Vihreää sähköä, vielä siirtymäkin pitäisi tehdä

Tuulisähkö 82 MW
Aurinkosähkö 29 MW
Kulutus 12595 MW
Tuotanto 10876 MW
Ostetaan ulkoa parin pienemmän ydinvoimalan verran, joita oli esillä rakentaa -90 luvullakin, jotka Hassin vihreät esti.
Vesivoima 2326 MW
Ydinvoima 4356 MW

https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjestelman-tila/

Vihreät tulleet niin niin kalliiksi, että hintalappukin vaikea esittää miljardeissa. Nyt kuitenkin hallitus linjannut että kolminkertaistaa ydinvoima. Ja nämä punavihreät huutaa että hallituksen kaatua, Putinin asialla.
39392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Pöljä Marttikin, MPP jne..

Äänestä

Kyllä talvipakkasella aurinko- ja tuulisähkö onkin todella valtava EKOTEKO.

Kun sähköä ei tule, niin ei sitä voi kuluttaakaan!

Äänestä
  • Kyllähän sitä sähköä olisi tullut, jos Olkiluodon ydinvoimala olisi saatu toimintakuntoon aikataulussa. Ydinvoimalan piti olla toiminnassa vuonna 2009. Säännöllinen sähköntuotantoa alkoi kuitenkin vasta tämän kuluvan vuoden 2023 huhtikuussa. Eihän se myöhästynyt siis kuin 14 vuotta. Aika paljon on tuuli sinä aikana puhaltanut. Ja keskeytyksiä toiminnassa on ollut käyttöönoton jälkeenkin. Viikko sitten koko tuotanto jouduttiin ajamaan alas. Niin onhan se siis ollut sen 14 vuoden ajan, ettei mainittua ydivoimasähköä ole voitu tuottaa. Toinen aloitettu ydinvoimalahanke on Fennovoiman Pyhäjoelle sijoittivaksi aiottu laitos. Rakennustyöt ovat pysähtyneet eikä ole mitään tietoa, valmistuuko alueelle koskaan ydinvoimalaa. Sähköä ei siis tule sieltäkään eikä sitä voi tosiaan kuluttaa. Ja tämä ei riipu edes talvipakkasista. Se koskee vuoden jokaista päivää.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kyllähän sitä sähköä olisi tullut, jos Olkiluodon ydinvoimala olisi saatu toimintakuntoon aikataulussa. Ydinvoimalan piti olla toiminnassa vuonna 2009. Säännöllinen sähköntuotantoa alkoi kuitenkin vasta tämän kuluvan vuoden 2023 huhtikuussa. Eihän se myöhästynyt siis kuin 14 vuotta. Aika paljon on tuuli sinä aikana puhaltanut. Ja keskeytyksiä toiminnassa on ollut käyttöönoton jälkeenkin. Viikko sitten koko tuotanto jouduttiin ajamaan alas. Niin onhan se siis ollut sen 14 vuoden ajan, ettei mainittua ydivoimasähköä ole voitu tuottaa. Toinen aloitettu ydinvoimalahanke on Fennovoiman Pyhäjoelle sijoittivaksi aiottu laitos. Rakennustyöt ovat pysähtyneet eikä ole mitään tietoa, valmistuuko alueelle koskaan ydinvoimalaa. Sähköä ei siis tule sieltäkään eikä sitä voi tosiaan kuluttaa. Ja tämä ei riipu edes talvipakkasista. Se koskee vuoden jokaista päivää.

    Mitähän tuolla valituksella Olkiluodosta tarkoitat? Eikö sitä olisi saanut rakentaa vai mitä höriset. Ei sähkön hinta vielä pari vuotta sitten kun Olkiluotoa vielä rakennettiin heilunut niin kuin se nyt tekee

    Vihreän siirtymän vaikutuksen voi jokainen sähkönkäyttäjä ja eritoten pörssisähkön ostaja todeta juuri nyt. Aurinko ja tuulivoima tuottivat tänään yhteensä noin 100 MW teholla. Se on alle 1% Suomen kulutuksesta. Eikä nyt edes ole erityisen kylmää, liikutaan vasta 10-20 pakkasasteen välillä koko maassa.

    Säätövoima on vihreän siirtymän nimissä ajettu alas, eli korjaavaa tarjontaa ei ole, niinpä sähkön hinta huitelee tänään 30 centiä kilowattitunnilta, ja huomenna menee 40 centtiä rikki. Edes yöllä ei päästä kuin nipinapin alle 15 centin.

    Tuulivoiman nimiin vannoneet, sinäkin, olette aina sanoneet, että kyllä jossain tuulee, ei koko maassa ole tyventä samanaikaisesti. No, sen näemme nyt, käytännössä missään ei tuule koskapa tuotanto jää tuonne 100 MW:n tasolle.

    Eipä silti, Helsinki tekee sähkönsä edelleen hiilellä, se heille suotakoon, mutta sinne jos minne niitä tuulivoimaloita pitää rakentaa. Sipoonkorpi, Nuuksio ja muut asumattomat seudut pääkaupungin kupeessa vaan ropeleita täyteen, niin pääsevät sielläkin hiilen tupruttamisesta eroon. Ja onhan siinä mertakin jonne ropelit voi laittaa.

    Saatiinhan se kuntoon, kaiken aikaa nytkin työntää täysillä.
    Mitä sinä kommari houraat. Nyt juuri 2 ydinvoimalan vajaus. Kai osaat sen katsoa, vai pitääkö sekin rautalangasta vääntää.

    Vihreät vastusti sitäkin Pyhäjoen rakentamista.
    Suvakit hallituksissa antaa vihreille vapaat kädet, nyt on eri meninki.
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001170202.html

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tarkoitan sitä, että ydinvoiman tuotanto on ollut kovin epävarmaa, kun suunnitelman mukaan vuonna 2009 valmiina pitäneen laitoksen tuotanto alkaa 14 vuotta myöhässä. Se on siis suhteessa sama vaikutus tämän ydinvoimalan osan kohdalla kuin ei olisi tuullut 14 vuoteen tuulivoiman osalta. Fennovoiman ydinvoimalan suunnitelman mukaan ydinvoimalan piti olla käytössä 2016-2018. Käytännössä sitä ei edes oltu alettu rakentamaan tuolloin. Sitten käyttöönotto siirtyi vuoteen 2024. Seuraavaksi vuoteen 2028. Nyt koko rakennushanke on lopetettu. Tämäkin on siis alkuperäisen suunnitelman mukaan ollut tuottamatta jo vähintään 5 vuotta eikä tuottamuudelle näy loppua. Siis mahtava määrä "tuulettomia" päiviä.

    Mikä on se säätövoima, joka ajettu alas. Tarkoitat varmaan Venäjältä ostettu sähköä ja hiilellä ja turpeella tuotettua energiaa. Se on ollut tarkoituksenakin ajaa alas. Ydinvoimaloiden vuosia kestävä viipuminen ja toteutumattomuus ovat kyllä ongelma. Ei ongelma ole tuulivoimassa.

    En ole koskaan väittänyt, että aina jossain päin tuulee. Säätövoimaa kyllä tarvitaan. Ei tuulivoimalla ole tarkoitus syrjäyttää siitä kuin se osa, joka tuotetaan hiilidioksipitoisuuksia aiheuttamalla. Ydinvoimalat ovat ok. mutta noista kahdesta esimerkiskistä näkee, että niiden saaminen tuottamiskuntoon on melkeinpä ikuisuuskysymys. Yhden uuden reaktorin käyttöönotto viivästyi 14 vuotta, toista ydinvoimalaa ei näillä näkymin saada koskaan toimintakuntoon. Ei tuulettomuus sentään niin epävarmaa ole. Tuulisia päiviä on kyllä vuosittain useita. Nytkin sähkön hinta alkoi nousta, kun ydinvoimala Ruotsissa keskeytti toimintansa ja sitten samaan aikaan Olkiluodon rekatori jouduttiin jälleen kerran ajamaan alas. Samaan aikaan alkoivat korkeapaineen tuulettomat kelit.

    Tuulivoiman osuus kasvaa niin Suomessa kuin muuallakin. Samoin aurinkovoiman. Ei se ole mikään suomalainen innovaatio ja kehityssuunta. Ongelma on paljon pahempi Saksassa ja muissa Keski-Euroopan maissa. Ne ovat olleet venäläisen kaasun ja hiilivoiman varassa. Suomalaisen sähkön hinta on niihin verrattuna halpaa ja vakaata.

    Kuluttajalle oli tarjolla ainakin aiemmin syksyllä tarjolla alle 10 sentin kWh tarjouksia. Pörssisähkön hinnat ovat epävakaampia. Nyt se on vaihdellut miinus 50 sentin ja 50 sentin välimaastossa tunneittain. Itselläni on pössisähkö ja ainostaan nyt marraskuussa hinta on ollut keskimäärin vähän korkeampaa. Itse laskin omalta osani, että sähkön hinta oli marraskuussa keskimääri 14 senttiä ja se sisältää myös sähkön siirron ja verot eli kokonaishinta. Sitä ennen menin keväästä asti alle 10 sentin kokonaishinnalla ja kesällä muutamalla sentillä, kun mulla on omaa aurinkoenergiatuotantoa.

    Sähkön futuurihinnat tippuvat taas huhtikuusta eteenpäin alle 10 sentin ja pysyvät sitten sillä tasolla vuoden eteenpäin. Siis ainakin ammattimaisesti asioita pitkällä aikavälillä miettivät toimijat uskovat sähkön hinnan laskuun ja vakauteen. Riskinä lienee lähinnä se, että ydinvoimalat eivät syystä tai toisesta toimi tai Norjassa ja Ruotsissa on pitkiä sateettomia kausia.

    Helsingin osalta tavoitteena on luopua hiilivoimasta vuoteen 2029 mennessä kokonaan ja suunnilleen puolittaa sen osuus vuoteen 2025 mennessä. Korvaavaa energiaa on alettu tuottaa pelleteillä ja biovoimalla (jätevoimaloilla). Muutoin suunnitelmissa on lukuisia tapoja tuottaa ja säästää energiaa sekä varastoida sitä. Näistä voit varmaan tarkemmin lukea Helenin sivuilta. Se paikkaa varmaan tietämättömyyttäsi. Sipoonkorpi ja Nuuksio ovat virkistysalueita eikä sinne voi kaavojen mukaan rakentaa mitään. Kyllä se tuulivoimasähkö tulee tarvittaessa johtoja pitkin kauempaakin. Sehän on erityisesti köyhille konkurssikypsille kunnille ja niiden asukkaille hyvää bisnestä. Sellaiset kunnat ovat olleet erittäin innostuneita rakentamaan lisää tuulivoimaa. Sehän näyttää siis hyvin tasoittavan elinmahdollisuuksia eri puolilla Suomea. Ehkä se voi vähentää tarvetta siirtyä pk-seudulle työn perässä, mistä on jo alkanut näkyä vähän merkkejä. Eivät nämä Kepulandian kunnat taitane lypsäviä lehmiä tappaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Saatiinhan se kuntoon, kaiken aikaa nytkin työntää täysillä.
    Mitä sinä kommari houraat. Nyt juuri 2 ydinvoimalan vajaus. Kai osaat sen katsoa, vai pitääkö sekin rautalangasta vääntää.

    Saatiinhan Olkiluoto kuntoon. Tosin 14 vuoden tuottamattomuusviipeellä, mutta mitäs siitä, eikö vaan. Vajausta on. Se johtuu siitä, että ydinvoimahankkeet näyttävät olevan paljon epävarmepia kuin tuulivoima. Jos ei tuule muutamaan päivään, se on verraten pieni ongelma siihen verrattuna, ettei ydivoimaa saada tuotantoon kuin 14 vuoden viipeellä tai ollenkaan kuten Fennovoiman osalta on käymässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mitähän tuolla valituksella Olkiluodosta tarkoitat? Eikö sitä olisi saanut rakentaa vai mitä höriset. Ei sähkön hinta vielä pari vuotta sitten kun Olkiluotoa vielä rakennettiin heilunut niin kuin se nyt tekee

    Vihreän siirtymän vaikutuksen voi jokainen sähkönkäyttäjä ja eritoten pörssisähkön ostaja todeta juuri nyt. Aurinko ja tuulivoima tuottivat tänään yhteensä noin 100 MW teholla. Se on alle 1% Suomen kulutuksesta. Eikä nyt edes ole erityisen kylmää, liikutaan vasta 10-20 pakkasasteen välillä koko maassa.

    Säätövoima on vihreän siirtymän nimissä ajettu alas, eli korjaavaa tarjontaa ei ole, niinpä sähkön hinta huitelee tänään 30 centiä kilowattitunnilta, ja huomenna menee 40 centtiä rikki. Edes yöllä ei päästä kuin nipinapin alle 15 centin.

    Tuulivoiman nimiin vannoneet, sinäkin, olette aina sanoneet, että kyllä jossain tuulee, ei koko maassa ole tyventä samanaikaisesti. No, sen näemme nyt, käytännössä missään ei tuule koskapa tuotanto jää tuonne 100 MW:n tasolle.

    Eipä silti, Helsinki tekee sähkönsä edelleen hiilellä, se heille suotakoon, mutta sinne jos minne niitä tuulivoimaloita pitää rakentaa. Sipoonkorpi, Nuuksio ja muut asumattomat seudut pääkaupungin kupeessa vaan ropeleita täyteen, niin pääsevät sielläkin hiilen tupruttamisesta eroon. Ja onhan siinä mertakin jonne ropelit voi laittaa.

    Sähkön hinnan heilahtelu ei paljoa meikäläistä heiluta. Asunnossa puulämmitys, ruoka laitetaan puulla lämpeävässä hellassa ja uunissa. Saunakin puulla lämpeävä, kuten pesuvesi saunalla. Jääkaappi ja pakastin, pesukone silloin tällöin, siinä sähköä vaativat laitteet, niin ja tämä läppäri. Valot on kaikki ledejä, ei paljoa kuluta.

