Erika Vikman ja Linnan juhlat

Anonyymi-ap

Olishan tuo voinut vesirajansa peittää 15 cm pitemmällä kaistaleella. Niukka body reikämekon alla, eipä yllättänyt ko artistin kohdalla. Moukka mikä moukka.

8

815

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näyttää siltä että Erika vajoaa vaan alemmas. Tuolla naisella on kaunis ääni ja luultavasti menestyisi sillä mutta haluaa itsensä muistettavan vaan paljastelulla. Onko hän löytänyt sisäisen minänsä tällä suttuisella olemuksellaan. Meikki alkaa muistuttamaan Tuksua. Erikan vartalokin on alkanut repsahtaa joten kohauttaisi ja pukeutuisi peittävämmin ja tavallisesti kuten normaalit ihmiset. Pilaa vaan tulevaisuutensa noilla riekaleisilla esiintymisasuillaan.

    • Anonyymi

      Oli sen verran väsähtänyttä esiintymistä, että en viitsinyt katsella koko muijaa. Toivottavasti Erika joskus ymmärtää ettei lorttolook ole sama asia kuin seksikkyys.
      Eihän tule ikinä saavuttamaan sitä asemaa mikä oli ja on Kikalla, hänen esiintyminen oli oikeasti hienoa, eikä yrittänyt hyppiä yleisön silmille vaan jännä luonnollisuus oli Kikan valtti.

      • Anonyymi

        Eihän sillä akalla ole edes hyvää lauluääntä. Karaokeilloissakin kuulee parempaa esiintymistä vaikkei kaikilla olekaan päällä pelkkää kutuverkkoa.


    • Anonyymi

      Olisi voinut kunnioittaa linnan juhlia edes pukeutumisella.

      • Anonyymi

        Miten Linnan juhlia voi kunnioittaa pukeutumisella, jos ei ole edes kutsuttu Linnan juhliin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten Linnan juhlia voi kunnioittaa pukeutumisella, jos ei ole edes kutsuttu Linnan juhliin?

        Halvan ja suttaisen huntsun näköinen oli, sitä ei voi kieltää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halvan ja suttaisen huntsun näköinen oli, sitä ei voi kieltää.

        10 vuoden päästä on kuin Tuksu.


    • Anonyymi

      Nämä hemmetin hullutukset ja perseilyt tulee maailmalta! Järkkyä nämä putumi mimmit siis kuminaamat! Aivan👎

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      398
      5874
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1809
    3. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      52
      1251
    4. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      121
      1043
    5. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      47
      953
    6. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      100
      952
    7. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      56
      924
    8. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      48
      922
    9. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      133
      919
    10. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      861
    Aihe