Pelkään synnyttämistä, enkä usko siihen pystyväni. Kun lapset ovat ajankohtaisia aion mennä pelkopolille ennen kuin olen raskaana. En halua missään nimessä joutua tilanteeseen, että lapsi on jo tulossa enkä saa sektiota tai joudun jännittämään sitä.
Näen jo nyt usein painajaisia siitä, kuinka kaikki menee pieleen ja lääkärit vain pahoittelee. Olen jonkin verran ollut sairaalassa muista syistä (mm. gynekologinen leikkaus, selittämättömiä hengitystieoireita jne.) ja tiedän, että lääkärit voi oikeesti sanoa, että eivät tiedä mitään keinoa, jolla tilannetta parannettaisiin. Mm. viime yönä näin unta, että olin synnyttänyt (lasta ei kuitenkaan ollut missään, eikä se edes vaivannut) ja katsoin peilillä alas ja huomasin, että tikit olivat paikallaan, vaikka niiden olisi pitänyt sulaa pois. Lisäksi ompelus oli vino, eivätkä reunat täsmänneet (toinen reuna toista ylempänä).
Sitten tikit alkoivat purkaantua itsellään, jolloin huomattiin, että revenneet puoliskot eivät olleetkaan ottaneet kiinni vaan jäivät erilleen, johon lääkärit sanoivat, että ei sitä enää saa korjattua, kun puolet ovat arpeutuneet erilleen.
Mulla on ollut ongelmia vartaloni kanssa mm. on/off anoreksiaa ja bulimiaa. (syömisen panttaamista, sairaanloista liikunnan harjoitusta ja oksentelua). Lisäksi meillä oli kotona ylimitoitettua kurinpitoa ts. äiti hakkasi kun oli huonolla tuulella. Olen ainoa lapsi, äiti kertoi, että synnytys oli kamala ja hän toivoi poikaa. Isäni ei halunnut minua ollenkaan.
Jäin aikaisin vaille valvontaa, mistä johtuen miehet käyttivät minua hyväksi 14-16-vuotiaana. En uskaltanut sanoa ei, koska pelkäsin ihmisten suuttumista.
Olin muutama vuosi sitten gynekologisessa leikkauksessa, jonka jälkeen tuli paha masennus, koska koin leikkauksen ja toimenpiteet nöyryyttävinä. Seksi loppui lähes kokonaan puoleksi vuodeksi koska en voinut ajatella itseäni naisena. Pukeuduin lösö vaatteisiin ym.
Tällä hetkellä pakka on jotenkin kasassa, mutta pelkään, että jos joutuisin synnyttämään, se hajoaisi lopullisesti. En kuitenkaan ajattele, ettenkö olisi sopiva vanhemmaksi, olen käynyt terapiassa liittyen lapsuuden pahoinpitelyihin, jotta osaisin olla itse erilainen vanhempi. Herkkyys, joka liittyy kehooni ei kuitenkaan ole poistunut. En osaa ajatella kuin esiäidit ja putkautella lapsia maailmaan.
Näen jo nyt usein painajaisia siitä, kuinka kaikki menee pieleen ja lääkärit vain pahoittelee. Olen jonkin verran ollut sairaalassa muista syistä (mm. gynekologinen leikkaus, selittämättömiä hengitystieoireita jne.) ja tiedän, että lääkärit voi oikeesti sanoa, että eivät tiedä mitään keinoa, jolla tilannetta parannettaisiin. Mm. viime yönä näin unta, että olin synnyttänyt (lasta ei kuitenkaan ollut missään, eikä se edes vaivannut) ja katsoin peilillä alas ja huomasin, että tikit olivat paikallaan, vaikka niiden olisi pitänyt sulaa pois. Lisäksi ompelus oli vino, eivätkä reunat täsmänneet (toinen reuna toista ylempänä).
Sitten tikit alkoivat purkaantua itsellään, jolloin huomattiin, että revenneet puoliskot eivät olleetkaan ottaneet kiinni vaan jäivät erilleen, johon lääkärit sanoivat, että ei sitä enää saa korjattua, kun puolet ovat arpeutuneet erilleen.
Mulla on ollut ongelmia vartaloni kanssa mm. on/off anoreksiaa ja bulimiaa. (syömisen panttaamista, sairaanloista liikunnan harjoitusta ja oksentelua). Lisäksi meillä oli kotona ylimitoitettua kurinpitoa ts. äiti hakkasi kun oli huonolla tuulella. Olen ainoa lapsi, äiti kertoi, että synnytys oli kamala ja hän toivoi poikaa. Isäni ei halunnut minua ollenkaan.