    Hommatkaa ihmiset sellainen asunto jossa puulämmitys niin paljon mukavampaa elämä silloin.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Vihreät vastusti sitäkin Pyhäjoen rakentamista.
    Suvakit hallituksissa antaa vihreille vapaat kädet, nyt on eri meninki.
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001170202.html

    Fennovoiman ydinvoimalahankkeen suurin ongelma oli se, että lupa oli alunperin myönnetty vain yhdelle ydinvoimalalle ja se oli Fennovoima. Tämä puolestaan johtui Kepun politiikasta. Kepu ei suostunut siihen, että lupia olisi voitu myöntää yhtä useampi, jolloin olisi syntynyt kilpailutilanne eri sähköntuottajien kanssa. Kokoomus puolsi useamman luvan myöntämistä. Kepu halusi varmistaa yhden luvan politiikallaan sen, että ydinvoimala rakennetaan Pohjois-Suomeen. Vaihtoehtoina olivat muistaakseni Pyhäjoki ja Simo. Jos olisi sallittu vapaa kilapilu, uusi ydinvoimala olisi ehkä rakennettu entisten viereen eli Loviisaan tai Olkiluotoon. Kepulainen vaihtoehto tarkoitti sitä, että välillä Fennovoimaan piti hakea omituisia bulvaaneja jostain Balkanilta mukaan ja sitten pakottaa Fortum osallistumaan katastrofihankkeeseen. Super ongelma oli tietysti saksalaisen toimittajan vaihtuminen venäläiseksi. Mutta Kepu ajaa näitä idioottihankkeitaan kuin käärmettä pyssyyn. Tämä oli taas oikein hyvä esimerkki Kepun aluepolitiikan tuhovoimaisuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Sähkön hinnan heilahtelu ei paljoa meikäläistä heiluta. Asunnossa puulämmitys, ruoka laitetaan puulla lämpeävässä hellassa ja uunissa. Saunakin puulla lämpeävä, kuten pesuvesi saunalla. Jääkaappi ja pakastin, pesukone silloin tällöin, siinä sähköä vaativat laitteet, niin ja tämä läppäri. Valot on kaikki ledejä, ei paljoa kuluta.

    Hommatkaa ihmiset sellainen asunto jossa puulämmitys niin paljon mukavampaa elämä silloin.

    Jormallakin on tuollaiset systeemit. Pesukone silloin tällöin ja valot kaikki ledejä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mitähän tuolla valituksella Olkiluodosta tarkoitat? Eikö sitä olisi saanut rakentaa vai mitä höriset. Ei sähkön hinta vielä pari vuotta sitten kun Olkiluotoa vielä rakennettiin heilunut niin kuin se nyt tekee

    Vihreän siirtymän vaikutuksen voi jokainen sähkönkäyttäjä ja eritoten pörssisähkön ostaja todeta juuri nyt. Aurinko ja tuulivoima tuottivat tänään yhteensä noin 100 MW teholla. Se on alle 1% Suomen kulutuksesta. Eikä nyt edes ole erityisen kylmää, liikutaan vasta 10-20 pakkasasteen välillä koko maassa.

    Säätövoima on vihreän siirtymän nimissä ajettu alas, eli korjaavaa tarjontaa ei ole, niinpä sähkön hinta huitelee tänään 30 centiä kilowattitunnilta, ja huomenna menee 40 centtiä rikki. Edes yöllä ei päästä kuin nipinapin alle 15 centin.

    Tuulivoiman nimiin vannoneet, sinäkin, olette aina sanoneet, että kyllä jossain tuulee, ei koko maassa ole tyventä samanaikaisesti. No, sen näemme nyt, käytännössä missään ei tuule koskapa tuotanto jää tuonne 100 MW:n tasolle.

    Eipä silti, Helsinki tekee sähkönsä edelleen hiilellä, se heille suotakoon, mutta sinne jos minne niitä tuulivoimaloita pitää rakentaa. Sipoonkorpi, Nuuksio ja muut asumattomat seudut pääkaupungin kupeessa vaan ropeleita täyteen, niin pääsevät sielläkin hiilen tupruttamisesta eroon. Ja onhan siinä mertakin jonne ropelit voi laittaa.

    Kyllä tänne Helsingin seudulle saa minun puolestani rakentaa tuulivoimaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kyllä tänne Helsingin seudulle saa minun puolestani rakentaa tuulivoimaa.

    Mielipidepankki tuossa sanoo, ettei saa koska virkistys, hohhhohooooo

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Tarkoitan sitä, että ydinvoiman tuotanto on ollut kovin epävarmaa, kun suunnitelman mukaan vuonna 2009 valmiina pitäneen laitoksen tuotanto alkaa 14 vuotta myöhässä. Se on siis suhteessa sama vaikutus tämän ydinvoimalan osan kohdalla kuin ei olisi tuullut 14 vuoteen tuulivoiman osalta. Fennovoiman ydinvoimalan suunnitelman mukaan ydinvoimalan piti olla käytössä 2016-2018. Käytännössä sitä ei edes oltu alettu rakentamaan tuolloin. Sitten käyttöönotto siirtyi vuoteen 2024. Seuraavaksi vuoteen 2028. Nyt koko rakennushanke on lopetettu. Tämäkin on siis alkuperäisen suunnitelman mukaan ollut tuottamatta jo vähintään 5 vuotta eikä tuottamuudelle näy loppua. Siis mahtava määrä "tuulettomia" päiviä.

    Mikä on se säätövoima, joka ajettu alas. Tarkoitat varmaan Venäjältä ostettu sähköä ja hiilellä ja turpeella tuotettua energiaa. Se on ollut tarkoituksenakin ajaa alas. Ydinvoimaloiden vuosia kestävä viipuminen ja toteutumattomuus ovat kyllä ongelma. Ei ongelma ole tuulivoimassa.

    En ole koskaan väittänyt, että aina jossain päin tuulee. Säätövoimaa kyllä tarvitaan. Ei tuulivoimalla ole tarkoitus syrjäyttää siitä kuin se osa, joka tuotetaan hiilidioksipitoisuuksia aiheuttamalla. Ydinvoimalat ovat ok. mutta noista kahdesta esimerkiskistä näkee, että niiden saaminen tuottamiskuntoon on melkeinpä ikuisuuskysymys. Yhden uuden reaktorin käyttöönotto viivästyi 14 vuotta, toista ydinvoimalaa ei näillä näkymin saada koskaan toimintakuntoon. Ei tuulettomuus sentään niin epävarmaa ole. Tuulisia päiviä on kyllä vuosittain useita. Nytkin sähkön hinta alkoi nousta, kun ydinvoimala Ruotsissa keskeytti toimintansa ja sitten samaan aikaan Olkiluodon rekatori jouduttiin jälleen kerran ajamaan alas. Samaan aikaan alkoivat korkeapaineen tuulettomat kelit.

    Tuulivoiman osuus kasvaa niin Suomessa kuin muuallakin. Samoin aurinkovoiman. Ei se ole mikään suomalainen innovaatio ja kehityssuunta. Ongelma on paljon pahempi Saksassa ja muissa Keski-Euroopan maissa. Ne ovat olleet venäläisen kaasun ja hiilivoiman varassa. Suomalaisen sähkön hinta on niihin verrattuna halpaa ja vakaata.

    Kuluttajalle oli tarjolla ainakin aiemmin syksyllä tarjolla alle 10 sentin kWh tarjouksia. Pörssisähkön hinnat ovat epävakaampia. Nyt se on vaihdellut miinus 50 sentin ja 50 sentin välimaastossa tunneittain. Itselläni on pössisähkö ja ainostaan nyt marraskuussa hinta on ollut keskimäärin vähän korkeampaa. Itse laskin omalta osani, että sähkön hinta oli marraskuussa keskimääri 14 senttiä ja se sisältää myös sähkön siirron ja verot eli kokonaishinta. Sitä ennen menin keväästä asti alle 10 sentin kokonaishinnalla ja kesällä muutamalla sentillä, kun mulla on omaa aurinkoenergiatuotantoa.

    Sähkön futuurihinnat tippuvat taas huhtikuusta eteenpäin alle 10 sentin ja pysyvät sitten sillä tasolla vuoden eteenpäin. Siis ainakin ammattimaisesti asioita pitkällä aikavälillä miettivät toimijat uskovat sähkön hinnan laskuun ja vakauteen. Riskinä lienee lähinnä se, että ydinvoimalat eivät syystä tai toisesta toimi tai Norjassa ja Ruotsissa on pitkiä sateettomia kausia.

    Helsingin osalta tavoitteena on luopua hiilivoimasta vuoteen 2029 mennessä kokonaan ja suunnilleen puolittaa sen osuus vuoteen 2025 mennessä. Korvaavaa energiaa on alettu tuottaa pelleteillä ja biovoimalla (jätevoimaloilla). Muutoin suunnitelmissa on lukuisia tapoja tuottaa ja säästää energiaa sekä varastoida sitä. Näistä voit varmaan tarkemmin lukea Helenin sivuilta. Se paikkaa varmaan tietämättömyyttäsi. Sipoonkorpi ja Nuuksio ovat virkistysalueita eikä sinne voi kaavojen mukaan rakentaa mitään. Kyllä se tuulivoimasähkö tulee tarvittaessa johtoja pitkin kauempaakin. Sehän on erityisesti köyhille konkurssikypsille kunnille ja niiden asukkaille hyvää bisnestä. Sellaiset kunnat ovat olleet erittäin innostuneita rakentamaan lisää tuulivoimaa. Sehän näyttää siis hyvin tasoittavan elinmahdollisuuksia eri puolilla Suomea. Ehkä se voi vähentää tarvetta siirtyä pk-seudulle työn perässä, mistä on jo alkanut näkyä vähän merkkejä. Eivät nämä Kepulandian kunnat taitane lypsäviä lehmiä tappaa.

    >>Kyllä se tuulivoimasähkö tulee tarvittaessa johtoja pitkin kauempaakin. Sehän on erityisesti köyhille konkurssikypsille kunnille ja niiden asukkaille hyvää bisnestä. Sellaiset kunnat ovat olleet erittäin innostuneita rakentamaan lisää tuulivoimaa.<<

    Ongelmaksi tulee kantaverkon sähkönsiirtokyvyn pienuus. Verkon sähkönsiirtokyvyn kasvattaminen tulee kalliiksi ja vie aikaa. Sen jälkeen sähkön siirtomaksut nousevat rajusti. Kannattavinta olisi hajauttaa sähköntuotanto tai paremminkin keskittää sinne, missä sähköä kulutetaan eniten.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mielipidepankki tuossa sanoo, ettei saa koska virkistys, hohhhohooooo

    Käypä kyselemässä esim. Saariselän seudulla siitä, voitaisiinko Urho Kekkosen kansallispuistoon rakentaa tuulivoimaloita. Tai Kuusamossa Rukan ympäristöön, tai Leville, Ylläs-Pallas alueen kansallispuistoon jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    >>Kyllä se tuulivoimasähkö tulee tarvittaessa johtoja pitkin kauempaakin. Sehän on erityisesti köyhille konkurssikypsille kunnille ja niiden asukkaille hyvää bisnestä. Sellaiset kunnat ovat olleet erittäin innostuneita rakentamaan lisää tuulivoimaa.<<

    Ongelmaksi tulee kantaverkon sähkönsiirtokyvyn pienuus. Verkon sähkönsiirtokyvyn kasvattaminen tulee kalliiksi ja vie aikaa. Sen jälkeen sähkön siirtomaksut nousevat rajusti. Kannattavinta olisi hajauttaa sähköntuotanto tai paremminkin keskittää sinne, missä sähköä kulutetaan eniten.

    Tottakai tällaiset seikat pitää huomioida. Muistelin jostain lukeneeni, että siirtoverkon kantakykyä parannetaan jo senkin vuoksi, että sähköä tuodaan muualta pohjoismaista. Ilmeisesti Suomi on kuitenkin Ruotsia paremmassa asemassa kantaverkon kapasiteetin suhteen. Tuulivoiman osalta kapasiteettiongelmia ei ilmeisesti olisi itäisen Suomen suunnalla, missä tuulivoimatuotantoa on vähän. Syynä kaiketi puolustusvoimien tutkatoiminnan häiriöttömyys.

    Ylipäätään energiaa kuluttavat suuret teollisuuslaitokset. Raahen terästehdashan vastaa Suomen kokonaispäästöistä huomattavalta osin. Siellä hiilen korvaaminen tarkoittaa valtavaa sähköntarvetta. Tässä kohdin voi tietysti kysyä, onko ollut järkevää harjoittaa aluepolitiikkaa tällaisten teollisuuslaitosten hajasijoittamisessa ja ylipäätään koko aluepolitikkassa, koska sen seurauksena näitä verkkokilometrejä joudutaan rakentamaan paljon enemmän kuin teollisuuden ja asutuksen olisi annettu rakentuvan markkinaehtoisesti. Tarvetta sähköntuotannon hajauttamiseen ei olisi, jos ei olisi tällaista haulikkokuvioista asutusta. Ne siirtomaksut olisivat paljon pienempiä, jos verkon kokonaiskilometrimäärä olisi huomattavasti pienempi. Suomessa teollisuuden järkevä sijoittaminen tarkoittaa satamien ja rautatieyhteyksien läheisyyteen sijoittautumista. Markkinavoimat olisivat "suunnitelleet" tämän taloudellisen edullisuuden mukaisesti. Aluepoliitikot Kekkonen johtajanaan ei sellaisesta markkinataloudesta pitänyt.

    Rautaruukin terästehdas rakennettiin 1960-luvulla Raaheen, koska siellä oli kuljetuksiin tarpeeksi syvä satama ja käsittääkseni myös siksi, että Kemijoen sähkövoimalaitokset olivat kohtalaisen siirtoetäisyyden päässä. Toisin sanoen juuri noista järkevinä pitämistäsi syistä.

    Pitää muistaa, että sähköntuotantomme perustui vielä 1960-luvulla pitkälti vesivoimaan, joka tuotettiin Pohjois-Suomessa. Toki hiilivoimaloitakin rakennettiin, varsinkin kun hiilienergiaa kohtaan ei ollut minkäänlaisia tunnontuskia. Ydinvoimaloista taisi Rautaruukin perustamisen aikaan olla vasta alustava suunnitelma.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Käypä kyselemässä esim. Saariselän seudulla siitä, voitaisiinko Urho Kekkosen kansallispuistoon rakentaa tuulivoimaloita. Tai Kuusamossa Rukan ympäristöön, tai Leville, Ylläs-Pallas alueen kansallispuistoon jne.

