Upeat tohtorit Mika Aaltola ja Kirsi säväyttivät 6.12. 2023 presidentin linnassa

Anonyymi-ap

Siinäpä edustava uusi presidenttipari Suomelle. Erottuivat edukseen muista presidenttiehdokkaista. Molemmat ovat väitellyitä tohtoreita, josta Suomen kansa voi olla ylpeä.

21

428

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Molemmat ovat fiksuja, kielitaitoisia ja aidosti ihmisistä kiinnostuneita. Perheessä on yksi lapsi ja kolme koiraa.
      Mika Aaltola ajaa Suomen ja suomalaisten etua.
      Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola on asunut kahdeksan vuotta USA:ssa ja toimi siellä professorina useissa yliopistoissa.
      Kaipuu kotimaahan voitti, suomalaisten onneksi.

    • Anonyymi

      Enpä kehuisi. Ei ulkonäön perusteella presidenttiä valita, vaan kokemuksen , koulutuksen, kv-suhteiden ja muiden verkostojen tuntijana, koko Suomen tuntijana On muitakin tohtoreita, mm. Stubb ja Rehn, Rehn on lisäksi reservin luutnantti, millä iso merkitys. Myös puolisot edustavia ja koulutettuja.

      • Anonyymi

        Presidenttipari luo olemuksellaan ja käytöksellään Suomi-kuvaa maailmalla.
        Aaltola on puolueisiin sitoutumaton, mutta poliittinen toiminta ei ole vierasta.
        Mika oli jo 24-vuotiaana maisteriopiskelijana mukana Martti Ahtisaaren presidenttivaalikampanjassa 1993/4.
        Myös USA:n politiikka on tullut Aaltolalle tutuksi. Hän osallistui siellä Bushin vaalikampanjaan.
        Erityisesti nyt kun Suomi on NATO-maa, USAn yhteiskunnan ja politiikan tuntemus on Suomelle etu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylioppilas Pekka Haavisto ja Antonio olivat myös edustava pari.
        Mutta haluaako Suomen kansan heidät enemmistö presidenttipariksi?

        Vihreiden Pekka Haavisto tiedetään pohjimmiltaan myös yhdeksi Nato-kielteisimmistä presidenttiehdokkaista.
        Haavisto on vaatinut asevelvollisuuden lakkautusta ja puolustuksen määrärahoihin leikkauksia .
        Kevätpuolella 2023 ulkoministerinä Pekka pistettiin katsomoon eikä varsinkaan NATO-asioista kysytty enää mitään. Pekka oli tosiasialliseti jarruttanut Nato-prosessia, mutta ulkoministerinä "joutui" allekirjoittamaan NATO-asiakirjat salamavalojen välähdellessä..

        SDP:n presidenttiehdokas EU-komissaari Jutta Urpilainen ja ulkoministeriön virkamiehenä työskentelevä puolisonsa ovat komea ja edustava pari. Kansainvälistä osaamista ja kielitaitoa riittää.

        Tohtori Halla-aho ja tohtori Hilla Halla-aho ovat myös edustava pari, hillitty käytös ja molemmat huippuja kielitaidon suhteen.

        Suomen Pankin pääjohtaja tohtori Olli Rehn ja puolisonsa maisteri Merja Rehn esiityivät tänä vuonna pukeutumisen suhteen matalammalla profiililla, tai pikemminkin rouva. Moni muistaa aiemmilta vuosilta Merja-rouvan hyvin avonaiset pukuluomukset, ja varsinkin mustan kotelon, jossa avonaiset rinnukset taisivat pysyä paikoillaan ja edusta oli uurrettu alas liki navan korkeudelle.

        Halla-ahon vaimolla tissit näkyvillä. Rehnin vaimolla hyvin kaunis ja peittävä puku.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halla-ahon vaimolla tissit näkyvillä. Rehnin vaimolla hyvin kaunis ja peittävä puku.

        Tänä vuonna Rehnin vaimo vaihtoi totutut mustat yläpäästä anteliaina pursuavat juhlapukunsa kermanvalkeaan rippipukuun, vaalit parin kuukauden päästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänä vuonna Rehnin vaimo vaihtoi totutut mustat yläpäästä anteliaina pursuavat juhlapukunsa kermanvalkeaan rippipukuun, vaalit parin kuukauden päästä.

        Kertomansa mukaan Olli Rehn ja Merja Mäenpää os. Hakkarainen salamarakastuivat Helsingin Bottalla yhteisen lasillisen ääressä 1990-luvun alussa.
        Merjalla oli kotona puoliso ja kaksi lasta.
        Olli ja Merja tunsivat/tiesivät/olivat nähneet/tavanneet/huomanneet toisensa jo 1980-luvulla.

    • Anonyymi

      Stubbien kuikelopariskunta taitaa kärsiä anoreksiasta.
      Huono esikuva nuorisolle.
      Rouvalla tylsän turvallinen musta juhlapuku, paljasti olkapäätä. Muuta paljastettavaa vakea havaita.

    • Anonyymi

      Aaltoja on pyrkyri reppana.
      Ilman paitaa halkoja hakaten oli suoraan Putinin narsisti oppaasta.

      • Anonyymi

        Että pyrkyrikö? - Keksi parempaa.
        Aaltola kuuli kansan kutsun. Liki vuoden emmittyään ja välillä täysin kieltäydyttyään Aaltola lopulta lupautui kehiin 3.8.2023.
        Aaltolan gallup-kannatus huiteli 40 %:n tietämillä vielä vuosi sitten.

        HARVEMPI TAITAA HAKATA HALKOJA PUKU PÄÄLLÄ?
        PUTIN EI KUULU ASIAAN MITENKÄÄN.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        HARVEMPI TAITAA HAKATA HALKOJA PUKU PÄÄLLÄ?
        PUTIN EI KUULU ASIAAN MITENKÄÄN.

        Nyt Suomella olisi tilaisuus saada Aaltola presidentiksi.
        Tilaisuus kannattaa käyttää hyväksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt Suomella olisi tilaisuus saada Aaltola presidentiksi.
        Tilaisuus kannattaa käyttää hyväksi.

        Aaltola asui USA:ssa 8 vuotta ja toimi professorina useissa yliopistoissa. Myöhemmin myös Euroopan maissa.
        Suomi kaipuu voitti.
        Nyt tohtori Aaltola on asunut taas Suomessa jo pitkään.

    • Anonyymi

      Aaltola on paras.

      • Anonyymi

        Suomi ansaitsee Aaltolan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi ansaitsee Aaltolan.

        ja tarvitsee Aaltolan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja tarvitsee Aaltolan

        Aaltolan viesti kiirii, mutta riittääkö aika?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aaltolan viesti kiirii, mutta riittääkö aika?

        Keskiviikona13.12. alkavat TV:n vaalitentit. MTV ekana klo 20.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskiviikona13.12. alkavat TV:n vaalitentit. MTV ekana klo 20.

        Täytyy luottaa toimittajien ammattitaitoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyy luottaa toimittajien ammattitaitoon.

        Kyllä ne aika hyvin...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      69
      3804
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      88
      3179
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      100
      2441
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      15
      1659
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      70
      1418
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      98
      1290
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      47
      1229
    8. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      50
      1031
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1031
    10. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      56
      1030
    Aihe