Eihän lakkoilemalla ja kiristämällä asioita hoideta. Aivan naurettavaa toimintaa. Älkää hemmetissä valitko samoja puheenjohtajia uudelleen liittojen johtoon. Nehän ovat kuin Putin. Puhuvat potaskaa ja yllyttävät jäseniä yhteiskuntaterroriin demokraattisesti valittua Eduskuntaa vastaan. Se ei ole kolmikantaa. SAK on tuhonnut kolmikannan. SDP on SAK:n liittojen johdossa. Lakot ovat SDP:n politiikkaa, tällä kertaa erityisesti persuja vastaan. Työläinen kampittaa työläistä. Et kai lähde mukaan? En hyväksy SAK:n lakkoja.
Työnantaja ja työntekijä ovat samassa veneessä. Työnantajat kintuille ei kannata kusta. Sitä poliittiset lakot ovat. Vahingoittavat työnantajaa ja yhteiskuntaa. Mielenilmaus on aivan eri asia. Kaksi päivää lakkoa tarkoittaa 10% pois kuukausipalkasta. Se on pois joulun budjetista. 3000 euron palkasta 300 euroa pois.
SDP on hakoteillä. SAK on hakoteillä. Ei voi kuin nauraa tuota hullua touhua. Tiesitkö, että joukkovoiman käyttö on heikkouden osoitus. Joukkoraiskaus, helppo homma. Sitä lakko on, jolle ei ole oikeutusta. SAK:lla ei ole veto-oikeutta hallituksen päätöksiin. Eri mieltä saa olla, mutta se ei oikeuta koko maan junien pysäyttämiseen. Kenen asialla? Putinin?
Kiuru saa hyppiä vaikka tasakäpälää, mutta siitä ei asiat muutu
Anonyymi-ap
3
148
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä Kiuru hyppelisi. Kyllä se on Purra jolle housuun vielä se itseensä tulee.
- Anonyymi
Kieru tarvii nosturin rappusiinkin, sen verran on jouluruoka ympäri vuoden maistunut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kieru tarvii nosturin rappusiinkin, sen verran on jouluruoka ympäri vuoden maistunut
Voipi nosturikuljettajat ja yleensä kuljettajat olla lakossa, vieläpä pöhköt persut itse.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631503Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271365Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701308Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2171181- 1281105
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3201031Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271027- 42959
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että282946IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel307943