Lakimuutokset 2024 Vuodelle 2024 on tulossa useita lakimuutoksia työttömyysturva

Anonyymi-ap

Lakimuutokset 2024

Vuodelle 2024 on tulossa useita lakimuutoksia työttömyysturvaan. Muutokset koskevat työttömyyskassojen maksamaa ansioturvaa ja soveltuvin osin Kelan maksamaa perusturvaa. Keräämme tälle sivulle tietoa lakimuutoksista ja päivitämme tilannetta sitä mukaa, kun lakien valmistelu etenee.

Hallitusohjelmassa on sovittu useista muutoksista työttömyysturvaan ja työelämän lainsäädäntöön. Työttömyysturvaa koskevat muutokset on kirjattu 28.8.2023 julkaistuun budjettiehdotukseen.

12.10.2023 hallitus antoi eduskunnalle esitykset indeksien jäädyttämisestä, työssäoloehdon euroistamisesta ja pidentämisestä, suojaosan sekä lapsikorotusten poistamisesta, omavastuuajan pidentämisestä ja lomakorvauksen jaksottamisesta. Lakimuutokset hyväksyttäneen eduskuntakäsittelyn jälkeen joulukuussa.

Ansioturvan porrastamisesta, ikäsidonnaisten poikkeuksien poistamisesta sekä palkkatuetun työn työssäoloehdosta irrottamiseksi hallitus aikoo antaa esitykset keväällä 2024.

Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan vaiheittain vuoden 2024 aikana siten, että ensimmäisten muutosten soveltaminen alkaa heti vuoden alusta 1.1.2024 alkaen.

Seuraamme valmistelua ja tiedotamme asioista sitä mukaan. Jatkamme työttömyysturvan toimeenpanoa nykyisin säännöksin kunnes muutokset tulevat voimaan ja niiden soveltaminen alkaa.

Lakimuutosten tilanne 12.10.2023

Keräsimme taulukkoon sovitut lakimuutokset ja niiden tiedossa oleva aikataulu. Aikataulu voi muuttua valmistelun edetessä. Korjaamme tarvittaessa.

Laki

Muutos

Voimaantulo*

Lomakorvaus

Lomakorvauksen ajalta
ei voida maksaa
työttömyysetuutta

1.1.2024

Omavastuuaika

Omavastuuaikaa
pidennetään viidestä
​​​​​​​seitsemään päivään

1.1.2024

Indeksi

Elinkustannusten nousu
ei nosta
työttömyysetuuksien
​​​​​​​tasoa

1.1.2024

Lapsikorotus

Lapsikorotukset
​​​​​​​poistetaan

1.4.2024

Suojaosuus

Suojaosa
​​​​​​​poistetaan

1.4.2024

Vuorotteluvapaa

Vuorotteluvapaa
lakkautetaan

1.8.2024

Työssäoloehto 1

Työssäoloehto
​​​​​​​euroistetaan

2.9.2024

Työssäoloehto 2

Työssäoloehtoa
pidennetään 26 viikosta
​​​​​​​12 kuukauteen

2.9.2024

Työssäoloehto 3

Palkkatuettu työ
ei kerää
​​​​​​​työssäoloehtoa

1.9.2024

Porrastaminen

Työttömyysetuuden taso
laskee portaittain
​​​​​​​työttömyyden pitkittyessä

1.9.2024

Ikäsidonnaiset

Ikääntyneiden
poikkeussäännöistä
​​​​​​​luovutaan

1.9.2024

*Suunniteltu aikataulu, johon voi vielä tulla muutoksia. Myös esimerkiksi osa lakimuutoksista voi myös tulla voimaan suunnitellulla päivämäärällä, mutta niiden soveltaminen alkaa vasta myöhemmin.

