Seiska toi esille Karita Tykän hintaeron koruissa ja muissa tuotteissa.
Täsmälleen samat tuotteet voi itse valmistaa tilaamalla aineet
murtohinnalla siitä, mitä Karita pyytää.
Ei se ole tyhmä, joka työnsä hinnoittaa,
vaan se joka maksaa!
Miksi ihmiset eivät arvosta omaa luovuuttaan ja tee, mitä haluavat?
Miksi täytyy mennä jonkun julkkiksen aikaa kuluttamaan?
Minä saan kodissani viihtyisämmäksi kuin jossain vieraassa
terapia huoneessa ja käsittelyssä, mistä maksaa tuhottomasti!
Säästän aikaa matkoissa ja stressin ajantilauksista ja odotteluista!
Kirjastot, You Tube, facebook...tulvii hyviä ohjeita kotikäyttöön.
Arvostakaa hyvät ihmiset omaa olemustanne ja kykyjänne ja
alkakaa järjestää koti-SPA:ne saunoinenne, hieromisinne
omine käsinenne perheenjäsenten kesken tai yksin eläen!
Mutta kun tekniikan välineet ovat kasvaneet kaikkien käsiin.
Lapset eivät saa enää huomiota, jota kaipaavat ja häiriköivät.
Ruokaa syödessä räplätään mobiilia, jos edes ollaan yhdessä.
Toisia ihmisiä kohdellaan kuin välttämätöntä pahaa ja roskaa.
Kaikenlaiseen yhteistyöhön kykenemättömiä viihteellä kasvatettuina.
Hyvinvointiin tarkoitetut tuotteet
58
522
Vastaukset
- Anonyymi
Noloa Noloa ei voi muuta todeta 😡 .
- Anonyymi
Minä uskon että ne jotka ostavat Karitalta noita tuotteita eivät asu oksennuspalstoilla haukkuen ja kadehtien julkista työtä tekeviä. Toki et ole ainut koska esim. Seiskan toimittajat tekevät samaa ja sen näkee siitä miten asenteellisen jutun Karitasta tekivät.
- Anonyymi
Vain hölmöt ostavat ja niitä löytyy valitettavasti.
Näitä humpuukimaakareita löytyy kyllä muitakin. - Anonyymi
Sinä asut uksennuspalstoilla yhtä hyvin!
Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin!:-D
Miksi sitä vastaan noustaan, että ehdotan omaa vastuuta
oman terveytensä ja hyvin vointinsa hyväksi?
Miksi ei saisi kehittää omia kykyjään luovasti?
Aina odotetaan toisen täyttävän tarpeensa!
Sinä itse oksennat minun ehdotuksilleni - tottuneesti! :-DDD - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain hölmöt ostavat ja niitä löytyy valitettavasti.
Näitä humpuukimaakareita löytyy kyllä muitakin.Vaatii aikaa, voimia ottaa vastuu omasta hyvinvoinnistaan.
Ihmiset ovat lapsesta alkaen olleet jonkun manipuloitavana!
On itsekästä pysähtyä miettimään: kuka minä olen?
Mitkä ovat minun tarpeeni?
Miten voin kehittää kykyjäni?
Mitkä ovat minun rajani?
Toisten täytyy saada nauttia vallastaan kaltaisensa yli!
Syyllisyydellä passivoidaan helposti ohjattavaksi! - Anonyymi
Tuntuuko hyvältä oksennettuasi minun niskaani?
Tunnet olevasi parempi pönkitettyäsi egoasi!:-D
Oletko nyt oksentamassa jonkun muun niskaan,
vai menikö tyytymättömyytesi itseesi jo ohi - hetkeksi?
- Anonyymi
Onko tuo joka painaa enteriä jokaisen lauseen jälkeen oppinut jollain kurssilla tekemään kappalejaot?
- Anonyymi
Selkeyttää lukemista kummasti kun kappalejaot noinkin pitkässä kirjoituksessa.
- Anonyymi
Täytä sinä niitä rivejä makkaramaisesti niin kauan kunnes mokerruksesi katkeaa itsestään!:-DDD
Minä katkaisen ajatuksen yhteyden mukaan.
Koulussa kinattiin open kanssa samasta asiasta,
mutta hänkin oli lopuksi kanssani samaa mieltä!
Säästä sinä entteriäsi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täytä sinä niitä rivejä makkaramaisesti niin kauan kunnes mokerruksesi katkeaa itsestään!:-DDD
Minä katkaisen ajatuksen yhteyden mukaan.
Koulussa kinattiin open kanssa samasta asiasta,
mutta hänkin oli lopuksi kanssani samaa mieltä!
Säästä sinä entteriäsi!No niin, sinä haluat olla opettajan yläpuolella. Se kertookin sinusta jotain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin, sinä haluat olla opettajan yläpuolella. Se kertookin sinusta jotain.
Haluan ilmaista itseäni tahtomallani tavalla!
Viis veisaan jonkun kurssin tai opettajan tykkäämisistä,
jos en pidä sääntöjä mielekkäinä, enkä riko lakeja!
Mitä lakeihin tulee, niin niitäkin luidaan täysin mielivaltaisesti
ihmisien toimesta, jotka ovat säännöistä eri mieltä!:-D
Oletko itse joku ope, joka on maksanut kalliisti koulutuksestaan
ja vaadit vieraiden ihmisten nöyrästi kumartavan örähtelyjäsi
maahan asti kiitollisuudesta kritiikkiäsi kohtaan?
Kumarran ja pokkaan nöyrästi jalkaa raapaisten,
mutta en sinun omahyväisille ego-puuskahduksillesi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haluan ilmaista itseäni tahtomallani tavalla!
Viis veisaan jonkun kurssin tai opettajan tykkäämisistä,
jos en pidä sääntöjä mielekkäinä, enkä riko lakeja!
Mitä lakeihin tulee, niin niitäkin luidaan täysin mielivaltaisesti
ihmisien toimesta, jotka ovat säännöistä eri mieltä!:-D
Oletko itse joku ope, joka on maksanut kalliisti koulutuksestaan
ja vaadit vieraiden ihmisten nöyrästi kumartavan örähtelyjäsi
maahan asti kiitollisuudesta kritiikkiäsi kohtaan?
Kumarran ja pokkaan nöyrästi jalkaa raapaisten,
mutta en sinun omahyväisille ego-puuskahduksillesi!luidaan=luodaan!
örähtelijää rauhoittaen
Kirjoittelen hämärässä kylmästä kangistunein sormin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin, sinä haluat olla opettajan yläpuolella. Se kertookin sinusta jotain.
Tarkoitatko, että jotkut pili-pali opettajat ovat kaikkitietäviä jumalia,
joiden edessä vaietaan nöyrästi alistuen?
Koulutetut ihmiset käyvät jatkuvasti erilaisia kursseja
laajentaakseen sivistystään ja hankkiakseen uusia taitoja.
Oppiakseen uusia kieliä tai alkaakseen uusia harrastuksia.
Kursseilla käyvät ihmiset eivät ole välttämättä tolloja! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
luidaan=luodaan!
örähtelijää rauhoittaen
Kirjoittelen hämärässä kylmästä kangistunein sormin.Mistä näitä hämärässä kirjoittajia tulee?
Myös Martinan ketjussa oli tälläinen hämäränhyssyttelijä.
Sitten seuraavassa kommentissa korjataan kirjoitusvirheet.
Ei mikään kommentti ole niin tärkeä ettekö voisi odottaa, että pääsee kotiin, valoon ja iloon.
- Anonyymi
Vielä ehtii tilaamaan askarteluvälineitä ja tehdä kaunis lahja!
Jos niiltä tekniikan ihmevälineiltä kykenee irroittumaan.- Anonyymi
...tehdä kauniin lahjan...eiks niin !
Vain yksinkertaiset hölmöt tilaavat. Netistä voit ostaa samanlaisia muutamalla eurolla.
- Anonyymi
Onhan törkeät hinnat halvasta "kiinarihkamasta", v armaan heitä nolottaa, jotka ovat humpuukista maksaneet satoja euroja. Eipä ihme, että Karitan tulot ovat kovat. Kyllä ihmisiltä tuntuu nykyään puuttuvan järki kokonaan, helposti vedätettäviä.
- Anonyymi
Karita tykkä on ollut Suomen missi!
Ihmiset haluavat hieman hänen sädehdystään itseensä
menemällä hoitoon ja ostamalla koruja.
Karitan pienillä kätösillä on maagista voimaa!
Ihailen Karitaa hänen säilyttäessään ulkonäkönsä nuorekkaana.
Koko Karita huokuu arvostusta itseään kohtaan.