Jäin aikaisin vaille valvontaa, mistä johtuen miehet käyttivät minua hyväksi 14-16-vuotiaana. En uskaltanut sanoa ei, koska pelkäsin ihmisten suuttumista.
Olin muutama vuosi sitten gynekologisessa leikkauksessa, jonka jälkeen tuli paha masennus, koska koin leikkauksen ja toimenpiteet nöyryyttävinä. Seksi loppui lähes kokonaan puoleksi vuodeksi koska en voinut ajatella itseäni naisena. Pukeuduin lösö vaatteisiin ym.
Tällä hetkellä pakka on jotenkin kasassa, mutta pelkään, että jos joutuisin synnyttämään, se hajoaisi lopullisesti. En kuitenkaan ajattele, ettenkö olisi sopiva vanhemmaksi, olen käynyt terapiassa liittyen lapsuuden pahoinpitelyihin, jotta osaisin olla itse erilainen vanhempi. Herkkyys, joka liittyy kehooni ei kuitenkaan ole poistunut. En osaa ajatella kuin esiäidit ja putkautella lapsia maailmaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mulla on laskettu aika 2 vkon päästä, enkä ole koskaan aiemmin pelännyt synnyttämistä, paitsi nyt... jotenkin täytyy vaan saada asia käsiteltyä itsensä kanssa, koska synnytys kuitenkin on luonnollinen tapahtuma ja tänä päivänä kivun lievitys suomessa on hyvä. lopputulos on kuitenkin melkoinen lahja eli tavallaan siita saakin "palkinnon". aika kultaa yleensä muistot ja vähän ajan päästä ei enää muistakaan oliko se synnytys loppujen lopuksi niin kauhea. ja joillekin se ei edes ole.
Tahdon sen sanoa, että saat aivan varmasti sektion. Voit luottaa siihen 100prosentisesti! Toivon etten pelkäisi turhaan, tai murehtisi sitä.Sinun lapsuudenkokemuksiasi ymmärretään, huono äiti-suhde on yleinen syy synnytyksenpelkääjille. Näin kätilö minulle kertoi. Ja täysin riittävä jo sekin syynä! Hyväksikäytöt ja kaikki muu kurjuus jota olet joutunut kokemaan on aivan tarpeeksi, kukaan ei tule pakkottamaan sinua synnyttyämään!
Minulla lähtökohdat olivat melko samat, raskaana pelkäsin puhua ja luulin että on oltava vain rohkea. Lopulta itkin neuvolassa, josta asiat lähtivät eteenpäin ja synnytin poikani suunnitellulla sektiolla. Ja helvetti se oli hyvä kokemus, todellinen helpotuksen huokaus ja melkein nautinto!
Sinun kannattaa muistaa, että omatekoinen lapsi ei ole ainoa vaihtoehto. Adoptio taitaisi sopia sinulle paremmin.
On mahdollista, että vaikka saisitkin sektion pelkojesi takia, sekin saattaa aiheuttaa jälkimasennusta, onhan sekin tietyllä tavalla gynekologinen leikkaus. Ja kun sinulla jo tästä on kokemusta.
Ala ajatella aktiivisesti, että adoptio on sinun tapasi hankkia lapsi/a. Se voi helpottaa myös synnytyspainajaisiasi, kun tiedät mielessäsi, että sinun ei tarvitse itse lastasi maailmaan saattaa.
Kiitoksia kannustavista viesteistä. Tämä asia on taas pyörinyt mielessä, kun joku superlääkäri taas julkisti tutkimuksensa, jonka mukaan alatie on aina parempi ellei henki ole kysymyksessä.
Se kyllä täsmää siihen käsitykseeni, että lääkäreillä on kohteena aina vain osa ihmisestä, eli kokonaisuutta, varsinkaan psyykettä ei ymmärretä. Minusta lapsen hyvinvointia edistää se, että äiti saatetaan tilanteen läpi mahdollisimman sulavasti. Eli vaikka sektio äidin pelon takia ei edistä lapsen terveyttä syntymän hetkellä, niin ehkä niinä 20 vuotena sen jälkeen. Lisäksi olen kuullut, että äidin kauhu oikeasti vaikeuttaa ja hidastaa synnytystä, eli tekee sen myös fyysisesti vaarallisemmaksi.
Adoptio on ollut mielessä, eikä sitä ole suljettu pois. Olen 25, joten pian nämä alkavat olla ajankohtaisia. Terapia on vielä hieman kesken, joten sen loppuun ainakin odotetaan. Työpaikka ja tulokysymys on jo OK.