Linkkejä lakimuutoksiin

Hallitusohjelma: Vahva ja välittävä Suomi

Hankesivu: STM048:00/2023 (työssäoloehdon euroistaminen ja pidentäminen, suojaosa, lapsikorotukset, omavastuuaika, lomakorvauksen jaksotus)

Hankesivu: STM063:00/2023 (porrastus, ikäsidonnaiset poikkeukset, työssäoloehdon kertyminen palkkatuetusta työstä)

Hankesivu: STM049:00/2023 (indeksien jäädytys)

Lue myös:

Miten ansioturvan porrastaminen vaikuttaisi päivärahaan?

Kuinka lapsikorotusten ja suojaosan poistaminen vaikuttaisi päivärahaan?

Miten lomakorvauksen jaksottaminen ja työssäoloehdon muutokset vaikuttavat sinuun?

Ajankohtaista

30.08.2023

Lakimuutokset 2024

22.08.2023

Väittääkö OmaYTK, ettei työnhakusi ole voimassa? Lue ohje!

07.06.2023

Jos sinut on erotettu, toimi näin

UUTINEN

20.10.2023

Lakimuutoksia vuodelle 2024

Hallitus on viime viikolla antanut esityksensä työttömyysturvan lakimuutoksista. Lakiesitykset sisältävät seuraavat muutokset:

UUTINEN

27.09.2023

Tilaa e-lasku ja osallistut arvontaan!

E-laskulla hoidat jäsenmaksusi helpommin, joustavammin ja turvallisemmin kuin paperilaskulla. Kun siirryt e-laskuun nyt, osallistut samalla 100 euron arvoisen lahjakortin arvontaan.

UUTINEN

14.09.2023

Kolme suurinta työttömyyskassaa perustivat yhdessä it-yhtiön rakentamaan etuuskäsittelyjärjestelmän

Avoin työttömyyskassa, Korkeasti koulutettujen työttömyyskassa KOKO ja YTK Työttömyyskassa ovat perustaneet Kallio Softwaren, joka rakentaa uuden etuuskäsittelyjärjestelmän ja tuottaa myös muita kehitys- ja ylläpitopalveluita kassoille. Yhtiö julkaisi kesällä hankkeeseen liittyvän kilpailutuksen ja hakee nyt toimitusjohtajaa.

UUTINEN

05.09.2023

Miten lomakorvauksen jaksottaminen ja työssäoloehdon muutokset vaikuttavat sinuun?

Lomakorvauksen jaksottaminen, työssäoloehdon euroistaminen ja työssäoloehdon pidentäminen muuttavat ansioturvan pelisääntöjä. Lakimuutosten jälkeen ansiopäivärahalle pääsyyn vaaditaan nykyistä pidempi työhistoria ja päivärahan suuruus lasketaan eri tavoin kuin nyt. Lomakorvaukset myös jatkossa lykkäävät päivärahan maksun aloittamista.

UUTINEN

04.09.2023

Kuinka lapsikorotusten ja suojaosan poistaminen vaikuttaisi päivärahaan?

Lapsikorotusten poisto pienentää ansiopäivärahan määrää perheellisiltä. Suojaosan poisto puolestaa

0

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä tapahtunut

        Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
        Kankaanpää
        46
        5821
      2. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

        Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
        Seinäjoki
        57
        3155
      3. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

        Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
        Ikävä
        183
        2675
      4. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

        Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
        Tornio ja Haaparanta
        11
        2462
      5. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

        Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
        Ikävä
        13
        2169
      6. Missäpäin,,,

        Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
        Lapua
        29
        2131
      7. törniöläiset kaaharit haaparannassa

        isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
        Tornio ja Haaparanta
        15
        1836
      8. Upea peppuisella naisella

        Upea peppuisella naisella on upea peppu.
        Ikävä
        15
        1508
      9. Mitähän ne katseet merkitsee

        Kun et saa sanaa suustasi.
        Ikävä
        147
        1364
      10. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

        https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
        Maailman menoa
        262
        1205
      Aihe