    Itse asiassa Sallan kansallispuistoon ollaan tekemässä tuulivoimaloita, samaten Muonioon aivan Ylläs-Pallas puiston kylkeen niin, että vimaloiden varoalue ulottuu puiston puolelle.

    Keski-Suomessa tuulipuisto on suunnitteilla osin Natura alueelle ja toinen valtakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle. Molemmissa on jo kaava valmis vaikka rakentamista vielä ei ole aloitettu. Ei näytä edes Natura status auttavan kun tuulivoimasta on kyse.

    Vihreiden mielestä on OK tuhota pysyvästi näitä arvokkaita luontokohteita tuulivoiman alta, mutta jo pienikin hakkuu jossain erämaassa on hirvittävä rikos. Kaksoisstandardi, joka sinunkin kannanotostasi huokuu, on melkoinen. Mutta näinhän se aina on kun puhutaan helsinkiläisten luontosuhteesta.

    Mikään laki tai määräys ei estä rakentamasta lähelle kulutusta, siis pääkaupunkiseudun kupeeseen, vaikka kansallispuiston maa-aluetta hyödyntäen, jos noudatetaan samaa periaatetta kuin muualla maassa. Mutta koska cityvihreätkin tietävät tuulivoiman aiheuttavan aivan todellista luontokatoa ja maisemahaittaa, ne halutaan ulkoistaa mahdollisimman kauas.

    Äänestä

Samainen hallitus lisää myös tuulivoimaa. Omhan se sitten paikkaamassa vajetta, kun joku lenkki pettää huonolla hetkellä. Ei nimittäin kovin luotettavalta vaikuta ainakaan OL3. Aina jossain tuulee ja myllyjä lisää, se kompensoi tuulten vähyyttä. En vastusta ydinvoimaakaan, josta tulikin mieleen, kuinka Stubb puhui russofobiasta, kun vihreät varoittivat riippuvuudesta Venäjästä energian suhteen. Nyt Stubb esittää Hanhikivihankkeen ajamisen olleen virhe. Tämä ei ollut puolustuspuhe vihreille, mutta avaus on aika yksisilmöinen.

Jossain vilahti otsikko siitä ruotsalaisesta, joka olikin kääntynyt ydinvoiman puolelle, mikä Greta hän olikaan? Ihminen voi muuttaa mielipiteitään.
Kuten Halla-ahokin.

https://twitter.com/OsmoSoininvaara/status/1499047318582145026?lang=fi

"Yksi Suomen suosituimmista poliitikoista (Jussi Halla-aho on muuttamassa kantaansa vihreän siirtymän ja fossiilisista polttoaineista luopumisen kiireellisyydestä. "

Äänestä

aletaan ostaa öljyy venäjältä! Eu pösilö johtajat tekee kans.

Nauretaan sitte oikke paljon TRUMPILLE!

Äänestä

Suomen kulutus 12680 MW
Omaa tuotantoa 10902 MW
Tuontia 2374 MW
Vientiä 536 MW
Ydinvoimaa 4352 MW
Jossattuuvoimaa 74 MW
Haihatteluvoimaa 0 MW
Teollisuus yhteisk. 1597 MW
Kaukolämpö yhteisk. 2306 MW
Vesivoimaa 2349 MW
Muuta voimaa 226 MW
Elspot hintaa 262,7 € / MWh

Äänestä
  • Tuurivoimaa peräti 74 ja aurinkoa ihan täydet 0. Ja näitten varaan pitäisi pykätä vetylaitoksia ja terästehtaita.

    Se on huikea uskonto tuo vihreys, ja vihreä siirtymä sen opinkappale. Moni on uskossaan kuitenkin vahva, ja niinhän se tässäkin on kuten uskonnoissa aina. Totuus saa väistyä uskomusten tieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tuurivoimaa peräti 74 ja aurinkoa ihan täydet 0. Ja näitten varaan pitäisi pykätä vetylaitoksia ja terästehtaita.

    Se on huikea uskonto tuo vihreys, ja vihreä siirtymä sen opinkappale. Moni on uskossaan kuitenkin vahva, ja niinhän se tässäkin on kuten uskonnoissa aina. Totuus saa väistyä uskomusten tieltä.

    Ei se ole mikään uskonto. Ei esim. ruotslainen SSAB toimi minkään uskonnon johdattalemana luopuessaan fossiilisilla polttoaineilla tuotetusta teräksestä. Kyllä heillä on insinöörien laatimat tarkat suunnitelmat siirtymisestä ns. sieniteräkseen eli vedyllä tuotettuun teräkseen. Sillä on hyvät markkinanäkymät, koska esim. autoteollisuus on alkanut edellyttää toimittajilta fossiilivapaat terästä.

    Äänestä

Ainoita järkeviä sähköntuottotapoja ovat sellaiset, jotka toimivat säästä riippumatta.

Äänestä
  • Taitaa olla silloin vain ydinvoima, joka toimii, jos uraania on riittävästi ja ydinvoimalatekniikka toimii. Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus tosin osoitti, että myös se voi olla säille altis. Tsunami tuhosi hetkessä koko ydinvoimalan.

    Vuosittain ajatellen tuulivoima on suhteellisen hyvä, koska vuoden aikana kuitenkin yleensä tuulee. Vesivoima on hankala saada toimimaan, jos ei sada vettä ja lunta. Hiilivoimalat toimivat ja hiiltäkin taitaa riittää, jos sitä saadaan tänne saakka tuotua. Puiden kasvu riippuu säistä, joten se ei ole varma ratkaisu.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Taitaa olla silloin vain ydinvoima, joka toimii, jos uraania on riittävästi ja ydinvoimalatekniikka toimii. Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus tosin osoitti, että myös se voi olla säille altis. Tsunami tuhosi hetkessä koko ydinvoimalan.

    Vuosittain ajatellen tuulivoima on suhteellisen hyvä, koska vuoden aikana kuitenkin yleensä tuulee. Vesivoima on hankala saada toimimaan, jos ei sada vettä ja lunta. Hiilivoimalat toimivat ja hiiltäkin taitaa riittää, jos sitä saadaan tänne saakka tuotua. Puiden kasvu riippuu säistä, joten se ei ole varma ratkaisu.

    Tsunami ei ole sääilmiö. Tiedämme toki kuinka onneton on yleissivistyksesi, mutta tiedoksesi, Fukusiman ydinvoimalaa ei kohdannut sääilmiö. Tsunamin aiheuttaa vedenalainen maanjäristys.

    Voisitko sanoa milloin meillä ei ole puut kasvaneet sään vuoksi. On se todellakin surkeaa tuo tietämyksesi, jos luulet, ettei puut kasva joka vuosi kun säät vaihtelee. Hehtaari metsää kasvaa keskimäärin noin 5 kuutiota uutta puuta Suomessa. Nuoret metsät enemmän, juuri istutetut ja ikivanhat vähemmän. Puun energiakäytölle ja luonnon monimuotoisuudelle suurin uhka on metsien suojelu. Se kun vähentäisi metsien kasvua ja köyhdyttäisi luonnon lajikirjoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    .

