Kiitos että olet

Tiedän, että sinä olet ja ajattelet minua välillä. Se tuo minulle voimaa, et tiedäkään miten paljon. Vaikka meistä ei tulisi ikinä mitään, luulen että olemme saaneet toisiltamme kuitenkin aika paljon.
853746
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 85

Vanhimmat

Kiitos, oli nätti viesti. Samoin ajattelen yhdestä mulle tärkeästä ihmisestä. Miehestä, joka on mun sielun puolikas. Olen saanut häneltä paljon voimaa ja elämänenergiaa. Meidän polkumme vaan on ollut niin raskas, niin paljon esteitä ylitettävänä. Vasta lopussa näemme miten kaikki meni. Toki toivon edelleen et yhteen päädytään, koska rakastan häntä ❤️

Äänestä
  • Samoin, ja samaa toivon.

    Äänestä

Hienosti ajateltu, toimii. Samanlaiset ajatukset on mulla miehellä. Ajatukset tuovat naisen lähelleni. Mikään välimatka ei ole riittävä unohtamaan kiintymistäni häneen, iäisyys mukaan lukien. Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Äänestä

Molemminpuolisilla voiman/ilon ajatuksien virtana on voimakas vaikutus aina vaan...
Aikamoista!

Äänestä
  • Telepatia on ollut ennen teknologiaa

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Telepatia on ollut ennen teknologiaa

    Mielestäni intuitio ja telepatia toimivat edelleen.
    Teknologiaa en yhdistelisi aiheeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Telepatia on ollut ennen teknologiaa

    Tuosta haluan todisteita mä en usko telepatiaan miksi niin harva osaa si aavistaa puolisonsa aivoituksia jos telepatia on millään tapaa mahdollista

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Mielestäni intuitio ja telepatia toimivat edelleen.
    Teknologiaa en yhdistelisi aiheeseen.

    Näin on, viittasin siihen, että aika oli erilaista ennen GPS:ä ja muita

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Mielestäni intuitio ja telepatia toimivat edelleen.
    Teknologiaa en yhdistelisi aiheeseen.

    Et tiedä mitä intuitio tarkoittaa 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Tuosta haluan todisteita mä en usko telepatiaan miksi niin harva osaa si aavistaa puolisonsa aivoituksia jos telepatia on millään tapaa mahdollista

    Mun suuntaan telepatia toimii osasta ihmisiä. En tiedä miksi näin. Esim. exän kanssa alkoi toimia 2 v eron jälkeen, kun oltiin tekemisissä paljon. 2vuotta oltiin yhdessä.

    Nykyisen ihastuksen kanssa alkoi toimia yhtäkkiä, ei tunneta vieläkään älyttömän hyvin. Tiennyt tuosta lähtien, milloin laittaa viestiä, kerran että mitä siinä lukee, muulloin tiennyt aiheen usein etukäteen, mistä laittaa viestiä.

    Telepatia on mielenkiintoista, sairaalassa polilla töissä ollessani lähes 10 vuotta sitten eräästä asiakkaasta (tuntematon) tiesin etukäteen että soittaa pian olevansa sairas ja ei pääse paikalle. Katsoin hänelle aikaehdotuksen valmiiksi 2vko päähän. Hän kertoi kuin olisi täysin normaalia, aavistaneensa, että ehdotan uutta aikaa sille päivälle. Johon minä kerroin kumma kyllä, aavistaneeni ajn perumisen ja katsoin uuden ajan valmiiksi. :o Hän kertoi, että hän kokee usein telepatiaa. Tuo oli ensimmäinen kerta vieraan kanssa, kun itse koin.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Mun suuntaan telepatia toimii osasta ihmisiä. En tiedä miksi näin. Esim. exän kanssa alkoi toimia 2 v eron jälkeen, kun oltiin tekemisissä paljon. 2vuotta oltiin yhdessä.

    Nykyisen ihastuksen kanssa alkoi toimia yhtäkkiä, ei tunneta vieläkään älyttömän hyvin. Tiennyt tuosta lähtien, milloin laittaa viestiä, kerran että mitä siinä lukee, muulloin tiennyt aiheen usein etukäteen, mistä laittaa viestiä.

