Ihan turha jäädä kotiin, jos on flunssa

Anonyymi-ap

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010038728.html
"Suomalaiskodeissa ja työpaikoilla sairastetaan parhaillaan ahkerasti, ja erilaisia ylähengitystieinfektioita on tarjolla koko kattaus.
Oireisto on moninainen, kuten flunssataudeissa yleensäkin. Yksi tällä hetkellä tyypillinen oire näyttäisi olevan korkea kuume, joka liitetään perinteisesti influenssan mutta tällä hetkellä myös koronan oireeksi.
– Parhaillaan taudit leviävät, kun on pikkujouluja sun muita. Ihmiset kuitenkin yleensä toipuvat muutamassa päivässä. Ylähengitystieoireet ovat vallitsevia tällä hetkellä.
Koronainfektioiden määrä on laskussa jo kolmatta viikkoa ja Järvisen mukaan myös potilasmäärät sairaaloissa ovat tulossa alaspäin.
– Vaikuttaa, että koronapiikki oli sangen terävä ja voimakas mutta lyhyt. Ei se kuitenkaan ole vielä ohitse. Koronaa on vielä paljon liikkeellä.
Jos itsellä on oireita, on viisainta jäädä kotiin eikä lähteä levittämään tautia, olipa kyse mistä tahansa taudista."

Nyt on koronaa ja influenssa viruksia niin paljon liikkeellä joka paikassa, ettei kotiin jääminen oireisena mitään paranna tilannetta tautien leviämiseltä, koska se tauti on saatu muualta, kuin kotoa.
Lisäksi oireettomat levittää koronaa tälläkin hetkellä kaikkialla, missä ihmisiä on kokoontuneena,
Kaupassakin kun käy, niin joka puolella joku yskii, köhii ja aivastelee.
Lisäksi hedelmätiskillä sormia nuollaan että saadaan hedelmäpussi auki ja samalla sylkisellä sormella käplitään hedelmiä,
Silloin, kun oli maskit, niin ei tuota ilmiötä ollut.
Lisäksi suurin osa levittää koronaa oireettomana.
Flunssassa on sentään oireet, mutta korona on oireeton ja koronaa on jo niin
kauan ollut, että jokainen on sen korona viruksen jo saanut, kun maskeja ei ole enää käytetty pitkiiin aikoihin ja koronan sairastanut joko oireettomana tai oireisena.

1

521

Äänestä

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihminen ei ole sairas jos oireita ei ole. Koita jo tajuta!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      808
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe