Että sillä tavalla. Hienoo. Ei tää tähän. Jatkan heti kun kirkastuu jotain.
Kommentointi suljettu mun viestiketjussa
172
1541
Vastaukset
- Anonyymi
Mutta älä syö sitä hernekeittoa please.
- Anonyymi
Vaikka kyllä I Tauno ihan oikeassa siinä oli että kunnian perkele voi siinä vaikuttaa kun laulaa kovaa "ei se ole kunnian asia"
Mutta ei Tauno sitä sentähden sanonut....Mutta antaa olla...
Asia itsessään oli oikea, mutta no annan esimerkin.
Kuvitellaan että on rikas ja köyhä mies.
Ja se köyhä mies on kateellinen sille rikkaan miehen omaisuudelle.
Mutta se rikas mies tekee syntiä siinä että hän ahnehtii liikaa omaisuutta.
Ja tämä köyhempi tulee sitten nuhtelemaan rikasta ahneuden synnistä. Niin kyllä hän oikeasta asiasta nuhtelee Mutta yhtälailla se kateus on synti.- Anonyymi
Että niinkun oman katkeruuden takia nuhtelee toista. Eikä varsinaisesti sen takia että odottaisi parannusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Että niinkun oman katkeruuden takia nuhtelee toista. Eikä varsinaisesti sen takia että odottaisi parannusta
"Että niinkun oman katkeruuden takia nuhtelee toista. Eikä varsinaisesti sen takia että odottaisi parannusta"
Niinkun että mitä tarkoitit? En ymmärtänyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Että niinkun oman katkeruuden takia nuhtelee toista. Eikä varsinaisesti sen takia että odottaisi parannusta"
Niinkun että mitä tarkoitit? En ymmärtänyt.Sitä että jos minä saarnaan täällä parannusta tai nuhtelen synnistä. Minulla on se mieli, että minä toivoisin todella että joku kääntyisi teiltä jotka vievät helvettiin ja löytäisi taivaan tien ja pääsis kerran taivaaseen.
Mutta on myös toinen tapa nuhdella synnistä.
Se näyttäytyy ulkoisesti hyvin samanlaiselta ehkä identtisesti. Mutta sillä nuhtelijalla ei vain ole halua että se ketä hän nuhtelee pääsis taivaaseen. Eli tekeekö parannuksen. Vaan se nuhtelemisen tarve tulee toisesta vaikutteesta, esimerkiksi katkeruudesta.
Tietenkään en voi 100% varma olla. Mutta jos sanotaan että koirilla on hajuaisti niin miksei ihmiselläkin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä että jos minä saarnaan täällä parannusta tai nuhtelen synnistä. Minulla on se mieli, että minä toivoisin todella että joku kääntyisi teiltä jotka vievät helvettiin ja löytäisi taivaan tien ja pääsis kerran taivaaseen.
Mutta on myös toinen tapa nuhdella synnistä.
Se näyttäytyy ulkoisesti hyvin samanlaiselta ehkä identtisesti. Mutta sillä nuhtelijalla ei vain ole halua että se ketä hän nuhtelee pääsis taivaaseen. Eli tekeekö parannuksen. Vaan se nuhtelemisen tarve tulee toisesta vaikutteesta, esimerkiksi katkeruudesta.
Tietenkään en voi 100% varma olla. Mutta jos sanotaan että koirilla on hajuaisti niin miksei ihmiselläkin?Toki oon siinä ihan yhtä viallinen silloin kuin nuhtelen saarnaajia. Mutta omien kokemuksien kautta muutama asian ymmärtäminen tapahtuukin.
Että niinkun nuhtelee jotain synnistä Mutta ei ole kuitenkaan ajatus että näkisinpä minä sinut kerran taivaassa.
Vaan sen nuhteen takana on ajatus tai henki että me emme mahdu samaan taivaaseen, eli se ei ole nuhdetta niin että tekisitpä parannuksen että saisimme jakaa saman ilon joka tulee puhtaasta omastatunnnosta ja jumalanlapsen oikeudesta vaan että tällä minä ainoastaan osoitan sen vian joka sinussa on. Mutta en minä tahtoisi jakaa taivasta sinun kanssasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toki oon siinä ihan yhtä viallinen silloin kuin nuhtelen saarnaajia. Mutta omien kokemuksien kautta muutama asian ymmärtäminen tapahtuukin.
Että niinkun nuhtelee jotain synnistä Mutta ei ole kuitenkaan ajatus että näkisinpä minä sinut kerran taivaassa.
Vaan sen nuhteen takana on ajatus tai henki että me emme mahdu samaan taivaaseen, eli se ei ole nuhdetta niin että tekisitpä parannuksen että saisimme jakaa saman ilon joka tulee puhtaasta omastatunnnosta ja jumalanlapsen oikeudesta vaan että tällä minä ainoastaan osoitan sen vian joka sinussa on. Mutta en minä tahtoisi jakaa taivasta sinun kanssasi.No kiitos kirjoituksistasi, vastauksestasi!
Nyt ymmärrän ehkä enemmän, taidat olla hyvä ihminen, tai siis et ainakaan paha.
Eiköhän me kuitenkin omat vikamme hyvin tunneta, jos olemme ..... tai no voi olla, että ei?
Toisen silmässähän se rikka näkyy paremmin, kuin oman silmän malka tai parru tai hirsi?
Ja sitten kun siitä toisen silmässä olevasta rikasta varoittelee tuota toista JA siinä on tuo toive, että taivaassa kerran nähtäisiin, onhan se ihan hyvä.
Mutta jos omassa silmässä on jotain rikkaa isompaa??????????
Vai oletko täysin puhdassilmäinen? Ja kuka meistä on? - Anonyymi
"Ja tämä köyhempi tulee sitten nuhtelemaan rikasta ahneuden synnistä. Niin kyllä hän oikeasta asiasta nuhtelee Mutta yhtälailla se kateus on synti."
Tätä köyhempää ei siis niin paljon kiinnostanut se ahneus. Koska himoitseehan hän itsekin sitä rahaa.
Hänen nuhteleminen tuli sitä kateudesta. Tai katkeruudesta.
Ymmärrätkö. Ei hän nuhdellut sitä rikasta miestä sen takia että ahneus on syntiä. Vaan sen kateuden takia. Se kateus laittoi sanomaan että ahneus on synti.
No tämä oli esimerkki, vaikutteet voivat olla mitä vaan.
En ihan ymmärrä mihin silmien puhtauteen se nyt liittyy. Jos sanoo tai toteaa vain asian joka on joskus tapahtunut.
Eli että nuhteleeko tämä köyhä mies rikasta miestä sen takia siitä ahneudesta. Että hänellä on huoli hänen katoamattomasta sielusta?
Vai sentakia, että se sisällä vaikuttava katkeruus tai kateus laittaa nuhtelemaan?
Koska se on vähän eri asia.
Ja ei tämän asian ilmoittaminen liity mihinkään rikkaan ja lapioon, ihan vain totesin että näin on ehkä mahdollisesti käynyt. Tai vaihtoehtoisesti väärinymmärrys. Vaikka harvoinpa syntyy koiria ilman hajuaistia.
- Anonyymi
Pitääkö se paikkansa että Jeesuksen oikea nimi ei ole Jeesus vaan Yahushua ja Jumalan Yahuveh?
Koska se ei ole ihan yhden tekevää miten kutsut yhtä ainoaa Jumalaasi, niin kuin Laki sanoo ettei ole kuin yksi Jumala!
Ja sanoohan rukouskin että pyhitetty olkoon sinun nimesi, joka tarkoittaa varmasti montaa asiaa. Ettei turhaan lausu Herran nimeä ja ei puhu halveksivasti Jumalasta, pyhittää sapatin, pyhittää elämällään Jumalan nimen, ettei Jumalanlasten nimeä kantavat elämällään polje Jumalan kunniaa maailman ihmisten silmissä "tuollaisia nuo jumalanlapset ovat" Ja sitten on myös se ettei Jumalaa ja Hänen Poikaansa voi kutsua toisella nimellä, Jumalahan itsessään ei ole kutsumanimi vaan kuvaa vain Jumalista olentoa joten se ei ole itsessään väärin sanoa Jumala, mutta Jeesus on väärin sanottu jos se ei ole se nimi jonka Isä antoi Hänelle kerran. Emme me kutsu Jeesusta saatanaksikaan emmekä Pekaksi tai Jarmoksi, yksi on Herra ja Pyhitetty olkoon Hänen nimensä. Menee jo sairaaksi Jumalansanan muokkaaminen, mutta omaksi kadotukseksi sitä teette vain.
Mutta sitten on toinen, että jos se on heprean tai latinankielinen nimi, niin se ei kyllä suoraan kerro että mikä se oli aluksi mitä enkeli Marialle ilmoitti, vaan se kertoo ainoastaan sen, kuinka se kirjoitetaan hepreaksi tai latinaksi.- Anonyymi
Miksi tämä on tärkeä asia?
Koska antikristus on varastanut "Jeesuksen" nimen. Eli valhe seurakunnat Kristuksen nimen, joiden tarkoitus on vain tuhota oikea hengellisyys Kristuksen nimen alla.
Ja nyt jos rukoilet tai rukoilemme Kristusta. Niin rukoilemmeko sitä antikristusta vai sitä joka syntyi neitsyen kautta maan päälle eli Jumalan Poikaa?
Joku voi ajatella että onko Jumala niin pikkumainen?
No minä annan esimerkin!
Sinä rukoilet Jumalaa ja Hänen poikaansa siis mielessäsi ajattelet Heitä, ja rukoilet näin, "auta minua saatana ja auta minua perkele"
Koska sinulle on sanottu että Jumalan nimi on saatana ja Jumalan Pojan nimi on perkele, niin mitä ajattelet onko se yhdentekevää?
Kuvitellaan että koko maailmassa olis näin sitten opetettu, ei kukaan tietäisi totuutta. Olisko se siis yhdentekevää?
Tai että Jumalan Pojan nimi olis väitetysti Pietari, ja koko maailma rukoilisi Pietaria ja ajattelisi mielessä Kristusta, niin onko se yhdentekevää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi tämä on tärkeä asia?
Koska antikristus on varastanut "Jeesuksen" nimen. Eli valhe seurakunnat Kristuksen nimen, joiden tarkoitus on vain tuhota oikea hengellisyys Kristuksen nimen alla.
Ja nyt jos rukoilet tai rukoilemme Kristusta. Niin rukoilemmeko sitä antikristusta vai sitä joka syntyi neitsyen kautta maan päälle eli Jumalan Poikaa?
Joku voi ajatella että onko Jumala niin pikkumainen?
No minä annan esimerkin!
Sinä rukoilet Jumalaa ja Hänen poikaansa siis mielessäsi ajattelet Heitä, ja rukoilet näin, "auta minua saatana ja auta minua perkele"
Koska sinulle on sanottu että Jumalan nimi on saatana ja Jumalan Pojan nimi on perkele, niin mitä ajattelet onko se yhdentekevää?
Kuvitellaan että koko maailmassa olis näin sitten opetettu, ei kukaan tietäisi totuutta. Olisko se siis yhdentekevää?
Tai että Jumalan Pojan nimi olis väitetysti Pietari, ja koko maailma rukoilisi Pietaria ja ajattelisi mielessä Kristusta, niin onko se yhdentekevää?Kokeilin rukoilla eilen tuolla nimellä. En huomannut mitään radikaalia eroa siihen normaaliin rukoukseeni. Siis tunnetasolla siinä ns välittömässä vastauksessa jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
- Anonyymi
Toisaalta en normaalisti rukoilekaan Jeesusta vaan Aabrahamin Iisakin ja jakobin Jumalaa ja Israelin Jumalaa, saattaa vähän selittää sitä..
- Anonyymi
Piet2.2.
"14. Heillä on silmät huoruutta täynnä ja ei taida synnistä lakata, he houkuttelevat tykönsä horjuvat sielut, he ovat sydämensä ahneudessa harjaantuneet, kirottu kansa:
15. Jotka antoivat ylön oikian tien ja eksyivät, he noudattavat Balaamin, Bosorin pojan, tietä, joka vääryyden palkkaa rakasti."
Joh.1.3.
"3. Ja jokainen, jolla tämä toivo on hänen tykönsä, puhdistaa itsensä, niinkuin hänkin puhdas on.
4. Jokainen, joka syntiä tekee, se myös tekee vääryyttä, ja synti on vääryys.
5. Ja te tiedätte hänen ilmestyneen, että hän meidän syntimme ottais pois*; ja ei hänessä ole syntiä+.
6. Jokainen, joka hänessä pysyy, ei hän syntiä tee; mutta jokainen, joka syntiä tekee, ei se ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.
7. Lapsukaiset, älkäät antako kenenkään teitänne vietellä. Joka vanhurskautta tekee, se on vanhurskas, niinkuin hänkin vanhurskas on.
8. Joka syntiä tekee, hän on perkeleestä; sillä perkele tekee syntiä alusta*. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän perkeleen työt särkis.
9. Jokainen, joka Jumalasta syntynyt on, ei se syntiä tee; sillä hänen siemenensä pysyy hänessä, ja ei hän taida syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt."
Mitä nämä jakeet haluavat erityisesti kertoa? Josta jo kirjoitin toisessa avauksessa. Tuo 15 jae Pietarin kirjeestä niistä vastaan seisojista, nyt kun on kymmeniä ja kymmeniä seurakuntia, ja kukaan ei voi tietää, missä on Kristuksen oma seurakunta. Niin tuo Pietarin 14 jae ja nuo Johanneksen jakeet ne kertovat niistä, jotka eivät ole Kristuksen opetuslapsia! Siinä on sinulle itselle tuntomerkki, ei niin että toisia katsoisit vaan katso itseesi!
Niin on siis suuri vaara siinä, että alkaa seistä Israelin kansaa vastaan eli Hengellistä Kristikuntaa vastaan, silloin ei ole voimaa perkelettä vastaan, vaan silloin joutuu elämään synnissä, josta Pietari ja Johannes niin kalliisti kirjoittaa, tulee vihollisen orjaksi!:
"14. Heillä on silmät huoruutta täynnä ja ei taida synnistä lakata, he houkuttelevat tykönsä horjuvat sielut, he ovat sydämensä ahneudessa harjaantuneet, kirottu kansa:"
"7. Lapsukaiset, älkäät antako kenenkään teitänne vietellä. Joka vanhurskautta tekee, se on vanhurskas, niinkuin hänkin vanhurskas on.
8. Joka syntiä tekee, hän on perkeleestä; sillä perkele tekee syntiä alusta*. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän perkeleen työt särkis.
9. Jokainen, joka Jumalasta syntynyt on, ei se syntiä tee; sillä hänen siemenensä pysyy hänessä, ja ei hän taida syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt." - Anonyymi
Eroa koko paskasta,vielä kun kerkeää,ennen kuin on nuppi sotkettu.
- Anonyymi
Yahushua Ha Mashiach on kuulemma Jeesuksen oikea nimi ilmeisesti hepreaksi? Kuka sitten todistaa että se hepreankielinen on se alkuperäinen?
- Anonyymi
"Missään kohti Uutta Testamenttia ei sanota että lauantaiSabatti olisi vaihdettu sunnuntaille, joka on aurinkojumala Luciferin päivä." (Toisesta avauksesta)
Aikaisemmin tarttui silmään. En jaksanut lukea. Nyt luin kun ei ole muutakaan tekemistä.
Tuota, tätä asiaa on nyt käsitelty pitkin internettiä ja pakko vain sanoa omakin näkemys asiasta, ja se lukee hyvin selvästi Raamatun ensimmäisillä sivuilla!:
"Seitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi!"
Ja jos siihen joku juutalainen siis Jumalasta luopunut juutalainen lisäilee jotakin omaansa ja tekee sapatin kuudennesta päivästä eli lauantaista, niin siitä me emme tiedä, mutta me tiedämme sen mitä luomikertomus sanoo, ja siinä lukee selkeästi että seitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi, ja seitsemäs päivä on sunnuntai!- Anonyymi
Ja laki Profeetat sanoo, että pyhitä lepopäiväsi. Se todistaa että sunnuntai on sapatti eli Pyhä päivä. Koska Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä.
- Anonyymi
Taitaa saalemin pastori unohtaa sen, että juurikin nämä juutalais taustaiset rapparit taitaa ollakin niitä kovimpia raamatun väärentäjiä, ja eniten heitä istuu juurikin pastorin viroissa kirkkorakennuksissa ja seurakunnissa.

Se että lukee omassa nimimerkissä "pastori", en olisi kovin ylpeä itsestäni. Siinä on kristillisyyden pahimmat viholliset. Nämä pastorit taitavat muutamia poikkeuksia lukuunottamatta seurakunnissa ja kirkoissa olla kaikki tietyn veljeskunnan hyväksyttämiä.

Ja sitten jaellaan vähän ritarikunnan merkkejä uskollisesta työstä, mutta kenelle?
Hyvä Paimen kokoo laumaansa yhteen mutta paha Paimen hajoittaa!
Katso itse sinä joka olet Paimen, missä on lampaasi? Näetkö tuhansia seurakuntia ehkä kymmeniä tuhansia? Kuinka todistat siis olevasi hyvän Paimenen lähettiläs ja lampaat ovat hajalla eksyksissä?
Etkös sinä Paimen koira vihdoin jo näe kuka on sinun paimenesi? Joka istut siellä muurari loosin alaisuudessa, Hyvä Paimen kokoo laumansa yhteen! Jos sinä olet hyvä Paimen koira ja sinulla on Hyvä Paimen isäntänä, miksi lauma sitten on hajalla? Lammas tuntee Paimenen äänen ja seuraa Paimenta, ei koiraa , lammas ei seuraa koiraa vaan Paimenta. Mutta nämä muurari loosit he tahtoisivat saada lampaat seuraamaan koiria.
Hyvä Paimen kokoo lauman yhteen ja lammas tuntee Paimenen äänen ja seuraa Paimenta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se että lukee omassa nimimerkissä "pastori", en olisi kovin ylpeä itsestäni. Siinä on kristillisyyden pahimmat viholliset. Nämä pastorit taitavat muutamia poikkeuksia lukuunottamatta seurakunnissa ja kirkoissa olla kaikki tietyn veljeskunnan hyväksyttämiä.
Ei sais kyllä ketään tuomita silti, vaikka asia olis oikea ettei vahingossa tuomitse sitten hyvää. Ja käy sitten niinkuin Pietarin epistolassa lukee
"14. Heillä on silmät huoruutta täynnä ja ei taida synnistä lakata, he houkuttelevat tykönsä horjuvat sielut, he ovat sydämensä ahneudessa harjaantuneet, kirottu kansa:"
Tuo paikka tulee ymmärtää oikein. Siksi selitän useaan kertaan.
Tuo heti seuraava jae eli 15 jae selittää tämän 14 jakeen. Eli se on ikäänkuin rangaistus niille jotka seisovat vastaan. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi" "ettette vahingossa leikkaisi pois myös hyviä jne.." vapaasti muistellen.
Mutta tuo sana ettei taida synnistä lakata. Sen pitäisi olla nyt parannussaarnaa kaikille ketkä seisoo muita kristityitä vastaan. Sellaisille vastaanseisojille ja poisleikkaajille heille voi käydä niin ettei he taida synnistä lakata. Koska Jumalan Poika on niiden puolella jota vastaan hän tahtoisi seistä. Niin täytyy siis hänen joutua saatanan haltuun. Enempää vahinkoa tekemästä laumalle, siihen asti että hän lakkaa pahaa työtä tekemästä. Se sana ettei vihollinen omiaan kiusaa. Sitä tahtoo käyttää moni perkeleen orja. Mutta en löydä Pyhästä Jumalansanasta vahvistusta sille sanalle. Ette perkeleen orjat olisivat Jumalanlapsia. Päinvastoin, he jotka puhuvat muista kristityistä pahaa ja seisovat seurakuntaa vastaa heille käy niin kuin kirjoitettu on:
"14. Heillä on silmät huoruutta täynnä ja ei taida synnistä lakata, he houkuttelevat tykönsä horjuvat sielut, he ovat sydämensä ahneudessa harjaantuneet, kirottu kansa:" - Anonyymi

"14. Heillä on silmät huoruutta täynnä ja ei taida synnistä lakata, he houkuttelevat tykönsä horjuvat sielut, he ovat sydämensä ahneudessa harjaantuneet, kirottu kansa:""15. Jotka antoivat ylön oikian tien ja eksyivät, he noudattavat Balaamin, Bosorin pojan, tietä, joka vääryyden palkkaa rakasti."
Kun sydän on kiintynyt maailman mammonaan. Silloin voi käydä kristityllekkin niin että alkaa mammonan tähden kiroamaan muita kristityitä jonkun maailmallisen asian takia. Mutta ei tässä paikkaa suoraan ole kysymys siitä. Että kuinka se tapahtui. Mutta antaa ylön oikia tie, eli nousta vastaan niin kuin profeetta tahtoi kirota Israelin kansaa. Mutta ei voinut. Mutta tässä on nyt kysymys siitä, että mitä siitä seuraa kun nousee Israelin kansaa vastaan eli kristityitä vastaan. Ja se sana antoivat ylön jatkuu näin, "Ja eksyivät " Ja sitä koskee tämä sana, että sitä eksymystä seuraa myös muu lankeemus:
"14. Heillä on silmät huoruutta täynnä ja ei taida synnistä lakata, he houkuttelevat tykönsä horjuvat sielut, he ovat sydämensä ahneudessa harjaantuneet, kirottu kansa:" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"15. Jotka antoivat ylön oikian tien ja eksyivät, he noudattavat Balaamin, Bosorin pojan, tietä, joka vääryyden palkkaa rakasti."
Kun sydän on kiintynyt maailman mammonaan. Silloin voi käydä kristityllekkin niin että alkaa mammonan tähden kiroamaan muita kristityitä jonkun maailmallisen asian takia. Mutta ei tässä paikkaa suoraan ole kysymys siitä. Että kuinka se tapahtui. Mutta antaa ylön oikia tie, eli nousta vastaan niin kuin profeetta tahtoi kirota Israelin kansaa. Mutta ei voinut. Mutta tässä on nyt kysymys siitä, että mitä siitä seuraa kun nousee Israelin kansaa vastaan eli kristityitä vastaan. Ja se sana antoivat ylön jatkuu näin, "Ja eksyivät " Ja sitä koskee tämä sana, että sitä eksymystä seuraa myös muu lankeemus:
"14. Heillä on silmät huoruutta täynnä ja ei taida synnistä lakata, he houkuttelevat tykönsä horjuvat sielut, he ovat sydämensä ahneudessa harjaantuneet, kirottu kansa:"Lyhyesti tämä kaikki, kun kaikki eivät kuitenkaan ymmärrä.
Eli jos tuomitsee muita, vaikka asia olis ihan oikea, niin siinä on vaara että kadottaa oman kristillisyytensä. Koska voi käydä niin onnettomasti että vahingossa tuomitsee valittuja. Ehkä se yksi valittu jota tuomitse nyt, ehkä hän nyt vaeltaa epäuskon tilassa, kuitenkin on hän merkitty sielu ja Jumalalle kallis, niin tuomitsemalla muita voi käydä niin mitä tuossa 14 ja 15jakeessa puhutaan ja mitä apostoli Johannes puhuu, kun hän sanoo että joka syntiä tekee on perkeleestä ja minä selitän siitäkin syvyydestä muutaman sanan, kun apostoli Johannes jatkaa että joka Kristuksessa pysyy ei hän syntiä taida tehdä.
Mutta kun me puhumme nyt toisten kristittyjen tuomitsemisesta!!!
Ja kun se on kirjoitettu ja sanottu, ja ehkä vielä huudettu. Että me olemme yksi ruumis, jäsenet keskenämme mutta yksi ruumis Kristuksessa!!!
Ja nyt kun nousee sota. Eli tulee tarve haukkua ja tuomita toisia jäseniä, ehkä ei näy että ne ovat jäseniä, ehkä ne näkyy halvemmiksi jäseniksi ja siksi tulee halu tuomita. Mutta silloin tulee tuominneeksi koko ruumiin Kristuksessa tai jos ei koko ruumista niin kuitenkin Kristuksen ruumista tulee arvostelleeksi ja tuominneeksi, ja siinä voi käydä sitten niin, että kadottaa ainoastaan oman kruununsa ja voi joutua saatanan haltuun eli orjaksi jälleen! Ja nämä ovat vakavia sanoja. Vaikka minä näitä sanonkin, joka en niin vakavasti otettava ole aina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lyhyesti tämä kaikki, kun kaikki eivät kuitenkaan ymmärrä.
Eli jos tuomitsee muita, vaikka asia olis ihan oikea, niin siinä on vaara että kadottaa oman kristillisyytensä. Koska voi käydä niin onnettomasti että vahingossa tuomitsee valittuja. Ehkä se yksi valittu jota tuomitse nyt, ehkä hän nyt vaeltaa epäuskon tilassa, kuitenkin on hän merkitty sielu ja Jumalalle kallis, niin tuomitsemalla muita voi käydä niin mitä tuossa 14 ja 15jakeessa puhutaan ja mitä apostoli Johannes puhuu, kun hän sanoo että joka syntiä tekee on perkeleestä ja minä selitän siitäkin syvyydestä muutaman sanan, kun apostoli Johannes jatkaa että joka Kristuksessa pysyy ei hän syntiä taida tehdä.
Mutta kun me puhumme nyt toisten kristittyjen tuomitsemisesta!!!
Ja kun se on kirjoitettu ja sanottu, ja ehkä vielä huudettu. Että me olemme yksi ruumis, jäsenet keskenämme mutta yksi ruumis Kristuksessa!!!
Ja nyt kun nousee sota. Eli tulee tarve haukkua ja tuomita toisia jäseniä, ehkä ei näy että ne ovat jäseniä, ehkä ne näkyy halvemmiksi jäseniksi ja siksi tulee halu tuomita. Mutta silloin tulee tuominneeksi koko ruumiin Kristuksessa tai jos ei koko ruumista niin kuitenkin Kristuksen ruumista tulee arvostelleeksi ja tuominneeksi, ja siinä voi käydä sitten niin, että kadottaa ainoastaan oman kruununsa ja voi joutua saatanan haltuun eli orjaksi jälleen! Ja nämä ovat vakavia sanoja. Vaikka minä näitä sanonkin, joka en niin vakavasti otettava ole aina.Ja siinä voi käydä niin, ei, vaan siinä käy niin. Ilman Kristusta et voi pysyä voitolla sodassa saatanan henkivaltoja vastaan. Ja nousemalla Kristuksen ruumista vastaan, nouset myös Kristusta vastaan, ja ilman Kristusta et voi olla mitään muuta kuin saatanan orja, ja sitä tuo 14 ja 15 jae puhuu:
"14. Heillä on silmät huoruutta täynnä ja ei taida synnistä lakata, he houkuttelevat tykönsä horjuvat sielut, he ovat sydämensä ahneudessa harjaantuneet, kirottu kansa:
15. Jotka antoivat ylön oikian tien ja eksyivät, he noudattavat Balaamin, Bosorin pojan, tietä, joka vääryyden palkkaa rakasti." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja siinä voi käydä niin, ei, vaan siinä käy niin. Ilman Kristusta et voi pysyä voitolla sodassa saatanan henkivaltoja vastaan. Ja nousemalla Kristuksen ruumista vastaan, nouset myös Kristusta vastaan, ja ilman Kristusta et voi olla mitään muuta kuin saatanan orja, ja sitä tuo 14 ja 15 jae puhuu:
"14. Heillä on silmät huoruutta täynnä ja ei taida synnistä lakata, he houkuttelevat tykönsä horjuvat sielut, he ovat sydämensä ahneudessa harjaantuneet, kirottu kansa:
15. Jotka antoivat ylön oikian tien ja eksyivät, he noudattavat Balaamin, Bosorin pojan, tietä, joka vääryyden palkkaa rakasti."Jos jollain meni ohi se selitys tuosta Johanneksen kirjeestä niin se oli tuo paikka tuosta Kristuksen ruumiista. Ja kun Johannes puhuu että
"6. Jokainen, joka hänessä pysyy, ei hän syntiä tee; mutta jokainen, joka syntiä tekee, ei se ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut."
Ja kun Jumalansana opettaa nyt että me olemme yksi ruumis Kristuksessa niin se Kristuksessa pysyminen se on uskon ja kristillisen elämän lisäksi myös sitä että tunnustaa myös ne muut jäsenet niin ettei sodi heitä vastaan. Koska Kristuksen ruumis on yksi. Ja ei auta yhtään että uskot Jeesukseen mutta seisot ruumista vastaan, silloin olet saatanan orja ja minä puhun myös kokemuksesta. Jeesuksessa pysyminen ei ole siis ainoastaan uskossa pysymistä koska Jumalansana sanoo selkeästi että me olemme jäsenet keskenämme yksi ruumis Kristuksessa! Ja niin Kristuksessa pysyminen on olla kristitty muitten kristittyjen kanssa yhtenä ruumiina Kristuksessa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos jollain meni ohi se selitys tuosta Johanneksen kirjeestä niin se oli tuo paikka tuosta Kristuksen ruumiista. Ja kun Johannes puhuu että
"6. Jokainen, joka hänessä pysyy, ei hän syntiä tee; mutta jokainen, joka syntiä tekee, ei se ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut."
Ja kun Jumalansana opettaa nyt että me olemme yksi ruumis Kristuksessa niin se Kristuksessa pysyminen se on uskon ja kristillisen elämän lisäksi myös sitä että tunnustaa myös ne muut jäsenet niin ettei sodi heitä vastaan. Koska Kristuksen ruumis on yksi. Ja ei auta yhtään että uskot Jeesukseen mutta seisot ruumista vastaan, silloin olet saatanan orja ja minä puhun myös kokemuksesta. Jeesuksessa pysyminen ei ole siis ainoastaan uskossa pysymistä koska Jumalansana sanoo selkeästi että me olemme jäsenet keskenämme yksi ruumis Kristuksessa! Ja niin Kristuksessa pysyminen on olla kristitty muitten kristittyjen kanssa yhtenä ruumiina Kristuksessa!Mutta mikä oli se oleellisin asia kaiken pitkän puheen keskeltä että yhden lauseen muistat?
Nousemalla Kristuksen ruumista vastaan, sinä nouset myös Kristusta vastaan!
Ja Kristuksen ruumis on Hänen seurakuntansa ja hänen seurakuntansa on jäsenet eli Kristityt. Eli nousemalla kristittyjä vastaan, sinä nouset myös Kristusta vastaan, ja eksyt. Siksi on varoitus annettu, että älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi!
Me olemme yksi ruumis, jäsenet keskenämme, mutta yksi ruumis Kristuksessa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta mikä oli se oleellisin asia kaiken pitkän puheen keskeltä että yhden lauseen muistat?
Nousemalla Kristuksen ruumista vastaan, sinä nouset myös Kristusta vastaan!
Ja Kristuksen ruumis on Hänen seurakuntansa ja hänen seurakuntansa on jäsenet eli Kristityt. Eli nousemalla kristittyjä vastaan, sinä nouset myös Kristusta vastaan, ja eksyt. Siksi on varoitus annettu, että älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi!
Me olemme yksi ruumis, jäsenet keskenämme, mutta yksi ruumis Kristuksessa!muistaakseni olemme sopineet notta kirjuutat vain kaksi, enimmillään kolme viestiä päivää kohden
ja tässä sitä taas ollaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
muistaakseni olemme sopineet notta kirjuutat vain kaksi, enimmillään kolme viestiä päivää kohden
ja tässä sitä taas ollaan"Yahushua Ha Mashiach on kuulemma Jeesuksen oikea nimi ilmeisesti hepreaksi? Kuka sitten todistaa että se hepreankielinen on se alkuperäinen?"
Asiaa mietittyäni totesin itselleni hiljaa, ettei varmasti kyllä se enkeli puhunut sille Marialle hepreaa? Vai puhuiko? Niin.. "Jeesus" kun puhuu itsestään vain nimillä Jumalan Poika, ja minut/minun jne... syötetty vasikka yms... teurastettu lammas... Mutta käyttääkö itsestään sanaa Jeesus missään kohtaa Raamattua? Itse en Raamattua juurikaan lue, tai niin paljoa että ulkoa muistaisin.
Koska jos te uskotte Jeesukseen niin uskotteko siihen Jeesus siirakkiin vai Jumalan Poikaan?
Mistä ajatukset sitten tuli? Erehdyin katsomaan taas turtiaisen youtube kanavaa mutta herätti vaan ajatuksia...
- Anonyymi
Mitä sinä oikein höpötät @?
Laita makuulle välillä.- Anonyymi
ei pysty kun on hernekeittopäivä hällä
- Anonyymi
Lunastuksen päivä lähenee. Kuulemma. Niin tuo Henki vahvisti äsken useasti.
Olen kyllä rukoillut jatkoaikaa, ihmiset saisi vielä harkita parannusta vähän aikaa. Kun ei se ole niin helppoa kääntyä parannukseen kun ei tiedä mihin suuntaan pitäisi kääntyä kun joka puolella on pelkkiä loosseja ja veljeskuntia.- Anonyymi
Tosin en tiedä, vahvistiko sen takia että lunastuksen päivä lähenee, vai sen takia että älä pelkää olen kanssasi jne...
Mulla on ollu tapana sanoa jotain ja katsoa vahvistaako mikään Henki sen. Kun en aina tiedä mikä on totuus jne...
Nyt vaan ajattelin mielessä että lunastuksen päivä lähenee 3kertaa peräkkäin ja jokaisella kerralla Henki vahvisti voimalla. No en tiedä miksi. Mutta.
Ei ole kyllä ihan tervettä maailman meno tällä hetkellä. Asiasta kukkaruukkuun jälleen kerran.
Se on aina tapahtunut näin kun päättäjät luopuu Jumalasta niin tulee sotia ja koettelemuksia, eivätkä he koskaan opi. Mutta nyt on luopumus niin paha, kuka voi enää pelastaa tämän maailman? Ai käyvätkö päättäjämme kirkossa? Siis siinä kirkossa jossa istuu ne vapaamuurari pastorit? Kutsutteko sitä jumalanpalvelukseksi? No sydämen kääntymys on tärkein asia, mutta silti pitäisi katsoa kenelle lainaa korvansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosin en tiedä, vahvistiko sen takia että lunastuksen päivä lähenee, vai sen takia että älä pelkää olen kanssasi jne...
Mulla on ollu tapana sanoa jotain ja katsoa vahvistaako mikään Henki sen. Kun en aina tiedä mikä on totuus jne...
Nyt vaan ajattelin mielessä että lunastuksen päivä lähenee 3kertaa peräkkäin ja jokaisella kerralla Henki vahvisti voimalla. No en tiedä miksi. Mutta.
Ei ole kyllä ihan tervettä maailman meno tällä hetkellä. Asiasta kukkaruukkuun jälleen kerran.
Se on aina tapahtunut näin kun päättäjät luopuu Jumalasta niin tulee sotia ja koettelemuksia, eivätkä he koskaan opi. Mutta nyt on luopumus niin paha, kuka voi enää pelastaa tämän maailman? Ai käyvätkö päättäjämme kirkossa? Siis siinä kirkossa jossa istuu ne vapaamuurari pastorit? Kutsutteko sitä jumalanpalvelukseksi? No sydämen kääntymys on tärkein asia, mutta silti pitäisi katsoa kenelle lainaa korvansa.Huomatkaa kun minä sanon että Hengen vahvistus niin en sano että Pyhän Hengen vahvistus vaan ainoastaan että Hengen vahvistus. Minulla kun ei ole Hengen eroittamisen lahjaa. Ainoastaan Hengettömyyden. Kuka nyt ei hengettömyyttä tuntisi...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomatkaa kun minä sanon että Hengen vahvistus niin en sano että Pyhän Hengen vahvistus vaan ainoastaan että Hengen vahvistus. Minulla kun ei ole Hengen eroittamisen lahjaa. Ainoastaan Hengettömyyden. Kuka nyt ei hengettömyyttä tuntisi...
Mutta se oli sellainen pistos hyökkäys kun sellanen humahdus tyyppinen vaikka ei ääntä kuulunu, kun normaalisti jos vaikka rukoilee se joku Henki tulee silleen rauhallisesti se laskeutuu päälle ja vähän lämmittää siitä paikkaa mihin se koskettaa. Mutta nyt se hyökkäs päälle. Viimeks tunsin noin 2tai onko siitä jo3 vuotta silloin helluntai päivänä. En tiedä mitä se halus kertoa. Halusko vaan sanoa että älä pelkää sitä päivää. Vai että oikeesti lähestyy lunastuksen päivät. En tiedä.

Koska en itse ole uskonut mihinkään maailmanloppuun. Koska. Se tuntuu niin epätodelliselta vielä. Liian aikaiselta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska en itse ole uskonut mihinkään maailmanloppuun. Koska. Se tuntuu niin epätodelliselta vielä. Liian aikaiselta.
Ensimmäinen kerta kun sain asiaan sivuten tai liittyen jotain tuntemisia. Aikaisemmin jos oon joskus jotain puhunu ollu vaa puhetta ilman tuntemisia. En varmaa oo kyllä puhunu, koska en ole uskonut maailmanloppuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensimmäinen kerta kun sain asiaan sivuten tai liittyen jotain tuntemisia. Aikaisemmin jos oon joskus jotain puhunu ollu vaa puhetta ilman tuntemisia. En varmaa oo kyllä puhunu, koska en ole uskonut maailmanloppuun.
Nii ja mähän en itse usko siihen varsinaisesti että se ihan vielä tulis. Kerroin vaa muuten vaa. Lämpimikseni. Koska ajattelin ensiksi pitää omana tietona koska mitä se muille kuuluu. Mutta jos joku toinen uskoo, valmistaa sitten sieluansa Herraansa kohtaamaan jne... ei se huono ole lamppua valmistaa/huoltaa vaikka ei tuliskaa kettää...
En usko siksi maailmanloppuun koska 15vuotiaana rukoilin Jumalaa sovitaanko Jumala että mun elämä ei pääty ennenku oot antanu vaimon mulle ja uskon että Jumala kuuli sen ja niin edelleen...Mun on vaikee siks uskoo mihinkään maailmanloppuun koska mä oon vieläkinsinkku. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nii ja mähän en itse usko siihen varsinaisesti että se ihan vielä tulis. Kerroin vaa muuten vaa. Lämpimikseni. Koska ajattelin ensiksi pitää omana tietona koska mitä se muille kuuluu. Mutta jos joku toinen uskoo, valmistaa sitten sieluansa Herraansa kohtaamaan jne... ei se huono ole lamppua valmistaa/huoltaa vaikka ei tuliskaa kettää...
En usko siksi maailmanloppuun koska 15vuotiaana rukoilin Jumalaa sovitaanko Jumala että mun elämä ei pääty ennenku oot antanu vaimon mulle ja uskon että Jumala kuuli sen ja niin edelleen...Mun on vaikee siks uskoo mihinkään maailmanloppuun koska mä oon vieläkinsinkku.Tatullehan se maailmanloppu sopis varsin hyvin, ku se saarnaa siitä aina, ymmärrän ihan hyvin toisaalta, mä oon kerran nähny sen vaimon
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tatullehan se maailmanloppu sopis varsin hyvin, ku se saarnaa siitä aina, ymmärrän ihan hyvin toisaalta, mä oon kerran nähny sen vaimon
On se kaunis nainen oikeesti. Anteeksi nyt. Mutta on se hieman törkeätä piiloviestintää vaimoaan kohtaan että toivoo maailmanloppua. En kyllä tiedä toivooko, siltä vähän tuntuu välillä, aina puhuu lopunajoista...
- Anonyymi
Kotonako sitä kirjaillaan vaiko ihan jostain laitoksesta ?
- Anonyymi
Sanni vai Enni? Enni vai Sanni? Onks ne vielki sinkkuja? Sanni on ihan ok näkönen. Vai oliks se Enni?
Se kyllä täytyy sanoa että lestaadiolaosissa on Suomen nirsoimmat miehet ja naiset. Siel on sinkkuina ihmisiä jotka vaikka 10 kertaa paremman näköisiä kun jotkut pet o l-i-n-n-u-n p reiät jostain ulkomaailmasta, jotka on parisuhteessa. Joskus tai sanotaan toistepäin. Aina se avioliitto ei ole siunaus.. sekin kannattaa muistaa. Tottakai nuorena tuntuu pahalta olla yksin, ja ehkä jostain ettei saa omaa lasta. Vanhetessa sitä päivä päivältä kirkastuu asia paremmin, kuinka no ei ehkä rikasta mutta kevyttä jos näin voi sanoa on olla ilman häiriökäyttäytymistä ympärillä.
En tiedä miten tämä nyt liittyi mihinkään mutta...sanoinpahan nyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanni vai Enni? Enni vai Sanni? Onks ne vielki sinkkuja? Sanni on ihan ok näkönen. Vai oliks se Enni?
Se kyllä täytyy sanoa että lestaadiolaosissa on Suomen nirsoimmat miehet ja naiset. Siel on sinkkuina ihmisiä jotka vaikka 10 kertaa paremman näköisiä kun jotkut pet o l-i-n-n-u-n p reiät jostain ulkomaailmasta, jotka on parisuhteessa. Joskus tai sanotaan toistepäin. Aina se avioliitto ei ole siunaus.. sekin kannattaa muistaa. Tottakai nuorena tuntuu pahalta olla yksin, ja ehkä jostain ettei saa omaa lasta. Vanhetessa sitä päivä päivältä kirkastuu asia paremmin, kuinka no ei ehkä rikasta mutta kevyttä jos näin voi sanoa on olla ilman häiriökäyttäytymistä ympärillä.
En tiedä miten tämä nyt liittyi mihinkään mutta...sanoinpahan nyt.No se liittyi siihen, että Sanni näyttää vähän surulliselta. Jos se on ruskeahiuksinen. Jaa miksi? En tiedä. Kuka nyt ei olis vähän. Varsinkin kun Paimen hylkää lampaansa. Monesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No se liittyi siihen, että Sanni näyttää vähän surulliselta. Jos se on ruskeahiuksinen. Jaa miksi? En tiedä. Kuka nyt ei olis vähän. Varsinkin kun Paimen hylkää lampaansa. Monesti.
Siis se purtanen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis se purtanen?
Niin se purtasen ketun lapsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin se purtasen ketun lapsi.
Miehet, no minä kerron yhden jutun, jos on joku ujo sinkku lestaadiolais tyttö tai nainen joka kaipaat miestä, olet hyvin vakaumuksellinen kristitty mutta ujo ja hieman epävarma itsestäsi. Mutta odotat joltain mieheltä aloitetta.
No ehkä pitäisi kertoa lestaadiolaismiehistä jotakin. Avaa korvasi ja kuule, minä puhun vähintään 70%sta. He ei ole sitä mitä he esittävät rukoushuoneella, he ovat paljon lihallisempi ja paljon ja hyvin paljon! Ja sinä kaunis mutta yksinkertainen kristitty nainen tai tyttö ja vähän ujo, se voi näyttää että on paljon miehiä ja ei kenellekkään kuitenkaan kelpaa sinä, mutta niitä yksinkertaisia vakamielisiä vakaumuksen puolesta eli yksinkertaisia kristittyjä, niitä ei olekaan niin paljon mitä silmilläsi. Niitä voi olla vaikka kourallinen, ja ehkä he ovat jo aviossa. Ja ei kysymyksessä ole silloin, ettetkö sinä olisi kaunis, mutta sinun kristillisyytesi, se on liian yksinkertainen, muutamille kristityille, siitä on kysymys, ja ei sinun tule silloin olla surullinen ettei sinulla ole miestä, vaan ole iloinen, jos et sinä saa miestä, jolle ei kelpaa yksinkertainen kristillisyys ja esikuva eli yksinkertainen vaimo eli esikuva niin et ole oikeastaan menettänyt yhtään mitään. Vaan sinä olet varjeltunut itsekkyyden Hengeltä. Eli monelta koettelemukselta eli monelta riidalta jotka ovat kaikki tämän itsekkyyden hedelmää jotka lihaansa tyydyttää tahtovat kaikessa sen hekumassa, joille ei yksinkertainen kristitty kelpaa, se koska se ei tyydytä kaikkia lihan haluja niin paljon kuin voisi. Ja ei saa rauhassa elää toinen jalka maailmassa ja toinen kristillisyydessä jos ottaa niin yksinkertaisen kristityn vaimon!!! Ja kun sinä tämän ymmärrät, niin sinun pitäisi kiittää Jumalaa, että kiitos Jumala kun olet varjellut minua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miehet, no minä kerron yhden jutun, jos on joku ujo sinkku lestaadiolais tyttö tai nainen joka kaipaat miestä, olet hyvin vakaumuksellinen kristitty mutta ujo ja hieman epävarma itsestäsi. Mutta odotat joltain mieheltä aloitetta.
No ehkä pitäisi kertoa lestaadiolaismiehistä jotakin. Avaa korvasi ja kuule, minä puhun vähintään 70%sta. He ei ole sitä mitä he esittävät rukoushuoneella, he ovat paljon lihallisempi ja paljon ja hyvin paljon! Ja sinä kaunis mutta yksinkertainen kristitty nainen tai tyttö ja vähän ujo, se voi näyttää että on paljon miehiä ja ei kenellekkään kuitenkaan kelpaa sinä, mutta niitä yksinkertaisia vakamielisiä vakaumuksen puolesta eli yksinkertaisia kristittyjä, niitä ei olekaan niin paljon mitä silmilläsi. Niitä voi olla vaikka kourallinen, ja ehkä he ovat jo aviossa. Ja ei kysymyksessä ole silloin, ettetkö sinä olisi kaunis, mutta sinun kristillisyytesi, se on liian yksinkertainen, muutamille kristityille, siitä on kysymys, ja ei sinun tule silloin olla surullinen ettei sinulla ole miestä, vaan ole iloinen, jos et sinä saa miestä, jolle ei kelpaa yksinkertainen kristillisyys ja esikuva eli yksinkertainen vaimo eli esikuva niin et ole oikeastaan menettänyt yhtään mitään. Vaan sinä olet varjeltunut itsekkyyden Hengeltä. Eli monelta koettelemukselta eli monelta riidalta jotka ovat kaikki tämän itsekkyyden hedelmää jotka lihaansa tyydyttää tahtovat kaikessa sen hekumassa, joille ei yksinkertainen kristitty kelpaa, se koska se ei tyydytä kaikkia lihan haluja niin paljon kuin voisi. Ja ei saa rauhassa elää toinen jalka maailmassa ja toinen kristillisyydessä jos ottaa niin yksinkertaisen kristityn vaimon!!! Ja kun sinä tämän ymmärrät, niin sinun pitäisi kiittää Jumalaa, että kiitos Jumala kun olet varjellut minua.Mutta on siunattu asia, kuuletko sinä yksinkertainen kristitty ja kaunis nainen tai tyttö, on siunattu asia, että kristillisyydessä on vielä joitakin yksinkertaisia kristittyjä esikuvan puolesta. Koska se paljastaa kristillisyyden tilan. Se mitä me nähdään silmillämme, on monesti vain raapaisu sisimmästä. Kun ihmisten sieluihin ei voi nähdä. Mutta koska me näemme, että nämä yksinkertaiset kristityt ovat sinkkuja, niin se taas kertoo vähän enemmän. Se kertoo sen, että kuinka halpa elävä kristillisyys todella on. Että kyllä me vielä seuroihin tulemme, ja olemme esittävinämme aina sunnuntaisin jotakin kristittyä, mutta että pitäisi jakaa koko elämä tuollaisen kristillisyyden kanssa, siinä tulee monella raja vastaan. On parempi, että, kun seuroissa käy muitakin minun tapaisia. Toinen jalka maailmassa, toinen kristillisyydessä, niin on parempi että jakaa elämän sellaisen samanlaisen kanssa, niin ei tule arvo ristiriitoja elämässä eikä kristillisyydessä. Kun kummatkin ovat ns tapa kristittyjä.
Se on siis siunattu asia, että yksikertaisia kristittyjä esikuvan puolesta on vielä. Siis sinkkuina, ja erityisesti niin, etteivät haluaisi olla sinkkuja, koska se paljastaa seurakunnan todellisen tilan, teidät on merkiksi annettu ulkopuolisille. Esimerkiksi minulle, joka harvemmin saan voimaa käydä missään, joka ihmettelen monesti sitä kylmyyttä joka kristityillä on minua kohtaan, mutta kun minä näen että te kauniit mutta yksinkertaiset kristityt naiset olette vieläkin yksin, niin en minä sittenkään enään ihmettele sitä kylmyyttä joka joissakin kristityissä joskus on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta on siunattu asia, kuuletko sinä yksinkertainen kristitty ja kaunis nainen tai tyttö, on siunattu asia, että kristillisyydessä on vielä joitakin yksinkertaisia kristittyjä esikuvan puolesta. Koska se paljastaa kristillisyyden tilan. Se mitä me nähdään silmillämme, on monesti vain raapaisu sisimmästä. Kun ihmisten sieluihin ei voi nähdä. Mutta koska me näemme, että nämä yksinkertaiset kristityt ovat sinkkuja, niin se taas kertoo vähän enemmän. Se kertoo sen, että kuinka halpa elävä kristillisyys todella on. Että kyllä me vielä seuroihin tulemme, ja olemme esittävinämme aina sunnuntaisin jotakin kristittyä, mutta että pitäisi jakaa koko elämä tuollaisen kristillisyyden kanssa, siinä tulee monella raja vastaan. On parempi, että, kun seuroissa käy muitakin minun tapaisia. Toinen jalka maailmassa, toinen kristillisyydessä, niin on parempi että jakaa elämän sellaisen samanlaisen kanssa, niin ei tule arvo ristiriitoja elämässä eikä kristillisyydessä. Kun kummatkin ovat ns tapa kristittyjä.
Se on siis siunattu asia, että yksikertaisia kristittyjä esikuvan puolesta on vielä. Siis sinkkuina, ja erityisesti niin, etteivät haluaisi olla sinkkuja, koska se paljastaa seurakunnan todellisen tilan, teidät on merkiksi annettu ulkopuolisille. Esimerkiksi minulle, joka harvemmin saan voimaa käydä missään, joka ihmettelen monesti sitä kylmyyttä joka kristityillä on minua kohtaan, mutta kun minä näen että te kauniit mutta yksinkertaiset kristityt naiset olette vieläkin yksin, niin en minä sittenkään enään ihmettele sitä kylmyyttä joka joissakin kristityissä joskus on.Ehkä kaikki eivät ymmärrä piiloviestintää. Mutta hyvä se on kai.
Se on yksi paikka siellä Matteuksen evankeliumissa kun Jeesus puhuu siitä. Että on niitä jotka sanovat suullansa että he tahtovat palvella Jumalaa jne...Ja sitten he eivät kuitenkaan tee sitä mitä ovat suullaan puhuneet!
Ja sitten Jeesus jatkaa. Että on myös niitä. Jotka sanovat. Etteivät he tahdo seurata tai palvella Jumalaa. Ja sitten he kuitenkin katuvat ja tekevät Jumalan tahdon!
Ja siitä minä nyt puhun. Paljon on niitä jotka suullaan sanovat. Sinua yksin Kristus minä tahdon seurata. Ja kristillisyys on tärkein asia minulle koko maailmassa. Mutta he eivät kuitenkaan osoita sitä elämässään.
Ja kun on nyt parisuhteesta. Ja niistä yksinäisistä naisista tai tytöistä. Eli kristityistä naisista. Ja kun kaikki avioliitot eivät ole siunaukseksi eli parisuhteet. Niinkuin maailmassa se näkyy että suurin osa päättyy muutaman vuoden jälkeen.
Niin se täytyisi ymmärtää, kuinka tärkeää on saada ei ainoastaan elämänkumppani vaan myös elävä kristillisyys siihen viereen. Ja ei sellainen kristillisyys joka suullaan sanoo Jumalaa palvelen ja ei kuitenkaan teoillaan sitä osoita. Ja minä puhun nyt sydämen kristillisyydestä. Että sinä sinkku nainen tai tyttö ymmärtäisit sen, että se hyvyys ja onni tulee siitä kristillisyydestä joka ei asu suussa eli puheessa vaan sydämessä ja on elävä ja totinen. Ja sen kristillisyyden hedelmä, joka on sitten vakava, on onni ja kaikki hyvyys. Ja siksi se ei ole yhdentekevää kuka kristitty sinun mahdollinen kumppani voisi olla. Siksi minä kirjoitin ensimmäisessä viestissä. Että kiitä Jumalaa siitä että olet saanut olla yksin. Kun se elävä ja totinen kristillisyys, ei olekaan niin yleistä kuin yleisesti luullaan. Ja kun ei ole sitä oikeaa sydämen kristillisyyttä, silloin ei voi myöskään sellaista hyvää maata joka kasvaa kaunista ja vihreää ruohoa, vaan se kasvaa se paha sydämen maa orjantappuroita ja piikki pensaita. Ja silloin ei ole kiva olla, on parempi olla yksin.
- Anonyymi
Tämä kriisipuhelin Herra rai rouva joka laittaa puhelinnumeroita uskontojen uhreille.
Kyllä tiedän kokemuksesta. Että kaikesta pääsee eroon. Ja niinkin pitkälle ettei enään kiinnosta ne asiat yhtään, jossa oli ennen kiinni. Mutta sen kuitenkin haluan sanoa. Että omantunnon puhtaus eli likaisuus, se ei lähde kuitenkaan mihinkään.
Kristillisyyden voit jättää, mutta sinun omatuntosi. Se ei lähde. Sitä joudut kantamaan hautaan asti. Ja se muistuttaa sinua, niin kauan kuin elät! Kolkuttaja seisoo sydämesi ovilla ja kolkuttaa! Ja et tule saamaan iloa tässä maailmassa. Ja kun suljet kerran ne ovet Jumalan ja Karitsan, niin siinä voi käydä niin, että ne eivät aukea enään uudestaan, mutta omantunnon syytös. Se jää. Ja kannat sitä hautaan asti. Ja kuoleman jälkeen, se kävelee sinua vastaan, et tule koskaan pääsemään, siinä ei auta kriisipuhelimet eikä masennuslääkkeet, kun taivaallinen vanhin tulee kerran, ja kysyy sinulta, missä on minun rahani, eli voittoni siitä yhdestä penningistä jonka minä kerran sinulle annoin. Ei silloin kysytä sitä, kiinnostaako, eikä sillä ole merkitystä kiinnostaako sinua, koska Jumalattomat Jumala tuomitsee ja vanhurskaat pelastaa! Silloin nämä kriisipuhelimien pitäjät, he eivät auttaa ketään. He kyllä voivat auttaa täällä maan päällä, kun pitää avata avoin tie helvettiin, sen tien he osaavat kyllä avata, mutta eivät muuta osaa! Rukoile sinun Jumalaasi tänä päivänä, että Hän johdattaisi sinun tiesi. Ja vieläkin on yksi kysymys kun ei vastausta ole vieläkään onko Jeesuksen oikea nimi Yahushua HaMashiach?
Koska rukoilemalla epäjumalaa, et voi saada mitään apua, koska perkele ei auta ketään kuolemasta elämään.- Anonyymi
Mä kyllä tiedän mitä on masennus, jos vuodessa olisi vaikka 1päivä kun jaksaisi iloita elämästä, niin se olisi jo paljon. Joten kun puhun masennuslääkkeitä vastaan tai negatiiviseen sävyyn, ehkä en ole käyttänyt niitä, mutta kuitenkin tiedän mistä puhutaan, enemmän kuin hyvin. On sellainenkin lääke masennukseen, jos vaikka joskus kokeilee, jos nyt emme siis puhu siitä kriittisestä masennuksesta, vaan perusmuotoisesta, niin siihen perusmuotoiseen masennukseen on yksi lääke sen oikean kristillisyyden lisäksi. Ja se on sitten siinä. Että kokeilee aamulla vaikka nousta sängystä ylös, ettei nuku pitkälle 12 asti päivään. Kun näet sen auringon nousun. Ja et istu 4seinän sisällä jatkuvasti ja tuijota valkoista seinää. Niin se voi vähän auttaa.
Mutta kun puhumme kriittisestä masennuksesta. Siihen on vain yksi, jos kristillisyys ei auta, niin sitten on aika, se parantaa haavat, joskus ne on niin syvät, että tarvitaan vähän enemmän aikaa, mutta kyllä ne ajan kanssa hitaasti paranee, jos niitä ei puukolla kierrä auki, eli käännä puukkoa niissä haavoissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä kyllä tiedän mitä on masennus, jos vuodessa olisi vaikka 1päivä kun jaksaisi iloita elämästä, niin se olisi jo paljon. Joten kun puhun masennuslääkkeitä vastaan tai negatiiviseen sävyyn, ehkä en ole käyttänyt niitä, mutta kuitenkin tiedän mistä puhutaan, enemmän kuin hyvin. On sellainenkin lääke masennukseen, jos vaikka joskus kokeilee, jos nyt emme siis puhu siitä kriittisestä masennuksesta, vaan perusmuotoisesta, niin siihen perusmuotoiseen masennukseen on yksi lääke sen oikean kristillisyyden lisäksi. Ja se on sitten siinä. Että kokeilee aamulla vaikka nousta sängystä ylös, ettei nuku pitkälle 12 asti päivään. Kun näet sen auringon nousun. Ja et istu 4seinän sisällä jatkuvasti ja tuijota valkoista seinää. Niin se voi vähän auttaa.
Mutta kun puhumme kriittisestä masennuksesta. Siihen on vain yksi, jos kristillisyys ei auta, niin sitten on aika, se parantaa haavat, joskus ne on niin syvät, että tarvitaan vähän enemmän aikaa, mutta kyllä ne ajan kanssa hitaasti paranee, jos niitä ei puukolla kierrä auki, eli käännä puukkoa niissä haavoissa.Tottakai siihen aikaan sitten vaikuttaa se että miten elää. Elääkö vaan neljän valkoisen seinän sisällä. Eikä koskaan käy ulkona. Ulkoilmassa. Mutta sellainen 10-15vuotta voi kestää paha tai syvä haava. Mutta en usko että pidempään. Tietenkin ikävä jos se sattuu tulemaan vanhalla iällä. En puhuis masennuksessa niin mieliala häiriöstä niin kuin tämä sairas lääketiede puhuu. Kun kysymys on haavoista. Jotka voivat olla luonteeltaan sellaisia sille haavoitetulle, ettei hän kehtaa niistä avautua. Vaikka vielä masennuksen tunnustaisi. Niin ei kehtaa kuitenkaan tunnustaa että mistä se paha olo tulee, ja kun menee aikaa. Niin unohtaa sen, että mistä se tuli. Ja muistaa vain sen pahan olon. Ja sitten sitä aletaan hoitamaan ja lääkitsemään erilaisilla tavoilla ja yhtään tietämättä että mitä nyt lääkitään, tietämättä missä on haava. Ja ymmärtämättä kuinka sellainen haava korjataan. Mutta siinä vaiheessa kun masentunut vihdoin kehtaa tunnustaa masennuksensa. Voi olla ettei hän enään muista mistä se paha olo kerran tuli. Niinkin voi käydä, jos sitä kestää vuosia. Tai vaihtoehtoisesti ei kehtaa kertoa. Ja sitten sitä masennusta hoidetaan mieliala häiriönä vaikka pinnan alla oli joku syvä haava. Mikä oli tullut jostain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottakai siihen aikaan sitten vaikuttaa se että miten elää. Elääkö vaan neljän valkoisen seinän sisällä. Eikä koskaan käy ulkona. Ulkoilmassa. Mutta sellainen 10-15vuotta voi kestää paha tai syvä haava. Mutta en usko että pidempään. Tietenkin ikävä jos se sattuu tulemaan vanhalla iällä. En puhuis masennuksessa niin mieliala häiriöstä niin kuin tämä sairas lääketiede puhuu. Kun kysymys on haavoista. Jotka voivat olla luonteeltaan sellaisia sille haavoitetulle, ettei hän kehtaa niistä avautua. Vaikka vielä masennuksen tunnustaisi. Niin ei kehtaa kuitenkaan tunnustaa että mistä se paha olo tulee, ja kun menee aikaa. Niin unohtaa sen, että mistä se tuli. Ja muistaa vain sen pahan olon. Ja sitten sitä aletaan hoitamaan ja lääkitsemään erilaisilla tavoilla ja yhtään tietämättä että mitä nyt lääkitään, tietämättä missä on haava. Ja ymmärtämättä kuinka sellainen haava korjataan. Mutta siinä vaiheessa kun masentunut vihdoin kehtaa tunnustaa masennuksensa. Voi olla ettei hän enään muista mistä se paha olo kerran tuli. Niinkin voi käydä, jos sitä kestää vuosia. Tai vaihtoehtoisesti ei kehtaa kertoa. Ja sitten sitä masennusta hoidetaan mieliala häiriönä vaikka pinnan alla oli joku syvä haava. Mikä oli tullut jostain.
Toivon voimia sinulle. Nyt aina ylös, ulos ja lenkille! Sinä selviät. Olet hyvä.
- Anonyymi
Siinä on joku outo ristiriita kun maailma mainostaa heräystä jne...1 000 000 herää parannukseen yms...
Kun kuitenkin Vapahtaja sanoo että löytäneeköhän Hän enää uskoa kun hän palaa maan päälle?
Niin siinä herää vain ajatus. Kun sitä tietää että nämä eriseurakunnat ovat kuitenkin salaisesti yksi. Vaikka jäsenet eivät sitä tiedä, että he ovat kaikki salaisesti katolilaisuuden alla. Niin ajatus vain herää, että onko se nyt joku Paavin suunnitelma, kerätä kaikki samaan kirkkoon hetki ennen loppua?
Mietin sitä joskus miksi Paavi luopui siitä vallastaan? Tai toisinsanoen miksi on uskonnonvapaus? Se sotii kaikkea järkeä vastaan, että miksi elävällä uskolla olisi vapaus olla? Ei! Ei ole vapautta olla. Mutta salaisuus on siinä, että ihmiset tiedä mihin seurakuntaan he kuuluvat, he luulevat palvelevansa Jumalaa. Vaikka he palvelevat rietasta!!!!!!!!
Siinä on se syy, miksi on uskonnonvapaus. Koska se seurakunnat eivät ole vapaita, vaan yhden ja saman elimen hallinnassa.
Jos olisi todellinen uskonnonvapaus, olisi myös kristittyjen vaino, niinkuin on aina ollut, mutta koska meidät seirakuntiemme saarnaajat eli puhujat eli pastorit ovat kaikki yhden Henkivallan alla. Siksi on uskonnonvapaus. Koska sellainen järjestys eksyttää paljon paremmin, kuin että vainota oikeaa kristillisyyttä, niin sen sijaan varastaa kristilliset seurakunnat omiin nimiin, eli perustaa 10 ja 10 eri nimellä seurakuntia mutta kaikki yhdestä väärästä henkivallasta eli riettaasta. Se on ollut heidän suunnitelmansa jo monta sataa vuotta. Ja näyttää että se toimii hyvin. Mutta tuleeko siihen sitten muutos. Että tahdotaan koota yhteen vielä kaikki? En tiedä. Siitä on puhetta ollut. Mutta ei se varsinaisesti muuta mitään, kuin sen että ne ketkä ei sittem liittyisi siihen yhteen seurakuntaa, he sitten erottuisivat joukosta.- Anonyymi
Älkää olko naiveja! "Uskonnonvapaus!" Pyh!
Saatanan orjat, tehkää parannus synneistänne! Ottakaa vastaan sydämiinne asumaan Jumalan Poika Vapahtaja Kristius Messias!
Uskonnonvapaus on niin kauan kuin "kristittyjen" sydämet ovat kiinni tässä katoavaisessa maailmassa!
Niin kauan on uskonnon vapaus!
Koska "kristityt" palvelevat sielun vihollista, niin antaa perkele kristityille rauhan olla!
Mutta jos kristityt lakkaisivat palvelemasta maailma ja rietasta, niin kyllä varmaan loppuisi uskonnon vapaus! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää olko naiveja! "Uskonnonvapaus!" Pyh!
Saatanan orjat, tehkää parannus synneistänne! Ottakaa vastaan sydämiinne asumaan Jumalan Poika Vapahtaja Kristius Messias!
Uskonnonvapaus on niin kauan kuin "kristittyjen" sydämet ovat kiinni tässä katoavaisessa maailmassa!
Niin kauan on uskonnon vapaus!
Koska "kristityt" palvelevat sielun vihollista, niin antaa perkele kristityille rauhan olla!
Mutta jos kristityt lakkaisivat palvelemasta maailma ja rietasta, niin kyllä varmaan loppuisi uskonnon vapaus!Lyhyessä tähtäimessä se ei ole kannattavaa vainota koska se paljastaa missä on oikeaa kristillisyyttä. Toki sen takia voi tehdä myös valhe vainoamista eli feikattua.
Mutta pidemmällä tähtäimellä on parempi tehdä tuhansia seurakuntia koska se laittaa oikeat kristityt epäilemään omaa uskoaan, kun tuolla ja tuolla on seurakunta entä jos he ovat oikeassa jne...Ja sen tarkoitus on hiillostaa ja saada viimein kristitty epäuskoon ja jättämään oikea usko. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lyhyessä tähtäimessä se ei ole kannattavaa vainota koska se paljastaa missä on oikeaa kristillisyyttä. Toki sen takia voi tehdä myös valhe vainoamista eli feikattua.
Mutta pidemmällä tähtäimellä on parempi tehdä tuhansia seurakuntia koska se laittaa oikeat kristityt epäilemään omaa uskoaan, kun tuolla ja tuolla on seurakunta entä jos he ovat oikeassa jne...Ja sen tarkoitus on hiillostaa ja saada viimein kristitty epäuskoon ja jättämään oikea usko.Siis pitkällä tähtäimellä * lyhyellä aikavälillä jos tehdään feikki vainoamista eli halutaan saada joku seurakunta näyttämään oikealta kristillisyydeltä niin lyhyellä tähtäimellä on silloin kannattaa vainota. Mutta pitkällä tähtäimellä on parempi antaa kaikkien olla, niin saadaan viimein oikea kristillisyys katoamaan tuhansien seurakuntien joukkoon. Ja oikeat kristityt epäilemään. Koska ei uusi sukupolvi oikeassa seurakunnassa tiedä, keitä me ollaan, mistä meidän isämme ovat tulleet. Ja he näkevät tuhansia seurakuntia. Entä jos tuolla on sittenkin oikeaa kristillisyyttä. Mutta he ovat kaikki yhtä valhetta oikean kristillisyyden eksyttämistä varten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis pitkällä tähtäimellä * lyhyellä aikavälillä jos tehdään feikki vainoamista eli halutaan saada joku seurakunta näyttämään oikealta kristillisyydeltä niin lyhyellä tähtäimellä on silloin kannattaa vainota. Mutta pitkällä tähtäimellä on parempi antaa kaikkien olla, niin saadaan viimein oikea kristillisyys katoamaan tuhansien seurakuntien joukkoon. Ja oikeat kristityt epäilemään. Koska ei uusi sukupolvi oikeassa seurakunnassa tiedä, keitä me ollaan, mistä meidän isämme ovat tulleet. Ja he näkevät tuhansia seurakuntia. Entä jos tuolla on sittenkin oikeaa kristillisyyttä. Mutta he ovat kaikki yhtä valhetta oikean kristillisyyden eksyttämistä varten.
Pidemmällä tähtäimellä olen vähentänyt hernerokan syömistä oleellisesti.
Muista joskus myös torstaina syöneeni monta lautasellista mokomaa rokkaa,
Ripulointia oli vielä seuraavana sunnuntainakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pidemmällä tähtäimellä olen vähentänyt hernerokan syömistä oleellisesti.
Muista joskus myös torstaina syöneeni monta lautasellista mokomaa rokkaa,
Ripulointia oli vielä seuraavana sunnuntainakin.Mat.21
Lisäys viestiin: "Se on yksi paikka siellä Matteuksen evankeliumissa kun Jeesus puhuu siitä. Että on niitä jotka sanovat suullansa että he tahtovat palvella Jumalaa jne...Ja sitten he eivät kuitenkaan tee sitä mitä ovat suullaan puhuneet!
Ja sitten Jeesus jatkaa. Että on myös niitä. Jotka sanovat. Etteivät he tahdo seurata tai palvella Jumalaa. Ja sitten he kuitenkin katuvat ja tekevät Jumalan tahdon!..."
"28. Mutta kuinka te luulette? Yhdellä miehellä oli kaksi poikaa, ja hän meni ensimmäisen tykö, ja sanoi: poikani, mene tänäpänä tekemään työtä minun viinamäkeeni.
29. Niin hän vastaten sanoi: en tahdo. Mutta sitte katui hän, ja meni.
30. Niin hän meni toisen tykö, ja sanoi myös niin. Mutta hän vastaten sanoi: kyllä minä menen, herra, ja ei mennytkään.
31. Kumpi näistä kahdesta teki isänsä tahdon? He sanoivat hänelle: ensimäinen. Sanoi Jesus heille: totisesti sanon minä teille: Publikanit ja portot käyvät teidän edellänne Jumalan valtakuntaan.
32. Sillä Johannes tuli teidän tykönne vanhurskauden tiessä*, ja ette häntä uskoneet: mutta Publikanit ja portot uskoivat hänen. Mutta te, jotka sen näitte, ette sittenkään parannusta tehneet, että te häntä olisitte uskoneet.
33. Kuulkaat toinen vertaus: oli perheenisäntä, joka istutti viinamäen*, ja pani aidan sen ympärille, ja kaivoi siihen viinakuurnan, ja rakensi tornin, ja pani sen vuorolle peltomiehille, ja vaelsi muille maille.
34. Mutta kuin hedelmäin aika lähestyi, lähetti hän palveliansa peltomiesten tykö, ottamaan sen hedelmiä.
35. Ja peltomiehet ottivat kiinni hänen palveliansa, ja yhden he pieksivät, toisen he tappoivat, kolmannen he kivittivät.
36. Taas hän lähetti toiset palveliat, usiammat kuin ensimäiset, ja he tekivät heille myös niin.
37. Mutta viimein lähetti hän heidän tykönsä poikansa, sanoen: he karttavat poikaani.
38. Mutta kuin peltomiehet näkivät pojan, sanoivat he keskenänsä: tämä on perillinen; tulkaat, tappakaamme häntä*, ja niin me saamme hänen perintönsä.
39. Ja he ottivat hänen kiinni, sysäsivät ulos viinamäestä ja tappoivat.
40. Kun siis viinamäen isäntä tulee, mitä hän niiden peltomiesten tekee?
41. He sanoivat hänelle: ne pahat hän pahasti hukuttaa, ja antaa viinamäkensä toisille viinamäen miehille, jotka hänelle antavat hedelmät ajallansa.
42. Sanoi Jesus heille: ettekö te ikänä Raamatuissa ole lukeneet: jonka kiven rakentajat hylkäsivät, se on tullut kulmakiveksi*. Herralta on se tapahtunut, ja on ihmeellinen meidän silmäimme edessä.
43. Sentähden sanon minä teille: Jumalan valtakunta pitää teiltä otettaman pois ja annettaman pakanoille, jotka sen hedelmän tekevät.
44. Ja joka lankee tähän kiveen, hän runnellaan*. Mutta jonka päälle hän lankee, sen hän murentaa.
45. Ja kuin pappein päämiehet ja Pharisealaiset kuulivat hänen vertauksensa, ymmärsivät he, että hän heistä sanoi.
46. Ja kuin he pyysivät häntä ottaa kiinni, pelkäsivät he kansaa, sillä he pitivät hänen prophetana."
- Anonyymi
Sille Lahden saarnaajalle joka puhuit silloin nuortenillassa kun lähetysmiehinä taisi olla matkassa Pauli ja Reino tai sitten sitä edellinen kerta en muista. Puhuit siitä "sanasta" jotain. En muista tarkkaan mitä. Mutta jostain syystä uskon, vaikka en muista mitä sanoit, että on tarpeellista kuitenkin lukea nämä jakeet jotka kirjoitan. Joh.5.
39. Tutkikaat* Raamatuita+; sillä niissä te luulette teillänne ijankaikkisen elämän olevan, ja ne ovat, jotka todistavat minusta§.
40. Ja ette tahdo tulla minun tyköni, että te saisitte elämän.- Anonyymi
Muistaakseni se saarnaaja joka puhui siinä autokolarissa kuolleesta amerikkalaistytöstä. Tai joku samantyyppinen. En kehdannut silloin sanoa mitään. Mullakin on kiintiö. Kehtaa kokoajan arvostella.
- Anonyymi
On tämä osa saarnaajissa jotka opettavat että pelastus on sanassa.
Mutta pelastus ei ole sanassa. Se on täysin raamatun ja Jeesuksen opetuksen vastaista opetusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tämä osa saarnaajissa jotka opettavat että pelastus on sanassa.
Mutta pelastus ei ole sanassa. Se on täysin raamatun ja Jeesuksen opetuksen vastaista opetusta.En tiedä vain minkä takia niitä sikiää Lahdessa niin paljon. Sitten siellä on poliisejakin seurakunnassa. Ettekö te todella tiedä, mitä nämä poliisit ovat? Tai miksi he ovat siellä? No antaa olla. Ehkä he ovat viattomia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä vain minkä takia niitä sikiää Lahdessa niin paljon. Sitten siellä on poliisejakin seurakunnassa. Ettekö te todella tiedä, mitä nämä poliisit ovat? Tai miksi he ovat siellä? No antaa olla. Ehkä he ovat viattomia.
Viaton on se lähetysmieskin joka Sepon kumppanina Helsingissä, vaikka rakentaakin eriseuraa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viaton on se lähetysmieskin joka Sepon kumppanina Helsingissä, vaikka rakentaakin eriseuraa.
Nyt tunnistin miten se tulee sisään. Siis toi vihan Henki. Joka alkaa poisleikkaamaan. Tai ainaki et miten sen saa pois. Se ei tykkää Jeesuksen hepreankielisestä nimestä. Helppoa se on niillä kenellä on synninpäästö. Mutta siinäkin tulee se Jeesuksen nimi. En tiedä ymmärsikö kukaan. Rietas ei tykkää Jeesuksen nimestä. Mietin joskus mistä se niin voimakas viha tulee etten hallitse kieltäni enään. Se on rietas. Luulin että vika on mussa itsessä. Nyt kun rukoilin Jeesusta ja Jumalaa, paitsi Jeesusta yahushua nimellä, niin lähti toi vihan tunne pois, eikä Nyt oo mitään tarvetta arvostella. Outo juttu.

En oo koskaan tajunnu että se vihan tunne tulee riettaasta, aina luullut että mulla on impulsivisuus ongelma elimielisairaus. No eihän mielisairautta voi rukouksella ottaa pois 2sekunnissa. Se on vihan Henki eli rietas. Oikeastaan hetki ennen kuin aloin saarnaajaa arvostelee näin ikkunassa näytti kun musta tai no. En sanokaa. Tulee valkotakit hakee...No kiva kokemusta rikkaampi taas.

Luin jostain että se kavahtaisi tuota "yah" osaa nimessä koska se on Jumalan no en muista miten sanottiin... Mutta Jumalassa Yahuveh ja Jeesuksessa Yahushua on molemmissa tuo osa Yah. No en tiedä...Jeesuksessa ei taida olla samaa voimaa. Ellet lisää sana Kristus tai Messias yms...
- Anonyymi
Kryptot muuten lähtee kohta nousuun taas ehkä. Toivottavasti ette myyny viime romahduksen jälkeen ja ottanu persnettoo. Koska sykli ei oo sama ku perus osakkeissa. Se nousee kyllä sen edellisen huipun tasolle jos jaksaa vaan odottaa. Tappiolla ei kannata ainakaan myydään missään nimessä. Ellei sitten oo sijoittanut johonkin pyramidihuijaukseen. Nyt on hinnat vielä pohjalla vielä kerkee sijoittaa.
100-1000 on se kohtuullinen sijoitus. Koska tappio mahdollisuus on =häviät kaikki, ja voittomahdollisuus voi olla yli 100kertainen. Joten on täysin typerää sijoittaa kryptoon yli 1000euroa.- Anonyymi
Koska voit sillä 1000 saada jo sen miljoonan. Jos osuu ja uppoaa just oikeeseen. Ei varmaa mikään bitcoin anna 100x voittoa enään joku halvempi ehkä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska voit sillä 1000 saada jo sen miljoonan. Jos osuu ja uppoaa just oikeeseen. Ei varmaa mikään bitcoin anna 100x voittoa enään joku halvempi ehkä.
Siis 100 000. Miljoona vaatii jo vähän parempaa tuuria.
- Anonyymi
Se kannattaa kryptosta ymmärtää yleensä ne nousee samaa ( suurinpiirtein) tahtia toisten kanssa koska isot sijoittajat hajauttaa. Epäilen että johtuu siitä. Jos ei oo pyramidi huijaus periaatteessa ihan sama mihin laittaa. Jos on ylimääräistä muutama satanen eikä haittaa hävitä. Ne on menny pohjalla nyt muutaman vuoden. Eiköhän piikki tuu taas kohta 2vuoden sisään.
- Anonyymi
Tyhmimpiä on ne ketkä sijoittaa kryptoon yli 10k. Tottakai ne saa takaisin ne kaikki vaikka olis syöksyyn sijoittanut. Jos jaksaa odottaa vaikka 10vuotta. Mutta siinä on ongelma se että saatetaan ryöstää pörssejä Jos on pörssiin sijoittanut, saattaa paljastuu huijaukseksi se mihin sijoitti yms yms. Mitä vaan voi käydä. Ja sitten kun mahdollinen voitto on jo pienelläkin panoksella ihan ok jos se tuuri sitten käy. Mikä järki siinä on sitten ottaa hirveetä riskiä? Että sais jotain 100miljoonaa. Joo et saa. Koska sun pitää saada myydyksi ne vielä.

Sit nää verkkoselaimessa olevat pörssit saattaa olla tietojenkalastelu sovelluksia, et tyhjenee tili vaan kun menee sinne.
Jos ei osaa lompakkoa tehdä. Play kaupasta ladatut pörssit toimii ainakin.
Ylipäätään Googlen kautta ei kannata tehdä yhtään mitään niin paljon kuin mahdollista.
- Anonyymi
Et viimeinen aika sijoittaa kryptoon kohta. Sitte ku se kääntyy nousuun on jo myöhäistä sit myydään.
- Anonyymi
Kuka miettii mihin ne perustuu. Tismalleen yhtä tyhmä kysymys kuin että mihin paperinen raha perustuu?
Perustuu siihen että iso ihmisjoukko on hyväksynyt sen kaupankäynnin välineeksi. Ei tarvi sen parempaa perustelua.
Ostetaan kun on halpaa ja myydään kun on kallista ja tehdään rahaa. Sen enempää perusteluja tarvi. Pitää vaa muistaa kohtuus.
- Anonyymi
Jos saarnaa kryptoihin sijoittamisen synniksi silloin kuin kurssit on alhaalla ja sijoittajat sijoittaisi vielä kohtuudella max 1/20 osa tilillä olevista rahoista. Niin sitten pitää kyllä saarnata yrityksen perustaminenkin synniksi! Ihan oikeesti. Se on yrittämistä. Ja yrittämiseen kuuluu pieni riski. Ei se ole uhkapelaamista silloin kuin kurssit on alhaalla. Silloin kun on nousu vaihe silloin se on uhkapelaamista ja jos sijoittaa ison osan varallisuudestaan. En sitten ymmärrä minkä takia yrityksen perustaminen ei sitten olis uhkapelaamista ihan samalla tavalla!
Jokainen kristitty voi sijoittaa kryptoon 100-1000 euroo silloin kuin hinnat on alhaalla. Se on ihan tervettä ja järkevää, eikä siinä ole mitään syntiä. Jos ei sitä tee sillä mielellä että on miljoonat silmissä. Ihan että saa leivän turvattua jos sieltä jotain saa. Ylimääräiset rahat voi aina lahjoittaa seurakunnalle jos tuntuu että kävi liian hyvä onnenpotku.
Kohtuudella jos sijoittaa ei se oo syntiä. Se raha palaa kuitenkin johonkin turhuuteen uv pommeihin, pleikkareihin, puhelimiin, vaatteisiin yms turhuuteen. - Anonyymi
Mun on pakko sanoa nämä, koska tietty osa kristityistä menee kuitenkin sijoittamaan kryptoihin ja sit ne hävii tuhansia euroja. Bitcoinia lukuunottamatta en kattonu niitä muita kalleimpia krypto kolikkoja suurin osa on alhaalla, siis hinnat. Ja ollu jo pidempään. Ja voi olla vielä vuosia. Tai sitten nousee kohta. Mutta täytyy jokaisen idiootin ymmärtää sitten kun ne nousee silloin on myöhäistä sijoittaa, euroakaan ei työnnetä rahaa sinne silloin. Jos haluaa sijoittaa kryptoon sijoittaa nyt kun hinnat on alhaalla.
- Anonyymi
Ei siis mikään Hengen vahvistus ilmoitus jne.. Ihan puhtaaseen järkeen perustuen. Jos vähänkin tietää miten kryptomarkkinat toimii. Oikeastaan paras aika sijoittaa meni jo. Nyt ne on pienessä nousussa. Piikkiä odotellessa.

Ostin itse sitä Ada cardanoa koska se oli halpaa ja siinä on hyvä heilunta ylös alas. Sit tykkäsin tosta Ada nimestä mul tulee mielee siitä joku hyvän näköinen nainen. Itse kolikosta ei mitää hajua. Uskon että sen arvo nousee vielä moneen kymmeneen euroon. Kun nyt se maksaa jotain centtejä vaa. Ehkä joskus 10vuoden sisällä, jos Jeesus ei ole vielä tullut toivon että se nousis yli 100€. Koska sillä on kauniimpi nimi ku muilla. Ei sillä oo oikeesti mitään merkitystä mikä sen krypto kolikon tarkoitus on, kunhan se vaa kasvaa arvokkaammaksi ja sit myy sen.
- Anonyymi
Palaan vielä tuohon masennukseen. Kun puhuin siitä että masentunut saattaa vielä masennuksen lopulta kehtaa tunnustaa vuosien jälkeen. Mutta harvoin erittäin harvoin masentunut kehtaa tunnustaa mistä se masennus tulee. Puhutaan nyt nuorten ihmisten masennuksesta. Aikuisilla meillä sit on vähän erilaista masennusta kun ollaan vähän tunnevammasia jne, nahka on tullu paksuksi ja routa on kylmettäny sydämen. Mutta puhutaan nyt nuorista.
Eli ensinäkin täytyy ymmärtää, että nuorilla tunteet on 1000 kertaa voimakkaammat kuin aikuisilla. Ja syy on juuri siinä. Ettei nuoret ole vielä olleet töissä. Ja sitä kautta päässeet vielä "karaistumaan" kovettamaan itseään.
Ja mä annan jonkun lapsellisen esimerkin miten esimerkiksi masennus voi tulla. Ja miksi masentunut ei kehtaa puhua siitä, eikä varsinkaan siitä että mistä se tuli, jos vielä tunnustaakin sen masennuksen.
No esimerkiksi tällainen tapaus, kun on nyt nuori ja tunteet ovat todella voimakkaat, ja rakastuu palavasti johonkin henkilöön ja tulee tyrmätyksi ja ehkä käy useammin kuin kerran samalla tavalla ja menee rikki. Siis tulee surulliseksi siitä. Ja se suru vie elämän ilo, ja kun sitä jatkuu pidempään, niin ei enään jaksa elää, kun ei jaksa iloita. Ja tästä voi tulla perusmuotoinen masennus. Ja sitten jos puhumme vähän pahemmasta masennuksesta eli elämän ilon menettämisestä. Niin niitä vastoinkäymisiä voi olla enemmän, voi mennä huonosti koulussa, huonosti perheessä, huonosti kavereiden kanssa, huonosti rakkaus asioissa, huonosti hengellisissä asioissa jne... Ja sitten niistä jokaisesta tulee erikseen pieni murhe ja ne kaikki yhdessä on se lopputulos eli se koko masennus.
Ja nyt kun me lähdemme hoitamaan tällaista masentunutta masennuslääkkeillä. Niin minulla herää vain kysymys. Kuinka se lääke korjaa sen rakkauden? Kuinka se korjaa sen koulunkäynnin? Kuinka se korjaa sen haavoittuneen omantunnon? Kuinka se korjaa sen ettei ole yhtään ystävää? Kuinka se korjaa sen että on välirikko perheeseen? Jne...
Mutta miksi masentunut ei sitten puhu asioista. No siihen voi liittyä egoa ja häpeää, että se on häpeällistä puhua liian tunne pitoisista asioista. Ja lopulta kun on aikaa menny. Niin eihän se masentunut ehkä edes muista enään mistä se paha olo tulee. Ja sanoo vain että on paha olo mutta en tiedä mistä se tulee. Mutta joskus on kuitenkin tienny. Ja sitä ei kyllä varmaan selvitetä koska masentuneeseen et saa keskustelu yhteyttä koska se suru ja häpeä yhdessä se vaan estää puhumasta en tiedä miksi.
Mutta hoitaa sitä masennuslääkkeillä, on sama kuin hoitaisi vuotavaa venettä pidemmillä airoilla, eikä niin paljon ole merkitystä sillä että tukkiiko sen reiän mikä siinä veneen pohjassa on. Eli mistä se tulee se paha olo. Ottaa selvää siitä ja korjata se asia. - Anonyymi
Ja vielä palaan kryptoon. Oli tai on yksi kristitty. Hän olisi tienannut satoja tuhansia euroja kryptoilla. Mutta hän sai neuvot ettei ole sopivaa kristityn. No ehkä neuvo oli siinä, ettei kaikkia säästöjä. En tiedä, rikkinäisen puhelimen pelaaminen on oma juttunsa. Ehkä jätän tämän tapauksen tähän.
Mutta on se kyllä ihmeellistä, jos saarnaaja saa tienata useita satoja tuhansia ehkä miljoonia, mutta seurakuntalaisella saa olla vain muutama tuhat euroa tilillä ettei tule ahneuden synti.
No kyllähän minä sen ymmärrän, että liiketalous tai en tiedä sanaa, mutta maailma pyörii että ihmiset kuluttaa, koska se on ehto että yritykset voivat toimia. Niin minä sen ymmärrän että yrittäjä saarnaaja kehoittaa tuhlaamaan, koska meneehän siinä omakin yritys paremmin kun on tuhlaavia ihmisiä jne... Mutta jos joku kysyy neuvoo esimerkiksi sijoittamiseen joka ei ole riski sijoittamista vaan ns turvallista eli sijoitettu rahamäärä on pieni. Ja ei saa lupaa siihen sen synnillisyyden yms vastaavaa vuoksi. Niin ohittakaa olankohautuksella. Asiasta toiseen muuten minä en taida tuntea eli tietää yhtäkään maallisesti köyhää saarnaajaa. Joten se siitä. Ei tarvi olla köyhä. Kunhan ei himoitse tarpeetonta omaisuutta. Eli jotain useita miljoonia. Keskimäärin yhden ihmisen elämä maksaa n miljoona euroa bruttona huom.oma arvio. Joten isosta rahasta puhutaan vasta silloin kuin tililläsi on useampia miljoonia. Mutta vaikka muutama 100 tuhatta. Ei se vie kristillisyyttä.- Anonyymi
Meillä oli myös hernekeittopäivä jo tänään.
Yritän aina syödä kohtuu annoksen, ettei mene vatsa... no kyllä sinä tiedät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä oli myös hernekeittopäivä jo tänään.
Yritän aina syödä kohtuu annoksen, ettei mene vatsa... no kyllä sinä tiedät.Niin minä en tiedä, miksi tämän ajan mammona Jumala siunaa niin paljon kristityitä! Mutta sen minä tiedän ja se on kirjoitettu, että apostolit olivat köyhiä kalastajia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin minä en tiedä, miksi tämän ajan mammona Jumala siunaa niin paljon kristityitä! Mutta sen minä tiedän ja se on kirjoitettu, että apostolit olivat köyhiä kalastajia.
Mutta minun viestini oli silti, että varmaan saa seurakuntalainen omistaa saman verran kuin saarnaajakin?
Ja asiasta puheen ollen, kuinka paljon rahaa eli omaisuutta sillä lähetysmies Atte väänäsellä on, koska olkoot hän seurakuntalaisille sitten se mittari, kuinka paljon sopii kristityllä olla omaisuutta. Joo. Ja sen jälkeen kun Aten tilillä on omaisuutta yhteensä 2tuhatta euroa, sitten voitte tai Pauli Nuutinen voi jatkaa saarnaamista siitä. Kuinka kristitty ei säästä eläkerahoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta minun viestini oli silti, että varmaan saa seurakuntalainen omistaa saman verran kuin saarnaajakin?
Ja asiasta puheen ollen, kuinka paljon rahaa eli omaisuutta sillä lähetysmies Atte väänäsellä on, koska olkoot hän seurakuntalaisille sitten se mittari, kuinka paljon sopii kristityllä olla omaisuutta. Joo. Ja sen jälkeen kun Aten tilillä on omaisuutta yhteensä 2tuhatta euroa, sitten voitte tai Pauli Nuutinen voi jatkaa saarnaamista siitä. Kuinka kristitty ei säästä eläkerahoja.Mutta minkätähden nämä rapparit haluavat että teillä olisi vähän rahaa tilillä?
Koska kun te olette juuri ja juuri toimeentulevia. Silloin heillä on 100% nen hallinta teistä. Mutta jos teillä olis vaikka 2miljoonaa tilillä, ja eläisitte "köyhästi". Niin se tarkoittaisi sitä. Että olisitte yhteiskunnan ulkopuolella eli ette kontrolloitavana eli kahlittuna orjana.
Vaikka se on yhteinen hyvä että kaikki tekevät töitä ja sitä kautta kaikki saavat hyvinvointia. Niin jossain tulisi kohtuus olla kuitenkin. Mehän olemme kohta enemmän orjia kuin nämä orjat aikoinaan. Ja se näyttäytyy siltä että ei ole orjuutta, ei, sinä joka olet köyhä, eli vähätuloinen, sinulla vain ei ole rahaa. Mutta katsot sitä mitä sinulla on, eli ei yhtään mitään, ja ehkä käyt vielä jossain matalapalkka töissä ja taas katsot mitä sinulla on, eli ei yhtään mitään. Niin periaatteessa olet sama kuin palkaton orja. Ja se mikä sinulla on, sekin on ehkä velaksi. Olet myös orja pankillesi. Ja joku rikas mies hymyilee. Siellä orjani työskentelee taas ruokapalkalla. Ja luulee että hänellä on jotain. Vaikka todellisuudessa se on velkaa.
Mutta jos elää kaurapuurolla ja makaroonilla. On mahdollista olla "varallinen " jossakin määrin myös matalapalkkaisena. Jossain määrin se on oma valinta kuinka sitten käyttää rahaansa. Samaan aikaan tämä lihava mies sanoo tuhlaa rahasi, älä säästä. Ja käy töissä orjani.
Kristityn omaisuus on taivaassa. Tarkoitin vaan että jos on mahdollisuus saada omaisuutta. Ehkä raamatullisesti se ei ole oikein. Mutta suhteessa sananpalvelijoihin se on oikein.
Mitä käyttää sitten mittapuuna jumalansanaa vai saarnaajia. Jos käyttää mittana saarnaajia, sitten on ihan ok että tilillä on monia tuhansia ehkä satoja tuhansia euroja. Siitä oli enemmän kyse. Kyllä sen kamelin ja neulan tiedän..
- Anonyymi
Se on kyl jännä juttu kuinka saarnaajina on aina ne suurimmat syntiset tai synnintekijät. Kuntosalillaki treenamista tulee opettaa aina se salin laihin mies. En tiiä mistä se johtuu. Ootteko koskaan kuullut että vahvamies opettaa treenamista? Siis kun on nämä suomen vahvimmat miehet. Mä en oo koskaan kuullut. Mut sit nää hormooni pumppaavat pumpulimössö pojat niitä on youtube täynnä opettamassa miten treenataan vaikka tulokset tullu 95%sti hormoonista. En tiedä mistä se johtuu että ne ketkä tietää jotain on pääsääntöisesti hiljaa. Yleensä, asiasta riippumatta.
- Anonyymi
Ton viestin pointti oli, että tottakai saarnaajat saarnaa synniksi kaiken. Hauska vaan se että suurimpia syntisiä ovat kuitenkin he itse.
- Anonyymi
Tajusin heräys jutun. Kirjoitan kohta
- Anonyymi
Noniin eli asiaan. Tämä viesti ei suinkaan ole jymypaljastus ateisteille. Joten ole hyvä ja älä lue. Huom.viestini ovat pääsääntöisesti viestejä joista ei tule Pyhän Hengen vahvistusta, joten suhtaudu terveellä kriittisyydellä, äläkä varsinkaan menetä yöunia. Mutta.
Kun nyt puhutaan tai on muutaman vuoden puhuttu joka seurakunnassa, youtubessa, internetissä ja ihan jokapaikassa jostakin heräyksestä että tulee joku heräys!?
Palataan vähän taaksepäin. Puhuin siitä, että suurin osa seurakunnista huom.minun oma ajatukseni, on perustanut yksi ja sama Henki, ja se ei ole Kristuksen Henki. (1)
Toinen asia on, että Jeesus sanoo raamatussa kirjoitetaan että Jeesus on väitetysti sanonut, että "löytäneeköhän Hän uskoa enää maan päältä kun Hän saapuu takaisin..."(2)
Kolmas asia on se. Että riettaalla on yksi tahto. Saada hukutettua mahdollisimman paljon ihmisiä. (3)
Nyt kun sinä yhdistät nämä numeroidut kappaleet 1 ja 3 niin sitten me tulemme asiaan "suuri heräys" Ja mikä on sen todellinen tarkoitus? Ja tämä kappale 2 kertoo ettei se ole Jeesuksesta! Mutta mikä se tarkoitus on? Se taitaa minä luulen olla vain yksi keino saada hukutettua mahdollisimman paljon ihmisiä. Saada ihmiset mukaan johonkin herätykseen joka ei ole Jumalasta eikä Kristuksesta. Ja perusteluja voisin kirjoittaa kymmeniä kappaleita. Mutta tyydyn tuohon yhteen lauseeseen ja se on Jeesukseen omat sanat: "löytäneeköhän Hän enää uskoa, kun Hän saapuu maan päälle!"
Älkää olko naiiveja. Kun kaikki puoleet sekä hyvät että pahat mainostaa samaa asiaa "suuri heräys" pitäis hieman herätä eli pysähtyä. Minä kysyn teiltä rakkaat veljet. Koska perkele tai Rietas on ollut yksimielinen valkeuden kanssa?
Rietas on yksimielinen vain itsensä kanssa, sen kun sinä ymmärrät rakas ihminen. Silloin sinun silmäsi aukeavat näkemään montakin asiaa, jotka puhuttavat maailmalla.
Minä kysyn sinulta, etkö sinä näe että maailmalla soditaan paljon? Koska Jumala on sanassaan sanonut, että tappaminen on oikein? Mutta maailmassa on yksimielisyys että tietyssä tilanteissa saa tappaa. Ja juuri se suuri yksimielisyys sen pitäisi avata sinun silmäsi eli ymmärryksesi. Se on voinut olla lääketieteessä. Se on voinut olla elämässä, kuinka yhteiskunnan tulee toimia. Se on voinut jossakin yksinkertaisessa agendassa jota voimalla tahdotaan ajaa "suuri heräys" Mutta jos se olisi Jumalasta, minä kerron, siinä olisi suuri riita, koska on taivaallinen Jumala tuonut meille yksimielisyyttä? Ei Hän ole tuonut yksimielisyyttä, koska valkeudella ei ole pimeyden kanssa yksimielisyyttä!
Ja silloin kuin on suuri yksimielisyys, ja mistään emme pysty näkemään, että saatana olis kahlittu. Niin silloin kannattaa hieman pysähtyä. - Anonyymi
Koskien ukrainan sotaa kirjoitan kohta jotain missä paljastan yksinkertaisella esimerkillä valheen kulttuuria missä me eletään. Puhtaassa vaiheessa.
- Anonyymi
Alkaa väsyttää kirjoittaminen.
Mutta asiaan. Mitähän mun piti sanoa...
Joku valhe ukrainan sodasta. Jos jaksan kirjoittaa..
Jokainen on lukenut lehteä senverran, että tietää venäjän hyökänneen Ukrainaan halutakseen denatsivoida miten se nyt kirjoitetaan mutta haluaa saada natsit pois ukrainan hallituksesta. Ja tämä on väitetysti venäjän pyrkimys?
Huomaako kukaan siinä mitään ristiriitaa?
No väitetysti venäjä olisi suostunut ja suostuisi vieläkin rauhan neuvotteluihin joissa venäjä saisi Krimin ja donbassin jne eli jotain maa-alueita?
Miten se toimenpide poistaisi Ukrainasta natsit hallituksesta?
Miten venäjän erikoisoperaatio=ajaa natsit pois Ukrainasta toteutuisi sillä että Venäjä saa Krimin ja donbassin?
Vastaus= ei mitenkään.
Lopputulos= sinua on kusetettu. - Anonyymi

Lopputulos= sinua on kusetettu.Ihan mahottoman suuresti arvostettu ja vielä enemmän kunnioitettu höpö höpö kirjailija, kuuleppa.
Juuri noin , nyt kirjuutat asiaa.
- Anonyymi
Kirjoitan tänään viestin aiheesta päättäjät koko maailmassa. Laitan näin ennakkoon että muistan aiheen mistä piti kirjoittaa. Kun ei nyt ole aikaa kirjoittaa.
- Anonyymi
hoitsut kun lähtee kierrokselle niin pujahdat toimistoon kirjoittelemaan, eiks je
- Anonyymi
Kirjoitan siis fiktiivisen tarinan joka ei pohjaudu tosielämään millään tavalla, mutta jossa kuitenkin on viesti tai sisältö.
Kuvitellaan ajatusleikki että on rinnakkaistodellisuus, ja on planeetta tai asuinpaikka nimeltä Tellus.
Telluksella asuu monta eri kansaa ja monta eri valtiota. Ja valtioissa asuu tavallisia ihmisiä ja päättäjiä jotka vetää naruista mihin suuntaan maailmaa ohjataan.
Ja telluksella on myös kaksi Henkeä. Minä kirjoitan yksinkertaisesti hyvä ja paha Henki. Ja paha Henki on sellainen, että sen voi voittaa vain hyvä Henki. Ja Hyvä Henki on sellainen. Että se puolustaa ainoastaan silloin pahaa Henkeä vastaan jos ihmiset sydämestään kääntyvät Hänen puoleensa ja jättävät sen palvelus työn jolla he ovat palvelleet pahaa Henkeä, eli jättävät pahat teot ja sydämestään uskaltavat sen Hyvän Hengen päälle. Mutta jos näin ei tapahdu. Niin se hyvä Henki on ikäänkuin sivussa, seuraa vain mitä tapahtuu. Mutta ei puolusta pahaa Henkeä vastaan, koska Hän ei tahdo puolustaa pahuutta.
Ja telluksella päättävät virat ovat saavutettavissa vain yhdellä tavalla. Myydä sielunsa eli antaa sielunsa tälle pahalle Hengelle. Koska pahalla Hengellä on niin suuri valta annettu telluksella että kaikki korkeimmat virat joista saa valtaa ja kunniaa on annettu pahalle Hengelle. Ja telluksen tavalliset asukkaat eivät tiedä sitä.
Mutta sitten tapahtuu niin, että tämä paha Henki sanoo palvelijoilleen eli Telluksen päättäjille, että nyt ryhtykää sotaan, ja kertoo mistä tulee aloittaa ja mihin päättää! Ja nousee muutama korkeampi henkilö sitä vastaan ja tapetaan, ja kukaan heistä ei tahdo vastaan, koska he ovat antaneet mammonaan ja kunniaa vastaan ja valtaa vastaan sielunsa eli Henkensä tälle pahalle Hengelle. Ja nyt he eivät voi tehdä muuta kuin totella sitä mitä paha Henki käskee tehdä. Ja vaikka olisi muutama päättäjä, jotka eivät tahdo sotia, niin he ovat kuitenkin avuttomia tilanteessa, koska ainut joka voi sen pahan Hengen tahdon kumota on se hyvä Henki joka hyljätyksi tullut. Kulmakiveksi ja pahennuksen kallioksi!
Ja minä kirjoitan teille telluksen asukkaille, odotatteko te näiltä päättäjiltä rauhaa tai jotakin hyvää, eli pahalta Hengeltä hyvää? Eivät he voi nousta isäntäänsä vastaan, koska liiton tehneet pahuuden kanssa!
Mutta käänny sinä kansa hyvän Hengen puoleen. Niin ehkä Hyvä Henki tulee ja armahtaa sinua pahalta. Mutta armahtaako Hyvä Henki maailmaa, joka on pahan Hengen leikkikenttä? Eli armahtaako Hän pahuutta joka hyvä on, eli tekeekö valkeus pimeyden kanssa iankaikkisen liiton?
Minä luulen, että valkeus mielistyy valkeuden lapsiin, jotka Hän on itse valaissut, ja pelastaa heitä. Mutta antaa muun maailman hukkua pahuuteensa.
- Anonyymi
Ja se keskustelu mikä oli edellisessä ketjussa Reinon kanssa. Niin en tiedä onko vastannut mitään, kun en ole kuunellut seuroja pitkään aikaan. Ehkä on tunnuksetkin vanhentuneet. Enkä ole päivittämässä uusiin. Jos siis vastasi jotain, en ole kuullut. Liittyen siihen Jumalansanan muuttamiseen. Siinäkin on sitten se että kuinka paljon voi pitää jumalansanana entisen vapaamuurarin "heräystä". En tiedä, jos synninpäästö oli Jumalasta niin varmaan voi niinkin pitkälle eksynyt vielä palata. Mutta tulee mieleen se yksi mies youtubesta joka on entinen vapaamuurari ja kertoi että heillä on tällainen seura jossa on insinöörejä ja lääkäreitä joidenka kanssa Raamattua tutkivat. Oli parannuksen armon saanut kuulemma. Niin.... harva varmaan ymmärsi sarkasmin...
- Anonyymi
"On siis yksi usko, joka on Kristuksen oppi ja joka tämän opin pitää, hänessä Kristus asuu ja vaikuttaa Pyhän Henkensä kautta. Joka Kristuksen opin pitää, hänet Kristus tunnustaa Isänsä edessä, mutta joka ei pidä häntä ei Kristus myöskään tunne Isänsä edessä.
2. Joh. 1
9 Jokainen, joka harhaelee ja ei pysy Kristuksen opissa, ei hänellä ole Jumalaa: joka pysyy Kristuksen opissa, hänellä on sekä Isä että Poika."
Toivon todella ettei tätä ole kirjoittanut se lahtelainen saarnaaja.
Tämän kirjoittaja ei nimittäin ymmärrä sitä että mitä Johannes tuossa sanoo. Mutta koska minä tahdon selventää niin palataan siihen mikä on se Kristuksen oppi. Koska tässä tahtoisi kirjoittaja kovasti sanoa että Kristus asuu sanassa ja sanassa yksin olisi elämä!
Mutta kirjoitettu on, "tulkaa minun tyköni te työtä tekeväiset ja raskautetut"
Ja joh.5 sanoo jonka jo edellä kirjoitin
"38. Ja ei teillä ole hänen sanansa pysyväinen; sillä ette usko sitä, jonka hän lähetti.
39. Tutkikaat* Raamatuita+; sillä niissä te luulette teillänne ijankaikkisen elämän olevan, ja ne ovat, jotka todistavat minusta§.
40. Ja ette tahdo tulla minun tyköni, että te saisitte elämän.
41. En minä pyydä kunniaa ihmisiltä;
42. Vaan minä tunnen teidät, ettei teissä ole Jumalan rakkaus.
43. Minä tulin Isäni nimeen, ja ette minua ota vastaan; jos joku tulee omalla nimellänsä, niin te sen otatte vastaan.
44. Kuinka te taidatte uskoa, jotka otatte kunnian toinen toiseltanne, ja sitä kunniaa, joka ainoalta Jumalalta tulee, ette etsi?
45. Älkäät luulko, että minä kannan Isän edessä teidän päällenne: se on, joka teidän päällenne kantaa, Moses, johonka te turvaatte.
46. Sillä jos te olisitte Moseksen uskoneet, niin te olisitte minun uskoneet; sillä minusta on hän kirjoittanut.
47. Jos ette hänen kirjoituksiansa usko, kuinkas te minun sanani uskotte?"
Ja tästä me näemme selkeästi ja kirkkaasti, että vanhurskaus ei seiso sanassa vaan uskossa ja uskon kautta on myös elävä Jumalansana pysyväinen sydämessä. Elävän uskon kautta. Ja tulla Kristuksen luokse, se ei ole siinä että tutkia raamatuita ja oppia sanaa, vaan uskoa Jumalan Pojan päälle. Ja uskoa se mitä Jumala Pyhän Henkensä kautta ilmoittaa, se on uskoa Jumalaan. Eli uskoa se sana mitä Profeetat tai apostolit eli Pyhä Henki tai Kristus Jumalasta todistaa se on sama asia kuin uskoa korkeimman päälle! Siinä on vain kysymys uskosta ei suoraan sanasta.
"38. Ja ei teillä ole hänen sanansa pysyväinen; sillä ette usko sitä, jonka hän lähetti."
Siitä on kysymys. Nämä jotka asettaa sanan kaiken edelle, minä kirjoitin siitä edeltä ja kirjoitan yhä, heidän lamppunsa on kaikista lampuista pimeimmät ja eivät loista valkeutta. Koska eivät he ole Kristukseen mielistyneet vaan järjen kautta eli filosofian kautta sanan tutkimiseen joka ihmisen mieltä noudattaa mutta Hengen uudistusta eikä sydämen puhtautta Karitsan veren kautta! He ovat pimenneet lamput ja sammuneet kynttilän jalat, jotka tosin kynttilän jalan tuntevat mutta ovat liekin unohtaneet ja menneet harhaan!- Anonyymi
Olen siitä saarnannut aikaisemminkin ja varmaan pitää kuolemaan asti saarnata. Että se Lahden seurakunta on vain yksi iso eriseura. Ja ei mitään muuta. Tosin siellä on kuulijoissa elävää kristillisyyttä mutta se taitaa kiertää sen puhujapöydän hyvinkin kaukaa.
- Anonyymi
Voisin jakaa nämä lamppujen kirkkaudet pimeimmästä kirkkaimpaan karkeasti 4 osaan.
Ensimmäiseksi ovat ne jotka kieltävät kaiken, Jumalan ja jumalansanan ja uskon jne...
Sitten tulee ne jotka filosofian kautta asettavat Jumalan sanan kyllä kunniaan mutta kieltävät Hänen voimansa.
Kolmanneksi tulee he jotka tunnustavat uskon Vapahtajaan Kristukseen ja Jumalaan Isään kaikkivaltiaseen. Mutta eivät tahdo kuitenkaan olla puhtaat vaan ainoastaan uskovat.
Ja kirkkain lamppu on sitten niillä jotka uskon lisäksi vaeltavat myös puhdistetulla omallatunnolla.
Ja tästä me näemme että jopa tämä vanha änkyrä täältä palstalta jota joskus kiusasin, että jopa hänenkin lamppunsa on kirkkaampi kuin monella sananpalvelijalla jotka vaeltavat tuossa kohdassa "sanassa on elämä" Ja tahtovat filosofian ja turhien jaarituksien kautta käsittää taivaan valtakunnan, joidenka lamput ovat pimeät ja ei paista sitä kirkkautta joka Vapahtajasta Jeesuksesta Kristuksesta tulee, vaan heidän kirkkautensa on heidän omavanhurskautensa, kuun valo eli järjen aivoitus ja sanan ymmärtäminen omalla järjellä. Joidenka ymmärrys ei kelpaa Jumalan edessä viimeisellä tuomiolla, jossa vanhurskaat Kristuksessa pelastetaan. Se sana Kristuksessa se on myös niin, että Kristus asukoot meissä. Se ei ole järjessä vaan voimassa. Kynttilän jalka ilman liekkiä on kuollut ja ei kelpaa mihinkään. Jopa kuolleen uskon apostolit menevät ennen opin ja sanan apostoleita. Jotka tahtovat opissa täydelliset olla mutta eivät tunne Kristusta eikä Jumalaa, vaan ainoastaan omanvanhurskautensa ja viisautensa ihmisen järjessä sanan kautta jota eivät koskaan ole tunteneet, eivätkä koskaan maistaneet tulevaisen valtakunnan voimaa ja kirkkautta. - Anonyymi
Joo jatkan viestiä toisesta ketjusta kun vahingossa sinne kirjoitin.
Älkää kirotko toisia kristittyjä, älkää kirotko Israelin kansaa, sitä tekemällä vedätte vain eksytyksen eli saatanan Hengen päällenne ja turmelette oman kristillisyytenne.- Anonyymi
Te voitte kyllä saarnata parannusta. Mutta se on eri asia, kuin alkaa kiroamaan uskovaisia. Ei Johannes kastaja saarnannut kyykäärmeistä uskovaisille, vaan lain ja kirjan oppineille eli näille jotka tahtovat sanan ja järjen kautta vanhurskaaksi tulla, ja luulevat jotakin olevansa koska tuntevat kirjoituksia järjestään, joita eivät kuitenkaan ymmärrä, koska eivät tunne sanan antajaa joka on taivaassa!

Niin voisin päättää puheeni seuraaviin sanoihin, mutta en tule päättämään, koska provosoiminen on tietyssä mielessä ihan hauskaa hupia.
Tuota. Niin, kristillisyyttä ei ole kuin yhtä mallia, joka kestää tuomiopäivän edessä.
Se on siinä, että ensin saat uskon, ja sitten puhtauden, ja usko Kristuksen ja Jumalan Kaikkivaltiaan taivaan ja maan luojan päälle, ja puhtaus on sovintoveressä.
Mutta siinä puhtaudessa tulee ongelma. Ja se ongelma ON siinä, että sinä et voi saada Kristuksen puhtautta oman järkesi kautta! Vaan Pyhän Hengen kautta. Siksi me tai emmehän tahdo unohtaa Jakobin oppia, koska ei Pyhä Henki aina ole läsnä jokaisessa uskovaisessa eli aina tuo puhtautta uskosta, vaan joskus tarvii myös toista kristittyä josta Jakob puhuu. Josta myös Johannes puhuu. "Tunnustakaa syntinne..." voiko ne tunnustaa suoraan Jumalalle? Voi tunnustaa suoraan Jumalle, mutta onko siitä seuraava puhtaus, puhtautta sinun omassa järjessäsi? Vai puhtautta Pyhässä Hengessä ja tulessa?
He jotka puhuvat eli katsovat ylön sen sanan pieni ja piskuinen joukko. Älä unohda raukka, että maailma on seissyt muutaman tuhat vuotta ja ne ihmiset ovat kaikista sukupolvista lukematon joukko, mutta se ei tarkoita että tästä sukupolvesta pelastuisi monikaan. Ja sen takia, on hyvä pysähtyä miettimään joskus, että tämä tie jossa minä nyt vaellan, mihin se kerran johtaa...
Voi toki olla ylimielinen niin kuin kirjanoppineet jotka todistavat järkeisuskostaan ja sanasta jota eivät tunne. Ja he menevät rohkeasti kohti iankaikkisuutta, vaikka mikään tai kukaan ei todista että taivaallinen vanhin, Israelin Jumala olisi heidän kanssaan. Ja siitä sanastakaan ei enään tiedä, onkohan niin koskaan edes sanottu, vai onkohan se sanaa, jota on ehkä pikkuisen muokattu, koska eihän tällä ajalla voi noin puhua, ja sitten he laittavat turvansa sanaan joka ei ole koskaan lähtenyt Isän Jumalan kaikkivaltiaan suusta vaan on puhuttu ihmisen mielen ja aivoituksen jälkeen. Eli vaikka se olis itsessään kaunista, että turvata jumalansanaan, vaikka ei itse Jumalaa tuntisikaan, mutta ette taida tuntea Jumalansanaakaan, vaan sen sanan, joka muodoltaan tehty kauniimmaksi tälle ajalle sopivaksi, ihmisen sanaan te turvaatte ja ette elävän Jumalan päälle! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin voisin päättää puheeni seuraaviin sanoihin, mutta en tule päättämään, koska provosoiminen on tietyssä mielessä ihan hauskaa hupia.
Tuota. Niin, kristillisyyttä ei ole kuin yhtä mallia, joka kestää tuomiopäivän edessä.
Se on siinä, että ensin saat uskon, ja sitten puhtauden, ja usko Kristuksen ja Jumalan Kaikkivaltiaan taivaan ja maan luojan päälle, ja puhtaus on sovintoveressä.
Mutta siinä puhtaudessa tulee ongelma. Ja se ongelma ON siinä, että sinä et voi saada Kristuksen puhtautta oman järkesi kautta! Vaan Pyhän Hengen kautta. Siksi me tai emmehän tahdo unohtaa Jakobin oppia, koska ei Pyhä Henki aina ole läsnä jokaisessa uskovaisessa eli aina tuo puhtautta uskosta, vaan joskus tarvii myös toista kristittyä josta Jakob puhuu. Josta myös Johannes puhuu. "Tunnustakaa syntinne..." voiko ne tunnustaa suoraan Jumalalle? Voi tunnustaa suoraan Jumalle, mutta onko siitä seuraava puhtaus, puhtautta sinun omassa järjessäsi? Vai puhtautta Pyhässä Hengessä ja tulessa?
He jotka puhuvat eli katsovat ylön sen sanan pieni ja piskuinen joukko. Älä unohda raukka, että maailma on seissyt muutaman tuhat vuotta ja ne ihmiset ovat kaikista sukupolvista lukematon joukko, mutta se ei tarkoita että tästä sukupolvesta pelastuisi monikaan. Ja sen takia, on hyvä pysähtyä miettimään joskus, että tämä tie jossa minä nyt vaellan, mihin se kerran johtaa...
Voi toki olla ylimielinen niin kuin kirjanoppineet jotka todistavat järkeisuskostaan ja sanasta jota eivät tunne. Ja he menevät rohkeasti kohti iankaikkisuutta, vaikka mikään tai kukaan ei todista että taivaallinen vanhin, Israelin Jumala olisi heidän kanssaan. Ja siitä sanastakaan ei enään tiedä, onkohan niin koskaan edes sanottu, vai onkohan se sanaa, jota on ehkä pikkuisen muokattu, koska eihän tällä ajalla voi noin puhua, ja sitten he laittavat turvansa sanaan joka ei ole koskaan lähtenyt Isän Jumalan kaikkivaltiaan suusta vaan on puhuttu ihmisen mielen ja aivoituksen jälkeen. Eli vaikka se olis itsessään kaunista, että turvata jumalansanaan, vaikka ei itse Jumalaa tuntisikaan, mutta ette taida tuntea Jumalansanaakaan, vaan sen sanan, joka muodoltaan tehty kauniimmaksi tälle ajalle sopivaksi, ihmisen sanaan te turvaatte ja ette elävän Jumalan päälle!Onko tuo aivan hurmaava kirjoittamisen taito sinulla ihan syntymälahja, vai oletko kehittänyt taitoa tietoisesti.
Itse en sisällöstä juuri lainkaan yhtään mitään ymmärrä, mutta sehän on minun lahjattomuuttani tietenkin.
- Anonyymi
Sitten on aika taas rakentaa eriseuraa.
Niin. Kuka nyt ottaa vastuun niistä vastasyntyneistä kuolleista lapsista, sydämen pysähdyksistä, keskenmenoista jne..?
Otatko sinä Timo Laukkanen vastuun niistä jotka Helsingissä ovat kuolleet? Sanoithan sinä saarnapöydän takana eräistä rokotteista, "kyllä lääketieteeseen voi luottaa" Ja jyrkästi tuomitsit ne ketkä olivat vastaan.
Tai ottaako se vanhin sieltä ruotsista se lääkäri, ottaako hän vastuun? Kun äidit tai raskaana olevat äidit, menevät rokotteelle, ja altistavat lapsen joka on mahassa sille samalle "lääkkeelle".
Ja sitten tulee joitakin sydämen pysähdyksiä ja keskenmenoja jne... Mutta kuka ottaa vastuun?
Ne lapsethan ovat taivaassa. Mutta se murha, se ei kuitenkaan ole sillä sovitettu että "no pääshän hän kuitenkin taivaaseen" EI! Vaan kerran jokainen joka on ollut osallinen niihin viattomien lapsien murhaamisen. Te tulette tekemään siitä tiliä taivaallisen vanhimman edessä, ja tuomitkoon vanhurskas Jumala vanhurskaudella.- Anonyymi
Viattoman vereen te olette tahranneet kätenne.
- Anonyymi
Ei siinä ole kylliksi näille seurakuntalaisille. Seurakunnasta riippumatta tai seurakuntaan katsomatta, ei siinä ole teille kylliksi että katsotte heikot ylön, mutta te uhraatte vielä lapsennekin saatanalle. Mutta saatana tappaa vain ruumiin mutta Henki on Jumalan käsissä. Ja sehän vasta on surullista, koska aikuiselta voi myös kadottaa sielun mutta lapselta vain ruumiin. Ja sen takia se aiheuttaakin suurta murhetta joissakin. Siis kuolleet lapset, koska he pääsevät taivaaseen, mutta niistä kuolleista aikuisista jotka menevät palavina helvettiin, heistä sitten iloitaan ja riemuitaan, ja varmaan veisataan vielä jokin ylistysvirsi haudalla, joo nyt se on meidän juoppo matti taivaassa lensi sinne fischerin suksilla jne..

Ja sitä ihmeteltiin maailmassa kuinka lestaadiolaiset suostuivat tuohon ihmiskokeeseen? Koska lestaadiolaisia on pidetty ääri kristillisinä. Eli erottautuvana maailman tavoista ja maailmasta.
Mutta minä kerron jos joku ulkopuolinen lukee.
Kyllä kestaadiolaisissa nousi vastus, mutta kun seurakunnan ydin vetää yhtä köyttä maailman kanssa, silloin ei ole yksittäisillä äänillä niin suurta merkitystä. Koska seurakunnassa vaikuttaa demokratia eli enemmistön tahto.
Mutta jos se tahto on hyvinkin samanlainen kuin maailmassa. Ei se suoraan tarkoita. Että jotain on maailmasta eksynyt seurakunnan sisälle. Mutta se viittaa siihen suuntaan. Ei se ehkä suoraan tarkoita, että saarnatuolin takana istuisi niitä. Jotka sydämestään palvelevat jotakin toista Jumalaa joka ei ole Israelin elävä Jumala, mutta se viittaa siihen suuntaan.
Eikä se mitenkään liity siihen, että kuka on syntiin joutunut ja kuka ei. Mutta kysymys on siitä. Kenen palvelija tahdot olla. Liha voi joskus olla heikko, mutta jos sydän on kiinni maailmassa, tai jos sydän ei tahdo olla uskollinen ainoastaan yhdelle Jumalalle, niin silloin voi käydä niin, että alkaa ottamaan maailmasta (eli riettaasta hengestä) jotakin eli tekemään jotakin yhteistä maailman kanssa. Vähän vaikea selittää.
Voit olla hyvinkin heikko ja myös syntinen eli syntiin joutuva, mutta silti et tahdo kumartaa polviasi saatanan edessä. Vaan vastoin tahtoasi. Ehkä saatana joskus rääkkää sinua tai minua. Mutta ei ole kuitenkaan halua tai tahtoa olla saatanan orja tai palvella tai kumartaa häntä.
Eli ei ole kysymys nyt synnistä eli synnittömyydestä tai synnin tekemisestä.
Mutta on kysymys siitä, kenen edessä sinä tahdot kumartaa polvesi ja sydämesi polvet ja sielusi polvet ja sinun Henkesi polvet, riippumatta siitä kuinka huonosti tai hyvin sinun vaelluksesi on mennyt.
Ja vasta sitten tulee kysymys sen jälkeen. Kun on polvet taivutettu. Jumalan tai saatanan edessä, sitten vasta tulee kysymys, että mitä tulisi tehdä jossakin asiassa, riippumatta siitä, mikä se asia on.
Ja siksi minä ihmettelin, miksi on niin kova tahto ottaa sitä mitä maailmaa huutaa!
Koska en minä tunne, jos minä taivutan polveni Jumalan edessä ja vihaan saataanaa ja kaikkea synti elämää, ei minulle tule ajatusta että kävelee jonnekin ihmislaboratorioon ja osallistu ihmiskokeeseen, johonkin peliin, mutta tämä ei ole virtuaalipeliä, vaan tämä on ihan todellista elämää, ja sinä joka luet tämän, sinä todella elät ja olet todella syntynyt ja sinä todella tulet kerran kuolemaan, se mitä nyt elät se ei ole unta eikä peliä vaan totisinta totta, ja et voi paeta sitä. Et voi huutaa Jumalalla, armahda minua ja hävitä sieluni iankaikkisesti. Ei, vaan sinä elät nyt ja kuoleman jälkeen. Ja sinä et voi tehdä sille mitään, et voi juosta pakoon että sinä olet syntynyt ja sinun katoamaton sielusi ellei taivaallinen Isä kadota sitä kerran eli hävitä iankaikkisesti, josta ei kuitenkaan kirjoituksia ole, niin sinun pitäisi jossakin vaiheessa havahtua todellisuuteen, ja ymmärtää se, että sinä olet syntynyt, ja sinun sielusi on nyt osa iankaikkisuutta. Ja on vain yksi kysymys, kenelle kumarrat sinun sielusi polvet ja kenelle avaat sinun sydämesi ovet. Koska sydämesi ovilla seisoo kaksi miestä. Toinen on perkele ja toinen on Jumalan Poika. Ja kun me nyt elämme, niin ei ole kysymys siitä, että kuinka sinä voisit elää mahdollisimman vanhaksi. Tai mahdollisimman terveenä, ja mahdollisimman kauniina, ja mahdollisimman rikkaana. Vaan kysymys on ainoastaan, kummalle sinä kumarrat, Jumalalle Isälle kaikkivaltiaalle vai saatanalle. Ja vaikka olisit heikko lihasi puolelta, ja tahdot kuitenkin polvesi taivuttaa elävän Jumalan edessä ja kieltää maailman, niin silloin kysy itseltäsi. Mikä on tämä rokotusjono? Minkätähden? Kuinka se tuo minua lähemmäksi minun Jumalaani joka on taivaassa? Kuinka se saarnaa minulle evankeliumia Kristuksesta? Mitä se on?
Mutta sinä joka tahdot saatanalle polvesi taivuttaa. Sinulla pitää kyllä olla kuoleman pelko, koska saatana ei voi sinua armahtaa kuoleman jälkeen, ja se kuoleman pelko. Se ajaa kaiken maailman lääkäreihin jne... Mutta Jumalanlapset eli rauhanlapset odottavat kuolemaa koska silloin heidän armahduksensa koittaa ja he pääsevät tästä surun ja murheen laaksosta. Ja paljon muuta josta voisin kirjoittaa. Mutta minä en jaksa tuntea sitä kristillisyyttä joka juoksee lääketieteen perässä etsien pelastusta kuolevaiselle ruumilleen joka kerran kuitenkin maatuu. Miksi ei ole yhtä suuri into sielun autuudeksi. Kova into on kyllä kuolevaisten jäsenien perään, mutta katoomattoman sielun perään ei moni vaivaa näe.
Mutta puhe oli kenelle kumarrat polvesi, sen palvelija myös olet, jos sydämessäsi kumarrat maailmalle eli perkeleelle, silloin palvelet myös maailmaa. Siinä voi kyllä suu puhua kaikenlaista, mutta se ei kuitenkaan näy teoissa. Vaan teot ovat yhtä maailman kanssa. Sellainen ei ole sydämen kristillisyyttä. Jossa ainoastaan suu noudattaa kristillisyyttä mutta teot ovat yhtä maailman kanssa. - Anonyymi

Mutta puhe oli kenelle kumarrat polvesi, sen palvelija myös olet, jos sydämessäsi kumarrat maailmalle eli perkeleelle, silloin palvelet myös maailmaa. Siinä voi kyllä suu puhua kaikenlaista, mutta se ei kuitenkaan näy teoissa. Vaan teot ovat yhtä maailman kanssa. Sellainen ei ole sydämen kristillisyyttä. Jossa ainoastaan suu noudattaa kristillisyyttä mutta teot ovat yhtä maailman kanssa.Oli huonoa puhetta taas. Kun yritän sanoa jotain, en löydä sitä sanaa.
Siis jos et tahdo palvella saatanaa ja vastoin tahtoasi joudut syntiin. Se on syntiä. Mutta et kuitenkaan ole antanut tahtoasi saatanalle vaikka hän olis ruumiin tappanut synnin kautta niin Henki elää yhä.
Mutta kun sinä palvelet saatanaa ja sinun tahtosi hän palvelee myös saatanaa, silloin sekä sielu että ruumis palvelee saatanaa.
Ja kun minä puhuin rokotteista, en minä voi sanoa että se on sielun ja ruumiin palvelusta, mutta minä sanon niin, että se on hyvin lähellä sitä vähintään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli huonoa puhetta taas. Kun yritän sanoa jotain, en löydä sitä sanaa.
Siis jos et tahdo palvella saatanaa ja vastoin tahtoasi joudut syntiin. Se on syntiä. Mutta et kuitenkaan ole antanut tahtoasi saatanalle vaikka hän olis ruumiin tappanut synnin kautta niin Henki elää yhä.
Mutta kun sinä palvelet saatanaa ja sinun tahtosi hän palvelee myös saatanaa, silloin sekä sielu että ruumis palvelee saatanaa.
Ja kun minä puhuin rokotteista, en minä voi sanoa että se on sielun ja ruumiin palvelusta, mutta minä sanon niin, että se on hyvin lähellä sitä vähintään.Siksi minä häiriinnyin siitä, EI niin että minä olisin synnittön, en minä siitä synnistä niinkään häiriintynyt mutta siitä että te annoitte teidän tahtonne maailmalle ja maailman käsiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksi minä häiriinnyin siitä, EI niin että minä olisin synnittön, en minä siitä synnistä niinkään häiriintynyt mutta siitä että te annoitte teidän tahtonne maailmalle ja maailman käsiin.
Eli jos tulee joku ja sanoo se rokote on saatanasta, se on synti, en minä siitä niin voi sanoa 100% varmuudella, mutta se on kuitenkin 100%sen varma, että kun hyväksyt sen, silloin sinun tahtosi ja sinun sydämesi se on yksimielinen maailman kanssa. Ja niin voitko sanoa 100% varmuudella että se oli Jumalasta? Koska jos se ei ollut. Silloin sinä annoit sinun tahtosi saatanalle.
Josta minä edellä kirjoitin yksinkertaisesti, että se kaksi eri asiaa, joutua syntiin ilman tahtoa palvella saatanaa, tai tehdä syntiä sen halun kanssa että myös tahtoo palvella saataanaa.
Ja kun kristityillä on nyt kova tahto sydämestään palvella lääketiedettä ja rokotetiedettä, niin minä kysyn teiltä kaikilta ja seurakunnilta edessä ja takana, oletteko aivan varmoja että se jolle olette nyt tahtonne antaneet että se myös on Jumalasta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli jos tulee joku ja sanoo se rokote on saatanasta, se on synti, en minä siitä niin voi sanoa 100% varmuudella, mutta se on kuitenkin 100%sen varma, että kun hyväksyt sen, silloin sinun tahtosi ja sinun sydämesi se on yksimielinen maailman kanssa. Ja niin voitko sanoa 100% varmuudella että se oli Jumalasta? Koska jos se ei ollut. Silloin sinä annoit sinun tahtosi saatanalle.
Josta minä edellä kirjoitin yksinkertaisesti, että se kaksi eri asiaa, joutua syntiin ilman tahtoa palvella saatanaa, tai tehdä syntiä sen halun kanssa että myös tahtoo palvella saataanaa.
Ja kun kristityillä on nyt kova tahto sydämestään palvella lääketiedettä ja rokotetiedettä, niin minä kysyn teiltä kaikilta ja seurakunnilta edessä ja takana, oletteko aivan varmoja että se jolle olette nyt tahtonne antaneet että se myös on Jumalasta?Eli palveletteko sydämestänne nyt Jumalaa ei lihan vaan Hengen jälkeen. Koska Henki tekee eläväksi?
Tämän voi kyllä tulkita monella tapaa, että se koskee Hengen uudistusta, syntien anteeksi antamusta jne...
Mutta tämä voi ymmärtää myös toisellakin tapaa ehkä kolmannellakin, mutta sanon tämän toisen.
Tämä sana Hengen jälkeen. On joku asia joka on Jumalan tai saatanan Hengestä. Ja kun teet sitä asiaa, silloin palvelet sitä Henkeä josta Hengestä se asia on.
Siksi minä kysyin että tiedättekö todella sen Hengen, josta se rokotetiede on, koska sitä Henkeä palvelette kun otatte rokotteen.
Ja jos Jumala on määrittänyt esimerkiksi Pyhän avioliiton, ja sinä menet jumalansanan jälkeen avioliittoon, silloin sinä palvelet Hengessä Jumalaa!
Tämä paikan voi myös ymmärtää näin. Mutta en minä tiedä, mikä on täydellinen ymmärrys. Minä kysyin vain. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli palveletteko sydämestänne nyt Jumalaa ei lihan vaan Hengen jälkeen. Koska Henki tekee eläväksi?
Tämän voi kyllä tulkita monella tapaa, että se koskee Hengen uudistusta, syntien anteeksi antamusta jne...
Mutta tämä voi ymmärtää myös toisellakin tapaa ehkä kolmannellakin, mutta sanon tämän toisen.
Tämä sana Hengen jälkeen. On joku asia joka on Jumalan tai saatanan Hengestä. Ja kun teet sitä asiaa, silloin palvelet sitä Henkeä josta Hengestä se asia on.
Siksi minä kysyin että tiedättekö todella sen Hengen, josta se rokotetiede on, koska sitä Henkeä palvelette kun otatte rokotteen.
Ja jos Jumala on määrittänyt esimerkiksi Pyhän avioliiton, ja sinä menet jumalansanan jälkeen avioliittoon, silloin sinä palvelet Hengessä Jumalaa!
Tämä paikan voi myös ymmärtää näin. Mutta en minä tiedä, mikä on täydellinen ymmärrys. Minä kysyin vain.Se ei siis välttämättä tarkoita, että olla Pyhän Hengen tuntemisessa 24/7 vaan vaeltaa Hengessä eli niissä teoissa jotka ovat Jumalan Hengestä Jumalansanan jälkeen.
Ettemme vaeltaisi lihan vaan Hengen jälkeen. Ja Henki on puhunut eli ilmoittanut itsensä sanan kautta eli Hengen Hedelmät.
Ja koska vielä annan yksinkertaisen esimerkin.
Sinä saat palvella rikollisuuta(liha)
Tai poliisia(henkeä)
Huom.tämä on vertaus.
Ja nyt sinä varastat tai ryöstät pankin, silloin palvelet rikollisuutta.
Mutta jos teet sitä mitä poliisit tekee, silloin sinä palvelet poliisia!
Ja niin on myös Hengen ja lihan kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ei siis välttämättä tarkoita, että olla Pyhän Hengen tuntemisessa 24/7 vaan vaeltaa Hengessä eli niissä teoissa jotka ovat Jumalan Hengestä Jumalansanan jälkeen.
Ettemme vaeltaisi lihan vaan Hengen jälkeen. Ja Henki on puhunut eli ilmoittanut itsensä sanan kautta eli Hengen Hedelmät.
Ja koska vielä annan yksinkertaisen esimerkin.
Sinä saat palvella rikollisuuta(liha)
Tai poliisia(henkeä)
Huom.tämä on vertaus.
Ja nyt sinä varastat tai ryöstät pankin, silloin palvelet rikollisuutta.
Mutta jos teet sitä mitä poliisit tekee, silloin sinä palvelet poliisia!
Ja niin on myös Hengen ja lihan kanssa.On kysymys siitä kumpaa Henkeä sinä tahdot palvella.
Ja kysymys oli vain, mistä voitte olla niin varmoja että rokotetiede on Jumalan Hengestä?
Koska te nyt altistatte itsenne sen Hengen palvelijoiksi joissa teoissa te elätte, ja tämä sana on totuus, riippumatta siitä, mihin sinä haluat uskoa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On kysymys siitä kumpaa Henkeä sinä tahdot palvella.
Ja kysymys oli vain, mistä voitte olla niin varmoja että rokotetiede on Jumalan Hengestä?
Koska te nyt altistatte itsenne sen Hengen palvelijoiksi joissa teoissa te elätte, ja tämä sana on totuus, riippumatta siitä, mihin sinä haluat uskoa!Mitä tekoja teet, sen Hengen palvelija sinä myös olet! Ja jos sinä annat tahtosi vielä niihin tekoihin, silloin palvelet sitä Henkeä myös sydämestäsi ja sielustasi asti!
- Anonyymi
Lainausta eräältä sivulta. Josta sivusta en sen enempää tiedä. Etsin vain tietoa gogista ja magogista ja törmäsin tällaiseen tekstiin. Josta myös kuulin toisen ihmisen puhuvan. Mielestäni tämä voi olla aika lähellä totuutta
".Goog ja Maagog mainitaan Raamatussa kolmessa yhteydessä: Nooan poikien sukuluettelossa (1. Moos. 10:2), Hesekielin profetiassa tulevasta sodasta (Hes. 38-39) ja Ilmestyskirjan kuvauksessa viimeisestä taistelusta (Ilm. 20:8).
Nooan sukuluettelossa mainitaan Jaafetin poikina Maagog, Tuubal ja Mesek, jotka mainitaan myös Hesekielin profetiassa. Sukuluettelossa nämä olivat tietenkin henkilöitä, mutta heistä polveutuvia kansoja kutsuttiin heidän nimillään. Jaafetin jälkeläisten valtaosa on myöhempiä indoeurooppalaisia kansoja Välimeren pohjoispuolella.
Goog-nimen alkuperä on epäselvä. Joidenkin mukaan se viittaisi Lyydian maakuntaa 600-luvulla hallinneeseen kuningas Gygesiin. Maagogin nimi tulisi assyriankielisestä nimestä Mat-Gugu, joka tarkoittaisi Gygesin maata. Kirkkoisistä Augustinus samasti Googin goottilaisiin ja Hieronymos skyytteihin. Molemmat kansat asuivat suunnilleen nykyisen Ukrainan alueella. "- Anonyymi
https://www.luterilainen.net/mita-ovat-goog-ja-maagog/
En kaikkea allekirjoita.
Lähinnä tuo että ne ovat ihmisten nimiä. Eli niistä polveutuvia kansoja. Eikä mitään kaupunkeja tai mitä joku Arto Lauri selittää youtubessa että puut merkitsee Putinia. Lähinnä tämä lause
"Nooan sukuluettelossa mainitaan Jaafetin poikina Maagog, Tuubal ja Mesek, "
Jos se pitää paikkansa.
Silloin koko profetiaa on ihan turha spekuloida koska ne ihmiset nyt saattaa olla ihan missä vaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.luterilainen.net/mita-ovat-goog-ja-maagog/
En kaikkea allekirjoita.
Lähinnä tuo että ne ovat ihmisten nimiä. Eli niistä polveutuvia kansoja. Eikä mitään kaupunkeja tai mitä joku Arto Lauri selittää youtubessa että puut merkitsee Putinia. Lähinnä tämä lause
"Nooan sukuluettelossa mainitaan Jaafetin poikina Maagog, Tuubal ja Mesek, "
Jos se pitää paikkansa.
Silloin koko profetiaa on ihan turha spekuloida koska ne ihmiset nyt saattaa olla ihan missä vaan.Mutta jos se pitää paikkaansa että osa on ukrainan alueella, silloin se selittäisi sen ukrainan sodan. Koska jos ukraina on osa länttä, niin se profetia ei voi toteutua. Toteutuakseen se profetia vaatii sen että kaikki profetiassa mainitut kansat ovat yhtä. En tiedä mistä kansoista se puhuu. Sanoin vain että JOS se yksi kansa on ukrainasta.
Mutta jos esimerkiksi gog tai magog on osa ukrainan. Niin ei se hesekielin profetian mukaan minun mielestäni tarkoita että ukrainan tulisi hyökätä Israeliin. Laitan paikat.
I. Ja Herran sana tapahtui minulle ja sanoi:
2. Sinä, ihmisen poika, käännä itses Gogia vastaan, joka on Magogin*....
3. Ja sano: näin sanoo Herra, Herra: katso, minä tulen kimppuus, sinä Gog....
I. Ja sinä, ihmisen poika, ennusta Gogia vastaan* ja sano: näin sanoo Herra, Herra: katso, minä tulen sinun kimppuus, Gog, sinä joka olet Mesekin ja Tubalin ylimmäinen päämies;
2. Ja tahdon sinun palauttaa ja houkutella ulos (a), ja noudan sinun pohjan ääristä, ja annan sinun tulla Israelin vuorille:
6. Ja minä heitän tulen Magogin päälle ja niiden päälle, jotka luodoissa surutoinna asuvat; ja heidän pitää ymmärtämän minun olevan Herran.
Eli minun mielestäni tässä ei puhuta että gog ja magog olisi yhtä joukkoa. Ja jos magog on sittenkin ukraina niin tuli on jo ukrainassa ja silloin gog merkitsisi jotain muuta kansaa.
Mutta minulla meni jotenkin ohi se paikka, missä väitetysti sanotaan että ne kaikki yhdessä hyökkäävät Israeliin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta jos se pitää paikkaansa että osa on ukrainan alueella, silloin se selittäisi sen ukrainan sodan. Koska jos ukraina on osa länttä, niin se profetia ei voi toteutua. Toteutuakseen se profetia vaatii sen että kaikki profetiassa mainitut kansat ovat yhtä. En tiedä mistä kansoista se puhuu. Sanoin vain että JOS se yksi kansa on ukrainasta.
Mutta jos esimerkiksi gog tai magog on osa ukrainan. Niin ei se hesekielin profetian mukaan minun mielestäni tarkoita että ukrainan tulisi hyökätä Israeliin. Laitan paikat.
I. Ja Herran sana tapahtui minulle ja sanoi:
2. Sinä, ihmisen poika, käännä itses Gogia vastaan, joka on Magogin*....
3. Ja sano: näin sanoo Herra, Herra: katso, minä tulen kimppuus, sinä Gog....
I. Ja sinä, ihmisen poika, ennusta Gogia vastaan* ja sano: näin sanoo Herra, Herra: katso, minä tulen sinun kimppuus, Gog, sinä joka olet Mesekin ja Tubalin ylimmäinen päämies;
2. Ja tahdon sinun palauttaa ja houkutella ulos (a), ja noudan sinun pohjan ääristä, ja annan sinun tulla Israelin vuorille:
6. Ja minä heitän tulen Magogin päälle ja niiden päälle, jotka luodoissa surutoinna asuvat; ja heidän pitää ymmärtämän minun olevan Herran.
Eli minun mielestäni tässä ei puhuta että gog ja magog olisi yhtä joukkoa. Ja jos magog on sittenkin ukraina niin tuli on jo ukrainassa ja silloin gog merkitsisi jotain muuta kansaa.
Mutta minulla meni jotenkin ohi se paikka, missä väitetysti sanotaan että ne kaikki yhdessä hyökkäävät Israeliin?"5. Sinun myötäs ovat Persialaiset, Etiopialaiset ja Putilaiset, jotka kaikki kantavat kilpiä ja rautalakkeja;
6. Gomer* ja kaikki hänen joukkonsa, ja myös Togarman huone, joka pohjaan päin on, kaiken hänen joukkonsa kanssa; ja sinun myötäs on paljo kansaa,"
Mainittiinko siis missään että myös magog on osa sitä joukkoa joka hyökkää Israeliin se oli kysymykseni? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"5. Sinun myötäs ovat Persialaiset, Etiopialaiset ja Putilaiset, jotka kaikki kantavat kilpiä ja rautalakkeja;
6. Gomer* ja kaikki hänen joukkonsa, ja myös Togarman huone, joka pohjaan päin on, kaiken hänen joukkonsa kanssa; ja sinun myötäs on paljo kansaa,"
Mainittiinko siis missään että myös magog on osa sitä joukkoa joka hyökkää Israeliin se oli kysymykseni?Koska niin. Se on aika oleellinen kysymys suhteessa ukrainan sotaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska niin. Se on aika oleellinen kysymys suhteessa ukrainan sotaan.
Mulla ei oo aikaa lukea lukuja nyt, en muista mitä niissä puhutaan. Nopeasti vain vilkaisin. Olin aluksi siinä ymmärryksessä että kaikki ovat yhtä joukkoa. Koska niin nämä helluntaipastorit youtubessa opetti.
Mutta nopeasti vilkaistuna en huomannut että magog mainittaisiin siinä joukossa joka hyökkää Israeliin. Tuliko lukuvirhe?
Luen myöhemmin uudestaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla ei oo aikaa lukea lukuja nyt, en muista mitä niissä puhutaan. Nopeasti vain vilkaisin. Olin aluksi siinä ymmärryksessä että kaikki ovat yhtä joukkoa. Koska niin nämä helluntaipastorit youtubessa opetti.
Mutta nopeasti vilkaistuna en huomannut että magog mainittaisiin siinä joukossa joka hyökkää Israeliin. Tuliko lukuvirhe?
Luen myöhemmin uudestaan.Koska tämä helluntaipastori väitti että ukrainan tulisi yhdessä turkian ja Venäjän ja muitten kansojen kanssa hyökätä Israeliin. Mutta minun nopean lukemisen jälkeen siinä puhuttiin Gogista vain ei magogista. ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta jos se pitää paikkaansa että osa on ukrainan alueella, silloin se selittäisi sen ukrainan sodan. Koska jos ukraina on osa länttä, niin se profetia ei voi toteutua. Toteutuakseen se profetia vaatii sen että kaikki profetiassa mainitut kansat ovat yhtä. En tiedä mistä kansoista se puhuu. Sanoin vain että JOS se yksi kansa on ukrainasta.
Mutta jos esimerkiksi gog tai magog on osa ukrainan. Niin ei se hesekielin profetian mukaan minun mielestäni tarkoita että ukrainan tulisi hyökätä Israeliin. Laitan paikat.
I. Ja Herran sana tapahtui minulle ja sanoi:
2. Sinä, ihmisen poika, käännä itses Gogia vastaan, joka on Magogin*....
3. Ja sano: näin sanoo Herra, Herra: katso, minä tulen kimppuus, sinä Gog....
I. Ja sinä, ihmisen poika, ennusta Gogia vastaan* ja sano: näin sanoo Herra, Herra: katso, minä tulen sinun kimppuus, Gog, sinä joka olet Mesekin ja Tubalin ylimmäinen päämies;
2. Ja tahdon sinun palauttaa ja houkutella ulos (a), ja noudan sinun pohjan ääristä, ja annan sinun tulla Israelin vuorille:
6. Ja minä heitän tulen Magogin päälle ja niiden päälle, jotka luodoissa surutoinna asuvat; ja heidän pitää ymmärtämän minun olevan Herran.
Eli minun mielestäni tässä ei puhuta että gog ja magog olisi yhtä joukkoa. Ja jos magog on sittenkin ukraina niin tuli on jo ukrainassa ja silloin gog merkitsisi jotain muuta kansaa.
Mutta minulla meni jotenkin ohi se paikka, missä väitetysti sanotaan että ne kaikki yhdessä hyökkäävät Israeliin?. Ja Herran sana tapahtui minulle ja sanoi:
2. Sinä, ihmisen poika, käännä itses Gogia vastaan, joka on Magogin maalla...."
Siis tuo tärkein sana unohtui...
Tuo maagog ei liity tähän vertaukseen muuten kuin että gog on maagogin maalla ja maagogin synnin tähden maagogiin tulee tuli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
. Ja Herran sana tapahtui minulle ja sanoi:
2. Sinä, ihmisen poika, käännä itses Gogia vastaan, joka on Magogin maalla...."
Siis tuo tärkein sana unohtui...
Tuo maagog ei liity tähän vertaukseen muuten kuin että gog on maagogin maalla ja maagogin synnin tähden maagogiin tulee tuli.En malttanut odottaa. Luin nyt hesekiel 38 ja 39.
MISSÄÄN EI MAINITTU että magog hyökkäisi Israeliin yhdessä Gogin kanssa. Ainoastaan että tuli tulee magogin maalle synnin tähden että he tuntisivat kuka on Herra.
"Maagogin nimi tulisi assyriankielisestä nimestä Mat-Gugu, joka tarkoittaisi Gygesin maata. Kirkkoisistä Augustinus samasti Googin goottilaisiin ja Hieronymos skyytteihin. Molemmat kansat asuivat suunnilleen nykyisen Ukrainan alueella. "
6. Ja minä heitän tulen Magogin päälle ja niiden päälle, jotka luodoissa surutoinna asuvat; ja heidän pitää ymmärtämän minun olevan Herran.
Ymmärrättekö ihmiset. Että se tuli on jo Ukrainassa?!
Ymmärtääkö Timo Laukkanen sen? No oli taas provosointia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En malttanut odottaa. Luin nyt hesekiel 38 ja 39.
MISSÄÄN EI MAINITTU että magog hyökkäisi Israeliin yhdessä Gogin kanssa. Ainoastaan että tuli tulee magogin maalle synnin tähden että he tuntisivat kuka on Herra.
"Maagogin nimi tulisi assyriankielisestä nimestä Mat-Gugu, joka tarkoittaisi Gygesin maata. Kirkkoisistä Augustinus samasti Googin goottilaisiin ja Hieronymos skyytteihin. Molemmat kansat asuivat suunnilleen nykyisen Ukrainan alueella. "
6. Ja minä heitän tulen Magogin päälle ja niiden päälle, jotka luodoissa surutoinna asuvat; ja heidän pitää ymmärtämän minun olevan Herran.
Ymmärrättekö ihmiset. Että se tuli on jo Ukrainassa?!
Ymmärtääkö Timo Laukkanen sen? No oli taas provosointia.Ja se mitä Putin sanoi Nato maista, sen minä olen myös tuntenut vähän aikaan ehkä muutaman viikon. Ja sen vahvistaa myös tämä profetia. Että ainoastaan maagogin maalla syttyy tuli ja Israelissa sota.
Ei ole mainintaa suomesta eikä muistakaan maista.
Älkää unohtako sitä, että kun Suomi liittyi Natoon niin paistoi kirkas aurinko ja taivas oli pilvetön monta päivää... ehkä olisivat hyökänneet ilman Natoa. Ja he uhkailivat Natoon liittymisen jälkeen, katkeroituneena siitä, että eivät nyt pääse ilmaiseksi kävelemään rajan yli. No jokatapauksessa mitkään profetiat eivät tue sitä. Toisaalta suomi ei yksinään olisi niinkään merkittävä kansa että siitä tarvitsisi profetoida, mutta kun Suomi on nyt Natossa niin yhdessä natomaat ovat jo suhteellisen iso liittouma. Ehkä olisi joku profetia jos Nato liittoumaan kohdistuisi joku hyökkäys viimeisillä ajoilla. Ei tule kohdistumaan. Ei kukaan uskalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja se mitä Putin sanoi Nato maista, sen minä olen myös tuntenut vähän aikaan ehkä muutaman viikon. Ja sen vahvistaa myös tämä profetia. Että ainoastaan maagogin maalla syttyy tuli ja Israelissa sota.
Ei ole mainintaa suomesta eikä muistakaan maista.
Älkää unohtako sitä, että kun Suomi liittyi Natoon niin paistoi kirkas aurinko ja taivas oli pilvetön monta päivää... ehkä olisivat hyökänneet ilman Natoa. Ja he uhkailivat Natoon liittymisen jälkeen, katkeroituneena siitä, että eivät nyt pääse ilmaiseksi kävelemään rajan yli. No jokatapauksessa mitkään profetiat eivät tue sitä. Toisaalta suomi ei yksinään olisi niinkään merkittävä kansa että siitä tarvitsisi profetoida, mutta kun Suomi on nyt Natossa niin yhdessä natomaat ovat jo suhteellisen iso liittouma. Ehkä olisi joku profetia jos Nato liittoumaan kohdistuisi joku hyökkäys viimeisillä ajoilla. Ei tule kohdistumaan. Ei kukaan uskalla.Mutta ettei sitä houkutusta kuitenkin tule. Niin pitää silti olla sotilaallisesti valmistautunut.
Unohtamatta sitä, että jos joku haluaa hyökätä jonnekin, niin parastahan se hyökkäävälle osapuolelle että puolustaja on täysin valmistautumaton.
Mutta lähinnä ettei ihmiset henkisesti stressaannu, en näe sitä että toki en myöskään kiistä että se olisi mahdotonta. Mutta en usko että Venäjä tulee Suomeen. Meinasin jo eilen kirjoittaa että sen kun teet Putin, niin tiedä kuitenkin se eli muista, että sinä tulet palamaan alimmassa helvetissä. Mutta jätin sen kirjoittamatta. Pitää olla kunnioitus valtion päämiehiä kohtaan, riippumatta siitä, miten he toimivat... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En malttanut odottaa. Luin nyt hesekiel 38 ja 39.
MISSÄÄN EI MAINITTU että magog hyökkäisi Israeliin yhdessä Gogin kanssa. Ainoastaan että tuli tulee magogin maalle synnin tähden että he tuntisivat kuka on Herra.
"Maagogin nimi tulisi assyriankielisestä nimestä Mat-Gugu, joka tarkoittaisi Gygesin maata. Kirkkoisistä Augustinus samasti Googin goottilaisiin ja Hieronymos skyytteihin. Molemmat kansat asuivat suunnilleen nykyisen Ukrainan alueella. "
6. Ja minä heitän tulen Magogin päälle ja niiden päälle, jotka luodoissa surutoinna asuvat; ja heidän pitää ymmärtämän minun olevan Herran.
Ymmärrättekö ihmiset. Että se tuli on jo Ukrainassa?!
Ymmärtääkö Timo Laukkanen sen? No oli taas provosointia."Maagogin nimi tulisi assyriankielisestä nimestä Mat-Gugu, joka tarkoittaisi Gygesin maata. Kirkkoisistä Augustinus samasti Googin goottilaisiin ja Hieronymos skyytteihin. Molemmat kansat asuivat suunnilleen nykyisen Ukrainan alueella. "
6. Ja minä heitän tulen Magogin päälle ja niiden päälle, jotka luodoissa surutoinna asuvat; ja heidän pitää ymmärtämän minun olevan Herran."
Niin tuo ilmeisesti tarkoitti googilla ukrainan aluetta. Se ei ole mahdollista. Ukrainalla ei ole mitään syytä hyökätä Israeliin. Ovathan he itse myös juutalaisia.
Gygesin maa tai Lydia ilmeisesti sijaistee turkissa? En tiedä missä sijaitsee. Ei oo mitään järkeä.
Millä ihmeen perusteella mat-gugu tarkoittaisi Gygesin maata?
Jos se goog merkitsisi niin kuin augustinus sanoi goottilaisia silloin puhuttaisiin kahdesta eristä goottilaisten heimosta. Ja ukraina ja Venäjä on periaatteessa samaa kansaa mutta vähän eri kuitenkin. Maa gog ja gog täsmäisi minun mielestäni paremmin ukrainaan ja Venäjään. Voin olla väärässäkin.
Mutta heidän tulkintansa mukaan se liittyisi turkkiin gygesin ja Lydian kautta. Mun mielestä kaukaa haettu.
Koska se "Nooan sukuluettelossa mainitaan Jaafetin poikina Maagog, Tuubal ja Mesek, "
Tämä todistaa ettei puhuta mistään gygesistä ja lyydiasta vaan heimosta. Ja sen takia en usko näihin selityksiin mitä yleisesti jaetaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Maagogin nimi tulisi assyriankielisestä nimestä Mat-Gugu, joka tarkoittaisi Gygesin maata. Kirkkoisistä Augustinus samasti Googin goottilaisiin ja Hieronymos skyytteihin. Molemmat kansat asuivat suunnilleen nykyisen Ukrainan alueella. "
6. Ja minä heitän tulen Magogin päälle ja niiden päälle, jotka luodoissa surutoinna asuvat; ja heidän pitää ymmärtämän minun olevan Herran."
Niin tuo ilmeisesti tarkoitti googilla ukrainan aluetta. Se ei ole mahdollista. Ukrainalla ei ole mitään syytä hyökätä Israeliin. Ovathan he itse myös juutalaisia.
Gygesin maa tai Lydia ilmeisesti sijaistee turkissa? En tiedä missä sijaitsee. Ei oo mitään järkeä.
Millä ihmeen perusteella mat-gugu tarkoittaisi Gygesin maata?
Jos se goog merkitsisi niin kuin augustinus sanoi goottilaisia silloin puhuttaisiin kahdesta eristä goottilaisten heimosta. Ja ukraina ja Venäjä on periaatteessa samaa kansaa mutta vähän eri kuitenkin. Maa gog ja gog täsmäisi minun mielestäni paremmin ukrainaan ja Venäjään. Voin olla väärässäkin.
Mutta heidän tulkintansa mukaan se liittyisi turkkiin gygesin ja Lydian kautta. Mun mielestä kaukaa haettu.
Koska se "Nooan sukuluettelossa mainitaan Jaafetin poikina Maagog, Tuubal ja Mesek, "
Tämä todistaa ettei puhuta mistään gygesistä ja lyydiasta vaan heimosta. Ja sen takia en usko näihin selityksiin mitä yleisesti jaetaan.Jos lapsellisesti ajatellaan ne goottilaisiksi. No se ei ole lapsellinen ajatus koska esimerkiksi leeviläisetkin tai he joiden nimessä on se sana Levi, ovat Jakobin suvusta Levin jälkeläisiä. Se oli yleistä siihen aikaan että nimessä näkyy sukujuuri. Ja sen takia ei ole kaukaa haettu että gog ja goottilaisuus olis jotenkin yhdessä toisiinsa .
Ja jos näin olisi. Silloin sekä maagog että myös gog ovat ikäänkuin samaa kansaa mutta erillään toisistaan.
Tai sitten gog on myös yksi lapsi joka on jostain syystä unohtunut historian kirjoitan.
Itse epäilen että maagog jos on Noan sukujuurta niin tai jaafetin lapsi niin gog on vain eri vaimosta mutta samasta miehestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos lapsellisesti ajatellaan ne goottilaisiksi. No se ei ole lapsellinen ajatus koska esimerkiksi leeviläisetkin tai he joiden nimessä on se sana Levi, ovat Jakobin suvusta Levin jälkeläisiä. Se oli yleistä siihen aikaan että nimessä näkyy sukujuuri. Ja sen takia ei ole kaukaa haettu että gog ja goottilaisuus olis jotenkin yhdessä toisiinsa .
Ja jos näin olisi. Silloin sekä maagog että myös gog ovat ikäänkuin samaa kansaa mutta erillään toisistaan.
Tai sitten gog on myös yksi lapsi joka on jostain syystä unohtunut historian kirjoitan.
Itse epäilen että maagog jos on Noan sukujuurta niin tai jaafetin lapsi niin gog on vain eri vaimosta mutta samasta miehestä.Ja se myös selittää sen miksi venäjä on niin iso kansa. Koska he ovat alkukansaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos lapsellisesti ajatellaan ne goottilaisiksi. No se ei ole lapsellinen ajatus koska esimerkiksi leeviläisetkin tai he joiden nimessä on se sana Levi, ovat Jakobin suvusta Levin jälkeläisiä. Se oli yleistä siihen aikaan että nimessä näkyy sukujuuri. Ja sen takia ei ole kaukaa haettu että gog ja goottilaisuus olis jotenkin yhdessä toisiinsa .
Ja jos näin olisi. Silloin sekä maagog että myös gog ovat ikäänkuin samaa kansaa mutta erillään toisistaan.
Tai sitten gog on myös yksi lapsi joka on jostain syystä unohtunut historian kirjoitan.
Itse epäilen että maagog jos on Noan sukujuurta niin tai jaafetin lapsi niin gog on vain eri vaimosta mutta samasta miehestä.Miksi sitä ei ole historiaan kirjoitettu? Koska historia on voinut tuhoutua sekä jos se on huorasta syntynyt niin eivät ehkä ole kehdanneet laittaa ylös. Mutta se viittaa samaan sukuun. Maagog ja gog. Kaksi sukulais kansaa tai heimoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sitä ei ole historiaan kirjoitettu? Koska historia on voinut tuhoutua sekä jos se on huorasta syntynyt niin eivät ehkä ole kehdanneet laittaa ylös. Mutta se viittaa samaan sukuun. Maagog ja gog. Kaksi sukulais kansaa tai heimoa.
Ja se tarkoittaa sitä. Että turkki ei liity tähän mitenkään. Turkkilaiset ovat ihan omaa kansaa. Tai heimoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja se tarkoittaa sitä. Että turkki ei liity tähän mitenkään. Turkkilaiset ovat ihan omaa kansaa. Tai heimoa.
Maagog syntyi siis kunniallisesta miehen ja naisen välisestä liitosta ja kirjoitettiin ylös. Mutta ilmeisesti gog on syntynyt huorasta ja jätetty siksi kirjoittamatta. Mutta gog on suuri kansa koska se on alkuperäiskansaa. Noan ajoilta asti.
- Anonyymi
Meillä oli myös eilen hernekeittopäivä.
Pyrin syömään aina juustoa paljon rokkapäivänä, niin ei mene vatsa ripulille.- Anonyymi
Mutta tämä gog joka syntyi huorasta, jonka nimeä ei häpeän tähden historian kirjoihin kirjoitettu jonka jälkeläisistä kuitenkin syntyi suuri kansa, vainoo nyt sitä joka puhtaasta syntyi ja on vapaa, koska gog on huorasta syntyt ja kantaa katkeraa vihaa Pyhää kohtaan. Koska gog on äpärä.
Mutta gog minä kerron sinulle, koska kuitenkin luulet olevasi suuri, koska sinun kansasi on suureksi kasvanut. Mutta minä kerron sinulle kuinka on todellisuus. Sinä olet äpärä, ja niin häpeällinen lapsi, ettei sinun esivanhempasi kehdanneet kirjoittaa sinua nimeäsi ylös. Ja niin et siinä googin lapsi eli äpärä joka vaimosta syntynyttä vainoot, et löydä nimeäsi historian kirjoista, vaan sinä olet tuntematon lapsi. Hyljätty lapsi ja outo maailman keskellä. Etsi nyt gog nimeäsi historian kirjoista jos sinä tietäisit mistä olet syntynyt ja kuka on sinut siittänyt.
Ja siinä varmaan on lyhykäisesti historia venäjästä. Varmuudella ei tietenkään voi sanoa. Mutta minulla on vain epäilys että venäjän juuret tulevat yhdestä siveästä huorasta. Ja se lapsi joka on venäläisyyden kanta isä oli niin häpeällinen lapsi ettei sitä kehdattu edes historiaan kirjoittaa ylös.
Mutta tämä on omaa epäilystäni. Vaikka muutaman sanan Henki myös vahvisti, vaikka ei kaikkea.
- Anonyymi
Noan poikain I. Japhetin lapset ja heidän asuntonsa. II. Hamin lapset ja heidän asuinpaikkansa rajat. III Semin lapset ja asumus.
I. Tämä on Noan lasten sukukunta: Semin, Hamin ja Japhetin*: ja heille syntyi lapsia vedenpaisumisen jälkeen.
2. Japhetin lapset: Gomer,----> Magog,<----- Madai, Javan ja ---->Tubal: Mesek <----ja Tiras.
3. Mutta-> Gomerin<- lapset: Askenas, Riphad ja -->Togarma.<---
4. Javanin lapset: Elisa ja Tarsis: Kittim ja Dodanim.
5. Näistä ovat hajoitetut pakanain luodot, heidän maakunnissansa, itsekukin oman kielensä jälkeen: heidän sukukuntainsa jälkeen, heidän kansoissansa.
6. II. Hamin lapset: Kus, Misraim,---> Put<---- ja Kanaan.
7. Kuksen lapset: Seba, Hevila, Sabta, Naema ja Sabteka. Naeman lapset: Skepa ja Dedan.
8. Mutta Kus siitti Nimrodin: hän rupesi olemaan valtias maalla.
9. Ja hän oli jalo metsämies Herran edessä. Siitä on sananlasku: se on jalo metsämies Herran edessä, niinkuin Nimrod.
10. Ja hänen valtakuntansa alku oli Babel, Erek, Akad ja Kalne, Sinearin maalla.
11. Siitä maakunnasta tuli hän Assyriaan: ja rakensi Niniven, ja Rehobotin kaupungin, ja Kalan.
12. Ja myös Ressen, Niniven ja Kalan vaiheelle: joka on suuri kaupunki.
13. Misraim siitti Ludimin, Anamimin, Leabimin, Naphtuhimin.
14. Patrusimin ja Kasluhimin; joista tulleet ovat Philistim, ja Kaphtorim.
15. Mutta Kanaan siitti esikoisensa Sidonin ja Hetin.
16. Ja Jebusin, Emorin, Girgosin.
17. Hivin, Arkin, Sinin,
18. Ja Arvadin, Semarin ja Hamatin. Sitten ovat hajoitetut Kanaanealaisten suvut.
19. Ja Kanaanealaisten rajat olivat Sidonista Gerarin kautta hamaan Gatsaan: Sodomaan, ja Gomorraan, ja Adamaan, Seboimiin päin, Lasaan asti.
20. Nämät ovat Hamin lapset heidän sukukuntainsa ja kieltensä jälkeen: heidän maakunnissansa ja kansoissansa.
21. III. Mutta myös itse Semille syntyi lapsia: hän oli kaikkein Eberin lasten isä: Japhetin sen vanhimman veli.
22. (Ja nämät ovat) Semin lapset: Elam ja Assur: Arphaksad, Lud ja Aram.
23. Ja Aramin lapset: Uts, Hul, Geter ja Mas.
24. Mutta Arphaksad siitti Salan: Sala siitti Eberin.
25. Eberille syntyi kaksi poikaa: yksi kutsuttiin Peleg, että hänen aikanansa maailma jaettiin: hänen veljensä kutsuttiin Joktan.
26. Joktan siitti Almodadin ja Salephin: Hasarmavetin ja Jaran.
27. Hadoramin, Usalin, Dikelan.
28. Obalin, Abimaelin, Seban.
29. Ophirin, Hevilan ja Jobabin. Kaikki nämät ovat Joktanin pojat.
30. Ja heidän asumasiansa oli Mesasta: siihen asti kuin Sephariin tullaan, vuoren tykö, itään päin.
31. Nämät ovat Semin lapset, sukukuntainsa ja kieltensä jälkeen: heidän maakunnissansa, kansainsa jälkeen.
32. Nämät ovat Noan lasten sukukunnat, heidän heimokuntainsa jälkeen, heidän kansoissansa. Ja näistä ovat kansat jaetut maan päälle vedenpaisumisen jälkeen.
Niin ei siis puhuta mistään muusta kuin heidän jälkeläisistään. Gog on yhteydessä tuohon Magogiin mutta jostain jyystä jäänyt kirjoittamatta ylös. Ilmeisesti ollut niin häpeällinen lapsi etteivät kirjoittaneet ylös. Tai vaihtoehtoisesti se on erkaantunut myöhemmin tuosta magogin suvusta omaksi heimoksi, ja sen takia ei lue raamatussa. Mutta spekulointi jostain muusta osoittaa vain harvinaista typeryyttä.
On tärkeä ymmärtää, ei sitä että mihin sanoihin nuo mahdollisesti liittyisi, vaan täytyy ymmärtää se että mitä kansaa he ovat. Eli mikä kansa tulee magogista jne, mikä kansa Put ista jne... Sitten vasta ymmärtää mitä se tarkoittaa suhteessa tähän päivään. Harhaanjohtavaa paskaa nuo kaikki muut selitykset. Hesekiel 38ja39 puhuu eri kansakunnista eli heimoista.
Luuk21.
10. Niin hän sanoi heille: kansa nousee kansaa vastaan, ja valtakunta valtakuntaa vastaan.
Tuo sana kansa. Vaikka joku afrikkalainen olis asunu 100 vuotta suomessa silti se ei ole samaa kansaa.
Hesekiel 38 ja 39 puhuu eri kansoista se gog ja magog ja kaikki muut sanat mitä se käyttää siinä ne on eri kansoja. Eli sen ihmisen jälkeläisiä mikä nimi siihen on kirjoitettu.
Ei siis liity mihinkään kuninkaisiin ja hattivatteihin, nää helluntaipastorit on ihan pihalla..
Mutta se on hyvä että gog ei ole kirjoitettu ylös. Koska siitä voi tulkita esimerkiksi niin, että se on joko erkaantunut magogin suvusta tai vaihtoehtoisesti sen häpeällisen lapsen lisäksi on myös vaihtoehto että on yksi suuri kansa jonka historiasta ei juurikaan tiedetä ja se olisi tämä gogin kansa. Siitä ei tiedä Raamattu eikä myöskään historian kirjoitukset. Mutta koska se on yhteydessä magogiin eli alkukansoihin siksi sen täytyy olla hyvin suuri kansa.
Ja miksi gog ja magog liittyy toisiinsa? Koska siihen aikaan poikkeuksetta suvut tai kansat ne nimettiin samalla nimellä. Mutta tämä hesekielin vertaus ei varsinaisesti nimeäkään sitä kansaa, vaan ainoastaan sen kanta Isän eli sen mistä henkilöstä se kansa on syntynyt ja sen takia siihen on vaikea päästä käsiksi, koska monen kansakunnan/heimon nimi on tullut myöhempään syntyneen ihmisen mukaan. Ja koska näin on, siitä voidaan myös olettaa että gog merkitsee täysin eri henkilöä kuin magog.
Joten uskokaa tai älkää, mutta gog on jäänyt- Anonyymi
Joten uskokaa tai älkää, mutta gog on jäänyt
Vain kirjoittamatta historian kirjoittajalta. Ja sille on joku syy.
Joko se on niin tuore tapaus että sitä ei ole osattu kirjoittaa. Koska siihen aikaan kun magog ja gog ovat erkaantunut niin ei enään olla tiedetty kuka on magogin kansa, eli ei olla ymmärretty että magogin suku hajaantu kahdeksi eri heimoksi.
Mutta koska hesekiel mainitsee vain kanta isiä,eli niitä ensimmäisiä nimiä mistä joku kansa on syntynyt, niin siksi olisi hyvin hämmentävää jos siellä olisi seassa yksi nimi joka ei ole ns "kanta isä" Eli gog? Sen takia oletin että gog on vain henkilö jota ei haluttu kirjoittaa ylös. Siksi jos esimerkiksi venäläiset eivät tiedä historiaansa niin se vain vahvistaa teorian, että he ovat gogista. Gogin kansan historia on haluttu tarkoituksella pimittää syystä jota kukaan ei tiedä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joten uskokaa tai älkää, mutta gog on jäänyt
Vain kirjoittamatta historian kirjoittajalta. Ja sille on joku syy.
Joko se on niin tuore tapaus että sitä ei ole osattu kirjoittaa. Koska siihen aikaan kun magog ja gog ovat erkaantunut niin ei enään olla tiedetty kuka on magogin kansa, eli ei olla ymmärretty että magogin suku hajaantu kahdeksi eri heimoksi.
Mutta koska hesekiel mainitsee vain kanta isiä,eli niitä ensimmäisiä nimiä mistä joku kansa on syntynyt, niin siksi olisi hyvin hämmentävää jos siellä olisi seassa yksi nimi joka ei ole ns "kanta isä" Eli gog? Sen takia oletin että gog on vain henkilö jota ei haluttu kirjoittaa ylös. Siksi jos esimerkiksi venäläiset eivät tiedä historiaansa niin se vain vahvistaa teorian, että he ovat gogista. Gogin kansan historia on haluttu tarkoituksella pimittää syystä jota kukaan ei tiedä.Gogin jälkeläiset eli Gogin kansa on suuri kansa kenen historiasta ei löydy tietoa. Se on Gogin kansa. Se on niin helppo historioitsijan selvittää. Koska magog on kanta isiä Noan ajoilta niin sana Gog viittaa myöskin ns alkuihmiseen. Joten koska Gogista ei löydy tietoa, ja ilmiselvää on että se kansa on alkukansaa joka tarkoittaa että sen täytyy olla suuri kansa, lopputulos = etsi suuri kansa kenen historiassa on musta aukko eli tyhjyys, se on Gogin kansa. Minä kerroin vain omat ajatukseni. Mutta ei pitäisi olla vaikea selvittää että millä suurella kansalla on "pimeä" historia. Se on Gogista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Gogin jälkeläiset eli Gogin kansa on suuri kansa kenen historiasta ei löydy tietoa. Se on Gogin kansa. Se on niin helppo historioitsijan selvittää. Koska magog on kanta isiä Noan ajoilta niin sana Gog viittaa myöskin ns alkuihmiseen. Joten koska Gogista ei löydy tietoa, ja ilmiselvää on että se kansa on alkukansaa joka tarkoittaa että sen täytyy olla suuri kansa, lopputulos = etsi suuri kansa kenen historiassa on musta aukko eli tyhjyys, se on Gogin kansa. Minä kerroin vain omat ajatukseni. Mutta ei pitäisi olla vaikea selvittää että millä suurella kansalla on "pimeä" historia. Se on Gogista.
Joo ja Henki vahvistaa, ja minä kirjoitin jo aikaisemmin, ettei minulla ole Hengen eroittamisen lahjaa, eli en minä sano että se tai se Henki, mutta joku Henki. Olkoot mitä tahansa, niin ei kuitenkaan minun järkeni.
- Anonyymi
Joo, ja vaikka en rehellisesti sanottuna aina tiedä mitä puhun, niin ja ihmettelen että mikähän Henki se on, joka outoja puheita vahvistaa. Mutta kun tarkastelemme kirjoitettua jumalansanaa lähemmin niin huomaamme siitä sitten, jos luemme oikein ja tarkasti että missä totuus sitten seisoo. Ole siis hyvä ja lue.
"2. Japhetin lapset: Gomer,----> Magog,<----- Madai, Javan ja ---->Tubal: Mesek <----ja Tiras."
"I. Ja sinä, ihmisen poika, ennusta Gogia vastaan* ja sano: näin sanoo Herra, Herra: katso, minä tulen sinun kimppuus, Gog, sinä joka olet Mesekin ja Tubalin ylimmäinen päämies;"
Tästä me näemme selvästi kuka on Gog ja me näemme myös että historian kirjoittajalla on tapahtunut virhe. Hän on unohtanut mainita Gogin. Mutta Hesekiel profeetta tietää kuitenkin ja Johanneksen ilmestys 20luku kuitenkin mainita.
Ja profeetta kirjoittaa Gogista että hän on Mesekin ja Tubalin ylimmäinen päämies. Ja Mooses sanoo että Mesek ja Tubal ovat Japhetin/Jafetin lapsia.
Tästä näemme selkeästi että Gog oli ihminen alkukansan keskellä, ja hänestä polveutuu osa ihmiskunnasta tai kansasta.
Gogin suku ja Magogin suku. Ja siitä Hesekiel puhuu.
Josta myös Jeesus puhuu luuk. evankeliumissa kansakunta nousee kansakuntaa vastaan.- Anonyymi
En tiedä, ehkä tuo Gomer on Gog?
Mutta kuitenkin se on varmaa, että Gog oli hallitsija eli päämies. Ja varmaan vihattu, niin kuin hallitsijat yleensä.
Varmaan oli Gog sellainen ihminen joka tahtoi olla päämies ja tahtoi hallita. Ehkä se näkyy hänen jälkeläisissäänkin että on jotain taipumusta tai ajattelua jostakin suur valtiosta yms.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä, ehkä tuo Gomer on Gog?
Mutta kuitenkin se on varmaa, että Gog oli hallitsija eli päämies. Ja varmaan vihattu, niin kuin hallitsijat yleensä.
Varmaan oli Gog sellainen ihminen joka tahtoi olla päämies ja tahtoi hallita. Ehkä se näkyy hänen jälkeläisissäänkin että on jotain taipumusta tai ajattelua jostakin suur valtiosta yms....Ja ehkä tämä Mesekin suku on myös perustanut Moskovan. No en tiedä, ehkä se on kaukaa haettua. Kuitenkin Gog oli heidän ylimmäinen päämies. Eli hallitsija. Niin on Mesek Tubal ja Gog yhtä kansaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja ehkä tämä Mesekin suku on myös perustanut Moskovan. No en tiedä, ehkä se on kaukaa haettua. Kuitenkin Gog oli heidän ylimmäinen päämies. Eli hallitsija. Niin on Mesek Tubal ja Gog yhtä kansaa.
Eli jos joku ei nyt ymmärtänyt! Niin Gog on kirjaimellisesti tai merkitsee venäjän ylimmäistä päämiestä! Eli Tubalin ja Mesekin ylimmäinen päämies on Gog. Se tarkoittaa sitä alkukansaa, mutta se on myös viimeisinä päivinä niin, eli mesekin ja tubalin suvun Eli kansan ylimmäinen päämies. Eli suomeksi presidentti tai diktaattori.
- Anonyymi
Et silleen kun miettii, maailman ensimmäinen ihminen kuka osaa selittää tuo raamatun paikan niin millainen fiilis? Emt. Ihan tavallinen, työpäivä jatkuu jne..
- Anonyymi
Asiasta seuraavaan tuli vain mieleen kun Helsingissä päin ja varmaan muuallakin tuuli vähän puhalsi joskus(aikaa sitten) siitä miehestä ku saarnasi omin päin siellä Israelin kansan keskellä. Jumala vissiin rankaisi sitä... ei siis se asia nyt itsessään... Siis se saarnaaminen.... En tiedä oliko joku ehkä sananpalvelija pahastunut... Tai ehkä varoituksen sana jne... emme voi varmuudella sanoa mistä se tuli...
Mutta jos olemme rehellisiä itsellemme ja toisillemme, niin kysykäämme itseltämme, kumpi on pahempi synti, saarnata omin päin tai se ettei saarnaa ollenkaan? Tai jos saarnaa, aivan niin kuin luvan kanssa, niin se on kuitenkin sellaista, hajutonta, mautonta, ja hyvin kuivaa, ehkä vähän sellaista muotojumalanpalvelusta missä joku "vässykkä" Eli pelkuri saarnaa jotain kaunista ihmisten mieleen...aivan kuin tekisi(pystyttäisi) sellaista ruusutarhaa keskelle sikalaumaa.
Ja siten kuivaa ja aneemista pitäisi kaikkien nöyrästi kuunella?- Anonyymi
Mä oon vaa väsynny noihin saarnaajiin kenellä on 2cm muna. Saarnaan kaiken mitä noi velliperseet ei uskalla saarnata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä oon vaa väsynny noihin saarnaajiin kenellä on 2cm muna. Saarnaan kaiken mitä noi velliperseet ei uskalla saarnata.
Toki sille en voi mitään jos mun viestejä sensuroidaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä oon vaa väsynny noihin saarnaajiin kenellä on 2cm muna. Saarnaan kaiken mitä noi velliperseet ei uskalla saarnata.
Tosin en tiedä mitä ne saarnaa kun ole jaksanu kuunella enään. Ja toiseksi en ole kyllä alentumassa kerjäämään jotain tunnuksia, voisitteko antaa minulle kuuntelupalveluun uudet tunnukset. Joo ei. Ihmisten edessä en kumarra. Pitäkööt tunkkinsa. Jos ei saa kuunella ilman anomista. Ihan sama. Ei se muuta mitään. Koska vanhurskaus ei tule periaatteessa muusta kuin Jeesuksen sovintotyöstä. Eli jos on jo usko niin siitä kuulemisesta ei periaatteessa saa mitään, ainoastaan syntien anteeksi saamisesta->puhtaan omantunnon, joten ihan sama kuunteleeko vai ei.
Toki sen takia olis kiva kuunella että tietäisi mistä vaihteeksi aukoisin päätä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosin en tiedä mitä ne saarnaa kun ole jaksanu kuunella enään. Ja toiseksi en ole kyllä alentumassa kerjäämään jotain tunnuksia, voisitteko antaa minulle kuuntelupalveluun uudet tunnukset. Joo ei. Ihmisten edessä en kumarra. Pitäkööt tunkkinsa. Jos ei saa kuunella ilman anomista. Ihan sama. Ei se muuta mitään. Koska vanhurskaus ei tule periaatteessa muusta kuin Jeesuksen sovintotyöstä. Eli jos on jo usko niin siitä kuulemisesta ei periaatteessa saa mitään, ainoastaan syntien anteeksi saamisesta->puhtaan omantunnon, joten ihan sama kuunteleeko vai ei.
Toki sen takia olis kiva kuunella että tietäisi mistä vaihteeksi aukoisin päätä.Vaihteeksi * etten samasta asiasta väännä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosin en tiedä mitä ne saarnaa kun ole jaksanu kuunella enään. Ja toiseksi en ole kyllä alentumassa kerjäämään jotain tunnuksia, voisitteko antaa minulle kuuntelupalveluun uudet tunnukset. Joo ei. Ihmisten edessä en kumarra. Pitäkööt tunkkinsa. Jos ei saa kuunella ilman anomista. Ihan sama. Ei se muuta mitään. Koska vanhurskaus ei tule periaatteessa muusta kuin Jeesuksen sovintotyöstä. Eli jos on jo usko niin siitä kuulemisesta ei periaatteessa saa mitään, ainoastaan syntien anteeksi saamisesta->puhtaan omantunnon, joten ihan sama kuunteleeko vai ei.
Toki sen takia olis kiva kuunella että tietäisi mistä vaihteeksi aukoisin päätä."Eli jos on jo usko niin siitä kuulemisesta ei periaatteessa saa mitään, ainoastaan syntien anteeksi saamisesta->puhtaan omantunnon, joten ihan sama kuunteleeko vai ei."
Ja sen syntien anteeksi antamuksen saa periaatteessa vain ne ketkä ovat eniten rakastuneita itseensä. Tarpeeksi kun rakastaa itseänsä sitä on silloin pokkaa mennä pyytämään vaikka ja mitä syntejä anteeksi koska kokee olevansa oikeutettu siihen armoon. Eli periaatteessa seurakunnassa jossa anteeksiantamus on sidottu toisen ihmisen luona käymiseen, vetää puoleensa itseensä rakastuneita.
Koska se ajatus kuuluuko se armo minulle. Niin itserakas vastaa siihen tottakai kuuluu. Mutta vähemmän itserakas vastaa että en ole ihan varma ja jää penkkiin istumaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eli jos on jo usko niin siitä kuulemisesta ei periaatteessa saa mitään, ainoastaan syntien anteeksi saamisesta->puhtaan omantunnon, joten ihan sama kuunteleeko vai ei."
Ja sen syntien anteeksi antamuksen saa periaatteessa vain ne ketkä ovat eniten rakastuneita itseensä. Tarpeeksi kun rakastaa itseänsä sitä on silloin pokkaa mennä pyytämään vaikka ja mitä syntejä anteeksi koska kokee olevansa oikeutettu siihen armoon. Eli periaatteessa seurakunnassa jossa anteeksiantamus on sidottu toisen ihmisen luona käymiseen, vetää puoleensa itseensä rakastuneita.
Koska se ajatus kuuluuko se armo minulle. Niin itserakas vastaa siihen tottakai kuuluu. Mutta vähemmän itserakas vastaa että en ole ihan varma ja jää penkkiin istumaan.Tottakai sen kuka jää siihen penkkiin istumaan koska ei ollut niin itserakas niin tuomita omavanhurskaaksi niin kuin Risto Laukkanen, mutta en sitten tiedä, vaikka on totta että se itserakas elää armosta koska no otti sen armon vastaan, silti voisi keskustella siitä kumpi on Jumalan edessä suurempi pahe, kelvottomuuden tunteesta tuleva omavanhurskaus vai itseensä rakastuminen ja pitäminen jonain....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottakai sen kuka jää siihen penkkiin istumaan koska ei ollut niin itserakas niin tuomita omavanhurskaaksi niin kuin Risto Laukkanen, mutta en sitten tiedä, vaikka on totta että se itserakas elää armosta koska no otti sen armon vastaan, silti voisi keskustella siitä kumpi on Jumalan edessä suurempi pahe, kelvottomuuden tunteesta tuleva omavanhurskaus vai itseensä rakastuminen ja pitäminen jonain....
Ristolle terveisiä vaan, sen minä sanon sinulle ja olen vakuteettu siitä. Ettei nekään jotka parannusta tekevät tee sitä Jumalan voimalla vaan sillä voimalla, koska luulevat suuressa itserakkaudessaan olevansa aina oikeutettuja Jumalan Jeesuksen Kristuksen armoon.
Mutta minä kysyn sinulta Risto Laukkanen, jos se itserakkaus otettaisiin, millä voimalla he tekisivät sitten parannusta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ristolle terveisiä vaan, sen minä sanon sinulle ja olen vakuteettu siitä. Ettei nekään jotka parannusta tekevät tee sitä Jumalan voimalla vaan sillä voimalla, koska luulevat suuressa itserakkaudessaan olevansa aina oikeutettuja Jumalan Jeesuksen Kristuksen armoon.
Mutta minä kysyn sinulta Risto Laukkanen, jos se itserakkaus otettaisiin, millä voimalla he tekisivät sitten parannusta?Ja kysyn myös toisen kysymyksen Ristolta.
Oliko se halvaantunut joka makasi vuoteessaan omavanhurskas koska hän ei tullut Jeesuksen luokse? Vaan Jeesus tuli hänen luokse ja armahti häntä?
Ja minä muistutan sinua Risto avaa nyt korvasi ja kuuntele kun Isäsi opettaa sinua. (Huom. Sarkasmi)
Älä unohda että myös saddukealaiset tulivat Johanneksen kasteelle. Eli suomeksi, se että kävelee "kasteelle", ei tarkoita että olisi sydämestään tai sieluntilaltaan oikea.
Mutta yhtälailla joku halvaantunut joka ei kävele Johanneksen kasteelle, hän voi olla sieluntilaltaan sellainen että Jeesus kävelee itse hänen luokseen!
Ja jos luit ajatuksella tänne asti, JOS. Niin toivottavasti heräsi joku ajatus. Vaikka ei minulla ole mitään ajatusta että mikä ajatus siitä olisi pitänyt herätä... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kysyn myös toisen kysymyksen Ristolta.
Oliko se halvaantunut joka makasi vuoteessaan omavanhurskas koska hän ei tullut Jeesuksen luokse? Vaan Jeesus tuli hänen luokse ja armahti häntä?
Ja minä muistutan sinua Risto avaa nyt korvasi ja kuuntele kun Isäsi opettaa sinua. (Huom. Sarkasmi)
Älä unohda että myös saddukealaiset tulivat Johanneksen kasteelle. Eli suomeksi, se että kävelee "kasteelle", ei tarkoita että olisi sydämestään tai sieluntilaltaan oikea.
Mutta yhtälailla joku halvaantunut joka ei kävele Johanneksen kasteelle, hän voi olla sieluntilaltaan sellainen että Jeesus kävelee itse hänen luokseen!
Ja jos luit ajatuksella tänne asti, JOS. Niin toivottavasti heräsi joku ajatus. Vaikka ei minulla ole mitään ajatusta että mikä ajatus siitä olisi pitänyt herätä...No voin kertoa Risto sen ajatuksen.
Eli vaikka joku olis omavanhurskas siinä ettei hän tule Johanneksen kasteelle tai suoraan sanottuna sinulle ripittäytymään, silti hänellä saattaa olla sellainen sieluntila, että jos Jeesus vielä eläisi, niin Jeesus armahtaisi häntä, ja minä kerron sinulle Risto, jos sinä vähän kallistaisit korvaasi ja kuulisit, ja monta niistä jotka tulevat kasteelle, eli ripille, ehkä heille vastattaisiin muutamille, jos Johannes ja Jeesus vielä olisivat kasteen antajat, että menkää pois te kyykäärmeen sikiöt jne...
Paljon sinä katsot Risto tekemistä. Mutta minä kysyn sinulta. Näetkö sinä todella ihmisen sieluun? Että sinä voit sanoa kuka on omavanhurskas ja kuka ei tekojen perästä. Ja et kuitenkaan sielua tunne?
Eli sanotko sitten sille saddukealaiselle joka ripille tulee ja anoo syntejään anteeksi: sinä siunattu ja kallis Herrassa, ja sille halvaantuneelle joka vuoteessaan makaa: sinä omavanhurskas? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No voin kertoa Risto sen ajatuksen.
Eli vaikka joku olis omavanhurskas siinä ettei hän tule Johanneksen kasteelle tai suoraan sanottuna sinulle ripittäytymään, silti hänellä saattaa olla sellainen sieluntila, että jos Jeesus vielä eläisi, niin Jeesus armahtaisi häntä, ja minä kerron sinulle Risto, jos sinä vähän kallistaisit korvaasi ja kuulisit, ja monta niistä jotka tulevat kasteelle, eli ripille, ehkä heille vastattaisiin muutamille, jos Johannes ja Jeesus vielä olisivat kasteen antajat, että menkää pois te kyykäärmeen sikiöt jne...
Paljon sinä katsot Risto tekemistä. Mutta minä kysyn sinulta. Näetkö sinä todella ihmisen sieluun? Että sinä voit sanoa kuka on omavanhurskas ja kuka ei tekojen perästä. Ja et kuitenkaan sielua tunne?
Eli sanotko sitten sille saddukealaiselle joka ripille tulee ja anoo syntejään anteeksi: sinä siunattu ja kallis Herrassa, ja sille halvaantuneelle joka vuoteessaan makaa: sinä omavanhurskas?Mutta se on kyllä ihan varma kun saarnaajalta kysyy jotain, esimerkiksi ristolta niin vastauksessa kyllä kestää. Ihme juttu. En tiedä keneltä se saa sen vastauksen sitten loppujen lopuksi.
Kyllä sen ymmärrän että jos järki miettii niin vastaus kestää, tai jos joku enkeli miikkael lentää sanansaattajana jostain avaruudesta/taivaasta sillä kestää 2päivää, mutta niin ku
Ainaki itellä on sillee että kun herään aamu 6 ja ensimmäinen ajatus on MITÄ IHMETTÄ TOI GOG JA MAGOG OIKEIN TARKOITTAA....jne niin vastaus tulee kyllä samana päivänä... En tiedä mistä se johtuu..
- Anonyymi
Mutta se on ihan ok, että Taiwan ei kuulu kiinalle? Mutta Krim kuuluu ukrainalle?
Ei niin että se kuuluisi venäjällekkään.
Mutta se logiikka on että kiista-alueet pitäisi aina kuulua lännelle, taaskaan en tarkoita että ne pitäisi kuulua idällekkään.
Mutta jos Taiwan voi irtautua Kiinasta sillä että siellä on oma kulttuuri niin yhtälailla donetsk ja krim voi irtautua ukrainasta sillä että siellä oma kulttuuri.
Miettikää nyt ihmiset ihan oikeesti miten paljon teillä on kusta päässä.
Eihän se niin mene, että maahanmuuttajat valtaavat maa-alueita itselleen, koska ovat kulttuurin muuttaneet vuosisatojen aikana.
Kohtahan meiltäkin lähtee Helsinki ja lappeenranta samalla logiikalla. Helsingistä tulee somalia ja lappeenrannasta venäjä jne kotkasta Nigeria.
Onko kusta päässä vai muuten vaan olette idiootteja?- Anonyymi
Jos Taiwan on ollut kiinaa aikaisemmin, JOS, niin sitten se on kiinaa jatkossakin. Vaikka siellä asuis sunni muslimeja. Ei sillä mitään merkitystä kuka siellä asuu. Mutta ei niitä maa-alueita vallata maahanmuutolla. Se on jotain...En löydä sanaa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Taiwan on ollut kiinaa aikaisemmin, JOS, niin sitten se on kiinaa jatkossakin. Vaikka siellä asuis sunni muslimeja. Ei sillä mitään merkitystä kuka siellä asuu. Mutta ei niitä maa-alueita vallata maahanmuutolla. Se on jotain...En löydä sanaa...
Ihmiset on niin tyhmiä et pitäis upottaa mereen uudestaan koko ihmiskunta.
- Anonyymi
Mutta sanokaapas mitä siinä oli tapahtumassa kun Jeesus huusi suurena juhlan päivänä että joka janoaa, tulkoln ja juokoon !?
Kehottaako jeesus siinä ottamaan omavanhurskaita omia askeleita eli suomeksi tekemään jotain ihan itse pelastumisensa eteen häh miten on ?- Anonyymi
No mun mielestä saa lähtee vetää jos ei kiinnosta asuu jossain maassa. Jos kiina ei maana miellytä muuttakoot Amerikkaan ne Taiwanissa asuvat. Jos krimiläisiä ja donetskilaisia ei miellytä ukraina niin muutakoot Venäjälle. Eihän se nyt hyvänen aika mene niin, että joku maa lähettää siirtolaisina, maahanmuuttajina yms asukkaitaan toiseen maahan, ja sitten kun he saavat enemmistön siellä niin vaativat maata itselleen. Niinku, onko kusta päässä ihmisillä?
Jos ei miellytä asua Kiinassa tulkaa ihmiset pois sieltä.
Jos ei kiinnosta asua Ukrainassa, tulkaa ihmiset pois sieltä.
Pitääkö olla ihan ........ tyhmä jokaisessa asiassa?
- Anonyymi
"Ja sen syntien anteeksi antamuksen saa periaatteessa vain ne ketkä ovat eniten rakastuneita itseensä. Tarpeeksi kun rakastaa itseänsä sitä on silloin pokkaa mennä pyytämään vaikka ja mitä syntejä anteeksi koska kokee olevansa oikeutettu siihen armoon. "
"Joo tuli tossa kateltuu vähän perseen kuvia internetistä jaksat sä veli millään todistaa mulle synnit anteeks," ... Joo usko rakas veli kaikki sinun syntisi anteeksi... luulis et armonalttarilla olis joku pyhyys....- Anonyymi
Toinen kriittinen kysymys on turvatakuut. Sehän vasta noloa onkin kun menee pyytää syntejä anteeksi eikä saa niitä anteeksi.
Silloin kun oli lapsi sitä aina seuroissa mietti vaan tuota yhtä kysymystä. Joku varmaan luuli että oikeasti tyhjäpää miettii näin paljon kaikkea. Oikeasti arkena en mieti yhtään mitään.
Silloin kun lapsena istui seurapenkissä ja oli vähän huono omatunto, silloin sitä mietti vain turvatakuita. Entä jos nyt menen pyytämään syntejä anteeksi seurakunnan eteen ja Jumala ei annakkaan niitä anteeksi taivaassa sehän vasta noloa onkin seurakunnan edessä häpäiseminen. Palaa vaan tyhjänä takaisin penkkiin jne... oikeesti se oli ainut syy Silloin jättää parannusta tekemättä.
Vanhempana tulee sitten se, kuuluukohan se vielä.....Kun on uitu jo vähän syvemmässä sonnassa....
Siitä sonnasta siis tulee se ajatus kun ihmiset sanovat että kuuluuko Jumalan armo vielä minulle, se tulee kelvottomuuden tunteesta armoon joka on tietenkin myös sitä ettei rakasta itseään, mutta myös sitä että on yksinkertaisesti vähän eletty kuin siat pellolla jne...
Syntinen on Pyhä ja väärä on vanhurskas...
Mutta mahtaakohan se tarkoittaa vain tuntoa eikä varsinaisesti sikailijaa siis fyysisesti....Että ainoastaan syntinsä tunteva on Pyhä ja itsensä kieltävä on vanhurskas koska Kristuksessa on vanhurskaus eikä ihmisessä itsessään, sen takia väärät on vanhurskaita kun ne ei etsi sitä vanhurskautta omasta vääryydestään eli itsestään vaan Jumalan Pojasta...Ja syntinsä tuntevat myöskin samasta lähteestä...
Eli syntinen on tuomittu jos sen ymmärtää vain fyysisesti eli synnintekijät ilman totuuden tuntoa.
Joten en laittaisi sille niin paljon paino arvoa että tiedostaa syntinsä jos ei kuitenkaan ole oikeassa sieluntilassa. Saddukeusta ja fariseusta ei nimittäin auttanut että menivät kasteelle. Kyykäärme kun ei ole perillinen.
Mitkä on siis turvatakuut armoon? Jos on murhe, onko se takuu että saa synnit anteeksi? Ja. Koska armo vaatii oikean sieluntilan. Edelleen korostaen mitä fariseukselle ja saddukeukselle vastattiin Johanneksen kasteella. Ei heitä auttanut tulla kasteelle koska heidän sieluntilansa oli väärä, mutta heiltä kyllä puuttui se häpeä entä jos en saakaan syntejä anteeksi heillä kun oli se vakuutus että kyllä Jumala meitä aina armahtaa...kaikilla ei ole sitä vakuutusta, he ovat sitten niitä halvaantuneita, heiltä puuttuu oma voima liikkua, koska he eivät jaksa uskoa siihen että heidän jalkansa kantavat.. Halvaantuneelta puuttuu siis saddukeuksen ja fariseuksen oma voima mutta halvaantuneella on elävä synnin tunto, siksi Hän on Pyhä ja vanhurska ja syntinen ja väärä samaan aikaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toinen kriittinen kysymys on turvatakuut. Sehän vasta noloa onkin kun menee pyytää syntejä anteeksi eikä saa niitä anteeksi.
Silloin kun oli lapsi sitä aina seuroissa mietti vaan tuota yhtä kysymystä. Joku varmaan luuli että oikeasti tyhjäpää miettii näin paljon kaikkea. Oikeasti arkena en mieti yhtään mitään.
Silloin kun lapsena istui seurapenkissä ja oli vähän huono omatunto, silloin sitä mietti vain turvatakuita. Entä jos nyt menen pyytämään syntejä anteeksi seurakunnan eteen ja Jumala ei annakkaan niitä anteeksi taivaassa sehän vasta noloa onkin seurakunnan edessä häpäiseminen. Palaa vaan tyhjänä takaisin penkkiin jne... oikeesti se oli ainut syy Silloin jättää parannusta tekemättä.
Vanhempana tulee sitten se, kuuluukohan se vielä.....Kun on uitu jo vähän syvemmässä sonnassa....
Siitä sonnasta siis tulee se ajatus kun ihmiset sanovat että kuuluuko Jumalan armo vielä minulle, se tulee kelvottomuuden tunteesta armoon joka on tietenkin myös sitä ettei rakasta itseään, mutta myös sitä että on yksinkertaisesti vähän eletty kuin siat pellolla jne...
Syntinen on Pyhä ja väärä on vanhurskas...
Mutta mahtaakohan se tarkoittaa vain tuntoa eikä varsinaisesti sikailijaa siis fyysisesti....Että ainoastaan syntinsä tunteva on Pyhä ja itsensä kieltävä on vanhurskas koska Kristuksessa on vanhurskaus eikä ihmisessä itsessään, sen takia väärät on vanhurskaita kun ne ei etsi sitä vanhurskautta omasta vääryydestään eli itsestään vaan Jumalan Pojasta...Ja syntinsä tuntevat myöskin samasta lähteestä...
Eli syntinen on tuomittu jos sen ymmärtää vain fyysisesti eli synnintekijät ilman totuuden tuntoa.
Joten en laittaisi sille niin paljon paino arvoa että tiedostaa syntinsä jos ei kuitenkaan ole oikeassa sieluntilassa. Saddukeusta ja fariseusta ei nimittäin auttanut että menivät kasteelle. Kyykäärme kun ei ole perillinen.
Mitkä on siis turvatakuut armoon? Jos on murhe, onko se takuu että saa synnit anteeksi? Ja. Koska armo vaatii oikean sieluntilan. Edelleen korostaen mitä fariseukselle ja saddukeukselle vastattiin Johanneksen kasteella. Ei heitä auttanut tulla kasteelle koska heidän sieluntilansa oli väärä, mutta heiltä kyllä puuttui se häpeä entä jos en saakaan syntejä anteeksi heillä kun oli se vakuutus että kyllä Jumala meitä aina armahtaa...kaikilla ei ole sitä vakuutusta, he ovat sitten niitä halvaantuneita, heiltä puuttuu oma voima liikkua, koska he eivät jaksa uskoa siihen että heidän jalkansa kantavat.. Halvaantuneelta puuttuu siis saddukeuksen ja fariseuksen oma voima mutta halvaantuneella on elävä synnin tunto, siksi Hän on Pyhä ja vanhurska ja syntinen ja väärä samaan aikaan....onko sulla kaikki piparit pellillä, kysyi entinenkin joulumuori...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...onko sulla kaikki piparit pellillä, kysyi entinenkin joulumuori...
Ihminen ei luonnostaan halua elää maan ja taivaan Luojalle, vaan lihallisille himoilleen!
"Katso aika tulee, ettei he enään tervettä oppia kärsi kuulla." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen ei luonnostaan halua elää maan ja taivaan Luojalle, vaan lihallisille himoilleen!
"Katso aika tulee, ettei he enään tervettä oppia kärsi kuulla.""Ihminen ei luonnostaan halua elää maan ja taivaan Luojalle, vaan lihallisille himoilleen!"
Ja sittenkun he jättävät sen Jumalan joka kerran heidät loi tämän maan päälle, niin silloin ei myöskään elävä synnintunto pääse heidän sydämiinsä, koska he ovat hyljänneet Luojansa!
Käännä sydämesi sinä ilkikurinen kansa, sinun pahoista ajatuksistasi ja himoistasi, ja mene kammioosi ja rukoile salassa Jumalaa, että Hän julki sinulle maksaisi.
Mutta koska ette tahdo tuntea Isäänne joka on taivaassa ja vaikuttaa maan päällä Henkensä voimassa, ette tahdo sydämissänne kääntyä Hänen puoleensa salaisesti, vaan salaisuudessa te seuraatte lihallisia himojanne, siksi Jumala on teiltä ottanut pois totuuden tunnon ja armon aurinko on laskenut teidän päänne ylitse, koska te rakastatte enemmän lihallisia haluja ja himoja kuin taivaan ja maan Herraa ja kuningasten kuningasta jonka nimi kirjoitetaan Israelin Jumala ja Jakobin vanhurskaus. Jos te salaisuudessa lihan himojen palvelemisen sijaan kääntyisitte sydämistänne huokaamaan taivaan ja maan luojan perään ja kerjäämään armoa, niin ehkäpä muutamalla heräisi tunto synnin unesta, mutta koska te palvelette Jumalaanne ihmisten silmäin edessä ja salaisuudessa lihanne himoja, niin siksi ei totuuden tunto ole teissä pysyvä, vaan te eksytte ja hukutte teidän himoissanne ja himojenne haluissa. Kääntykää sydämistänne asti niin kuin Jumalan palvelijoiksi, ei ihmisten silmäin edessä vaan myös salaisuudessa. Koska te palvelette Jumalaa salaisuudessa niin Hän maksaa teille julkisesti. Mutta muutama on nyt jotka palvelee Luojaansa totisella sydämellä ja toimellisella Jumalanpalveluksella salaisuudessa ja silmäin edessä. Koska ei se Jumalanpalvelus joka silmäin edessä tapahtuu ole totinen vaan ulkokullattu, mutta se joka salaisuudessa tapahtuu, on kääntävä sydämet irti maailmasta niin kuin kahleet auki repäistään mutta ei ihmisten mielen ja voiman jälkeen vaan Jumalan voiman kautta. Koska totinen sydämen kääntymys ja Jumalan armo Kristukssa yhdessä synnyttävät oikean totuuden tunnon. Mutta silmäin edessä tapahtuva Jumalanpalvelus(sydämen kääntymys) se synnyttää paljon niitä jotka vetävät Kristuksen vaatteen pahuuden peitteeksi ja ihmisten silmäin edessä palvelevat Jumalaa ja salaisuudessa lihansa haluja ja himoja!
Ei ole kuin kaksi tietä, palvella Jumalaa tai palvella lihan himoja hekuman tyydytyksessä! Ja ainoastaan toinen synnyttää totuuden tunnon, totuuden tunto rakkauden, ja rakkaus iankaikkisen elämän, koska sen kautta on elämä sana itsekunkin kohdalle annettu evankeliumin kautta syntien anteeksi antamuksessa. Ilman totuuden tuntoa, ei olis yksikään tullut ja saarnannut syntien anteeksi antamuksesta, mutta koska totuuden tunto käsittää ihmisen, niin myös tulee tarve saada ja todistaa synnit anteeksi, koska siinä on iankaikkinen elämä ja rauha omantunnon kanssa. Mutta ei niille jotka eivät tunne totuutta vaan ovat mielistyneet valheeseen ja vaeltavat lihainsa himoissa eksyksissä ilman Luojaansa ja palvelevat enemmin luontokappaleita eli kuolevaisia kuin Jumalaansa. Sellaisille on Jeesuksen risti pahennus ja sovintoveren pisarat hullutus, jotka palvelevat enemmin katovaisia ja kuolevaisia luontokappaleita tyydyttäen himonsa ajallisissa aistinautinnoissa elämän hekumassa, jotka kiusauksen hetkellä mieluumin kääntyvät himojen kuin Jumalan puoleen. Sellaiset saavat kyllä palkkansa uskottomuudestaan Luojaansa kohtaan, se on eksytys. Ja sitten kun he ovat vieraantuneet totuuden tunnosta, sitten he vainoavat totuuden lapsia, jotka palvelevat taivaan ja maan Luojaa sydämestää, sielustaan ja Hengestään! Minkäkaltaisen palkan luulette sellaisten saavan, jotka kävelevät profeettojen hautojen päälle, niin kuin heidän isänsä tappoivat Profeetat Ja he jotka totuudesta saarnasivat, niin myös he tekevät, ja sylkevät niitten päälle jotka totuudesta puhuvat, mutta kiittävät niitä jotka valhetta rakastavat ja palvelevat ajatuksin, sanoin ja teoin päivin ja öin. Jotka ovat niin sokeaksi tulleet lihainsa himoin eksytyksessä että viimein luulevat itsensä niin puhtaaksi että Jumala olis heille aina armollinen vaikka heidän tuntonsa on täynnä veren karvaisia ja veriruskeita syntejä! Ja palvelevat enemmän saatanaa kuin Jumalaa ja luulevat Jumala olevan iankaikkisesti armollinen kaiken sen katumattomuuden, tottelemattomuuden, epäjumalanpalveluksen, maailman rakkauden, totuuden saarnaajien vainoamisen, Jumalan Pojan ristiinnaulitsemisen, ja apostolien saarnojen väärentämisen jälkeen he luulevat vielä kelpaavansa Jumalalle, vaikka he eivät ole koskaan sydämistään asti Jumalan puoleen kääntyneet niin kuin syntinen nainen fariseuksen huoneessa taikka ryöväri ristinpuulla, ainut Jumala jonka he tuntevat on heidän lihainsa himot ja maailman rakkaus ja elämän hekuma, mutta se Jumala taitaa olla itse rietas joka kyllä vetää kerran palvelijansa mukanaan helvetin tuleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ihminen ei luonnostaan halua elää maan ja taivaan Luojalle, vaan lihallisille himoilleen!"
Ja sittenkun he jättävät sen Jumalan joka kerran heidät loi tämän maan päälle, niin silloin ei myöskään elävä synnintunto pääse heidän sydämiinsä, koska he ovat hyljänneet Luojansa!
Käännä sydämesi sinä ilkikurinen kansa, sinun pahoista ajatuksistasi ja himoistasi, ja mene kammioosi ja rukoile salassa Jumalaa, että Hän julki sinulle maksaisi.
Mutta koska ette tahdo tuntea Isäänne joka on taivaassa ja vaikuttaa maan päällä Henkensä voimassa, ette tahdo sydämissänne kääntyä Hänen puoleensa salaisesti, vaan salaisuudessa te seuraatte lihallisia himojanne, siksi Jumala on teiltä ottanut pois totuuden tunnon ja armon aurinko on laskenut teidän päänne ylitse, koska te rakastatte enemmän lihallisia haluja ja himoja kuin taivaan ja maan Herraa ja kuningasten kuningasta jonka nimi kirjoitetaan Israelin Jumala ja Jakobin vanhurskaus. Jos te salaisuudessa lihan himojen palvelemisen sijaan kääntyisitte sydämistänne huokaamaan taivaan ja maan luojan perään ja kerjäämään armoa, niin ehkäpä muutamalla heräisi tunto synnin unesta, mutta koska te palvelette Jumalaanne ihmisten silmäin edessä ja salaisuudessa lihanne himoja, niin siksi ei totuuden tunto ole teissä pysyvä, vaan te eksytte ja hukutte teidän himoissanne ja himojenne haluissa. Kääntykää sydämistänne asti niin kuin Jumalan palvelijoiksi, ei ihmisten silmäin edessä vaan myös salaisuudessa. Koska te palvelette Jumalaa salaisuudessa niin Hän maksaa teille julkisesti. Mutta muutama on nyt jotka palvelee Luojaansa totisella sydämellä ja toimellisella Jumalanpalveluksella salaisuudessa ja silmäin edessä. Koska ei se Jumalanpalvelus joka silmäin edessä tapahtuu ole totinen vaan ulkokullattu, mutta se joka salaisuudessa tapahtuu, on kääntävä sydämet irti maailmasta niin kuin kahleet auki repäistään mutta ei ihmisten mielen ja voiman jälkeen vaan Jumalan voiman kautta. Koska totinen sydämen kääntymys ja Jumalan armo Kristukssa yhdessä synnyttävät oikean totuuden tunnon. Mutta silmäin edessä tapahtuva Jumalanpalvelus(sydämen kääntymys) se synnyttää paljon niitä jotka vetävät Kristuksen vaatteen pahuuden peitteeksi ja ihmisten silmäin edessä palvelevat Jumalaa ja salaisuudessa lihansa haluja ja himoja!
Ei ole kuin kaksi tietä, palvella Jumalaa tai palvella lihan himoja hekuman tyydytyksessä! Ja ainoastaan toinen synnyttää totuuden tunnon, totuuden tunto rakkauden, ja rakkaus iankaikkisen elämän, koska sen kautta on elämä sana itsekunkin kohdalle annettu evankeliumin kautta syntien anteeksi antamuksessa. Ilman totuuden tuntoa, ei olis yksikään tullut ja saarnannut syntien anteeksi antamuksesta, mutta koska totuuden tunto käsittää ihmisen, niin myös tulee tarve saada ja todistaa synnit anteeksi, koska siinä on iankaikkinen elämä ja rauha omantunnon kanssa. Mutta ei niille jotka eivät tunne totuutta vaan ovat mielistyneet valheeseen ja vaeltavat lihainsa himoissa eksyksissä ilman Luojaansa ja palvelevat enemmin luontokappaleita eli kuolevaisia kuin Jumalaansa. Sellaisille on Jeesuksen risti pahennus ja sovintoveren pisarat hullutus, jotka palvelevat enemmin katovaisia ja kuolevaisia luontokappaleita tyydyttäen himonsa ajallisissa aistinautinnoissa elämän hekumassa, jotka kiusauksen hetkellä mieluumin kääntyvät himojen kuin Jumalan puoleen. Sellaiset saavat kyllä palkkansa uskottomuudestaan Luojaansa kohtaan, se on eksytys. Ja sitten kun he ovat vieraantuneet totuuden tunnosta, sitten he vainoavat totuuden lapsia, jotka palvelevat taivaan ja maan Luojaa sydämestää, sielustaan ja Hengestään! Minkäkaltaisen palkan luulette sellaisten saavan, jotka kävelevät profeettojen hautojen päälle, niin kuin heidän isänsä tappoivat Profeetat Ja he jotka totuudesta saarnasivat, niin myös he tekevät, ja sylkevät niitten päälle jotka totuudesta puhuvat, mutta kiittävät niitä jotka valhetta rakastavat ja palvelevat ajatuksin, sanoin ja teoin päivin ja öin. Jotka ovat niin sokeaksi tulleet lihainsa himoin eksytyksessä että viimein luulevat itsensä niin puhtaaksi että Jumala olis heille aina armollinen vaikka heidän tuntonsa on täynnä veren karvaisia ja veriruskeita syntejä! Ja palvelevat enemmän saatanaa kuin Jumalaa ja luulevat Jumala olevan iankaikkisesti armollinen kaiken sen katumattomuuden, tottelemattomuuden, epäjumalanpalveluksen, maailman rakkauden, totuuden saarnaajien vainoamisen, Jumalan Pojan ristiinnaulitsemisen, ja apostolien saarnojen väärentämisen jälkeen he luulevat vielä kelpaavansa Jumalalle, vaikka he eivät ole koskaan sydämistään asti Jumalan puoleen kääntyneet niin kuin syntinen nainen fariseuksen huoneessa taikka ryöväri ristinpuulla, ainut Jumala jonka he tuntevat on heidän lihainsa himot ja maailman rakkaus ja elämän hekuma, mutta se Jumala taitaa olla itse rietas joka kyllä vetää kerran palvelijansa mukanaan helvetin tuleen.Hesekiel 36 luvusta.
I. Ja sinä, ihmisen poika, ennusta Israelin vuorille ja sano: kuulkaat Herran sanaa, te Israelin vuoret!
2. Näin sanoo Herra, Herra: että vihollinen pitittää, sanoen: ne ijäiset vuoret ovat meidän perintömme!
3. Sentähden ennusta ja sano: näin sanoo Herra, Herra: sentähden, ja tosin sentähden, että te joka paikassa hävitetään ja sorretaan, olette myös jääneille pakanoille osaksi joutuneet, ja kansan kieliin ja pilkaksi tulleet.
4. Sentähden kuulkaat, te Israelin vuoret, Herran, Herran sanaa: näin sanoo Herra, Herra, sekä vuorille että kukkuloille, ojille ja laaksoille, hävitetylle autiolle ja hyljätyille kaupungeille, jotka jääneille pakanoille joka taholta ympäri saaliiksi ja nauruksi tulleet ovat.
5. Sentähden näin sanoo Herra, Herra: minä olen minun palavassa kiivaudessani puhunut jääneitä pakanoita vastaan, ja koko Edomia vastaan, jotka ovat ottaneet minun maani perinnöksensä, sydämellisellä ilolla ja pilkalla sitä hävittääksensä ja sortaaksensa.
6. Sentähden ennusta Israelin maasta, ja sano vuorille ja kukkuloille, ojille ja laaksoille: näin sanoo Herra, Herra: katso, minä olen puhunut minun kiivaudessani ja julmuudessani, että te olette senkaltaista häväistystä pakanoilta kärsineet.
7. Sentähden sanoo Herra, Herra näin: minä ylennän minun käteni, niin että teidän lähimmäisenne, pakanat joka taholta ympäri, pitää kantaman häpiänsä.
8. Mutta te, Israelin vuoret, teidän pitää viheriöitsemän, joka pian pitää tapahtuman.
9. Sillä katso, minä käännän itseni taas teidän tykönne, että te viljeltäisiin ja kylvettäisiin.
10. Ja teen teidän tykönänne paljon kansaa, koko Israelin huoneen kaikki tyynni; ja kaupungissa pitää taas asuttaman, ja autiot rakennettaman.
11. Minä annan teidän kansanne ja karjanne lisääntyä, niin että te enenette ja kasvatte; ja panen teidät siihen jälleen asumaan niinkuin muinenkin ja teen teille enempi hyvää kuin joskus ennen; ja teidän pitää ymmärtämän, että minä olen Herra.
12. Minä annan kansan tulla teidän tykönne, minun kansani Israelin, heidän pitää sinussa asuman, ja sinun pitää oleman heidän perintönsä, ja ei sinun pidä enään lapsettomaksi tuleman.
13. Näin sanoo Herra: että sinusta sanotaan: sinä olet syönyt ihmisiä, ja olet tehnyt sinun kansas lapsettomaksi;
14. Sentähden ei enään sinun pidä syömän ihmisiä, eli kansaas tekemän lapsettomaksi, sanoo Herra, Herra.
15. Ja en minä tahdo antaa enään sinun kuulla pakanain pilkkaa, eikä sinun pidä enään kansain häväistystä kantaman, ei myös sinun kansaas enään lapsettomaksi tekemän, sanoo Herra, Herra.
16. II. Ja Herran sana tapahtui vielä minulle ja sanoi:
17. Sinä ihmisen poika, kuin Israelin huone asui maallansa, ja saastutti sen menollansa ja töillänsä, niin että heidän menonsa oli minun edessäni niinkuin vaimon saastaisuus hänen taudissansa;
18. Silloin minä vuodatin vihani heidän päällensä, sen veren tähden, jonka he maalla olivat vuodattaneet, ja olivat sen epäjumalillansa saastuttaneet.
19. Ja minä hajoitin heidät pakanain sekaan, ja he hajoitettiin maakuntiin; ja minä tuomitsin heitä heidän menonsa ja tekoinsa jälkeen.
20. Ja kuin he myös tulivat pakanain tykö, kuhunka he tulivat, häpäisivät he* minun pyhän nimeni, että heistä sanottiin: onko tämä Herran kansa, jonka piti maaltansa lähtemän? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hesekiel 36 luvusta.

20. Ja kuin he myös tulivat pakanain tykö, kuhunka he tulivat, häpäisivät he* minun pyhän nimeni, että heistä sanottiin: onko tämä Herran kansa, jonka piti maaltansa lähtemän?21. Mutta minä säästin minun pyhän nimeni tähden, jonka Israelin huone häpäisi pakanain seassa, kuhunka he tulivat.
22. Sentähden pitää sinun sanoman Israelin huoneelle: näin sanoo Herra, Herra: en minä sitä tee teidän tähtenne, te Israelin huone, vaan minun pyhän nimeni tähden, jonka te pakanain seassa olette häväisseet, joiden tykö te tulleet olette.
23. Sillä minä tahdon pyhittää minun suuren nimeni, joka teiltä pakanain seassa suuresti häväisty on, ja pakanain pitää ymmärtämän minun olevan Herran, sanoo Herra, Herra, koska minä itseni osoitan teissä heidän edessänsä, että minä olen pyhä.
24. Sillä minä tuon teidät pakanoista, ja kokoon teitä kaikista maakunnista, ja annan teidän tulla jälleen teidän maahanne.
25. Ja priiskotan puhdasta vettä teidän päällenne*, niin että te tulette puhtaaksi; kaikesta teidän saastaisuudestanne+ ja kaikista teidän epäjumalistanne puhdistan minä teitä.
26. Ja annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen annan minä teihin*; ja otan pois teidän lihastanne kivisen sydämen, ja annan teille sydämen lihasta.
27. Ja annan minun henkeni* teihin, ja teen niin, että te vaellatte minun säädyissäni, ja pidätte minun oikeuteni, ja teette niiden jälkeen.
28. Ja teidän pitää asuman sillä maalla, jonka minä olen teidän isillenne antanut; ja teidän pitää oleman minun kansani, ja minä tahdon olla teidän Jumalanne.
29. Minä vapahdan teitä kaikesta teidän saastaisuudestanne, ja sanon jyvälle, että hänen pitää hyvin menestymän, enkä anna teidän nähdä nälkää.
30. Minä enennän hedelmän puissa ja kasvatan tulon kedolla, ettei pakanain pidä teitä enään nälän tähden pilkkaaman.
31. Silloin teidän pitää ajatteleman teidän pahaa menoanne ja teidän töitänne, ettei ne olleet hyvät; ja teidän pitää itseenne suuttuman, teidän rikostenne ja teidän epäjumalanpalveluksenne tähden.
32. En minä näitä tee teidän tähtenne, sanoo Herra, Herra, sen pitää teidän tietämän; vaan teidän pitää suuresti häpeemän teitänne, te Israelin huone.
33. Näin sanoo Herra, Herra: sinä päivänä, kuin minä teitä olen puhdistava kaikista teidän rikoksistanne, niin minä taas tahdon panna asujat kaupungeihin, ja autiamet pitää taas rakennettaman.
34. Ja hävitetty maa pitää kynnettämän, että se oli turmeltu, kaikkein ohitsekäyväisten silmäin edessä.
35. Ja heidän pitää sanoman: tämä maa oli turmeltu, ja se on nyt niinkuin Edenin ilotarha; ja nämät kaupungit olivat kukistetut, jaotetut ja autiot, ja ovat nyt vahvat, ja niissä asutaan.
36. Ja jääneet pakanat teidän ympärillänne pitää ymmärtämän, että minä Herra olen jaotetut jälleen rakentanut, ja hävitetyn istuttanut. Minä Herra sen sanonut ja tehnyt olen.
37. Näin sanoo Herra, Herra: Israelin huoneen pitää taas minua kysymän*, että minä itseni heille osoitan, ja minä enennän heitä, niinkuin ihmisten+ lauman.
38. Niinkuin pyhän lauman, niinkuin Jerusalemin lauman hänen juhlinansa, niin pitää hävitetyt kaupungit täyteen tuleman ihmisten laumoista; ja heidän pitää ymmärtämän minun olevan Herran. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
21. Mutta minä säästin minun pyhän nimeni tähden, jonka Israelin huone häpäisi pakanain seassa, kuhunka he tulivat.
22. Sentähden pitää sinun sanoman Israelin huoneelle: näin sanoo Herra, Herra: en minä sitä tee teidän tähtenne, te Israelin huone, vaan minun pyhän nimeni tähden, jonka te pakanain seassa olette häväisseet, joiden tykö te tulleet olette.
23. Sillä minä tahdon pyhittää minun suuren nimeni, joka teiltä pakanain seassa suuresti häväisty on, ja pakanain pitää ymmärtämän minun olevan Herran, sanoo Herra, Herra, koska minä itseni osoitan teissä heidän edessänsä, että minä olen pyhä.
24. Sillä minä tuon teidät pakanoista, ja kokoon teitä kaikista maakunnista, ja annan teidän tulla jälleen teidän maahanne.
25. Ja priiskotan puhdasta vettä teidän päällenne*, niin että te tulette puhtaaksi; kaikesta teidän saastaisuudestanne ja kaikista teidän epäjumalistanne puhdistan minä teitä.
26. Ja annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen annan minä teihin*; ja otan pois teidän lihastanne kivisen sydämen, ja annan teille sydämen lihasta.
27. Ja annan minun henkeni* teihin, ja teen niin, että te vaellatte minun säädyissäni, ja pidätte minun oikeuteni, ja teette niiden jälkeen.
28. Ja teidän pitää asuman sillä maalla, jonka minä olen teidän isillenne antanut; ja teidän pitää oleman minun kansani, ja minä tahdon olla teidän Jumalanne.
29. Minä vapahdan teitä kaikesta teidän saastaisuudestanne, ja sanon jyvälle, että hänen pitää hyvin menestymän, enkä anna teidän nähdä nälkää.
30. Minä enennän hedelmän puissa ja kasvatan tulon kedolla, ettei pakanain pidä teitä enään nälän tähden pilkkaaman.
31. Silloin teidän pitää ajatteleman teidän pahaa menoanne ja teidän töitänne, ettei ne olleet hyvät; ja teidän pitää itseenne suuttuman, teidän rikostenne ja teidän epäjumalanpalveluksenne tähden.
32. En minä näitä tee teidän tähtenne, sanoo Herra, Herra, sen pitää teidän tietämän; vaan teidän pitää suuresti häpeemän teitänne, te Israelin huone.
33. Näin sanoo Herra, Herra: sinä päivänä, kuin minä teitä olen puhdistava kaikista teidän rikoksistanne, niin minä taas tahdon panna asujat kaupungeihin, ja autiamet pitää taas rakennettaman.
34. Ja hävitetty maa pitää kynnettämän, että se oli turmeltu, kaikkein ohitsekäyväisten silmäin edessä.
35. Ja heidän pitää sanoman: tämä maa oli turmeltu, ja se on nyt niinkuin Edenin ilotarha; ja nämät kaupungit olivat kukistetut, jaotetut ja autiot, ja ovat nyt vahvat, ja niissä asutaan.
36. Ja jääneet pakanat teidän ympärillänne pitää ymmärtämän, että minä Herra olen jaotetut jälleen rakentanut, ja hävitetyn istuttanut. Minä Herra sen sanonut ja tehnyt olen.
37. Näin sanoo Herra, Herra: Israelin huoneen pitää taas minua kysymän*, että minä itseni heille osoitan, ja minä enennän heitä, niinkuin ihmisten lauman.
38. Niinkuin pyhän lauman, niinkuin Jerusalemin lauman hänen juhlinansa, niin pitää hävitetyt kaupungit täyteen tuleman ihmisten laumoista; ja heidän pitää ymmärtämän minun olevan Herran.Rehellisesti sanottuna minulla ei ole ajatustakaan, mitä Henki tahtoi sanoa, ei tässä luvussa(koska sen minä ymmärrä mitä tässä luvussa puhutaan) vaan tällä luvulla tähän aikaan tai paikkaan. Ei ole mitään ajatusta. Ehkä oli joku yksittäinen jae. Tai sitten hän tahtoi ilmoittaa että me elämme vasta 36 jaetta, emmekä 38ja39. Moni jae nimittäin tuossa luvussa todistaa ettei 36 luku ole vielä täytetty. Josta en enempää kirjoita. Jos jollekkin jotakin kirkastuu, minulle ei kirkastu mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rehellisesti sanottuna minulla ei ole ajatustakaan, mitä Henki tahtoi sanoa, ei tässä luvussa(koska sen minä ymmärrä mitä tässä luvussa puhutaan) vaan tällä luvulla tähän aikaan tai paikkaan. Ei ole mitään ajatusta. Ehkä oli joku yksittäinen jae. Tai sitten hän tahtoi ilmoittaa että me elämme vasta 36 jaetta, emmekä 38ja39. Moni jae nimittäin tuossa luvussa todistaa ettei 36 luku ole vielä täytetty. Josta en enempää kirjoita. Jos jollekkin jotakin kirkastuu, minulle ei kirkastu mitään.
36 lukua* emmekä 38 ja 39 lukua niinkuin yleisesti luullaan.
23 jakeesta eteenpäin jos sinä luet rauhallisesti esimerkiksi joku oppinut siis hengellisesti oppinut sananpalvelija, niin sinun pitäisi huomata, ettei se ole vielä tapahtunut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
36 lukua* emmekä 38 ja 39 lukua niinkuin yleisesti luullaan.
23 jakeesta eteenpäin jos sinä luet rauhallisesti esimerkiksi joku oppinut siis hengellisesti oppinut sananpalvelija, niin sinun pitäisi huomata, ettei se ole vielä tapahtunut.Tai luulisi että Leeviläinen sen ymmärtäisi.
- Anonyymi
kirjoitathan jatkossakin näin vaan ihan lyhyesti
KIITOS - Anonyymi
Miksi henki puhuisi esikoislestadiolaiselle?
Tai siis oikeastaan kysyn, että miksi henki puhuisi VAIN esikoislestadiolaiselle.
Vain sen takiako, että hän väittää ja ehkä joku heistä uskookin niin?
Kertokaa!- Anonyymi
Henkiä on monia. Kyllä jokaiselle seurakunnalle joku Henki aina löytyy.
Mutta Pyhä Henki ei taida viihtyä kaikissa seurakunnissa.
Baabelin seurakunnissa viihtyy itse perkele.
Jer.51
"7. Kultainen malja* on Babel Herran kädessä, joka on koko maailman juovuttanut; pakanat ovat juoneet hänen viinastansa, sentähden ovat pakanat niin hulluiksi tulleet."
Palvelet Jumalaa sydämestäsi, tai sitten palvelet himojasi eli perkelettä ja koska pakanat juopuu Babelin viinasta niin tulee heistä siksi hulluja. Koska he eksyvät totuuden tunnosta ja palvelevat suurta lohikäärmettä ja tekevät hänen tahtonsa mukaan. Ei yksikään joka Jumalasta syntynyt on, tapa, vaan rietas, joka on myrkkynsä palvelijoillensa juottanut ja kansan päämiehille jotka häntä myös palvelevat! Koska teissä asuu itse perkele, siksi teissä on murhan Henki joka on perkeleestä. Jumala joka hukutti ihmiskunnan vedenpaisumuksessa teki sen kiivaudessaan mutta tuomio oli oikea Koska Hän on ylimmäinen Tuomari, mutta ei ole ihminen ihmisen tuomari, ei ole ihmiselle annettu valtaa ihmisen yli kuolemaan tuomita niitä joita enkelitkään ei taida tuomita, se valta on ainoastaan Jumalalle annettu ja jumala enkeleillensä jotka hän lähettää kuoleman enkelit matkaan, ja se ihminen joka sitä tekee, ei ole Jumalaa nähnytkään eli tuntenutkaan, vaan ainoastaan lihansa himot hän tuntee ja sen suuren lohikäärmeen joka hänessä asuu jolla on monta nimeä perkele ja saatana, paholainen eli rietas jne...
Jos te tuntisitte oikean Jumalan Sionissa niin kyllä teissä asuis rakkaus ja anteeksi antamus, mutta koska te tunnette ainoastaan perkeleen niin siksi asuu teissä murhan Henki ja vihan Henki ja ahneuden Henki ja kateuden Henki ja huoruuden Henki jne...Ja monta muuta rietasta Henkeä, koska te palvelette ennemmin rietasta kuin Jumalaa koska teidän isänne on perkele.
Mutta jos te kääntyisitte sydämistänne elävän Jumalan tykö ja pyytäisitte armoa taivaan ja maan luojalta, niin ehkä Hän herättäisi muutaman tunnon teistä, ja niillä heränneillä syttyisi tarve saada kuulla syntien anteeksi antamus omalle kohdalle, ja niillä armahdetuilla syttyy sitten vastarakkaus Jumalaa kohtaan ja rakkaus kanssaihmisiä kohtaan, koska he ovat uuden Hengen palvelijoiksi tulleet jota kutsutaan myös Hengen uudistukseksi (ennen te palvelitte perkelettä ja nyt Jumalaa se on Hengen uudistus) kun Jumalan Henki saa asua meissä.
Mutta ette tahdo kääntyä sydämistänne taivaan ja maan Luojan puoleen, vaan tahdotte palvella ainoastaan lihanne himoja ja suurta lohikäärmettä, siksi totuuden tunto ei käsitä teitä, ja niin kuin profeetta sanoo Hengen kautta:
"sentähden ovat pakanat niin hulluiksi tulleet." - Anonyymi

"sentähden ovat pakanat niin hulluiksi tulleet."Mutta tämä viesti ei ollut varsinaisesti mitään suurta Pyhän Hengen vuodatusta. Vastasin vain yksinkertaisilla sanoilla tälle hyvinkin sinisilmäiselle nais henkilölle.

"sentähden ovat pakanat niin hulluiksi tulleet."Mutta uskovathan nämä babelin seurakunnat myöskin Jeesukseen Kristukseen miksi he eivät siis pelastuisi?
Koska he ovat tehneet Jeesuksesta pahuuden peitteen, mutta minä luulen ystävä kallis, että se Jeesus taitaa olla itse Rietas.
Ei ole siis koskaan kieltäneet elävässä seurakunnassa kristityt uskoa Jeesukseen, mutta he puhuvat toisesta Jeesuksesta. Minä huudan sen vielä viimeisen kerran, koska minä en jaksa vastailla typeriin kysymyksiin, he uskovat siihen Jeesukseen elävässä seurakunnassa, joka ei ole pahuuden peite, ja jos pahuuteen joutuu, niin sitä tulee katua ja tehdä parannus.
Se on siis toista uskoa, ja se ei voi tunnustaa mitään toista uskoa, joka tunnustaa sellaista oppia, että perkele eli elämän hekuma ja lihan himot olis Jeesus ja huoruus ja ahneus Pyhästä Hengestä. Se on joku toinen Jeesus. Se on rietas. Mutta yksi ja ainoa Jumalan Poika on vanhurskas, siis hurskas ja Pyhä, ja ei oikeat Jeesuksen opetuslapset ole täydellisiä kaikessa, mutta he eivät kuitenkaan elä palvellen perkelettä ja maailmaa, vaan tekevät synneistään parannusta ja palaavat kasteen armoliittoon uskoen siihen Kristukseen taivaan ja maan Luojan Poikaan, joka ei vetänyt iestä maailman kanssa vaan saarnasi maailmalle parannusta yhdessä syntien anteeksi antamuksen kanssa, siihen Jeesukseen he uskovat.
Ja on hyvin harmi, että sinä uskot toiseen Jeesukseen, mutta minäkin joka olen seurakunnan ulkopuolella, tahdon kuitenkin toivoa, että sinäkin käsittäisit totuuden, ja tulisit tuntemaan sinun suuren syntivelkasi, ja joutuisit huutamaan syvyydestä korkeuteen, armahda minua Jumala minun Herrani ja minun Jumalani! Silloin sinä saisit uudet silmät näkemään, missä Karitsan veri vielä vuotaa sydämestä sydämeen ja missä seisoo kuolleet seurakunnat jotka katsovat rakkauden ylön eli Kristuksen sovintoveren joka on saarna eli todistus syntien anteeksi antamuksesta Aaronin (ja Mooseksen) sauva joka viheriöitsee Levin huoneessa.
Mutta etpä sinä sitä niin kauan käsitä kun kiusauksen hetkellä käännyt Jumalan sijasta himojesi puoleen ja palvelet perkelettä. Niin kauan totuuden tunto ei ole sinua käsittävä ei yhtäkään ihmistä jotka eivät usko saarnaa eivätkä myöskään tahdo kääntyä pahoilta teiltänsä ->Jumalan<-puoleen ja kerjätä armoa, sellaiset ihmiset eivät koskaan herää.
Elävän Kristillisyyden alkuajoista asti on täytynyt armoa kaipaavien huutaa armon perään kerjäten sitä. Se oli elävää kristillisyyttä, koska he kääntyivät elävän Jumalan puoleen.
Mutta tämä ajan babelin seurakunnat uskovat Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen ja palvelevat perkelettä ja maailmaa samaan aikaan, senkaltaisilla ei ole mitään yhteistä elävän seurakunnan kanssa, babel nimittäin palaa helvetissä ja hänen orjansa.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005047558- 2302640
- 262571
- 1601907
- 1141768
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?31479Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p01367- 761183
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621158IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41155