Tämä ei ole ensimmäinen eikä viimeinen tästä asiasta kirjoitettu viesti täällä :) Mutta senpä takia joukkoon mahtunee vielä yksi. Jospa se auttaisi selkiyttämään ajatuksiani, jos ei muuta.
Mitä minä haluaisin löytää?
Sellaisen ihmisen, jonka kanssa voisin jakaa kaikki ne jutut, joita elämä eteen heittää. Asioiden jakaminen on minulle tärkeää, koska sillä tavoin kaikki asiat ja kokemukset ovat kauniimpia ja merkityksellisempiä. Niin minä ainakin ajattelen, ja siksi sen puuttuminen harmittaa. Asioita vain tapahtuu, ne tulevat ja menevät. Muttei ole ketään, jolle niistä kertoa.
Totta kai tämä olisi molemminpuolista: minä haluaisin olla se, jolle soitettaisiin ensimmäisenä, kun jotain mukavaa tapahtuisi, tai kun se toiselle tosi tärkeä juttu olisi vihdoinkin onnistunut. Me tuuletettaisiin sitä yhdessä, ja oltaisiin molemmat siitä innoissamme. Yhtä lailla silloin, kun maailma murjoisi, tahtoisin antaa ison halauksen ja kertoa, että kaikki kyllä vielä järjestyy. Haluaisin kuulla, miten hänen päivänsä on mennyt, ja kuinka se lähestyvä deadline taas tuppaa ahdistamaan.
Yhdessä voitaisiin tehdä kaikkea mukavaa. Niitä sellaisia juttuja, jotka ovat yksin tylsiä. Tai ihan mitä vaan nyt mieleen tulisi :) Oltaisiin yksinkertaisesti hyvä tiimi, jossa otettaisiin huomioon toinenkin eikä vain itseä.
Olen aina ollut (ja olen yhä) sitä mieltä, että jos seuraa haluaa löytää, niin itse sille asialle on jotain tehtävä. En siis usko juurikaan sellaisiin "onnellisiin yhteensattumiin" tai siihen, että etsimättä löytäisi parhaiten.
Baareissa käyn harvoin, enkä muutenkaan pidä niitä minään iskupaikkoina. Luennollakaan ei viitsi oikein alkaa ketään "iskemään", saati sitten kassajonosta tai muusta sellaisesta paikasta.
Entäs tämä netti sitten? Jos vastaat deitti-ilmoitukseen, hukut todennäköisesti siihen vastausten tulvaan, jonka naisten ilmoitukset usein saavat aikaan. Oman ilmoituksen olen joskus laittanut, ja vastauksiakin tuli ihan mukavasti. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että vain pieni osa niistä oli sellaisia, joiden perusteella siitä ihmisestä sai jonkinlaisen kuvan ts. vastaukseen oli nähty vaivaa. Nyt joku tietysti saattaa sanoa, että pakkoko sitä on kaikki niin tosissaan ottaa. Mutta kyllä ainakin itse jättäisin vastaamatta, ellei minulla olisi muuta sanottavaa kuin "olen sinisilmäinen blondi kaupungista x, ota yhteyttä jos kiinnostaa". Miten kukaan sen perusteella voisi tietää, kiinnostaako vai ei.
On siellä vastausten joukossa tietysti
"helmiäkin" ollut. Mutta -jostain syystä- lupaavan alun jälkeen ne sitten tyssäävät johonkin. Kuten eläinallergiaani, erilaiseen maailmankatsomukseen (EN ole uskovainen), sittenkin liian pitkään välimatkaan tai siihen, että hän onkin sattumalta juuri seuraavana päivänä löytänyt elämänsä miehen :)
Ja eihän siinä mitään. Jos asiat ovat menneet niin, ne ovat, ja that's it. Totta on toisaalta sekin, että jokainen epäonnistuminen murentaa pienen palan omaa uskoa siihen, että sopiva tyyppi joskus löytyy. Sellainen, jonka kanssa olisi hyvä olla ja palaset loksahtaisivat kohdalleen.
Enkä minä nyt tarkoita sitä, että heti olisin kirkkoa varaamassa, tietenkään. Mutta koska itse olisin valmis näkemään vaivaa suhteen eteen (tai nähdäkseni, voisiko sellaista joskus syntyä), niin tietysti toivoisin sitä toiseltakin.
Minkäänlaisia pelejä tai "säätöjä" en halua kenenkään kanssa harrastaa.
Loppujen lopuksihan kyse on "vain" siitä, että haluaisi rakastaa ja tulla rakastetuksi. Joku saisi minusta kyllä hyvän miehen :)
Kaikesta huolimatta, hyvää kesää kaikille!
Mitä minä haluaisin löytää?
Sellaisen ihmisen, jonka kanssa voisin jakaa kaikki ne jutut, joita elämä eteen heittää. Asioiden jakaminen on minulle tärkeää, koska sillä tavoin kaikki asiat ja kokemukset ovat kauniimpia ja merkityksellisempiä. Niin minä ainakin ajattelen, ja siksi sen puuttuminen harmittaa. Asioita vain tapahtuu, ne tulevat ja menevät. Muttei ole ketään, jolle niistä kertoa.
Totta kai tämä olisi molemminpuolista: minä haluaisin olla se, jolle soitettaisiin ensimmäisenä, kun jotain mukavaa tapahtuisi, tai kun se toiselle tosi tärkeä juttu olisi vihdoinkin onnistunut. Me tuuletettaisiin sitä yhdessä, ja oltaisiin molemmat siitä innoissamme. Yhtä lailla silloin, kun maailma murjoisi, tahtoisin antaa ison halauksen ja kertoa, että kaikki kyllä vielä järjestyy. Haluaisin kuulla, miten hänen päivänsä on mennyt, ja kuinka se lähestyvä deadline taas tuppaa ahdistamaan.
Yhdessä voitaisiin tehdä kaikkea mukavaa. Niitä sellaisia juttuja, jotka ovat yksin tylsiä. Tai ihan mitä vaan nyt mieleen tulisi :) Oltaisiin yksinkertaisesti hyvä tiimi, jossa otettaisiin huomioon toinenkin eikä vain itseä.
Olen aina ollut (ja olen yhä) sitä mieltä, että jos seuraa haluaa löytää, niin itse sille asialle on jotain tehtävä. En siis usko juurikaan sellaisiin "onnellisiin yhteensattumiin" tai siihen, että etsimättä löytäisi parhaiten.
Baareissa käyn harvoin, enkä muutenkaan pidä niitä minään iskupaikkoina. Luennollakaan ei viitsi oikein alkaa ketään "iskemään", saati sitten kassajonosta tai muusta sellaisesta paikasta.
Entäs tämä netti sitten? Jos vastaat deitti-ilmoitukseen, hukut todennäköisesti siihen vastausten tulvaan, jonka naisten ilmoitukset usein saavat aikaan. Oman ilmoituksen olen joskus laittanut, ja vastauksiakin tuli ihan mukavasti. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että vain pieni osa niistä oli sellaisia, joiden perusteella siitä ihmisestä sai jonkinlaisen kuvan ts. vastaukseen oli nähty vaivaa. Nyt joku tietysti saattaa sanoa, että pakkoko sitä on kaikki niin tosissaan ottaa. Mutta kyllä ainakin itse jättäisin vastaamatta, ellei minulla olisi muuta sanottavaa kuin "olen sinisilmäinen blondi kaupungista x, ota yhteyttä jos kiinnostaa". Miten kukaan sen perusteella voisi tietää, kiinnostaako vai ei.
On siellä vastausten joukossa tietysti
"helmiäkin" ollut. Mutta -jostain syystä- lupaavan alun jälkeen ne sitten tyssäävät johonkin. Kuten eläinallergiaani, erilaiseen maailmankatsomukseen (EN ole uskovainen), sittenkin liian pitkään välimatkaan tai siihen, että hän onkin sattumalta juuri seuraavana päivänä löytänyt elämänsä miehen :)
Ja eihän siinä mitään. Jos asiat ovat menneet niin, ne ovat, ja that's it. Totta on toisaalta sekin, että jokainen epäonnistuminen murentaa pienen palan omaa uskoa siihen, että sopiva tyyppi joskus löytyy. Sellainen, jonka kanssa olisi hyvä olla ja palaset loksahtaisivat kohdalleen.
Enkä minä nyt tarkoita sitä, että heti olisin kirkkoa varaamassa, tietenkään. Mutta koska itse olisin valmis näkemään vaivaa suhteen eteen (tai nähdäkseni, voisiko sellaista joskus syntyä), niin tietysti toivoisin sitä toiseltakin.
Minkäänlaisia pelejä tai "säätöjä" en halua kenenkään kanssa harrastaa.
Loppujen lopuksihan kyse on "vain" siitä, että haluaisi rakastaa ja tulla rakastetuksi. Joku saisi minusta kyllä hyvän miehen :)
Kaikesta huolimatta, hyvää kesää kaikille!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin sitähän meistä jokainen etsii, ihmistä jonka kanssa ne taivaspalat asettuvat kohdalleen.
Jostain syystä minäkin vaan tunnen löytäväni itseni suhteista joissa minua ei arvosteta, tai rakkautta ei kanssani jaeta. Toinen ihminen alkaa nähdä minut sellaisen joksi en itseäni tunnista. Huomaan päivä päivältä olevani vähemmän oma itseni ja jännitän kaikkea muutakin elämää kun ihmissuhteeni ei toimi.
Miten monena iltana olen kyyneleitä pyyhkien haaveillut halauksesta, kunpa joku tulisi vetämään minut syliinsä ja sanoisi että kaikki on hyvin, asiat järjestyy, olet mun oma pikkutyttö.. :) On mulla ihmissuhde nytkin, mutta tunnen ettei se aina ole niin "aikuismainen" ja varma että tuntisin siinä turvaa ja onnea.
Olen välillä aika hukassa. En tiedä mitä tunnen. Mutta tiedäm tarkalleen mitä haluaisin tuntea.