    Telepatia on mielenkiintoista, sairaalassa polilla töissä ollessani lähes 10 vuotta sitten eräästä asiakkaasta (tuntematon) tiesin etukäteen että soittaa pian olevansa sairas ja ei pääse paikalle. Katsoin hänelle aikaehdotuksen valmiiksi 2vko päähän. Hän kertoi kuin olisi täysin normaalia, aavistaneensa, että ehdotan uutta aikaa sille päivälle. Johon minä kerroin kumma kyllä, aavistaneeni ajn perumisen ja katsoin uuden ajan valmiiksi. :o Hän kertoi, että hän kokee usein telepatiaa. Tuo oli ensimmäinen kerta vieraan kanssa, kun itse koin.

    Viestit on helppo aavistaa jos on pieni ryhmä muutoinkin joka on yhteydessä ja asiakas ajasta ny saattoi sanoa niin vai aiempien kokemustensa perusteella ja uusi poikkis oli on hyvin samankaltainen kun häntä edeltänyt lopulta suhteesi kaatunee tai kaatui samaan syyhyn kuin häntä edeltänytkin vielä puuttuu todisteet telepatiasta ihminen oppii ennalta aavistamaan sillä ei ole mitään tekemistä telepatian kanssa koitappa opetella kuntelemaan mitä muut ajattelee siinä on jo vitusti haastetta on nääs kallo iho ja vaikka mitä välissä ja siksi toisekseen pitävätkö ajatukset ääntä ja kuinka herkkä ihmisen kuulon pitää olla voidakseen kuulla toisen ajatukset lisä haasteita tuohon pystyy si kehitteleen vaikka ja kuinka on joskus monesti ollut tylsää jopa töissä vaikka on ollu jopa ihan riittävästi töitä tehtäväksi sille päivää

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Et tiedä mitä intuitio tarkoittaa 😂

    Intuitio tarkoittaa kai ,että on aavistus jostain asiasta,mutta ei ihan varma tieto.Suomennettuna vapaasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Telepatia on ollut ennen teknologiaa

    Ei ole auttanut tuumaakaan kyseinen telepatia.

    Äänestä

En osaa ajatella, että hän ajattelisi minua. Minä ajattelen kyllä häntä, joka päivä.

Kauniisti kirjoitit talviaamuun.

Äänestä
  • On yksi neiti jota ajattelen päivittäin monestakin eri syystä omallatavallaan kaunista kuinka hän on muuttunut kun hän ei vähättele itseään ja kenties hän arvannee että itse si taas odotan hänen näkemistään ehkä eräänlainen lapsen omainen kissa ja hiiri leikki ilman fyysistä kosketusta

    Äänestä

Uudenvuodenpäivän aamuna ei sitten nukuta koska suolapala-aamiainen ja jouluna lapset varmaan herättää, koska koska..

Äänestä
  • Aikansa kutakin.Kyllä sinäkin saat nukkua kun saat lapset maailmalle.

    Äänestä

Eihän tosiaan loukkaavista edes kavereita tule.

Äänestä
  • Ei. Vaikka yrittäisi suhtautua nk neutraalisti, ei siitä tule ei lasta ei..

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ei. Vaikka yrittäisi suhtautua nk neutraalisti, ei siitä tule ei lasta ei..

    Jos toinen on ylimielinen ja haukkuu muita ja nostaa itseään jalustalle toiseen nähden niin ei ainakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Jos toinen on ylimielinen ja haukkuu muita ja nostaa itseään jalustalle toiseen nähden niin ei ainakaan.

    Saammeko palstamies lukea tästä aiheesta jokaisessa ketjussa? Olen kyllä empaattinen ihminen jos asia on totta ym

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Saammeko palstamies lukea tästä aiheesta jokaisessa ketjussa? Olen kyllä empaattinen ihminen jos asia on totta ym

    Palstamies voin olla sinulle vaikka tulet pettymään kun olenkin nainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Palstamies voin olla sinulle vaikka tulet pettymään kun olenkin nainen.

