Hevosen "käytösongelmat"

Anonyymi-ap

Moikka!
Osaisiko joku täällä antaa neuvoja seuraaviin asioihin hevosen ns.käytösongelmissa?

1. Juoksuttaessa hevonen ei hidasta/pysähdy narun ravistuksesta. Saattaa viskoa päätä, jonka olemme ajatelleet paineen väistämisenä.

2. Juoksuttaessa saattaa joskus lähteä yhtäkkiä kentän toiseen päähän ja kääntyä vielä niin, että meinaa kompastua naruun. Siinä kohtaa pakko päästää narusta irti, mutta oppiikohan kyseinen hevonen siitä voivansa tehdä niin, jos haluaa paineen pois?Kerran lähti juoksentelemaan ympäri kenttää eikä antanut heti kiinni. Kyseisen hevosen kanssa ollut välillä hierarkia ongelmia, joten mieluiten en takapuolen lähelle menisi.

3. Tilsat. Jäätyvät usein niin pahasti ja korkeiksi, ettei koukulla lähde. Vasaralla irtoaa helposti, mutta eipä tuota viitsisi maastoon raahata, tai muutenkaan kokoajan olla koputtelemassa. Ei tilsakumeja.

Jään seuraamaan vastauksia, kiitos etukäteen!

12

453

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siis narun ravistusta? Sehän on käsky lisätä vauhtia! Sen sijaan pidä naru kireällä ja sano ääneen hiljaa ja rauhallisesti: Raaaviiin. Tai: kääyyntiin. Ja lopulta seiiis. Sano niin useita kertoja , yleensä muutama kerta riittää.
      Jos se ei lopeta niin kiristä narua niin että hevonen joutuu juoksemaan yhä pienemmällä ympyrällä, parin metrin säteellä se ei voi enää koheltaa joten se pysähtyy.

      Päästätkö irti narusta vai miten se pääsee toiseen päätyyn? Pidä narusta kiinni ja sen verran kireällä mutta tasaisella paineella ettei hevonen pääse keksimään omiaan. Kiristä narua tiukemmalle aina kun se yrittää jotain luvatonta. Kun se keksii että voi tehdä omiaan niin se takuulla tekee omiaan. Olet menettämässä johtajuuden , pidä varasi! Tarvitsisit nyt kokeneen apua ja pian.

      Miksi ei tilsakumeja? Ne ovat ainoat mikä on meillä auttanut tilsoihin.

      Tämän enempää en osaa neuvoa kirjallisesti, täytyisi näyttää, olisi helpompaa. Toivottavasti näistä kuitenkin on edes vähän apua.
      Minna Oulusta

      • Anonyymi

        Toimin Kari Vepsän neuvojen mukaan ja hevosen omistajan. Narun heilutus tarkoittaa taaksepäin. Jos otan hevosen pienemmälle ympyrälle se provosoituu ja takapää alkaa lentää, joka ei olisi turvallista.

        Pakko on narusta päästää irti kun on hevosen persettä päin. Ei siinä auta mitään 45kilosen alkaa hevosta ympyrälle vetämään ja takapään lähelle en tosiaan ole menossa. Pidän narun juoksuttaessa aina suorana, mutta eipä ole apua ollut.

        Kyseinen hevonen ei ole omani, en päätä sen kengityksistä ja omistaja käski laittaa lisää vauhtia jos tilsat tulee. Haluaisin mieluiten kuitenkin välttää ne. Toimiiko tämä paljon puhuttu kavioiden öljyäminen?

      • Anonyymi

        Eli siis tarkennan vielä. Hevonen yks kaks kesken juoksutuksen kääntyy ja lähtee ravaamaan toiseen päähän. Kääntyy vielä niin ettei päätä saa käännettyä takaisin. Pakko päästää narusta irti ellei halua raahautua vain hevosen takana kun lähtee. Vaarana tosiaan se että hevonen kääntää usein tässä tilanteessa takapuolen. Kun päästää irti seisoo tai kävelee hetken ja antaa kiinni.

    • Anonyymi

      Seurailen edelleen vastauksia!

      • Anonyymi

        Edelleenkin pidän silmällä! Kertokaa jos tiedätte asiasta jotain!

    • Anonyymi

      1. Hevosta ei ikinä ravisteta päästä. Ei millään riimulla eikä narulla.
      Hevosen herkin paikka on sen korvien takana. Kaikkea äkillistä painetta tällä alueella tulee aina välttää, eikä siihen saa ikinä kohdistaa esim. iskua, mihin tuollaista repimistä voi hyvin verrata.
      Se on jo kipeä ja peloissaan, koska käyttäytyy noin. Opeta joku muu käsky sille.
      2. Sama vastaus ja irtojuoksuta mieluummin. Se on jo oppinut, mutta jos se kestää tuota teidän pelleilyä potkimatta päitä hajalle, se on nöyrä kaveri ja oppii vielä hyvin takaisin tavoille. Teillä ei ole mitään ”hierarkia” ongelmaa vaan sinä satutat sitä.
      3. Pyydä kengittäjää jättämään pohjat vuolematta ja varpaat tavallista pidemmäksi. Kuollut kavioaines pysyy kylmempänä eikä kerää niin helposti jäätä.
      Kannattaa myös hankkia hokkibootsit.

      • Anonyymi

        Siis oliko tämäkin sinun viesti?
        ”Toimin Kari Vepsän neuvojen mukaan ja hevosen omistajan. Narun heilutus tarkoittaa taaksepäin. Jos otan hevosen pienemmälle ympyrälle se provosoituu ja takapää alkaa lentää, joka ei olisi turvallista.

        Pakko on narusta päästää irti kun on hevosen persettä päin. Ei siinä auta mitään 45kilosen alkaa hevosta ympyrälle vetämään ja takapään lähelle en tosiaan ole menossa. Pidän narun juoksuttaessa aina suorana, mutta eipä ole apua ollut.

        Kyseinen hevonen ei ole omani, en päätä sen kengityksistä ja omistaja käski laittaa lisää vauhtia jos tilsat tulee. Haluaisin mieluiten kuitenkin välttää ne. Toimiiko tämä paljon puhuttu kavioiden öljyäminen?”

        Pyydäpä Vepsää hoitamaan homma loppuun! Ja sano omistajalle ettei homma onnistu ollenkaan. Pilaat toisen hevosen.

        Äläkä rasvaa äläkä tee mitään ilman omistajan lupaa ja ohjausta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heippa! Kiitos vastauksesta. Voin vakuuttaa, hevonen ei ole kipeä, ja kevyt narun ravistus ei sitä kipeäksi tee. Kyllä meillä hierarkia ongelmat oli. _OLI_ Korjaantui perus maastakäsittelyllä. Tunnistan hevosen kivun ja pelon, eikä tässä niistä ollut kyse. Korostan, että narua EI OLLA REVITTY missään vaiheessa, eikä sen kevyt heilutus satu hevosta.

        Korjaan, en ole ollut yhteydessä vepsään, mutta hänen yleisten hevos koulutus näytösten kautta oppinut. Jospa katsoisit itsekkin pari, niin ehkä huomaisit ettei se satuta hevosta. Omistaja ei tosiaan osannut tuolloin kertoa tarkalleen, mitä tehdä kun oli vaihdossa jenkeissä.

        Tuo kommenttisi "pilaat toisen hevosen" oli kyllä aika radikaali, varsinkin kun nyt pari kk myöhemmin ilman suuria toimintatapa muutoksia meillä menee super hyvin.

        Arvostan että jaksoit kirjoittaa, mutta huomaan että toimintatapamme hevosten kanssa eroavat hyvin paljon toisistaan. Ehdottaisin, että otat nyt sen foljohatun päästäsi ja tarkkailet niitä ihania hevosia, joiden kanssa työskentelet! Voit oppia hotain uutta, jos olet avoin uusille toimintatavoille.

        +Irtojuoksutus ei mahdollista

        KIITOS KAIKILLE VASTAUKSISTA! Ongelmia ei enää ole ollut, korjaantui perus maastakäsittelyllä.

    • Anonyymi

      Ongelmasta pääset kätevästi eroon, kun viet hevosenkaakkisi teurastamoon. Hevonen on parhaimmillaan metwurstissa👌

      • Anonyymi

        En pidä metwurstista yleensäkkään joten saan kai käyttää hevosta muuhun joitain kymmeniä vuosia ennenkuin laitan sen voileivän päälle. Metwurstilla ei voi ajaa eikä ratsastaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      113
      3665
    2. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      23
      2739
    3. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      122
      2304
    4. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      6
      2243
    5. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      8
      1964
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      36
      1606
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      58
      1066
    8. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      36
      970
    9. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      74
      942
    10. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      48
      888
    Aihe