettaja kiitteli hyvästä suorituksesta ja muut oppilaan , kun en osannut oikein käsitellä asiaa niin vastasin”; ” Ei kestä ” kun olin kuullut aikuisten sanovan erilaisissa tilaisuuksissa, opettaja taputti olkapäälle . Ajatteli varmaan että ompas lapselta puuttunut se tärkeä opetus kotona ( kuten olikin)
Hienoa. Voit olla täysin tyytyväinen.
Noita lapsuuden kannustuksia tuli. Tosiaan. Kait sitä ujosteli. Mutta opettajat osasivat lukea lapsia. Turhaan ei kiitelty.
Beng
Natsiaivoinen Persikki ja valepukkidemari lisäksi kertoo saastavalheita Rydmanista
Rydman pitää jatkuvasti esitelmiä Helsingin juutalaissynagoogassa ja kertoo
sosialidemokraattien rasismista juutalaisia vastaan
Wille Rydman puhui 22.10. Helsingin synagoogassa kutsuttuna
Hamasin uhrien muistotilaisuudessa
Helsingin juutalaisen seurakunnan pyynnöstä
Kuuntelijoina rabbien mukana on Israelin suurlähettiläs ja muita suurlähettiläitä
https://pbs.twimg.com/media/F9DR25eXMAADe1c?format=jpg
Lopputoteamus
""Muistakaamme siis. Se kansa, joka halki historiansa on toistuvimmin ollut hävityksen uhan alla, on osoittautunut myös kansoista sitkeimmäksi. Sen viholliset ovat kukistuneet yksi toisensa jälkeen, mutta itse se on hirveidenkin koettelemusten keskeltä selviytynyt ja noussut voittajaksi. Ja kerta toisensa jälkeen se on palannut isiensä maille, joilta sitä on yritetty repiä irti.
Ja tietäkää: te ette ole yksin. Teillä on ystäviä. Teillä on tosiystäviä. Myös Suomen hallituksessa. Laskekaa minut heihin."" Ministeri Wille Rydman 22.10.
No. Onko tuo tyyppi ollut jossain sodassa? Ei!
Hänkö on sota-ajan elänyt.
Paskan marjat.
Mitättömältä suuria sanoja.
Pikkumiehen pullistelua. Sellaisia ne,
Minä en tunne ketään tuonnimistä.
Joku pikkumies Bätmännin kaveri.
Puunattu pikkupoika.
Voi vitsi, mitä touhua.
Kirjoitin, miten kiitollinen olisin, jos Rydman-tekstit tästä kiitollisuusketjusta poistettaisiin. Olisin ollut poistosta kiitollinen.
No.
Minun tämä kommentti poistettiin.
Beng
Harmillista, kun palstaa sotketaan.