Sellainen ihminen kykenee osoittamaan arvostusta lähimmäistään kohtaan.
Suosittelen Karitan läsnäoloa ja hoitoja nuutuneille.
Itse haluan kantaa vastuuni omasta kehostani ja koko sielustani.
Kehittää omia kykyjäni mahdollisuuksieni mukaan.
Sallikaa se minulle parjaamatta siitä, että en palvo julkiksia! - Anonyymi
Kiinarihkamasta puheen ollen.
Shein, Temu, Light in the Box myyvät samoja kamoja Kinasta.
Halpaa tavaraa ja miten ne on valmistettu?
Orjatyövoimalla, jolloin salakameralla varustettu työntekijä
paljasti olosuhteiden kaikkien lakien rikkomisen!
Työnantaja pidättää ensimmäisen kuukauden palkan.
Vaatimus tehdä työpäivänä 500 vaatetta ja vasta
seuraavista kappaleista alkaa palkka juoksemaan.
Jos tekee virheitä, palkasta vähennetään sakkoina.
Työpäivä aamusta aina kahteen asti yöllä,
että saisi edes vähän palkkaa, millä elää.
Nukkumaan ei ehdi ja WC ei toimi.
Kaksi kertaa viikossa kylmää vettä suihkusta.
Tehtaassa on varattu 8 sänkypaikkaa, mutta seinä homeessa.
Työntekijää stressataan kunnes hän on loppu.
Sitten uusi tilalle ja halpaa vaatetta markkinoille,
joiden tarkoitus on kestää vain pari käyttökertaa.
Second Hand-butiikeissa alkaa olla näitä räsyjä,
jotka jo tullessa on roskiin heitettävää.
Näin säästetään luonnon varoja ja hoidetaan ilmastoa.
Itse sain mainoksen yllättäen ja sorruin tarjouksiin.
Olen tosi tyytyväinen tavaraan, jonka sain!
En enää koskaan tilaa sieltä mitään!
Paha mieli ajatellessani niitä työntekijöitä, jotka
ovat raataneet minunkin mieliteon täyttääkseen;-(! - Anonyymi
Tuota halpaa Kiinan humpuukia ei pitäisi Suomeen rahdata yhtään !
- Anonyymi
Karita ei pystynyt luomaan hyvinvointia avioliittoonsa. Älkää antako höynäyttää itseänne.Huuhaata rouvan mietiskelyt, ilmehtimiset ja meditaatioposeeraukset.
- Anonyymi
Oliko vika yksin Karitassa?
Yksi pystyy rikkomaan avioliiton,
mutta tarvitaan kaksi pitämään se ehyenä.
Karita ei ole puhunut miehestään alentavasti,
kuten Tykkä juoruakkamaisesti kävi kaikki lehdet läpi
puhuen häväisten vaimostaan.
Pesi perheen likapyykkiä koko maailman edessä. - Anonyymi
Ihan täsmälleen näin. Kuka on niin tyhmä että maksaa sata euroa turhasta rihkamasta?
- Anonyymi
Karita hyvää vauhtia rupsahtamassa.
- Anonyymi
Älähän nyt, kun kaikki me vanhennumme!
Sinäkin tulet rupsahtamaan!
Minusta Karita on viehättävä ikäänsä nähden.
Tosin en ole nähnyt häntä muuta kuin kuvissa.
Montakohan filtteriä on käytetty?
- Anonyymi
Energytortion, kaikkien valheitten voimilla.
- Anonyymi
Hölmöt ostaa jotain "malakoruja" sadalla eurolla kun samaa rihkamaa saa muualta alle kympillä. "Suomalaista käsityötä"? Eli tilaavat rihkamahelmiä halvalla netistä, pujottavat lankaan ja myyvät sadalla eurolla.
Mahtava bisnes!- Anonyymi
Aletaanko samalla tavalla rikastumaan keittiönpöydällä näperrellen?
Paha juttu, kun en ole kaunis missi, niin ketään ei kiinnosta minun helmeni.
Hiukka extraa kirstun pohjalle kilahtamaan ei olisi pahitteeksi
nyt pakkasten alettua paukutella; silakka on vaatimaton joulusärvin.
- Anonyymi
Vaikka minusta koko hyvinvointiala on yksi suuri feikki kupla, tämä Tykkä mukaanlukien, niin Seiska nyt kyllä mokasi tämän jutun.
Eikö Seiskan toimittajat ole koskaan tilanneet mitään näistä Kiinan kaupoista? Alibaba, Wish, Temu jne.? Ne on epämääräisiä! Saapuvat tuotteet harvoin vastaavat kuvia, kyseiset sivustot myös varastavat muiden nettikauppojen kuvia, varastavat ihmisten tietoja, tuotteet on halpakopioita, jotka on tehty ties mistä materiaaleista, ties missä epämääräisissä hikipajoissa eikä mikään viranomainen valvo laatua eikä tuoteturvallisuutta, niissä voi olla vaikka mitä EU:n alueella kiellettyjä myrkkyjä, mm lyijyä.
Näitä on monet tutkivat journalistit selvitelleet ja tietoa kyllä löytyy, jos sitä vaivautuu kaivamaan.
Minä en tiedä, mistä Karita Tykän helyt tulevat, minkälaatuiset materiaalit, onko oikeita korukiviä ja kristalleja niissä, kuka ne valmistaa jne. Mutta tuskin ne on jotain muovia Kiinasta sentään jota myydään varastetuilla ja feikeillä kuvilla.
Jos Seiskan toimittaja olisi halunnut tehdä tämän homman kunnolla, niin hänen olisi pitänyt tilata sekä Karitan helyt että Temun, Wishin ja Alibaban tarjonta ja verrata niitä fyysisiä tuotteita ihan konkreettisesti keskenään, eikä pelkkien kuvien perusteella, jotka voi olla feikkejä ja varastettuja.- Anonyymi
Tämä oli kiinnostavaa ja tärkeää tietoa!
En ole itse ennen tilannut näistä puljuista,
mutta suuri osa mainitsemistasi kuuluu samalle johtajalle.
Pyörittää paljolti samoja kamoja eri maista eri nimisillä liikkeillä.
Saman tuotteet hinnat ja systeemit vaihtelevat hiukan.
Joissakin maissa ei ole palautusta ja toisissa on ilmainen postitus.
Valitettavasti olen tyytyväinen saamaani parista liikkeestä.
Mutta lopetan nähtyäni orjatyövoiman käytön.
Kiinalaiset myrkyttivät vauvojen maidon jollain halvalla aineella.
Voiko muuta odottaa kuin erilaisia myrkkyjä tekstiileissäkin.
Niissähän täytyykin olla homesuojia ja muuta säilytyksiin. - Anonyymi
Seiska tosiaan mainostaa halpakoruja jostain kiinasta. Kyllä jossain sivulauseessa sanotaan että Karitan korut on valmistettu Suomessa. Onkohan tässä nyt Seiskalla tarkoitus vaikuttaa negatiivisesti jonkun hyvin menestyvät yrittäjän liiketoimintaan? Ei kai sentään media sellaista saa tehdä?

Seiskan hampaissa on ihmisten parisuhteet ja yrittäjien liiketoiminta. Ei yhtään tuttua oksennuspalstoilta, eihän? Mutta toki valikoiden tietenkin, kuten täälläkin.

Voivat hyvin olla "valmistettuja Suomessa",
mutta mistä aineet on hankittu? Tuskin Suomesta!
Minusta oli hyvä tuoda taas kerran esille tämä "Seiskassa".
Ei sitä jaksa seurata kaikkea maailman tapahtumia,
ennen kuin ne itselle tulee ajankohtaiseksi!
Missä Elloksen, Hennes & Mauritzin kamat ovat valmistettuja?
Orjatyövoimalla tietysti, vaikka vastaavilla voitto on suurempi.
Sitten ne lennätetään kauemmalta tai lyhyemmältä!
Kansalaiset ovat tyytyväisiä itseensä, kun eivät tee lentomatkoja!
Oli myös dokumentti, missä juuri Hennes&Mauritz kuljettivat
poltettavaksi viimeisimpiä jeanseja, kun eivät menneet kaupaksi.
Paljon muuta niiden lisäksi tietysti, vaikka silmälumeena ottavat
vastaan vanhaa vaatetta muka kierrätykseen ja uudelleen käyttöön.
Kyllä mielitekojensa vallassa olevia on helppo jallittaa!
Samalla näkee uutisissa, miten vähän ihminen todella tarvitsee.
Sodissa olevissa maissa sitä kummasti eletään vähällä.
Täytyy tästä ryhdistäytyä, vaikka vuoden lahjojen vaihto lähestyy... - Anonyymi
Ketkä hakeutuvat näihin "hyvinvointia myyvien" hoivattaviksi?
Paljonko siihen vaikuttaa se, etteivät ihmiset enää saa minkäänlaista
huomiota edes perheen jäseniltä, kun ruokapöydissäkin mobiilit silmissä!
Entä se kiire varsinkin lapsiperheen vanhemmilla, sillä nykyisin myös
miehet ovat yhtä tarkkoja ulkonäöstään ja hyvinvoinnistaan kuin naiset.
Harvalla on aikaa ja voimia keskittyä hankkimaan tietoa terveydenhoidosta.
Minulta on mennyt vuosia kiinalaisten ja intialaisten terveydenhoito tapoihin.
Vyöhyketerapia, hieronta kuumin kivin, akupresuuri ja monet muut hoitotavat
vaativat kehon tuntemusta, joten en uskaltaisi hoitaa muita kuin itseäni niillä.
Enkä myöskään menisi kenen tahansa hoidettavaksi juuri siitä syystä.
Luulen monen hakeutuvan näihin hyvinvointi hoitoihin ladatakseen pattereitaan ja jaksaakseen kohdata taas arkipäivän haasteet saatuaan hiukan huomiota itselleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seiska tosiaan mainostaa halpakoruja jostain kiinasta. Kyllä jossain sivulauseessa sanotaan että Karitan korut on valmistettu Suomessa. Onkohan tässä nyt Seiskalla tarkoitus vaikuttaa negatiivisesti jonkun hyvin menestyvät yrittäjän liiketoimintaan? Ei kai sentään media sellaista saa tehdä?
Osat kiinasta ( rihkama) ja valmistettu Suomessa ....WAU näinhän se huijaus menee !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seiskan hampaissa on ihmisten parisuhteet ja yrittäjien liiketoiminta. Ei yhtään tuttua oksennuspalstoilta, eihän? Mutta toki valikoiden tietenkin, kuten täälläkin.
Sinähän sen oksennuspaikat tuntien parhaiten tiedät!
Tuntuuko itsetunto paremmalta nyt painettuasi toisia maahan?
Sinulle tulee taas tarve tulla tänne pönkittämään egoasi.
Riippuvainen kun olet siitä huumeesta!:-DDD
- Anonyymi
Seiska voisi tutkia maksoiko yli 10 vuoden vankeuteen tuomittu huumekauppias Ranta-aho Sofian 57 000 euron verovelat huumerahoilla vai jollain puhtaalla rahalla. Se olisi paljon kiinnostavampi juttu. Senkin voisi tutkia että mistä Sofialle tulee rahaa koska mitään työtä ei näytä tekevän. Se on todella outoa tuollainen.
- Anonyymi
Ranta-aho maksoi myös Sofian peppuimplantit, joita Sofia ahkerasti esittelee netissä ja vielä kaikenlisäksi taitaa mainostaa valmennuksissaan mm. että miten treenataan peppu tällaiseksi. "Näin heiluu peppu ja peppu heiluu näin". Mitäs jos se peppu onkin ostettu huumerahoilla?

Onko Bambi Ranta-aho ostettu huumerahoilla myös?
- Anonyymi
Ei Seiskaa kiinnosta. Siellä ollaan kateellisia Karitan koruista ja on jaksettu hakea pitkät listat ulkomaisilta myyntisivustoilta että "älkää ostako Karitan koruja, tilatkaa ne halvalla muualta".

"Älkää ostako Martinan valmennuksia, ostakaa Oonan, Jutan.." Hmm????? Täältä olen lukenut tuollaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Älkää ostako Martinan valmennuksia, ostakaa Oonan, Jutan.." Hmm????? Täältä olen lukenut tuollaista.
En osta verkkovalmennuksia, en Martinan enkä muiden.
Jos haluan menen kuntosalille sieltä saa asianmukaista ohjausta koulutetuilta ammatti ohjaajilta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En osta verkkovalmennuksia, en Martinan enkä muiden.
Jos haluan menen kuntosalille sieltä saa asianmukaista ohjausta koulutetuilta ammatti ohjaajilta.Etkö itse osaa googlata netistä ohjeita. Niitähän on siellä pilvin pimein ruokavalioita myöden.
- Anonyymi
Samaa mieltä !
- Anonyymi
Ketjun aihe oli Karita.
Sofiasta on omat ketjunsa ja joihin tämä Rsnta-Aho/Sofia raha-asiat on jo kerrottu moneen kertaan.
Onko vaikeaa sisäistää ketjun aihe? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ranta-aho maksoi myös Sofian peppuimplantit, joita Sofia ahkerasti esittelee netissä ja vielä kaikenlisäksi taitaa mainostaa valmennuksissaan mm. että miten treenataan peppu tällaiseksi. "Näin heiluu peppu ja peppu heiluu näin". Mitäs jos se peppu onkin ostettu huumerahoilla?
Mikä asiayhteys on peppuimplanteilla, koiralla ja Karitan yritystoiminnalla?
Vaihda jo tuo "peppu heiluu"-rallatus johonkin toiseen. Se on jo luettu. Toki se voi omasta mielestäsi olla hauska.
PS Unohdit mainita ikkunankarmin!
- Anonyymi
Parin euron materiaalit ovat todellakin Kiinasta ja joku Suomessa punoo helmiä ja tupsun lankaan hintaan 100 euroa. Hyvä business!
- Anonyymi
Kyllä ne materiaalitkin maksaa eikä Seiskan jutussa sanottu että ne materiaalit oli Kiinasta tilattu. Ja sille joka niitä Suomessa punoo täytyy maksaa. Lisäksi siinä oli mukana pussi jossa oli Karitan nimikirjaimet. Joku senkin pussin on tehnyt ja siitä saanut palkkansa. Karita siis työllistää Suomessa pienyrittäjiä.

Täällä halveksitaan ja Seiska halveksii niitä joita Karitakin työllistää noilla koruillaan. Voihan olla että aivan esim. suojatyöntekijöitä työllistetään juurikin tuolla punonnalla ja pienyrittäjä-ompelijanaiset saavat lisätyötä noista pussien ompelemisesta. Täällä muutenkin halveksitaan yleensäkin yksinyrittäjiä ja ennenkaikkea naisia.

Ei sitä muuten Seiskan toimittajaksi tai nettikiusaajaksi pääsiskään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne materiaalitkin maksaa eikä Seiskan jutussa sanottu että ne materiaalit oli Kiinasta tilattu. Ja sille joka niitä Suomessa punoo täytyy maksaa. Lisäksi siinä oli mukana pussi jossa oli Karitan nimikirjaimet. Joku senkin pussin on tehnyt ja siitä saanut palkkansa. Karita siis työllistää Suomessa pienyrittäjiä.
Jos ne materiaalit on ostettu Suomesta jostain kaupasta ja se kauppa tilannut ne vaikka Kiinasta, niin kauppa laittaa niihin lisää hintaa että saa voittoa. Eli Suomessa kaupasta ostettuna ne on kalliimpia kuin Kiinasta tilattuna. Eihän mikään yritys halua myydä tappiolla eikä edes että saa omansa takaisin vaan voittoa on tultava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä halveksitaan ja Seiska halveksii niitä joita Karitakin työllistää noilla koruillaan. Voihan olla että aivan esim. suojatyöntekijöitä työllistetään juurikin tuolla punonnalla ja pienyrittäjä-ompelijanaiset saavat lisätyötä noista pussien ompelemisesta. Täällä muutenkin halveksitaan yleensäkin yksinyrittäjiä ja ennenkaikkea naisia.
Juuri siksi Karita mainitseekin että Suomessa valmistettuja koska se tarkoittaa että on esim. työllistetty täällä ihmisiä. Mutta eihän nuo juntit sitä tajua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri siksi Karita mainitseekin että Suomessa valmistettuja koska se tarkoittaa että on esim. työllistetty täällä ihmisiä. Mutta eihän nuo juntit sitä tajua.
Sitä ei tiedä että minkälaisissa oloissa siellä työskennellään, missä noita Seiskan mainostamia koruja tehdään. Suomessa työskennellään hyvissä olosuhteissa ja samalla työllistetään täällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne materiaalitkin maksaa eikä Seiskan jutussa sanottu että ne materiaalit oli Kiinasta tilattu. Ja sille joka niitä Suomessa punoo täytyy maksaa. Lisäksi siinä oli mukana pussi jossa oli Karitan nimikirjaimet. Joku senkin pussin on tehnyt ja siitä saanut palkkansa. Karita siis työllistää Suomessa pienyrittäjiä.
Tässä kommentissa tuli paljon mietittävää!
Olen joka päivä kiitollinen niille, jotka ovat työskennelleet,
että minä saisin kaikenlaiset tarpeeni ja mielitekoni täytettyä!
Meillä on armeija aamusta alkaen ahertanut puolestamme.
Vai kuka on itse valmistanut kahvikuppinsa puusta vuolemalla,
savesta valamalla ja viljellyt sen aamujuomansa tarpeet?
Ajatelkaa vähän, mikä muurahaiskeon aherrus meidän kaikkien hyväksi hyörii!
Muistan kymmenien vuosien takaa, miten isä pienestä Valtion maksamasta palkastaan elätti suurilukuisen perheensä. Vaimo tietysti kotona lapsilaumaa paimentaen.
Silloin pohdittiin, jos alettaisiin hankkia lisätuloja pirtin pöydän ääressä puuhaamalla.
Kaveri oli hankkinut rahat omakotitalon rakentamiseen vaimon väsätessä joulukuusenkoristeita! Tietysti siihen meni aikaa, mutta silloin ei ollut tekniikan ihmevälineitä, jotka ovat tulleet nykyihmisten sielun jatkeeksi.
Oma-aloitteisuus on passivoitu ja kykyjen kehitys näivettynyt.
Itse aloitin työt lapsenvahtina ja ravintoloissa keskikoulun kulut kustantaakseni.
Sitä elätti itseään myös käsitöitä, ompelua ja kutomisia harrastaen tilauksesta.
Ei tarvinnut kuin laittaa omatekoista päälle, niin vieraat ihmiset tulivat pyytämään samaa.
Kohta AI vie ihmisiltä työpaikat samalla, kun kaikki kallistuu, niin aletaanpa kehittää omatoimisuutta! Voidaan vaikka vaihtaa palveluja noin tuttavien kesken.
Nyt kateelliset tulevat usuttamaan verokarhut niskaan, kun sellainen on laitonta!
Vain johtajat yhteiskunnassa saavat kuulua Karhukoplaan ja rikkoa omia lakejaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä ei tiedä että minkälaisissa oloissa siellä työskennellään, missä noita Seiskan mainostamia koruja tehdään. Suomessa työskennellään hyvissä olosuhteissa ja samalla työllistetään täällä.
En kehuisi kaikkia työolosuhteita Pohjoismaissakaan!
Maahanmuuttajien ja pakolaisten hyväksikäytöstä
on ollut paljon huolestuttavia artikkeleita ja dokumentteja.
Monet uudet työpaikat ovat huonopalkkaisia ja turvattomia.
Asuinolosuhteet ja palkat huonoja, vaikkei aivan kiinalaista.
Miksi nuoret opiskelijat ovat alkaneet sugarbabyiksi tai vastaavaa?
Entä monet lapset, jotka häviävät välikäsiin kenenkään löytämättä?
Itse olin nuorena jossain ompelimossa, johon Ruotsista tuotiin tilaukset.
Suomen orjatyövoima oli halvempaa kuin Ruotsin.
Mistään työsopimuksista ja turvasta ei ollut hajuakaan silloin.
Entä miten vastaisuudessa, kun tilanne yhteiskunnassa kiristyy?
Antakaa ehdotuksia!
- Anonyymi
Ahne hyvinvointivalmentaja, joka voi itse huonosti 😁
- Anonyymi
Ahneuteni kasvoi silmien kautta kohtuuttomaksi!
Nyt tuli paussi uuden "Täytyy saada, tahtoo ton!" kanssa.
Hyvänä puolena se, että sukulaiset ja tuttavat tapaavat
koluta minun komeroni ja kinuvat tai varastavat haluamansa.
Sitä on myös useita maita, joihin on tuttavat vieneet autokuormallisia.
Kirstuun ei paljoa mahdu varsinkaan, kun kaikki menee tuhkaksi purnukkaan.
Toisia en sentään ala alkeellisella tiedoillani hoitelemaan,
vaan kannustan jokaista kantamaan vastuunsa omasta hyvinvoinnistaan!
Googlaamalla löytää juuri omiin olosuhteisiinsa sopivat hoidot!
Nyt jätän taas Suomi24:n, mutta kiitän kaikkia risuista ja nokkosista!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1107322
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t374285törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/373772Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu4001990- 321477
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi701466- 351458
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen1791132Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv121118Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:111030