    En tule pettymään tässä asiassa, se o joku muu…

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    En tule pettymään tässä asiassa, se o joku muu…

    Aijaa. No sitten joku muu pettyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Jos toinen on ylimielinen ja haukkuu muita ja nostaa itseään jalustalle toiseen nähden niin ei ainakaan.

    Näitä riittää, valitettavasti

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Näitä riittää, valitettavasti

    Ja ämmämäisiä miehiä. En voi sietää.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Jos toinen on ylimielinen ja haukkuu muita ja nostaa itseään jalustalle toiseen nähden niin ei ainakaan.

    Mitä ja kenestä puhut täällä? Mikä motiivi?? Etkai valehtele

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ja ämmämäisiä miehiä. En voi sietää.

    Jep, esimerkiksi tämä yksi joka kirjoittelee mitä sekavinta huttua ja sutii renkaat mudassa

    Äänestä

Jospa myöntäisit irl joskus välittäneesi.

Äänestä

Ai miten niin välillä? Rakkaus on ihana olotila. Mitenköhän ihanaa olisi olla sen rakkautensa kohteen kanssa lähekkäin.

Äänestä

Kiitos itsellesi.

Äänestä

Kiitos lammas olen tällä

Äänestä

Ajattelen ja hän myös. Tiedän sen.

Äänestä

Meille penskoill opetettiin, että ihmisten on oltava kohteliaita ja tarvittaessa rakastavia vastakkaisen sukupuolen edustajia kohtaan.
Samoin lapsia kohtaan että he tuntisivat lähellämme olonsa turvalliseksi. Empatiasta tulee jopa hyvä mieli.

Jopa eläimet vaistoovat, että tuo tyyppi on vaaraton heille. Se empatia jotenkin säteilee meistä ympäristöön.
Joskus on itellä paskaolo. Silloin vaan mennään kuin robot eteenpäin ja sisälle omiin nimiin rauhottumaan.
- jööti.vanha.

Äänestä
  • Äsken juuri aattelin sun joskus sanovan mulle tuosta voimantuonnista

    Ja sit sen luin tuosta

    Meistä täytyy tulla me

    Muuten kaadun

    Ja se on suurin onneni, jos tulee

    Siitä voimaa saan

    Äänestä

Voisin kirjoittaa näin eräälle naiselle, vaikka hän tuskin minua ajattelee enkä sellaista osaisi edes odottaa. Minulla on ollut vähän vaikeaa muuten, mutta yhdessä paikassa hän on tuonut minulle voimaa ja positiivisuutta taas takaisin ihan olemassaolollaan.

Äänestä
  • Kivasti kirjoitat. Itse toivon olevani juuri sellainen, että arjen lyhyet kohtaamiset tuottavat positiivista fiilistä. Ehkä hän kuitenkin joskus miettii sinua, jos käyttäytyy sinulle mukavasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Kivasti kirjoitat. Itse toivon olevani juuri sellainen, että arjen lyhyet kohtaamiset tuottavat positiivista fiilistä. Ehkä hän kuitenkin joskus miettii sinua, jos käyttäytyy sinulle mukavasti.

    Sulla on hyvä asenne. Toivon tietysti että hän ajattelisi minua joskus, eikä ainakaan huonoa. Harvoin kohtaa sellaista ihmistä, joka vaikuttaa ilman kunnon tuntemista itseen niin syvästi.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Sulla on hyvä asenne. Toivon tietysti että hän ajattelisi minua joskus, eikä ainakaan huonoa. Harvoin kohtaa sellaista ihmistä, joka vaikuttaa ilman kunnon tuntemista itseen niin syvästi.

    Ehkä ymmärrän sinua, kun itsellä vähän sama tilanne erään miehen suhteen.

    Äänestä

  • Millaisessa paikassa nainen on olemassaolollaan sinua ilahduttanut?

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Ehkä ymmärrän sinua, kun itsellä vähän sama tilanne erään miehen suhteen.

    Mitä ajattelet itse siitä tilanteesta? Hienoa, mutta myös... ?

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Millaisessa paikassa nainen on olemassaolollaan sinua ilahduttanut?

    Ihan niinkin arkinen paikka kuin työpaikka. Mikä on tietysti iso osa elämää.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Kivasti kirjoitat. Itse toivon olevani juuri sellainen, että arjen lyhyet kohtaamiset tuottavat positiivista fiilistä. Ehkä hän kuitenkin joskus miettii sinua, jos käyttäytyy sinulle mukavasti.

    Mutta kun sinä et ole sellainen. Se on fakta.

    Äänestä

Samasta asiasta tunnen kiitollisuutta. On riittänyt vain tieto, että hän on. Monen suon yli on menty niin että heilahtaa.

Äänestä

Joo, musersit mut henkisesti.

Äänestä
  • Ai T nainenko?

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Ai T nainenko?

    Mitäs T nainen ois muka tehnyt ja kenelle?

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Mitäs T nainen ois muka tehnyt ja kenelle?

    Pettänyt miestään. T.pikkuveli

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Pettänyt miestään. T.pikkuveli

    No toivottavasti jos olette täällä koittanut kostaa tai muuta, otitte selvän oikeesta T naisesta. Koska tämä T ei ole pettänyt ketään.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    No toivottavasti jos olette täällä koittanut kostaa tai muuta, otitte selvän oikeesta T naisesta. Koska tämä T ei ole pettänyt ketään.

    Suku pysyy, mies vain vaihtuu. T.pikkuveli

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Suku pysyy, mies vain vaihtuu. T.pikkuveli

    Aiwan. Just .

    Täyskylmä oli. Järkyttävää jälkeä kehtasi jälkeensä jättää, jättää kertomatta. Ehkä valehdellakin.

    Joskus häivähtää mieleeni, millä mielin nukkuu yöunensa ja porsrkuttanut uuteen elämäänsä.

    Äänestä

Enkä ajattele ja parempi olokin kunnei mitään sinusta ajattele no onneksi saan olla rauhassa sinusta pistän sut myös estoon jossain kohtaa niin saan rauhassa olla loppu elämän ja nauttia perhe arjesta mihin sinä et ole pystynyt

Äänestä

Minä en saanut voimaa erään naisen ajattelusta, vaan voimakasta kipua.

Äänestä
  • Mikä tällaiseen on syynä?

    Äänestä

  • Anna sen naiset auttaa sinua. Hän jos kuka voi kipusi poistaa.

    Äänestä

Miksi mun pitäisi tuollaista ihmistä edes ajatella

Äänestä

Mukava että saat palstasta voimaa. Se on kuitenkin pelkkää kuvitelmaa. Hän ei ajattele sinua.

Äänestä
  • Menepäs nyt muualle katkeruutesi kanssa. Eihän tuossa missään sanottu, että palstajutuista oli kyse!

    sivusta

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Menepäs nyt muualle katkeruutesi kanssa. Eihän tuossa missään sanottu, että palstajutuista oli kyse!

    sivusta

    Se on totta. Etkö kestä totuutta?

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Se on totta. Etkö kestä totuutta?

    Ethän sinä tiedä mitään tuon aloittajan elämästä! 😂 Sinä yrität painaa jotain tuntematonta mutaan koska itse voit niin huonosti. Läpinäkyvää ja niin säälittävää.

    Äänestä

Samoin miehelle työpaikalla. Ekan kerran, kun sut näin ni se oli menoa ja myös hämmentävää. Piristät päivää erityisellä tavalla ja uskon et oot mun sielunkumppani tai kaksoisliekki. Niin samantyylisiä ollaan. Aina jäädään katsoo toisiamme silmiin. Ihan kuin näkisit jonnekin syvemmälle. En oo kokenu ennen tällaista ja tiedät mun tunteet. Tuntisitpa samoin. Ihana nauraa yhdessä ja sun reaktio miten katsot mua, ku näät mut pitkästä aikaa. Niin ilahtunut. Muistaisitpa myös sen suudelman mikä oli ihana❤️ kärkeen menee. Tunnetta oli mukana.

Äänestä

Ajattelen sinua mies edelleen päivittäin. Sen verran aika tehnyt jo tehtävänsä etten sentään joka tunti enää.

Äänestä
  • Minäkin ajattelen häntä naista vähän väliä. Hiukan on helpottanut kun en ole nähnyt kohta pariin viikkoon.

    Äänestä

Joo joo

Äänestä

Kukaan ajattele kuin itseään.

Äänestä

Tiedät todella haluan uutta kanssasi... Oletko valmis?
Jännämies

Äänestä
  • Riippuu mitä tuo uutta tarkoittaa, olenko siihen valmis? E

    Äänestä

E...

Äänestä

Kiitos sulle, että olet. Ihana kaivattuni. 💖

Äänestä

Juu ei tuollaista valehtelijaa voi ajatellakkaan luulet vain että heltyisin mutta en helly en jaksa sinun valehteluja ja kun et pidä lupauksiakaan

Äänestä
  • Sinä aloitat päiväsi aina näillä katkerilla viesteillä useampaan ketjuun. Oletko ajatellut, että päivä voisi käynnistyä positiivisemminkin? Se on sinusta itsestäsi kiinni.

    Äänestä

Kellä se suojaus oli silloin kun minua hakattiin ja vain hait täältä sitä sun tätä?

Äänestä
  • Se on varmaan se ratkaiseva vastaus, tuleeko meistä mitään?

    Äänestä

Se tuntuu ikävämmiltä kun irl sanoo toista ja sitten tiedät toista. Ja joku sanoo että vain kuvittelee toisen tykkäävän. Se on kaikkein ikävintä miksi ei halua tehdä mitään sitten asian eteen enää

Äänestä
  • Onko näin edelleen

    Äänestä

On niin vaikea hyväksyä näitä asioita

Äänestä

P naista ajattelen. Näin hänet äsken.

Äänestä
  • Näit

    Äänestä

Näetkö nyt :D

Äänestä

Hieno kirjoitus!!! Se on juuri näin, ystävyys ja romanttiset hetket ovat ihmiselämän tärkeimpiä asioita. Jos toinen ihminen kykenee tuottamaan pelkällä läsnäololla, suurta mielihyvää ja ihastuksesta sekaisin olevia tuntemuksia, on se jo sellaisenaan arvokas kokemus. Elämässä ei aina asiat suju ja pääty kauniiseen yhdessä eloon, joskus tiellä on monenlaisia vastoinkäymisiä ja tilanteet ovat haavoittuvaisia, vaikka kaksi ihmistä toisistaan suuresti pitäisikin. Se mikä näissä epäselvissä tilanteissa usein toisillensa käteen jätetään, on pitkäkestoinen kaipuuntunne tai hyvä ystävyys. Elämässä tärkeintä on uskaltaa heittäytyä suurten tunteiden mukaan, tai luoda se ystävyys jossa salaisuudet sallitaan ja niitä kunnioitetaan.
https://youtu.be/4ZuOq6LthUk

Äänestä

Jos olet se oikea Rakkaani... Teen vuoksesi mitä haluat ...Sinulle Rakkaani

Äänestä
  • Ei näkynyt kirjettä🐒

    Äänestä

En ole saanut sulta mitään muuta kuin rahanmenoa rikkinäisiä autoja tuhansine kilometreineen itse maksanut nekin. Sulta sain? TYHJÄÄ! IHAN VITTU TYHJÄÄ JA PASKANJAUHANTAA! PASKA! OLEN SAANUT SELVILLE KUKA OIKEASTI OLET. OLET ROTTA YRITTÄJÄ NIINKUIN KAVERISIKIN JOKA JÄI VEROPETOKSESTA KIINNI. VIHAAN SUA

Äänestä

Kyllä mä sinua mietin se antaa sinulle voimaa

Äänestä
  • Kiva kiitos hänelle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tiedän, että sinä olet ja ajattelet minua välillä. Se tuo minulle voimaa, et tiedäkään miten paljon. Vaikka meistä ei tulisi ikinä mitään, luulen että olemme saaneet toisiltamme kuitenkin aika paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu