Yksi viisikon vouhka ei osaa enää lukea raportteja. Kääntää omat virheensä nykyisen hallituksen syyksi. Bravo alkaa tulla osaamattomuus esiin pahimmalla mahdollisella tavalla ja Ohiksen Yliopiston käynti Joensuussa on Pisan tutkimuksen tasolla.
Ohisalon ilmasto kritiikki osui omaan nilkkaan.
Anonyymi-ap
27453
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Piipittäjä ohisalo herätti hallituksessa ollessaan pelkkää naurua.Täysin avuton köyhyystutkija asuu 300 neliön omakotitalossa ja ukko ajaa isoa maastoautoa.Sellaisia viherpiipittäjiä.
Yrittää piilottaa omaa ÖKY eläämäänsä. Voisi tuoda oman elämänsä ilmastokuormituksen esiin ja laskea hiilijalan jälkensä, jos osaamista laskemiseen on mitä vähän epäilen. Tietysti mies voisi auttaa asiassa.
Tätä tämän vihervasemmistolaisten politiikka on syytetään muita omista virheistä
Ohisalo mokasi oman tilaisuutensa loistaa. Ei mahda mitään. Pilasi oman maineensa ja kärsii siitä loppuelämänsä.
Ihan hyvä ajoitus näin pressanvaalien alla antaa esimerkkiä, millaista porukkaa puolue edustaa.
Homostelua ja huumeita, siinäpä vihreää ajatusmaailmaa..
Linkola vetäisi Ohisalon kölin alitse, se mies eli, kuten opetti, nämä ovat pelkkiä ideologisia typeryksiä.
Ohisalo ei osaa edes valehdella uskottavasti. Ohisalon omilla toimilla Suomi putosi uskomattomat 11 pykälää alaspäin vertailussa. Tämähän on tuttua jo Pisa-tuloksista, vihersuvakkihallituksen toimet paljastuvat pikkuhiljaa. Se ei tuhonnut ainaostaan Suomen taloutta vaan myös ilmastopolitiikan, koululaitoksen ja terveyden huollon.
mistä näitä ilmastohumppaa ihannoivia täysin turhia poliitikoita ilmestyy....ei koskaan enään viherhippejä hallitukseen....hutisalo show hahhah
ohisalo hehheh...ei yllätä yhtään meidän omat laskuopit....ei mikään ihme kun kaikki menee alamäkeen vihreiden ja vassareiden opeilla...koulutus ja ilmasto ei voi kuin nauraa...ei tunne edes vuosilukuja,,,,
Jos ilmastomuutoksen puolesta puhuja eivät osaa edes tulkita peruskoulun alaasteen tilastoa, niin miten ihmeessä näiden lausuntoja voidaan uskoa missään vaativammassakaan asiassa? Kyllä Ohisalo munasi täysin, niin kuin fanaatikko tekeekin. Järki jää, analyysi puuttuu, mutta suu aukeaa. Se on sitä vihtreää älymölyä.
Vasurivihreät tuhosvivat tämän maan viimeisen 4 vuoden aikana. Hävetkää siis !
Tässä on vielä tähän asti ollut jonkinäköistä luottoa vihreiden puheisiin MUTTA nyt näyttää siltä ovat vajonneet samaan kastiin vasemmiston kanssa jossa totuus on täysin päinvastainen heidän juttuihinsa nähden!
Purran työkokemus 0v 0kk 0pv
Hienoa, osaat jo yhden numeron, nollan, kuten itsekin olet...olet siis oikea vihreä.
Nysse pelle on poistanut oman postauksensa JOTA mm. Mäkynen puolusti että siinä oli otettu huomioon myös nykyiset toimet!
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ef581056-f797-4197-aacf-35d742e7fa7f
No onkos nyt niin että Mäkynenkin siis valehteli jos siitä ei kerran ollutkaan miksikään evidenssiksi nykyisen hallituksen toimista!
No ihan sama -> Vasemmisto ja vihreet ovat ainakin mun luottamuksen osalta täysin nollassa!
Ohisalo on omaksunut kommunistien opin, että emävale palvelee tavoitetta paremmin kuin totuus. Hän vaan unohti, että nytr ei eletä 1900-lukua vaan tieto päiviteeään aina ajanjaksoonsa eikä vuosisadan takaisen tiolastoon.
Vihervasemmsito on vaan niin vähävajaista, ettei sanotuksi saa.
Oliko aineissa ? Ei kai tuollaista muuten voi ymmärtää..
Pelkurimaisesti vielä poisti fake news päivityksensä, mutta silti jatkaa ininäänsä X-twitterissä.
Jännä juttu muuten että jälleen kerran YLE uutiset ei uutisoi tästä yhtään mitään.
Puoluekirja taitaa vaikuttaa?
Katsohan vain, lopulta YLEnkin oli pakko uutisoida Ohisalon sekoilusta:
YLE kaikki viherkommunistit pitävät majapaikkaansa Ylellä. Miksi Suomeen on jäännyt laitos , jossa toimittajaksi hyväksytään ainostaan vihervassareita.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ef581056-f797-4197-aacf-35d742e7fa7f
Tässä Ohisalon ulostulossa ja toiminnassa näkyy selvästi se mikä puolue on vihreä liitto.
Tietämys kulloisestakin tilanteesta täysin Hako tiessään.
Tietämys siitä mitä toinen käsi tai puolueen toinen jäsen tekee tai sanoo...ei hajuakaan.
Ymmärrys ajan kulusta on ala-astelaisen tasolla.
Hyvin yksinkertainen ja tyhmä poliitikko.... MITEN ON VOINUT OLLA SUOMEN EDUSKUNNAN MINISTERINÄ, VIISAAMPIA LÖYTYY IHAN TÄÄLTÄ MAALTAKIN JOITA TE VIHREÄT ETTE ARVOSTA MITENKÄÄN.
Ohisalon kömmähdys on erityisen kiusallinen sen vuoksi, että tutkimuksen luvut ovat vuosilta 2021–2022, eli ajanjaksolta, jolloin vihreät piti hallussaan ilmasto- ja ympäristöministerin salkkua. Ohisalo toimi tehtävässä vuoden verran kesästä 2022 kesään 2023, Emma Kari vuosina 2021–2022 ja Krista Mikkonen vuosina 2019–2021.
Ja tämäkin on "tohtorin"-väitöskirjan tehnyt! Tämmöisiä tohtoreita meillä on eduskunnassa! Älykkyysosamäärä näiltä pitää tutkia, ennenkuin valtion virkaan päästetään.
Osa on osannut etsiä itselleen kunnon kepittäjän. Siinä on ollut osaamista ei ole halvalla tavaraansa myyneet.
OHISALON UKKO JONKUN POLTTOAINE KETJUN LOBBARI, KRYNDERI MIKÄ LIE VEIVARI LUKEKAA WIKIPEDIASTA.
Maria Ohisalo syyttää Orpon hallitusta teoista, mitkä Ohisalo itse teki ministerinä.
Taitaa olla niin että Ohisalo ei itse muista tai halua muistaa ollenkaan omia tekemisiään.