    Säällä tarkoitetaan ilmakehän hetkellistä tilaa. Sää on se, mitä näet kun katsot ulos ikkunasta: sataako, paistaako, tuuleeko, onko kylmä vai lämmin. Ilmasto kuvaa sään yleispiirteistä luonnetta ja vaihtelua tietyllä alueella pitemmällä ajanjaksolla.
    ***********

    Tuosta voisi jatkaa, mikä on syy ja mikä on seuraus erinäisissä luonnonilmiöissä, mutta sen olen huomannut, ettei asiasta kannata jatkaa sellaisten kanssa, jotka eivät ymmärrä edes noiden käsitteiden eroa. Useimmiten ne ovat persuja, jotka seuraavat ilmastonmuutosta ikkunastaan ja ilmasto muuttuu ihan joka päivä eri suuntaan heidän mielestään, jos säätila siinä ikkunan takana vaihtuu.

    Vai ei tsunami ole sääilmiö. Ei aurinkokaan ole sääilmiö. Eikä kuu ole sääilmiö. Silti nämä ovat voimia, jotka vaikuttavat säähän. Ei tässä kannata pohdiskella sitä, mitä kaikki voimat aiheuttavat sääilmiöitä. Tärkeintä on huomata, että aiheuttavat. Ilmastopäästötkään eivät ole sääilmiö, mutta ne aiheuttavat muutoksia säähän ja ilmastoon.

    En ole sanonut, että puut eivät olisi kasvaneet sään vuoksi. Säät ja ilmasto vaikuttavat puiden kasvuun. Liian kylminä aikoina eli jääkausina täällä ei ole kasvanut yhtään puuta. Liian kuumina aikoina maailmassa lisääntyvät autiomaat eikä niillä ainakaan kasva puita. Ihmisen toiminnasta metsiin voit nähdä konkreettisen tuloksen yhdestä pohjoismaasta, missä olen itse käynyt asiaa todistamassa. Siinä maassa on vähän metsää, jossa puiden enimmäiskorkeus on muutaman metrin. Pääosin koko maa on metsätöntä nykyisin. Metsättömyys johtuu siitä, että ihmiset käyttivät aikanaan koko puuston loppuun. Metsien täystuho onnistui noin sadassa vuodessa. Vinkiksi voi kertoa, että suosittu suomalainen kirjailija asuu tuossa maassa ja hänen kirjansa ovat olleet myyntilistojen kärkipäässä. Metsien suojelu ei ollut tuon maan metsien tuhon syy. Kukaan ei nimittäin silloin suojellut niitä metsiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    .

    Säällä tarkoitetaan ilmakehän hetkellistä tilaa. Sää on se, mitä näet kun katsot ulos ikkunasta: sataako, paistaako, tuuleeko, onko kylmä vai lämmin. Ilmasto kuvaa sään yleispiirteistä luonnetta ja vaihtelua tietyllä alueella pitemmällä ajanjaksolla.
    ***********

    Tuosta voisi jatkaa, mikä on syy ja mikä on seuraus erinäisissä luonnonilmiöissä, mutta sen olen huomannut, ettei asiasta kannata jatkaa sellaisten kanssa, jotka eivät ymmärrä edes noiden käsitteiden eroa. Useimmiten ne ovat persuja, jotka seuraavat ilmastonmuutosta ikkunastaan ja ilmasto muuttuu ihan joka päivä eri suuntaan heidän mielestään, jos säätila siinä ikkunan takana vaihtuu.

    No, edes persu ei ole niin tyhmä, että sanoisi tsunamin olevan sääilmiö.

    Vihreät toki varmasti uskovat ja väittävät, että tsunami johtui ilmastonmuutoksesta, se heille suotakoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    .

    Säällä tarkoitetaan ilmakehän hetkellistä tilaa. Sää on se, mitä näet kun katsot ulos ikkunasta: sataako, paistaako, tuuleeko, onko kylmä vai lämmin. Ilmasto kuvaa sään yleispiirteistä luonnetta ja vaihtelua tietyllä alueella pitemmällä ajanjaksolla.
    ***********

    Tuosta voisi jatkaa, mikä on syy ja mikä on seuraus erinäisissä luonnonilmiöissä, mutta sen olen huomannut, ettei asiasta kannata jatkaa sellaisten kanssa, jotka eivät ymmärrä edes noiden käsitteiden eroa. Useimmiten ne ovat persuja, jotka seuraavat ilmastonmuutosta ikkunastaan ja ilmasto muuttuu ihan joka päivä eri suuntaan heidän mielestään, jos säätila siinä ikkunan takana vaihtuu.

    Tarkoitatko kenties, että on väärin puhua esim. talvisesta tai kesäisestä säästä. Joskushan kesällä voi sataa luntakin hetkittäin ja varisnkin kevätalvella voi olla hetkittäin aika kesäisen tuntuista. Myös pitkän aikavälin sääennusteita tehdaan. Jos kyse on vain ilmakehän hetkellisistä tilanteista, miksi tehdä tällaisia ennusteita ainakaan sääennusteen nimellä. Ei puhuta kolmen viikon tai kolmen kuukauden ilmastoennusteesta vaan sääennusteesta. Ja kun nyt ilmeisesti jonkinlainen suihkuvirtaus meitä etelämpänä määrittää eniten sääoloja täällä, niin ei heti ole ainakaan näin maallikkojärjellä tehtävissä eroa sen kanssa, onko kyse sääilmiöstä vain uudentyyppisestä ilmiöstä, joka voisi johtua ilmaston muuttumisesta. Ja onhan sillä ilmaston muutoksella pitemmällä aikavälillä yhteys sen hetkiseen säähän nyt ja joskus tulevaisuudessa.

    Ymmärrän sen, että persut voivat sekoittaa ilmaston ja sään, mutta ehkä sitä sekoittumista lieventää se, etteivät ne ole erotettavissa toisistaan, kun pohditaan ilmaston ja säiden muutoksia ajassa. Säät muuttuvat ilmaston muuttuessa ja ilmastokin voi kai jatkaa muuttumistaan säiden muuttuessa.

    "...persut voivat sekoittaa ilmaston ja sään..."

    Kukahan se sekoittaa ilmaston ja sään.

    Vihreiden edustajat, jopa emeritus Soininvaara, huusivat syyskuussa kuinka ilmastomuutos etenee, kun syyskuu oli meillä Suomessa tavanomaista lämpimämpi. Sen jälkeen olemme saaneet nauttia selkeästi keskimääräistä kylmemmistä kuukausista niin, että koko syksyjakson (syys -loka - marras) lämpötila on pitkäaikaisten tilastoja alempi. näin vaikka syyskuu oli lämmin. Ei näy nyt vihreitä huutamassa kuinka ilmasto kylmenee...

    Pitkän ajanjakson kuukausitrendien mukaan vuoden 2012 jälkeen meillä ovat kaikki muut kuukaudet paitsi tammi-, touko- ja syyskuu kylmenneet. Vuotuisten keskiarvojen (10 vuoden liukuvalla mitaten) trendi on myös laskeva, eli 10 vuodessa Suomen ilmasto on viilennyt. Sama tulos kun verrataan Ilmatieteenlaitoksen käyttämään vertailujaksoon 1991-2020. Siinäkin keskiosa on lämpimin, ja 2010 luvulla käänne viilenevään suuntaan.

    Millä Mielipidepankki selittää nämä pitkänajan trendit?

    Yleisestihän väitetään, että meillä Suomessa lämpötilan pitäisi nousta jopa kaksinkertaisella nopeudella koko maapallon keskiarvoihin verrattuna. Eli meillä pitäisi olla vuosikeskiarvojen selkeästi korkeampia kuin mitä mittauksilla saadaan. Mistä nyt kiikastaa, eikö ilmastotutkijat olekkaan malleineen oikeassa kun pitkän ajanjakson trenditkään ei näytä lämpenemistä.

    Äänestä

Edelleen on 2 ydinvoimalan vajaus a 900 MW, eikä vielä kunnon pakkasia.
Vihreät viimein vastuuseen. Hassin taistolais perkelekkin.

Äänestä

Tuulivoima on tuhonnut ja tuhoaa Suomen vesistöt. Säätövoiman tarve on aivan liian suuri, jopa saman vuorokauden aikana. Suomen järvistä on tehty suuri yhtenäinen tekoaltaiden verkosto ja jokiosuuksista voimalaitoksilla porrastettuja ja sedimentillä tasaiseksi rapattuja vesirännejä.
Metsämaastoon on raivattu lähes 200m leveä tuulitunneli läpi Suomen ja sivuhaarakkeita varsinaisille myllyalueille saman verran, joita kehdataan nimittää puistoiksi.
Minne se liito-orava on joutunut arvoisat Helsingin luonnonsuojelijat.

Äänestä
  • Kun katselee sähkön hankintatilastoja vuosien 2021 ja 2022 aikana, sieltä ei löydy tukea väitteellesi. Tuulivoimatuotanto on lisääntynyt selvähkösti ja vastaa noin 14 prosenttia koko maan sähkönhankintatuotannosta. Toinen samaan aikaan lisääntynyt tuotanto on ydivoima. Samaan aikaan vesivoimatuotanto ja erityisesti sähkön tuonti vähenivät. Kyllä tuon tilaston valossa vesivoimatuotannon kuormitus on siis vähentynyt ja ydinvoimatuotannon kasvanut säätövoiman osalta. Vuoden 2023 vastaavia tilastoja ei ole vielä käytössä, koska vuotta on vielä jäljellä. Kun Olkiluoto 3 on saatu toimintaan, voisi ennustaan, että ydinvoimatuotanto on jatkanut kasvuaan. Veikkaukseni on, ettei vesivoimavoimatuotanto ole kasvanut. Sähkön tuontion sen sijaan voinut kasvaa sen myötä, kun Ruotsin ja Norjan vesitilanne on parantunut.

    Ja se tuulitunneli on taidettu raivata sinne metsämaastoon jo aiemmin mm. vesivoima- ja ydinvoimatuotantoa siirtämään. Ei sinne erikseen tarvitse mitään tuulivoimatunnelia tehdä. Toki niille myllyalueille joudutaan johdotuksia vetämään. En ole alan ammattilainen, mutta luulen, että niistäkin osa vedetään maan alle.

    Suomessa liito-oravan levinnäisyysalan pohjoisraja on sijainnut Kokkolan seuduilla. Pohjoisempi osa eli noin puolet Suomea ei olekaan liito-oravan asuinseutua. Juuri niillä pohjoisemmilla alueilla tuulvoimaloita lienee eniten. Eli tuulivoimaloiden keskittyminen Kokkolasta pohjoiseen on liito-oravienkin mieleen. Ne kun eivät halua hakeutua arktisille alueille Suomessa.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kun katselee sähkön hankintatilastoja vuosien 2021 ja 2022 aikana, sieltä ei löydy tukea väitteellesi. Tuulivoimatuotanto on lisääntynyt selvähkösti ja vastaa noin 14 prosenttia koko maan sähkönhankintatuotannosta. Toinen samaan aikaan lisääntynyt tuotanto on ydivoima. Samaan aikaan vesivoimatuotanto ja erityisesti sähkön tuonti vähenivät. Kyllä tuon tilaston valossa vesivoimatuotannon kuormitus on siis vähentynyt ja ydinvoimatuotannon kasvanut säätövoiman osalta. Vuoden 2023 vastaavia tilastoja ei ole vielä käytössä, koska vuotta on vielä jäljellä. Kun Olkiluoto 3 on saatu toimintaan, voisi ennustaan, että ydinvoimatuotanto on jatkanut kasvuaan. Veikkaukseni on, ettei vesivoimavoimatuotanto ole kasvanut. Sähkön tuontion sen sijaan voinut kasvaa sen myötä, kun Ruotsin ja Norjan vesitilanne on parantunut.

    Ja se tuulitunneli on taidettu raivata sinne metsämaastoon jo aiemmin mm. vesivoima- ja ydinvoimatuotantoa siirtämään. Ei sinne erikseen tarvitse mitään tuulivoimatunnelia tehdä. Toki niille myllyalueille joudutaan johdotuksia vetämään. En ole alan ammattilainen, mutta luulen, että niistäkin osa vedetään maan alle.

    Suomessa liito-oravan levinnäisyysalan pohjoisraja on sijainnut Kokkolan seuduilla. Pohjoisempi osa eli noin puolet Suomea ei olekaan liito-oravan asuinseutua. Juuri niillä pohjoisemmilla alueilla tuulvoimaloita lienee eniten. Eli tuulivoimaloiden keskittyminen Kokkolasta pohjoiseen on liito-oravienkin mieleen. Ne kun eivät halua hakeutua arktisille alueille Suomessa.

    Tuulivoimatuotanto lisääntyy. Eilen jäätiin alle 100 MW:n koko päivä, tänään saamme tuulisähköä juuri nyt 139 MW:n teholla, kasvua siis noin 40%. Huima lisäys.

    Tieytysti jotakuta voi harmittaa, että tuo 139 MW on vain hieman yli yksi prosentti maamme sähkönkulutuksesta (12500 MW), ja sen vuoksi pörssisähkön hinta aamun tunteina on ollut yli 40 c/kWh. Mitäs otitte pörssisähkön, sen siit saa.

    Jotakuta voi myös harmittaa, että tuulivoimaa varten tarvitaan omat sähkönsiirtolinjat, ainakin myllyiltä isoille sähköasemille saakka, sillä tuulivoimaa ei voi ajaa sellaisenaan valtakunnan verkkoon. Se kun ei säädä taajuutta inertialla, eikä siksi voi olla sekaisin muun sähkön kanssa ennen kuin se tehdään verkkokelpoiseksi erillisillä laitteilla.

    Näiden sähkölinjojen ja itse myllyjen alta metsää kaatuu tuhansia hehtaareja jokaista tuulivoimapuistoa kohden. Mutta hyvään tarkoitukseen voidaan tietysti uhrata niin liito-oravat kuin muukin luonnon monimuotoisuus. Se on pieni hinta siitä, että saamme tuulisähköä. Joskus jopa paljonkin yli yhden prosentin kulutuksestamme.

    Äänestä

Olkiluoto3 on ei ole tarkoitettu teille vaan teollisuuden käyttöön
UPM ja Fortum jne määräävät tahdin

Ei teidän sähkölaskunne

Fortumin johto ei ole miellyttävä mutta sillä on vahva tase olen pitänyt sen
osinkoyhtiönä salkussa

metsäteolliuus pelottaa jos ne hakkaavat Suomen metsät Kiinalaisille selluksi

Äänestä
  • Fortumin tase on kunnossa, mutta aleneva sähkön hinta nakertaa tuottoja. Se ei näytä miltään kasvuyhtiöltä, vaikka toisaalta sähkön kysyntä tulee kasvamaan pitemmällä tähtäimellä. Mutta niin taitaa tarjontakin kasvaa, koska nyt jos koskaan omavaraisuudelle on kysyntää.

    Minusta Fortumia parempia osinkoyhtiöitä ovat ainakin lyhyessä juoksussa pankit (Nordea, Aktia, Oma SP) sekä finanssisektorin muut yritykset (esim. Mandatum). Energiayhtiöistä uskon Fortumia enemmän innovatiiviseen Nesteeseen.

    Metsäteollisuus lienee ensimmäinen huonosta syklistä nousija. Kyllä silloin tietysti tarve puiden kaatamiseen kasvaa. Nythän metsäteollisuus on pohjalla, mikä ei näy kylläkään osakkeiden hinnoittelussa. Siinä aletaan odotella jo uutta nousua. Itsellä ei ole suomalaisissa osakkeissa nyt muita kuin finassialan yrityksiä kuten Nordea, joka tekee hyvän korkokatteen vuoksi loistavaan tulosta eikä luottotappiot ole merkittävästi kasvaneet. Pääkinnostus on kuitenkin jenkeissä ja siellä ykköskohde on ollut pitempään koneälyn kehityksestä hyötyvä korkean teknologian huippuyritys Nvidia. Voi kun meillä Suomessa olis joku tuollainen, niin valtion alijäämistä ja verotuksesta ei tarvitse kantaa minkäänlaista huolta. Nämä ovat tällaisia yrityksiä, joiden liikevaihdon suuruus on samaa luokkaa kuin Suomen valtion budjetti.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Fortumin tase on kunnossa, mutta aleneva sähkön hinta nakertaa tuottoja. Se ei näytä miltään kasvuyhtiöltä, vaikka toisaalta sähkön kysyntä tulee kasvamaan pitemmällä tähtäimellä. Mutta niin taitaa tarjontakin kasvaa, koska nyt jos koskaan omavaraisuudelle on kysyntää.

    Minusta Fortumia parempia osinkoyhtiöitä ovat ainakin lyhyessä juoksussa pankit (Nordea, Aktia, Oma SP) sekä finanssisektorin muut yritykset (esim. Mandatum). Energiayhtiöistä uskon Fortumia enemmän innovatiiviseen Nesteeseen.

    Metsäteollisuus lienee ensimmäinen huonosta syklistä nousija. Kyllä silloin tietysti tarve puiden kaatamiseen kasvaa. Nythän metsäteollisuus on pohjalla, mikä ei näy kylläkään osakkeiden hinnoittelussa. Siinä aletaan odotella jo uutta nousua. Itsellä ei ole suomalaisissa osakkeissa nyt muita kuin finassialan yrityksiä kuten Nordea, joka tekee hyvän korkokatteen vuoksi loistavaan tulosta eikä luottotappiot ole merkittävästi kasvaneet. Pääkinnostus on kuitenkin jenkeissä ja siellä ykköskohde on ollut pitempään koneälyn kehityksestä hyötyvä korkean teknologian huippuyritys Nvidia. Voi kun meillä Suomessa olis joku tuollainen, niin valtion alijäämistä ja verotuksesta ei tarvitse kantaa minkäänlaista huolta. Nämä ovat tällaisia yrityksiä, joiden liikevaihdon suuruus on samaa luokkaa kuin Suomen valtion budjetti.

    Itse siirryin osakkeista metsään jo toistakymmentä vuotta sitten. Eikä se mennyt metsään.

    Luovuin osakkeista lähes kokonaan ja ostin metsämaata. Metsän hinta, eli se perussijoitus, on noussut mukavasti, jopa 10% vuositasolla, ja puu kasvaa noin 5% tuotolla joka vuosi, suhdanteista riippumatta. Tuo on tavallaan "varmaa" tuottoa, metsä kasvaa lähes omia aikojaan, joitan metsänhoitotöitä kunhan harrastemielessä käy tekemässä. Polttopuutkin, se kotimainen energia, tulee siinä sivussa, ja oma kunto kohenee kun metsässä puuhailee. Tietenkään se ei konkretisoidu pankkitilille, vaan on kiinnin siellä metsässä. Pankkitilillä tuo tuotto näkyy kun myy puuta, tai myy metsäpalstan pois.

    Puun hinta vaihtelee suhdanteiden mukaan, itse onnistuin myymään suhteellisen ison kaupan (yli 2500 kuutiota, pääosin tukkia) viime kevään huippuun, sen jälkeen on tultu alemmas, mutta nyt näyttää ainakin tällä aluella, jossa metsäni on, taas hinnat kääntyneen, eritoten kuitupuun osalta. Koivutukki myös, ja onneksi minulla on sopivassa iässä olevaa koivikkoa, joten tämän talven kaupat tehdään siitä. Osa kuitua, osa tukkia, seassa harvennetatvaa kuusikkoa.

    Kyllä metsätuloilla selkeästi osinkotulot voittaa kun tarkastellaan pidemmällä aikavälillä. Oman kunnon ylläpidolle voi tietysi myös antaa arvoa, samoin metsästä saataville oheistuotteille (marjat, sienet, riista).

    Suosittelen, tosin luulen, ettei MPP osaa metsää hoitaa, osaisiko harventaa tamikon oikeaan tiheyteen ja puulajijakaumaan.

    Äänestä

Tuulivoima nyt 97 MW
Edelleen ollaan siinä 2 pienemmän (900 MW) ydinvoimalan vajauksessa.
Olihan taistolais Hassi mestarina, se palstan komukoillekkin hyvin tehty.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tuulisähkö 82 MW
Aurinkosähkö 29 MW
Kulutus 12595 MW
Tuotanto 10876 MW
Ostetaan ulkoa parin pienemmän ydinvoimalan verran, joita oli esillä rakentaa -90 luvullakin, jotka Hassin vihreät esti.
Vesivoima 2326 MW
Ydinvoima 4356 MW

https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjestelman-tila/

Vihreät tulleet niin niin kalliiksi, että hintalappukin vaikea esittää miljardeissa. Nyt kuitenkin hallitus linjannut että kolminkertaistaa ydinvoima. Ja nämä punavihreät huutaa että hallituksen kaatua, Putinin asialla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu