Kuinka solmuun Suomen talous saataisiinkaan Etlan Kangasharjun opeilla?

"Aki Kangasharju, pitääkö palkalla tulla toimeen?

– Ei kaikkien tarvitse tulla toimeen, eikä tänä päivänä tulekaan, koska meillä on työtulovähennyksiä, asumistukea ja muita tukia, jotka työssä ollessaankin voi saada, Kangasharju vastaa."

"Kangasharjun mukaan työtulovähennyksiä tulisi laajentaa.

– Nyt kun poliitikot haluavat, että kaikki työssä käyvät tulisivat palkalla toimeen, niin samalla kun ne vaativat tätä, ne nostavat työttömyyttä ja eriarvoisuutta, Kangasharju sanoo.

Työttömyys taas aiheuttaa muun muassa mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä, Kangasharju kertoo.

– Jos ymmärrettäisiin se, että jos annetaan pienimpien palkkojen määräytyä markkinaehtoisesti, eli näiden ihmisten tuottavuuden mukaan, niin silloin yritykset palkkaisivat enemmän. Työllisyys nousisi, syrjäytyminen vähenisi, Kangasharju sanoo.

Kangasharju järkeilee, että on parempi, että valtio maksaa osan ja yritykset osan pienipalkkaisten toimeentulosta sen sijaan, että pienipalkkaiset olisivat työttöminä ja valtio maksaisi kokonaisuudessaan heidän toimeentulonsa.

– Tällöin tällä hetkellä työttömänä olevia työllistyisi ja yrityssektori osallistuisi heidän elintasonsa rahoitukseen.

Yritysten on maksettava tuottavuuden mukaista palkkaa myös heikommin tuottaville.

– Se ei ole 3 000 euroa kuussa, vaan se on paljon vähemmän, Kangasharju sanoo.

Hyvinvointiyhteiskunnan tehtävä on tasata tuloja ja pitää eriarvoisuutta kurissa.

– Tällä tavalla eriarvoisuutta pystyisi pitämään kurissa kuitenkin niin, että mahdollisimman moni olisi töissä."

https://www.iltalehti.fi/talous/a/0a74cd38-3f05-43ea-ad7b-a086d6f5e6d2

"Veronkorotuksista Kangasharju on eri mieltä kuin Uusitalo. Hänen mielestään maassa, jossa ”talouskasvua ei ole ollut viiteentoista vuoteen, näkymät ovat huonot ja velka suurta” yleislinjauksena pitäisi olla, että sopeutetaan menoja.

– Tutkimus näyttää selvästi sen, että menoleikkaukset hidastavat kasvua vähemmän. Mutta jos poliittisista syistä täytyy verojakin nostaa, niin silloin täytyy olla tarkkana, mitä veroja nostetaan, Kangasharju painottaa.

Uusitalon mukaan sekä veronkiristyksillä että menoleikkauksilla on samansuuntaisia vaikutuksia käytettävissä oleviin tuloihin ja kysyntään.

– Ei ole niin, että vain leikkaukset tai vain veronkiristykset vaikuttaisivat taantumaa kärjistävästi."

"Kangasharju hakisi säästöjä tehostamalla palvelusektoria.

– Jos teemme sitä vain budjettia leikkaamalla eikä toimintoja järkevöittämällä, säästöt jäävät tulematta. Me tarvitsisimme johtamisen remontin julkisen sektorin palvelu­tuotantoon.

Kangasharjun mielestä ansiosidonnaiseen työttömyys­turvaan kohdistuvat leikkaukset on ajoitettu oikein, sillä ne tulevat voimaan vasta ensi syksynä.

– Ei ole mitään syitä olettaa, että taantumasta tulisi monen vuoden mittainen. Kyllä me varmasti vuoden päästä tähän aikaan olemme nousu­suhdanteessa, ellei uusia yllätyksiä tapahdu."

Ei ole mitään syytä olettaa? No milläs helkkarin vinkura-ajatuksella Kanhasharju toteuttaa omaa "palkkapolitiikkaansa", jos siitä palkankorvaajasta eli sosiaaliturvasta leikataan ja samalla potkitaan väkeä pihalle julkiselta sektorilta? Näin sakeaa itsensä pussiin puhumista saa hakea kyllä todella kaukaa, niin vertaansa vailla on Kangasharjun kokoomuslainen selittely. pitäisiköhän Kangasharjun alkaa Kokoomuksen poliittiseksi oraakkeliksi, olisi Kokoomus hyvin pian RKP:n kokoinen puolue.

Millä helvetillä Kangasharju ja Kokoomus maksattaisivat valtiolla osan matalapalkkaisten toimeentulosta, jos valtion tulopuolta ei vahvisteta? Onko yhteiskunnan velvollisuutena siis toimia kokoomuslaisten palkanmaksuhaluttomien yrittäjien sosiaalitoimistona, jossa valtio maksaa osan toimeentulosta, mutta kokoomuslaiset eivät halua ottaa osaa niiden rahojen keräämiseen?
14232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kangasharjun puhe on suoraan extyökkärin puhetta. Ainoa asia jossa Kangasharju on kutakuinkin oikeassa, on että Suomessa ei ole ollut talouskasvua noin 15 vuoteen. Paremminkin 20 vuoteen.
Mitä tarkoittaa palvelusektorin tehostaminen? Kokoomus/ek on itse ollut aiheuttamassa mm kaupan alalle rajuja lisäkustannuksia, vapauttamalla aukioloajat
Pahimmat 24/7/365. Lisäksi kiinteistösijoittajat ovat lihottaneet kassaansa hurjilla liikevuokrilla (kokoomusvetoisesti)
Julkisella puolella tehostamista on vain ja ainoastaan hallintopuolella johtajineen ja järjettömän kalliiden uusien tilojen rakentamisessa
Olisi tärkeää tietää kuinka paljon julkisen puolen ulkoistamiset on tullut maksamaan valtakunnallisesti. Mutta sitä summaa meille ei haluta kertoa

Äänestä

Kangasharju on talouselämän aivopieruinen ripulikokkare

Äänestä
  • Mihin luokkaan mahdat reaalisti itsesi laskea?

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Mihin luokkaan mahdat reaalisti itsesi laskea?

    Luokkaan Extyökkärit.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Luokkaan Extyökkärit.

    Sitten ongelmasi ovat ohi, velaton iso asunto, kunnon kaara jossa on vessa, vesposti, keittokomero ja vuode, sekä muutama kymppitonni kulutilillä, ynnä kohtuu eläke ylimmän desiilin luvuin! Tähän Extyökkäri luokkaan kun kuuluu niin pärjää mukavasti!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Sitten ongelmasi ovat ohi, velaton iso asunto, kunnon kaara jossa on vessa, vesposti, keittokomero ja vuode, sekä muutama kymppitonni kulutilillä, ynnä kohtuu eläke ylimmän desiilin luvuin! Tähän Extyökkäri luokkaan kun kuuluu niin pärjää mukavasti!

    Vielä se saatan tunnustaa olevansa Teiten tukko !
    olisi tuossa apinassa ollut jo muutenkin sietämistä.

    Tosin vessaahan tämä kyllä tarvitsee, vaipat eivät enää pidä, tulee niin paljon kusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Vielä se saatan tunnustaa olevansa Teiten tukko !
    olisi tuossa apinassa ollut jo muutenkin sietämistä.

    Tosin vessaahan tämä kyllä tarvitsee, vaipat eivät enää pidä, tulee niin paljon kusta.

    Matkailuauto antaa vapauden josta ay orja ei edes osaa kuvitella. Sitä voi Euroopassa kierrellä Nord Capin ja Napolin välillä vapaasti, joka päivä voi miettiä mihin tänään, vai olenko päivän tässä. Siinä se aika kuluu, viikkoja vai kuukausia miten itse haluat!

    Äänestä

Kangasharju ja Veronmaksajien toimitusjohtaja, en nyt muista nimeä, ovat kokoomuksen edustajia kehumassa puolueen toimintalinjaa.
Kokoomuksen puoluekokouksissa tämä "Veronmaksajien " , lue (kiertäjien ) äijähän istuu Orpon vieressä.
Sitten nämä muka ulkopuolisina "asiantuntijoina kutsutaan telkkarin keskusteluihin ?

Äänestä
  • Avustuksia ei voi laskea tuloiksi vaan ne ovat vain avustuksia ja pitää pyrkiä niistä pääsemään eroon ansaitulla palkalla! Ei ole muiden velvollisuus elättää tervettä työikäistä omalla ansiollaan! Sosialistisen ajattelusi ei pidä kuulua normaalin suomalaisen ajatusmaailmaan!

    Äänestä

Palkallaann pitää oppia tulemaan toimeen tai pitää oppia ansaitsemaan enemmän!

Äänestä
  • Siinäpä hyvä oppi. Maksapa omat hoitosi itse, kiitos!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Siinäpä hyvä oppi. Maksapa omat hoitosi itse, kiitos!

    Kaikki lakien ja asetusten mukaan!

    Äänestä

Ja laitkin rikkaat vääntää vääryyttä puoltamaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Aki Kangasharju, pitääkö palkalla tulla toimeen?

– Ei kaikkien tarvitse tulla toimeen, eikä tänä päivänä tulekaan, koska meillä on työtulovähennyksiä, asumistukea ja muita tukia, jotka työssä ollessaankin voi saada, Kangasharju vastaa."

"Kangasharjun mukaan työtulovähennyksiä tulisi laajentaa.

– Nyt kun poliitikot haluavat, että kaikki työssä käyvät tulisivat palkalla toimeen, niin samalla kun ne vaativat tätä, ne nostavat työttömyyttä ja eriarvoisuutta, Kangasharju sanoo.

Työttömyys taas aiheuttaa muun muassa mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä, Kangasharju kertoo.

– Jos ymmärrettäisiin se, että jos annetaan pienimpien palkkojen määräytyä markkinaehtoisesti, eli näiden ihmisten tuottavuuden mukaan, niin silloin yritykset palkkaisivat enemmän. Työllisyys nousisi, syrjäytyminen vähenisi, Kangasharju sanoo.

Kangasharju järkeilee, että on parempi, että valtio maksaa osan ja yritykset osan pienipalkkaisten toimeentulosta sen sijaan, että pienipalkkaiset olisivat työttöminä ja valtio maksaisi kokonaisuudessaan heidän toimeentulonsa.

– Tällöin tällä hetkellä työttömänä olevia työllistyisi ja yrityssektori osallistuisi heidän elintasonsa rahoitukseen.

Yritysten on maksettava tuottavuuden mukaista palkkaa myös heikommin tuottaville.

– Se ei ole 3 000 euroa kuussa, vaan se on paljon vähemmän, Kangasharju sanoo.

Hyvinvointiyhteiskunnan tehtävä on tasata tuloja ja pitää eriarvoisuutta kurissa.

– Tällä tavalla eriarvoisuutta pystyisi pitämään kurissa kuitenkin niin, että mahdollisimman moni olisi töissä."

https://www.iltalehti.fi/talous/a/0a74cd38-3f05-43ea-ad7b-a086d6f5e6d2

"Veronkorotuksista Kangasharju on eri mieltä kuin Uusitalo. Hänen mielestään maassa, jossa ”talouskasvua ei ole ollut viiteentoista vuoteen, näkymät ovat huonot ja velka suurta” yleislinjauksena pitäisi olla, että sopeutetaan menoja.

– Tutkimus näyttää selvästi sen, että menoleikkaukset hidastavat kasvua vähemmän. Mutta jos poliittisista syistä täytyy verojakin nostaa, niin silloin täytyy olla tarkkana, mitä veroja nostetaan, Kangasharju painottaa.

Uusitalon mukaan sekä veronkiristyksillä että menoleikkauksilla on samansuuntaisia vaikutuksia käytettävissä oleviin tuloihin ja kysyntään.

– Ei ole niin, että vain leikkaukset tai vain veronkiristykset vaikuttaisivat taantumaa kärjistävästi."

"Kangasharju hakisi säästöjä tehostamalla palvelusektoria.

– Jos teemme sitä vain budjettia leikkaamalla eikä toimintoja järkevöittämällä, säästöt jäävät tulematta. Me tarvitsisimme johtamisen remontin julkisen sektorin palvelu­tuotantoon.

Kangasharjun mielestä ansiosidonnaiseen työttömyys­turvaan kohdistuvat leikkaukset on ajoitettu oikein, sillä ne tulevat voimaan vasta ensi syksynä.

– Ei ole mitään syitä olettaa, että taantumasta tulisi monen vuoden mittainen. Kyllä me varmasti vuoden päästä tähän aikaan olemme nousu­suhdanteessa, ellei uusia yllätyksiä tapahdu."

Ei ole mitään syytä olettaa? No milläs helkkarin vinkura-ajatuksella Kanhasharju toteuttaa omaa "palkkapolitiikkaansa", jos siitä palkankorvaajasta eli sosiaaliturvasta leikataan ja samalla potkitaan väkeä pihalle julkiselta sektorilta? Näin sakeaa itsensä pussiin puhumista saa hakea kyllä todella kaukaa, niin vertaansa vailla on Kangasharjun kokoomuslainen selittely. pitäisiköhän Kangasharjun alkaa Kokoomuksen poliittiseksi oraakkeliksi, olisi Kokoomus hyvin pian RKP:n kokoinen puolue.

Millä helvetillä Kangasharju ja Kokoomus maksattaisivat valtiolla osan matalapalkkaisten toimeentulosta, jos valtion tulopuolta ei vahvisteta? Onko yhteiskunnan velvollisuutena siis toimia kokoomuslaisten palkanmaksuhaluttomien yrittäjien sosiaalitoimistona, jossa valtio maksaa osan toimeentulosta, mutta kokoomuslaiset eivät halua ottaa osaa niiden rahojen keräämiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu