Mari laittoi rajan kiinni - hyvä niin

Rantasen Mari (ps.), joka on koulutukseltaan ensihoitaja ja poliisi, on toiminut jämäkästi: laittoi itärajan kiinni ja esti polkupyörähyökkääjien tulvimisen maahamme.

Puolue on pitänyt kaikki vaalilupauksensa hyvin.

Se, että myös Niiralan raja-asema on kiinni sekä auto- että junaliikenteeltä, on siunaus.

Ja olen täysin samoilla linjoilla siitä, mitä muuta raja-asioista informoitiin Perussuomalaisten teltalla joulunavajaisissa.
941561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 94

Vanhimmat

Myös Jussi Halla-ahon henkilökohtaisella taustalla on ollut merkitystä sille, että suomettumisajan suhmuroinnille ja poliitikoille on tullut loppu maassamme.

Hän on muotoillut, että puolueen tulee olla tinkimätön länsimaisen sivilisaation ja eurooppalaisen turvallisuuspoliittisen arkkitehtuurin puolustaja.

Halla-ahon mukaan Venäjä ei kunnioita kansainvälistä lakia eikä sitoumuksiaan, ei ole tehnyt niin ennen eikä nyt; Venäjä ei arvosta ihmiselämää.

Äänestä
  • Mari jäi ilman putkee .. Ei saanut Putinille turvapaikkaa kodistaan . Mul on käy nyt parempi mäihä .

    Äänestä

  • Tänään on uutisoitu mediassa, että Venäjä on alkanut siirtää maan pohjoisille rajoille kuljettamiaan Lähi-idästä ja Afrikasta tulleita siirtolaisia etelämmäksi. Näyttää siis siltä, että hallituksen määrätietoisilla toimilla polkupyörähyökkäys idästä on torjuttu. 👍🏻

    Äänestä

  • Jussi Halla-aho sai presidentinvaalien 1. kierroksella 19 prosentin kannatuksen Suomen kansalta tammikuussa 2024. Sijoittui kolmanneksi.

    Ei hassumpaa.

    Äänestä

ENNEN vaaleja riikka purra sanoi sanatarkasti näin : "Köyhiltä ei voi eikä saa leikata meille se ei käy". Ja nyt tämä kirottu huijari ja petturi leikkaa köyhiltä, ja vain köyhiltä !! Huijasi köyhiä äänestäjiä ( minua myös ) ja veivasi köyhiltä äänet, tämän jälkeen petti heidät ja käänsi heille selkänsä ! Ikinä en enää luota petturipersuihin ja varsinkaan huijari-Purraan..

Äänestä
  • Höpö, höpö. Väitteesi ei pidä paikkaansa. Riikka ei ole sanonut noin koskaan, missään.

    Valtiovarainministerinä hän laittaa Suomen taloutta tasapainoon.

    Edellinen valtiovarainministeri ja hallitus vei talouden suohon ja haavoittuvaiseksi vihamielisten valtioiden vaikuttamispyrkimyksille. Riikka nostaa Suomen talouden suosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Höpö, höpö. Väitteesi ei pidä paikkaansa. Riikka ei ole sanonut noin koskaan, missään.

    SDP:n vaihtoehtobudjetissa otetaan 500milj vähemmän velkaa leikkaamatta pienituloisilta mitä hallitus. Purra parantaa vain miljonäärien asemaa.

    Äänestä

  • "Vaihtoehtobudjetti" on hölynpölyä. Sellaisella ei ole yhtään mitään merkitystä. sellainen tehdään huvin vuoksi - ilman vastuunkantoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Höpö, höpö. Väitteesi ei pidä paikkaansa. Riikka ei ole sanonut noin koskaan, missään.

    Valtiovarainministerinä hän laittaa Suomen taloutta tasapainoon.

    Edellinen valtiovarainministeri ja hallitus vei talouden suohon ja haavoittuvaiseksi vihamielisten valtioiden vaikuttamispyrkimyksille. Riikka nostaa Suomen talouden suosta.

    Riikka pääsi oikein lehteen sanomisensa kanssa , siis niitä oikein kunnon vaalivalheita !
    Ja talouden huonon jaman moittiminen ja syyttely kyllä käy kuten myös se että helpoiten mennään köyhemmän väen pussille.

    Talouden tasapainon ymmärtää kaikki mutta maksumiehenä työntekijä jolta viedään
    lakko-oikeutta ja paikallisen sopimisen eli työnantajan määräävä ote tulee pikkufirmoissa ilman perälautaa ja jotain kehystä heikennys työntkijälle ja kun sairaslomalle karenssipäivä vaikka kaikki tutkimukset tietää vuosien saatossa ja muulla että se lisää sairasloman pituutta ja on takapakkia palkkakehityksessäkin vaikka sellaista ei meillä olekaan pohjoismaista pienimmät palkat ja pienin ostovoima.

    Äänestä

Poikkeuksetta pahimmat petturit persuista, paikallisista puhumattakaan, ex-pdemareita.
Parraimmat polliiseja. Peijjakkaan päivänkakka.

Äänestä

Hallitus toimi hyvin, kun laittoi koko rajan kiinni sukkelasti.

Vapaata rajan yli juoksemista tai polkupyörän rajan yli taluttamista ei voi enää pitää jokamiehenoikeutena.

Frontex-joukot varusteineen saapuivat Suomeen tänään. Hallitus oli pyytänyt tätä apua itärajan valvontaan; henkilöstöä ja valvontakalustoa.

Äänestä
  • Suomi osallistuu Itämeren lisävalvontaan Merivoimien ja Rajavartiolaitoksen meri- ja ilma-aluksilla, osana JEF-puolustusyhteistyötä.

    Äänestä

  • Raja-aitaa pitää rakentaa kiireesti lisää. EU:lta rahoitus tähän.

    Projektijohto pystyyn ja rakentamistyöt paikallisille firmoille. Esimerkiksi Kiteen raja-aidan osalta pohjoiskarjalaisille firmoille.

    Äänestä

Rantasen Marin viesti oli tyly Vladimir Putinin Venäjälle.

Äänestä
  • Löytyis varmaan työttömiä hitsareita,joita palkata hitsaamaan rajalta portinsaranat kunnolla kiinni. Siinäpä ois Putinille tiirikoimista.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Löytyis varmaan työttömiä hitsareita,joita palkata hitsaamaan rajalta portinsaranat kunnolla kiinni. Siinäpä ois Putinille tiirikoimista.

    Venäläiset hitsarit voi ne hitsata poistuessaan suomesta lopullisesti.
    Tosin kannattaa jonkun tarkastaa ne hitsaukset sen verran hutoi työtä tekevät, että tuskin onnistuu edes saranan hitsaus jäykäksi.

    Äänestä

Nämä meidän vttuilevat naismimisterit yrittää olla kovia jätkiä. Kovilla puheilla saadaan takaisin kovia puheita ja kovia tekoja, olipa vastapuoli naapurimaa tai kotoinen opposotio tai ammattijärjestöt. Jäitä hattuun ja pysytään asiassa.

Äänestä

Onnistuttiin signaloimaan Venäjälle, että meillä on täysi kyky reagoida.

Talvisodan henki teki paluun. Njet Molotoff.

Äänestä
  • Tää on sitten sitä persujen ikiomaa pahesignalointia. Vai?

    Äänestä

  • Tuollaisella ”signaloimisella” voi olla vielä kovat seuraamukset meille…

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tuollaisella ”signaloimisella” voi olla vielä kovat seuraamukset meille…

    Ei ole. Putinille pitää näyttää kaapin paikka. Hänet tulee saada Haagin kansainväliseen rikostuomioistuimeen. Tai sitten vaan ottaa kaverilta nirri pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ei ole. Putinille pitää näyttää kaapin paikka. Hänet tulee saada Haagin kansainväliseen rikostuomioistuimeen. Tai sitten vaan ottaa kaverilta nirri pois.

    Jaa että kärpäsenpaskan kokoinen Suomi näyttää Putinille kaapin paikan? 🤣🤣🤣

    Äänestä

Raja auki, vapaa liikkuminen on ihmisen perusoikeus. Viisumi olisi voimassa, pääsisi käymään tankilla 😊

Äänestä
  • Juu persut lupas että halpa bensa on perusoikeus ja nyt sitten uhossa rajat kiinni. Kai se bensa vero ja alvi nyt poistetaan että saadaan taas halpaa.

    Äänestä

  • Kyllä sieltä Kirkkoniemen läheltä vielä pääsee ihan laillisesti kolttakönkään rajaasemalle venäjälle. Ja kun halpaa on niin eikun isompi tankkista autoa alle. Miks ylipäätään jäit tälle puolelle rajaa jos tilanne ei miellytä? Ei sitä rajaa hetkessä suljettu niin turha väittää ettet tienny.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Juu persut lupas että halpa bensa on perusoikeus ja nyt sitten uhossa rajat kiinni. Kai se bensa vero ja alvi nyt poistetaan että saadaan taas halpaa.

    Jossain vaiheessa lupasivat muuttaa pensan ilmaiseksi. KD taas muuttaa veden viiniksi.

    Äänestä

  • Outo on maailmankuva, jos halpa bensa on tärkeintä elämässä.
    Aika pieni osa suomalaisista on sitä hakenut, rajaseudun vähäväkiset poikamiehet lähinnä.
    Lisäksi tietenkin kaksoiskansalaiset, nuo kulttuurimme "rikastuttajat".
    Suurin osa suomalaisista tietenkin urputtaa polttoaineen hinnasta, mutta tekee työtä ja kantaa kortensa kekoon yhteiskuntamme hyväksi.
    Ja rajaseudulla asujistakin valtaosa maksaa polttoaineveronsa Suomeen, eikä tue venäjän terrorismia Ukrainassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Outo on maailmankuva, jos halpa bensa on tärkeintä elämässä.

    Halvan bensan lupauksella persut on hallituksessa. Heppoisilla eväillä, totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Outo on maailmankuva, jos halpa bensa on tärkeintä elämässä.
    Aika pieni osa suomalaisista on sitä hakenut, rajaseudun vähäväkiset poikamiehet lähinnä.
    Lisäksi tietenkin kaksoiskansalaiset, nuo kulttuurimme "rikastuttajat".
    Suurin osa suomalaisista tietenkin urputtaa polttoaineen hinnasta, mutta tekee työtä ja kantaa kortensa kekoon yhteiskuntamme hyväksi.
    Ja rajaseudulla asujistakin valtaosa maksaa polttoaineveronsa Suomeen, eikä tue venäjän terrorismia Ukrainassa.

    Perussuomalaiset ei ole luvannut ilmaista tai halpaa bensaa kenellekään.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Perussuomalaiset ei ole luvannut ilmaista tai halpaa bensaa kenellekään.

    Halvan bensan lupauksella hallitukseen hinguttiin. Nyt kun olisi aika lunastaa lupaus ei persut muista luvanneensa yhtään mitään. Hillotolppa tuli ja muisti meni.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Halvan bensan lupauksella hallitukseen hinguttiin. Nyt kun olisi aika lunastaa lupaus ei persut muista luvanneensa yhtään mitään. Hillotolppa tuli ja muisti meni.

    Tuo on merkityksetöntä pötypuhetta.

    Perussuomalaiset eivät ole hingunneet millään lupauksella mihinkään hallitukseen. Puolueella on hyvä kokonaisohjelma Suomen talouden tasapainottamiseksi, ja sitä ohjelmaa nyt toimeenpannaan. Pienin askelin, mm. jakeluvelvoitteen jäädyttämisen kautta, polttoaineen hinta on laskusuunnassa bensapumpuilla kautta maan.

    Äänestä

Sooon hintte vähä, mitä meijän Marriii o pantu. Nii ol äiteeessäkkii ristillistä. Meinaan.

Äänestä

Orpo ei enää hyräile Petteri Punakuonoa, vaikka teillä on joulu, juhla harmashapsien.

Nyt suorastaan laulaa: Oltiin kumppanit niin, hyvät kumppanit joo .
Kun haikeaa aikaa vietettiin.
Kun sulle mikään riitä ei,
Mikään riitä ei tosiaan,
Sulle lausun nyt näin:

Hei, hei, hei Mari, Lähdet nyt Mari, Hei, hei,hei Mari, NYT
Lä-ä-ä-ää-äh- det NÄIN.

Äänestä
  • Aivan karmeaa pazkaa.👎

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Aivan karmeaa pazkaa.👎

    Aivan Kasevaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Aivan Kasevaa.

    Hanhitakki pataljoona odottaa rajan aukaisemista petroskoissa

    Äänestä

Itäraja kannattaa pitää kokonaan kiinni talven yli.

Kun kevät koittaa, voisi varovasti avata Raja-Joosepin, ma-pe kello 10-12.

Äänestä
  • Hyvä idea! 👌

    Kun Mari sulki itärajan kaikki rajanylityspisteet, turvapaikanhakijoiden virta Venäjältä pysähtyi kuin veitsellä leikaten.

    Pidetään raja kiinni siis talven ajan. Tai ainakin presidentinvaalin yli.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Hyvä idea! 👌

    Kun Mari sulki itärajan kaikki rajanylityspisteet, turvapaikanhakijoiden virta Venäjältä pysähtyi kuin veitsellä leikaten.

    Pidetään raja kiinni siis talven ajan. Tai ainakin presidentinvaalin yli.

    Oikein hyvä 👋
    Jussi luovutetaan venäjälle Putinin vastaehdokkaaksi heti rajan auettua.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Oikein hyvä 👋
    Jussi luovutetaan venäjälle Putinin vastaehdokkaaksi heti rajan auettua.

    Vaihossa ei oteta ketään tilalle.
    Kusessa ovat, klurps.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Vaihossa ei oteta ketään tilalle.
    Kusessa ovat, klurps.

    Mistä nyt saadaan wolttikuskeja? Itärajan yli tulleilla olivat pyörät mukanaan.

    Äänestä

Alkava viikko on ratkaiseva Suomen rajaturvallisuuden kannalta.

Onko toiminta edelleen jämerää ja uskottavaa?

Muuten olen sitä mieltä, että itäraja tulee olla suljettuna ensi kesään asti.

Äänestä
  • Polkupyörin varustautuneet hybridihyökkääjät torjuttiin onnistuneesti jälleen Vaalimaalla ja Niiralassa. Kiitos Mari. Kiitos Riikka.

    Äänestä

  • Tointaako tuota avata kesälläkään. Mitä hyvää siitä kenellekään seuraa. Pidetään kiinni vaan.

    Äänestä

Samalla tavalla kiinni kuin Pohjois ja Etelä-Koreoiden välinen raja. Venäjä ei juurikaan eroa enää Kimin paratiisista..

Äänestä

Se on sitä, sano Mari, munaa.

Äänestä

Raja-alueella tulee voida tutkia, otetaanko henkilön turvapaikkahakemusta ylipäänsä käsittelyyn. Jos käsittelylle ei ole aihetta, henkilö on työnnettävä takaisin rajan taa.

Äänestä

Mari jatkoi itärajan sulkua Presidentinvaalien yli, 11.2.24 asti.

Erinomaista!

Nyt ehdimme valmistella Rajamenettelylain ja valtuuttaa sotilaat ja muut viranomaiset työntämään maahantunkeutujat jo rajalla rajan taakse.

Äänestä

Peräkammarin pojat joutuu jatkaa tumputtamista ja ajamaan kotomaan polttoaineilla.

Äänestä
  • Noin siinä kävi.

    Loppui Itä-Suomen vanhoiltapojilta vieraissa naisissa käyminen. Raja-asemaa tukkineet tankkarit jäivät tyhjän päälle ja ovat olleet jo puoli vuotta kuin ällikällä lyötyjä.

    Äänestä

  • Ahmedit tulee mettiä myöten .ja kertoilee hs tuhannen ja yhden yön tarinoita.

    Äänestä

Persut lupasi 200 000 uutta työpaikkaa ilmestyvän 2.1.2024 kun leikkaukset astuu voimaan. Eipä ole näkynyt.

Äänestä
  • Ei oo näkyny. Ristustakaan.
    Vaikka monesti on luvattu.

    Äänestä

Kumpi katkeran kepulaisen mielestä pitäisi tapahtua.Leikkauksia vai työpaikkoja vai pussihousukepulaisille lisää tukia.
Terv jallis

Äänestä

Rantanen Mari = Sanna Marin

Äänestä
  • Rantasen Marin Sanna on kainen anti.

    Äänestä

  • Tuo väite on täysin järjetön! Mari Rantanen EI OLE Sanna Marin, sillä:

    - Mari Rantanen on taitava, tarmokas ja elämää nähnyt ministeri. On päämäärätietoinen ja tekee fiksuja päätöksiä työssään ja Suomen etu edellä. Aina.

    - sen sijaan Sanna Marin on ollut Suomen kaikkien aikojen huonoin ministeri. Hän vei maamme jyrkkään velkakierteeseen, tuhlasi valtion kassan ja teki muitakin aivan karmeita virheitä. Nyt juo shampanjaa ja pyörii jetset-piireissä maailmalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Rantasen Marin Sanna on kainen anti.

    surkeaa siansaksaa, yritäs keksiä jotain muuta tekmistä kuin tällä palstalla keskusteluketjujen sotkeminen aivopieruillasi

    Äänestä

Mari pitää rajan kiinni huhtikuun 2024 puoliväliin asti!

Erinomaisen hyvä juttu. Sitten rajasulun jatkoa vaan vuoden loppuun asti.

Pitää jatkaa itärajan aitaamista ja linnoittamista nopeutetulla tahdilla.

Äänestä
  • Onneks ei oo vihervassarit päättämässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Onneks ei oo vihervassarit päättämässä.

    Edellinen ministeri oottas rajalla repa levällään

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Edellinen ministeri oottas rajalla repa levällään

    Krista Mikkonen (vihr) oli Suomen kaikkien aikojen huonoin sisäministeri.

    Äänestä

Rohkeesti vaan miinottaa toi raja-alue. Ei varmasti moni suomalainen astu niihin

Äänestä

Rantaselle kymmenen pistettä. Hyvin toimittu!

Äänestä

EI OLE RAJA KIINNI LÄHELLEKKÄÄN METSÄT VUOTAA IMATRALTA JOOSEPPIIN ENTÄ KUN KESÄ TULEE, MUT ENNEN KESÄÄ TULEE RANTASKAN KELA KYTÄT. ETTÄ PS TYHMYYS TIIVISTYY VAUTSI MITÄ VIISAUTTA TYHMÄLTÄ.

Äänestä
  • Pääsee ainakin valtio perimään katteettomasti maksetut etuudet takasin. Kolahtiko omaan nilkkaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Pääsee ainakin valtio perimään katteettomasti maksetut etuudet takasin. Kolahtiko omaan nilkkaan?

    Milloin hallitus puuttuu harmaaseen talouteen? Ei näytä kiinnostavan. Entäpä muutaman ulkomailla asuvan miljonäärin suomesta saamiin maatalous ja yritystukiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Pääsee ainakin valtio perimään katteettomasti maksetut etuudet takasin. Kolahtiko omaan nilkkaan?

    Juuri näin. 👍

    Kela-etsivät selvittävät tukien väärinkäyttötapauksia. Siihen kokonaisuuteen tulee antaa riittävät, hyvät resurssit (työvoima, tiedusteluvaltuudet, laitteet, tuki poliisilta, rajaviranomaisilta, sosiaaliviranomaisilta, kansainvälinen viranomaisyhteistyö, jne.).

    Kyse on ennakoinnista ja paljastavasta toiminnasta.

    Etsivillä on mahdollisuus esimerkiksi tarkistaa nykyistä tarkemmin, ketkä henkilöt asuvat kodissa, johon asumis­tuki on myönnetty.

    Etsivä voi myös esimerkiksi selvittää väärinkäytösten varalta tapauksia, joissa ulkomailla pää­sääntöisesti aikaansa viettävä nostaa Suomesta tukia.

    Kela-etsivät toimivat samalla periaatteella kuin vakuutusyhtiöiden etsivät.

    Kiteellä on runsaasti väärinkäytösepäilyjä perus­toimeen­tulotuen, työttömyysturvan ja yleisen asumistuen tapauksissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    On erinomaisen hienoa, että nuo tukihuijarit jäävät kiinni nyt.

    Äänestä

Viedään sinne rajalle Paavo Väyrynen. Kukaan täysjärkinen ei pyri tänne..

Äänestä

En usko, että raja aukeaisi ihan heti. Kuulemma huomenna hallitus tekee päätöksen rajasulun jatkamisesta. Jatkavat sulkua ilmeisesti kahdella kuukaudella.

Jos ns. käännytyslaki on voimassa Juhannukseen mennessä, sitten ehkä yhden raja-aseman voinee avata.

Äänestä
  • Ei mitään syitä jatkaa rajasulkua. Raja auki ja heti, tavan ihmisille on suotava vapaa liikkuminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Ei mitään syitä jatkaa rajasulkua. Raja auki ja heti, tavan ihmisille on suotava vapaa liikkuminen.

    Noin huudeltiin krimilläkin ensin, sitten koitti vuosi 2014..

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Ei mitään syitä jatkaa rajasulkua. Raja auki ja heti, tavan ihmisille on suotava vapaa liikkuminen.

    Kyllä sä oot edelleen vapaa menemään ihan mihin vaan, reitti kannattaa miettiä huolella.

    Äänestä

  • Mari jatkoi itärajan kiinnipitoa tänään. Päätös on voimassa toistaiseksi eli niin kauan kuin se nähdään välttämättömäksi. Siinä voi mennä vuosia. Hyvä niin.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Mari jatkoi itärajan kiinnipitoa tänään. Päätös on voimassa toistaiseksi eli niin kauan kuin se nähdään välttämättömäksi. Siinä voi mennä vuosia. Hyvä niin.

    Hieno homma. Jos kenellä on venäjälle asiaa, niin Viron kautta pääsee.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Hieno homma. Jos kenellä on venäjälle asiaa, niin Viron kautta pääsee.

    Viron kautta pääsee, tai vaikka lentämällä ensin Turkkiin ja sieltä sitten venäjälle.
    Toisaalta, jos on muuttanut ulkomaille, esimerkiksi Suomeen, niin on varmaankin ajatellut asua siellä ulkomailla…

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Hieno homma. Jos kenellä on venäjälle asiaa, niin Viron kautta pääsee.

    Jos kenellä on Venäjälle asiaa, voi jäädä sinne..
    Putinistiystävien fasistiseen seuraan👍

    Äänestä

Luojan kiitos, ettei vihervasemmisto ole nyt hallituksessa. Taitaisi olla Paraatiovet auki Venäjälle päin.

Äänestä

Sisäministeri Mari Rantanen kertoi tänään 18.4. että hallitus on päättänyt useista maahanmuuttoa kiristävistä esityksistä. Lisää kiristyksiä on luvassa syksyllä.

Äänestä
  • Hyvä!

    Äänestä

  • Rasismia ja syrjintää.

    Äänestä

Onko Rantanen Mari Sanna Marin?

Äänestä

Raja auki ja heti! Kuuluu ihmisen perusoikeuksiin vapaa liikkuminen. Saako hallitukselle laittaa laskun käyttämättömästä viisumista?

Äänestä
  • Sinä pääset ihan vapaasti liikkumaan. Lennä vaikka Turkin kautta. Tai aja vähän pitempi lenkki Etelä-Viron kautta.
    Hyvää matkaa!

    Äänestä

Ai että, Mari laittoi yksin. Sovitaan niin.

Riikka Purra korotti ALV:n, leikkasi eläkkeitä, yms. Yksin. Sovittu myös.

Onneksi vassarikepulivihreäbdemari ei ollut söhläämässä.

Äänestä
  • Ei eläkkeitä leikattu eikä sos apuja Sos apuja maksetaan vähemmän kuin aiemmin veroeuroista valtion kassasta joka on veronmaksajien ylläpitämä.

    Äänestä

EU:lta tulee avustusta rajaseudun niille yrityksille jotka ovat erehtyneet tukeutumaan liiketoiminnassaan terroristivaltion asiakkaiden varaan ja ovat nyt vaikeuksissa.
Myös venäjän masinoiman rajarikollisuuden torjuntaan on tulossa rahaa.
Samalla kaikki välillinen kaupanteko rikollisvaltion kanssa laitetaan suurennuslasin alle.
Miten lie muuan polttoaineenjakeluketju jolla on suora yhteys venäjään..

Äänestä
  • Veriset lannoiterakeet:

    ihmettelen, miten on mahdollista, että Cemagro (toimii Tohmajärvellä) edelleen tuo raaka-aineita Venäjältä ja näin rahoittaa Venäjän pari vuotta sitten aloittamaa hyökkäyssotaa?

    Kuka maanviljelijä enää osta noita verisiä rakeita??

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Veriset lannoiterakeet:

    Maanviljelijä, joka ostaa Cemagron tuotteita, pelaa terroristivaltio Venäjän pussiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Veriset lannoiterakeet:

    ihmettelen, miten on mahdollista, että Cemagro (toimii Tohmajärvellä) edelleen tuo raaka-aineita Venäjältä ja näin rahoittaa Venäjän pari vuotta sitten aloittamaa hyökkäyssotaa?

    Kuka maanviljelijä enää osta noita verisiä rakeita??

    Kyllä pitäis tehdä jotain näille Kremlin kätyreille.

    Äänestä

Niin sanottu Käännytyslaki on viety Eduskunnan käsittelyyn tänään.

Nyt selviää, ketkä sitä vastustavat. He ovat vihollisen puolella suoraan.

Äänestä

Rajakuntien net-sivuilla on mm puhelinnumeroita sen varalta, että rajan ylittäjistä voi ilmoittaa. KIteen sivulta ei löydy (helposti muutakaan tietoa), esim Parikkalassa numerot on ja raja-asukkaille jaettu laatikoihinkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Rantasen Mari (ps.), joka on koulutukseltaan ensihoitaja ja poliisi, on toiminut jämäkästi: laittoi itärajan kiinni ja esti polkupyörähyökkääjien tulvimisen maahamme.

Puolue on pitänyt kaikki vaalilupauksensa hyvin.

Se, että myös Niiralan raja-asema on kiinni sekä auto- että junaliikenteeltä, on siunaus.

Ja olen täysin samoilla linjoilla siitä, mitä muuta raja-asioista informoitiin Perussuomalaisten teltalla joulunavajaisissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu