"juice leskinen oli korostetusti tämän kansan omaisuutta, hän suomensi paljon ja monenlaista tekstiä, mut hänen  oma tuotanto ei ottanu kääntyäkseen vieraalle kielelle, juice oli ottanut paikkansa suomalaisuuden ytimessä ja vientituotteeksi ei hänestä ollut"
alunperin hän ei halunnut edes laulajaksi ja koko ajan hän toisti sitä että hän halusi olla tekstittäjä eikä halunnu laulaa omia laulujaan. ekaa hittiäänkin yritti tarjota rauli badding somerjoelle. onneksi ei ehdotus menny låpi. 
MA nummisen pitkälti johtama talvisota underground orchestra oli tehny juiceen kovan vaikutuksen koska siin näytettiin että rock taittuu hyvi nmyös suomen kielellä"
"kaikkeen vaikutti bob dylan"
"juice kiersi ahkerasti ympäri suomea joka paikassa mut kotiutui vain kahdelle paikkakunnalle , ensin juankoski ja sitten tampere"
"helsingissä hän kävi muttei viihtynyt siellä"
Tarina kappaleesta myrkytyksen oireet; 
"juice kaikkien aikojen  parhaita melodioita. säveltäjän mielestä sen taustalla väijyy kaksikin biisiä, toinen on brasilialaisen antonia  carlos jobimin säveltämä adieu tristesse ja toinen on queen yhtyeen kappale 39. Tekstin aihe on luonnon tuhoaminen"
Tarina kappaleesta ollaan ihmisiksi;
"slam yhtyeen jäähyväislaulu. jos slam on olemassa, niin se on olemassa pitkälti tän laulun takia,se on juuri  sitä vaihetta jossa ollaan siirtymässä grand slamiin. Toimii paljon paremmin jossain muualla kuin singlenä. keikkaohjelmistossa se on ollu iät ja ajat ja se menee aina helvetin hyvin läpi. Bändit tykkää soittaa sitä. Singleneä se joutui eristyksiin. Sen kaikki potentiaali ei milään pääse siellä ilmi"
kappaleesta jäminkipohja boogie;
"tanssilavalla  äänitetyltä  tauko II LP:ltä irrotettu levyautomaatti single. kuvaus jäminkipohjalaisesta nuorista. kuuluisa pohjan saha  paloi siellä. ja jäminkipohjalaiset  tyypit jotka ajoi amerikan autoilla , jäivät työttömiksi"
kappaleesta etusivulle suosikkiin;
"juice käänsi omakohtaisen ja ajankohtaisen keikkabiisin amerikkalaisen country rock bändi dr hook&the medicine  shown vuoden 73 hitistä the cover of the rolling stone. Se julkaistiin provinssirock 80 tupla LP:llä. suosikkilehteä päästiin taas tölväisemään.
juice leskinen kaikki singlet 1974-2004 kokoelman kansivihkoissa maukasta luettavaa!
Anonyymi-ap
0
289
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaankotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1493730
- Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki963612
- Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maaneli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423153
- Pidennetään viikko 8 päiväiseksiJa jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest182511
- 1812172
- Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu251367
- 951221
- Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja241061
- Jos elämäsi ihminenon osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt691008
- Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossaAina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt116989